tiistai 31. joulukuuta 2019

ILMASTOHUUHAA ILMASTON SUURIN UHKA!

Maailman ilmastotouhuja vie ja viitoittaa eteenpäin 14-vuotias tyttönen, hänen esimerkkiään seuraa ja jopa siteeraa Suomessa pääministeri, entinen osa-aikainen kaupankassa ja arkielämää yliopistoon paennut henkilö. Jos tämän naisen pääministerimme työurasta kymmenen vuotta olisi kulunut kaupankassana ja niillä tuloilla hän olisi elättänyt perhettään, niin tuskinpa hän johtaisi Suomea teinioppeihin turvautuen, teinitähteään fanittaen ja eduskunnassa hullun kiilto silmissä siteeraten: ETTEKÖ TE EDES HÄPEÄ?

Jos viisaus kumpuaisi teineistä tai maailmaa pyöritettäisiin mopoautoikäluokan malliin, näitä teinejä istuisi maailman yritysten johdossa, poliittisina päättäjinä ja ministeriöiden valmistelevina virkahenkilöinä. Syy heidän poissaoloonsa mainituista tehtävistä löytyy muutamasta, itsestään selvästä, seikasta: Elämänkokemus puuttuu, koulutusta ei löydy, teini uho ei sisällä yhteistyötä ja kyky nähdä eri asioiden, tapahtumien ja toimenpiteiden vaikutusta toisiinsa. Teini-ikäluokka lietsoo armottomasti ilmastohysteriaansa ja sen seurauksena tuhoaa oman tulevaisuutensa.

Kuvitellaanpa tilannetta, jossa Suomi säätää teollisuudelle rajut lait, joilla meidän teollisuudestamme tehdään maailman saasteettominta. Mitenkähän yritykset reagoisivat moiseen lakiin, tulisivatko he tänne työllistämään suomalaisia vai pötkisivätkö muihin maihin työllistämään sikäläistä väestöä? Koska yritysten tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen ja harvat Suomessa toimivat yhtiöt ovat suomalaisten omistuksessa, yhtiöt lähtisivät Suomesta tekemään tulosta sinne, missä se onnistuu Suomea helpommin. Elämme kapitalistista kvartaalitaloutta, jossa yrityksen tulosta tarkastellaan kuukausiperiodilla eikä vuosien tulevaisuusmielikuvin.

Jos joku yritys lähtisi yksin nykyisille ympäristönsäästölinjoille joko sen toimitusjohtaja saisi potkut tai yhtiö tekisi globaalissa kilpailussa konkurssin. Tämän seurauksena, esim. Suomen tapauksessa, yritykset saastuttaisivat ilmakehää entistä enemmän siellä, missä laki sallii sen. Entäpä jos yhtiö yrittäisi, muille kilpailuetua antaen, kitkutella eteenpäin pienenevien voittojensa kanssa? Yritykseltä ei löytyisi taloudellista potentiaalia satsata vähäpäästöiseen tulevaisuuden tuotantoon ja mikäli yrityksen omistajiin kuuluisi esim. eläkevaroja sijoittavia osakkaita, tietäisi tämä eläkekertymien laskua ja eläkkeiden pienenemistä.

Maailman tulevaisuus on teineissä, mutta vasta sitten, kun heidän koulutuksensa ja etenkin elämän kokemuksensa kasvaa. Eikö teistäkin tunnut pinnalliselta, kun merkkivaatteilla pröystäilevä, mopoautoileva älykännykkäkansa alkoivat opettamaan luontoarvoja heille, jotka hiihtivät kouluihin puusuksilla, käyttivät kotona tehtyjä vaatteita ja itsekkyyden sijaan rakensivat veroja maksamalla sairaalat, terveyskeskukset, yliopistot, tasa-arvoisen peruskoulun, liikuntapaikat, kulttuuritilat, liikenneväylät jne.. Kunpa vuosi 2020 siunaisi Suomea hallituksella, joka turvaisi teinien tulevaisuuden ja ikäihmisten turvallisen ja laadukkaan elämän ehtoon! HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

maanantai 23. joulukuuta 2019

HIENOT TULEVAT VUODET JA MUKAVAA JOULUA JOKAISELLE!

Muistakaa hymy, kauniit sanat, yställisyys, rehellisyys ja vilpitön lähimmäisen rakkaus lämmittävät aina enemmän elävän mieltä kuin yksikään kynttilä vainajaa!

tiistai 17. joulukuuta 2019

S. MARIN kuin O.V. KUUSINEN

Sanna Marin aloitti nihkein odotuksin pääministeriytensä. Monet kuten minäkin päätettiin antaa naiselle mahdollisuus näyttää yhteistyökykynsä Suomea yhdistävänä pääministerinä. Vain vajaa viikko, ensimmäinen välikysymys ja Suomi näki, etteivät Sanna Marinin eväät riitä Suomen hallituksen vetämiseen. Veikkaan hänen hallituksensa kannatuksen olevan Suomen kansa keskuudessa pian yhtä alhainen kuin Otto-Ville Kuusisen Terijoen hallituksen  aikoinaan.

Sanna Mariniille oli jaettu hyvät kortit, joilla yhdistää kansa taakseen. Kaikkihan olivat lähes samaa mieltä välikysymyksen sivuaiheesta: Lapset päästetään maahan, mutta verta janoaviksi ja niittäviksi terroristiksi lähteneet äidit pysykööt poissa Suomesta. Lienee kaikille selvä, että Haavisto toimi väärin, johti pelolla ja pakolla ulkoministeriötä sekä heitti, oman mielensä vastaisesti toimineen, mutta lain puolelle asettuneen virkamiehen syrjään ja muunteli puheitaan. Tähän täkyyn Sanna Marin ei tarttunut, istui tylynä kuin jäätynyt zombi ja lopulta jyrisi itsekkäästi: MINUN HALLITUS, siis MINUN HALLITUS .... KOKOOMUS SAA HÄVETÄ. Kerrassaan käsittämätön ulostulo naiselta, kenen tie oli aukeamassa aina presidentin virkaan asti - SE TIE OLI ja MENI!

Sanna Marin osoitti, että hänen eväillään pärjätään yliopistoympyröissä ja määrättyjen puolueiden toveripiireissä, mutta hänen eväillään eli itsekkyydellä ja öykkärimäisen törkeällä käytöksellä ei olisi koskaan tehty uraa kaupankassana. Kaupankassan tulee huomioida lähimmäiset, käyttäytyä kohteliaasti pärjäkseen työssään. Ikävä kyllä kaupankassoista, heidän eväistä plus muista tavallisista suomalaista duunareista on pula Arkadianmäellä ja etenkin työväenpuolueissa. Toisaalta sama ongelma on maakunnissa esim. Uudessakaupungissa ja Raumalla, jossa herrat ovat myös politiikassa tehneet duunarirengeistä nöyriä käskyläistovereita - SE SOSIAALISUUDESTA ja DEMOKRATIASTA...

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

DEMARIT PISTÄMÄSSÄ KAUPUNGINJOHTAJAA PIHALLE!



Puolitoista vuotta sitten kaupungissa kiehui kunnolla. Tuolloin oikeisto keitti kaupunginjohtajalle kenkä kiisseliä. Kaikki näytti jo niukasti selvältä, kunnes lähinnä demarien junttaosasto sammutti tulen kenkäkiisselikattilan alta. Tuon jälkeen kaupunginjohtaja sai paimentaa laumaansa vapaasti ja paimensikin lehmälaumansa tallomaan veronmaksajien pellolle. Vaan eipä kaupunginjohtajan vapauden riemua kestänyt kauan, nyt hänen entiset suojelijansa demarit ovat virittelemässä tulta kenkäkiisselikattilan alle.

Useamman puolueen valtuutettu valisti minulle demareiden valtuustoryhmänpuheenjohtajan lähestyneen eri puolueita tavoitteenaan pistää kaupunginjohtaja pihalle. Syytä demarien mielenmuutokselle sopii etsiä esim. seuraavista vaihtoehdoista: Onko demareiden sisällä tapahtunut vallankaappaus, jonka duunarisiipi voitti - ovatko demarit viimeinkin kypsyneet kaupunkiimme virkakunnan salailuun ja valmistelun laatuun sekä taantumukselliseen elinkeinotoimintaan ja siksi pistämässä johtajan päätä pölkylle vai onko kyseessä vain yli-innokkaan ryhmänvetäjän soolo pohjainen tehoilu, jolle ei löydy muiden demareiden tukea?

Löytyipä kaupunginjohtajan erottamiselle enempi tao vähempi päteviä syitä, täytyy asioissa edetä tyylillä. Moisista erottamisista syntyy aina jonkinmoinen kohu, joka pahimmillaan vahingoittaa kaupunkimme jo ennestään murheellisen onnetonta julkisuuskuvaa. Tästä seuraa usein ettei po. viran hakijoiksi eksy huippuosaajia vaan enemmänkin armottomia töppöjä. Ehkäpä räväköiden liikkeiden ja huomiota herättävien erottamismanööverien sijaan kaupunginjohtajalle kuiskata: Sinulla on puoli vuotta aikaa pistää paletti kuntoon ja kaupunki kasvamaan ja jos et onnistu, sinulla on puolivuotta aikaa etsiä uusi homma. Etenkin elämän ikäviä käänteitä tarjoiltaessa tulee inhimillisyys säilyttää ja muistaa: KAUPUNGINJOHTAJALLA EI OLE YHTÄÄN ÄÄNTÄ ASIOISTA PÄÄTETTÄESSÄ - PÄÄTÖKSENTEOSSA VALTAA KÄYTTÄVÄT LUOTTAMUSHENKILÖT!

maanantai 9. joulukuuta 2019

HAAVISTO: Julma, itsekeskeinen ja häikäilemätön peluri!

Tiesittekö, että meidän ulkoministerimme on järjestänyt potkut viestintäministerillemme? Näin kävi vuosia sitten, mutta kelataan kehiin ensin hiukan muutakin. Ulkoministeri Haavisto nousi menneillä viikoilla esiin ulkoministeriössä aiheuttamistaan sotkuista. Pää kallellaan kuin entinen arkkipiispa hän vetosi nöyristellen kansaan. Ensin Haavisto kielsi tehneensä mitään väärää, mutta lopuksi hän kuitenkin varuilta pyysi anteeksi tekemiään virheitä. Ulkoministeriön epäselvyyksiä Haavisto pisti mm. kännykän toimimattomuuden syyksi.

Meillä ulkoministerin jakkaraa kuluttaa ylioppilas, joka mielellään tituleeraa itsensä huomattavasti korkeammalle akateemisessa asteikoissa. Kun ministerimme kärähtää jostakin, pistää hän pään kallelleen ja uikuttaa kuin pikkumopsi, joka on vahvasti puraissut isäntänsä jalkaa verhoavaa tohvelia. Näin nynnyillen Haavisto on selvinnyt valtamedian suosikkina. Kuitenkin Haaviston ministerin uran heikoilla eväillä hoitamattomuudesta eli tietämättömyydestä/osaamattomuudesta suomalaiset maksoivat eilen, maksavat tänään ja maksavat huomennakin miljoonia euroja : henkilö pisti, jälleen kerran, kallon kenoon, pyysi tietämättömyyttään Caruna kaupoissa anteeksi ja myös sai anteeksi valtamedialta, vaikka kansa maksaa mokaa hamaan tulevaisuuteen!

Mutta auta armias, jos joku asettuu tietämättömyydestä ja koulutusvajeesta kuuluksi tulleen ministerimme kanssa eri katsantokannalle, silloin Haavisto ei pistä päätä kallelleen ja näytä katuvalta kuin maljakon rikkonut kissan pentu. Puolustuskannalla Haaviston härskiys pulpahtaa pintaan ja vastapeluri saa julman kohtelun: Kokemus tai osaaminen eivät paina vaakakupissa vähääkään, kun ministerin kenkä heilahtaa vasta-ajattelijan/osaajan ahteriin! Eikä tämä ole ministerishenkilössä mikään uusi puoli, sillä jo 1994 sai Timo Harakka tuta Haaviston herkkähipiäisyyden ja julmuuden. Vihreiden Vihreän langan päätoimittajana häärinyt Harakka erehtyi kysymään Haavistolta: Ookkona homo? Ja niin kenkä heilahti, kaapinoven raosta, Harakan ahteriin, vaikka homohan Haavisto oli ja lienee sitä yhä. Jopa valtamedia tarjoaa, vaietuilla sivuillaan, vahvistukset edellä mainituille episodeille, joten vilkaiskaa linkki:

LINKKI:

 Henkilökuvassa Pekka Haavisto

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

SIPILÄ ja RINNE MUODOSTAVAT HALLITUSTA!

Vaalien jälkeen keskusta jäi peluri-Sipilän vangiksi, kun tämä kertoi, ettei asetu puheenjohtajaehdokkaaksi keskustan seuraavassa puoluekokouksessa. Näin hän sai aikaa junailla mieleisensä keskustalaiset hallitukseen, rustata sopivan hallitusohjelman ja turvata vaaleissa siipeensä saaneelle esikunnalleen suotuisat asemat "työelämässä". Mm. Tiilikainen ja Rehula saivat korkojen kanssa sen, mitä he vaaleissa hävisivät. Sipilä yritti vielä puoluekokouksessa juntata perintöprinssinsä Kaikkosen puolueen johtoon.

On täysin naurettavaa väittää Sipilän tai hänen hallituksensa toimineen yrittäjien parhaaksi. Sipilä touhusi määrätietoisesti sijoittajien asiamiehenä, jopa koko soteuudistus tähtäsi verovarojen siirtämiseksi terveyspalveluiden kautta suurille pörssiyrityksille. Kikysopimuksella syötiin rajusti niin veropohjaa kuin pienyrittäjille tärkeää tavallisen kansan ostovoimaa. Pääkaupunkiseudulla kanavoitiin satojamiljoonia euroja asuntosijoittajien laariin tukemalla vuokra-asumista. Jos Sipilän hallitus jollain tavalla yrittäjien asemaan vaikutti, jäi siitä näyttävimmäksi osoitukseksi taksiuudistus. Kuinka monen maalaistaksin luulette tämän Bernerin virityksen jälkeen äänestäneen/äänestävän keskustaa?

