lauantai 12. kesäkuuta 2021

Hyvän valtuutetun ominaisuudet vai silkkaa puppua?



Valtuutettu on valittu päättämään kaupunkilaisten yhteisistä rahoista yhteistyössä muiden valtuutettujen kanssa. Hannah Arendt määritteli poliittisen toiminnan jotenkin näin: Siinä ihminen tuo kokemuksensa, luonteensa, saamansa koulutuksensa, mielikuvituksensa ja yhteistyökykynsä yhteisen hyvän saavuttamiseksi.

Hyvä valtuutettu toimii pyyteettömästi häntä äänestäneiden kuntalaisten parhaaksi. Hän käyskentelee ihmisten parissa ja kuuntelee näitä mieluimmin kuin markkinoi omia mielipiteitään turuilla ja toreilla. Näin tavallista ihmistä hiertävät ongelmat tulee valtuutetun tietoon ja etenevät lautakuntiin ja aina valtuustoon asti.

Lautakunnissa ja valtuustossa luottamushenkilö voi tuoda yksittäisen kuntalaisen viestin päätäntään. Näin tapahtuukin jos luottamushenkilö saa suunsa auki. Seuraavaksi asian edistämiseksi tarvitaan älyä, suun aukaisemista ja yhteistyökykyä, muuten kaupunkilaisen antama vinkki ei etene yhtään mihinkään vaan hukkuu ajan hautaan.

Vai voitko väittää, että sellaisesta luottamushenkilöstä on äänestäjälle mitään riemua, joka ei saa suutaan auki ja jättää äänestäjien viestit ja hienot visionsa sanomatta. Hänestä on paljon hyötyä kuin piippuun jääneestä panoksesta. Sama on seuraus, mikäli luottamushenkilöltä puuttuu yhteistyökyky ja hän väheksyy muiden valtuutettujen näkemyksiä ja esityksiä.

Usein vaalien alla heräävät esiin muutostarpeet päätännässä. Vaaditaan uusia tuulia uuteen valtuustoon. Uudessakaupungissa, nyt istuvaan valtuustoon, saatiin runsaasti uusia valtuutettuja, joten sopii kysyä, miten he muuttivat kaupungin päätöksentekoa. Ilmeisesti eivät mitenkään, sillä taas vaaditaan uusia valtuutettuja ja uusia tuulia.

Onko ehdokkaan iällä väliä? Tuskinpa on, muistakaapa Harto Forssia, hän halusi aina puolustaa lapsia ja nuoria. Jos valtuutettu kuuntelee kaupunkilaisia, katsoo realistisesti tulevaisuuteen ja saa suunsa auki, ei hänen iällä saati sukupuolellaan ole väliä. Ja muistakaapa sekin, ketkä täyttävät junioriurheilun katsomot - isovanhemmat!

Vaalikoneet eivät juurikaan kerro ehdokkaasta, jos niissä ei ole kommentointi mahdollisuutta. Muistakaapa viime vaaleja, joissa kysyttiin, hyväksytkö armonmurhan? Useat runoilivat kauniita sanoja arvokkaan kuoleman puolesta, mutta kuinka kävi vaalien jälkeen: Monet näistä pistivät puuastiat inhimillisten sairaala/terveyskeskustilojen edelle. Se arvokkaasta elämästä!

Kun seuraat poliittista keskustelua Facebookista, katso kirjoitusten lisäksi tykkääjiä, jotkut heittävät keskusteluun legendaarisia fraaseja historian henkilöiltä, eivätkä puutu konkreettisiin kaupungin ongelmiin. Ja osa tykkää sokeasti vain oman puoleen, mieluiten kellokkaiden, kirjoituksia. Tämä kertonee enemmänkin pyrkyryydestä ja ruskeakielisyydestä kuin yhteisyöhalusta toimia kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi.

Sopii myös pohtia sitä, sopivatko kaupungin työntekijät esim. kaupunginhallitukseen päättämään vaikkapa omista palkoistaan. Samaa voi pohtia, kun kyseessä ovat kaupungille palveluksia myyvät tai muuten siihen kytköksessä olevat yritykset. Ovatko he äänestäjän vai yrityksensä asialla käyttämässä kaupunkilaisilta saamaansa valtakirjaa.

Entäpä he, ketkä aivan avoimesti ylistävät itseään ja ehdokkaita, jotka tulevat heidän lähipiiristään. Ovatko ehdokkaat kaupunkilaisten asialla vai haluavatko nuolaista kaveria, jotta heidän työnsä helpottuisi tai kotona olisi leveämpi leipä? Vaaleissa voi ja on syytä pohtia monia asioita omilla aivoilla, silloin löytää varmimmin sen ehdokkaan joka vilpittömästä ajaa juuri äänestäjänsä etua.

