lauantai 30. marraskuuta 2013

TIEDON SIJAAN HATTIWATIT RATKAISEVAT PÄÄTÖKSET!

Muistelkaapa taannoista Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen julkaisua. Kun kertomus julkaistiin netissä, alkoi pienen joukon voimin faktoihin liittyvä keskustelu. Julkinen sana ei uutisoinut kertomusta viikkoihin. Kun arviointikertomuksen julkistaminen läpyskässä tapahtui, elettiin valtuustonkokouksen edeltävää lauantaita. Tuolloin suurin osa, aikaisemin hiljaa olleista, valtuutetuista noteerasi arviointikertomuksen ensimmäisen kerran ja he osallistuivat keskusteluun syyttäen tarkastuslautakunnan puheenjohtajaa katkeruudesta ja ajojahdista. Suurin osa valtuutetuista ei välittänyt kertomuksessa olevista faktoista tuon taivaallista!

Syy valtuutettujen enemmistön arviointikertomuskeskustelun faktattomuuteen ja henkilöön menevään syyttelyyn oli yksinkertainen: HE EIVÄT EDES LUKENEET TARKASTUSKERTOMUSTA! Valtuutetuista suurin osa ei edes viitsi perehtyä valmistelussa oleviin asioihin. He lukevat läpyskää ja tottelevat läpyskässä säännöllisesti patsastelevia johtajiaan. Vai ovatko nämä ns. johtajatkin vain muualta ohjattavia sätkynukkeja? Meillä valtuuston enemmistö ei ole edes kiinnostunut tiedosta, vaan uskovat johtajien johtajien johtajan, faktojen vastaiseen, erehtymättömyyteen. Jos toveritar tottelee kiltisti johtajiaan saa hän siitä hyvästä kiitoksena esittää vaikkapa aloitteen, joka julkaistaan läpyskässä. Näin toimii meidän vasemmisto.

Sanotaan että ryhmäkokouksissa käydään keskustelu ja löydetään yhteinen linja, jota yksissä tuumin ajetaan valtuustossa. Tämä ei voi toimia käytännössä mitenkään, kun vastaan tulee ensimmäinen asia, jossa yksi valtuutettu on ennen vaaleja sanonut äänestäjälle: EI! ja toinen valtuutettu: KYLLÄ! Tuolloin on valtuutetun joko valittava se, mitä hän ennen vaaleja sanoi lupasi äänestäjille tai syötävä äänestäjälle antamansa lupaus. Kun vasemmiston huipulla, härskisti valtaa käyttävät isokenkäiset toimivan organisaation entiset tai nykyiset hyväpalkkaiset johtajat tai heidän sukulaisensa käskyttävät asioihin perehtymätöntä, nöyrää joukkoaan, ei voida puhua muusta kuin työväenpuolueen ja demokratian irvikuvasta! Tämä irvikuva ei kestäisi julkisuutta ilman julkisen sanan silottelua, vaikenemista ja valehtelua.

Julkisuudessa vasemmistossa puhutaan muutoksesta ja kaupungin kehittämisestä, mutta todellisuudessa koko porukkaa seisoo täydellä voimalla kehityksen jaa muutoksen jarrupolkimen päällä. Heti kun esiin otetaan joku käytännön muutos/kehitysehdotus, koko vasemmisto on upottamassa sitä ja useimmiten toimimissa vastoin yksittäisten ehdokkaiden äänestäjille antamiaan vaalilupauksia. Vasemmisto on kuin orjakaleeri, jossa hattiwatit soutavat kaupunkilaivaa karilta karille kohti lopullista koskea!

Jo vuonna 2009 valmistui 40 000€ konsulttityö, joka selkeästi kertoi sen mikä terveyskeskuksessamme mättää ja mitä tulisi tehdä. Tuolloin puhuttiin vuotuisesta 1,8 miljoonan euron miinuksesta verrokkikuntiimme nähden. Mitä tehtiin? -Ei mitään tai oikeammin piilotettiin silloisen hallituksen teettämä konsulttityö. Jos konsulttityöhön olisi suhtauduttu vakavasti ja sen mukaiset toimenpiteet olisi tuottaneet ennakoidun tuloksen, tänä vuonna Uudessakaupungissa ei olisi ketään lomautettu, veroäyriä ei olisi nostettu jne.. Nyt meillä leikataan kaikkialta vain siksi,  että yksi osa-alue saa törsiä rajattomasti!

Uudenkaupungin päättäjien toiminta 2009 oli salailu ja 2010 määrätyt tyypit halusivat alas ajaa määrättyjä Aluesairaalaan toimintoja, mutta itse ongelma pesäkkeeseen ei konkreettisesti puututtu mitenkään. On lähinnä surkuhupaisaa muistella noita aikoja ja väittämiä: Aluesairaalan tarjoamat palvelut luovat tarvetta niiden käytölle eli esim. toisin sanoen väitettiin: Jos me pystymme hoitamaan Aluesairaalassa katkenneita jalkoja, ihmiset katkovat koipiaan sen vuoksi, että niitä pystytään hoitamaan täällä. Tuolloin Aluesairaalan palveluita olivat karsimassa samat tyypit, jotka viime päivinä ovat julistaneet aivan päin vastaista! Aluesairaalan alas ajo tyrehtyi siihen, kun sairaalan pomotar nousi valtuuston eteen ja kertoi faktat sekä lääkkeet ongelmaamme!

Nyt meillä on tilaisuus tilkitä kaupunkimme suurin rahareikä. Pääsisimme eroon tulevaisuuden lomautustarpeistamme ja voisimme aloittaa kaupunkimme kehittämisen paremmaksi paikaksi asua niin nykyisillä kuin uusille Uusikaupunkilaisille! Nyt oikeisto on oivaltanut tarjolla olevan mahdollisuuden ja ajaa varsin vasemmistolaiseksi miellettyä politiikkaa. Kyse onkin enää siitä, jatkaako vasemmistomme oikeiston oikealta ohi ajamista vai heittävätkö vasemmistovaltuutetut hattiwatinkaavut syrjään ja tulevat omilla kasvoillaan lunastamaan niitä lupauksia, mitkä kasvotusten äänestäjille antoivat!

