maanantai 14. heinäkuuta 2025

ISLAMISTA SUOMEN MATKAILUVALTTI!


Nostaako islam Suomen lamasta?Maailmassa on monenmoisia kummallisia tapoja, jotka herättävät kiinnostusta ja niitä joko mennään katselemaan tai ne leviävät lähes jokaiseen maailman kolkkaan kaiken ihmiskunnan ja jopa delfiinien ihmeteltäväksi. Tapoihin perehtymistä voimme kiistatta pitää yleissivistyksenä eli mitä paremmin plus syvemmältä perehdyt erilaisiin tapoihin ja kulttuureihin, sitä sivistyneempi sinusta kasvaa. Yleensäkin henkilökohtainen asioiden tutkiskelu eliminoi mahdollisuuden vääriin, totuudesta poikkeaviin, tulkintoihin. Näitähän tänäpänä Suomessa levittää valtamediamme ohjaillessaan tavallisia ihmisiä luovimaan mielipiteiden saaristossa ja löytämään eliittiä parhaiten tukevan näkemyksen. Minkälaisia mietteitä herättäisi avoin tiedonvälitys, joka oppikirjojen ja mediatiedottamisen tai yhteiskunnan sääntöjen sijaan perustuisi omaan käytännön kokemukseen ja siten syntyneeseen sivistykseen.



Jotta voimme rehellisesti kunnioittaa vieraiden kulttuurien traditiota ja tapoja, täytyy meidän lähestyä niitä avarakatseisesti ja ennakkoluulottoman myönteisesti. Vain tämän hyväksynnän saattelemana benjihyppykin rantautui Suomeen. Voisimmeko suhtautua vastaavalla asenteella astetta paria vakavampiin asioihin kuten esim. uskontojen saloihin ja tapoihin. Mikäli valtiona Suomi, maana, jonka perustuslakiin on kirjattu uskonnonvapaus, ottaisi tukevan askeleen kohti ennakkoluulotonta suhtautumista muita uskontoja kohtaan, voisi siitä kasvaa jokseenkin merkittävä matkailubusines, jossa ei suomalaisten sijoittamaa omaa pääomaa välttämättä tarvittaisi. Mikäli maahamme perustettaisiin joitakin islam tutuksi käytännön kautta -keskuksia, niihin tarjoutuisi kilvan rahoittajia maailman raharikkaiden joukosta. Voisiko joku pieni kunta pistää taloutensa kuntoon ja siten turvata laadukkaat palvelut asukkailleen, kun saudimiljonäärit, Brunein sulttaani ja muut Islamökyt kilpailisivat tarjouksiaan rajusti korottaen, jotta pääsisivät perustamaan vanhan mantereen pohjoisinta, ensimmäistä ja joka piirultaan taatusti aitoa islamkeskusta? 

Busines Finland voisi kanavoida alkupääoman vaikka edes mennen Pihlajamäen kunnan nykyiselle kyläyhdistykselle. Ensin sinne syntyisi minareetti, jonka tornista, kilvan kukon kanssa, herättelijä herättäisi väen islamilaisille aamutoimille ja päivän tapahtumiin: rukoushetkiin, ruokailuihin, oikeudenkäynteihin ja rangaistusten toteuttamisiin. Miksi oivaksi luokkaretkikohteeksi Pihlajamäki pian kasvaisikaan. Nopeasti sinne täytyisi rakentaa lentokenttäkin, jotta ahdasmielisistä ja vieraskulttuurivihamielisten valtioiden, kuten Ruotsin, sorsittu islamilaisväestö voisi perehtyä Pihlajamäellä oikeaan aitoon islamiin konkreettisesti, sen lumoihin täysin antautuen. Luonnollisesti meidän pakkorahoitettu radiomme välittäisi Pihlajamäen tunnelmat koko kansalla: aina ihanan yllätyksetön inkamainen Inka kysyisi tuomion kärsineeltä jututettavalta veikeästi virnistellen ja kevyesti hekottaen: Miltä nyt tuntuu? Tuomittuhan vastaisi, jotta jo on kevyt olo, kun toinen käsi lähti - tuli varasteltua, silloin on myös kärsittävä rangaistus, joka toimii, tuolla kädellä ei enää varastella! Koska busines on aina busines, niin pientä korvausta vastaan saa jokainen, islamin käytännön saloista kiinnostunut, osallistua henkilökohtaisesti rangaistusten täytäntöönpanoon, vaikkapa raipan jakoon tai kovempaankin, jos fyffe riittää. Mikä mahtava matkailuidea - se on vapaasti kuntien elinkeinopakertajien käytössä vai myynkö sen Ruotsiin tai pääkaupunkiseudun pormestarille?

lauantai 12. heinäkuuta 2025

ONNELLISEN SUOMEN ONNELLISET VAKUUTUSLÄÄKÄRIT!



Valtamedia toitottaa kerran vuodessa Suomen olevan maailman onnellisin maa. Sopii kysyä kuinka tuo onnellisuus mitattiin ja kenen onnesta puhutaan. Tavallinen kulkevainen ei juurikaan nauti mainitusta onnesta, jos ei pärjää taloudellisesti tai hänen tomumajansa ei pysy terveenä. Kansa on jo turtunut tietoihin kaltoin kohdelluista vanhuksista, sairaista ja vammaisista. Paras busines Suomessa tehdään keskiverto suomalaisen hädällä ja terveydellä ja silti ihan pokkana Suomea tituleerataan maailman onnellisimmaksi kansaksi. Katsokaapa aikaa taaksepäin: aiemmin, kun bruttokansantuote oli murto-osa nykyisestä, jokainen sai terveyspalveluita siinä järjestyksessä, kun oli marssinut terveyskeskukseen sisään - raha ei ratkaissut, suomalaisia kohdeltiin tasavertaisesti, luotiin jopa omalääkäri kuvio. 


Tänään, kun Suomi on rikkaampi kuin koskaan, köyhiä ja sairaita jätetään heitteille, samalla maamme päättäjien kärkihankkeita ovat jotkin Turku-Helsinki tunninjunat, Jätkäsaaren silta, pääkaupunkiseudun kermalle kohdennettujen palveluiden valtion tuki. Jos tällaiseen toimintaan olisi törmätty 1980-luvulla, se olisi leimattu moraalittomaksi ja kansa olisi kivunnut kautta maan barrikadeille. Valtamedia tyytyy vain vilauttamaan ikäviä tilastoja esim. lasten pahoinvoinnin kasvamisesta Suomessa, mutta äkkiä se palaa perinteiselle linjalle uutisoimaan ns. kivaa hömppää. Pahimmillaan joku Linnanmäki, upeeta valtavaa -hehkutuksineen, saa valtakunnan uutisissa enemmän julkisuutta kuin koko kehäkolmosen ulkopuolinen Suomi. Kaiken huippuna valtamedia antaa valtavasti palstatilaa ilmastonmuutosta esiin nostavalle elokapinalle, mutta vaikenee TYKS:n, pieneen onnettomalla ilmanvaihdolla varustettuun tsaarinaikaiseen, huoneeseen suollottuista keuhkosyöpäpotilaista, joiden ilmaongelmaa helpottavat potilaiden vieraat laittamalla pyyhkeen oven väliin, jotta tunkkainen ilma vaihtuisi edes vähän paremmin. Jos Korkeasaaren eläimiä kohdeltaisiin kuten po. potilaita, nousisi siitä valtamediassa hirvittävä haloo.

Kun hiukan tutkailee maailman menoa ja valikoi, vähemmälle julkisuudelle jääneitä, linkkejä niin tarjoaahan Suomi onnellisuutta muillekin kuin YLE:n eli sinun ja minun rahoista nauttivalle Oskari Onniselle. Katsokaapa linkkiä, jossa avataan vakuutuslääkärien tuloja ja muistelkaa juttuja vakuutuslääkäreiden päätöksistä ja muistakaa sekin, että heidän koulutuksensa järjestetään sinun ja minun valtiolle maksamilla rahoilla. Ohessa myös muutama muu linkki, jotka kuvaavat elämistä ja olemista Suomessa, jossa inhimillisyys ja tasa-arvo heitettiin romukoppaan jo muutama vuosikymmen sitten. Pistää aprikoimaan, miten tähän tilanteeseen ajauduttiin koko kansana. Jos aiemmin tunnettiin vastuuta lähimmäisestä, niin seuraavat sukupolvet eivät välitä lähimmäisestä vähääkään. Jotenkin Suomi muuttui itsekkäiden narsistien maaksi, jossa kansanedustajat edustavat itsekkäästi vain itseään ja pyrkivät ensisijaisesti median tuella säilyttämään asemansa ja turvaamaan oma tulevaisuutensa.


LINKIT:



torstai 10. heinäkuuta 2025

KIINAN MALLILLA DEMOKRATIAMME TOIMIMAAN

Pitäisikö päättäjiä ampua polveen ja potkaista sen jälkeen  julkiseen sairaan hoitod rattaisiin - auttaisiko näin luotu kokemus päättäjiä kuuntelemaan paremmin tavallista kulkevaista? Pieni lähihistorian tutkiskelu osoittaa, etteivät asiat Suomessa suju tai toteudu kovinkaan mainiosti ja tuntuu siltä, jotta mitä suurempi hanke, niin sitä varmemmin se sujahtaa ahterien syvimmän pukaman taakse. Hyvän esimerkin löytää sote-uudistuksesta, joka hinnaltaan ja toimivuudelta lienee Suomen itsenäisyyden ajan suurin fiasko. Sotea pyörittävien hyvinvointialueiden johtoon valittiin valtuutetut. Käytännössä saatiin uusi luottamushallintoporras, jonka jotkut jäsen tienaavat jopa ruhtinaallisesti, mutta vain harva suomalainen pohtii koko päättäjän kerroksen järkevyyttä. Jos valtio antaa rahat ja määrää, mitä tuolla rahalla tehdään, niin mihin tarvitaan aluevaltuustoja - nostamaan omia palkkojaan? Korneimmalta tuntuu se, että kukaan ei puhu sote palvelujen asiakkaiden asemasta, heidän saamiensa palvelujen onnettomasta tasosta. Ja jos näistä joku sivulauseessa jotain mainitsee, siitä ei seuraa muuta kuin korkeintaan se, että joku ehdottaa, että toimipisteitä tulee vähentää eli asiakkaiden palveluja halutaan huonontaa edelleen.


