keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Hyviä kaupunkilaisia ei löydy 27 enempää valtuustoon ?????

Tulipahan mieleen valtuuston puheenjohtajan tokaisu: Lautakuntatyö on väljähtynyttä. Samalla kaupunginjohtaja aiesopimus-Atso toteaa ettei valtuustossa puhuta. Tällä ennakoidaan junttausta,  joka tähtää  valtuutettujen määrän alentamiseen ja lautakuntien vähentämiseen. Ehkä demokratian kannalta parempaan tulokseen päästäisiin, mikäli pohdittaisiin syitä luottamushenkilöiden flegmaattiseen esiintymiseen ja passiiviseen keskustelukäyttäytymiseen.

Aiesopimus-Atson hajota ja hallitse tyylistä löytyy hyvä syy superpassiiviselle keskustelukulttuurille. Kaupungissa ei ole järjestetty yhtään valtuustonkokousten ulkopuolista tilaisuutta, joissa valtuustossa istuneet päättäjät voisivat tavata toisiaan ja keskustella vapaasti keskenään. Kun tähän ynnätään tarkoitushakuinen tiedonpanttaus juuri heiltä, ketkä saattaisivat avata suunsa, on aiesopimustyypin ruikutus keskusteluvajeesta vain alhaista jeesustelua.

Valtuuston puheenjohtajan sopisi katsoa menneitä valtuustokausia, niin hän löytäisi syyn lautakuntatyön väljähtymiselle. Lautakunnista ovat kadonneet idearikkaat, valmisteluun luovasti suhtautuvat ja niitä rakentavasti ideoillaan kehittäneet jäsenet. Sopisi valtuuston puheenjohtajan miettivän, miksi juuri hänen puolueestaan pakenevat omilla aivoilla ajattelevat päättäjät kuten esim. Esko Tähtinen ja Johanna Hyvönen. Samaan aikaan listoille jää, nimettömien kirjeiden lähettäjää sun muuta inhokkia.  Vai onko po. puoleen tavoite olla vain virkahenkilöiden sokea ja aivoton kumileimasin?

Aivan onnettomana voimme pitää väitettä, ettei lautakuntiin ole vetoa ja etteivätkö ne täyttäisi ns. asiantuntijalautakunnan statusta. Jos nuoriso- ja liikuntalautakunnassa istuivat aikoinaan esim. Markku Varjo, Jarno Nikula, Mikko Siivonen, Ville Haapasalo ja Jarmo Segerroos, ei voi väittää etteikö kyseisillä herroilla ollut tietoa urheilusta ja ajatuksia kaupunkimme lasten ja nuorison parhaaksi. Puolueiden pitäisi pohtia, miksi esim. em. henkilöt lähtivät lautakunnasta ja miten kaikki alojensa pätevimmät kaupunkilaiset saadaan vaalilistoille ja heidän laaja osaamisensa palvelemaan uusikaupunkilaisia.

Nuoriso- ja liikuntalautakunnassa esitettiin ratkaisuja kaupunkimme puitteiden parantamiseksi plus muuttoliikkeen kääntämiseksi positiiviseksi, mutta hallituksessa kaikki konkreettiset esitykset tyrmättiin ja rahat heitettiin elinkeinohaihatteluun. Uudessakaupungissa on harrastettu silkkaa herra/toverihissipolitiikkaa. Nöyristelevät ahterin nuolijat ovat nousseet vallan huipulle ja asioista jotain tietävät sekä niihin perehtyjät on pistetty tylysti syrjään. Jokainen voi pohtia kuinka järkeviä ovat olleet kaupunkimme miljoonia euroja vieneet rahan haaskaukset: Katulamput, koulukeittiöt, risteykset, Pyhämaan pientalot, pienten koulujen alasajo jne. jne..

Jos otamme esim.  täysin epärealistiseen etanolitehdasutopiaan heitetyt sadattuhannet eurot, jotka hyväksyttiin äänin 42-1, voi vain kammoksua ajatusta, että nämä samat kaupunkimme muuttotappiosuohon upottaneet valtuutetut ottavat vallan täydellisesti itselleen. Otetaan vielä esimerkiksi sosiaalilautakunta, joka käyttää 60% kaupungin rahoista. Tämän lautakunnan johtoon valittiin edelleen henkilö, joka ei aikaisemmalla valtuustokaudella saanut lautakuntaa kertaakaan pysymään budjetissa, vaan ylitykset olivat miljoonaluokkaa. Juuri nämä tulosvastuuttomat toisilleen valtaa pelaavat hyvä veli -töppäilijät ajavat nyt valtuuston pienentämistä ja lautakuntien aseman heikentämistä. Eikö juuri näiden töpeksijöiden tulisi viimeinkin hoksata itse hypätä ulos luottamustehtävistään?

Valtuutettujen määrän sijaan pohtisin enemmänkin virkahenkilöiden roolia päätännässä, onko näiden ihmisten paikka valtuustossa tai kaupunginhallituksessa? Jos valtuustopäivänä nouset esimiehesi yläpuolelle ja  äänestät hänen esittelyään vastaan, kuinka mukavaa on olla töissä seuraavana arkena? Kuinka onnistuu talouden kuntoon saattaminen kaupungin työntekijältä eli nostaako hän mielummin veroja kuin tehostaa yksikkönsä toimintaa kaupunkilaisen parhaaksi ja siksi kenties vaatii itseltään tehokkaampaa työskentelyä tai antaa itselleen kenkää?

Niin ikään sopisi pohtia kaupungille palveluita myyvien yritysten johtohenkilöiden sopivuutta luottamustoimiin. Etenkin kaupunginhallituksessa, joka vastaa taloudesta, tällainen henkilö voi edesauttaa työnantajayrityksensä asemaa kaupungin veroeuroja jaettaessa.  Mikäli kyseinen yritysmaailman edustaja on hierarkiassa ison puolueen huipulla, hän pompottaa helposti useita puolueensa valtuutettuja työnantajansa edun mukaisesti.

Usein yksinkertaiset kuntatason päättäjät hyväksyvät, kun päätöksenteossa mukana oleva luottamushenkilö jäävää itsensä hänen työnantajaansa suoraan vaikuttavissa päätösten käsittelyssä. Sen sijaan sitä eivät simppelit päättäjät hoksaa, että jo kaupungin talousarviota päätettäessä luottamushenkilö saattaa suunnata varoja juuri sille hallintokunnalle, jolla hänen työnantajansa operoi. Näin luottamushenkilö voi parantaa yrityksensä toimintaedellytyksiä kaupunkilaisten kustannuksella. Niin ikään virkahenkilön saattaa olla vaikea tehdä, kaupunkilaisten kannalta, parhaita hankintavalintoja, jos hänen yläpuolellaan on luottamushenkilö, joka edustaa jotain hankintavalintojen kohteena olevaa yritystä.