Kun Sipilän hallitus päätti kikysopimuksesta, sen saivat hoidettavakseen etujärjestöt. Antti Rinne istui tuolloin ay-pöydissä päättäjänä eikä hän ihmeemmin pistänyt hanttiin kikyilyä, joka kouraisi tavallisen suomalaisen elintasosta aimo palan. Samoin ay-liike ei isommin lotkauttanut korvaansa, kun sanomalehtijakajia siirrettiin toiseen liittoon ja he heidän tuloistaan lohkaistiin melkoisesti. Eipä tuhon reagoinut valtamediammekaan, koska toimittajat pelkäsivät joutuvansa itse maksumiehiksi, mikäli jakelukuluja ei saada laskettua. Nykyinen hallitus jatkaa osinkoverotuksen osalta samalla linjalla kuin Sipilän hallitus, näin turvataan mm. ay-liikkeen asuntosijoitukset ja niitä pyörittävien ökytovereiden palkat.

Kulmuni halusi vakavissaan hajottaa hallituksen ja järjestää uudet vaalit. Tähän ei puuttunut lestadiolaismafia vaan Sipilän esikunta, jotka entinen pääministeri oli sijoittanut keskeisille paikoille. He eivät halunneet ottaa uusien vaalien tuomaa riskiä ja Sipilän junailemien asemiensa menetystä. Kun muutkin hallituspuolueet pelkäsivät, laskeneiden kannatustensa vuoksi uusia vaaleja, ajauduttiin nykyiseen tilanteeseen, jonka seurauksena Sipilän jälkeläisten ehdoilla toimiva Kulmuni näyttää lähinnä halvalta pelleltä!

Suomalaiset poliitikot roikkuvat itsekkäästi vallassa. Demari/keskustaministerit haluavat heilua ministereinä siinä, missä sinisten ministeritkin roikkuivat viime hallituksessa. On vähintäänkin koomista puhua Rinteestä työtätekevien edunajajana ja vielä huvittavampaa väittää Sipilää yrittäjien edusmieheksi, niin mitättömät ovat molempien miesten aikaansaannokset em. ryhmien eteen. Molemmat ovat selkeästi itsensä ja valtaeliitin edusmiehiä. Muistakaapa vielä sekin, että Rinne lupasi 10 000€ postilaisille, joiden palkkoja alennetaan - todellista pientuloisen puolustamista? Ja jos etsimme todellista yrittäjien ja tavallisen kansalaisen asialla olijaa löytyy se Eero Lehdestä, joka taisteli menestyksellä vähävaraisia härskisti käyttäviä pikavippifirmoja vastaan

perjantai 22. marraskuuta 2019

PETELIUS PALJASTAA VIHREIDEN PINNALLISUUDEN!

Miksi Petelius ainoastaan pyytää anteeksi saamelaisilta? Jos Petelius todellakin välittäisi saamelaisista eikä vain hakisi julkisuutta, hän esittäisi saamelaisten oikeuksien ratifiointia - PETELIUS ON KANSANEDUSTA, HÄN VOI TEHDÄ ANTEEKSIPYYTELYJEN SIJAAN ESITYKSIÄ SUOMEN KORKEIMMASSA LAKIASÄÄTÄVÄSSÄ ELIMESSÄ. Käsittääkseni vihervasemmiston hallitsema Suomi on ainoita ellei peräti ainoa EU maa, joka ei ole ratifioinut vähemmistökansojen oikeuksia. Toiminnallaan Petelius osoittaa olevansa ainoastaa itsekäs linssilude ja yksinkertainen näyttelijä, jonka viimeinen huomionsaamiskeino löytyi eduskunnasta.

Saamelaisilla on oikeus päättää omalla alueellaan kulttuurista ja kielestään, mutta taloudellisista asioissa ja maankäytössä saamelaisilta uupuu päätösvalta. Syy tähän löytyy kaikessa yksinkertaisuudessa mm. kaivoksista. Saamelaisten ei anneta jarruttaa/hyötyä Suomessa harjoitetusta kaivostoiminnasta, saamelaiset eivät saa edes perustaa alueelleen kasinoita kuten intiaanit tekevät USA:n reservaateissa. Maassamme kaivostoimintaa hallitsevat kansainväliset yhtiöt, jotka ulosmittaavat voitot ja jättävät sotkut paikallisten murheeksi. Kaivostoiminnan tänne jäävä vähäinen taloudellinen hyöty kanavoidaan pääasiassa kivihiili-Helsinkiin VIHERVASEMMISTON MEKKAAN!

Meillä riittää rahaa pääkaupunkiseudun passiiviväestön elostelupuitteisiin, mutta kaivoksiimme ja niiden voittojen pitämiseen maassamme ei juurikaan suomalaista rahaa riitä. Ainoita viime vuosien investointipoikkeuksia lienee Talvivaara. Muistelkaapa kuinka hyvin Talvivaaran ympäristöhaitat huomioitiin tuolloisen ministeri Ville Niinistön johdolla. Meidän vihervasemmistolaisella sähkö tulee töpselistä -porukalla ei ole pienintäkään halua saatikka kykyä edustaa koko Suomen kansaa. Pirkka Pekka Peteliuksen ulostulo on kuvottava esimerkki pääkaupunkilaisten yksinkertaisuudesta, ylimielisyydestä ja kansalle selän kääntämisestä.

LINKKI:

Saamelaiskäräjät esittää ILO 169 -sopimuksen käsittelyn siirtämistä seuraavalle eduskuntakaudelle – Mitä hyötyä sopimuksen vahvistamisesta olisi?

lauantai 16. marraskuuta 2019

DEMO VAI TALOUDELLINEN DEMONITILA?

Avoimuuden kannalta pidän demotilan avaamista kaupunkilaisille hirmuisen mahtavana. Rahoittajan täytyy päästä näkemään, mitä hänen piikkiinsä väsätään. Avoimuus lisää ymmärrystä ja hyväksyntää yhteistä rahaa käytettäessä. Esim. Esko Holvin tontin ja kiinteistön osto olisi ymmärretty ja hyväksytty paremmin sekä vastaanotettu positiivisemmin, mikäli kaupunkilaiset tietäisivät po. ostokohteen käyttötarkoituksen. Onhan aivan eri asia saavatko kaupunkilaiset rahoilleen vastineeksi mahtavan montun, joka odottaa tulevat vuodet rakennuksia vai syntyykö tontille mahtavasti kaupunkilaisia palveleva ja keskustan elävöittävä rakennuskombinaatti vai säilyykö kiinteistön käyttötarkoitus paikallistaiteilijoiden kauniiden, katsojaa puhuttelevien teosten näyttelypaikkana.

Demotilan toteutus pistää hiukan pohtimaan, olikohan toteutettu vaihtoehto kaiken kustannustehokkain kaiken rahoittajan eli kaupunkilaisen kannalta asiaa tarkasteltuna. Miksei demotilan rakentamiseen käytetty kaupungin omistamaa kiinteistöjä, tuon sortin massaahan meillä yllin kyllin, joten vaihtoehdoissa ei voinut piillä puutetta. Nythän maksamme reilut 4 000€ kuukaudessa(oikaiskaa, jos olen väärässä) turhasta. Ehkä tuolla rahalla olisi ollut käyttöä turvattaessa kaupunkilaisten lakisääteisiä peruspalveluja, niiden toimintapuitteita tai esim. pitää kunnossa seuraavat 100 vuotta hevoistenjuottokaivoa.

Itse asiassa koko demotilaviritys hämmästyttää, kummastuttaa isompaakin kulkijaa. Suomi on täynnä erilaisia uuden/vanhan tyylin kouluja, miksei niihin käyty tutustumassa ja perehtymässä niiden käytännön käyttökokemuksiin? Jos perhe tekee keittiöremontin, ei sekään vuokraa naapurin autotallia, rakenna sinne demokeittiötä, vaan käy katsomassa jo toimivia valmiita ratkaisuja ja jututtaa niiden käyttäjiä. Käytiinhän sihymanipuloinnin alkuvaiheessakin kiertämässä Suomea, kylläkin lähinnä ihailemassa koulujen ja opetuksen sijaan rakennusmonttuja, joten miksei nyt reissata perehtymässä erilaisiin toimiviin kouluihin ja niistä saatuihin kokemuksiin? Pahimmillaan upotamme sihyyn kymmeniämiljoonia euroja sillä seurauksella, että opetuksentasomme romahtaa ja viimeisetkin lapsiperheet jättävät Uudenkaupungin!

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

PALAAKO KOSKI UUTEENKAUPUNKIIN?

Koski jättää Rauman lähtiessään tulevana vuonna eläkkeelle. Samalla vapautuu kymmenien vuosien kokemus kaupunkiorganisaatioista. Kosken taustalla hallitsee juristin koulutus, joten mahdollisesti melkoista täydennystä olisi pian tarjolla Uudenkaupungin päätäntään. Kosken arvostelijoille korostan, ettei hänellä ole ollut koskaan yhtään ääntä päätöksiä tehtäessä, viranhaltijapäätöksetkin luottamushenkilöt olisivat voineet halutessaan kaataa.

Kosken lähdön jälkeen Uusikaupunki otti aimo hypyn kohti valmistelun syvintä synkkyyttä ja  päätöksenteon mustinta pimeyttä. Kaupunkiorganisaation johdossa Koski piti huolen siitä, ettei kaupunkilaisten rahoja aivan surutta käytetty älyttömyyksiin ja miljoonia upotettu totaaliseen huuhaahan. Voisitteko, kuvitella, että Kosken aikana kaupungin vilkkaimmin liikennöity tieosuus olisi suljettu liikenteeltä jollain tekonurmella tai kaupunkilaisten miljoonia olisi upotettu niin, että niillä tehdään keskeisin rantamme vaaralliseksi ja käyttökelvottomaksi kymmeniksi tuleviksi talviksi?

En odota tänne Jumalaa enkä edes keisaria tai kuningasta, mutta vallitsevaan johtajuuden puutteeseen ja siitä sikiävään rahan törsäämiseen älyttömyyksiin toivon muutosta. Koskelta löytyy kokemusta, näkemystä ja kaiken kukkuraksi juristitausta, joten onko hän oikea henkilö ratkaisemaan kaupunkimme jatkuvasti pahenevat ongelmat ja negatiivisen kasvukehityksen. Jo neljännessä Kosken jälkeisessä valtuuston kokouksessa jouduin toteamaan nykyiselle johtajalla: En olisi ikinä uskonut joutuvani sanomaan, että minulla Koskea ikävä!

Me tarvitsemme tähän kaupunkiin uusia tuulia ja vahvaa tuuletusta. Nykyisellä salailulla ja älyttömyyksien siunauksilla tämä kaupunki ajautuu riitojen kautta selvitystilaan. Uusikaupunki häviää positiivisten paikkakuntien kartalta yhtä varmasti kuin koripallomme. Tarvitsisimme tyyppiä/tyyppejä, jotka tilkitsevät pienemmät rahareiät ja toisivat järkeä sihysähläykseen, joka kulkee kohti pedagogista katastrofia. Kosken tuntemusta ja suhteita pääkaupunkiimme tarvitsemme väestöpohjasta/väestökehityksestä johtuvan katastrofin torjumiseksi. Jos Koski istuisi kaupunginjohtajana, hän olisi jo vuosi sitten suunnannut kohti pääkaupunkia ja hommannut valtion rahoitusta em. ongelmien korjaamiseksi.

Itse muistan lukuisat keskustelut Kosken kanssa - taisimme olla Uudenkaupungin ainoat tyypit, jotka olivat hereillä ja töissä jo aamukuudelta. Muistan myös palaverit ja sen, kuinka Koski teki niistä muistion. Olin monessa asiassa Kosken kanssa eri mieltä ja sen myös toin julki - joskus sanat olisin voinut valita toisin, mutta en kuulunut nuoleskelijoihin enkä myöskään selkään puukottajiin. Näitä ilmestyi Kosken lähdön jälkeen.  Koskea jopa vainottiin ja manattiin poliisikuulusteluihin. Koomisinta lienee se, että tuolloin minä olin ainoa, joka vahvasti nousi puolustamaan Koskea ja luojan kiitos, kerrankin puheeni upposi valtuuston enemmistöön. En ole koskaan toivonut kenellekään pahaa tai pyrkinyt vahingoittamaan kenenkään elämää. Olen ollut joidenkin kanssa eri mieltä ja sen myös sanonut vahvasti päin kasvoja - näin kävi myös Kosken kanssa. Tämän viimeisen kappaleen kirjoitin, jottei minua haukuta takinkääntäjäksi. Ja mitä Koskeen tulee, en ole hänen kanssaan hänen tänne tulosta jutellut, enkä tiedä onko hänellä edes haluja palata tänne.....

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

MONIATOMIHALLIN HINNALLA SULJETTIIN RANTA 50 VUODEKSI!

Hyvin suunniteltu kaupunkilaisten olohuone - EI TALVIKUNNASSAPITOA? Suljettiinko uusikaupunkilaiset miljoonien eurojen vikatikillä pois rannasta 50 seuraavaksi talveksi?


Liikunta/vapaa-ajan puitteet laahaavat vuosikymmeniä jäljessä, jos niitä verrataan naapureihin. Miltei jokainen naapurinkuntamme päivitti liikuntahallinsa, vaan meillä se ei etene ja niinpä sisäliikuntaa harrastetaan vuosikymmeniä vanhoissa tiloissa. Kun muualla pääsarjaotteluita pelataan tyylikkäissä monitoimihalleissa, meillä sisälajeja pyöritetään vanhassa koulun liikuntasalissa. Syyksi tyrkytetään rahapulaa, mutta todellisuudessa Uusikaupunki häikäisee liikuntavastaisuudellaan, sillä rahaa piisaa kaikkeen muuhun paitsi liikuntapaikkojen lisäämiseen, päivitykseen ja modernisointiin.