Näin Facebookissa:
"Maija Junkola-Lehtonen

Sotejohtajan valinnan saaman julkisuuden takia olen ollut yhteydessä Lisa Pelttariin, jonka hallitus valitsi ehdolle sotejohtajaksi. Olen keskustellut hänen kanssaan alustavasti työtehtävistä ja palkkatoivomuksesta. Tämä ei ole normaali käytäntö virkoja täytettäessä, mutta tässä tilanteessa on hyvä selventää asioita jo tässä vaiheessa valintaprosessia.
Pelttari on valmis ottamaan sotejohtajan tehtävän ohella hoidettavaksi myös terveyskeskuksen johtavan lääkärin tehtävän. Johtavan
lääkärin tehtävä on ollut avoinna, eikä hakijoita ole ollut. Terveyskeskuksen lääkärit ovat hoitaneet sitä oman toimensa ohessa, tällä hetkellä
sopimus on 31.12.2013 asti.
Tällä perustella hän esittää palkakseen 6500 euroa sote-johtajan tehtävästä ja sen lisäksi 2500 euroa terveyskeskuksen johtavan lääkärin
tehtävästä. Tässä olisi alkua rakennemuutokselle, jota kipeästi tarvitsemme.
Mikäli valtuusto valitsee Pelttarin tehtävään, hallitus sopii hänen kanssaan työtehtävistä, tavoitteista ja palkasta tarkemmin."

Talouden vuotokohta löytyi!

Viimeinen vuosi on juustohöyläilty kaikkialta. Umpimähkään on säästetty, mutta kukaan ei ole isommin pohtinut, mistä Uusikaupunki niminen alus falskaa. Viimeinkin aukko löytyy ja jopa miljoonien suuruinen. Meidän sosiali- jaterveyspuoli valskannee miltei tuplaten sen, mitä kaupungin tappio on. Näin tultanee julkistamaan piakoin. Summa on vertailu verrokkikuntiin.
 
Kyseessä on katastrofi, sillä joka päivä kaupunkimme em. sektori tuottaa 20 000€ miinusta verrokkikuntiin verrattuna. Siis viikossa siellä lurahtavat kouluverkon vuoden alasajosäästöt. Muistakaamme vielä se, että kouluverkkoamme pyöritettiin alle valtakunnan keskiarvon.

Nyt on tutkittava, mikä tappiollisella sektorilla tuottaa negatiivisen tuloksen. Onko palvelumme noin paljon parempaa? Hoidammeko jonkun asian päin mäntyä? Oliko juustohöylä säästäminen järkevää? Ajettiinko kouluverkkomme alas hätiköiden?

Samalla pohdintaan on otettava kaupunginhallituksen kyky valvoa kaupungin toimintoja. Jos tuollainen reikä jää hallitukselta huomaamatta, onko kyseessä sokea kuppikunta, jossa osammattomat tyypit ryystävät kahvia kaverihengessä. Löytyisikö kaupunginhallitukselta viimeinkin itsekritiikkiä oman osaamattomuuden suhteen? Voiko hallituksemme enää nauttia valtuuston luottamusta?

torstai 28. marraskuuta 2013

MEDIA VIE KESKUSTELUN TOTAALISESTI METSÄÄN!

Kuvia tältä päivältä: Roskat lentelevät valtoimenaan jopa satojen metrien päähän kaatopaikasta. Ilmassa leijuu pieni hygienia haitta, johon yritettiin puuttua jo 2009.
Mahtavaa, läpyskän mukaan kansan kiittämää ja Suomen parasta katulamppuremonttia tehdään Uudessakaupungissa. Valopylväs on keskellä kääntyjien kaistaa ja siihen on laitettu tötteröt ympärille. Sitä ei tiedä kukaan ovatko tötteröt ikuisesti pylvään ympärillä, mutta se tiedetään, että tämän suunnittelusta vastaaville tyypeille jaettiin niin kannustinlisiä kuin palkankorotuksia.

Työntekijöiden palkkauksessa on hyvä tietää tarjokkaiden palkkatoiveet. Onhan noloa, jos kaupunkilaisten rahoja pistetään johonkin henkilöön 10 000€/kk vaikka sama osaaminen ja työ olisi saatu toisella henkilöllä 6 500€/kk. Tämän vuoksi on hyvä tutkia, mitä 10 000€ vaihtoehto ja 6 500€ vaihtoehto pitävät takanaan. Jos 10 000€ vaihtoehto pystyy tuomaan kaupungin vuotuisiin menoihin 2 000 000€ oikaisun, lienee 10 000€ kohtuullinen kustannus moisesta talouden oikaisusta. Huomioikaa myös se, että meillä on jaettu viime vuosina kymmenien tuhansien eurojen kannustinlisiä ja palkankorotuksia totaalisista munauksista, kaupunkilaisille aiheutetuista miljoonien eurojen kuluista. Eikö olisi muutoksen aika ja paikallaan maksaa onnistumisista - niin käsittääkseni tehdään siellä, missä menestytään. Vai onko kyseessä liian suuri muutosvaade vuosikymmeniä vallassa istuneille jäärille?

Jos 10 000€ tarjokkaalla on hyvät näytöt paikallisesta aluesairaalasta, niin talouden kuin henkilöstöjohtamisen suhteen, niin eikö hänen valintansa ole silloin selvä juttu? - Ei ole, sillä en minä eikä moni muukaan tiedä sitä, pystyykö 6 500€ tarjokas tarjoamaan samaa. Näiden asioiden selvittämiseksi ja päätöksenteon selkeyttämiseksi perustetaan valitsijaryhmä, joka tekee alkuraakkauksen hakijoiden osalta. Valituista, yleensä viidestä hakijasta, tehdään testit ja valtuutetut päästetään jututtamaan heitä. Tämän jututuksen jälkeen valtuutetuilla on riittävästi tietoa tehdä päätös KAUPUNGIN JA SEN ASUKKAIDEN PARHAAKSI.

Valintaryhmä, jonka piti selkeyttää hakuprosessia, on muninut sen täysin: Kalkkiviivoille valitaan liian vähän tarjokkaita, edes kaikkia todennäköisesti parhaita ei testata ja kaiken huipuksi yksimielisen päätöksen tehneen valintapoppoon jäsen on eri mieltä tekemänsä päätöksen kanssa. Tämä nyyrikkiryhmä on pistänyt koko prosessin täysin sekaisin. He sopivat tehtäviinsä yhtä hyvin kuin sivarit sopisivat upseereiksi rintamalle vastaamaan puolustustaktiikasta.