Suomen bruttokansantuote oli 1970- ja 1980-luvuilla murto-osa nykyisestä, silti maahan rakennettiin uimahalleja, jäähalleja, kouluja, sairaaloita, lentokenttiä ja teitä ympäri maata. Nykyään niitä puretaan ja ajetaan alas vaikka Suomi on paljon rikkaampi kuin 1970- ja 1980-luvilla. Sopii kysyä, miksi nykyään on näin? Syy on yksinkertainen, kun aikoinaan tavalliset ihmiset ajoivat eduskunnassa ja valtuustoissa tavallisten ihmisten asiaa, niin nykyään tavallisten kansalaisten tilalle ovat nousseet ammattipoliitikot, tohtorit jne.. Pohdipa itsekin, kumpi tuntee paremmin tavallisen pulliaisen ongelmat, toinen tavallinen pulliainen vai vaikkapa, korkeasti koulutettu köyhyystutkija, jolle kansalaiset ovat vain numeroita ja lukuja?

Jokainen äänestäköön kuten lystää, mutta tuossa oli minun vinkkini. Loppuun vielä korostan sitä, että katsokaa ehdokkaiden tekoja, älkääkä heidän populistisia vaalilupauksia, jotka muuttuvat sitä imelimmiksi, mitä lähemmäs tullaan vaaleja. Erilaiset visiot ja ajatukset täydentävät toisiaan, tarvitaan ehdokas, joka saa suunsa auki, kuuntelee muita sekä on yhteistyökykyinen. Kun sellaisia on valtuustossa tarpeeksi, lähtee Uusikaupunki nousuun!

perjantai 9. huhtikuuta 2021

SUOMEN TUOTTOISIN KAUPUNKI RIUTUU!



Yksi Suomen kaupungeista selätti laman ensimmäisenä ja koronan aikanakin se tuotti Suomelle runsaasti vientitulojaKaupungin lapsista joka kolmas syntynyt on maahanmuuttajien synnyttämä ja siellä asustaa muutamatuhat muualta muuttanutta ahertajaajotka antavat vientiteollisuudessa panoksensa Suomen valtiolleMainitun menestyksen takaa löytyvät mmValmet AutomotiveVahterus ja Yara sekä heidän miltei 5 000 työntekijäänsä.


Luulisi moisen menestyksen olevan lottovoitto kyseiselle kaupungillemutta ikävä kyllä tilanne ei ole kovinkaan ruusuinensillä 15 000 asukkaan kaupungin rahkeet ovat kovalla koetuksellakun he yrittävät kustantaa tuhansille 70 eri kansallisuudesta koostuvalle uudisasukasväestölle päivähoidonopetuksensosiaali- ja terveyspalvelutvapaa-ajan puitteet sekä viihtyisät asunnot.

Tehtävä on käytännössä mahdoton 15 000 asukkaan Uudellekaupungillekoska yhteisöverosta ei jää riittävästi paikkakunnallePaineesta huolimatta Uusikaupunki yrittää päivittää puitteitaan ja taata asukkailleenniin entisille kuin uusille parhaat mahdolliset elinolot viihtyvyydenUudenkaupungin tilanne tulisi huomioida pääkaupunkiseudulla ja osoittaa maan tärkeimmälle vientipaikkakunnalle riittävästi varojajotka sille jo maalaisjärjellä ajateltuna kuuluvatOn äärimmäisen noloa ja jopa rasististajos hallituksemme jeesustelee inhimillisyydellä pistämällä rahaa tuottamattomaan pääkaupunkiseutuun ja jättää uudet ja vanhat uusikaupunkilaiset oman onnensa nojaanUusikaupunkilaisten tuottama raha kyllä kelpaa valtiollemutta...

Tiedon tulo on viisauden alku vai pelko?



Mikäli olen käsittänyt asian oikeinentisen kaupunginjohtajamme väitetään taustalta seuranneen päättäjiemme kokousta ja jopa osallistuneen siihenTämä varmaankin rikkoo vallitsevia pykäliämutta miten se on käytännössä vaikuttanut mihinkäänsitä sopii pohtiaMinistereillä on komppaniatolkulla avustajiajoten miksei sellaista voisi olla kunnan luottamushenkilöllä ja haittaako semikäli pohenkilön tietämys tulee omasta perheestä.


