Yleensä menneisyyden tutkiminen on helppoa ja tulevaisuuden ennustaminen vaikeaa. Meillä asia on aivan toisin, menneisyydestä ei saa puhua pukahtaa. Jos yrität sitä, saat välittömästi silmillesi päättäjien ja valmistelijoiden joukkion. Sen sijaan tulevaisuuden ennustaminen on meillä helppoa: Kaikki menee kuten aiemminkin eli pääsääntöisesti hankkeemme sujahtelevat voimallisesti ahterilleen! Olisikohan paikallaan pohtia muutaman vaikuttajan tokaisuja: Hän, kuka tuntee historian, ei toista virheitä: totesi herra Kirkkomäki ja Teräsmies, itänaapurin, ajatteli: Sitä tikulla silmään, joka vanhoja liiaksi muistelee ja sitä molempiin silmiin, kuka ei historiasta opi!
Tutkailkaamme rehellisesti kaupunkimme menneisyyttä vaikkapa reilun kymmenen vuoden periodilla;
etsikäämme onnistumisia ja oppikaamme epäonnistumisista.
Joskus johtolauseemme oli:
Säästetään käyttömenoista ja keskitytään investointehin.Tuon opin seurauksena meidän inframme jäi pahasti rempalleen.
Uimahalli,
terveyskeskukset,
koulut jne.
muuttuivat korjauskelvottomiksi ja miljoonien eurojen korjausvelasta kasvoi kymmenien miljoonien eurojen investointitarve eli ahterilleen meni niin,
että morkoonit soi!
Kaupungin kiinteistöjen kunto herättää väkisinkin mietteitä, jotka kohdistuvat kaupunkiorganisaation kykyyn huolehtia 15 000 veronmaksajan omaisuudesta. Kuinka esim. terveyskeskus on päästetty nykyiseen kuntoon ja entä sen huonosta kunnosta aiheutuneet seuraukset ja kulut? Laiminlyönneistä on kasvanut miljoonien eurojen korjausvelka, joka A-sairaala sekoilun myötä lienee kasvanut jo lähes kymmeneenmiljoonaan euroon. Kun vielä jotkut alan ammattilaiset ihan tosissaan kysyvät: Olisiko järkevin ja edullisin vaihtoehto ollut terveyskeskuksen remontointi, niin epäluulo kaupunkiorganisaation kykyyn vastata leiviskästään kasvaa edelleen.
Muistanette, kun muu Suomi oli syvässä lamassa, autotehdas rekrytoinnillaan nosti Uudenkaupungin Suomen positiivisimmaksi paikkakunnaksi. Tänne tuli tuhansia uusia työpaikkoja ja alkoi puhe asuntojen tarpeesta. Mitä meille jäi tuosta käteen? Keskellä kaupunkia on pommikuoppaa muistuttava kerrostalon menevä monttu, toisaalta löytyy julmettu murskekasa orpoine sokkeleineen ja ihmeellisten paritalojen kesken jäänyt projekti. Kaikki tämä on kestänyt ja jatkunut vuosia, joten lienee paikallaan esittää kysymys: Onko näin kaikkialla Suomessa vai olemmeko kehityksessä lähinnä Idi Aminin Ugandan tiellä? Oli, miten oli, lienee selvä, että Uusikaupunki ei löytänyt kurssia menestykseen vaan ui ohi "momentuminsa" kohti jäävuorta.
Kaupungin kehittäminen on aivan oma lukunsa. On ihme kehitystä, jos kehityksen edetessä yritykset vähenevät ja kaupunkilaisten palvelut huononevat? Näin käy kun suljetaan henkilöautoliikenne paikkakunnalla, jolta puuttuu julkinen liikenne. Jos Pariisissa tehtäisiin keinoviheriö vilkkaimmin liikennöityyn risteykseen, saattaisi joku joutua terveen järjen tankkaukseen. Mutta meillä päättäjät myötäilevät valmistelua kysyen kaupunkilaisilta: Pitääkö aina päästä autolla kaupan oven eteen? Kun katsoo ukilaisten lisääntyvää määrää Myllyssä ja Rauman ostoskeskuksissa, niin vastaus on: Kyllä, mihin on totuttu, siitä ei luovuta. Nyt kaupungin pääkadun remontti jatkuu jo toista vuotta, joten sopii kysyä, miten keskustan yrittäjät kestävät tämän?