Mielestäni koko homma on sössitty niin pahasti ahterilleen, ettei tältä pohjalta voi syntyä ratkaisua, jossa toteutuu kaupungin ja sen asukkaiden paras. Tästäkin sessiosta voimme oppia melkoisesti: selkärangattomat nilviäiset eivät voi toimia puheenjohtajien tehtävissä. Valintakriteereinä täytyy olla muutakin kuin, että sinä et ole Wala ja sinä osaat kirkossa. sarvet piilossa, laulaa korkealta ja kovaa! Siis Helvi Heiniö hoitakoon tehtävää maaliskuun loppuun ja hakuprosessi toteutetaan uusin, osaavin voimin uudelleen!

Mikäli meillä olisi osaava media keskustelun pohjana, kansakin puhuisi hakijoiden ominaisuuksista, saavutuksista ja visioista, mutta nyt kaikki tämä jää unholaan. Onneton toimitustyö latistaa keskusteluun käsittämään muutamaa nimeä ja heidän palkkojaan. Demokratia ei voi toimia ilman tietoa eikä tietoa tule, kun toimittajat ovat kyvyiltään varsin rajallisia!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

MIKSI TÄMÄNKIN VIRANTÄYTTÄMINEN MENI INTTÄMISEKSI?!

Jos kaikki saisivat jututtaa kaikkia, puhuttaisiin siitä, mitä kukin jututtaja jututetuista havainnoinut. Puhuttaisiin asioista joilla on käytännön merkitystä tehtävän menestyksekkääseen hoitoon. Jos vielä kansalle järjestettäisiin avoin tenttaustilaisuus, jonka jokainen voisi katsoa netistä, kaikki kaupunkilaisetkin olisivat hakuprosessin suhteen jyvällä. Nyt tehtiin aivan toisin ja tässä ollaan: Puhutaan kähminnästä, palkoista, testeistä jne., mutta kukaan ei vertaile hakijoita näkemänsä ja kuulemansa perusteella.

Hallitus teki suuren virheen valitessaan totaalisen nössölauman esivalitsijoiksi. Jo säästökeskustelujen suhteen virkamiesjohtomme on osoittanut, ettei sillä ole kykyä tai halua noudattaa luottamushenkilöiden toiveita ja toimia kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi, MITEN NÄMÄ VOISIVAT TOIMIA TOISIN TÄSSÄKÄÄN ASIASSA? Entäpä valitut luottamushenkilöt? Katsokaa oikeiston kahta puheenjohtajaa! Toinen heistä on niin häilyväinen ja epävarma, että oksat pois. Ja toinen on taas johtanut vuositolkulla lautakuntaansa niin, että joka vuosi on päättynyt miljoonamiinukseen. Pitäisikö viimeinkin hyväksyä se, että omasta puolueesta ei aina löydy parasta ihmistä jokaiseen toimikuntaan ja tehtävään? Pitäisikö joskus ajatella puolueen sijasta kaupungin ja sen asukkaiden etua?

Jos hallitus olisi valinnut haastattelutoimikuntaan jäsenen jokaisesta valtuustoryhmästä, tietäisivät kaikki jotain kaikista tarjokkaista. Tietoa olisi kaikilla valtuutetuilla. Mutta ei kun ei, samat tunarit saavat tunaroida ja niinpä valintajoukkiosta voi todeta, että se sopii tehtäväänsä yhtä hyvin kuin pesemätön peräsuoli makkarankuoreksi. Kyseessä on nyt niin tärkeä virka, että koko valintaprosessi pitäisi vetää uusiksi, muuten olemme samassa tilanteessa kuin kaupunginjohtajan valitsemisen suhteen eli suurin osa ihmisistä äänestelee huhujen ja valheiden varassa ehdokkaita, joita he eivät ole päässet jututtamaan.

maanantai 25. marraskuuta 2013

PERRSUJEN PAIKALLISJOHTAJA JA ÄÄNIHARAVA SYRJÄÄN OSASTON HUIPULTA!

Eilen Persujen salaisessa kokouksessa entinen puheenjohtaja vaihtui uuteen kasvoon, viime vaalien ääniharava korvattiin varavaltuutetulla. Kyseessä on Uudessakaupungissa jo toinen puolueensa ja nyt peräti koko kaupungin ääniharava, kuka ottaa tuntuvan askeleen taaksepäin. Kävikö kaikki vapaaehtoisesti vai kevyellä kenttäpainostuksella?

Persuissa tapahtui melkoinen linjan muutos vaalien jälkeen. Aikaisemmin kaupungin entistä linjaa hiljaa, mutta ehdottomasti  tukenut kahden miehen ryhmä kasvoi vaaleissa, kiitos ääniharavan, neljään valtuutettuun ja teki selkeän suunnanmuutoksen politiikassa. Nyt Persut lähtivät entisten virheiden oikaisemisen sekä talouden kuntoon saattamisen takuuhenkilöiksi. Tätä linjan muutosta eivät puolueen taustahenkilöt mukisematta hyväksyneet ja eilisen salaisen kokouksen henkilövaihdokset saattava olla seurausta tästä.

Onkin paikallaan spekuloida Persujen mahdollisen linjanmuutoksen eli entiseen palaamisen vaikutuksia poliittisen arkemme käytäntöihin.  Paikallisten Persujen takaa löytyy äärettömän vahva taustavaikuttaja, joka ei henkilöhistoriansa tms. syyn vuoksi voi/halua asettua näkyvään luottamustehtävään. Tämän vuoksi hän valinnee nöyriä henkilöitä toteuttamaan kuuliaisesti takaa annettuja käskyjä. Kun tutkaillaan puolueen tekemisiä menneellä valtuustokaudella, antaa se sijaa vahvoihin odotuksiin linjan muutoksesta ja paluusta menneen valtuustokauden linjoille.

Käykö niin, että neljä, kolme tai kaksi Persuvaltuutettua muuttaa kurssinsa ja ryhtyy tukemaan vasemmiston ajamaa linjaa? Käykö jopa niin, että em. muutoksen seurauksena entinen hallituksen puheenjohtaja palaa hallituksen johtoon? Meneekö koko luottamuspaikkajako uusiksi? Rohmuaako vasemmisto, uuden mahdollisuuden saaneena, kaikki puheenjohtajan paikat itselleen? Mahdollistaako Persuissa tapahtunut muutos Kokoomuksen hajoamisen ja entisellä linjalla olleiden kokoomuslaisten palaavan entisille linjoille? Menettääkö oikeisto hallituspaikan vasemmistolle? Vaihtuuko Persujen hallituksessa istuja ääniharavasta varavaltuutettuun? Onko koko operaatio Raumalta kauko-ohjattu ja osa projektia, joka tähtää Uudenkaupungin liittämiseksi osaksi Raumaa? Vai onko Persujen uusi puheenjohtaja vahva mies, joka luotsaa puolueen paikallisosaston toimimaan entistä voimakkaammin kaupungin sekä sen asukkaiden parhaaksi - seuraako tästä seuraavissa kuntavaaleissa vuosisadan äänivyöry Persuille?