Päätäntää uudistettaessa kaiken pohjana tulee olla kaupunkilaisen etu ja demokratian toimivuus eli riittävän laaja joukko laadukkaita luottamushenkilöitä. Jos valtaa keskitetään liikaa, saattaa huipulla olla muutaman nynnyn lisäksi vain yksi merkittävä uudistaja. Jos tuo yksi huippupäättäjä on tasoa Julius Caesar, saattaa hommat mennä hyvin, mutta mikäli huipulle pääsee Hitler tai Stalin tason huseeraaja, ovat seuraukset arveluttavat plus pahimmillaan traagiset. En näe meidän päättäjissämme huippuosaajia, valtavia järjenjättiläisiä, tai niin muutenkaan ylivertaisia tyyppejä, että heille voitaisiin, heidän omana päätöksenään keskittää lisää valtaa. Siksi olisi demokraattisesti parhain ratkaisu, että kaupunkilaiset itse päättävät kaupunkimme, pitkään aikaan ensimmäisissä, vapaissa ja rehellisissä vaaleissa myös tulevasta hallinnosta. Jokainen ehdokas voisi perusteluineen tuoda esiin avoimesti kannattamansa tai oman hallintomallinsa, antaa sen kaupunkilaisten arviotavaksi ja vaaleissa ratkaistavaksi.


torstai 14. huhtikuuta 2016

Yksi askeettinen hallintomallikyhäys ja hiukka muuta

Tämä on vain minun tuhraukseni, joten sitä sopii entrata lisäyksillä, muutoksilla tai kumota koko esitys, jos siltä tuntuu. Demokratia perustuu kansan toiveiden noteeraamiseen, siksi en vähentäisi luottamushenkilöiden määrää. Ehkä valtuutettujen määrää voisi jopa nostaa 45, jolloin Vihreillä olisi parempi mahdollisuus tuoda oma näkemys kaupungin korkeimpaan päättävään elimeen. Samalla turvattaisiin riittävä edustus keskustaajaman ulkopuolelle. Mikäli valtuutettujen määrää pudotettaisiin, vaikutus olisi päinvastainen: kylät menettäisivät edustajansa, pienryhmät häviäisivät mahdollisesti kokonaan valtuustosta ja jopa suurimman puolueen kylien ehdokkaat olisivat vain keskustaajamaehdokkaiden äänenkerääjiä.

Uudenkaupungin poliittisena ongelmana on vuosikymmeniä ollut lehdistön voimakas manipuloiva rooli. Vaihtoehtoja tarjoavia päättäjiä on haukuttu vailla perusteita törkein valhein ja jopa median johtamana on kerätty nimilistoja mollaustarkoituksessa. Kaiken huippuna voidaan pitää yksipuolista mihinkään johtamattomien tutkintapyyntöjen valheellista ja valikoivaa uutisointia. Kaikki tämä on antanut kaupunkimme politiikasta niin hullun kuvan, etteivät luottamustoimet herätä kiinnostusta tavallisissa kaupunkilaisissa. Tässä merkittävä syy siihen, miksi puolueiden on ollut vaikeata saada lautakuntiin jäseniä ja jos niihin on puhumalla saatu väkeä, ovat he usein toimineet innottomasti ja jopa heittäneet pyyhkeen kehään kesken kauden.

Nyt tiedotustyyli on muuttunut kaupungissamme normaaliksi, joten kaupunkilaisten kiinnostus aktiiviseen poliittiseen osallistumiseen on kohoamassa. Tämän vuoksi ja tulevaisuutta varten meidän on pidettävä kaupunkimme vaikutuskanavat auki. Luottamushenkilöiden määrän vähentäminen tässä tilanteessa olisi jarrun painamista Uudenkaupungin kehitykselle ja estäisi uusien valtuutettujen tuomien uusien tuulien vaikutukset tunkkaisen päätöksenteon raikastamiseksi.

Niinikään virkahenkilöiden käytös luottamushenkilöitä kohtaan on ollut piittaamatonta, ylimielistä sekä vähättelevää. Kaiken huippuna voitaneen pitää esittelijän haistattelua luottamusmiehille. Virkahenkilöiden valmistelun ja päätösten toteutusten laatu on ollut todistetusti surkeaa. Tästä kertoo tylyä kieltä se, että kaupunkimme infra on vanhentunut, verot ja taksat ovat tapissa, palvelut alasajon kohteena: Kaupunkimme on menettänyt parhaista päivistä 3 000 asukasta, joka on ennätysmiinus näillä leveysasteilla ja kaupungissa, jossa työpaikat ovat lisääntyneet lähes tuhannella.

Emme voi jatkaa kaupunkilaisten piikkiin virkahenkilöiden älyttömyyksien rahoittamista. Hullumaisille aiesopimuksille, tuulimyllyjunttauksille, kouluhölmöilylle sekä niiden mahdollisuudelle toistua on viimeinkin pistettävä piste. Kaupungissa valta kuuluu luottamushenkilöille eikä virkahenkilöjuntalle. Oikein toteutettu hallintouudistus mahdollistaa virkakoneiston nopean entraamisen toimivaksi ja kohottaa kaupunkilaisten elämänlaatua niillä  mahdollisuuksilla, jotka aiemmin ovat aiemmin käytetty huuhaahaittelun ja utopististen haaveiden toteuttamisyrityksiin.

NÄIN KAAVAILIN:
Kaupunkiin valitaan valtuusto kuten nytkin. Valtuusto valitsee hallituksen kuten nytkin. Valtuusto valitsee täyspäiväisen pormestarin, joka hoitaa kaupunginjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan tehtävät ja, eri valtuustoryhmistä, valitaan kolme osapäiväistä apulaispormestaria, jotka toimivat hallintokuntien johtajina ja keskeisten lautakuntien esittelijöinä sekä puheenjohtajina. Apulaispormestarit eivät kuulu hallitukseen, mutta muodostavat yhdessä hallituksen kanssa kaupungin johtoryhmän. Apulaispormestarit saavat apua valmisteluun sekä päätösten toteuttamiseen alaisinaan toimivilta virkahenkilöiltä. Talousjohtajan, sosiaalijohtajan ja teknisen johtajan virat säilyvät ja he ovat johtoryhmän jäseniä.