Jos kaupunkimme satsaisi kunnallistekniikkaan, terveyspalveluihin ja muihin lakisääteisiin kunnan velvoitteisiin ja rahaa ei riittäisi muuhun, voisi selityksen valuuttavajeesta uskoa. Mutta asiahan ei ole näin, sillä rahaa syydetään täydelliseen huuhaahan, jopa kaupunkilaisten viihtyvyyden sabotointiin. Pidän koomisena tolloutena, jos kaupungin keskustan elävöittämiseen kaavaillaan 1,8 miljoonaa euroa ja samalla kaupunki siirtää omia toimintojaan, kuten kirjaston, pois keskustasta. Rantaan upotettiin 4,7 miljoonaa euroa sillä seurauksella, että tulevat kymmenet talvet, varovoisesti arvioituna 50 vuotta, rantoja ei kunnossa pidetä talvisin.

Mainitulla 4,7 miljoonalla eurolla(oikaiskaa, jos summa on väärä) olisi voinut tehdä tyylikkään monitoimihallin palvelemaan paikkakunnan kulttuuri/liikuntaharrastajia. Oikein toteutettuna moneksi muuttuva halli olisi mahdollistanut konsertit ja maaottelut Uudessakaupungissa. Mutta mitä vielä, rahaa syydetään kaikkeen muuhun. Todellisuudessa kaupunkimme, keskustan kehittämisen sijaan, tyhjentää kaupunkimme asukkaista. Fakta piilee siinä, että puutteemme eivät ole edes 1980-luvun tasoa, vaan 1980-luvulla valmistunutta ja rempalleen jätettyä kunnallistekniikkaa ja rakennuskantaa. Kuten tilastot osoittavat, tästä ei synny vetovoimaa vaan työntövoimaa, joka vähentää kaupunkimme asukaslukua!

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

VÄISTÖTILAT TURVAAVAT KAUPUNGIN TULEVAISUUDEN!

Herra Kirkkomäki tokaisi jotenkin näin: Mitä paremmin muistat ja kauemmas tunnet menneisyyden, sitä pitemmälle näet tulevaisuuteen. Uudessakaupungissa tokaistaan: Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa. Sopiikin kysyä: Siinäkö syy, miksei menneistä opita, virheitä toistetaan ja kaupunki polkee paikoillaan. Hyvä esimerkki mainitusta tyylistä tarjoavat pakkahuoneen munkit. Ne nostivat vierasvenesataman kahvion suosituksi, mutta mikään ei ole ikuista, niin myös hiipuu munkkien vetovoima.

Aikoinaan rannassa tapahtui ja se kehittyi, sinne syntyi jopa maamme ensimmäisiä voileipäbaareja ja Porin Jazzin kansainväliset huippumuusikot vierailivat Pakkahuoneen estradilla viihdyttämässä uusikaupunkilaisia. Merefestit kuihtuivat, Crushell näivähtää, jääkiekko katosi huipulta, teatterimme hyytyy ja koripallokin tekee kuolemaa. Kaikki edellä mainittu tarjosi kaupunkilaisille virikkeitä ja viihtyisyyttä. Kun edellä listattujen toimintojen puitteet on päästetty rempalleen tai tuhottu, kuten esim. DDR-tyyppinen rantaviritys, voi vai kauhistella kaupunkimme tulevaisuutta.

Uusikaupunki täytyy saattaa nousu-uralle ja kuten historiamme osoittaa: SE EI ONNISTU NYKYISELLÄ VALMISTELULLA EIKÄ VALTAVÄELLÄ. Meidän tulee päästä yli vaalien mahdollisimman pienin kolhuin ja syntyvin veloin. Jospa pyrimme jäädyttämään nykyisen kohkaamisen ja korvaamme faktojen hämäryyksien vuoksi epäilystä herättävät  rakennushankkeet väistörakentamisella. Teemme väistötilakoulun, joka voidaan myydä, mikäli lapsimäärämme romahtaa. Nykyiset väistötilat ovat äärimmäisen toimivia ja tyylikkäitä, joten emme esim. lasten suhteen säästä opetuksen laadusta/puitteista vaan säästämme kaupunkilaisten verovaroja.

Uudenkaupungin täytyy päästä mahdollisimman vähin vaurion tämä valtuustokausi loppuun. Vähät vauriot tarkoittaa sitä, ettei kaupungin tulevaisuutta tuhota sen enempää pienen piirin hullutuksilla tai mammuttihankkeilla. Kun ei tiedä, tuntuu väkisinkin siltä, että joukko itsekkäitä plus poukkoilevia ääliötä vie kaupunkiamme kohti armotonta tuhoa. Lohduton loppumme ei kohtaa siten, että viimeinen sammuttaa valot, vaan hän etsiä pimeässä ulospääsyä, koska sähköt on jo katkaistu. Meidän tulee välttää karu kohtalomme, johon päättäjämme sitä pahimmillaan ajaa.

Tarmo Kangas esitti järkevän toiminta kuvion eli varaudumme kantokykymme riittämättömyyteen kohtuuttomuuksiin turvonneen ja edelleen paisuvan sihyn suhteen. Kun valtuusto päättää, ettei rahkeemme riitä mammuttiviritelmän toteuttamiseen, tarvitsemme B-vaihtoehdon. Tuossa vaiheessa soisi tulevan valtuuston istuvan päättäjien salissa ja toimien avoimesti faktapohjalta kaupunkilaisten kanssa keskustellen. Kaiken toimintamme perustaksi voisimme ottaa Juha Aaltosen huolet kaupunkimme rakennusten ja kunnallistekniikan toimivuudesta, jotta ne laadullisesti ja taloudellisesti tuottaisivat hyvää tavallisille uusikaupunkilaisille.

Kaupunkiorganisaation on tarkoitus tuottaa laadukkaita palveluita ja viihtyvyyttä kaupunkilaisille. Nyt meillä muutamat puuha-Pirkot upottavat kaupunkilaisten miljoonia kaikkeen kivaan, joka ei ihmeemmin kaupunkilaisten elämistä ja olemista paranna. Tästä kuvottavan itsekkäästä pienen piirin huuhaasta täytyy päästä eroon viimeistään tulevien vaalien myötä. Kun kaupunkiorganisaatiomme tuottaa kaupunkilaisille palveluita ja elämien puitteita paremmin kuin muut kunnat, alkaa Uusikaupunki samalla imeä puoleensa uusia asukkaita.

Aikoinaan täällä hakattiin rahaa elinkeinopolitiikkaan ja sanottiin: Ei ole mitään riskiä, jäähän meille halli. Tuolta ajalta on peräisin hulppean suuri rempalleen jäänyt kiinteistömassamme. Tämän vuoksi rohkenen esittää kouluongelmiin siirrettäviä  väistötiloja teemalla: Ei ole mitään riskiä, eihän meille jää edes koulua. Nykymeiningillähän, meille ei jää ainoastaan mammuttikoulu vaan myös demotilat!

LINKKI:

Väistötilat kaukana parakeista

torstai 24. lokakuuta 2019

KATSELLAAN PÄÄTÖKSIÄMME VIERAIN SILMIN!

Tuhannet uudet työpaikat osoittivat murheellisella tavalla, ettemme enää elä 1970-lukua, jolloin ihmiset muuttivat työn perässä. Mahtavasta työpaikkojen lisääntymisestä huolimatta Uudenkaupungin väkiluku jatkaa laskuaan. Sopii pohtia, miksi näin on päässyt käymään. Uusikaupunki sai työpaikkakasvun ohessa melkoisesti julkisuutta 400-vuotisjuhlansa ansiota. Kaupunkimme käänsi kotvan katseita Suomen positiivisimpana paikkakuntana, mutta mikä meni poskelleen.

Kuvittelepas saapuvasi vieraalle paikkakunnalle, jossa mansikkakarvevaaleilta et löydä mansikoita - jossa keskuspuiston puissa roikkuvat niihin hirtetyt tuolit - jossa vilkkain katuosuus tukittiin liikenteeltä tekonurmella - jossa keskitetään opetus systeemiin, jota kritisoidaan laajasti - jossa jumbourheilujoukkueelle, jolle ei löydy tulevaisuutta, kaavaillaan parin tuhannen katsojan hallia jne.. Mitä pohtisit tällaisen kaupungin asukkaista ja muuttaisitko sinne? Vastaisitko näin: KAIKKI TYYNI, KAHELEITA KOKO PORUKKA, EN KOSKAAN MUUTTAISI TUOLLAISEEN PAIKKAAN!

perjantai 18. lokakuuta 2019

KUVOTTAVAA DEMARIKOTOUTUSTA!

Kotoutuksen johtoon valitaan tyyppi, joka täyttää kaupungin tärkeimmän kriteerin. Hän ei ole tohtori, ei lisensiaatti, ei kandi eikä edes ekonomi, merkonomi tai ripeä poika, vaan hän on paljon enemmän: HÄN EDUSTAA PÄTEVYYSEVOLUUTION HUIPPUA: HÄN ON DEMARI! Kyseinen tyyppi on kotvan pyörittänyt virkaansa ja siinä sivussa nauttinut muhkeaa palkankorotustaan (500€/kk). Kotoutuskihon työnjälki hämmentää oikein suurella HOOLLA!

Ensimmäinen kotoutustapaaminen, jota veti kolme kaupungin palkkalaista imaisi paikalle yhden maahanmuuttajan. Luojan kiitos tämä maahanmuuttaja oli asustanut kaupungissamme jo pari vuotta ja osasi ensimmäistä kotimaista kieltämme kiitettävästi. Ilman tätä taitoa illan vieras olisi ollut lirissä, sillä tapahtuma vedettiin maamme ykköskielellä. Jatko sujuu samalla tyylillä eli suomeksi. Tarvittaessa tapahtumissa voi saada palvelua myös englanniksi, joten ei hätää kaupungissa, jonka suurimmassa tehtaassa on, lehtitietojen mukaan, edustettuna kymmeniä eri kansallisuuksia.

Kyseinen kotoutustouhu kuvottaa jokaista lämmöllä lähimmäista ajattelevaa kaupunkilaista, sehän on silkkaa maahanmuuttajien hyväksikäyttöä. Luokittelen toiminnan äärimmäisen vastenmieliseksi plus inhottavaksi rasismiksi, jossa apua tarvitseva kohderyhmä ei saa juuri mitään, mutta puolueaktiiville järjestetään työ, jota hän ei hallitse ja vieläpä muhkea palkankorotus. Mielestäni  kaupunginhallituksen tulisi puuttua asiaan ja irtisanoa itsensä moisesta arkipäivän rasismista. Miksei kotouttajaksi valita esim. tilaisuudessa vieraillutta maahanmuuttajaa. Häneltä löytyy kahden vuoden kotoutuskokemus, jonka ohessa ykköskielemmekin on tullut opittua: Eikö hän ole juuri kulkenut sen polun ja siten kuinka haluamme muidenkin maahanmuuttajien kulkevan saman polun?

Riesamme: HYVÄT VELJET ja PUUHA-PIRKOT!

Uljaasti päätä aukoen ja muita tuomiten hyvä veli -kuviomme tietää kaiken ennalta. Media ylistää tuttujen toimittajien sulotekstein pientä piiriä joka siunaa kaupunkimme asukkaita sateenvarjoin, puuhun ripustetuin tuolein, vilkkaimmalle liikenne väylälle rakennetuin tekonurmin jne.. Näiden ideoiden takaa löytyy median mukaan kaikki menestykseen vievä tieto. Mediahehkutuksen tekee murheelliseksi se asian toinen puoli: TOTUUS! Todellisuudessa osaaminen ja menestys kuuluvat kaupungissamme päättymättömään sarjaan: MEDIAKUPLAT!

Merefestit lopahti, kaikkitietävien hyvä veli -ihmisten uhon jäljiltä. Nyt nämä mediaa hallitsevat töppöhönöt ovat onnistuneet romahduttamaan vierasvenesataman suosion. Vuosien varrella kaupunki on hakannut miljoonia rantaamme hyvä veli -piirin halujen mukaisesti ja mitä kaupunkilaiset ovat saaneet vastineeksi? Mansikkakarnevaalit ilman mansikoita, liikenneruuhkat ja DDR-tyyppisen rannan, jonka talvikunnossapito on kuulemma käsittämättömän hankalaa jne..

Uudessakaupungissa pitäisi viimeinkin pistää selkeä stoppi pienen piiriin huseeraamiselle. Vuosien varrella on upotettu miljoonia euroja vierassataman tietämiin ja nyt nähdään tulos: TOTAALINEN ROMAHDUS! Vastapäätä rantaa, sillan pielessä, yrittäjä ei ruikuta kaupungilta mitään, vaan suunnittelee, tekee itse ja niin kaupunkiimme on syntynyt uusi viihtyisä hotelli vierailijoille sekä aamukahvi ja lounaspaikka paikallisille. Tällainen yrittäjä kaupungin tulisi huomioida, ei rahalla vaan kysymällä hänen ajatuksiaan ja ideoitaan. Sieltä ja samanlaisilta pohtijoilta löytyisivät eväät Uudenkaupungin matkailun kehittämiseen ja keskustan elävöittämiseen.

Nyt täysin mielikuvitukseton, luomiskyvytön, muiden ajatukset tuomitseva itsekäs ja kaupunkilaisten rahaa häikäilemättömästi kuppaava porukka tuhoaa Uudenkaupungin tulevaisuuden. Tämä kaikki tapahtuu luottamushenkilöiden hyväksynnällä, joten väkisinkin tulee mieleen 1930-luku. Tuolloin eräs AH nousi vaaleissa päättäjäksi ja alkoi härskisti pelaamaan pienen piirin kanssa itselleen valtaa. Lopulta tuo yhteistyökyvytön riidankylväjä tuhosi pienen piirinsä kanssa koko Euroopan. Nyt sama tapahtuu täällä, Uudenkaupungin tulevaisuus ja talous ovat vaakalaudalla - KAUPUNKI, JOKA MUUTAMA VUOSI SITTEN OLI SUOMEN POSITIIVIN PAIKKAKUNTA, ON NYT VALTAKUNNALLINEN NAURUN KOHDE!