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

VALTUUSTOALOITE: Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän on muutettava nimeään!

Uusi hallintosääntö antaa valtuustolle mahdollisuuden puuttua valtuustoryhmien epäasiallisiin nimiin. Kun katsomme niitä saavutuksia, mitä Sosiaalidemokraattinen puolue on saanut Suomessa aikaiseksi, nostaa moni porvarikin hatun päästä ja nauttii demareiden työn tuloksista. Sosiaalidemokraattista puoluetta saamme kiittää kohtuullisista työoloista ja ajoista, lomista ja lomarahoista, tasa-arvoisesta terveydenhuollosta, peruskoulusta sekä laadukkaasta opetuksesta! Sosiaalidemokraattinen puolue on selkeä tavallisen kansa etuja puoltava työväenpuolue.

Sosiaalidemokraatit ovat äärettömän taitavasti kyenneet mittaaman omistavan luokan teettämästä työstä tavalliselle kansalle kuuluvan osuuden. Suomessa yhteiskuntarauha ei ole uudistuksia ajettaessa järkkynyt vaan vahvistunut. Sosiaalidemokraatteja meidän on kiittäminen myös tulontasausjärjestelmästä ja yhteiskunnan roolista elämänlaadun tasoittajana.

Uudessakaupungissa tilanne on kokonaan toinen. Sosiaalidemokratia on vain historiallinen keppihevonen ja rahasampo, jolla joukkio täkäläisiä kerää ääniä vaaleissa. Päästyään valtaan unohtuvat tältä joukkiolta sosiaalidemokraattiset periaatteet, joilla mandaatti kuntalaisilta höynäytettiin. Vastoin puolueen historiallisia perinteitä, Sosiaalidemokraattien nimeä käyttävä, jengi ottaa Uudessakaupungissa tavalliselta kansalta ja antaa rikkaille.

 Samaan aikaan, kun meillä on suljettu lapsilta kouluja, kasvatettu opetusryhmien kokoa, jätetty leikkipaikat ja liikuntapuitteet rempalleen, syydetään kuntalaisten selkähiessä tienaamia ja maksamia veroeuroja yrittäjille. Sosiaalidemokraattien salaisella hyväksynnällä rahaa syydetään yrityksille: tehdään halleja, joissa yritykset saavat olla jopa ilman vuokraa vuositolkulla; kansan piikkiin tehdään tappiollisia taloja, joihin kukaan halua muuttaa asumaan, mutta rakennusyhtiön saatavat hoidetaan kansa kukkarosta; kun muualla satsataan terveelliseen elämään, liikuntaan, nuoriso- ja raittiustyöhön, meillä Sosiaalidemokraattien nimeä kantava joukkio antaa rahaa yrittäjälle, joka valmistaa alkoholia ja kaiken kukkuraksi takaa kansa piikkiin saman alkoholia valmistavan yrityksen velat.

Oma lukunsa ns. Sosiaalidemokraattien taholta on kaupungin työntekijöiden kohtelu: Tavalliset työläiset lomautetaan, mutta lomautuspakkoon kaupungin ajaneet johtajat palkitaan  kannustinlisin ja palkankorotuksin. Kun kuntalaki velvoittaa luottamushenkilöitä toimimaan kunnan ja sen asukkaiden parhaaksi, Uudessakaupungissa Sosiaalidemokraattien hallituksen jäsen uhkaa hävittää kaupunkimme nimen maailman kartalta.

Kun otamme huomioon hallintosääntömme antaman mahdollisuuden  puuttua valtuustoryhmän nimeen, näen aiheelliseksi, että valtuustomme nimeää Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän nimen uudelleen sen todellista toimintaa kuvaavaksi. On mielestäni kohtuutonta, jos yksi ryhmä voi härskeistä vaalitaktisista syistä ratsastaa jonkun ylevän puolueen nimellä, sen historiallisten saavutusten avulla vaalivoittoon ja käyttää saamaansa valtaa täysin päinvastaisten arvojen ajamiseen. Jos asiaan ei valtuuston taholta puututa, on vaarana, että pian valtuustomme vilisee samanlaisia äärioikeistolaisia ryhmiä, jotka käyttävät nimeä Sosiaalidemokraatit!

Kohtuuden nimessä Uudenkaupungin Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän nimen takana lymyilevälle hämäräporukalle itselleen on ensin annettava mahdollisuus uuden nimen valitsemiseen. Mikäli ryhmä ei itse löydä toimintaansa kuvaavaa kelvollista nimeä seuraavaan valtuustonistuntoon mennessä, esitän nimitoimikunnan perustamista ko. asian tiimoilta.

perjantai 22. marraskuuta 2013

KERRANKIN ON TARJOLLA ONGELMANRATKAISIJA SUURIMPAAN ONGELMAAN!

Ensin pistetään virka hakuun. Tämän jälkeen kollataan tarjokkaiden joukosta parhaat hakijat. Seuraavaksi kaikki valtuutetut päästetään tutustumaan näihin parhaisiin hakijoihin. Tältä pohjalta valitaan koulutukselta, kokemukselta ja tulevan työn tietämyksen osalta paras tarjokas työhön. Näin yksinkertaista on henkilöstön rekrytointi, kun hommaan lähdetään vilpittömin mielin valitsemaan kaupungin ja sen asukkaiden kannalta parasta ehdokasta.

Kaikki toissijaiset valintakriteerit tulee unohtaa, ainoastaan kaupungin ja sen asukkaiden paras saa ratkaista. On unohdettava puoluetaustat, ikä ja sukupuoli. Niin ikään harrastukset eivät saa olla rasite tai etu työhön valinnassa. Meidän on viimeinkin otettava järki käteen valintoja tehdessämme. Myötäperiaatteet tai periaatteessa vastaan äänestäminen täytyy siirtää syrjään kunnan ja sen asukkaiden edun tieltä. Emme tarvitse enää kokemattomia tyyppejä kaupunkimme virkahenkilöstön kärkeen.