Uusikaupunki ryhtyy tekemään pitkäjänteistä ja molempia kaupunkeja hyödyttävää yhteistyötä Laitilan kanssa ainakin niillä sektoreilla, millä olemme jääneet eniten muusta Suomesta eli opetus- ja sivistystoimi, kaavoitus sekä elinkeinopolitiikka. Voisimme aivan hyvin yhdistää virkoja Laitilan kanssa, sillä hoitaahan, monissa runsaasti väkirikkaammissa kaupungeissa kuin Uusikaupunki ja Laitila yhteensä, yksi henkilö vaativampaa leiviskäänsä huomattavasti laadukkaammin kuin meillä. Laitila ja Uusikaupunki voisivat lisäksi palkata yhteisen kunnallislakimiehen. Saavutetulla kaupunginjohtajan ja muutaman johtavan virkahenkilön palkkasäätöillä rahoittaisimme mm. pormestarien kulut.

Lautakuntien tarve on pohdittava tapauskohtaisesti kaupungin etu eikä puolueiden vallanhimo huomioiden. Esim. kulttuuri- ja nuoriso- ja liikuntalautakunta pitää hajauttaa kahdeksi lautakunnaksi entiseen malliin. Jokaisen lautakunnan merkitys on pohdittava harkiten, samoin on paneuduttava tarpeeseen perustaa uusia lautakuntia esim. matkailulautakunta, kehityslautakunta, elinkeinolautakunta jne.. Jos Uudessakaupungissa päädytään uusien lautakuntien perustamiseen, on niille annettava toimintaedellytykset, työrauha ja valtaa.

Luottamushenkilöiden on kyettävä asettamaan 15 000 kaupunkilaisen etu, muutaman, rajallisilla avuilla operoivan, virkahenkilön edun edelle. Kaupunkilaiset ovat vain luku numeroina, mutta virkahenkilöillä on kasvot ja useat luottamushenkilöt ovat touhunneet heidän kanssa vuosia, jopa kymmeniä vuosia. Tämän vuoksi virkahenkilöiden kritisoiminen, ohjeistaminen tai vaihtaminen parempiin saattaa vaikuttaa epäinhimilliseltä, mutta siinä vaiheessa on syytä kääntää katse kaupunkimme asukkaisiin: lapsiin, jotka ovat menettäneet turvalliset lähikoulut - kulttuurin ja liikunnan harrastajiin, joiden harrastuspuitteet ovat jääneet rempalleen - kaupunkilaislln, joita on peloteltu tuulimyllyillä ja joiden verot ja maksut on nostettu tappiin - palvelujen karsinnan kohteeksi joutuneisiin kaupunkilaisiin sekä ennen kaikkea niinin 3 000 uusikaupunkilaiseen, jotka ovat joutuneet muuttamaan pois rakkaasta kotikaupungistaan. Se siitä mallista näillä erin...



Jos potkut on ikävät antaa ja vielä ikävämmät saada, niin kaikkein ikävintä on työskennellä virassa, johon avut eivät yksinkertaisesti riitä. Mitä epäpätevämpi työntekijä on tehtäväänsä ja mitä kauemmin hän siinä toimii, sitä raskaammaksi hänen uransa muodostuu henkisesti. Kiukuttelu, äkäily ja alaisille tiuskiminen ovat oireita liian vaativan työtaakan alle joutumisesta. Vuosien saatossa ongelman alle jäänyt reppana menettää itsentuntonsa, muuttuu vainoharhaiseksi plus menettää mielentasapainonsa. Lopulta tällainen ihminen ajautuu itsetuhon partaalle tai mentaalipuolen hajoaminen muuttuu fyysisiksi vaivoiksi; sydän, iho tai muu kehon heikko kohta antaa periksi. Ihmisen tällaiseen tilaan ajamista ei voi mitenkään perustella inhimillisyydellä, vaan kyseisen reppanan asemasta päättäviä täytyy rehellisesti kutsua saamattomiksi sekä vastuuttomiksi nynnyiksi.

Mikäli epäpätevä henkilö saa jatkaa työssään epäpätevyydestä sikiävien epäonnistumisten kylvämistä riittävän kauan, saattaa hän ajan saatossa leipiintyä munauksilleen ja oppia elämään niiden kanssa. Jos työyhteisön esimiehet hyväksyvät tehtäväänsä epäpätevän työntekijän kardinaalitöppöykset vuodesta toiseen, menettää töppäilijä itsekriittisyyden ja hän kouliintuu sokeaksi omille virheilleen. Tästä puolestaan seuraa, ikävän tiheästi, jumalasyndrooma eli minä olen muiden yläpuolella ja saan vailla vastuuta tehdä mitä tahansa. Varsin usein näin tiensä kulkeneen epäpätevän ihmisen ura päättyy rikosten polulle - ei siksi, että hän olisi paha, vaan siksi, että hänet opetettiin vastuuttomuuteen.

Tehtävässään epäonnistuneen työntekijän kohdalle sattuessa, lienee työnantajan syytä ottaa mallia jääkiekosta, jossa huonosti pelaava maalivahti vedetään niin ajoissa pois, että hän voi palata myöhemmin joko maalille tai muuten lajin pariin. Jos jatkuvasti maaleja päästävää maalivahtia ei vedettäisi ajoissa pois, vaan hän päästäisi sata kiekkoa taakseen, tulisi hänestä negatiivinen legenda ja yleinen naurunkohde niin kiekkopiireissä kuin kentän ulkopuolella. On kaikkien edun mukaista, että jokainen toimii sillä tasolla, mihin hänen kykynsä riittävät. Mitä korkeammassa asemassa kyvytön työntekijä on, sitä karmeampia seurauksia aiheutuu hänen virheistään ja siksi sitä nopeammin hänet tulee poistaa tehtävistään: Tästä esimiesten on kannettava vastuu tai muuten he eivät itse omaa tehtäväänsä vaadittavia kykyjä.

Voimme haukkua ja arvostella onnetonta valmistelua, surkeaa päätösten toteutumista ja virkahenkilöiden luomiskyvyttömyyttä, mutta muistakaa: VIRKAHENKILÖT EIVÄT ÄÄNESTÄ, LUOTTAMUSHENKILÖT TEKEVÄT KAIKKI PÄÄTÖKSET! Luottamushenkilöillä on korkein valta vaatia parempia esityksiä ja hyväksyä vain paras esitys. Viime kädessä epäonnistumisten seuratessa toisiaan kaupungin perustekijäksi nousee luottamushenkilöiden laatuvaje.  Jo ehdokasasettelussa jokaisen sopii itsekriittisesti mietiskellä aikaa, intoa, luonnetta ja muita menetyksellisen luottamustehtävän hoidon vaatimuksia. Myös puolueiden kontrollia täytyy skarpata, jottei listoille eksy omaa etua tavoittelevia nimettömän kirjeen lähettäjiä, nimettömien tekstiviestien kylväjiä tai muita likaisen pelin kouliintuneita harrastajia.