Veikkaanpa, että suurin osa päättäjistä ei tiedä yhtään mitään esim. julkisten terveyspalvelujen taustaongelmista ja lisäksi otaksun suurimman osan mainituista päättäjistä käyttävän vain yksityisiä terveyspalveluita eli heiltä ei löydy harmainta hajua tai syvällistä tietoa niistä asioista, joihin hänet valittiin päättäjäksi. Kun katsomme Suomea ja sen erilaisia hallinto/päätäntäkuviota, alkaa kaikki vaikuttaa toimivuudeltaan ja tehokkuudeltaan Neuvostoliittoa - päättäjien kerma ja hallintotoverit pärjäävät, mutta tavallisesta kansasta viis. Se erottaa meidän nykytouhumme Neuvostoliitosta, että itänaapurissa kansa sai peruspalvelut ja rajallisten rahoitusvarojen vuoksi, siellä kansa jäi ilman purukumia, sukkahousuja, farkkuja jne.. Meillä kulutusta verotetaan päivä päivältä ankarammin ja näin saadut varat suunnataan terveydenhoidon sijaan, Jätkäsaaren siltoihin, Pisararatoihin, oopperaan, museoihin, konsertteihin ja muuhun pääkaupunkiseudun ns. ei lakisääteiseen toimintaan. Hallinnon ja valmistelun huipputyypit petaa itselleen ja lapsilleen mellevät olot riistäen siihen varat kansan peruspalveluista - he eivät tiedä eivätkä välitä tavallisen kansan hädästä. Tilanne muistuttaa Neuvostoliiton loppua, jossa hallinto paisui lopulta yli kansa kantakyvyn ja kaiken kukkuraksi hyökkäsiväthän neuvostoliittolaiset silloin Afganistaniinkin, siten sota edisti kommunistisen korttitalon romahtamista. Sama kuvio toteutuu täällä, joskin ilman sotaa.

Sopii pohtia mitä tekevät aluevaltuutetut ja kansanedustat asioiden syvimpien, tavallista kansalaista kipeimmin koskevien ongelmien eteen? He eivät tee mitään, kunhan suunnittelevat uusia hallintokuvioita. Jospa tehtäisiin niin, että päättäjämme määrättäisiin julkiseen terveyden huoltoon, jotta he tietäisivät totuuden eli sen miten siellä hommat käytännössä sujuvat. Kiinassa tehtiin joskus niin, että lääkärit ja opettajatkin joutuivat vuosittain muutamaksi viikoksi pelloille ja tehtaisiin töihin, jotta ymmärtäisivät, miten tavallinen kansa elää ja tienaa varat opettajien ja lääkäreiden palkkoihin. Enkä nyt tarkoita mitään päättäjien visiittiä jonkun hyvinvointialueen kustannuksella järjestettyyn kosteaan tapahtumaan, jossa lääkärit maalaavat totuuden piiloon iloisilla tulevaisuuden harhakuvitelmilla. Miltä tuntuisi, jos vaikkapa kaikkia kansanedustajia ammuttaisiin polveen, sen j'älkeen yksi jätettäisiin Lapin jänkhälle, toinen Kainuun korpeen, kolmas Korppoon kallioiseen saareen, neljäs sydän Savon synkkään metsään jne. Tuolta he saisivat itse itseään auttaen järjestää itselleen toimivat terveyspalvelut. Tarjolla olisi sellainen kokemus, jotta tuskinpa, sen kanssa taistellessa, tulisi mieleen maakuntien kustantamat oopperakemut tai muu pääkaupunkiseudun, kansan rahoilla tuettu, elostelu. Ehkä jatkossa tempauksesta jäisi jotain muistiin ja päättäjien paranemisten jälkeen sote-jutuissakin keskityttäisiin hallinnon sijaan tavallisen potilaan laadukkaaseen ja sikses nopeaan parantamiseen!



keskiviikko 9. heinäkuuta 2025

RAISKAAJAN OIKEUS PYHÄÄN KOHTELUUN



Islamilaisten nykytyylinen alistaminen oman mielemme mukaisiksi on lievästi sanottuna outoa. Toisaalla puhutaan kotoutumista, mutta yhtäällä tehdään kaikki niin, ettei kotoutuminen vähimmässä määrinkään onnistu. Yleensä maahanmuuttajiin suhtaudutaan kuin lemmikkeihin. Ehkäpä joidenkin päättäjien kannattaisi ennen, islamilaisten asioihin keskittymistä, hankkia itselleen iso koira. Viimeistään siinä vaiheessa, kun, vasten luontoaan kohdeltu, koira puree omistajaansa, pistää se ajattelemaan, mitä tuli tehtyä ja kuinka kohdeltua koiraa. Ongelmamme juurihan piilee siinä, että valmistelijoille ja päättäjille islamilaiset näkyvät lukuina ja numeroina, he eivät käytännön arjessa juurikaan kohtaa maahanmuuttajia. Asioita valmistelevat ja niistä päättäjät asustavat jo tulojensa puolesta paikoilla, missä ei juurikaan islamilaisia näy. Useimmiten islamilaiset asutetaan sinne, missä he heidät saadaan pois valmistelijoiden ja päättäjien silmistä eli halpoihin lähiöihin, jotta he aiheuttavat mahdollisimman vähän kuluja yhteiskunnalle.


Mainituissa lähiöissä asuu useimmiten juuri se porukka, joka vähiten välittää vierasmaalaisten siitä porukasta, jonka kulttuuri muokkaa erilaiset arkirutiinit ja juhlahumut, kuin kantaväestöllä. Tästä taas seuraa ikäviä tilanteita, mutta niin kaukana ongelmien luojista, että ne näkyvät päättäjille vain lukuina ja numeroina. Poliisi hoitakoon asian ja niin edetään ongelman oireita hoitaen puuttumatta niiden todellisiin syihin. Valmistelijat/päättäjät eivät perehdy siihen tuskaan ja niihin inhimillisiin kärsimyksiin, mitä heidän toimensa aiheuttavat, vain rahalla on merkitystä - niin rikkaat asian käsittelijät ajattelevat, kun he katsovat ongelma ihmisiä ja ongelmia numeroina ja kuluina. Koko homma näyttää varmaankin hienolta ja taloudellisesti tehokkaalta paperilla ja ruudulla, mutta numerot eivät paljasta tuskaa, kärsimystä tai muitakaan tunteita, joten ne jäävät piilon ja tavallisten kulkevaisten kuten maahanmuuttajienkin kestoriesaksi.


Jos joku on elänyt satoja vuosia vanhan kulttuurin vaikutteiden muokkaamana, me täällä emme voi sanoa hänelle hänen perinteistään: tuo on hyvä piirre, sen saat säilyttää, mutta tuo toinen on huono, sen unohdat. Ihminen on kulttuurinsa kasvatti ja vanki. Meillä tiede kykeni selittämään paljon asioita, kuten myrskyt, ukkoset jne., joiden peloilla uskonnot alistivat ihmiset nöyriksi seuraajikseen. Lait muuttuivat ajan saatossa ja kirkon rooli arjessa haalistui. Toisin olisi tilanne, jos Raamattuumme olisi kirjoitettu arkea säätelevä laki ja vieläpä olisi sellainenkin rajoitus, että pyhiä tekstejä eivät saisi tulkita muut kuin harvat kirjanoppineet. Nyt yritämme jonkun kristillisen armokäsitteen avulla ymmärtää esim. islamilaista raiskaajaa ja päästämme hänet kuin koiran veräjästä - tämänkin kuvion luoneet päättäjät eivät koskaan kohtaa raiskaajaa tai hänen uhriaan, he näkyvät vain numeroina tilastoissa. Jos kerran hyväksymme monikulttuurisuuden, niin miksemme hyväksy sitä kokonaan ja hyväksy sitä, että olemme kaikki satavuotisten kulttuuriemme muokkaamia vankeja! Vaikka esim. islamilainen elää keskuudessa, täytyy huomioida hänen taustansa ja kunnioittaa taustan vaikutusta häneen. Siis jos joku rikkoo yhteiskuntamme sääntöjä sekä oman kulttuurinsa sääntöjä on kohtuullista pohtia rangaistukset samoista suunnista.  On vähintäänkin oikein ja kohtuullista kunnioittaa sekä taata islamilaiselle hänen kulttuurinsa mukainen pyhä kohtelu, joka raiskaustapauksessa on yksi selitteisen selkeä kuoleman tuomio! Näin se loogisesti ajateltuna menee vai oletko vieraita kulttuureja väheksyvä rasisti?

maanantai 7. heinäkuuta 2025

VALTAMEDIALTA TOTUUS: VÄESTÖNVAIHTAJA MARIN








Valtamedia antoi tuskin kenestäkään valheellisempaa kuvaa kuin exministeri S. Marinista. Hänet kuvattiin uutena rockstara ministerinä, joka välittä luonnosta ja ihmisistä. Toisaalta nainen ravisteli ministeri-instituuttia niin, ettei juuri ministerin hommia ehtinyt hoitamaan. Ja jos hoiti, niin aika poskelleen meni. S. Marin sai naama pölyssä jorata ja jos joku vaati keskittymistä itse työhön, hän sai tuta niin ministeriltä kuin valtamedialta, jota muutama pääkaupunkilainen päätoimittaja pyörittää tahtonsa mukaan. Tuohon tahoon ei liittynyt tieto tahikka totuus, sillä viimeistään nyt jokainen voi todeta, että S. Marin oli vähän kuin Matti Nykänen, jonka toilailulla valtamedia teki tilin. Siksipä mainittua naista saanut arvostella vähääkään, vaan haukuttiin boomeriksi tai kenties miksi juntti moukaksi, kuka ei hoksaa häivääkään modernista maailman menosta!

Jotenkin tuntuu jännältä, kuinka ihmisestä luodaan valheellinen mielikuva, jonka sisältö saa tyhjääkin tyhjemmän kuplan näyttämään täydeltä. Jokainen näki jo ministerin suhtautumista hänen kanssaan eri mieltä oleviin, että hän ei juurikaan kykene vastaan ottaa tietoa tai edes keskustelemaan asiallisesti, muistakaa nyt vaikkapa naurettava huutointtäminen Purran kanssa vaalipaneelissa. Viimeistään siinä vaiheessa, kun exministeri jätti, äänivyöryllä keräämänsä, kansanedustajan paikan, olisi valtamedian luullut avaavan silmänsä. Mutta mitä vielä, hän sai, median hehkutuksen saattelemana, liittyä sotarikoksista epäillyn Tony Blairin porukoihin ja jatkossakin exministeri sai paistatella julkisuudessa suomalaisen politiikka uudistaneena suurvaikuttajana. Totuuden nimissä po. tyypistä tulee mieleen kreikkalaisen taruston, lammesta omaa kuvaan tuijottanut ja siihen rakastunut, Narkissos.