Teemme parhaillaan parin miljoonan vuotuista miinusta talouteemme. Pohjalla on ennestään kahdeksan miljoonan miinus, mikäli en muista oikein, oikokaa. Jos hakijana on tarjolla henkilö, jolla on hyvä tietämys juuri siitä. kuinka mainitut tappiomme ovat pitkälti syntyneet, olemme vähintäänkin outoja, mikäli emme ota tarjottua tietämystä käyttöömme. Jos tarjokkaan taustalta löytyy em. lisäksi muualta hankittua laajaa kokemusta ongelmasektorimme kaltaisten ongelmien ratkaisuista, valinta lienee kunnan ja sen asukkaiden parasta ajatteleville selvä. Joten eiköhän tuplatohtorin valinta ole selvä vai ratkaiseeko taas joku muu kuin kaupungin ja sen asukkaiden paras?

torstai 21. marraskuuta 2013

Palkitaanko parammuus vai peitetäänkö huonommuus palkinnolla?

Urheilussa parhaat palkitaan ja yleensä paremmuus selvitetään suorituksilla, joita mitataan ajalla, maaleilla, pituusmitoilla tai pisteillä. Voittajasta ja paremmuudesta ei ole epäselvyyttä, kun paremmuuden mittari on selvä. Joskus tästä huolimatta voitto eli paremmuus ei ole ansaittu, silloin selittely saa sijansa. Aivan omiin sfääreihin päästään puhtaissa arvostelulajeissa: se oli tasajalka-alastulo; meidän luistelija hyppäsi ehkä matalampia hyppyjä, mutta oli taiteellisempi jne. jne.! Tämän takia jotkut pitävät puhtaita arvostelulajeja vähemmän merkittävinä urheilumuotoina ja enemmänkin silmäniloa tuottavina elämyksinä.

Työelämässä paremmuus palkitaan asemalla ja/tai selkeällä rahalla. Samoin onnistuvat yrittäjät saavat mammonaa osalleen. Taiteissa on sama juttu, suosion seurauksena siunaantunut raha on paremmuuden mittari. Jos katsojat, kuulijat ja kävijät eivät palkitse taiteellista paremmuutta, on se turvattu yhteiskunnan taholta erilaisilla tuilla ja apurahoilla.

Olitpa sitten minkä tahansa sektorin paras, sinut yleensä noteerataan. Harva paras linssiluteilee oma-aloitteisesti, poikkeuksiakin on: joku kirjoittaa itsestään kirjan aurinkokuningas tai Jumala/Herra minä; mutta yleensä media kertoo parhaiden onnistumisista, mokista jne.. Jos olet olympiavoittaja tai piirinmestari, ei sinun tarvitse itse touhottaa paremmuuttasi, sillä media nostaa sinut sille tasolle, minne menestyksesi mukaan kuulut. Näin tapahtuu rehellisen median kohdalla ja rehellinen media saa palkintonsa rahana, tilaajat ja katsojat pitävät laadukkaan media jatkosta huolen. Kilpailussa heikot sen sijaan kuihtuvat kuten työväenlehdet aikoinaan.

Media hoitaa tehtävänsä tiedottajana, uutisten välittäjän. Koska olette nähneet Lapin Kansan tai Kalevan hehkuttavan omaa paremmuuttaan? Ne eivät hehkuta itseään, vaan hoitavat tehtäväänsä tiedotusvälineenä ja markkinoimalla itseään tiedotusvälineenä. Selviääkö julkaisua lukemalla kuuluuko Hesarin päätoimittaja tai Aamulehden päätoimittaja johonkin ystävyysseuraan, johonkin historialliseen kuppikuntaan tai tiedättekö lehteä lukemalla, ketkä ovat päätoimittajien kavereita entä selviääkö lehteä lukemalla päätoimittajien poikien urheilumuoto jne.. Eipä selviä moiset jutut laatujulkaisuista, sillä ne vain julkaisevat uutisia ilman henkilökunnan linssiluteilua.

Entäpä julkaisun palkitseminen ja palkinnosta ilakoiva henkilökunta? He juhlivat palkintoa, koska eivät saa itse työstä juhlinnan aihetta. Kun vilkuilee erästä tämän sortin julkaisua viime ajoilta, voi todeta sen totaalisen luokattomuuden: Teatteriarvostelu, jossa kerrotaan näytöksen juoni; peliselostus, josta ei selviä ottelun lopputulos; juttu, jossa ylistetään ajoradalle asetettuja lamppuja turvallisiksi ja helppohoitoiseksi sekä täysin puolueellinen ja totuudesta vaikeneva uutisointi yhteiskunnallisista asioista. Ei ole mitään mittaria, millä tällainen julkaisu voitaisiin julistaa yhdeksi parhaista tai edes kelvolliseksi. Kilpailu poistaa moisen median markkinoilta, jos on kilpailua!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Uusikaupunki 2021

Turun Yliopisto laajentaa toimintaansa Uudessakaupungissa. Mm. kansallispuisto tekee Uudenkaupungin edustan hyväksi merentutkimuksen vertailukohteeksi. Lisäksi yliopiston tyntekijät haluavat muuttaa Uuteenkaupunkiin. Kaikkiaan Turusta siirtyy Uuteenkaupunkiin 22 työpaikkaa, samalla on päätetty laajentaa Uudenkaupungin ylioppilaskylää.

Uudenkaupungin edustalla sijaitseva liikuntarajoitteisten matkailu/virkistyskeskus laajentaa voimakkaasti toimintaansa. Mantereen puolelle rakennetaan asiakkaille terveyspalvelukeskus ja mahdollisuus ympärivuotiseen asumiseen. Alueen kasvun ovat mahdollistaneet keskieurooppalaiset asiakkaat, jotka arvostavat hyvää palvelua ja ainutlaatuista mahdollisuutta kokea merellinen luonto esim. pyörätuolista. 2019 valmistunut matkailukeskus työllistää laajennuksen jälkeen 253 työntekijää.

Hallun kyläkoulun laajennuksesta on tehty päätös. 2018 toimintansa uudelleen aloittanut kyläkoulu on saanut aikaiseksi voimakkaan muuttoaallon maaseudulle. Kun muualla lopetettiin kyläkouluja, tehtiin Uudessakaupungissa rohkea päätös kyläkoulun avaamisesta. Onnistuneen kokeilun johdosta kaupunginhallitus esittää kouluverkon palauttamista entiselleen. Tämän uutisen kaupunginjohtaja kertoi Seikowin koulun avajaisissa.

Paikallislehden viimeinen printtiversio ilmestyy ensi viikon tiistaina. Päätoimittajan vaihdoksen jälkeen suosituksi tullutta lehteä luetaan pääasiassa netissä. Vankilasta tavoitettu entinen päätoimittaja pitää uudistusta vaihtoehdottomuuden törkeänä lisäämisenä ja pyhäin häväistyksenä. Uudistuksen myötä lehden toimittajakunnan määrä nousee 19.

Uudenkaupungin autotehdas laajentaa toimintaansa jälleen voimakkaasti. Toimenpiteen myötä Uudestakaupungista tulee maanosan suurin sähköautojen valmistaja. Laajennuksen mahdollistaa oman tutkimustyön seurauksena syntynyt ylivertainen teknologia ja markkina-asema henkilöautomarkkinoilla. Uudessakaupungissa suunniteltujen ja valmistettujen Kari henkilöautojen ja Merja maastureiden toimintasäde yhdellä latauksella on yli 1 000km eli kolminkertainen kilpailijoihin verrattuna. Sama etu on myös akun latausajassa. Tehtaan tulevaisuuden näkymät ovat erittäin positiiviset, tämä on paljon enemmän kuin Suomeen kauan odotettu ja kaivattu uusi Nokia.

Uudessakaupungissa vuodesta 2018 aloittanut valtakunnallinen lastensairaala laajentaa. Aikoinaan pääkaupunkiseudulle suunniteltu sairaala päätettiin rakentaa Uuteenkaupunkiin, koska Uusikaupunki tarjosi ylivoimaiset puitteet lasten toipumiselle, lisäksi maan hinta ja rakennuskustannukset olivat Uudessakaupungissa ylivoimaisen edulliset. Sairaalan laajennus ei aiheuta ongelmia paikallisille asukkaille, sillä lastensairaala tulee jatkossakin hoitamaan entisen terveyskeskuksen laajennetut tehtävät. Uudenkaupungin tunnissa tohtorille, vakavassa tapauksessa vartissa -terveyslinjaus toimii jatkossakin.

Kaupungin valtuusto on päättänyt yksimielisesti nostaa kaupungin veroprosenttia, syynä tähän on kaupungin voimakas kasvu. jonka luottamushenkilöt haluavat pitää veronkorotuksen avulla hallittuna. Veronkorotuksen tuotolla katetaan kaupungin ensimmäinen hiekkatekonurmi, uimahallin 50m allas muutetaan 12 rataiseksi, monitoimihallin uudistetaan korinpallon MM-kisoja varten ja koskimelontaradan suunnitelmat toteutetaan. Kaupungin tuleva veroprosentti on 15.

Uudenkaupungin kolmas uusvanhakaupunginosa valmistuu aikataulussa. Ennakkoon loppuunmyyty asuntoalueelle muuttaa kerralla 173 uutta uusikaupunkilaista. Kysynnän vuoksi kaupungilla on paineita jatkaa vastaavien alueiden suunnittelua.

Paikallisia elintarvikkeita ja luonnonantimia hyödyntävä sekä Uki-Food avaa myyntikonttorit Italiaan ja Japaniin. Yhtiö vastaa myyntikonttoreilla kyseisistä maista tulleisiin runsaisiin tilauksiin, jotka kohdistuvat kansainvälistä huomiota saavuttaneisiin sienijalosteisiin ja kutujuustoon!

Vahteruksen uusin tehdashalli on vihitty käyttöön. Perinteiseen tyyliin tämäkin halli kantaa Kalantilaisen kylän niemeä. Yrityksen suurimman hallin nimi on sopivasti Sairinen. Uusien tilojen myötä Vahteruksen työntekijä nousee yli tuhannen. Muutamaa sveitsiläistä suunnittelijaa lukuun ottamatta yrityksen kaikki työntekijät ovat uusikaupunkilaisia.


Syksyllä 2022 sähköisten turistibussien kolonna pysähtyi torille, jossa sadoille autosta laskeutuneille menestyskaupunkikiertoalueen osallistujille tarjottiin ilmaista makkaraa ja kahvia. Kaikki katsoivat vakavina ja ihmetellen keskellä toria seisovaa patsasta. Äänettömyyden rikkoi papan kanssa liikkeellä olleen pikku tytön kysymys. Hän osoitti sormella keskellä toria seisovaa 30 m korkeaa, lämpimästi hymyilevää miestä esittävää patsasta ja kysyi: -Onko tuo Jumala?
Hymyilevä pappa pyyhki sinappia poskeltaan ja vastasi ilosta ääni väristen:- Ei, se nyt ihan Jumala ole, mutta hyvä mies! Hän loi kaupungille perustan, jotta lapsille sekä vanhuksille pystyttiin tarjoamaan enemmän ja parempaa kuin muualla. Aluksi näytti pahalta, mutta 2016 vaalien jälkeen valtaan saatiin oikeat ihmiset. Riitelyn sijaan he tekivät erilaisia päätöksiä kuin muualla ja rakensivat tämän kaupungin ja siksi mekin muutamme tänne. Siitä on kymmenen vuotta, kun täällä vietettiin ensimmäisiä makka.....

perjantai 15. marraskuuta 2013

Uusi kaupunki 2021

Senaattikiinteistöt ovat päättäneet purkaa kaupungin keskustassa olevan tyhjän toimitalon. Aikoinaan talossa toimi posti, pankki ja ennen sulkemista thaihierontaliike. Senaattikiinteistöt perustelevat ratkaisuaan kalliilla vartioimiskuluilla, talo on ollut kylmänä jo monet vuodet alueen huonon elinkeinotilanteen johdosta.

Pakolaiskeskus lopettaa vanhan sairaalan ja terveyskeskuksen tiloissa. Päätöstä perustellaan sen syrjäisellä sijainnilla, joka tekee asiakkaiden kotouttamisen mahdottomaksi, koska kosketusta kantaväestöön ei synny. Lisäksi lähellä oleva vaarallinen tehdas vaarallisten aineiden käsittelyyn ja kuljetukseen keskittynyt satama-alue herättää turvattomuuden tunnetta niin pakolaiskeskuksen asukkaissa kuin työntekijöissä.