Meillä munausten ketjua katkottiin hokemalla: Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa. Viimeinkin kaupungin talous saatettiin siihen kuntoon, että voimme ottaa totutusta hokemasta ohjenuora ja ryhtyä rakentamaan tulevaisuutta kaupungin puitteita plus palveluita kehittäen sekä taksoja ja veroja alentaen eli tekemään kaupungistamme kaikin puolin mieluisamman asua sekä muuttaa.


sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kunnallisen demokratian alasajo?

Kunnat saavat pian pitkälti itse päättää kuinka hoitavat demokratiansa toimivuuden. Tarkastuslautakunta on pakollinen, samoin valtuuston jäsenten enimmäismäärä ja vähimmäismäärä. Uudessakaupungissa valtuutettujen määrä voi vaihdella 27-43 välillä. Uusien määräysten mukaan kunnassa on oltava myös tarkastuslautakunta. Kunnan johtoon voidaan valita kuten nyt on tehty virkahenkilö tai demokraattisesti valittu valittu pormestari.

Uudessakaupungissa uuden hallintomallin valmistelua on juntattu eteenpäin salaisesti. Itse en ollut saanut juuri mitään informaatiota asiasta ennen viime valtuustoa, jossa kuulin "isojen poikien" kesken pidetyn infoja ja palavereita. Jo tämä ennakoi, että demokratiaan liittyvää uudistusta viedään eteenpäin pienessä piirissä. SDP:n Myllymäki totesi valtuustossa, että ensin valitaan malli ja vasta sitten valtuutettujen määrä. SDP:n Antola totesi lautakuntatyön väljähtyneen. Kokoomuksen Järvinen esitti asian merkityksellisyyden vuoksi seminaaria ja Kokoomuksen Nikula puolestaan muistutti, ettei tulevia paikkoja ole vielä jaettu.

SDP:n kannat kuvaavat puolueen keskittyvän demokratian kustannuksella sille sopivan hallintomallin valitsemisessa. Vaikka sote-uudistuksen myötä siihen liittyvät asiat eivät ole tulevaisuudessa kuntapäättäjien kontolla, kuntapäättäjien muut ratkaisut vaikuttavat jatkossa yhä enemmän sote-palveluiden saatavuuteen kunnassa. Tulevaisuudessa vain kunnan kasvu takaa sote-palvelujen kehittymisen - MITÄ ENEMMÄN ASUKKAITA, SITÄ PAREMMAT PALVELUT. Saattaa myös käydä niin, että koko sote-uudistus karahtaa karille tai valuu mahdottomuuden koskeen, joten siihen suhtautuminen tai sen aikatauluttaminen on vähintäänkin hankalaa.

Niin valtuutettujen määrässä kuin muussakin hallintomallissa meidän on lähdettävä liikkeelle siitä kuinka se parhaiten palvelee kaupunkilaisia. Lienee selvää, että mitä enemmän valtuutettuja, sitä paremmin kaupunkilaisten toiveet kanavoituvat päätöksissä. Tämä korostuu etenkin Uudessakaupungissa, jossa lukuisasti pieniä taajamia. Nyt näiden taajamien ihmiset ovat edustettuna päätöksenteossa. Kuinka käy, jos valtuutettujen määrää vähennetään? Onko tulevaisuuden valtuustossa vain keskustaajaman asukkaita, kuinka silloin demokratia toimii ja kaupunki kehittyy?

Valtuutettujen määrän vähetessä, vaalitavastamme johtuen, pienryhmien ja puolueiden vaikutus mitätöityy ja ne saattavat hävitä kokonaan. Tätä ei voitane pitää minkään demokratiaa lisäävän uudistuksen toteutumansa. Samoin Myllymäen toteamus, että ensin valitaan hallintomalli ja vasta sitten päätetään valtuuston koko, tuntuu vähintäänkin demokratian turvaamisen tai laajentamisen sijaan hallintokeskeiseltä,  oman työväenyhdistyksen ja oman henkilökohtaisen, vallan säilyttämiseen tähtäävältä valtapolitiikalta.

Lautakunnista puhuttaessa, joku on letkauttanut, jääkö meille ainoastaan se lautakunta, joka on vajonnut näkymättömäksi  eli tarkastuslautakunta. Aikaisemmin Uudessakaupungissa oli näkyvä ja railakkaasti ongelmia esiintuova tarkastuslautakunta, mutta eipä ole enää. Jokaisen sopii pohtia mitä on tapahtunut, ei lautakunnassa vaan sen takana. Aiemmin kaupunki hakkasi rahaa hullutuksiin ja kasvatti miljoonien eurojen velat, silloin tarkastuslautakunta puuttui ongelmiin - nyt talous on kääntynyt parempaan ja kaupunki teki positiivisen tilinpäätöksen, joten miksi tarkastuslautakunta örisisi vain örisemisen riemusta?

Antolan todetessa lautakuntatyön väljähtyneen, voi häneltä kysyä: Eikö tähän juuri tähdätty? Yhdistettiin esim. kulttuuripuoli sekä nuoriso- ja liikuntatoimi saman lautakunnan alaisuuteen. Luotiin lautakunta, jossa on väkisinkin ihmisiä, jotka päättävät asioista, mitkä eivät kuulu heidän vahvuusalueisiin saati edes kiinnostuksen piiriin. Onko luotu hallintokuvioita, jotka eivät motivoi osallistujiksi aktiivisia po. asioihin perehtyneitä sekä perehtyneitä kaupunkilaisia? Entäpä puolueiden oma toiminta, mihin ja miksi hävisivät: Seggeroos, Siivonen, E Tähtinen, T Ellä, J Hyvönen jne. jne.?

Jos puolueet eivät saa toimintaansa mukaan aktiivisia jäseniä, on heidän muutettava omaa toimintakulttuuriaan eikä ryhdyttävä ajamaan alas kunnallista demokratiaa muutaman tyypin vallassa pysymisen vuoksi. Kyseessä täytyy olla puolueiden eikä demokratian ongelma. Lisäksi on huomioitava, että yleensä pienryhmien edustajat ovat aktiivisia vaikuttajia lautakunnissa, kun flegmaattisuus löytyy isoista puolueista. Esim. aikoinaan istuin lautakunnassa, jonka yksi jäsen kävi kerran neljässä vuodessa kokouksessa. Tuossa kokouksessa hän käytti yhden puheenvuoron: OLE JAVA HILJAA, TEHDÄÄN NIIN KUIN VIRKAMIES SANOO, ETTÄ PÄÄSTÄÄN KOTIIN!