Nyt muuttui ääni valtamedian toitotuksessa, kun tämä Blairin porukka ei ainoasta puhu vaan puuhaa väestönvaihtoa Gazan porukoille. Tarkoituksena on lyödä sadoilletuhansille Gazan tyypeille 9 000 euroa kouraan ja potkia heidät kotiseudultaan ulkomaille. Väestönvaihdossa em. porukan jättämälle alueelle tulevat ökyrikkaat viettämään rentoa rantalomaa ja heittämään noppaa uuteen Riviera-tyyppiseen ökykohteiseen. Se siitä, jokainen taplaa tyylillään, mutta, aina inhimillisyyttä korostava, valtamedia voisi ottaa selville, mitä kuuluu ja miten elää Marinin pieni lapsi, koska näki viimeksi äitiään?


LINKKI:

LÄÄKÄRIPULAN EPÄINHIMILLISET TAUSTAT

  


Tutkimalla median kirjoituksia selviää lääkäripulan taustaksi itsekkyys ja ahneus, jotka aiheuttavat tuskaa ja kuolemaa tavallisille kansalaisille. Suurin osa meistä pitää epäeettisenä tehdä businesta köyhien, sairaiden, vammaisten, vanhusten ja muiden hädänalaisten asemaa hyväksikäyttämällä. Tällä perustellaan julkisen terveydenhuollon välttämättömyyttä, mutta ongelmamme on kokonaan toisaalla. Suomalaisen yhteiskunnan ja terveydenhuollon kesto-ongelma tiedetään ja siitä puhutaan, mutta kukaan ei tosissaan yritä tehdä sille mitään. Maastamme ei löydy lääkäreitä tarpeeksi - ei löytynyt eilen, ei löydy tänään eikä löydy huomenna. Kun tähän vielä lisätään väite, jonka mukaan lääkärit tekevät lyhyitä työviikkoja, niin ei lääkäripula ainakaan sillä poistu ja tästähän kovimman hinnan maksaa potilas tuskan ja kuoleman kautta.


Nykyinen lääkäripula päätettiin ja betonoitiin jo aikaa sitten. Yli kahdeksan vuotta sitten ongelma nostettiin esiin, kun havaittiin väestön ikääntyvän ja hoitotarpeen kasvavan. Tuolloin joku erehtyi esittämään lääkärikoulutuksen lisäämistä, mutta se sai voimakasta vastusta lääkärien taholta. Lääkärit totesivat, että Suomessa ei ole lääkäripulaa ja samalla vedottiin siihen, että Suomea odottaa lääkäritulva. Lääkäriliitto jopa vaati lääkärien opiskelupaikkojen vähentämistä kahdeksan vuotta sitten. Liiton edustaja pelotteli tuolloin, YLE:n haastelussa, kuinka kalliiksi työtön lääkäri tulee suomalaiselle yhteiskunnalle. Jokainen voi tykönään pohtia kumpi tuntuu inhimillisesti ottaen paremmalta: yksi työtön lääkäri vai hoidon puutteessa kärsivät ja kuolevat potilaat, joista iäkkäimmät, ovat osallistuneet kymmenet vuodet veroillaan ja sotemaksuillaan niin lääkärien koulutukseen kuin terveyspalveluidemme rahoittamiseen.

Se, että kukaan ei tee po. kesto-ongelmalle mitään, tuntuu karmaisevalta. Kuvottavaksi asian tekee se, että samalla hehkutetaan meiltä löytyvän maailman paras sosiaaliturva ja terveyspalvelujen taso. Kyseisen ongelman hoitamattomuus aiheuttaa välitöntä kärsimystä ja kuolemaa, joten se heittää toimimattomuuden leiman koko suomalaisen demokratian ylle. On hyvä, että yhteiskuntamme kantaa huolta joen pohjassa elävien raakkujen turvallisesta tulevaisuudesta, estää kuluttaja-asiamiehen ja lakien avulla auton korjauksella tapahtuvan asiakkaiden ryöstön, mutta miksi kaikille tavalliselle suomalaisille ei kyetä takaamaan laadukkaita tai edes välttäviä terveyspalveluita. Onko vanhalla autolla paremmat oikeudet kuin tavallisella suomalaisella? Lääkärivajeen poistoon on kyetty muualla, kuten Italian köyhimmässä kolkassa, jonne ei saatu omia lääkäreitä. Italiassa päättäjät toivat lääkäreitä ulkomailta ja takasivat laadukkaat terveyspalvelut - onko Italian mafia heikompi kuin Suomen mafia, siis Suomen lääkäri mafia?


LINKIT:



sunnuntai 6. heinäkuuta 2025

HISTORIAN SURKEIN MINISTERI: O-V. K. vai T.T.?


Politiikka tarjoaa julkisuuteen pääsyväylän sellaisille, keiltä puuttuvat luontaiset kyvyt ylittää julkisuuskynnys. Jos olet hyvä urheilija, saat julkisuutta urheilemalla, sama pätee kirjoittamiseen, musiikkiin jne. Jos lahjoja piisaa, niin muut pitävät huolta saavutustesi hehkuttamisesta. Mutta entä silloin, kun synnynnäiset kyvyt julkisuuskynnyksen ylittämiseen puuttuvat eli et osaa urheilla tahikka taiteilla tai muutenkaan taidoillasi erotu massasta . Silloin ainoaksi pätemiskanavaakasi jäänee politiikka. Politiikassa ei tarvita kuin härskiäkin härskimpää härskiyttä ja kritiikitöntä itseihailua vai voitko väittää esim. Hitleristä, Mussolinia tai Stalinia lähimmäistä yli kaiken rakastaviksi kultasydämisiksi plus kaikkensa kaiken kansan parhaaksi tekeviksi ja uhrautuviksi päättäjiksi. Lähimmäisen rakkauden sijaan vallan tavoittelussa ratkaisee usein, ikävä kyllä, henkilökohtainen pyrkyryys ja taito tehdä kauppaa median kanssa, kuten myös omien kollegojen eli kilpailijoiden kanssa. 


Tavallisia mokia sattuu jokaiselle ja jokainen meistä voi aiheuttaa vahinkoa lähimmäiselle tai yhteiskunnalle, mutta missä menee raja töppäilyille? Sopiiko, että jokainen ministeri saa mokata miljardien eurojen edestä, toimia mielivaltaisesti lähimmäisiä syrjien lakia rikkomalla tai hääriä itämafian juoksuhenkilönä kutrit hulmuten? Kuten Ritavuori, monet poliitikot maksavat äärettömän kovan hinnan linjasta, joka ei tyydytä kaikkia demokratiassa eläviä. Jotkut poliitikot puolestaan jatkavat kansalle kallista taaperrusta aiheuttamatta isompaa pahennusta. Sopii aprikoida, kuinka joku saa vapaasti temmeltää kuin kettu kanatarhassa ja tukka tuhdisti putkella. Mikä mahdollistaa moisen vahingonteon, jonka mittasuhteet pyörivät miljardeissa ja laajuus hakee vertaansa. Onko kyseessä huippuunsa viritetty itsekriittisyyden puute vai hyvä esimerkki mahtavista media suhteista tutkailkaapa linkkejä!


LINKIT:





lauantai 5. heinäkuuta 2025

KUIN MIES, JOKA OSTI LIIAN SUURET HOUSUT!


Tapanani oli tehdä esityksiä ja avauksia, jotta kaupunkiimme ei olisi ajautunut nykyiseen alennustilaan ja käyttämättömien mahdollisuuksien vuoksia kansalliseksi naurun kohteeksi. Yksi esitykseni kuului: perustetaan kriisiryhmä, jotta emme olisi ajautuneet tähän tilaan, johon ajauduimme. Jos otit huolesi esimerkkejä taloudesta, sait vastaukseksi: ei hätää, kaupungin tase on kunnossa - jos vaadit opetuksen laadun parantamista, todettiin, että haukun nykyisiä opettajia - kun esitin kriisiryhmän perustamista, sitä ei perustettu, kun kaikki on niin mainiosti ja kaupunkiorganisaatiossa puuhastelee maan osaavat alojensa ekspertit. Nyt viimeistään voimme tarkastella kaupunkimme maan mainiota valmistelua ja Suomen parhainta supertoteutusväkeä, joita kuvaa käytännössä parhaiten Uudenkaupungin väkikato, synkkä tulevaisuus ja semminkin tyhjenevä keskusta.


Nyt sopii katsoa mitä tuli tehtyä: teimme liian ison koulun, teimme liian kalliin monitoimitilan, teimme liian kalliin uimahallin, teimme liian kalliin tekonurmen, teimme liian kalliin remontin A-sairaalaan, jonka hölmöyttämme ensin ostimme, teimme liian kalliin kirjastoremontin jne. jne. Pelkästään Wintterin osalta voi todeta Uudenkaupungin olleen kuin utopiassa elävä mies, joka lähtee iltamiin ja ostaa mahdollisimman suuret hosut siinä toivossa, että naiset tuumivat suuri on kaunista. Mutta naiset tietävät, että eivät housut ja vieläpä tyhjät housut lupaa mitään lystiä saati sitä, että pääsi siittämään jotain, jonka varaan rakentaa tulevaisuuden. Pistetään samaan tunaroinnin pinoon sekin, että samat päättäjät, samojen valmistelijoiden työn siunaamina, päättivät kaupunkilaisten rahoilla valmistaa tekonurmen, jonka kunnossapitoon ei tulevaisuudessa löydy varoja. Hölmöläisten valmistelemaa sutta, joka syntyy hölmöläisten päättäjien suostumuksella.

Ei ole mikään mielipide vaan kiistaton fakta, että kaupunkiamme on hoidettu holtittomasti ja äärettömän huonosti. Mikä kammottavinta, sama meno jatkuu, koskapa samat hemmot häärivät yhä vallan keskiössä. Onhan niin, että hän kuka on tehnyt pahoja virheitä eikä pysty niitä korjaamaan, pyrkii salaamaan tehdyt virheet. Jos hän ei onnistu salaamisessa, kukaan ei enää äänestä häntä - politiikassa totuus on viikatemies tunaroijalle. Näin siis mennään edelleen utopiaa kohti, siemenet tuuleen kylväen ja olemassa olevan omaisuuden kunnossapito laiminlyöden. No tehdäänhän valmistelussamme jotain oikein, kun virkahenkilöt lähtevät Mörnestä kotikuntiinsa eli sinne, minne maksavat veronsa, he pistävät onnistuneesti vilkun oikealla - ikävä, että onnistuminen ei jää tähän, sillä seuraavana aamuna he pistävät samassa risteyksessä vilkun vasemmalle ja kaartavat entisen hullujen huoneen nykyhullutteluihin. Näin se menee, kiitos median, joka vaikenee totuudesta ja siunaa, utopioissa leijuvan, valtaeliitin vallassa pysymisen.

perjantai 4. heinäkuuta 2025

ELOKAPINASTA NEROKAPINAAN


Voisiko tavallinen kansalainen ottaa oppia kansalaistottelemattomuusporukoista kuten elokapinasta. Elokapinan sijaan kansalaistottelemattomuudella voisi tavoitella jotain konkreettista tai korjata joku yhteiskunnassamme vuosia tavallisen ihmisen elämää hankaloittanut ongelma, jolle valitsemamme päättäjät ovat haluttomia tai kykenemättömiä tekemään mitään. Jos jotkut saavat häiriköidä julkisesti, hankaloittamalla liikennettä tai aiheuttaa kustannuksia vaikka töhrimällä yhteistä omaisuutta vain saadakseen julkisuutta, voisiko samaan ryhtyä tavoitteena selkeä päämäärä eli korjata suurintaosaa kansalaisista haittaava ongelma tai puute, joka voitaisiin korjata helposti päätöksellä, mutta jota valtaan nostamamme edushenkilömme eivät, joko yhteisestä päätöksestä, tai sulasta saamattomuudestaan suostu muuttamaan.


