Suomi lasten suojelun kehitysmaa!

On aivan selvää, että lasta täytyy suojella. Suomessa on luotu lapsen turvaksi lakeja ja pykäliä aina huostaanottoa myöden. Mikä on suurempi uhka lapselle kuin väkivaltainen kasvuympäristö ja eikö tällaisista ympyröistä lapsi oteta välittömästi turvalliseen huostaan. Tai ainakin sellaiseen huostaan, jossa jotkut tekevät kunnon tilin ns. syrjäytyneillä lapsilla.

Suomessa asiantuntijat luovat yhteiskuntamme turvaverkon lapsille. Yliopistoissa, ministeriöissä ja kunnissa istuu legioonittain kaikkitietävää lukeneistoa ratkomassa maamme lasten ongelmia. Tähän laajaan kasvatuseliittiin uppoaa vuosittain satojamiljoonia euroja ja mitä he ovat saaneet aikaan menneinä vuosina: Koulukiusaus lisääntyy ja muuttuu yhä julmemmaksi, lapset jopa tappavat toisiaan tämän päivän Suomessa ja tietenkin lapsi otetaan suojaan kodista, jossa vanhemmat korottavat uhkaavasti ääntään jne..

Mutta palataanpa näihin maahantuotujen lasten ja heidän äitiensä kohteluun. Muutamaa asiaa en voi hyväksyä: Jos lapsi otetaan huostaan hänelle äänekkäästi käyttäytyviltä vanhemmilta, niin miksei lapsia oteta huostaan vanhemmilta, jotka vievät heidät sota-alueelle, kidutuksen plus muun äärimmäisen julmuuden keskelle? Eikö parasta lastensuojelua olisi, jättää äidit ilman lapsiaan sinne, minne vapaaehtoisesti menivät tukemaan kidutuksia, sotaa ja silmitöntä teurastusta? Toinen asia mikä minua ihmetyttää on em. lapsioperaation hinta. Kuinka monta sataa tai tuhatta Suomessa kaltoin kohdeltua lasta olisi saanut paremmat kasvuolot ja turvatun tulevaisuuden, jos näihin muutamiin, nyt maahantuotuihin, lapsiin upotetut rahat olisi käytetty Suomessa lasten syrjäytymisen ehkäisyyn?

Uudenkaupungin Ceaușescu syndrooma?

Ihminen tykkää tuulla tykätyksi ja jättää itsestään muiston elävöittämään jälkipolvien syysillanistujaisten rattoisia juttutuokioita. Urheilijat, tieteilijät ja taiteilija sujahtavat saavutuksillaan ulos tarinaniskijöiden huulilta. He tekivät jotain niin suurta ja hienoa, että heidän saavutuksensa jäivät elämään tulevien ikäluokkien mieliin. Suuret ihmiset saavutuksineen elävät sydämissämme ja kohottavat itsetuntoamme saaden meidät pienetkin kulkevaiset tuntemaan itsemme suuriksi.

Ongelma syntyy silloin, kun lahjoiltaan pieni ihminen, jolta puuttuvat kyvyt suuriin saavutuksiin haluaa sinnikkäästi päästä legendaksi historiankirjoihin. Tämä onnistuu useimmiten politiikassa, kun valta sumentaa lahjattoman vallankäyttäjän realismin ja päästää hänen itsekkyytensä sekä itsekritiikittömän pätemisentarpeensa valloilleen. Tuolloin käy monesti niin, että ensin kansa maksaa ja lopulta kansa itkee katkerasti köyhyyttä ja kurjuuttaan.

Otetaan esimerkki historia lehdiltä ja kaivetaan sieltä esiin Karpaattien neroksi itsensä tituleerannut Nicolae Ceaușescu. Hän, jos kuka tiesi omasta mielestään kaiken. Ceaușesculta oli turha kysyä epäillen mitään tai kyseenalaistaa hänen ideoitaan. Ne toteutettiin yksimielistä ja Nicolaelle vain suuri oli kaunista. Kun hän halusi demokratian ja hallinnon toimivan, se toimi hänen mielestään parhaiten mahdollisimman suuressa hallintorakennuksessa. Niinpä mies rakennutti maailman suurimman hallinto/parlamenttipalatsin.
 

He, ketkä Ceaușescun tarinan tuntevat, muistavat ettei sen enempää demokratia kuin hallintokaan toimineet jättipalalsin seurauksena. Kansalle jäi maksajan rooli kera köyhyyden ja kurjuuden. Lopulta myös Nicolae Ceaușescu ja hänen vaimonsa saivat kokea kovan lopun. Pariskunta kylläkin jäi legendana elämään syysiltojen juttutuokioihin, mutta aivan eri tavoin kuin he kaavailivat. Lopulta suuri ei ollutkaan kansan mielestä kaunista vaan aivan liian kallista. 

Kuten Ceaușescun suuret kaavailut saivat yksimielisen tuen, ilman päättäjien vähäisintäkään kritiikkiä, eteneekö meilläkin jokin hullun suuri hanke, jokin sellainen, mihin meiltä loppuvat varat. En ota kantaa valtuuston monta kertaa 43-0 päättämään hankkeeseen, mutta rakentamisesta tietämättömänä kysyn: Miksette hiljennä skeptikkoja asiallisilla ja tarkoilla vastauksillanne? Sen seurauksena väkisinkin yksi sun toinen kaupunkilainen alkaa aprikoimaan päättäjien/valmistelijoiden kykyjä, arvomaailmaa ja päättäjien jälkipuheita kysymällä heiltä: Onko teillä Ceaușescu syndrooma?

Laadukasta opetusta uusien seinien sisään!

Sihykeskustelu käy kovana keskittyen itse rakennukseen ja etenkin sen hintaan. Harva antaa ajatustakaan opetuksen laadulle. Nyt, jos koska siihenkin suuntaan tulisi löytyä riittävää kiinnostusta. Muistakaamme keväinen lukioranking, jossa lukiomme löytyi sijalta 201. Menneellä viikolla julkaistu STT:n vastaava ranking nostaa Mynämäen lukion Suomen neljänneksi menestyvimmäksi lukioksi.

Mynämäen lukion salaisuus ei ole korkeassa sisäänpääsykynnyksessä, kuten esim. pääkaupunkiseudun huippulukioiden. Mynämäellä koululaiset saavat alaluokilta alkaen viikoittain muutaman tunnin enemmän opetusta kuin maamme kouluissa keskimäärin. Tästä seuraa väistämättä se, että mynämäkeläinen abiturientti on koulu-urallaan vastaaottanut kuukausia enemmän opetusta kuin kollegansa toisaalla Suomessa!

Jos oppivelvollisuuslaki muuttuu niin, että oppilas saa valita lukionsa ja kotikunta joutuu kustantamaan muualla lukioa käyvien koulumatkat, on meidän uskallettava satsata nopeasti opetuksen laatuun; tuolloin voimme saada opetustoimestamme selkeän vetovoimatekijän. Miksemme viimeinkin voisi pohtia taiteisiin/urheiluun/kieliin painottuvien luokkien ja lukion perustamista? Katsokaapa pienen Karstulan lukion, joka satsaa jääkiekkoon ja vieraiden kielten tarjontaan, vetovoimaa ja sijoitusta lukiorankingissa!

 Linkit:

STT:n kouluranking syksy 2020 

Aiempi blogikirjoitus