Suurien puolueiden pitäisi kirkastaa rooliaan luottamushenkilöiden vaikutuskanavana ja taata listoilta tuleville päättäjille itsenäinen ajattelu ja sen mukainen toiminta. Nythän on niin, että isojen puolueiden päättäjät pahimmillaan äänestävät omia esityksiään vastaan siirryttäessä esim. lautakunnista hallitukseen. Onpa nähty jopa sellainenkin tapaus, että päättäjä äänestää tekemäänsä valtuustoaloitetta vastaan. Tällainen toiminta ei voi mitenkään lisätä ihmisten kiinnostusta paikallispolitiikkaan. Puolueiden sisäinen hyvä veli tai iso sisko -järjestelmä mitätöi henkilövaalijärjestelmämme.

Yksi kaupunkimme suuria ongelmia on onneton valmistelu, salailu ja selkeä valehtelu päättäjille. Tämä on maksanut Uudellekaupungille miljoonia euroja, sitonut kaupunkilaisten maksamaa työtä, nostanut veroja plus taksoja, johtanut infran rapistumiseen sekä palveluiden alasajoon  ja aiheuttanut armottoman väkikadon Uudessakaupungissa. Hallinnon uudelleen järjestely antaa päättäjille mahdollisuuden korjata po. ongelma ja siten parantaa kaupunkilaisen elämisen puitteita ja laatua.

Kokoomuksen Järvisen esitys seminaarista on loistava ulostulopaikka erilaisille hallintomalleille. Luonnollisesti ennen sitä on suotavaa käydä keskustelua, onhan valmistelu sitä parempaa, mitä useammat päät sitä pohtivat plus tekevät. Itse seminaari ei saa olla mikään tuloshakuinen virkahenkilötapaaminen, josta määrätyt luottamushenkilöt ovat poisraakattu jo kutsuvaiheessa. Tapaamisen lähtökohtana tulee olla vain ja ainoastaan kaupunkilaisten paras eli vaikutusmahdollisuuksien ja olojen parantaminen.


maanantai 4. huhtikuuta 2016

PARAATIOVET AUKI PAKOLAISONGELMALLE!

Jätin muutama kuukausi sitten oheisen valtuustoaloitteen, joka käsiteltiin tänään valtuustossa. Aloitteessa esitin, että kunnollisen selvityksen jälkeen Uudessakaupungissa valtuusto päättää asiasta.
Tänään esitin, että törkeän huonosti valmisteltu asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Kukaan ei kannattanut esitystä, joten äänin 42-1 Uudenkaupungin valtuusto ei halua päättää vastaanottokeskuksen tulosta, toiminnan laadusta tai muustakaan: PARAATIOVET AUKESIVAT PAKOLAISONGELMALLE!

Valtuustoaloite 8.12.2015:  Uudessakaupungissa vastaanottokeskuksesta on keskusteltava ja päätettävä avoimesti

Globaalin pakolaistulvan kosketettua Suomea on maamme ajautunut ajoittaiseen ja ennen näkemättömään anarkiaan. Taloja poltetaan, ihmisiä uhkaillaan ja väkivallasta on tullut suomalaista arkea. Vielä vuosi sitten kukaan ei olisi voinut kuvitella Suomessa tapahtuvan mitään vastaavaa. Joku saattaa väittää, että olemme syyttömiä pakolaisongelmaan ja sen hoitaminen kuuluu muille, mutta totuus on kokolailla toinen. Ensinnäkin suomalaisten on myönnettävä se, että maamme on halunnut kansainvälisiin päättäjien pöytiin ja  myös päässyt niihin.

Maamme edustajat ovat olleet EU:ssa katselemassa esim. Afrikan rannikolla tapahtuvaan ryöstökalastuksen hyväksymistä ja tällä hetkelläkin suomalaisia on kouluttamassa esim. irakilaista virkavaltaa pitämään sikäläistä oppositiota kurissa. Suomi on siis ollut aiheuttamassa maanosaamme nyt koskettavaa pakolaistulvaa, siksi myös suomalaisten on tunnettava vastuunsa pakolaisongelman hoitamisessa. Ensinnäkin suomalaiset voisivat viimeinkin esittää ratkaisuja, joilla pakolaistulvan syyt saataisiin poistettua.

Tämä ei kuulu tälle foorumille, mutta sen sijaan se, että maahamme on, lähes ilman minkäänlaista kontrollia, päästetty noin 30 000 ihmistä, kuulu suomalaisille ja siten myös uusikaupunkilaisille. Meidän on yhteisesti löydettävä pikainen ratkaisu, joka sopii parhaiten niin pakolaisille kuin kantaväestölle. Kuten kaikki ovat viime aikoina huomanneet, pakolaisia ei voi teljetä kuukausiksi ja vuosiksi vanhoihin kouluihin tms. odottamaan kotoutusta. Jokainen on havainnut, että moisesta asuttamisesta seuraa suuria ongelmia.

Vaikka lähes kaikki pakolaiset eivät saisikaan turvapaikkaa Suomessa, täytyy kaikkia heitä kohdella alusta alkaen inhimillisesti ihmisinä. Jos toimimme jatkossakin nykytyylillä ja luulemme olevamme hyväntekijöitä, elämme harhakuvitelmissa. Näiden harhakuvitelmien seuraukset ovat karmeita etenkin pakolaisille. Osa heistä saapuu tänne järkyttävistä oloista suurin odotuksin he haaveilevat turvallisesta tulevaisuudesta Suomessa, mutta päätyvät, saamansa kohtelun uhreina tekemään rikoksia ja ajautumaan vankilaan.

Kun  tämä toistuu ja toistuu päivittäin, pitää meidän rehellisesti pohtia auttamisemme todellisia tavoitteita ja motiiveja: Olemmeko päätöksillämme vain ostamassa itsellemme hyvää omaatuntoa päästämällä mahdollisimman monta pakolaista maahan vai olemmeko todellakin vilpittömästi auttamassa pakolaisia yksilöinä ja ihmisinä? Tästä kierteestä kumpuaa perusteltu pelko, joka saa osan suomalaista nousemaan pakolaisten vastaanottoa vastaan.

Kuvitelkaa niitä paikkakuntia, joissa pakolaisia on tulitettu, heidän kimppuunsa on hyökätty, heidän asuttamiaan tai niiksi tarkoitettuja rakennuksia on sytytetty tuleen tai heidän asuttamiensa rakennusten ikkunoita on kivitetty. Vaikka näillä paikkakunnilla 95% ihmisistä ottaisi pakolaiset lämmöllä vastaan, tekee jäljelle jäävä pieni vähemmistö tulijoiden saapumisesta ikävän kokemuksen ja onnistuneesta kotoutuksesta utopistisen mahdottomuuden. Vaikka itse kuuluisimme kuinka humaaniin enemmistöön,  enää demokratian säännöt eivät pelaa. Jos asiaa ajatellaan pakolaisen asemasta - hän on aina kärsijä, olipa suomalaisten äänestystulos pakolaisen kannalta kuinka ystävällinen tahansa.

Ensinnäkin pakolaisten menestyksekkäälle vastaanotolle pitäisi olla myönteinen maaperä, toiseksi pitäisi olla selkeä vastaanotto- ja kotoutussuunnitelma eikä vaan vastaanottaa pakolaisia asuttamalla heitä johonkin loukkoihin ja kolmanneksi pakolaisilla pitäisi olla Suomessa turvallinen tulevaisuus eli esim. opetusta ja työtä. Jos mikään näistä kolmesta ei toteudu, sopii perustellusti kysyä: Onko kovinkaan inhimillistä ja humaania edes suunnitella pakolaiskeskusta tänne tai muualle Suomeen, jos niiden tiimoilta epäonnistumiset seuraavat toisiaan?

Eikä asiaa helpota se, että pakolaisiin skeptisesti tai pelokkaasti heidän vastaanottoon suhtautuvat leimataan tylysti rasisteiksi tai heitä kartetaan kuin ruttoa. Sosiaalisuuden ja demokratian sääntöjen sekä periaatteiden mukaan heidänkin kanssa tulee keskustella ja heidän mielipiteensä tulee noteerata. On suorastaan pöyristyttävää, ettei tätä ryhmää kuulla, sillä hehän ovat vastaanoton  onnistumisen suhteen ratkaisevassa asemassa. Nykyinen tapa hoitaa po. asiaa on jakanut kansan ja avannut ovet anarkialle.

Mikäli rehellisesti faktoihin nojaten pohditaan pakolaisten lähtökohtia, muita vastaanottovaihtoehtoja ja pakolaisia täällä odottavaa kohtelua, on käsittämätöntä kuinka joku kehtaavat kutsua heitä, jotka vastustavat pakolaisten tänne ottamista, rasisteiksi. Todellisuudessahan juuri nämä henkilöt tarjoavat pakolaisille Suomea parempia vaihtoehtoja, joita löytyy runsaasti mm. Itävallassa, Sveitsissä tai Saksassa.

Esimerkiksi kukaan Uudessakaupungissa ei tiedä miten menestyksekkäästi tänne kaavailtu vastaanottokeskus tulisi toimimaan . Kukaan ei tiedä mikä olisi pakolaisen asema kuukauden kuluttua saati puolen vuoden kuluttua eikä kukaan tiedä sitä mitä vastaanottokeskuksen seurauksena paikkakunnallamme tulee tapahtumaan?

Kun otetaan rehellisesti esiin tänne kaavaillun pakolaiskeskuksen toimijan vastaavien laitoksien ongelmat muualla Suomessa, lienee suurta inhimillisyyttä vastustaa tänne kaavailtua vastaanottokeskusta ja sen myötä eskaloituvia vaikeuksia niin pakolaisille kuin kantaväestölle.  Jos joku maaseudulla kohtelisi karjaansa kuten Suomessa nyt kohdellaan pakolaisia, pistettäisiin tämä karjankasvattaja välittömästi eläintenpitokieltoon. Onko siis rasismia vaatia pakolaisille parempaa kohtelua kuin eläimille?

Tämän johdosta esitän:

Uudessakaupungissa järjestetään kaikille kaupunkilaisille avoimia keskuksen/informaatiotilaisuuksia, joissa esitellään vastaanottokeskuksen toimijaa sitovat pakolaisten vastaanotto-olot, vastaanotto- ja kotoutusohjelma sekä niiden vaikutukset kaupunkiin ja sen asukkaille. Lisäksi mahdollinen vastaanottokeskus on tämän kokoisella paikkakunnalla niin iso asia, että se on tuotava kattavin tiedoin ja sitovin suunnitelmin esitettynä Uudenkaupungin kaupunginvaltuuston päätettäväksi.

Kyseessä on Uudenkaupungin ja sen asukkaiden tulevaisuuden kannalta erittäin merkittävä periaatteellinen linjaus, joka kertoo selkeästi paikallisten asukkaiden valitsemien valtuutettujen faktoihin nojaavan kannan po. asiassa. Kun vastaavia päätöksiä on tehty Suomen kunnissa, niitä on myös noudatettu eli valtuusto on ratkaissut ja siis ratkaisee pakolaisten vastaanoton.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Soini kutistui poliittiseksi taaperoksi ja ajaa kansan vasemmistoon!

Eduskuntavaalien vaalikampanjan kärkenä jäi kansan mieliin Timo Soinin useasti toistama painotus: Persut on työväenpuolue! Monet perinteisiä työväenpuolueita äänestäneet uskoivat kansanmiehen maineessa kulkenutta Soinia ja niinpä puolue sai 524 054 ääntä ja nousi 17,7 prosentin kannatuksella Suomen kolmanneksi suurimmaksi eduskuntapuolueeksi. Välittömästi vaalien jälkeen Soini mollasi pienempiä puolueita takiaispuolueiksi ja jatkoi muutenkin poliittisten vastustajien häikäilemätöntä väheksymistä.

Merkittävää 2015 eduskuntavaaleissa oli Perussuomalaisten kannatuksen lisäksi äänestämättä jättäneiden suomalaisten määrä, sillä äänestysprosentti jäi alhaiseen 66,9 prosenttiin. Pohjoismaalaisittain Suomen äänestysprosentti on alhainen. Tämä osoittaa sen, että 33 prosenttia äänioikeutetuista ei näe vaaleja äänestysvaivan arvoiseksi vaikutusmahdollisuudeksi yhteisten asioiden hoitamiseksi. Soini oli monelle viimeinen toivo ja viimeinen vaihtoehto anarkialle.