Kansalaistottelemattomuutta voisi hyvinkin käyttää esim. vakuutusyhtiöiden mielivaltaa, lääkäreiden epäinhimillistä häikäilemättömyyttä tai vaikkapa vinoutunutta aluepolitiikkaa vastaa. Mikäli kaikki jättäisivät hyvinvointialueen lääkärilaskut maksamatta, olisi se laajuudessaan oivallinen signaali esim. lääkäripalvelujen laadun parantamisvaatimuksesta, johon myös täytyisi puuttua. Jos kymmenet tuhannet suomalaiset laiminlöisivät po. maksun, sitä ei enää hoidettaisi perintätoimiston aktiivisuudella, vaan laskulaiminlyöntien laajuuden vuoksi päättäjät joutuivat tekemään asialle jotain. Itselle tulee mieleen esim. TYKS:n paikoitus. Turkulaisvetoinen päättäjäelin antaa paikoitusyhtiön rahastaa härskisti parkkimaksuilla. Turkulaiset pääsevät bussilla sairaalaan, mutta maakunnasta tulevien ihmisten, on käytettävä mainittuja parkkipaikkoja. Luulisi, että tuolloin parkkitulot suunnattaisiin maakunnasta asioivien hyväksi, mutta mitä vielä: parkkibusineksen voitto menee Japaniin - turkulaiset ovat ulkoistaneet pysäköinnin hoidon japanilaiselle yritykselle. Mikä on seuraus, jos yksikään pysäköijä ei maksa parkkimaksua?

Boikotti- kritisointikohteita ja tapojakin voi löytyä useita, mutta todellinen ongelma piilee siinä, millä saa yksittäiset henkilöt toimimaan yhtenäisesti jonkun vinoutuneen asian korjaamiseksi. Suurin piirtein jokainen suomalainen on kuullut vakuutuslääkäreiden epäinhimillisistä päätöksistä, mutta millä saat heidät yhdistämään voimansa ja toimimaan ikiongelman korjaamiseksi, josta hyötyvät kaikki? Tähän tarvittaisiin median tukea, mutta osittain mediakenttämme elää yhtiöistä, joiden busines perustuu sairaiden ja heikompien kansalaisten häikäilemättömään hyväksikäyttöön, joten tuskin tulee medialta tuke hoitovirheestä kärsineelle Puttoselle, vaikka hän olisi ns. tilaaja, kun vastassa on joku suurmainostaja. Ehkä somen kautta saattaisi syntyä ja kasvaa ryhmä, josta tulisi niin uskottava ja vahva, että se saisi kansan reagoimaan ongelmiin, jotka päättäjät sivuttavat - Miltä tuntuisi Facebook ryhmä: Särkänniemeen, Särkänniemeen tai Tykkimäelle, mutta ei Linnanmäelle - pidä rahat maakunnissa -ryhmä? Löytyykö neroutta, joka saa kansan yhditettyä kansalaistottelemattomuuteen ja poistamaa kaikkien meidän elämää hiertävät kestomurheet? Voiko tällainen sykäys syntyä elokapinassa, siellähän osataan juoksuttaa media mielinmäärin suuntaan jos toiseen. Jos elokapinan väki lähtisi puolustamaan vaikkapa vammaisia, leikkausjonoihin kuolevien tuhansien suomalaisten asemaa tai miljoonaa kroonisesta kivusta kärsivää suomalaista, tulisi elokapinainhokista suuri sankari, joten odotetaan!

torstai 3. heinäkuuta 2025

VIHERVASEMMISTO - HOMOJEN KAVALA UHKA!



Vihervasemmiston uskottavuus rapisee yleensä aina, kun aprikoi hiukankin tarkemmin heidän koohotuksiaan. Muistatteko muutaman vuoden takaista aikaa, kun pääkaupunkivetoinen valtamedia julisti sähköautoilun ylivoimaista puhtautta kera luontoystävällisyyden. Tuolloin pääkaupunkiseudun energia tuotettiin pitkälti venäläisellä kivihiilellä ja samaan aikaan esim. Uudessakaupungissa pystyi tankkaamaan autosa kalojen, paikkakunnalla tuotetuista, perkuujätteistä valmistettua dieseliä. Kumman, mainituista tavoista liikkuvalla, autolla hiilijalanjälki jäi pienemmäksi? -Tietenkin venäläisellä kivihiilellä tuotetulla sähköllä kulkevalla autolla, koska em. dieselvaihtoehto todettiin aikanaan laittomaksi ja samalla sitä valmistanut yritys tehtiin kannattamattomaksi. Siinä esimerkki, pääkaupunkiseutuvetoisen valtamedian luomasta käsitteestä vihreästä siirtymistä. Näin käy, kun tietopohja loppuu seinään, jonka räinän reijistä sähkö tulee.


Saman sorttinen paradoksi piilee vihervasemmiston omassa inhimillisyyden ristiriidassa. Toisaalta ollaan olevinaan, korostan olevinaan, suvaitsevaisia kaikkia kohtaan, kun hyväksytään alkeellisten kulttuurien mitä kammottavimpien riittien ja tapojen rantautuminen Suomeen. Paikallisten tulee alistua vaikkapa sellaisiin maailmankatsomuksiin, joissa köyhältä varkaalta katkotaan käsi, kun ahneuttaan varasti omaan tai lastensa nälkään - valehtelijalta voi ottaa kielen kidasta - uskottoman naispuolison täytyy tulla kivitetyksi, kuten myös homojen. Kaikesta tästä näkemysten markkinoinnista ja mielikuvien luomisesta saamme kiittää muutamia, maassamme vallitsevan ja laajalti hyväksytyn, mielipiteen luojia: pääkaupunkivetoisen valtamedian päätoimittajia.

Vihervasemmiston homosuhtautumisesta muotoutuu ajansaatossa melkoinen törmäys ja kaikkien inhimillisten ristiriitaisuuksien äiti. Kuten mainitsin, suhtaudutaan myönteisesti ja kantaväestöä kannustetaan hyväksymään askeettiset kulttuurit, joiden joitakin riittejä kuten tapojakin hallitsee äärimmäinen brutaalisuuus esim. homojen tuomitseminen kammottavaan mestaukseen. Toisaalta vihervasemmisto vaati homoille hemmottelua ja julkista tukea heidän tempauksilleen. Siirretäänpä katse Suomen tulevaisuuteen eli kaiken mainitun seuraukseen. Kun huomioidaan fakta, jonka mukaan kantasuomalaiset lisääntyvät, jos edes lisääntyvät ollenkaan, paljon hitaammin kuin Suomessamme asuva muu väestö, se vaikuttaa huoimisen jälkeiseen elämäämme. Tulevaisuudessa demokraattisessa ja suvaitsevassa maassamme tapahtuu väistämättä muutamassa vuosikymmenessä ns. väestönvaihto. Tämä taas vaikuttaa melkoisesti paikalliseen Suomessa vallitsevaan kulttuuriin sekä yleiseen mielipiteeseen ja siksi todennäköisesti vuosisadan lopulla asennemaailma ja suhtautuminen homoihin kääntyy päälaelleen. Nyt vihervasemmisto haluaa merkata homot sateenkaarivärein. Sama vähemmistöhän merkattiin aikoinaan Saksassa, joten sopii kysyä, marssiiko samainen kulkue vuonna 2079 homojunaan, joka puksuttaa kohti kaasulla ja hehkuvilla uuneilla varustettuja perheleirejä? Rinnastetaanko tuolloin tämän päivän vihervasemmisto Himlerin hemmoihin ja valtamedian päätoimittaja Goebbelsiin vai pannaanko kaikki yksinkertaisuuden ja median alennustila piikkiin ?

keskiviikko 2. heinäkuuta 2025

STUBB HÄVISI JO NYT PRESIDENTIN VAALIT!




Jo pääministeriaikana A. Stubb antoi itsestään kuvan yli-ikäisenä polvihousupoikana, kuka haluaa viihdyttää kansaa vilistelemällä julkisuudessa tekemällä viikarimaisia kolttosia. Nyt presidenttinä hän näytti kasvaneen aikuiseksi vastuulliseksi mieheksi ja moni pohti hänen hoitaneen maan isän tehtävät äärettömän tyylikkäästi, tyylikkäämmin kuin uskalsi odottaa. Sitten miehen harkinta petti, hän julistautui suureksi homojen ystäväksi ja pääsi sillä luonnollisesti pääkaupunkivetoisen valtamedian nostamaan julkisuuteen. Stubb ja hänen taustajoukkonsa unohtivat yhden huomionarvoisen seikan eli sen, miksi varsin monet äänestivät häntä viime presidentinvaaleissa - tuolloinen Stubbin vastaehdokas kuului julkihomoihin ja se takasi konservatiivisesti maailmaa katsovien suomalaisten äänet Stubbille. Homotukitempauksellaan Stubb ärsyttää juuri tätä, äänestyksissä heteroja suosivaa, porukkaa. 2024 Stubb sai ensimmäisellä kierroksella 27,2% kannatuksen, Haavisto 25,8 ja Hallas-aho 19,0 % kannatuksen. Mainituissa vaaleissa mm. valtamedian kotikenttä Helsinki eli ns. homo-Suomen enemmistö ääneti Haavistoa, joten lienee selvää, miten valtamedia suhtautuu ja miten se missäkin uppoaa ehdokasvalintoihin 2030 presidentinvaaleissa.