Uudenkaupungin ulospäin suuntautuva tiedotus ja viestintä voidaan luokitella täydeksi nollaksi. Pienen piirin toimittajat kehuvat mediassa ystäviensä onnettomia viritelmiä kaupunkilaisille. Ja nämä matkaavat Myllyyn ja Raumaan ostoksille. Kun näin tapahtuu alkaa mediassa ruikutus, miksi mikään ei kelpaa - ei saa arvostella, vaikka mansikkakarnevaaleissa ei löydy mansikota. Viimeinkin pitäisi hoksata, etteivät hirtetyt tuolit, tekonurmella sabotoitu liikenne tai puistoon ripustetut riippusängyt houkuttele tänne väkeä saati saa omia asukkaitamme keskustaamme vaikka moisia virityksiä ylistettäisiin kissan korkuisin otsikoin. Pelkkä viestintäporukkamme vaihto alan ammattilaisiin ei auta mitään, sillä ideoimisen omineet armottomat tumpelot pitävät oivalluksinaan huolen siitä, että meillä ei mitään muualle viestittävää! Tarvitsemme luovuutta ja uusia raikkaita tuulia nykyisten huonosti käyttävien 1930-luvun tyylisten ideattomien ideoijien tilalle

tiistai 15. lokakuuta 2019

HYVÄT KURDIT JA PAHA TURKKI

Valtamedia toimii äärimmäisen yksipuolisesti tiedottaessaan turkkilaisten ja kurdien välisestä aseellisesta yhteenotosta. Mistään ei löydy tiedotusvälinettä, joka pyrkisi tasapuoliseen informaation jakoon tai edes muutamalla lauseella valottaisi Turkin motiiveja ryhtyä hyökkäykseen. Valtamediamme harrastaa sen tason tiedotusta, mitä harrastettiin 1930-luvun Saksassa ja tuolloin hyväksi nostetut ihmiset kävivät säälimättä pahojen ihmisten kimppuun. Hyvät ihmiset eivät pistäneet kortta ristiin, vaan jopa auttoivat, kuin pahoiksi ihmisiksi muuttuneiden naapurien omaisuus varastettiin ja naapurit kärrättiin keskitysleireihin.

Minä en missään tapauksessa puolusta Turkin tai muidenkaan valtioiden hyökkäystoimia, en yksinkertaisesti ymmärrä näitä vieraita kulttuureja enkä vieraiden ihmisten tapoja ratkoa ongelmia. Puran pettymystäni valtamediamme uutisointityyliin, joka uutisoinnin sijaan täyttää enemmänkin manipuloinnin määritelmän. Pistänpä jutun jatkoksi muutaman linkin esimerkiksi siitä, miten valtamediamme uutisoi kurdien tempauksia joku vuosi sitten. Mitä taas Turkin uhkailuun pakolaisten päästämiseksi Eurooppaan tulee, niin totean: PITIKÖ EU:n RYHTYÄ TEKEMÄÄN MILJOONILLA IHMISILLÄ KAUPPAA TURKIN KANSSA?

LINKIT:

Turkin Alanyassa poltettiin useita rakennuksia

UM päivitti Turkin matkustustiedotetta, uudet iskut mahdollisia

Matti Nykäsen keikat peruttiin Turkissa – ”Ihmisillä on nyt suruaika”

Väkivallan kierre pahenee vaaleihin valmistautuvassa Turkissa

Kurdistanin työväenpuolue

tiistai 8. lokakuuta 2019

NATOLTA EI VOI SAADA USKOTTAVIA TURVATAKUITA!!

Naton osalta turvatakuista höpöttäminen voidaan lopettaa välittömästi. Eikä puheiden lopettaminen perustu mihinkään artiklatulkintoihin, vaan käytännön näyttöihin. Nämä näytöt eivät pulpahda esiin vuosien takaa, vaan tuoreista uutisista. USA sanelee täysin selvästi sen, mitä Turkin tulee tehdä. Pahimmillaan USA:n ohjeistuksen rikkomisesta Turkki joutuu maksamaan tästä taloudellisesti tai saattaa tulla erotetuksi NATO:sta. Näin ilmineeraa USA:n presidentti. USA tekee diilejä ja noudattaa niitä, jos oma hyötynäkökohta toteutuu - nyt jäävät lehdellä soittelemaan, joko kurdit tai tukkilaiset.

Kuvitelkaapa vastaavaa tilannetta, jos Suomi liittyisi NATO:n jäseneksi ja USA haluaisi perustaa tänne vaikkapa sotilastukikohdan. NATO:n tukikohta saisi Suomessa kansan jyrkän vastustuksen ja tästä seuraisi tämän päivän esimerkin mukaisesti USA:n Suomeen kohdistuvat painostustoimet: me emme noudata huolto/varaosasopimuksia USA:sta ostettujen aseiden osalta ja pistämme Suomen taloudelliseen saartoon. Jos nämäkään konstit eivät pure suomalaisiin, lienee viimeisenä keinona NATO:sta erottaminen. Siinähän Suomi yrittää puolustaa aluettaan kymmenienmiljardien eurojen hintaisilla NATO sopivilla aseilla, jotka varaosien ja huoltopuutteen vuoksi eivät toimi!

Mikäli Suomi liittyy NATO:n jäseneksi, se ensinnäkin heikentää niin omaa kuin naapurimaiden turvallisuutta ja toiseksi se huomaa ettei NATO olekaan puolustusliitto, vaan organisaatio, joka tukee kaikin mahdollisin konstein USA:n aseidenmyyntiä. Kun Turkki halusi laadukkaampia ilmatorjuntaohjuksia, mitä USA kykeni tarjoamaan, alkoi sen painostus välittömästi. Ja mikä murheellisinta, USA:n aseteknologia jäi, kiitos Obaman säästöjen, jälkeen muusta maailmasta. Tästä hälyttävin esimerkki löytyy Saudi-Arabiasta, jonka öljyntuotantokapasiteetista puolta haavoitettiin varsin yksinkertaisilla droneilla. Onkohan asekaupoissakin turvallisinta turvautua naapuriin ja täydentää sen valmistamia tuotteita suurvaltoja pienempien valtioiden asetarjonnalla.



LINKIT: 

Trump jättää kurdit Turkin hyökkäyksen alle 

Turkin Nato-jäsenyyttä voi uhata jäädyttäminen 

Yhdysvallat painostaa Turkkia: luopukaa ohjuskaupasta Venäjän kanssa 

Drone-isku lamaannutti Saudi-Arabian öljyn­tuotannon 

Venäjän vastaus öljylaitosiskuihin: tarjoaa Saudi-Arabialle ohjustorjuntajärjestelmää 



 

perjantai 4. lokakuuta 2019

RINNE TEKI SOINIT - SDP KEPUT!

Timo Soini sai maineen Suomeen nopeimpana takinkääntäjänä ja vaalilupausten syöjänä. Tämän saavutuksen uskottiin pysyvän miehellä pitkään, mutta nyt voimme todeta Rinteen olleen rutkasti Soinia sähäkämpi kansan höynäyttämisessä. Vappusataset Rinne repi viikoissa, tavalliset duunarit unohtuivat samassa ajassa ja nyt muutaman kuukauden vierähdettyä voimme todeta hoitajamitoituksenkin jääneen historiaan katteettomana vaalilupauksena. Jos joku vielä hokee, että hallitukselle täytyy antaa aikaa eikä sitä saa tuomita heti, ei näin sanonut seuraa aikaa eikä muista Rinteen vaalilupauksia!

SDP:n sanojen syönti näkyy puolueen kannatuksen laskuna. SDP:lle sopii odottaa samaa kannatuskehitystä, minkä Sipilä sai aikaiseksi keskustapuolelle. Keskusta vaihtoi johtajaan, joka herätti toivoa maakunnissa, joille Sipilän hallitus oli kääntänyt tylyn törkeästi selkänsä. Keskustasta löytyi selkeä vaihtoehto sipiläläisbergeriläiselle politiikalle. Tämä vaihtoehto elää maakunnissa. Nyt jokaisen sopii pohtia, löytyykö Rinteelle Kulmunin kaltaista vaihtoehtoa demareista. Sopii yleensäkin etsiä demaripuolueen sisältä erilaisia poliittisia linjoja. Etsintä päättyy tylyyn toteamukseen: Niitä ei löydy ellei vajota aina Jungerin/Urpilaisen rakkaushöttöaikaan!

Demarit kulkee virkahenkilölinjalla ja ratsastaa yleisen tason ympäripyöreillä höpinöillä. SDP unohti totaalisesti juurensa ja voimansa kumpuavan tavallisista suomalaisista. Kun demareiden voimalla huomioitiin tavallinen kansa eli demarien johdolla synnytettiin kahdeksan tuntinen työpäivä, viisipäiväinen työviikko, kesälomarahat, peruskoulu, sosiaaliturvan kehittäminen jne. eli luotiin tasa-arvoinen hyvinvointi Suomi, puolue kasvoi maamme suurimmaksi. Nyt SDP:n unohtaa tavallisen suomalaisen ajaessaan globaali viherhuuhaasanomaansa ja kaivaa omaa hautaansa.

Vasemmistoliitto kykenee tarjoamaan selkeän duunarivaihtoehdon Mustajärven ja Yrttiahon ruumiillistumina, sanokaapa mistä löytyy SDP:n äänekäs duunarikansanedustaja. Sellaista ei yksinkertaisesti löydy ja syynkin voi kertoa: SELLAISTA EI OLE OLEMASSA! SDP:n tulevaisuuden kannalta tilanne näyttää hälyttävältä ja muita puolueita lähinnä naurattaa, kun demari ökyt, tohtorit, lääkärit, opettajat jne. vääntyvät kerran vuodessa estradille ääni väristen höpisemään: HYVÄT TOVERIT TAISTELU JATKUU! Viimeinenkin uskottavuus jää koomisuuden jyräämäksi, kun nämä, tavallisen suomalaisen arjesta vieraantuneet poliittisen eliitin ahneet edustajat alkavat veisata kansainvälistä.

SDP:n kannatus laskee ja puolue pannaan niin sanotusti lihoiksi. Oman osansa demariäänestäjistä ovat ottaneet perussuomalaiset ja se suuntaus jatkuu edelleen. Vasemmistoliitto lohkaisee joka kerta osan demareista, kun Yrttiaho avaa suunsa. Ja jos vasemmistoliitto valitsee duunarin puheenjohtajakseen, tämän suupalan suurus tekee vasemmistoliitosta kerta heitolla demareita suuremman puolueen. Kun demareiden kannatus laskee ja viimein lähenee kymmentä prosenttia, alkaa myös ns. lukeneiston joukkopako vihreisiin ja kokoomukseen. Mietit asiaa miten tahansa, SDP on se, mikä on - puolue ilman sisäisiä vaihtoehtoja matkalla poliittiselta kartalta mananmaille!

tiistai 1. lokakuuta 2019

SUOMI ON OIKEUSVALTIO VAIN JURISTEILLE JA MEDIALLE

On varsin koomista seurata Rinteen Unkariin kohdistuvaa jeesustelua oikeusvaltio vaateista ja korruption purkamisesta. Jos katsomme Kataisen nimittämistä mammuttipalkalla ohi pätevämmän hakijan jonkin jonninjoutavan lafkan johtoon, ei voida puhua mistään muusta kuin ansiottoman kaverin palkitsemisesta. Mitä valtamediaamme tulee, sen keskittymistä muutamiin käsiin tekee julkisesta sanasta yhtä samaa säveltä epävireisin viuluin soittavan omahyväisen, itsekkään ja kritiikkiä kestämättömän kakaralauman. Meillä media ei jaa tietoa vaan pyrkii manipuloimaan kansan mielipiteen valtaeliitin, niin taloudellisen kuin poliittisen, etua palvelevaksi.

Mediamme tukee oikeuslaitosta, joka jakaa, kansan oikeustajun vastaisia, löpsöjä rangaistuksia sillä seurauksilla, että turvattomuus Suomessa kasvaa. Jopa lapsia ja lapsia törkeästi kohdelleet rikolliset pääsevät lakituvasta kuin mäyräkoira piirongin alta. Suomessa oikeudenkäyntien kesto ja kalleus ovat kasvaneet niin, ettei tavallinen ihminen uskalla hakea itselleen oikeutta - hänet jyrätään joko rahalla tai näännytetään ajalla. Jos joku ihmettelee kuinka tähän on tultu ja miksei tästä päästä eroon, syy on yksinkertainen: Esim. työväenpuolue SDP:n johdossa ei istu duunari vaan juristi Antti Rinne!
Suomessa kansalainen turvautuu oikaeuslaitoksen sijaan Googleen, joten ei maatamme pitäisi hehkuttaa minään toimivana oikeusvaltiona, paitsi juristeille!

LINKIT:

Suomalaiselle riidan vieminen oikeuteen on liian kallista

14 vuotiaan raiskaus ei ole törkeä rikos

Keväällä 2018 oikeusministeri vaati kovempia rangaistuksia lasten hyväksikäyttäjille - mitä on tapahtunut?

2015 uutisoitiin: Miksi raiskaustuomiot ovat Suomessa niin lieviä? TAPAHTUIKO MITÄÄN?

MAMUTILAISUUDESSA KOLME JÄRJESTÄJÄÄ JA YKSI ASIAKAS?

Uudessakaupungissa järjestettiin infotilaisuus uusisille uusikaupunkilaisille. Paikalla oli kolme tapahtuman järjestäjää ja yksi asiakas.



Uudenkaupungin Sanomissa oli puolen sivun juttu kaupungin järjestämästä infosta, jolla uudet uusikaupunkilaiset opastetaan paikkakunnan palveluiden, puitteiden, tapahtumien ja harrastusten pariin. Kaupunki rekrytoi tapahtumaan kolme työntekijää, ketkä eivät taatusti tee mitään ilmaiseksi. Infoillasta ei muodostunut mitään valtavaa successeeta. Paikalle saapui, jutun kuvien perusteella, vain yksi maahanmuuttaja.

Tulee väkisinkin mieleen vanha Neuvostoliitto, jossa projektien lopputuloksen päälle ei juurikaan perustettu: siellä riitti, kun normit saatiin täytettyä. Nyt Uudessakaupungissa istuu maahanmuuttokoordinaattori, joka hoitaa hommaa samalla tehokkuudella kuin legendaarinen lossiton lossinkuljettaja Neuvostoliitossa. Pääasia mainituissa piireissä lienee se, että palkka juoksee. Luonnollisesti, kaupungin työntekijöiden lisäksi, tapahtumalla rahallisiin nettoajiin lukeutui sisällön tapahtumasta paikalliseen lehteen tuottanut "toimittaja". Joskaan hän ei oivaltanut, että erilaisella otsikolla jutun lukuarvo olisi noussut kohisten ja siitä olisi tullut jopa kahvikeskusteluiden kakkosaihe - vai juuri tätäkö otsikoinnilla vältettiin?

En lähde kirjoitusta isommin pohtimaan, kunhan tykönäni aprikoin: kuinka kaupunginhallituksen muutama viikko sitten palkkaama maahanmuuttokoordinaattori, hoiti po. hommia jo kesällä? Tapahtuman osanottajamäärä plus oheinen lehtikirjoitus todistavat murheellisella tavalla, että toimittaminen, viestintä ja markkinointi kuuluvat sen sortin touhuihin, joita tässä kylässä ei hallita edes välttävästi. Toivottavasti tämä rustaus saa keskustelua sen verran aikaiseksi, että uudet uusikaupunkilaiset tietävät tällaisia tapahtumia järjestettävän.

maanantai 30. syyskuuta 2019

KERETTILÄIN INKVISIITTORI GRETA THUNBERG!

Vaatimukset luonnon huomioimisesta normaalin elonvainioiden kyntämisessä sisältyy jokaisen ihmisen normaaliin järjenjuoksuun. Kukaan ei pyri tieten tahtoen tuhoamaan omaa tai muiden elinympäristöä, vai tiedättekö jonkun lähimmäisen, jonka tavoitteisiin kuuluu luonnon tietoinen tuhoaminen? Greta Thunberg joutui julistuksineen ikävään rakoon, jonka valtamedia ilmastovouhotuksessaan piilotti seuraajiltaan. Tulevaisuudessa, kun julkinen sana avaa silmänsä ja kertoo totuuden, Greta Thunberg sijoitetaan samaan kategoriaan kuin inkvisiittorit. Tämä sillä erolla, että Greta voidaan luokitella ilmaston suojelun suhteen kerettiläiseksi.

Greta Thunberg purjehti YK:n ilmastokokoukseen Ruotsista. Hän purjehti, jotta manööveri näyttäisi luontoystävälliseltä. Tempaukseen Greta tarvitsi purjealukseen miehistön ja lentäviä laitteita, kuljetuksiin ja turvaamaan matkan turvallisen etenemisen. Lisäksi media käytti tempauksen melkoisesti energiaa, uutisoidessaan messiaaksi julistaman Gretan purjehdusta. Veikkaanpa, että Greta Thunbergin jättämä hiilijalanjälki olisi kutistunut rutkasti pienemmäksi, jos hän purjehtimisen sijaan olisi valinnut James Cookin peruutuslennot. Greta kuten muutkaan nuoret vaativat ikäihmisiltä ekotekoja, mutta he eivät tee itse ensimmäistäkään ekotekoa. Gretan johdolla nuoret vain paasaavat ja heidän ainoa uho on maailman tuho!

Greta Thunberg syyttää vanhempia ikäluokkia ja tuomitsee näiden elämäntyylin aivan samoin tavoin kuin espanjalainen inkvisitio tuomitsi aikoinaan vääräuskoiset. Jos Greta olisi marssinut julkisuuteen vanhan helmitaulun kanssa ja todennut: Tällä minun ikäluokkani korvaa tietokoneet, läppärit ja kännykät - Jos Greta olisi marssinut julkisuuteen vanhoissa kierrätysvaatteissa ja todennut: Minun sukupolvelleni kelpaavat vanhat vaatteet merkkituotteiden sijaan - Jos Greta olisi todennut sukupolvensa käytävän kulkemiseen omaa lihasvoimaansa mopoautojen ja skoottereiden sijaan, olisi hän ollut uskottava esimerkki koko maailmalle.

Mutta Greta Thunberg haukkui juuri sen ikäluokan, joka hiihti kouluun, käytti kierrätettyjä vanhoja vaatteita ja joka rakensi koulut, joissa nykynuoret ammentavat oppinsa. Ikävä kyllä ja kiitos valtamedian Greta Thunberg tulee jäämään historiaan ilkeänä muiden haukkujana ja tuomitsijana, jolta puuttui empatian lisäksi positiivinen kyky esittää asiansa eikä häneltä löytynyt mitään rakentavaa ehdotusta niiden ongelmien poistamiseksi, joita hän piti tärkeänä. Greta Thunberg näyttää olevan, ikävä kyllä, vain itsekäs, huomionkipeä riidankylväjä ja luomiskyvytön muiden syyllistäjä.

Älkää kuitenkaan syyttäkö tai tuomitko Greta Thunbergiä, sillä varmaankin jokainen meistä muistaa oman fiksuutensa plus kaikkitietävyytensä, kun eli 16 vuotiaan teinin suojattua elämää. Greta ei voi mitään ilmeilleen, ei olemukselleen eikä esitystyylilleen ja niihin puuttuminen on vähintäänkin alhaista. Se mikä Greta Thunbergin sanoista tulee noteerata kuuluu: KUINKA TE KEHTAATTE! Näitä sanoja ei tule osoittaa Gretalle, nykynuorille tai varttuneemmille ikäluokille vaan VALTAMEDIALLE, joka teki nuoresta tytöstä aikamme inkvisition syyttävän sormen, katteettoman idolin ja vihankohteen!

 LINKKI

Greta Thunbergin veneen paluumatkan järjestäminen aiheuttaa lentopäästöjä

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

YKSI NORJALAISPERHE KEPITTÄÄ SUOMEN DOHASSA!

Dohassa suomalaiset urheilijat loistavat onnistumista ja tyytyväisyyttä pudotessaan kisoissa heti alkukättelyssä. Samoin urheiluherramme kiljuvat riemusta kuinka hyvin Suomella sujuu. Olemme pieni kansa eikä meillä ole liikaa rahaa, todetaan herrojen ja median suulla. Suomen kansa kutistuukin urheilussa melkoisesti. Se näivettyy jopa pienemmäksi kuin yksi norjalainen perhe, jonka kolme veljestä selvisivät Dohassa finaaliin. Suomalaista urheilua ei vaivaa edes pysähtyneisyys vaan armoton takapakki. Niin kisoihin lähtevien suomalaisurheilijoiden tavoitteet kuin saavutukset ottavat taka-askeleita, muiden mennessä eteenpäin.

Seuraavaksi onnettoman urheilumenestyksen puolustajat repivät esiin Suomen rahapulan. Kun katsoo kauppojen auloissa pelaavia mummoja, vaareja, nuoria ja etenkin peliriippuvaisia, jotka syytävät automaatteihin miljoonia euroja, sopii kysyä: MIKÄ RAHAPULA, MINNE RAHAT MENEVÄT? Me käytämme yhteen pääkaupunkiseuduin stadioniin noin 300 miljoonaa euroa. Valmistuttuaan kyseinen rakennelma palvelee yhtä pääkaupunkiseudun jalkapalloseuraa ja lisäksi siellä järjestetään muutamia mittavia tapahtumia vuosittain. Suurin osa reilusta viidestämiljoonasta suomalaisesta ei koskaan astu jalallakaan rahoittamaansa rakennelmaan - HEILLE JÄÄ VAIN MAKSAMISEN RIEMU!

Mikäpä olisi suomalaisten urheilijoiden taso ja menestys maailmalla, jos liikuntaan käytettävää varallisuutta jaettaisiin tasaisemmin ympäri maata. Esim. Olympiastadionin remontin hinnalla olisi rakennettu maahamme lähes sata uutta monitoimitaloa tai muuta liikuntapaikkaa. Rohkenen väittää, että samalla Suomeen olisi syntynyt/syntyisi uusia nuoria urheilun harrastajia, jotka menestyisivät myös kansainvälisillä kentillä. Nyt emme tiedä mitään suomalaisen urheilun tulevaisuudesta. Ainoa asia mikä urheilumme tulevaisuudessa tuntuu varmalta, löytyy Suomen osallistujalistasta: VAIKKA YKSIKÄÄN SUOMALAINEN URHEILIJA EI SAAVUTTAISI KISARAJAA, KARKELOIHIN LÄHTEVÄT AINA ANTTI PIHLAKOSKI ja ILKKA KANERVA!

lauantai 28. syyskuuta 2019

NUORTEN KOULULAKKO - AIKAMME KRISTALLIYÖ!

Nuoret koululakkoilijat tiedostavat ilmasto-ongelmat yhtä hienosti kuin nuoret tiedostivat ydinvoiman vaarallisuuden 1970- ja 1980-luvulla ja toimivat sen mukaan eli pitävät valtavaa älinää tekemättä mitään konkreettista. Kaikesta on hyvä syyttää muita ja elää itse juuri kuten he, keitä tuomitsee. Tai oikeastaan paljon pahemmin, nykyajan nuoret saastuttavat luontoa selvästi rajummin kuin vanhemmat ikäluokat nuoruudessaan. Eivät tämän päivän nuoret hiihdä puusuksilla kouluun, eivät he käytä laskutoimituksiin hiilineutraaleja helmitauluja, ei heillä ole kotona tehtyjä vaatteita, jotka on kierrätetty isoilta siskoilta tai veljiltä. Nykynuoret matkustavat lämmössä, he juovat energiajuomia, käyttävät lapsityövoimalla tehtyjä merkkivaatteita elättävät kaikkein saastuttavinta ja voimakkaimmin kasvavinta saastutussektoria eli digitaloutta JA VALTAMEDIAA!

Kun nuoret syyttelevät muita ikäluokkia siitä mitä itse tekevät, täytyy todeta nuorten olevan vain muiden suunnittelemia sloganeita huutavia kauko-ohjattavia robotteja. Väistämättä mieleen syntyy vertauskuva historiallisesta tapauksesta, jossa valtamedia sai aikaan vihaa, tuhoa ja tuskaa. Nuoret toimivat kuin harhaan johdetut saksalaiset marraskuussa 1938 eli KRISTALLIYÖNÄ! Jos nuoret tekisivät konkreettisia tekoja muita tuomitsevan mölinän sijaan, olisi heidän toiminnassaan uskottavuutta: Nuorten tulisi luopua kännyköistä, merkkivaatteista, vaatia poismuuttoa saastuttavalta pääkaupunkiseudulta ja nuorten tulisi vaatia elämisentason tinkimistä itseltään, valtamedian kihoilta ja päättäjiltä eikä köyhyydessä eläviltä tavallisilta suomalaisilta.

Te, ette näe kännyköillä ja tableteilla harhaan johdettujen nuorten toimivan itse esimerkillisesti ilmastoa puolustaen. Te kuulette nuorten suusta vain ja ainoastaan loputonta muiden syyttelyä. Nuorten uskottavuus palautuu vasta siinä vaiheessa, kun heidän vaatimuksestaan kännyköitä ja tabletteja tuhotaan - merkkivaateet poltetaan ja korvataan kierrätysmateriaalista valmistetuilla kierrätyskuteilla - liikkumisessa siirrytään omaan lihasvoimaan - asuinpaikaksi vaaditaan saastuttavan pääkaupunkiseudun sijaan luomu-Suomi - kun vanhempia vaaditaan siirtymään nykyisestä trendityöstä toimeen, joka hyödyttää tekijänsä sijaan kaikkia suomalaisia. Ehkäpä nuoret tekisivätkin juuri näin, mutta valtamediamme kahlitsee nuorten omat ajatukset ohjaa heidät haluamilleen vesille!

LINKIT:

Nettivideoiden suoratoistolla huimat päästöt

Teollisuuden suurimmat hiilidioksidipäästäjät Suomessa

Vaateteollisuus tuottaa yhtä paljon päästöjä kuin lentoliikenne ja rahtilaivat yhteensä

Tulivuoren rikki löi teollisuuden päästöt roimasti

torstai 26. syyskuuta 2019

Rinne ota mallia Trumpin vihreästä politiikasta!

Meillä punavihreät ministerit uhoavat sitä, tätä ja tota, mutta eivät tee käytännössä yhtään mitään konkreettista ilmaston eteen. Tai tekevät he jotain ilmaston varjolla: he nostavat tavallisen kansan elämänkustannuksia kohottamalla polttoaineiden ja elintarvikkeiden hintaa. Luonnollisesti vihervasemmiston ministerit elävät suomalaisittain vihreästi: he grillaavat luomusoijamakkaransa sähkögrillissä, jonka energia saa alkunsa kivihiilestä.

Grillauksen ohessa vihervasemmistomme haukkuu Trumpin hallituksen ilmastopolitiikkaa. Mutta mitäpä Trump teki esim. saksalaisille autojäteille, jotka syyllistyivät törkeään ilmastohuijaukseen? USA:ssa huijarifirmat pistettiin ahtaalle ja vastuuseen teoistaan, ne joutuivat pulittamaan lähes viisitoistamiljardia euroa valmistajien valheisiin uskoneille amerikkalaisille auton ostajille. Eikä USA:n hallitus ihmeemmin puuttunut siihen, kun paikalliset kuittasivat jopa parikymmentä tuhatta dollaria palauttaessaan autokauppiaille riisutun auton raadon.