Kuten  kaikki näkivät jo hallituskumppanien valinnassa Persut käänsi selän perinteisille työväenpuolueille ja lähti tekemään Stubbin Kokoomuksen ja Sipilän Keskustan kanssa hallitussopimusta, joka päättyi häikäilemättömään työväestön uhkailuun pakkolaeilla. Tämä herätti valtavaa tyytymättömyyttä Perussuomalaisia äänestäneissä ja jopa, aikaisemmin Soinia nöyrästi seuraavat, puolueaktiivit vaativat vaalilupausten noudattamista plus puolueen poistumista hallituksesta. Soini esikuntineen hiljensi puolueen opposition ja osoitti jopa joillekin ovea.

Muistellaanpa presidentinvaaleja 2012, silloin Soini sai ensimmäisellä kierroksella 287 571 ääntä ja 9,4 prosentin kannatuksen. Joulukuussa 2015 Yle teki presidentti gallupin, jossa Soini oli noussut kärkeen ohi Paavo Väyrysen, 13 prosenttia suomalaisista piti Soinia vähiten mieluisana presidenttivalintana. Po. gallupin mukaan Soinia olisi äänestänyt vain kaksi prosenttia - Jopa Björn Wahlroos on Soinia vähemmän inhokki presidentiksi. Soini on menettänyt lähes täydellisesti henkilökohtaisen eikä hän ei nauti enää edes omiensa kannatusta. Kaiken takana on totaalinen pettymys annettujen vaalilupausten syöntiin. Soini kutisti itsensä poliittiseksi taaperoksi.

Linkki: Ylen Presidenttigallup joulukuulta 2015

Vaikka Soini on valunut poliittisten mitättömyyksien taaperokastiin ja loistaa kansan keskuudessa vain historian suurimpana poliittisena valehtelijana, on hänen vaikutuksensa yhteiskunnallisesti suuri. Odotukset Perussuomalaisten tuomaan muutokseen Suomen politiikassa olivat niin suuret, että nyt pettymys puolueeseen heijastuu valtavana uskottavuuden menetyksenä koko poliittiseen järjestelmäämme. Tuoreen gallupin mukaan 41,7 prosenttia Perussuomalaisia äänestäneistä ei tiedä ketä he äänestäisivät nyt eli pahimmillaan suuri osa heistä jättäisi tulevat vaalit väliin ja äänestysprosentti jäisi viidellä alkavaksi luvuksi. Tuolloin voidaan puhua suomalaisen demokratian täydellisestä uskottavuuspulasta ja rappiosta.

Luonnollisesti on mahdollista, että 41,7 prosenttia Persuja äänestäneistä on heitä ketkä huomasivat äänestäneensä aivan jotain muuta kuin työväenpuoluetta ja odottavat Vasemmistoliiton puheenjohtajavalintaa ja SDP:n toimia työväestön tukemiseksi. Vasta tämän jälkeen 41,7 prosenttia Persujen äänestäjistä tekee valintansa kahden perinteisen työväen puolueen kesken. Se lienee selvää, että Persut eivät enää jymäytä skeptikko keskustalaisia, kuten edellisissä vaaleissa eikä duunareita, kuten viime vaaleissa.

Linkki: Ylen kannatusmittaus 31.1.3015

Soinin politiikkaan synnyttämän uskottavuusvajeen voi korjata vain vasemmisto, jonka olisi rohkeasti punavihreydessään keskittyä pääasiassa punaiseen ja vihreydessä jättää sikseen tuulimyllyhaihattelut sekä vastaavat näennäisvihreydet. Jos näin ei käy, seuraa tästä äänestysprosentin romahdus. Mikään demokraattinen yhteiskunta ei kestä sitä, että lähes puolet ihmisistä jättää äänestämättä. Tuolloin väki alkaa väistämättä muin menetelmin ottamaan itselleen sitä valtaa mikä sille kuuluu. Jo nyt on selkeitä esimerkkejä siitä, että tavalliset, poliittisiin päättäjiin uskonsa menettäneet, suomalaiset ovat astuneet anarkian poluille. On melkoinen paradoksi, jos poliittiseksi taaperoksi itsensä kutistanut Soini nostaa vasemmiston uuteen nousuun - TÄMÄ ON KUITENKIN PAREMPIVAIHTOEHTO KUIN ANARKIA!

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Veroa kantavan yhteisön ei ole tarkoitus tuottaa voittoa!

Talouden tasapaino on veroa kantavan yhteisön tavoite ja talousluvut kertovat tylysti kuinka luottamushenkilöt ovat toimissaan onnistuneet. Jos viimeisen viivan alle jää rutkasti plussaa, kertoo tämä siitä, että veronmaksajalta otettiin jotain, jolle hän ei saanut vastikkeeksi yhtään mitään konkreettista. Mikäli viimeisen viivan alla möllöttää mojova miinus, tietää veronmaksaja, että tulevaisuudessa hän saa maksaa jostain, jota ei ole vielä maksanut.

Kaikkein tärkein pointti on tuo jotain ja se mitä se on. Jos veronmaksajan kustantama jotain on esim. valmistelijoiden ja virkahenkilöiden tehottomuuteen valuneiden veroeurojen taustalla, on tilanne traaginen. Veronmaksaja maksoi jotain, joka ei ollut yhtään mitään häntä hyödyttävää tai palvelevaa. Pahimmassa tapauksessa veronmaksajan rahat eivät edes riittäneet tyhjän kustannuksiin, vaan hän joutuu maksamaan tyhjästä jatkossakin. Siispä ikävimmässä tapauksessa veronmaksaja maksoi tehottomuudesta, onnettomasta valmistelusta, onnettomasta toteutuksesta, onnettomasta päätöksenteosta eli veronmaksaja maksoi onnettomille virkahenkilöille ja onnettomille päättäjille onnettomista valmisteluista, päätöksistä ja toteutuksista.

Mikäli jotain on jotain sellaista, mitä veronmaksaja ei maksamisesta huolimatta saanut, on sekin äärimmäisen ikävää, koska veronmaksaja ei saanut rahoilleen mitään konkreettista vastinetta. Tässä tapauksessa positiivista on se, että verovaroja tai ainakin talousosaamista löytyy tulevaisuuden varalle: Veroa kantavan yhteisön toiminta on taloudellisesti uskottavaa ja sen pohjalle voidaan rakentaa tulevaisuutta joko palveluja tai puitteita parantamalla tai veroja ja taksoja alentamalla. Vaikka veronmaksajat maksoivat jotain, mikä ei ollut yhtään mitään toteutunutta, he saivat rahallaan tulevaisuudenuskoa ja positiivisia tulevaisuuden vaihtoehtoja.