Onhan meillä onnistuttukin; muistatteko, kun tuoleja hirtettiin Rauhan puiston puihin? Yksikään niistä ei pudonnut eikä pudonnut sateenvarjokaan. Olemme saaneet yövalaistuksessa hienon lankkurannan, jota kelpaa katsella ja esitellä. Mutta mikä tärkeintä, Pasklahden pohjukkaan syntyi äärettömän tyylikäs ja nuoria puoleensa vetävä skate-rata. Meidän puistot ovat hienoja katsella plus kulkea, teatteri toimii ja vetää väkeä, koripallo on herännyt jälleen henkiin, nuorille on tarjolla paljon ja puitteet sen kun paranevat! Onnistuttu on, mutta joku saattaa pitää onnistumisprosenttia turhan huonona ja liian kalliina veronmaksajille.
Uusikaupunki on hyvinä vuosina selvinnyt jotenkin, mutta miten on nyt, kun paha kriisi painaa päälle. Kykeneekö kaupunki organisaatiomme varautumaan mahdollisiin tulevaisuuden koettelemuksiin niin, että 15 000 uusikaupunkilaista edes tuntee olevansa turvassa. Ensinnäkin sähkön hinta on kohonnut jopa kominkertaiseksi viime vuodesta, polttoaineiden hintaan on ilmestynyt 50 prosentin lisä, kun vielä muistetaan ministeri Lintilän ennustus ruuan hinnan tuplaantumisesta, voimme perustellusti kysyä kaupungin päättäjiltä onko po. ongelmiin varauduttu ja onko kaupunkiorganisaatiolla realistisia edellytyksiä huolehtia 15 000 uusikaupunkilaisesta mikäli maailman epävarmuuden laineet lyövät tänne asti?
Sotaa käyvien Ukrainan ja Venäjän rooli johtavina lannoitteiden sekä vehnän viejinä on niin merkittävä, että vaikutukset maailman talouteen ovat merkittävät. Eikä tämän ongelman kasvua rajaa Venäjän rooli energian ja raaka-aineiden tuottajana. Autotehdas lomauttaa nyt, mitä tekee Yara, otetaanko turvesuot energiakäyttöön, tyhjennetäänkö omakotitalojen jätekaivot pelloille, alkaako kaupunkilaisten palstaviljely tyyliin 1917? Mikä on pudokkaiden asema tässä tilanteessa, kykeneekö yhteiskunta ja etenkin kunta pitämään huolta pienituloisesta väestöstä?
Näin valmiuslaki varautumisvelvollisuudesta:
"Varautumisvelvollisuus
Valtioneuvoston, valtion hallintoviranomaisten, valtion itsenäisten julkisoikeudellisten laitosten, muiden valtion viranomaisten ja valtion liikelaitosten sekä kuntien, kuntayhtymien ja muiden kuntien yhteenliittymien tulee valmiussuunnitelmin ja poikkeusoloissa tapahtuvan toiminnan etukäteisvalmisteluin sekä muilla toimenpiteillä varmistaa tehtäviensä mahdollisimman hyvä hoitaminen myös poikkeusoloissa." Kun katsomme kaupunkiorganisaation toimivuutta hyvinä aikoina, niin kysyn huolissani 15 000 uusikaupunkilaisesta, ketään syyttämättä tai tuomitsematta, kykeneekö pääsääntöisesti onnahdellen asioita normaali oloissa hoitanut organisaatio selviämään edes välttävästi kriisin myötä päällemme mahdollisesti putoavista haasteista? Onko päättäjillämme edes kykyä hahmottaa valitsevaa tilannetta, sen mahdollista eskaloitumista sekä vaikutusta kaupunkimme tavallisten asukkaiden arkeen? Kaupungistamme purettiin juuri uusi kallis miljoona keittiö eikä uutta olla vielä rakentamassa, mistä ruoka massoille, jos sellainen tilanne tulee eteen?
Peruskysymys on se, kuinka varaudumme, lain edellyttämällä tavalla, kriisin syvenemiseen. Suljemmeko mahdollisilta ongelmilta silmämme, vaikka on selvää, että esim. kaupungin tulot tulevat pienenemään ja menot kasvamaan. Onko Uusikaupunki valmistautunut esim. jo päätettyjen investointien priorisointiin vai levitämmekö kiinalaista graniittia Alicellekadulle ja rakennamme lankkurantaa vielä siinäkin vaiheessa, kun kaupungin rajalliset toimintaresurssit tulisi, jo lain mukaan, keskittää asukkaiden terveyden ja turvallisuuden takaamiseen?
Mörnen kulmilta löytyy tyylikästä maanalaista tilaa kriisin varalle?
LINKIT:
