perjantai 22. marraskuuta 2019

PETELIUS PALJASTAA VIHREIDEN PINNALLISUUDEN!

Miksi Petelius ainoastaan pyytää anteeksi saamelaisilta? Jos Petelius todellakin välittäisi saamelaisista eikä vain hakisi julkisuutta, hän esittäisi saamelaisten oikeuksien ratifiointia - PETELIUS ON KANSANEDUSTA, HÄN VOI TEHDÄ ANTEEKSIPYYTELYJEN SIJAAN ESITYKSIÄ SUOMEN KORKEIMMASSA LAKIASÄÄTÄVÄSSÄ ELIMESSÄ. Käsittääkseni vihervasemmiston hallitsema Suomi on ainoita ellei peräti ainoa EU maa, joka ei ole ratifioinut vähemmistökansojen oikeuksia. Toiminnallaan Petelius osoittaa olevansa ainoastaa itsekäs linssilude ja yksinkertainen näyttelijä, jonka viimeinen huomionsaamiskeino löytyi eduskunnasta.

Saamelaisilla on oikeus päättää omalla alueellaan kulttuurista ja kielestään, mutta taloudellisista asioissa ja maankäytössä saamelaisilta uupuu päätösvalta. Syy tähän löytyy kaikessa yksinkertaisuudessa mm. kaivoksista. Saamelaisten ei anneta jarruttaa/hyötyä Suomessa harjoitetusta kaivostoiminnasta, saamelaiset eivät saa edes perustaa alueelleen kasinoita kuten intiaanit tekevät USA:n reservaateissa. Maassamme kaivostoimintaa hallitsevat kansainväliset yhtiöt, jotka ulosmittaavat voitot ja jättävät sotkut paikallisten murheeksi. Kaivostoiminnan tänne jäävä vähäinen taloudellinen hyöty kanavoidaan pääasiassa kivihiili-Helsinkiin VIHERVASEMMISTON MEKKAAN!

Meillä riittää rahaa pääkaupunkiseudun passiiviväestön elostelupuitteisiin, mutta kaivoksiimme ja niiden voittojen pitämiseen maassamme ei juurikaan suomalaista rahaa riitä. Ainoita viime vuosien investointipoikkeuksia lienee Talvivaara. Muistelkaapa kuinka hyvin Talvivaaran ympäristöhaitat huomioitiin tuolloisen ministeri Ville Niinistön johdolla. Meidän vihervasemmistolaisella sähkö tulee töpselistä -porukalla ei ole pienintäkään halua saatikka kykyä edustaa koko Suomen kansaa. Pirkka Pekka Peteliuksen ulostulo on kuvottava esimerkki pääkaupunkilaisten yksinkertaisuudesta, ylimielisyydestä ja kansalle selän kääntämisestä.

LINKKI:

Saamelaiskäräjät esittää ILO 169 -sopimuksen käsittelyn siirtämistä seuraavalle eduskuntakaudelle – Mitä hyötyä sopimuksen vahvistamisesta olisi?

lauantai 16. marraskuuta 2019

DEMO VAI TALOUDELLINEN DEMONITILA?

Avoimuuden kannalta pidän demotilan avaamista kaupunkilaisille hirmuisen mahtavana. Rahoittajan täytyy päästä näkemään, mitä hänen piikkiinsä väsätään. Avoimuus lisää ymmärrystä ja hyväksyntää yhteistä rahaa käytettäessä. Esim. Esko Holvin tontin ja kiinteistön osto olisi ymmärretty ja hyväksytty paremmin sekä vastaanotettu positiivisemmin, mikäli kaupunkilaiset tietäisivät po. ostokohteen käyttötarkoituksen. Onhan aivan eri asia saavatko kaupunkilaiset rahoilleen vastineeksi mahtavan montun, joka odottaa tulevat vuodet rakennuksia vai syntyykö tontille mahtavasti kaupunkilaisia palveleva ja keskustan elävöittävä rakennuskombinaatti vai säilyykö kiinteistön käyttötarkoitus paikallistaiteilijoiden kauniiden, katsojaa puhuttelevien teosten näyttelypaikkana.

Demotilan toteutus pistää hiukan pohtimaan, olikohan toteutettu vaihtoehto kaiken kustannustehokkain kaiken rahoittajan eli kaupunkilaisen kannalta asiaa tarkasteltuna. Miksei demotilan rakentamiseen käytetty kaupungin omistamaa kiinteistöjä, tuon sortin massaahan meillä yllin kyllin, joten vaihtoehdoissa ei voinut piillä puutetta. Nythän maksamme reilut 4 000€ kuukaudessa(oikaiskaa, jos olen väärässä) turhasta. Ehkä tuolla rahalla olisi ollut käyttöä turvattaessa kaupunkilaisten lakisääteisiä peruspalveluja, niiden toimintapuitteita tai esim. pitää kunnossa seuraavat 100 vuotta hevoistenjuottokaivoa.

Itse asiassa koko demotilaviritys hämmästyttää, kummastuttaa isompaakin kulkijaa. Suomi on täynnä erilaisia uuden/vanhan tyylin kouluja, miksei niihin käyty tutustumassa ja perehtymässä niiden käytännön käyttökokemuksiin? Jos perhe tekee keittiöremontin, ei sekään vuokraa naapurin autotallia, rakenna sinne demokeittiötä, vaan käy katsomassa jo toimivia valmiita ratkaisuja ja jututtaa niiden käyttäjiä. Käytiinhän sihymanipuloinnin alkuvaiheessakin kiertämässä Suomea, kylläkin lähinnä ihailemassa koulujen ja opetuksen sijaan rakennusmonttuja, joten miksei nyt reissata perehtymässä erilaisiin toimiviin kouluihin ja niistä saatuihin kokemuksiin? Pahimmillaan upotamme sihyyn kymmeniämiljoonia euroja sillä seurauksella, että opetuksentasomme romahtaa ja viimeisetkin lapsiperheet jättävät Uudenkaupungin!

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

PALAAKO KOSKI UUTEENKAUPUNKIIN?

Koski jättää Rauman lähtiessään tulevana vuonna eläkkeelle. Samalla vapautuu kymmenien vuosien kokemus kaupunkiorganisaatioista. Kosken taustalla hallitsee juristin koulutus, joten mahdollisesti melkoista täydennystä olisi pian tarjolla Uudenkaupungin päätäntään. Kosken arvostelijoille korostan, ettei hänellä ole ollut koskaan yhtään ääntä päätöksiä tehtäessä, viranhaltijapäätöksetkin luottamushenkilöt olisivat voineet halutessaan kaataa.

Kosken lähdön jälkeen Uusikaupunki otti aimo hypyn kohti valmistelun syvintä synkkyyttä ja  päätöksenteon mustinta pimeyttä. Kaupunkiorganisaation johdossa Koski piti huolen siitä, ettei kaupunkilaisten rahoja aivan surutta käytetty älyttömyyksiin ja miljoonia upotettu totaaliseen huuhaahan. Voisitteko, kuvitella, että Kosken aikana kaupungin vilkkaimmin liikennöity tieosuus olisi suljettu liikenteeltä jollain tekonurmella tai kaupunkilaisten miljoonia olisi upotettu niin, että niillä tehdään keskeisin rantamme vaaralliseksi ja käyttökelvottomaksi kymmeniksi tuleviksi talviksi?

En odota tänne Jumalaa enkä edes keisaria tai kuningasta, mutta vallitsevaan johtajuuden puutteeseen ja siitä sikiävään rahan törsäämiseen älyttömyyksiin toivon muutosta. Koskelta löytyy kokemusta, näkemystä ja kaiken kukkuraksi juristitausta, joten onko hän oikea henkilö ratkaisemaan kaupunkimme jatkuvasti pahenevat ongelmat ja negatiivisen kasvukehityksen. Jo neljännessä Kosken jälkeisessä valtuuston kokouksessa jouduin toteamaan nykyiselle johtajalla: En olisi ikinä uskonut joutuvani sanomaan, että minulla Koskea ikävä!

Me tarvitsemme tähän kaupunkiin uusia tuulia ja vahvaa tuuletusta. Nykyisellä salailulla ja älyttömyyksien siunauksilla tämä kaupunki ajautuu riitojen kautta selvitystilaan. Uusikaupunki häviää positiivisten paikkakuntien kartalta yhtä varmasti kuin koripallomme. Tarvitsisimme tyyppiä/tyyppejä, jotka tilkitsevät pienemmät rahareiät ja toisivat järkeä sihysähläykseen, joka kulkee kohti pedagogista katastrofia. Kosken tuntemusta ja suhteita pääkaupunkiimme tarvitsemme väestöpohjasta/väestökehityksestä johtuvan katastrofin torjumiseksi. Jos Koski istuisi kaupunginjohtajana, hän olisi jo vuosi sitten suunnannut kohti pääkaupunkia ja hommannut valtion rahoitusta em. ongelmien korjaamiseksi.

Itse muistan lukuisat keskustelut Kosken kanssa - taisimme olla Uudenkaupungin ainoat tyypit, jotka olivat hereillä ja töissä jo aamukuudelta. Muistan myös palaverit ja sen, kuinka Koski teki niistä muistion. Olin monessa asiassa Kosken kanssa eri mieltä ja sen myös toin julki - joskus sanat olisin voinut valita toisin, mutta en kuulunut nuoleskelijoihin enkä myöskään selkään puukottajiin. Näitä ilmestyi Kosken lähdön jälkeen.  Koskea jopa vainottiin ja manattiin poliisikuulusteluihin. Koomisinta lienee se, että tuolloin minä olin ainoa, joka vahvasti nousi puolustamaan Koskea ja luojan kiitos, kerrankin puheeni upposi valtuuston enemmistöön. En ole koskaan toivonut kenellekään pahaa tai pyrkinyt vahingoittamaan kenenkään elämää. Olen ollut joidenkin kanssa eri mieltä ja sen myös sanonut vahvasti päin kasvoja - näin kävi myös Kosken kanssa. Tämän viimeisen kappaleen kirjoitin, jottei minua haukuta takinkääntäjäksi. Ja mitä Koskeen tulee, en ole hänen kanssaan hänen tänne tulosta jutellut, enkä tiedä onko hänellä edes haluja palata tänne.....

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

MONIATOMIHALLIN HINNALLA SULJETTIIN RANTA 50 VUODEKSI!

Hyvin suunniteltu kaupunkilaisten olohuone - EI TALVIKUNNASSAPITOA? Suljettiinko uusikaupunkilaiset miljoonien eurojen vikatikillä pois rannasta 50 seuraavaksi talveksi?


Liikunta/vapaa-ajan puitteet laahaavat vuosikymmeniä jäljessä, jos niitä verrataan naapureihin. Miltei jokainen naapurinkuntamme päivitti liikuntahallinsa, vaan meillä se ei etene ja niinpä sisäliikuntaa harrastetaan vuosikymmeniä vanhoissa tiloissa. Kun muualla pääsarjaotteluita pelataan tyylikkäissä monitoimihalleissa, meillä sisälajeja pyöritetään vanhassa koulun liikuntasalissa. Syyksi tyrkytetään rahapulaa, mutta todellisuudessa Uusikaupunki häikäisee liikuntavastaisuudellaan, sillä rahaa piisaa kaikkeen muuhun paitsi liikuntapaikkojen lisäämiseen, päivitykseen ja modernisointiin.

Jos kaupunkimme satsaisi kunnallistekniikkaan, terveyspalveluihin ja muihin lakisääteisiin kunnan velvoitteisiin ja rahaa ei riittäisi muuhun, voisi selityksen valuuttavajeesta uskoa. Mutta asiahan ei ole näin, sillä rahaa syydetään täydelliseen huuhaahan, jopa kaupunkilaisten viihtyvyyden sabotointiin. Pidän koomisena tolloutena, jos kaupungin keskustan elävöittämiseen kaavaillaan 1,8 miljoonaa euroa ja samalla kaupunki siirtää omia toimintojaan, kuten kirjaston, pois keskustasta. Rantaan upotettiin 4,7 miljoonaa euroa sillä seurauksella, että tulevat kymmenet talvet, varovoisesti arvioituna 50 vuotta, rantoja ei kunnossa pidetä talvisin.

Mainitulla 4,7 miljoonalla eurolla(oikaiskaa, jos summa on väärä) olisi voinut tehdä tyylikkään monitoimihallin palvelemaan paikkakunnan kulttuuri/liikuntaharrastajia. Oikein toteutettuna moneksi muuttuva halli olisi mahdollistanut konsertit ja maaottelut Uudessakaupungissa. Mutta mitä vielä, rahaa syydetään kaikkeen muuhun. Todellisuudessa kaupunkimme, keskustan kehittämisen sijaan, tyhjentää kaupunkimme asukkaista. Fakta piilee siinä, että puutteemme eivät ole edes 1980-luvun tasoa, vaan 1980-luvulla valmistunutta ja rempalleen jätettyä kunnallistekniikkaa ja rakennuskantaa. Kuten tilastot osoittavat, tästä ei synny vetovoimaa vaan työntövoimaa, joka vähentää kaupunkimme asukaslukua!