Jos yhteisö eli vuosikaudet utopioissa, talouden miinuskierteessä, palvelujen alasajossa sekä verojen ja taksojen nostokierteessä, on positiivista tulosta eli viivan alle jäänyttä ylimääräistä rahaa tervehdittävä positiivisin mielin: Päättäjien uskottavuus on palautettu eivätkä tulevaisuuden kaavailut ole enää utopistista haihattelua, joka realisoituu vain median surrealistina ja valheellisina tulevan maalailuna.

Tässä vaiheessa veroa kantava yhteisö voi viimeinkin maltillisesti siirtyä realistiseen ja uskottavaan yhteisön kehittämiseen eli veroa maksavien palveluiden plus puitteiden parantamiseen, jotka lähes poikkeuksetta ovat rempallaan huonon taloudenpidon jäljiltä.

Arkkipiispa jakaa kansan - tuhoaa kirkon!

Arkkipiispa saa lausunnoillaan äänekkäät, mutta ajattelemattomat nuoleskelijat ylistämään kirkkomme päämiehen kristillisiä elämänarvoja ja ns. laupeutta. Nämä arkkipiispan lähimmäisenrakkautta hehkuttavat heput ja heputtaret siteeraavat jopa Raamatun tekstiä vuodatuksissaan ja tietenkin, vastoin Raamatun ohjeita, tuomitsevat toisinajattelijat epäkristillisiksi rasisteiksi plus ääliöiksi. Juuri tämä ylistämisen ja tuomitsemisen ristiriita osoittaa, minkälaisista asioihin perehtymättömistä, vajaasti ajattelevista ja itsekkäistä tuomionenkeleistä arkkipiispan tukijat koostuvat.

Arkkipiispa ei anteliaisuudessaan noudata mitenkään Raamatun ohjeita köyhän tai heikomman auttamisessa, sillä eihän pyhäheppu luovu mistään omastaan. Hän elää yli sadantuhannen eron ökypalkalla ökytalossaan. Jos hän on jotain antamassa, on se toisten omaisuutta ja toisten tekemää työtä. Vuosisatojen warrella kirkko on rohmunnut itselleen yli kolmenmiljardin euron omaisuuden, kirkon keskusrahastossa varallisuutta löytyy yli miljardin euron verran ja joka vuosi kirkon tilille rävähtää miltei miljardi euroa veroja, joista lähes satamiljoonaa euroa on valtion kirkolle tilittämää yhteisöveroa.

Kirkon omaisuus on karttunut satojen vuosien aikana tavallisten suomalaisten tekemällä työllä, maksuilla plus lahjoituksilla. Tätä omaisuutta arkkipiispa on nyt jakamassa eikä omaansa. Arkkipiispa ei  nouse edes aikamme Robin Hoodiksi, sillä pyhäveijarimme ei ota rikkailta ja anna köyhille vaan, jatkaen rikkauksissaan rypemistä, hän jakaa köyhien omaisuutta köyhille. Raamatun letkauksista arkkipiispamme ei noudata ihokas- tai samarialaisvertausta, mutta häneen sopivat hyvin nämä lauseet: Helpompi on kamelin kulkea neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan -  Vaikka syvällä ovat sarvet pahan päässä, ei niitä hiippakaan peitä.

Itsekkäillä toimillaan ja ajattelemattomasti päästetyillä möläytyksillään arkkipiispasta on kasvanut niin taloudellinen- kuin uskottavuusriski kirkolle. Hän teki kirkkoastialle sen, mitä Sipilä kaavaili veneelle eli veti tapin pois ja nyt väki virtaa kirkkoastiasta. Arkkipiispaa tämä tuskin hätkäyttää, sillä kirkon valtava omaisuus ja hänen henkilökohtainen mammona turvaavat miehen yltäkylläisen tulevaisuuden aina eläkepäivien päättymiseen asti. Kirkon talouteen kiihtyvä kirkosta eroaminen ja sen vuoksi sisään tulevien rahavirtojen ehtyminen vaikuttavat melkoisesti. Kohta yt-neuvottelut alkavat ja kenkä heiluu sakaristoissa - tulevaisuudessa vain arkkipiispan uskollisimmat nuolijat saavat saarnata tyhjissä kirkoissa.

Asettumalla avoimesti yhteiskunnan toimia vastaan sokeasti pakolaisten puolelle ja kääntämällä selkänsä omille apua tarvitseville, arkkipiispa herättää kiukkua ja vihaa, joka korostaa ja vahvistaa voimakkaasti pakolaisvastaista ilmapiiriä Suomessa. Jos kirkko tukisi yhtä näyttävästi omia, hyljeksittyjä sekä puutteessa eläviä, kansalaisia kuin pakolaisia, se madaltaisi juopaa erilaisten apua tarvitsevien ihmisten välillä. Päinvastoin toimiessaan kirkko on viime vuosina pelannut itsensä paitsioon ja suurimpana kirkon nonsaleeraajana on toiminut itse arkkipiispa. Sopi kysyä: KIRKON ALASAJOSTAKO HÄNELLE MAKSETA YLI SATATUHATTA EUROA VUODESSA?

Toimivana instituutiona tai mielipidejohtajana kirkko ei ole huono, jos sen johdosta löytyy kykyä ja rohkeutta ennakkoluulottomaan lähimmäisenrakkauteen sorrettujen plus heikompien puolustamisessa. Satojen vuosien aikana papit ja kirkko ovat usein olleet opetuksen ja inhimillisyyden tarjoajina suomalaisten köyhien sekä sorrettujen tuki ja turva. Ikävä vaan, että sitten Wickströmin ei tällaisia ulostuloja ole Suomessa juurikaan tapahtunut. Jos kirkko olisi puolustanut tai auttanut omia hädässä oleviamme viime vuosien taantumissa, nyt kaavailtuun pakolaisten jeesaamiseen ei juuri kukaan voisi suhtautua negatiivisesti.

Meidän täytyy hiljentyä rukoukseen arkkipiispamme tueksi, jotta hän voittaa taistelun sisällään riehuvaa rasismia, ahneutta ja itsekkyyttä sylkevää saatanaa vastaan. Jos arkkipiispa häviää sisäisen taistelunsa eikä valaistu, on seurauksena kirkon  vaikutusvallan ja uskottavuuden katoaminen - samalla suomalaisten satojen vuosien työ, kristillisten arvojen koti ja heikoimpien viimeinenkin tulevaisuuden turva pyyhkiytyvät iäksi pois. Jottei näin kävisi, lienee kohtuullista odottaa valtiovallan puuttuvan asioiden kulkuun, jotta meillä olisi jatkossakin kansankirkko!