Presidentinvaaleissa olennaisen tärkeiksi ohi homokantojen nousevat ehdokkaiden persoonat ja etenkin sitä tukevat käytänön tempaukset. Stubbin tapauksessa hänen viikarimaisuus sai itsekkyydessä ja oman perheen suosimisessa jopa yli-viikarimaisia piirteitä, kun presidentin poika nousi UPI:n työhakuvalinnoissa ohi pätevämpien. Saattaahan käydä niinkin, että jo Kokoomuksen sisäisessä presidenttitaistossa Stubb haukkaa pronssia, siksi tukevasti ministerit Elina Valtonen sekä Antti Häkkänen ovat kasvattaneet uskottavuuttaan. Entä oliko se jonkin sorttinen taitekohta, kun Kultaranta keskusteluissa Halla-aho vastaili uskottavammin ja etenkin paremmin perustellen kantansa toimittajan kysymyksiin kuin istuva presidentti. Hän nousi YLE:n silmissä ns. hyväksytyksi poliitikoksi, joten mihin kasvaa Halla-ahon kannatus viime vaalien yhdeksästätoista? Se lienee selvää, että 2024 toisella kierroksella 51,6% äänisaalilla presidentiksi valittu Stubb ei voi tuolla voittomarginaalilla töppäillä kohtuuttomasti ja etenkin valtamedia rooli huomioiden Stubb saattaa jäädä yhden kauden presidentiksi.


LINKIT:







tiistai 1. heinäkuuta 2025

PUOLUSTUSVOIMIENYLIPÄÄLLIKKÖ JOHTAA HOMOMARSSIA




Puolustusvoimien ylipäällikkö otti homoparaatiin suojelukseensa, teki sen jopa näyttävästi ja itseään korostaen tuttuun tyyliin: minä olen aina sitä, minä olen aina kivasti tätä ja tuota, olen niin rento ja retee. Kukaan ei voi saamilleen synyin lahjoille ja risteille mitään, niiden kanssa tulee elää, heitä sopii myös massassojen tukea ja auttaa. Onhan aseteollisuuskin huomioinut vasenkätiset, joten miksei samoin voida toimia muuallakin ja muidenkin enemmistön tavoista poikkeavien osalla. Kokonaan toinen juttu piilee sen takana, miksi huomioida jotain ns. vähemmistöä - aseteollisuus haluaa vasenkätisten rahat ja siksi suunnittelee heille käypiä aseta, mutta mikähän mahtaa putkahtaa näyttävän vähemmistöjen puolustamisen suurimmaksi motiiviksi? Veikkaan, että varsin usein tuolloin hamutaan julkisuutta ja pyritään muokkaamaan omaa julkisuuskuvaa ja tekemään itsestä mediassa moderni, mutta inhimillinen eläjä.


Mitenkään homojen ongelmia väheksymättä, rohkenen väittää heidän saavan aivan riittävästi mediahuomiota ilman puolustusvoimienylipäällikön ryhtymistä homoparaatin näkyväksi vetäjäksi. Pitäisin arvokkaampana tekona, mikäli presidentti nostaisi esiin sellaisia ongelmia plus vähemmistöjä, jotka eivät saa riittävästi media huomiota. Maastamme löytyy runsaasti ongelmien alle murskautuvien yksilöiden joukkoja, joihin mediamme suhtautuu välinpitämättömästi, nuivasti tai jopa epäinhimillisen kylmästi. Tiesitkö, että tässä meidän Suomessa, kivunhoidon kehitysmaassa, miljoona suomalaista kärsii kroonisesta kivusta. Voisiko puolustusvoimienylipäällikkö nostaa tuon väestön osan ongelmia julkisuuteen tai puolustaa ikänsä veronsa ja sotumaksunsa kustantaneista vanhuksista, jotka eivät saa laadukasta ja riittävän nopeaa hoitoa tai vammaiset, ylivelkaantuneet jne. jne.. Onhan näitä vähemmistöjä, joita koko kansan presidentti voisi puolustaa tai muuten asemassaan avittaa, mutta tuleeeko julkisuutta?

Taitaapa olla niin, että taattu näkyvyys ajaa puolustusvoimienylipäällikön marssimaan homoparaatin kärkeen. Muistakaamme kuin joku aika taaksepäin sama tyyppi pääministerinä heilui Duudsoneiden kanssa. Voimmeko siis todeta: kerran linssilude, aina linssilude. Ja mitä po. tyypin itsekkyyteen tulee, niin hän kuuluu väkeen, jolle oma perhe nousee tärkeimmäksi. Nousihan presidentin poika, ohi pätevämpien, UPI:in töihin. Murheellista käyttäytymistä presidentiltä. Ja tästä hänen viimeisestä tempauksesta hyysätä poikaansa, kärsii eniten poika itse, sillä tämä tapaus tullaan muistamaan aina ja se nousee aina esiin, kun vain keskusteluun nousee presidentin poika, joka isän aseman ansiosta sai työuralleen mukavaa tai tukevaa jeesausta vai saiko? Mielestäni melkoinen moka koko kansan presidentiltä ja herää mieleen kysymys: ketähän hän puolustaa aukossa, joka jää hänen oman poikansa ja homojen väliin?



maanantai 30. kesäkuuta 2025

AVOIMUUS VOI KORJATA ENNAKOLTA PALJON





Juupas eipäs -kinan hinta muodostuu kalliiksi etenkin silloin, jos inttämisen sijaan ei korjata inttämisen siementå eli syytä miksi intetään. Kaiken huippuna voidaan pitää sitä, kun ongelman käsittely kielletään ja niiden julkituoja haukutaan pahan ilman linnuksi, mustamaalaajaksi tahikka oman pesän likaajaksi. Se vain on niin, että jos ongelmaa ei nosteta esille, ei siihen huomata puuttua. Lokakaivon tyhjentäminen maksaa LSJH:n aikana tuntuvasti, kun sadat täkäläiset taloudet lähettävät vuodessa yhteensä miljoonia euroja Turkuun ja Saloon. Tuo raha on pois omalta elinkeinoelämältämme, mutta keskitytään nyt yksittäiseen jätekaivoon, joka alkaa täyttymään. Jätekaivo ei tyhjene vaikenemalla, päinvastoin, jos ongelmalle käännetään selkä eikä siitä välitetä tahikka tyydytään haukkumaan hänet, kuka kertoi kaivon olevan täyttymässä, koko taloutta uhkaa lokaongelma.

Avoimuus nujertaa aina yhteisten asioiden käsittelyssä salailun ja kähminnän. Jos esim. Wintteriä olisi, sen suunnittelu/valmisteluvaiheessa esitelty liirumlaarumin sijaan tarkemmin ja kohta kodalta, olisi monesta fiaskosta selvitty. Mikäli liikuntahallin suunnitelmat olisi tuotu julki jo ennen rakentamista, olisi halliin syntyneet armottomat mokat onnistuttu välttämään. Nyt on myöhäistä, kun mammuttibygnadi on pystyssä ja seinät, kuten portaatkin löytäneet paikkansa. Muistakee sekin, että avoimuus pelasti Wintterissä jo heti alkuun jotain, kun kohun ja yleisöpalautteen seurauksena muutettiin suunnitelmat eikä rakennuksen kouluosiosta tullutkaan oppiympäristötyylistä melu-Mekkaa. Ajatelkaapa tykönänne, mikä moka vältettiin tässä tapauksessa avoimuudella. Pahimmillaan meillä surkeaa opetusta tarjottaisiin nyt uusissa, mutta sitäkin surkeammissa puitteissa. Entä Wintterin uljas avoimuutta ja demokratiaa jarruttava valtuustosali. Mikäli se olisi tarkemmin tarjottu julkisuuden syyniin jo suunnitteluvaiheessa, olisi varmaankin joku kaupunkimme 14 000 asukkaasta hoksannut, että po. tilassa tarvitaan sähköä. 



Nyt etsitään ratkaisuja valtuustosalin sähköttömyyteen: Rakennemuutosratkaisuihin meillä tuskin on varaa, henkilökohtaisia aggregaatteja ei valtuutetuilta voi vaatia syntyvän pärinä/pakokaasuongelman vuoksi, joten miten olisi valtuutettuihin kohdistettu akkupakko - traktorin akusta riittää virtaa pidempäänkin kokoukseen. Avoimuudella on aina arvonsa, mutta siihen täytyy suhtautua oikein. Jos joku nostaa esiin esim. huonon hallintomme ja päätäntämme seurauksen väestökadon, kannattaa ongelman esiin nostaja hiljentää tekemällä jotain sen eteen, että väestökato kääntyy muuttovoitoksi, silloin loppuvat moiset esiin nostot. Mikäli tähän ei kykene, on parasta tykönään tutkailla omaa itseään, omien kykyjen rajallisuutta, kuten myös omia toimintamotiiveja ja mahdollisesti em. pohdintojen seurauksena jättää päätäntä ja virkakunnan kaitseminen pätevämpien tehtäväksi!

sunnuntai 29. kesäkuuta 2025

MEDIA VALEHTELEE VAIKENEMALLA!


Vihreä puoluepomotar saa haukkua aviopuolisoa lasten kuullen ja osoittaa samalla, miten hän halveksii työttömiä. Demareiden reilu politiikkaa on käytännössä reiluja lomautuksia ja irtisanomisia siellä, missä he pääsevät valtaan. Koomisen tästä kuviosta tekee se, että lupausten ja käytäntöjen takaa löytyy ns. työväenpuolue. Kuitenkin juuri tavallisia duunareita lomautetaan ja pistetään pihalle, mutta rouvatovereihin tai herratovereihin ei kiinnitetä huomiota, ellei nosteta heidän palkkojaan. Olisikohan parempi, jos pääsisimme eroon näistä kulissien takana toistensa kanssa sopivista ammattipoliitikoista ja kansaedustat olisivat kuten ennen tavallisia kansalaisia, ketkä edustava tavallisen kansalaisten tietoineen tavallista kansaa. Tämänkin muutoksen estää median määrättyjä tahoja myötäilevä uutisointi.


Jos vihreät saavat mellastaa vapaasti, muutama elokapinalainen sabotoida yhteiskuntaa, niin persut ja muutamat kokoomuslaiset ovat median suurennuslasin alla. Kuvittelepa, jos Purra tai Orpo antaisivat puolisolleen samanlaista palautetta kuin S.V.. Silloin YLE järjestäisi varmaankin erikoisuutislähetyksen, johon kerättäisiin kaikki sopivat asiantuntijat kauhistelemaan, kuinka joku voi käyttäytyä noin huonosti ja kerrassaan kelvottomasti lähimmäistä kohtaan ja vieläpä oman pienen lapsen kuullen. Näin se menee, media on toiselle pelastaja ja toiselle pyöveli!