USA:ssa hallitus asemoitui tiukasti oman kansan ja ilmaston puolella saksalaisia autohuijareita ja törkeää saastuttamista vastaan. Entä mitä tekee Suomen hallitus? Se on vielä enemmän rähmällään Saksan suuntaan kuin vuonna 1918 olivat Suomen saksalaismieliset kuningasvouhottajat. Meillä yksikään ministeri ei edes sivulauseissa vaadi maailman laajimman ja viheliäisimmän ekosumutuksen suorittaneiden autoilmastohuijareiden rankaisemista. Päin vastoin ministerimme hymyssä suin iskevät leveät luomuahterinsa mustien Audien muhevilla nahkatakapenkeille. Näinköhän Greta Thunberg sanoisi tähän kohtaan: KUINKA TE KEHTAATTE?

Linkit:

Huijatut jenkit kynivät autot ennen palauttamista

Tätä yritettiin, Eu asettui väärälle puolelle?

Volkswagen maksaa 147 miljardin dollarin korvaukset

KÖYHÄT KYYKKYYN: KELAN ASIAKKAAT JONOTTAVAT ULKONA!

Jos päättäjät tai valtamedian toimittajat saavat pientäkin kritiikkiä osakseen, alkaa armomoton uhriutuminen. He vaativat yksityisyyden suojaa toimittajille ja media ruikuttaa ymmärrystä niin päättäjille toimittajille. Valtamediaa sapettavat anonyymien hyökkäykset ja nämä tuomitaan mediaveljien kesken rajusti pupun levittäjiksi. Edes pieniä, väkivallan uhriksi joutuneita, lapsia ei valtamediamme ymmärrä kuten ymmärtää määrättyjä lapsiin kohdistuneita rikoksia tehneitä läheisiämme.

Vanhuksia, jotka ovat eläkepäivänsä ennalta maksaneet, valtamediamme ei ole ymmärtänyt koskaan. Poikkeuksena mainittakoon hoitajamitoitus ennen vaaleja, mutta tälläkin pyrittiin vain takaamaan vihervasemmiston valtaannousu. Mediaa ei ihmeemmin motivoi uutisoida vaalipuheiden jääneen pelkäksi kuplaksi, jonka rinnalla, julkisessa sanassa vaalien alla lytätty Orpon malli, olisi parantanut ikäihmisten asemaa - ei rajusti, mutta olisi parantanut ikäihmisten olemista edes jonkin verran. Vammaisia ei valtamedian silmissä ole edes olemassa. Sairaatkin noteerataan vain silloin, kun heidän avullaan kerätään rahaa ökysäätiön hallinnoimaa sairaalaa varten.

Vaalien jälkeen valtamediassa hautautuivat köyhät ilmastohössötyksen alle. Raumalla Kelan asiakkaat odottavat vuoroaan ulkona. Ratkaisun päättäneen Kelakihon mielestä, he joutavat toljottaa pihalla rollaattoreineen ja vaivoineen, sillä kadulla kököttäessään he eivät häiritse Kelan työntekijöitä ikävillä kysymyksillään. Eipä kyseisen päätöksen tehneellä käynyt mielessä, miltä tuntuu jonottaa Kelaan ohikulkijoiden töllistellessä ja pohtiessa kadulla seisojien syytä hakea palveluita. Eipä valtamediakaan asiaan isommin puutu. Länsi-Suomen kolumnisti Tapio Niemi sentään nosti kirjoituksessaan asian näkyvästi esille. Elämme eriarvoisuuden aikaa, jossa köyhien kyykyttäminen on siirtynyt ulos ja menettänyt kyykytettävien osalta viimeisenkin intimiteettisuojan.

LINKKI:

Satoi tai paistoi – Kelan asiakkaat odottavat vuoroaan ulkosalla Raumalla

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

VEDENPINTA NOUSEE: HELSINKI EVAKUOITAVA

Punavihreiden hallitsema ilmastonmuutoksen turbo moottori Helsinki saa sitä, mitä se on kerjännyt jo vuosikymmeniä. Hallinnon, keinottelijoiden, muiden ketkujen ja heidän lakeijoidensa Helsinki hukkuu. Tänään on uutisoitu merenpinnan nousevan metrillä ja myrskyjen yleistyvän näillä seuduilla. Syy on ilmastonmuutoksen, jonka voimakkain aiheuttaja Suomessa on kivihiilellä energiaa tuottava punavihreiden hallitsema Helsinki. Viimeinkin tuo ekokatastrofin pesä täytyy ajaa alas ja noudattaa Greta Thunbergin painokkaita sanoja: KUINKA TE KEHTAATTE!

Suomessa on viimeinkin lopetettava väestön pakkosiirrot, joista hyötyvät vai muutamat keinottelijat, vuokrakasarmeilla rikastuneet ay-kihot ja hallintohemmot. Viimeinkin täytyy hoksata, että luonto ei alistu punavihreiden saastuttajien edessä, vaan se pyyhkii kivihiilionkaa ja muita saasteita ilmaan, maahan ja mereen syytävän törkypesän maailman kartalta. Helsinki on syytä evakuoida maamme lukuisiin tyhjiin asuntoihin ja sinne sijoitetut välttämättömät toiminnat tulee hajasijoittaa Suomen lukuisiin tyhjiin toimistotiloihin.

Aivan ensimmäiseksi tulee pyörtää kaikki pääkaupunkiseudulle suunnatut yhteiskunnan investoinnit. Vai haluatko lastemme tulevaisuudenvarannon hukkuvan nousevan meren ja yltyvien myrskyjen tyrskyihin. Jo nyt muun Suomen ihmiset kärsivät terveydenhuollon ja muiden peruspalveluiden tason laskusta, kun heidän maksamansa eläkevarat ja sosiaaliturvamaksut sijoitetaan pian meren alla jääviin metroihin, stadioneihin, tunneleihin und kirjastoihin. Tämä kierre täytyy lopettaa viipymättä ja etenkin punavihreiden tulee pohtia vakavissaan ja kerrankin myös muita kuin itseään ajatellen Greta Thunbergin kysymystä: KUINKA TE KEHTAATTE?

LINKKI:

Merenpinnan nousu

tiistai 24. syyskuuta 2019

SIRKKA-ATERIAN HIILIJALANJÄLKI POHJOLASSA

Porilaisessa koulussa tarjottiin oppilaille makaronilaatikkoa kahdella variaatiolla: toinen sisälsi jauhelihaa ja ensimmäinen höystettiin heinäsirkoilla. Tarjonnalla pyritään totuttamaan Porin koululaiset ennakkoluulottomiksi erityylisten ruokien suhteen. Ideassa ei liene sinänsä mitään pahaa, mutta miksi tyrkytetään heinäsirkkoja eikä esim. kärpäsiä, kusiaisia tms. muuta kotimaisessa luonnossa sikiävää hyönteislaatua?

Ymmärrän sirkkojen syönnin jossain etelämmässä, missä niitä parveilee niin paljon, ettei kukaan pysty suu auki kulkemaan niiden lentämättä nieluun. Mutta miksi sirkkoja kasvattaa plus syödään täällä, jossa niitä ei riesaksi saati ruuaksi asti parveile? Meille kerrotaan toistuvasti sikojen kasvatuksen vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Samoin lehmistä jaetaan samaa tietoa aina viimeistä pierua myöten, mutta kuvitelkaapa millaisen hiilijalanjäljen jättää armottoman kalsan pakkastalven keskellä kasvatettu sirkka. Entäpä paljonko energiaa tarvitaan, kun sirkkoja kasvatetaan niin paljon, että niistä saadaan lihaa yhden lehmän verran?

Mikäli Suomessa halutaan nauttia hyönteisaterioista, täytyy niitä suunniteltaessa pyrkiä mahdollisimman pieneen hiilijalanjälkeen ja luomutuotantoon. Jokainen autoilija voisi aina päivän päätteeksi vaikkapa skrapata tuulilasiin lentäneet hyönteisetja vaikkapa sipaista saaliinsa leivän päälle. Ehkäpä autojen katoille voisi asettaa hyönteisten liiskauslevyjä, jotka lisäisivät proteiinisaaliin määrää. Ehkä VTT voisi suunnitella erikokkoisia hyönteistrooleja henkilöautojen ja rekkojen vedettäväksi. Uskoisin Utsjoelta etelään laskeutuvan rekan vetämästä hyönteistroolista löytyvän matkan päätyttyä melkoisen proteiiniaarteen!

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

AUTOTON-PÄIVÄ KAIKEN HUUHAAN ÄITI!

Mitä pahaa autot ovat tehneet; jokaisen sopisi todellakin kuvitella minkälainen olisi Suomessa päivä, jolloin ei kukaan käyttäisi autoja. Kuinkahan monta suomalaista kuolisi tuona yhtenä ainoana autottomana päivänä vain, siksi ettei ambulanssi nouda häntä? Kuinka monta vihreää ministeriä jäisi apaattisena kotiinsa kököttämään, kun ei saisi matkustaa mustan Audin muhevalla takapenkillä. Autojen syyllistämisen sijaan meidän tulisi tunnustaa autojen välttämättömyys Suomessa. Elämme harvaan asutussa maassa, jossa ei jokaista esim. metsuria voida viedä junalla puunjuurelta toiselle.

Jotta nekin, ketkä pitävät sähköä puhtaana vain siksi, kun se tulee töpselistä voisivat syventyä autojen tarpeellisuuteen ja pohtia minkälaiselta tuntuisi elää kuukausi ilman autoja plus polttomoottoreita. Ensimmäiseksi, ainakin talvella, pääkaupunkilaiset joko kuolisivat kylmään tai lähtisivät hiihtämällä turvaan, koska ei olisi pillareita puskemaan hiiltä pääkaupunkiseudun lämmitykseen ja energiantuotantoon. Jos mainitut tyypit eivät kulisi viluun, he kuolisivat nälkään tai joutuisivat fillaroimaan ruuan luokse pohjoiseen, koska ei olisi autoja tuomassa ruokaa!

Suomea on siunattu yhdellä julmetulla ristillä, pääkaupunkiseudulla, jossa ei tunneta suomalaisten arkielämästä tuon taivaallista. Silti juuri tuolta suunnalta syydetään mitä mystisempiä tempauksia muun maan murheeksi. Mikseivät nämä autottoman päivän ideanikkarit ja sillä elämöivät vihreät ministerit valinneet autottomaksi päiväksi arkipäivää? Olisi ollut lysti nähdä, kuinka he Audien pehmeiden nahkatakapenkkien sijaan tälläisivät ahterinsa vetoiseen riksaan tai polkupyörän satulaan. Jos ihan oikeasti halutaan jonkinmoista ilmaston pelastamista, niin aivan ensimmäiseksi ryhdytään siirtämään pääkaupungin virastoja sinne, missä energia ja lämpö syntyy jollain muulla kuin kivihiilellä - Tässä maassa löytyy tyhjää toimistotilaa ihan riittämiin!

torstai 19. syyskuuta 2019

RINNE ON VAIN SIMPPELI RUSKEAKIELI!

Vaalien alla Rinne möläytteli kaikenlaista vain nuollakseen äänestäjiä. Hänen puheissaan sinkosivat vappusataset ja hoitajamitoitukset. Valtamedian kritiikittömällä uutisoinnilla ja tuella Rinne nosti demarit vaalivoittoon. Nyt Rinne pyörtää puheitaan kovemmin kuin Soini konsanaan. Sopisi pikku hiljaa valtamediankin hoksata, että Rinne edustaa perinteistä suomalaista kyläinhokkia: mielistelijäpyrkyriä, jonka lupaukset eivät pidä ja joka tähtää henkilökohtaisen aseman plus edun tavoitteluun.

Nyt Rinne siirtyi möläyttelemään älyttömyyksiä kansainvälisellä tasolla. Ranskassa sikäläinen pääministeri sai Rinteen puhumaan kaiken sen, mitä Ranskan pääministeri halusi sanoa, mutta ei kehdannut tokaista. Valtamedia piti Hakkaraista vaarallisena, typeryyksiä möläyttelevänä pellenä ja hölmöyttään nosti miehen mepiksi. Hakkarainen ei ole itseään munannut, jos näin olisi käynyt, sen valtamediamme olisi julkituonut kissan kokoisin otsikoin. Nyt Rinteen, valtamedian vaalisuosikin, möläytyksiä selitellään EU-tasolla. Rinne puhuu mitä vaan, jotta saisi kulloisenkin tilaisuuden läsnäolijoiden hyväksynnän - HÄN ON PATOLOOGINEN NUOLESKELIJA!

Meillä valtamedia mainostaa omaa puolueettomuuttaan ja lahjomattomuuttaan. Samalla se tuomitsee Unkarin ja Puolan mediavapauden alimpaan kastiin. Todellisuudessa meidän valtamediamme ei juurikaan eroa mollaamastaan Venäjän mediasta. Toivottavasti Katri Makkosen paluu YLE:n riveihin ennakoi muutosta, jonka seurauksena Suomen asioita ryhdytään uutisoimaan ja käsittelemään tasapuolisesti ilman alueellista syrjintää ja pienen poliittisen klikin suosimista. Mitä ilmeisimmin Rinteen hallitus tulee äärettömän kalliiksi suomalaisille. Valtamedian toiminnan positiiviset puolet kumpuavat esiin tulevaisuudessa: SUOMALAISET MENETTÄVÄT USKONSA MEDIAAN JA DEMAREIDEN KANNATUS TULEE ROMAHTAMAAN!