Tyhjäksi jäänyt jäähalli vuokrataan myrkyllisten aineiden välivarastoksi. Pahoin vuotavaa vanhaa jäähallia tullaan käyttämään ns. kesävarastona, jolla pyritään eliminoimaan auringon paisteen vaikutus herkästi lämpöön reagoiviin myrkkyihin.

Entisen kaupungin viimeinen koulu on päätetty lopettaa voimakkaasta poismuutosta johtuvan lasten vähenemisen seurauksena. Samassa kiinteistökompleksissa, tien toisella puolella toiminut kartinghalli suljetaan samaan aikaan asiakaspulan ja konkurssin välttämisen vuoksi. Alkujaan tyhjäksi jäänyt koulukompleksi rakennettiin ammattikouluksi ja kauppaopistoksi, sittemmin sinne siirtyi lukio ja myöhemmin kaupungin koko koulutoimi keskitettiin ko. kiinteistöryppääseen.

Entiset paikkakunnan lehdet liitetään yhteen maakuntalehden nettijulkaisuun. Lehtiä toimittanut toimittaja jatkaa vanhana työntekijänä tulevat kolme kuukautta, jonka jälkeen hän sittemminkin jää eläkkeelle. Syy ratkaisuun on lukijakato. Vankilasta tavoitettu entinen päätoimittaja paheksuu vanhan julkaisun lopettamista hätiköinniksi ja korostaa lehden positiivisen uutisoinnin oleva seudun yhtenäisyyden tae ja sen menestyksen toivo.

Museovirasto vaatii asukkaista ja liikeyrityksistä tyhjäksi jääneisiin historiallisiin rakennuksiin kohdistuvien velvoitteiden mitätöimistä. Viraston mielestä on taloudellisesti kohtuutonta vaatia kunnossapitoa rakennuksilta, kun koko kaupunki on jäänyt tyhjäksi asukkaista. Samainen virasto perustelee päätöstään kiinteistön omistajien heikolla taloudellisella tilanteella ja ehdottaa arvokkaan irtaimiston siirtoa maamme muualla oleviin museoihin sekä koko entisen kaupunki keskustan luovuttamista puolustusvoimille kaupunkisotaharjoitusalueeksi.

Viestintä- ja liikenneministeriö esittää kaupunkialueella olevan sataman ja varastoalueiden keskittyvän vaarallisten aineiden kuljetukseen ja käsittelyyn. Ministeriön tavoitteena on keskittää kaikki maamme vaarallisten aineiden vienti ja tuonti ko. satamaan. Käyttöönottoa puoltaa sen edullisuus, koska EU:n vaatimalla varoalueella ei ole asutusta.

Lähes uusi vuokrakerrostalo puretaan. Reilun viiden vuoden ikäinen ja alkua lukuun ottamatta käyttämättömäksi jäänyt vuokrakerrostalo on päätetty purkaa. Kiinteistön toimivat osat ovet, hissit jne myydään voimakkaasti kasvaneeseen naapurikaupunkiin!



Syksyllä 2022 turistibussien kolonna pysähtyi torille, jossa sadoille autosta laskeutuneille aavekaupunkikiertoalueen osallistujille tarjottiin ilmaista makkaraa ja kahvia. Kaikki katsoivat vakavina ja hiljaisina keskellä toria seisovaa patsasta. Äänettömyyden rikkoi papan kanssa liikkeellä olleen pikku tytön kysymys. Hän osoitti sormella keskellä toria seisovaa 30 m korkeaa, virnuilevaa miestä esittävää patsasta ja kysyi: -Onko tuo Jumala?
Surullinen pappa pyyhki silmä kulmaa ja kuiskasi murheellisesti ääni väristen:- Ei, se on saatana! Hän unohti lapset sekä vanhukset ja teki tästä hienosta paikasta aavekaupungin, siitä on kymmenen vuotta, kun täällä vietettiin makka.....

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

OSAAJAT JÄTTÄVÄT KAUPUNKIORGANISAATION. MIKÄ MÄTTÄÄ?

Merillä pruukataan kertoilla rottien jättävän uppoavan laivan. Vain kapteeni jää komentosillalle urhoollisesti toljottamaan vajotakseen laivan mukana - ellei hän ole itsekin jo ensimmäisten joukossa paennut rotta. Olisiko meillä syytä verrata kaupunkimme henkilöstöpakoa uppoavan laivan tilaan. Välillä näet tuntuilee siltä, että kaikki ketkä muualle pääsevät myös muualle lähtevät. Äärimmäisen pettynyt olen sosiaalipuolen johdossa tapahtuneisiin muutoksiin sekä loistavan insinöörin realisoituneeseen häipymishaluun.

Mikä meillä meillä mättää virkakoneiston huipulla vai johtuuko mättäminen luottamushenkilöistä? Mitään ihmeempää uudistumista kummankaan po. sektorin huipulla ei ole ollut. Samat tahot ovat valmistelleet ja siunanneet kaupungin totaalisen alamäen niin kehityksen kuin talouden osalta. Nämä tahot ovat myös vastanneet henkilöstön rekrytoinneista tyylillä: sopivuus jyrää pätevyyden ja jos vahingossa pätevä valitaan, kyllä hän pian sopivan edestä muualle lähtee!

Ei meillä johtavia virkahenkilöitä paineisteta työmäärällä tahikka tuloksen vaatimisella. Johtavat virkahenkilöt saavat, päättäjäkerman hyväksynnällä, haistatella, valehdella, tehdä työaikana tutkintapyyntöjä jne. luottamushenkilöistä. Mikäli esittelijöiden valmistelu menee poskelleen, ei siitä rangaista vaan päin vastoin palkitaan ruhtinaallisin palkan korotuksin ja kannustinlisin. Miksi siis hyvät raikkaat ja luovat uudet virkahenkilöt eivät viihdy johtoryhmän pöydässä? Voiko vika olla vuosien myötä syntyneessä organisaatiossa eli vuosia virassa olleissa virkahenkilöissä ja vuosia vallassa ollessa luottamustoimihenkilöstön kermassa eli koko homma on lojahdellut poskelleen vuosien varrella!