Eikä paikallisesti kuviot juurikaan poikkea valtakunnan tasosta! Aikoinaan niin THL:n tutkimuksia kuin lukiorankingtuloksia avattiin julkisissa tilaisuuksissa, jonne pääsi vapaasti tutustumaan tuloksiin. Nykyään näistä ei esim. Uudessakaupungissa pahemmin pukahdeta. Piilisikö syy siinä, että aiemmin tulokset po. tutkimuksista/rankingista kertoivat pitkälti onnistumisista, nyt taitaa mennä vahvasti huonommin - lukio ranking lienee jossain sijalla yli 300 ja yhdessä koulussa kolmasosa oppilaista saa erityisopetusta. Kun ongelmat nostettiin esiin, niihin kiinnitettiin huomiota ja esitettiin asioiden korjaamista, tuomittiin esiin nosto virkakunnan haukkumiseksi eikä lisäresursseja opetukseen annettu. Ja entä media ja muut päättäjät: ne/he katkoivat lapsille, hyvää tahtovan, enkelin siivet ja löivät uutisoinnissa/keskusteluissa hänen päähänsä saatanan sarvet. Nyt tämän tiedotusfiaskon seurauksena voimme katsoa kiihtyvästi romahtavaa asukaslukua, lapsiperheet lähtevät, ja kysyä kumpi on syyllinen: hän kuka toteaa, että tästä ei hyvää seuraa vai hän, kuka haukkuu negatiiviseksi edellisen toteajan ja katsoo sivusta, kun homma menee ahterilleen.


Linkki:

perjantai 27. kesäkuuta 2025

NEUVOSTOMEDIAMME VAIKENEE ja OPETTAA




Lappeenrannan ja Japanin välissä sijaitsi aikoinaan Neuvostoliitto, siellä elettiin ankeassa umpiossa, rajoitusten vankeina suunnattoman suuren pulan keskellä. Kaikkea kaunista, hauskaa plus mukavaa sai jonottaa jonossa, jonka alkupäässä ei usein odottanut mitään. Silti sikäläinen media takoi kansan päähän uutisina, että meillä menee paremmin kuin muualla, meillä vallitsee vapaus ja tulevaisuudessa kaikki hyvä kasvaa vielä paremmaksi, kunhan annamme nykyisten johtajien johtaa jatkossakin. Mitä enemmän kurjuus kasvoi, sitä enemmän julkinen sana joko vaikeni puutteista ja valehteli omasta onnesta: meitä ei riistä kapitalisti - no eipä ollut neuvostokansalaisella paljoa, mitä riistää. Samalla oman kurjuudessa rypevän, mutta median silmissä ihanneyhteiskunnan naapureita uutisoitiin julmiksi möröiksi, joista hyvää ei löytynyt hakemallakaan, vaan kapitalistiset, imperialisti naapurit uhkasivat hajottaa neuvosto-onnelan ja ryövätä sen hedelmät.

Neuvostomedia tuki sokeasti keinoja kaihtamatta sikäläisiä päättäjiä ja valmistelijoita utopistisilla mielikuvilla. Systeemi pysyikin kasassa aikansa, mutta lopulta karu totuus kaatoi utopistiset mielikuvat joihin ei uskonut enää kukaan. Meillä mennään samoin, median tarjoaa kansalaisille asioita kuten myös ilmansuuntia, joista et vikaa löydä, paitsi jostain  median valitsemasta peri-inhokista. Vastaavasti media valitsee asiat sekä ilmansuunnat, joista et löydä mitään hyvää. Maatamme hallitaan muutaman päätoimittajan sanavalinnoilla, joilla opetetaan kansa uskomaan mielikuviin, kaikki on joko hyvää tai pahaa. Koska olette kuulleet jotain hyvää Venäjästä, persuista, maakunnan ihmisten aikaansaannoksista. Uutisoitavat asiat valitaan, jotta sama eliitti virkaesikuntansa kanssa pysyisi tukevasti ynnä jatkossakin tukevasti vallassa. Kaikkea tätä tuetaan vaikenemalla sopivista asioista aivan kuten minäkin jätin kertomatta mollatessani ajan hautaan vajonnutta itänaapuria, että Neuvostoliitossa asunnot, lääkärit, joukkoliikenne ja mikä tärkeintä vodka oli jos ei ilmaista niin tolkuttoman halpaa.

Uutisoidaan Kemin lääkäripulasta, Varkauden ja Iisalmen terveyspalveluiden alasajosta, mutta ei etsitä ratkaisua eli rahaa tai lääkäreitä pulan poistamiseksi. Miksei media nosta esiin pääkaupunkiseudun erityisasemaa maassamme - siellä elävä byrokraattinen ja heitä palveleva, yhteiskunnalle mitään lisäarvoa tuottamaton, passiiviväestö saa jatkaa miljardeilla euroilla tuettua elosteluaan. Media opettaa meitä elämään plus oppimaan oikein, jotta sopisimme median luomaan mielikuvautopiaan. Sama pätee paikalliseen meininkiin ja oikein ulostulon kukkasena voidaan pitää sitä, että meidän maan parhaaksi valittu keskusta onkin vajavainen. Kuinka joku, tuppukylän kituvan julkaisun, vetäjä voi vesittää asiantuntijaraadin pitkän harkinnan jälkeen syntyneen päätöksen? Kyse onkin kaupunkilaisten opettamisesta ei uutisoinnista, mediamme uutisoi tärkeistä asioista: jouluna ostetaan lahjoja, kesällä luonto viheriöi, talvella voi sataa lunta. Nyt media opettaa rivien välistä, että henkilöauto on paha, keskustaan täytyy tulla kävellen tai tietenkin junalla, mutta ei ikinä saatanallisella henkilöautolla. Se po. valistaja unohtaa, että jos on väkeäniin silloin piisaa vilinääkin. Ihmisillä on tarve tulla ja mennä, jos heidät halutaan keskustaan, tarvitaan siihen syy eikä silloin sovi rajoittaa yhtä kulkumuotoa pois varsinkaan silloin, kun paikkannalta puuttuu joukkoliikenne. Ja sopisi manipuloijan asennoitua huonojalkaisen asemaan ja kuvitella miltä tuntuu mennä Suomen vanhimpiin kuuluvaan apteekkiin jääaaltojen peittämällä kadulla, jota ei voi aurata talvisin!

keskiviikko 25. kesäkuuta 2025

KUN WOLTKUSKI OSTI UUDEN SCANIAN



Hukkainvestointeja ja omaisuudesta eroon pääsemisiä on monen sorttisia, muistakaa Tuppuraisen/Marinin järkeilemät Uniperkaupat ja sitä aiempi sähköverkkojen myynti maan ulkopuolelle. Isoja ovat ison tason munaukset, mutta osataan sitä töppäillä kalliisti pienemmissäkin piireissä. Uuteenkaupunkiin rakennettu, suunnitteluvaiheessa valtavaksi paisunut Wintteri, lienee kuntatason munausten munaus: vähän kun pizza ja hampurilaisia kuskaava, mopokortiton, ruokalähetti ostaisi työpelikseen upouuden Scania rekan - sellaisen pitkän. Eli ei osata yhtään varautua realistisesti siihen mitä tulevan pitää tai kyetä arvioimaan omia kykyjä sekä edellytyksiä tulevassa tilanteessa. Jälkikäteen voi todeta, että kaupunki olisi säästänyt pitkän pennin, jos päättäjille olisi hankittu suukapula tai pakkopaita, jotteivät he olisi voineet nostaa kättä tai sanoa kyllä toteutuskelvottomille ehdotuksille.


Oli koomista katsella touhua päättäjien pöydässä, jossa paljolti uskottiin Wintteriin kuin hullut puuron voimaan: meillä valmistuu uusi koulu, ihmiset muuttavat sen vuoksi tänne, uhottiin. Päättäjät eivät hoksanneet, että uudet seinät eivät ole koulun vetovoimatekijä, vaan opetuksen laatu, jos näin ei olisi Katedralskolan, joka toimii vahoissa tiloissa, olisi suljettu satoja vuosia sitten. Kun opetuksen laadun tason kohottamista vaadittiin, haukuttiin vaatijat mustamaalaajiksi. Niinpä nyt opetuksemme laatu ei vedä tänne väkeä, meiltä puuttuu opetukseen liittyvä vetovoima. Kun niitä esitettiin esim. erikoislukiota, niin ei, ei ja ei tuli vastaukseksi. Sitten joku alkoi uhota: tehdään koulu, jossa on Suomen paras ruoka. Siitä ei ole vähään aikaan puhua pukahdettu ja odottakaapa vaan, jos joku kysyy, missä Suomen paras ruoka viipyy, tarjottaneen vaisuksi selityksen aluksi: no, kun herneet on helvetin kalliita...

Näin on mennyt ja Winnteristä, joka voitiin lukea kaikkien mahdollisuuksien äidiksi, tuli armoton kulu, jonka kanssa kaupunkilaisten on pakko olla ja elää. Mikä karmeinta, vieläkään ei pyritä hyödyntämää Wintterin tarjoamia mahdollisuuksia ja jopa sen uimahalli vetää vähemmän väkeä kuin edeltäjä. Koulussa on pakko säästää opetuksessa, valtuustosalista tuli demokratian toimintaa ja avoimuutta rajoittava arkkitietuurinen limbo. Kuten totesin, Wintteri oli mahdollisuus, jota tarjottiin päättäjille, jotka selittelivät, Wintteri on upee - Wintteri on suuri - Wintteri on mahtava, mutta he eivät osanneet hyödyntää Wintterin puitteita ja estivät muiden kehitysideat. Kun katsot, keillä oli tilaisuus hyödyntää Wintterin, sen tarjoamat mahdollisuudet ja ketkä jättivät saamattomuuttaan kaiken tuon käyttämättä aiheuttaen siten kaupunkimme katastrofaalisen taloudellisen nykytilan plus tulevaisuuden; niin katsopas, ketä meillä istuu vallassa, lähes samat tyypit ja heidän nöyrät lakeijansa täydentävät päättäjien joukkoa. Po. päättäjien tilannetta voi verrata puudelinuroksen unelmaan astua bernharndinkoira - näkymä on mahtava, mutta tehtävä on taas ylivoimaisen mahdoton. Pohtikaapa sitäkin, jos taloudellinen tilanne olisi kerrottu ennen vaaleja, istuisivat samat tyypit töppöilemässä valtuustossa ja hallituksessa - ei tämä kaupunki vaalien jälkeen romahtanut, siihen tarvittiin mennyt valtuustokausi ja vahva enemmistö siellä!

NATO VAATII MiILJARDEJA ASEISIIN - KÖYHILTÄ POIS?!