Entisellä kaupunginjohtajallamme on kymmenien vuosien kokemus kahden kaupungin huipulla toimimisestajoten hänen tietaidolleen löytyy aivan varmasti käyttöä Uudenkaupungin päätännässäEhkä pykäliä on rikottumutta toisaalta on varsin mielenkiintoistajos päättäjäkermamme käyttää huomattavia summia konsultteihinmutta toisaalta torppaavat ilmaiseksi saadun tiedon

Pitäisikö meidän mieluimmin päästää entinen kaupunginjohtajamme ääneen ennen kokouksia ja ottaa vastaan hänen tietotaitonsa sekä näkemyksensä kuin kauhistella miehen marginaalista roolia ja tupsahtamista totutun amatöörimäisesti sekä alkeellisesti toteutettuun nettikokoukseenDemokratia perustuu päätöksiinjotka taasen perustuvat tietoon plus kokemukseenKukaan ei voi väittää etteikö entinen kaupunginjohtajamme toisi rajusti lisää tietoakokemusta ja näkemystä kaupunkimme virkakunnan huipputyypeille päättäjistä puhumattakaanJos miehellä piisaa intoatarmoa sekä terveyttäniin mielestäni hänen panoksensa on tervetullut lisä yhteisten asioidenhoitoomme!

Suoraan sanoen minun tulee ikävä menneitä aikojajolloin jo aamukuudelta kävimme keskusteluja entisen kaupunginjohtajamme kanssaEmme olleet kovinkaan usein samaa mieltämutta aina keskusteluja käytiin ja aina ne johtivat johonkinJos meillä toimittaisiin nytkuten aiemminolisi valtakunnan huipulla tiedossa Uudenkaupungin ongelmatjoihin pohdittaisiin parhaillaan ratkaisua eduskuntatalon kabineteissa.

Toivon vilpittömästiettä entisen kaupunginjohtajamme ehdokkuus toteutuu Uudenkaupungin kuntavaaleissaJos SDP tai pro eivät tarjoa hänelle paikkaa ehdokaslistoillaniin minun puolestani hän voisi tulla perussuomalaisten listalleToisaalta hallitushan meillä hyväksyy ehdokkaatei tämä mikään yhden miehen päätöksillä etenevä puolueosasto oleMielestäni kaikki lisäarvo ja tietotaitojoka on tarjollatäytyy tuoda kaupunkilaisten vaalivaihtoehdoksi!

perjantai 5. maaliskuuta 2021

Positiivista positiivisesti Uudestakaupungista

LINKKI Yli 3000 työntekijän autotehtaalla ei ole havaittu yhtään töissä levinnyttä koronatartuntaa – miten tässä on onnistuttu? 

 

 

Uudenkaupungin Valmet Automotive on saanut positiivista huomioita kaupunkimme ulkopuolella. Yritys on yhdessä henkilökuntansa kanssa torjunut menestyksellisesti koronaa. Tästä kertoo tämän päivän Länsi-Suomi uusikaupunkilaisia mairittelevassa artikkelissa. Kerrassaan mahtavaa mainosta kaupungillemme!

Entäpä me uusikaupunkilaiset, minkälaisen kuvan annamme keskustelullamme kaupungistamme, koska näit jonkun kehuvan kaunista saaristoamme, Myllymäkeä, hienoa maaseutuamme? - Et koskaan, paikallisten puheista saa sen kuvan, että elämme täysin toivottomassa maailmanlopun paikkakunnassa, jonne täytyy tulla ja jolla ei ole tulevaisuutta.

Meillä vastauksen sijaan kysyjät haukutaan ja vastusta etsivät vastaavat takaisin samalla mitalla. Otetaan esim. sihy, jossa jo yleensä ensimmäisessä kappaleessa annetaan palautetta nimellä vastapuoli lytäten. Nyt ollaan jo niin pitkällä, että aivan avoimesti kaupunkilaiset haukkuvat toisiaan valehtelijoiksi.

Kannattaisiko nostaa ikävä asia keskiöön, pistää niin hyvään kuntoon, että muut hehkuttavat sitä, kuten autotehdas toimi koronan kanssa. Jos meillä ei ole rahaa sihyyn, miksemme ryhdy konkreettisiin toimiin, toimimalla niin, että saamme paikkakunnalle lisää rahoittajia eli asukkaita. Meillä ryteikköinä rehottavat juuri sellaiset paikat, joilla muiden paikkakuntien asukkaat viihtyvät joilla niiden vauraimmat veronmaksajat asuvat. Täällä on hyvä elää, elämmehän mekin täällä, joten miksei joku muuttaisi tänne?

Jospa istuisimme yhteiseen pöytään ja kuuntelisimme toista osapuolta sitä tarkemmin, mitä kauempana hän on mielipiteistämme. Totuushan on, mitä erilaisempia mielipiteitä on keskustelukumppanillasi, sitä enemmän hänelle voit antaa ja häneltä voit saada. Vain lähimmäisen kunnioittamisella, kuuntelemisella, yhteistyöllä ja keskustelulla me lopetamme loputtoman toran ja nostamme kaupunkimme valtavaan nousukiitoon ja menestykseen!