LINKIT: 

EU korjaa nyt Suomen pääministerin puheita

Li Andersson selitti Antti Rinteen puheita

SUOMEN RASISTINEN MONIKULTTUURISUUS

Monikulttuurisuus pitää Suomen hengissä, se on turvannut maamme nousun ja tulee turvaamaan myös Suomen tulevaisuuden. Enkä nyt tarkoita pizzaa, kebabia, viiniä vaan muiden kulttuurien tarjoamia vaikutteita työhön, elinkeinoihin ja hallintoomme. Kiinalaiset keksivät paperin, olisiko Suomen hyvinvointia luotu ilman paperiteollisuuttamme? Kiinalaiset keksivät ruudin, olisiko naapuri marssinut maahamme ilman veteraanien tiukkaa ruudin käyttöä? Joku toteaa, että oli sitä ruutia naapurinkin aseissa. Niin oli, mutta veteraanimme hallitsivat naapuria paremmin ruudin käytön ja jos ruutia ei olisi ollut, olisi määrällisesti moninkertainen naapuri nuijia ja miekkoja heiluttaen pyyhkinyt suomalaiset historiaan.

Vieraiden kulttuurien tuulahdukset ovat oivallisia, kun niitä sopivasti osaa soveltaa paikallisiin oloihin ja luonnonantimiin. Kuvitelkaapa suomalaista ruokapöytää ilman perunaa, tuota intiaanien löytämää, lahjaa. Naurista ja lanttua järsisimme ilman perunaa. Ehkäpä monikulttuurisuus näkyisi ruokapöydissämme ilman perunaa ja ilman ranskalaisia perunoita ranskalaisena lanttuna. Tiedä häntä, mutta monella tavoin monista kulttuureista saapuneet asiat parantavat elämäämme laatua. Myös suomalaisen kulttuurin vaikutus näkyy maailmalla. Otetaan esimerkiksi kännykät ja minkälainen olisi luonnon tila ja kuinka valtaisa lemahdus leijailisi useilla seuduilla, jos suomalaiset eivät olisi keksineet klooritonta paperin valkaisua?

Vieraiden kulttuurien vaikutuksia on maassamme niin julmetun paljon, että rehellisesti todettuna Suomi nojaa monikulttuurisuuteen. Kulttuurien kirjoon perustuvat meidän arkemme ja juhlamme. Kuvitelkaapa, jos päättäjämme kieltäisivät sellaisen monen kulttuurin kehittämän laitteen kuin auton. Ilman autoa emme liikkuisi, vaan eläisimme agraariyhteiskunnassa ruuantuotannon lähellä. Jos nyt autot taikka polttomoottorit kiellettäisiin, kuolisivat esim. pääkaupunkilaiset nälkään ja viluun elleivät lähtisi pakolaisiksi agraarikulttuurin pariin.

Yksikään suomalainen tuskin vastustaa monien kulttuurien tarjoamia mahdollisuuksia, jos ne helpottavat elämää, luovat terveyttä, turvallisuutta jne.. Meidän kulttuurimme perusta löytyy vapaudesta hyväksyä vieraiden kulttuurien myötä saapuvat mahdollisuudet. Me suhtaudumme uusiin tuuliin rehellisesti, inhimillisesti ja pyrimme jalostamaan niitä, jotta voimme tarjota ne entistä parempina takaisin maailman monille kulttuureilla. Suomalaisilta löytyy myös kulttuurimoraali, joka säätelee sitä, kenen kanssa haluamme olla tekemisissä. Tavallinen suomalainen kääntää selän sellaisille kulttuureille, jotka sisältävät julmuuksia, epäinhimillisyyttä ja heikomman sekä erirotuisten ihmisten sortoa, jos emme ajattelisi näin, me olisimme rasisteja!

Tuon viimeisen virkkeen sisältö pistää kuitenkin pohtimaan, OVATKO PÄÄTTÄJÄMME SITTENKIN RASISTEJA? He tuomitsevat Pohjois-Korea, koska sieltä puuttuu demokratia - he tuomitsevat Venäjän, kun siellä demokratia ei toimi riittävän kiitettävästi ja Kiina se vasta kauhea maa on, joten senkin saa tuomion. Mutta kuinka päättäjämme suhtautuvat Lähi-idän maihin, joissa kivitetään ihmisiä, pommitetaan naapurimaan köyhiä? Päättäjien Suomi ei tuomitse näitä maita, Suomi jopa myy niille aseita, joilla jyrätään siviilejä hengiltä. Meidän päättäjämme istuvat päättäjien pöydässä unionissa, joka aiheuttaa ryöstökalastuksella miljoonien ihmisten nälänhädän pakolaisaaltoineen. Tavallinen suomalainen osaa hyväksyä monikulttuurisuuden ja elää sopusoinnussa kansainvälisten virtausten kanssa, mutta päättäjämme levittävät päätöksillään nälkää, kurjuutta plus kuolemaa moniin kulttuureihin ja päättäjämme yrittävät jopa tuoda Suomeen vieraiden yhteiskuntien epäinhimillisiä ja julmia lieveilmiötä. Sopiikin kysyä: ONKO PÄÄTTÄJIEMME MONIKULTTUURISUUS SUKUA RASISMILLE?

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

MUISTAKAA KARI KOSKEN VIIMEISET SANAT!

Sihy jakaa kaupunkilaiset kahteen leiriin, jotka eivät hievahdakaan kannoistaan. Sihy hyväksyttiin aikoinaan 43-0. Tätä seurasi julkinen keskustelu, vaalit ja päätyminen elinkaarimalliin äänin 43-0. Käsittääkseni tämän jälkeen sihy on turvonnut päiväkodilla ja mm. demotiloilla. Kun elinkaarimalli hyväksyttiin, sitoutui kaupunki po. menettelyyn. Luottamushenkilöiden olisi tuolloin kuulunut vaatia niitä vastauksia, joita he esittävät nyt. Totuus lienee se, että kaupunki ei ole, oikaiskaa, jos olen väärässä, sitoutunut muuhun kuin äärettömän kalliiseen sihyvalmisteluun, jonka päätteeksi katsotaan riittävätkö Uudenkaupungin taloudelliset resurssit. On siis valtuuston käsissä, toteutuuko sihy vai ei.

On ymmärrettävää, että kaupungin historian suurin hanke nostaa pelkoja, epäilyjä ja pohjatonta toraa sekä jopa vihaa päättäjien kesken, kuten myös virkahenkilöstön sisällä. Nyt sihy hallitsee keskustelua, kuten riippusängyt aikoinaan. Sihy vie päättäjiltä kaiken huomion kuten riippusängyt veivät aikoinaan heidän huomionsa sihyn osalta. Pahimmillaan tässä palavat sillat monien kaupunkilaisten väliltä lopullisesti. Kannattaa muistaa, mistä Kari Koski sanoi aikoinaan demareille, kun Vainiota valittiin kaupunginjohtajaksi: Ajatelkaa mitä nyt sanotte Vainiosta, sillä hän saattaa olla seuraavassa kokouksessa tällä paikalla. Hieman malttia ja vähemmän henkilökohtaisuuksiin menoa, myös sihyn suhteen - ei sen myötä maailma kaadu, ehkä vain kaupunki kaatuu.

ONNISTUNUT KOTOUTUS: SOMALIJUPPI KASSALLA!

Uusikaupunkilaisen ruokakaupan kassalla pääsin todistamaan onnistunutta kotoutusta. Mitä ilmeisemmin somalitaustainen herrasmies tyylikkäissä housuissa, arvokkaassa nahkatakissa lastasi ostoksiaan uutukaiseen Fjällrävenin reppuun. Sapuskan lisäksi reppuun mätettiin myös olutta, joten tämä osoitti, todennäköisesti islamilaistaustaisen kaverin kotoutuneen juomatapoja myöten kivasti Suomeen. Kassalta kaveri poistui iloisesti kuin umpistadilainen juppi, Iphoneen tarinaa syöttäen.

Surulliseksi ja jopa kiukkuiseksi minut sai miehen aiheuttama pitkä kasajono, jonka siemenen kylvi sossun ostoluvassa tms.. Kaveri ei saanut, öykkäröinnistä/selityksistä huolimatta, olutta kaupungin kustantamana, vaan joutui maksamaan ne itse. On sekin tervetuliaistoivotus: RUUAN SAAT, MUTTA JUOMAN JOUDUT MAKSAMAAN ITSE! Toinen minua harmittanut asia episodissa piilee maksuosoituksessa, joka on häiritsevän suuri A4 kaliberinen arkki - se leimaa asiakkaan ilkeästi. Eikö näissä tapauksissa voisi asiakkaalle luovuttaa kaupungin luottokortin, jonka käyttäjä palauttaa sitten, kun ei sitä enää tarvitse. Tämä käytäntö osoittaisi kaupungin suunnalta reiluutta ja luottamusta ja samalla opettaisi asiakasta suomalaiselle reilun meiningin tielle.

Tulipahan mieleen sellainenkin vaihtoehto, jos auttamisen sijasta vähentäisimme auttamisen tarvetta eli vaikkapa EU lopettaisi ryöstökalastuksen Afrikan rannoilla ja ostaisimme tonnikalamme suoraan afrikkalaisilta. Ehkäpä tämäkin kassalla tapaamaani kaveri saisi elää syntyseuduillaan ja asua tyytyväisenä sukulaistensa luona. Toisaalta jos haluamme epäinhimillisen kurjuuden sekä pakolaisaallon jatkuvan, niin piisaahan täällä eläkeläisiä, sairaita sekä vielä tuhansia veteraaneja, joita säästökohteena käyttäen voimme rakentaa monikulttuurisuutta! Niin maailma muuttuu: aiemmin laitilalainen ei saanut Uudenkaupungin sossusta rahaa, mutta nyt sitä saa afrikkalainen.

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

KANSANEDUSTAJAT EIVÄT EDUSTA KANSAA!

Suomi itsenäistyi, kävi sisällissodan, yhdistyi yhdeksi kansaksi, kävi talvisodan, lähti jatkosotaan, maksoi sotakorvaukset ja rakensi Suomesta hyvinvointivaltion. Kaikki mainittu kehitys tapahtui puutteen ja kurjuuden vallitessa. Nyt Suomi on vauraampi kuin koskaan, mutta maassa ei riitä rahaa vanhuuden päivänsä ennalta maksaneiden ikäihmisten hoitoon saati sairaisiin, lapsiin tai yhteiskuntamme turvallisuuteen. Jos 1990-luvun alussa herra ja duunari istui samoissa terveyskeskusten jonoissa ja he pääsivät nopeasti hoitoon siinä järjestyksessä, missä olivat jonoon istahtaneet, tänään tilanne on koko lailla toinen.

Jokaisen sopisi pohtia: Kuinka on mahdollista, että 1970-, 1980- ja 1990-luvuilla oli varaa hyvinvointiyhteiskuntaan, vaikka samalla maahan rakennettiin jäähalleja, uimahalleja, lentokenttiä, kouluja, teattereita ja Suomen bruttokansatuote oli ainoastaan murto-osa nykyisestä. Tuolloin Suomea rakennettiin yhteishengessä, yhteisvoimin yhteiseen hyvään pyrkien. Tuolloin lähimmäisen hyväksikäyttö tuomittiin kaikkialla, samoin pohjaton itsekkyys kuului pannaan julistettujen arvojen joukkoon. Patruunat ja heidän työläisensä niin maakunnissa kuin eduskunnassa vetivät yhtä köyttä samaan suuntaa ja Suomea ylöspäin.

Kansanedustajat edustivat käytännössä taustoiltaan ja kokemukseltaan valitsijoitaan. Kukaan ei valittanut heidän osaamattomuuttaan, tietämättömyyttään tai kyvyttömyyttään hoitaa yhteisiä asioita. Esim. kivimies Aarne Saarista arvostettiin yli puoluerajojen, samoin arvostettiin Harri Holkeria, Marjatta Väänästä, Jukka Roosia jne.. Aiemmin kansanedustajat tiesivät ja tunsivat kansan arjen, tunnot ja tarpeet ihan käytännössä. Nyt meillä on pitkälti kolmenlaisia päättäjiä: Lääkäreitä, juristeja ja virkahenkilöitä. Neljänneksi listaan sopisi pistää ammattipoliitikot, joilta puuttuu lähes kaikki nuoruuden jälkeinen kosketuspinta tavallisen suomalaisen elämään.

Tämä johtaa siihen, että määrätyillä ammateilla menee hyvin, vai oletteko kuulleet köyhistä lääkäreistä tai juristeista ja määrätyillä menee huonosti, vai oletteko kuulleet työllä rikastuneista vientiteollisuuden työntekijöistä, sairaanhoitajista tai postin työntekijöistä? Jos haluamme jakaa tämän maan hyvinvoinnin edes teoriassa paremmin on meidän palattava edustukselliseen demokratiaan, jossa päättäjät tuntevat käytännössä kansalaisten vaikeudet, olot, tunnot ja toiveet. Paljon puhutaan tasa-arvosta naisten suhteen, mutta enemminkin tasa-arvoa tulisi luoda varallisuuserot ja ammattitaustat huomioiden.

Nykytyylillä yhä useammat suomalaiset jättävät äänestämättä. He tuntevat pääkaupungin ja eduskunnan yhtä etäiseksi kuin entisen Neuvostoliiton Arkangelissa asunut Arska tunsi Kremlin ja Moskovan. Kaikki Arskan aikaansaannokset kupattiin Kremlin päätöksillä Moskovaan, kommariökyjen asuttamaan, mitään peruarvoa tuottamattomaan hallintokeskukseen. Niin kävi, että Arkangelin Arska menetti motivaation työhönsä ja alkoi kallistamaan vodkapulloa ja pian Moskova ja Neuvostoliitto keikahti pyrstölleen. Meillä on ihan sama meininki ja suunta. Seurakuset sekä loppukin on sama, jos puolueet eivät päästä tavallisia kansalaisia päättäjinä kehittämään Suomea tasa-arvoisesti.

lauantai 14. syyskuuta 2019

ARJESTA VIERAANTUNEET DEMARIT UHKA TULEVAISUUDELLE!