Sinänsä on naurettavaa, että joku USA:n presidentti voi tietää, että Suomen puolustus saadaan kuntoon juuri 5 prosentilla. Eiköhän tieto puolustuksen uskottavaksi investoimisesta ole Suomessa. Se, että päättäjämme suostuvat moiseen viiden prosentin vaatimuksen osoittaa, että Suomi on rähmällään kuten aiemininkin, suunta vain vaihtui. Mitä ilmeisemmin USA:n esittämällä varusteluinvestointivaatimuksella se tähtää lähinnä oman taloutensa petraamisella asekaupoilla. Onhan USA:n aseteollisuudella melkoinen etulyönti asema, kun vaaditaan aseiden NATO-sopivuutta. Kaikille lienee selvää, että investointi turvallisuuteen on Suomen tulevaisuuden kannalta välttämätöntä. Ehkäpä meidän kannattaisi jatkaa puolustusteollisuudessa alkanutta yhteistyötä ja yrittää tehdä siitä entistä merkittävämpi tulonlähde koko pohjolalle.


Aseteollisuus tuottaa hyvää omavaraisuuden ja turvallisuuden kautta, mutta, jos aseet säilytetään itse tai peräti lahjoitetaan muualle, ei voida puhua mistään maagisen mahtavasta kansantaloudellisesta kasvusijoituksesta. Jälkimmäinen tapaus muistuttaa kovasti menneiden aikojen sotakorvausteollisuuden tuottoa Suomelle. Tehdään tuotteita ja annetaan ne ilmaiseksi pois, jos joku tuollaista kehuu järkevänä taloussatsauksena, niin se osoittaa melkoista realiteettien hoksaamisen puutetta. Tarvitsemme lisää varallisuutta, jotta voimme valmistaa aseita, jotka lahjoitetaan muualle. Kun Suomi tuli menneinä vuosia upotettua taloudelliseen ahdinkoon ja tulevaisuudessa ei näy muuta kuin köyhyyttä aina horisonttiin asti, jää asekuvion rahoittamiseksi muutama vaihtoehto tai oikeastaan yksi, sillä velkaahan emme voi enää ottaa lisää, siispä jostain tulee säästää.

Mihin luulette säästöjen kohdistuvan? Oletteko kuullet luovuttavan älyttömästä Turku-Helsinki tunninjunahuuhaasta tai jostain pääkaupunkiseudun passiiviväestöä palvelevien hankkeiden jäädyttämisestä? Ette tietenkään, mutta siitä olette kuulleet ja lukeneet kuinka terveyspuolella vaaditaan tiukennuksia ja tämähän koskee hyvinvointialueita ja maakuntien sairaita, vammaisia ja vanhuksia. Kun samalla kuntia ajetaan ahtaalle, vaikutukset heijastuvat vahvoina kuntien säästöjen kautta opetukseen eli lapsiin. Muistakaa sekin, että sote-uudistuksen ainoa voittaja oli pääkaupunki. Näin kävi ja maakunnista tulee jatkossakin kaiken, myös aseavun maksajia, koska po. asioita valmistelevat ministeriöiden virkahenkilöt asuvat pääkaupunkiseudulla. Ensiksi he turvaavat oman kulmakuntansa elämän laadun eli kasvukuplan jatkumisen valtion tuella ja mukavan vapaa-ajan puitteet itselle sekä lapsilleen valtion tuella. Kun metroja, junia, teattereita, museoita ja muuta on tuettu valtion rahoilla, ministeriöiden valmistelijat haluavat turvata maakuntien kollegojensa työllisyyden. Kaikki tämä revitään maakuntien vientiteollisuuden ja stiä tukevan maatalouden, elintarviketeollisuuden sekä näitä tukevan julkisen sektorin työn tuotosta eli onhan se tärkeämpää, että joku Oskari Onninen saa pakkansa tv-höpinöistään kuin se, että ikänsä töitä tehnyt, veronsa ja sote-maksunsa suorittanut sairas saa hyvää tai edes kelvollista hoitoa!

tiistai 24. kesäkuuta 2025

MEDIAN SIUNAAMA MIINUS


Viimeistä onnistumista ja kestävää kasvun itua saa peruuttaa noutamaan 1990-luvulle. Tämän jälkeen kaikki, ihan kaikki valmistelu tuotti lähinnä surua ja murhetta. Kuitenkin aina kaikkea epäonnistumiseen johtanutta valmistelua on ylistetty mediassa. Milloin täällä ryhdytään tekemään avaruusalusten ilman puhdistimia NASA:lle, milloin seikkailemme suuresti kaupunkilaisten rahoilla, missä on etanolitehdas, missä on Euroopan suurin teräsjalostus/palvelukeskus, missä ovat onnistuneen elinkeinopolitiikan tuomat yritykset ja työpaikat? Kaikki valmistelu, ennen toteutusta, on ollut median julistamaa superonnistumista vai oletteko nähneet, valmisteluun kohdistuvaa, vähäisintäkään toimituksellista kritiikkiä sinä aikana, kun kaupunkimme väkiluku on romahtanut. Suoraan sanoen elämme vielä pahemmassa mediavalheessa kuin itänaapurissa eleltiin neuvostoaikoina.


Kaiken mainitun epäonnistumisen mahdollistaa surkea valmistelu, sitäkin surkeammat päättäjät ja surkeista surkein media. Hommahan alkaa meillä niin, että yhtä äkkiä esitetään jotain hanketta ja siihen vaaditaan päättäjien hyväksyntä ilman perehtymisaikaa. Kaikki etenee kulisseissa ilman, että edes valtuutetut tietävät valmistelusta tuon taivaallista. Hyvä esimerkki muistuu mieleen Alicenkadun ensimmäisen uudispätkän avajaisista, joissa kolme muuta valtuutettua ja minä ihmeteltiin kahta asiaa. Ensinnäkin tämmöinenkö tästä tuli ja toiseksi sitä, miksi pistorasiat ovat neljän metrin korkeudessa ja sähköurkuihin vedetään virta jatkotroikalla kelloliikkeestä. Jälkimmäiseen selitykseksi kerrottiin, että noin korkealla ei vesi nouse ja pistorasiat ovat jouluvaloja varten. Jos lehden sijaan kaupunkilaisille julkaistaisiin pöytäkirjoja, alkaisi totuus paistamaan kaikille kaupunkilaisille. Tuolloin jokainen näkisi, että olihan täällä muutama, joka halusi ja jopa esitti muutosta.

Valtuusto on ainoa kaupunkilaisille täysin avoin päätöksentekoestradi. Tämä ei tietenkään päde meillä, jossa uuden onnettoman waltuustosalin ongelmat vaikeuttavat niin kokousten läpivetoa kuin lähetyksen toteuttamista kaikelle kansalle. Crushellissa valtuutetut eivät juuri puhuneet eivätkä pukahtaneet ja jos joku erehtyi jotain esittämään, se joko tuotiin mediassa julki vesitetysti tai vaiettiin kuoliaaksi. Meillä julistetaan: valtuusto on päätöksenteon paikka, siellä ei puhuta eli joku pieni porukka esim. puheenjohtajisto pistää omat ruotuun ja valmistelu saa jatkaa hurjaa menoaan tyylillä lehmät pellossa! Nykytilaan on päädytty tietoisesti vähentämällä lautakuntia, niiden jäsenten ja valtuuston jäsenten määrään. Näin olemme luoneet edellytykset tappiokierteelle, jonka takaajina ovat istuneet toiset rooliaan muuttaen osittain samat, uusille vanhat metkut opettaneet, päättäjät. Älkää siis ihmetelkö, miksi Esko Holvin kiinteistöä ei myydä, kaupunkiin syntyy rakennusmonttuja, sokkeleita ja taloja, joita ei tosissaan edes yritetä myydä. Meillä ei ole tarkoituskaan hyödyttää päätöksillä kaupunkilaisia vaan tavoite on tarkoituksena pitää samat tyypit virassa plus vallassa saman mediakuvion avulle. Uudenkaupungin väestö kehitys: 1980 17 326 - 1990 18 432 - 2000 17 019 - 2010 15 833 - 2020 15 506 - 2025 14 756. Median mukaan kaikki on valmisteltu onnistunut mitä mainioimmin ja kaupunki tarjoaa mellevät puiteet asumiseen, silti väestö muuttaa pois ja mitä ilmeisimmin ilman ukrainailisia tänne muutajia, muuttotappiomme olisi varmaanin yli 5 000 asukasta!


maanantai 23. kesäkuuta 2025

MITÄ PUTININ JÄLKEEN: SOTA vai SEKASORTO?




Putin ei lukeudu nuorukaisiin, joten lienee kohtuullista pohtia hänen jälkeen jättämäänsä Venäjää ja se vaikutuksia maan naapurimaihin. Jo Stalin totesi, että maantieteelle emme voi mitään, siksi lienee herättää keskustelua siitä, miten itänaapurin mahdolliset muutosvaihtoehdot vaikuttavat meihin ja miten me voimme vaikuttaa siihen, että tulevaisuudessa Venäjä voidaan kokea naapurina, kauppakumppanina eikä vihollisena. Putin nousi valtaan ja pisti sekasortoisen konkurssipesän nimeltä Venäjä jonkin sorttiseen kuntoon. Eihän maasta mitään demokratiaa tullut, mutta muutos ja olojen parantumista tapahtui paljon ja laajalti - Suomestakin hävisivät naapurin rekisterikilvin ajelevat Ladat ja tilalle tulivat varsin vauraat venäläiset turistit. Venäjän demokratia on, mitä on, mutta kaivataanko demokratiaa, jos elintaso nousee kohisten. Putinin aikana Venäjästä, joka aiemmin eli tuonti ruuan varassa, kasvoi nopeasti maailman suurin vehnän viejä, joten kaikki kehitys ei perustunut raaka-aineiden vientiin.

Putinin aikana maailma muuttui ja sen sisällä Venäjä. Putinin omaisuus ja hänen lähipiirinsä omaisuus kuten vaikutusvaltansakin kasvoi. Kun näin tapahtuu valtiossa, jossa valtiovalta ja yksityinen vauraus sitoutuvat vahvasti toisiinsa, ei voi puhua muusta kuin demokratiaa alas ajavasta järjestelmällisestä korruptiosta, jota tässä tapauksessa lienee parasta kutsua paha veli -kuvioksi. Itänaapuriimme syntyi, vallitsevan näkemyksen mukaan, diktatuuri, jonka ydinaseiden ja yliääniohjusten voimaa ja laatua ei voi kukaan kiistää. Kun tuohon lisätään mittaamattomat luonnonvara, laaja kansainvälinen tuki, arvaamaton valtion johto ja maan vielä arvaamattomampi tuleva johtajisto, ei liene kenellekään epäselvää, että Suomen tulevaisuuden hoito tarjoaa suuria, pahimmillaan ikävyydessään yllättäviä haasteita.