Rinteen esitys 10 000 euroa, jokaiselle postilaiselle, jonka palkka laskee jopa puoleen, on pöyristyttävä. Tämä osoittaa, että Rinteellä ei ole vähäisintäkään kosketuspintaa tavallisen suomalaisen arkeen tahikka elämään. Tässä yhteydessä lienee paikallaan muistuttaa Rinteen olevan juristi ja jostain kumman syystä Suomen 2 000 asianajajaa tienaavat suurin piirtein saman verran kuin 60 000 vientiteollisuuden duunaria. Kenenkähän asialla demarit ovat olleet, kun näin on päässyt tapahtumaan? Eikö Rinne hoksaa ettei 10 000 euron kertapalkkion jälkeen kukaan elä viiden euron tuntipalkalla.

Koska pakettimarkkinat ovat kasvavat, miksei postin johdolta vaadita kilpailussa pärjäämistä. Niin tekevät yksityiset yritykset. Eivät ne maksa miljoonia johtajalle, joka nostelee hintoja, heittää osaavaa väkeä pihalle ja laskee palkkoja sillä seurauksella, että yrityksen loppu häämöttää muutaman vuoden päässä. Posti on kammottava esimerkki siitä, että demarit hyväksyvät ökypalkat ja palkan alennukset tavalliselle duunarille. Kun posticaseen lisätään Rinteen kannanotto eli uusi vaalilupausten syöminen, jonka mukaan Suomella ei ole varaa muuttaa hoitajamitoitusta, voi todeta: SIINÄ MENI SUOMEN TULEVAISUUS NUORTEN JA IKÄIHMISTEN OSALTA!

Rinne höpötti synnytystalkoista, kas kun ei juntannut läpi päätöstä raskausajan lyhentämistä kolmeen viikkoon, mutta mitään realismia miehen puheista ei löydä. Totuus on se, että suomalaiset eivät uskalla ostaa asuntoja eikä lisääntyä, jos heidän palkkansa ei riitä elämiseen. Tämän näkee paikkakunnilla Uudessakaupungissa ja Äänekoskella, jossa vientiteollisuus on noussut kohisten, kummallekaan paikkakunnalle ei muuta suomalaisia työnperässä. Vientiteollisuuden tuotot valuvat pörssiökyille, sijoittajille keinottelijoille ja yhteisöverojen kautta pääkaupunkiseudulle, tuottamattomien ketkujen, hallintovirkahenkilöiden ja heidän lakeijoiden käyttöön.

Äänekoskelainen ja uusikaupunkilainen duunari ei saa työpaikkakunnallaan kunnollista terveydenhoitoa, harrastuspuitteet ovat jämähtänee kymmenien vuosien takaiselle tasolle, joten siksi he eivät muuta työnperässä. Pidän melkoisena paradoksina sitä, että samaan aikaan maan taloudellisen perustan luovat duunarit elävät kurjasti puutteellisissa oloissa, kun pääkaupungin loisille rakennetaan miljardeilla kirjastoja, tunneleita jne. Tämä on aika kaukana Forssan julistuksen sanoista ja hengestä.

Rinne syö lupauksiaan sähäkämmin kuin Soini, joten mielenkiinnolla odotan seuraavia vaaleja ja demarien vaalitulosta. Veikkaan, että keskustan kohtalo odottaa demareita. Suomi ei pyöri ilman tuottavaa työtä, tämä demareidenkin olisi ymmärrettävä ja myös se, ettei Suomella ole tulevaisuutta, jos tuottavasta työstä ei makseta kohtuullista palkkaa. Kohtuullisesta palkasta maksetaan kohtuullisesti veroja ja jos näin käy, meillä on varaa rakentaa Äänekoskesta ja Uudestakaupungista vetovoimaisia paikkakuntia ja siinä sivussa kertyy veroja myös hoitajamitoituksen kuntoon saattamiseksi. Näin palautetaan niin nuorten kuin ikäihmisten usko suomalaiseen tulevaisuuteen.

perjantai 13. syyskuuta 2019

URPILAISEN naurettavat eväät ja naurettava salkku

Komisaarien paikkoja jaettaessa, jopa Viro pyyhki Suomen ohi, jos verrataan komisaarien salkkujen painoa. Paljon pienemmät maat saivat Suomea merkittävämpiä salkkuja. Syy tähän löytyy demareiden palkkiopolitiikasta. Ensinnäkin Urpilaisen näytöt jo Kreikan velkakriisin aikana eivät vakuuttaneet, toiseksi hän työväenpuoleen puheenjohtajana oli enemmän kiinnostunut rakkaushöttöpolitiikasta kuin työväen tai suomalaisten ongelmien ratkaisuista. On siis täysin selvä, että demarit valitessaan kevyen Urpilaisen Suomen komisaariksi, valitsivat Suomelle kevyen salkun.

Kuvitelkaapa, jos komisaariehdokkaana olisi ollut Sixten Korkmannin tasoinen taloustieteilijä, niin aivan varmasti Suomen saama salkku olisi ollut painavampi. Demareille omien asemien säilyttäminen ja täyttäminen on aina ollut tärkeämpää kuin valtakunnan tai yhdenkään kunnan etu. Niinpä kokkolalainen opettaja kruunattiin mama-Afrikaksi. Urpilaisesta tehtiin talousunionin joutavin näennäisinhimillinen komisaari, joka tulee aina vaiennetuksi ja jyrätyksi, kun talous on toisessa vaakakupissa - VAI VOIKO JOKU ODOTTAA MUUTA TALOUSUNIONILTA? Tämähän sopii Urpilaiselle, koska hän kuuluu kovan talouspolitiikan kannattajiin. Tämän todistaa Urpilaisen osallistuminen Bilderberg-kokoukseen. Valtionvarainministerinä tuolloin toiminut Urpilainen sanoi osallistuneensa kokoukseen yksityishenkilönä, mutta demariperinteitä noudattaen hänen osallistumisensa maksettiin valtion pussista.

EU on huolissaan Kiinan ja Venäjän kasvavasta vaikutusvallasta Afrikassa. Huoli siitä, että afrikkalaiset valitsevat eurooppalaisia mieluimmin uusiksi yhteistyökumppaniksi kiinalaiset ja venäläiset on aiheellinen. Eiväthän eurooppalaiset ole seikkailleet Afrikassa kuin reilut viisisataa vuotta, alistaen ja riistäen kantaväestöä, sekä vieden luonnonrikkaudet ja jättäen vastineeksi Jumalan - KETÄ EI VOI SYÖDÄ. Viimeiset ja ehkäpä härskeimmät EU:n riistopäätökset tapahtuivat 2000-luvulla suomalaistenkin istuessa päättävissä pöydissä. Päättäjien pöydissä istuivat tuolloin myös vihervasemmiston edustajat, mutta sen enempää pöydissä istujista kuin tehdyistä päätöksistä ei valtamediassamme isommin hehkutella. Jäihän meille halpa tonnikala!

2000-luvulla EU:n kalastuslaivastot osallistuivat Afrikan rantojen imurointiin kaloista siinä määrin, että paikallisia asukkaita kohtasi nälänhätä. Mutta mitä EU lähetti nälkäisille afrikkalaisille, ruokaako? Ei lähettänyt ruokaa, vaan sotalaivoja taltuttamaan afrikkalaisia, jotka ryhtyivät nälkäänsä kaappaamaan kalastusaluksia. Suomesta miinalaiva Pohjanmaa osallistui näihin "ruokakuljetusten" turvaamisiin, joka käytännössä oli nälän ylläpitämistä. Tämä sai aikaan nykyisen pakolaisaallon. Mainittu laivastoepisodi tapahtui 2011 ja arvatkaa kuka oli silloin valtionvarainministerinä?

Urpilaisen saama salkku kuuluu painoarvoltaan säälikaliberiin. Ilmeisesti hän sai kykyjensä mukaisen salkun vain siksi, kun Rinne lupasi komisaarin paikan Urpilaiselle jo ennen vaaleja taaten siten puolueen yhtenäisyyden. Tämä lienee ainoa vaalilupaus, minkä Rinne on pitänyt. Mutta sitä vartenhan on Tauno Duunari ja Sari Sairaanhoitaja, jotta työväenpuolue ja etenkin sen johtotoverit voivat porskuttaa vuorineuvosten palkalla ja lyödä vegeahterinsa mustan Audin nahkaiselle takapenkille. Näinköhän Tauno Duunari ja Sari Sairaanhoitaja viimeinkin menettävät uskonsa työväenpuoleen heille antamiin vaalilupauksiin, jotka eivät koskaan toteudu?

Linkit:

Urpilainen Bilderberg-kokouksessa yksityishenkilönä - veronmaksajien rahoilla

Näin toinen osapuoli kertoi mm. espanjalaisten ryöstökalastuksesta

Kansainvälinen oikeus hääti EU:n Länsi-Saharan kalavesiltä

Miinalaiva pohjanmaa jahtaa afrikkalaisia merirosvoja

torstai 12. syyskuuta 2019

POSTIKESKUSTELU TÄYSIN HAKOTEILLÄ!

Muistelkaamme postia menneiden vuosien takaa. Se oli ylivoimaisesti parhaiten kansalaisia palvellut valtionyritys. Joulukortti kulki 20 pennillä takuuvarmasti perille ja yleensä seuraavaksi päiväksi. Pakettien, kirjeiden ja korttien lisäksi postiautot kuljettivat matkustajia. Postin johto kykeni luomaan älyn ja osaavan henkilökunnan kanssa laadukkaan toimintaverkoston, joka harvemmin mokasi ja jota harvemmin mollattiin. Posti hallitsi alansa markkinoita lähes suvereenista ja teki sen jopa erittäin edullisesti. POSTI MENETTI MARKKINAJOHTAJAN ASEMAN - VIKA EI OLE TYÖNTEKIJÖISSÄ VAAN ONNETTOMISSA JOHTAJISSA!

Postin ongelmia selitetään sillä, että se on velvoitettu kuljettamaan kirjeitä. Missään ei lue etteikö posti saisi jakaa muutakin kuin kirjeitä eli paketteja. Sen sijaan, että posti keskittyy sopeuttamaan talouttaan laskevien paperikirjeiden mukaan, tulisi postin kilpailla rajusti kasvavista pakettimarkkinoista. Tämä onnistuu pitämällä kiinni osaavasta henkilökunnasta ja satsaamisella markkinointiin. Nykytyyli, jossa luotettavia postilaisten palkkoja alennetaan, heitä vähennetään ja korvataan alipalkatuilla virapelityöntekijöillä, lopettaa postin kokonaan muutamassa vuodessa. Jos viitsii hiukankin katsoa postin toimintahistoriaa, ei voi olla väittämästäni eri mieltä.

Postin tulisi kääntää katseensa valtavalla vauhdilla kasvavaan nettikauppaan ja sen synnyttämään paisuvaan pakettivirtaan. Miksei posti tee vaikkapa viiden vuoden tavoitetta pakettimarkkinoiden kaappaamiseksi. Aggressiivisella hinnoittelulla posti saavuttaisi, osaavan henkilökuntansa, tietotaitonsa ja alan parhaan tekniikkansa avulla muhkean markkinaosuuden ja siinä sivussa kulkisivat kirjeetkin kansalaisille. Kun tätä ei ole oivallettu eikä henkilökunnasta pidetty kiinni sopii pohtia, mistä postin johtajille on oikein maksettu. Malinen ei siis ole yksin syyllinen laitoksen alamäkeen, mutta kylläkin siihen, ettei postia ole kehitetty vaan kuihdutettu. Ilmeisesti mies on miljoonine euroineen kiinnostuneempi golfista kuin postista, ja hänellä riittänee runsaasti varallisuutta keskittyä lempiharrastukseen postin ulkopuolella. Vapauttakaamme mies työstä, johon häneltä ei piisaa ajatuksia ja palkataan hänen tilalle pari kolme postin kovaa ammattilaista täydennettynä markkinoinnin ammattilaisilla. Miljoonalla eurolla saisi varmaankin hyvän ryhmän kasaan!

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

TRUMPIN HALLITUS RINTEEN HALLITUSTA ILMASTOYSTÄVÄLLISEMPI!

Vappusatanen jäi Rinteen lunastamattomien vaalilupausten laariin. Nyt samaan laariin voidaan upottaa luvatut sairaanhoitaja/lääkärilisäykset. Perusteluiksi vaalilupausten syönnille Rinne mainitsee valtion rahapulan. Kun katsoo mihin hallituksemme rahaa syytää, ei siitä löydy inhimillisyyttä saati maailman pelastamista ilmastonmuutokselta. Hallitus syytää rahaa lisäarvoa tuottamattoman kivihiilipääkaupungin kasvattamiseen ja lisäsaastuttamiseen. Missään ei näy esim. se, että hallituksemme haluasi rajoittaa Suomen kautta tapahtuvaa lentoliikennettä ja siten yrittäisi pienentää keskieurooppalaisten huvimatkailijoiden valtavaa hiilijalanjälkeä.

Vihervasemistolaisten vaalilupausten mukaan tulisi, ilmastonmuutoksen torjumisen hengessä, kivihiilipääkaupungista tapahtuvaa valtakunnan hallintoa tulisi hajasijoittaa, missä energiatuotantomme on kestävämmällä pohjalla. Totuushan on se, että kivihiilellä tuotetulla sähköllä toimiva sähköauto saastuttaa enemmän kuin 1980-luvun 2-tahti Warre. Itse asiassa hallituksemme on vähemmän vihreä kuin Trumpin hallinto. USA löi ankarat sakot päästöhuijauksesta kärähtäneille saksalaisille autotehtaille. Entäpä meidän vihervasemmistolaiset ministerit: HE LYÖVÄT LEVEÄT VEGEAHTERINSA ILMASTOHUIJAUKSESTA KÄRÄHTÄNEEN AUDIN NAHKAISELLE TAKAPENKILLE JA NOSTAVAT TAVALLISEN KANSALAISEN ENERGIAVEROJA!