Venäjä saattaa muuttua paljon jo muutamassa kuukaudessa ja on todennäköistä, että se muuttuu paljon muutaman vuodenkuluttua ja varmaa, että muutaman kymmenen vuoden kuluttua jotain suurta on tapahtunut Venäjällä. Onko tuo tapahtunut hyvää vai pahaa, sitä emme tiedä, mutta pahimmillaan tänään pilaamme tulevaisuuden suhteet ja riskeeraamme oman tulevaisuutemme. Voisiko perusajatuksena pitää sitä, että varauduimmepa asein tai diplomatian konstein teemme sen harkiten omaa itsenäisyyttä plus uskottavuutta korostaen ja vieläpä vähin äänin. Periaatteessa varautumistapoja on vain kaksi, joko sotilaallinen varustautuminen tai diplomatia. Jos pystymme itsenäisesti päättämään mitä teemme ja teemme sen vielä oikeassa porukassa, lienemme paremmin vahvoilla kuin esim. liiaksi sitoutumalla jonkun suurvallan kumppaniksi, tuolloin lienemme vain pelinappula. Jos jäämme yksin, olemmeko tuolloin muiden armoilla kelluva ja vettyvä ajopuu vai pieni, mutta vaha tekijä?

sunnuntai 22. kesäkuuta 2025

5. ARTIKLA LAUKEAA: SUOMALAISIA SINKKIARKKUIHIN


5. artikla otettiin käyttöön viimeksi kaksoistornien joutuessa terroristihyökkäyksen kohteeksi, taisi muuten olla ainoa kerta, kun po. pykälää sovellettiin käytännössä. IRAN tuskin valtiona uskaltaa tehdä iskuja USA:ta vastaan, mutta kaiken maailman järjestöjä, jotka kykenevät tekemään tuhoa siviilikohteissa, löytyy siltä suunnalta ja saman henkisistä porukoita, kuten kukkia kedolta. Sekin tulee huomioida, jotta IRAN:n ehkäpä näkyvin valtiollinen tukija, ydinasevaltio, Pakistan on liehitellyt sanoissaan USA:ta, joten valtiollista apua IRAN ei saa. Tämän vahvistaa sekin, että mitä ilmeisimmin. Trump keskusteli ennen Putinin kanssa ennen po. iskua po. iskusta. Ehkäpä valtioiden päämiehet tekivät kauppaa, jossa toinen antoi luvan hyökätä liittolaismaahansa ilman seurauksia ja toinen säästyi vastaavasti entistä kovemmista pakotteista.


Viimeistään nyt kaikki NATO:n jäsenmaat nousevat varpailleen, peläten terrori-iskua suunnalta, joka osoittaisi kaapin paikan suurelle saatanalle USA:lle ja sitä sokeasti ja nöyrästi seuraaville pikkupiruille. Sellaisen iskun tulisi näyttää mahdollisimman järisyttävältä ja sellaisen tekeminen USA:n lienee, iskuihin varautumisen vuoksi jokseenkin mahdotonta. Mutta entäpä muut liittolaisvaltiot: voiko Eiffel-torni kaatua pariisilaisten niskaan tai Lontoon silta viimeinkin pudota alas yhdessä Big Benin kanssa? Veikkaan, että usealla suunnalla pohditaan moista näpäytystä ja niitä voi tulla piankin. NATO-maat tarjoavat terroristeille, joilta puuttuu rohkeus plus voima iskeä sotilaskohteisiin, runsaasti siviilivaihtoehtoja. Näihin käydään mahdollisesti säälittä vailla inhimillisyyttä tahikka ilman vähäisempiäkin tunnontuskia, kuten Hamasin hyökkäys Israeliin osoittaa: kohteena siviilit, lapset, naiset, sairaat, vammaiset tapettiin mitä niljakkaimmin tavoin. 

Tulevan iskun, jota toivottavasti ei tule, kohteena saattaa olla joku pienempi NATO-valtio, kuten Suomi. Jos meillä kansanedustaja voi terrorisoida yhteiskuntaa töhrimällä seiniä niin, minkälaiset mahdollisuudet aukeaa alan terrorismin huippuammattilaisille joilta puuttuu rohkeus kohdata sotilaita, mutta ei moraalia eikä rahaa tappaa siviilejä. Kuinka helppoa olisi esim. rojauttaa Pasilan torni muutaman tuhannen suomalaisen ja Hurtvall areenan päälle, kesken konsertin? Ja pohtikaapa mitä tuollainen tempaus vaatii: nettiosaamista, pari apulantasäkkiä, XXXX ja pari dronea - muutamalla satasella saat aikaiseksi merkittävän jytkyn. Entäpä, jos tuollainen isku tapahtuu jossain ja se laukaisee 5. artiklan voimaan, lähteekö mm. suomalaisia sotilaita toteuttamaan kostoiskuja, kuten aikoinaan tapahtui? Melkoiset ovat maailman melskeet ja mullistukset elämän varmuuteen. Näistä ei pahemmin hölisseet Aaltolat ja muut sivarit, kun Suomen kansaa talutettiin ja manipuloitiin NATO-myönteiseksi! 

lauantai 21. kesäkuuta 2025

HALLA-AHON YLÄTTÄVÄN YLELLINEN ARVONNOUSU








Kultaranta keskustelujen parasta antia lienee tarjonnut haastattelu, jossa vastaajina istuivat presidentti ja eduskunnanpuhemies. Tuskin kukaan rehellinen voi mitenkään kiistää Halla-ahon onnistumista kyseisessä rupeamassa. Samassa yhteydessä täytyy antaa pisteet presidentille, kuka pärjää paljon minun odotuksiani paremmin. Joskin ulkopolitiikan ykkösvetäjän ja puolustusvoimien komentajien kuuluu johtaa vähän toisenlaisia marsseja kuin homojen paraateja - tuskinpa tuosta kuitenkaan on isommin haittaa kenellekään. Olen kuunnellut alun YLE Areenasta Halla-aho podcastia ja positiivisesti yllättynyt kuulemastani. Toteutus perustuu tapahtumien ja ihmisten näkijöihin ja tuntijoihin, joten otaksun homman edenneen kuten kuunnelmassa se kulkee. Ryhtykääpä kuuntelemaan kyseinen podcast, se on yhteisillä rahoilla ja loistavin näyttelijöin kuten muutenkin onnistunein taustavoimin toteutettu! Tuosta alta löytyy linkki, Olkaa hyvä!


LINKKI:



torstai 19. kesäkuuta 2025

MEDIA SALAA MUNAUKSET JA SE MAKSAA




Median sisällöntuottajissa eli toimittajissa tapahtui totaalinen romahdus menneinä vuosikymmeninä. Aiemmin tarjottiin tietoa selkeiden tunnusten alla ja jokainen tiesi miten nuo tunnukset vaikuttivat uutisointiin. Tänään median lonkerot julistavat riippumattomuutta ja väittävät julistavansa totuutta valtakunnan tasolta tuppukylien uutisvälineisiin. Kaikki tuo höpö höpö turvaa loputtoman valtapelin asetelmat, jossa sen kahmiminen nousee tärkeimmäksi kuin vallan käyttö. Jos yksityisessä yrityksessä alamäki jatkuisi kymmenet vuodet, se vaihtaisi johtoa tai häviäisi markkinoilta kilpailijoiden pyyhkiessä yli ja ohi. Toisin on kuntayhteisössä, jossa taksoja sekä veroja korottamalla kyetään pitämään laiva laita sen verran pinnalla, ettei se hörppää ja huku. Sopii kuitenkin kysyä, miten samat tyypit saavat valmistella ja päättää asioista, jos kaikki menee pääsääntöisesti seinään? Ilman mediaa moinen ei onnistuisi - se pitää takapakin valmistelijat ja taantumuksen takaajat korkeissa asemissa.

Avoimuus kirjattiin kaupungin toimintatapoihin jo ammoisina aikoina. Sen perään huudetaan, mutta kuka vaatii konkreettisesti avoimuutta? Kuka sanoo suoraan, että meillä ei ole varaa miljoonan euron tekonurmeen ja esitä samalla mistä se on pois, sillä rahaa ei löydy rajattomasti. Kun köyhän rahoja käytetään, syntyy jokaisessa hankkeessa vastakkainasettelutilanne: jos upotamme 150 000 euroa jonkin parkkipaikan asfaltointiin, on se muualta pois - pyörätiet ovat vähemmällä kunnostuksella ja vastaavan verran huonommassa kunnossa ja liikenneturvallisuus kärsii. Ilman vastakkain asettelua, jota media ei tee, jää kuva, että toteutetut hankkeet kuuluvat välttämättömiin investointeihin eikä niihin käytetyt varat ole mistään pois. Oikea uutisoinnin kukkaseksi nousi: ei meillä ole hätää, kun taseessa löytyy rahaa. Käytännössähän taseen miljoonan euron arvo muuttui miljoonan purkukuluksi. Jos "toimittaja" olisi asettanut taseen ja todellisen talosuistilanteen vastakkain, olisi hölmömpikin hoksannut, miltä tulevaisuutemme nyt näyttää. Iäkkäisiin ihmisiin printtimedia vaikuttaa äärettömän paljon ja siksi printtimedian toimittajien ammattitaitoon ja päämääriin tulisi kiinnittää huomiota ja kodistaa vaatimuksia.




Pidän jokseenkin koomisena meidän Suomen parhaaksi palkittua keskustaa. Onkohan palkintoraati edes käynyt kokemassa keskustaamme esim. talvi liukkaalla, jolloin keskustassa ei pyöräillä saati kävellä tai edes ajeta pienellä autolla. Seuraavassa korttelissa sijaitsee legendaarinen tupsula, jonka kiinteistön kaupunki osti ja antoi maksutta yhden valtuutetun ja hänen kavereidensa käyttöön. Eikö tuossa ole jo kaksi jymyuutista, joihin ammattitaitoinen toimittaja puuttuisi. Mutta meillä kukaan ei noteeraa moisia vaikka kuinka avoimesti otat asian esille. Sama koskee Janhuan ihmetaloja, jotka kohta ovat odottaneet asukkaita kymmenen vuotta. Jos kysyt niiden perään, todetaan. Ei kaupunki voi yksityiselle hankkeelle mitään. Tässähän se pointti on, kuinka kaupunki voi päästää tällaisia tönöjä syntymään paikalle, johon olisi joku muu rakentanut, muuttanut asumaan ja maksanut veronsa tänne. Kun näitä kohteita piisaa tässä kaupungissa, lisää se ihmetystä niin valmisteluun, päättäjiin kuin paikallismediaan!