Hyvä käytännön esimerkki pätevän sijaan sopivan etsinnästä löydetään menneenä vuotena tapahtuneesta kaupunginjohtajan valinnasta. Ensinnäkin haastattelut suoritettiin tarkasti  rajatussa piirissä, toiseksi kaupungin omaa hakijaa kohdeltiin nöyryyttävästi ja kolmanneksi valehtelu sekä mustamaalaus hallitsi koko prosessia. Istuimme tuolloin lauantaina Juhan(en istuskele muiden valtuutettu Juhien kuin Aaltosen kanssa) kanssa pohtimassa tulevan maanantai valintasessiota. Meidän argumenttien vaihdon keskeytti kokoomuslaisen vaikuttajan puhelin soitto, sieltä ilmineerattiin Juhalle, että oma SUURI kokoomuskiho on saanut tietää Itse Eero Laesterältä, että valitessamme demariehdokkaan kaupunkimme johtajaksi on Uusikaupunki vaikeuksissa. Kun Juha tokaisi viestittäjälle Javan tuntevan Laesterän ja ehdottaneen: Annetaan Javan soittaa Laesterälle ja kuunnellaan itse mitä hän itse sanoo. Niinpä Laesterälle ja hän kielsi ikinä esittäneen hänen sanomakseen pistettyä väitettä. Juha kuuli tämän puhelimeni kaiuttimesta, mutta sen sijaan meille soittanutta kokoomusmanipulaattoria asia ei kiinnostanut - häntä ei totuus kiinnostanutkaan, ei laisinkaan.

Valtuustossa esitin hakuprosessin pidentämistä, jotta saisimme kunnollisen hakumenettelyn aikaiseksi ja lisää tarjokkaita po. virkaan. Tämä ei kelvannut enemmistölle ja muistan etenkin Varpeen ja Myllymäen jopa närkästyneen esityksestäni. Niinpä valitsimme kaupunginjohtajaksi täysin kokemattoman henkilön ja päällimmäinen valintakriteeri oli tuolloin: HÄN EI OLE DEMARI. Itse en edes päässyt valintaprosessin aikana jututtamaan virkaan valittua kaupunginjohtajaamme. Iänestin tuota demaria, mielestäni hän oli kokemukseltaan ja visioiltaan ylivoimainen niistä ehdokkaista, keitä pääsin jututtamaan. Valinta on tehty ja jokainen voi tehdä päätöksensä K Vainion valtuustolle, ennen valintaa, mainostamasta nykyisen kaupunginjohtajan määrätietoisesta johtajuudesta ja taloudellisesta osaamisesta.

Minulla ei ole mitään Atsoa vastaan. Hänet on hommaan valittu ja hän saa enemmistön tuen niin valtuustossa kuin hallituksessa. Sen sijaan kritisoin valintaprosessia ja niiden takana kieroilevan päättäjäkerman toimia. Kun otetaan huomioon vitoskerroksen virkahenkilöltä tullut tieto, että kokoomuslainen pitkäaikaistyötön saa valita mihin hänet kaupunkiorganisaatiossa työllistettynä sijoitetaan, en yhtään ihmettele, jos rehelliset työstään kiinnostuneet osaajat karttavat kaupunkimme johtoryhmän pöytää ja sen läheisyyttä!

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

ONNISTUU VAIN MEILLÄ:TÖRKEÄÄ VALEHTELUA LED-KATUVALOISTA

Natsitiedottaminen ja kommunistien propaganda oli varsin yksinkertaista. Lyötiin tekaistuja/yksipuolisia tilastoja ja/tai kuvia juttujen uskottavuuden varmistamiseksi. Tärkeissä asioissa valjastettiin asiantuntijaksi, joku puoluetta lähellä oleva sammahtanut urheilutähti vakuuttamaan manipulointisanoman uskottavuutta. Lopuksi kaiken vakuudeksi asiaa myötäilevät iloiset kansalaiset naamat virneessä riemuitsevat: NYT ON HYVIN, MISSÄÄN EI OLE PAREMMIN, KIITOS MEIDÄN YLIVERTAISTEN OSAAJIEN! Näin toimitettiin aikoinaan Neuvosto Karjalaa kuten myös Neues Deutschlandia. Propaganda kukoisti ja totuus tallottiin valheen saappailla, jotta valtaeliitti pysyisi vallassa.

Onnistuuko moinen kansan ja sotilaspäättäjien jymäyttäminen enää, no eipä missään, ei edes Kuubassa tai Albaniassa. Ehkäpä Pohjois-Koreassa ja Uu.... levitetään vieläkin poskettomia valheita valtaeliitin aseman pönkittämiseksi. Meillä kerrotaan ettei LED-katuvalot toimi, on se kumma juttu, että näitä asennellaan Turussa ja Naantalissa? Onko heillä paremmat asiantuntijat oikein kokoomuslaiset NBA- asiantuntijat valkkaamassa valovaihtoehtoja vai onko asiantuntijan valintakriteerinä tietämys mm. erilaisista katuvalovaihtoehdoista?

Meillä todetaan asiantuntijoiden voimin, että nykyiset valot eivät väliaikainen säästöratkaisu.Kun samalla todetaan lamppujenvaihdon kustantavan 3 milj. € ja vuodessa tulevan säästön olevan n 4 500€, voi jokainen laskea kuoletusajan energiasäästönä: 666,666666667 vuotta. Aika kestävät lamput katkeavina pylväineen. Melko utopistista uskoa, ettei tuona aikana älyttömästi sijoitteju lamppuja tuhoa lumiaurat ja pysäköivät autot. Meillä nämä jutut uppoavat kansaan ja päätt'jiin kuin virtsa kinokseen.

Onko siis ihme, jos hakkaamme vuodesta toiseen miljoonien miinuksia? Meillä kukaan ei ole kiinnostunut totuudesta. Edes sivulauseissa ei vilahda mikään konkreettinen talouden oikaisu. Meillä tumpelot käyvät toistensa kimppuun haukkumalla toisiaan menemällä henkilökohtaisuuksiin. Tumpelot taistelevat siitä, kuka saa tehdä seuraavat neljä vuotta munauksia kansan piikkiin. Läpyskä siunaa kaiken tämän suoltamalla uusien avustajiensa kanssa silkkoja valheita.

Tässä linkki, josta löydät kaupunkimme ratkaisua puoltavaa tietoa: http://oulu.ouka.fi/tekninen/Suunnitelmat/Nayta_Liite.asp?ID=3049&Liite=Myllyojan%20Oulun%20katuvalaistuksen%20energiatehokkuusprojekti

Näin YLE uutisoi 7.10.2013:

Naantaliin tulossa ensimmäiset LED-katuvalot

LED kuluttaa selvästi vähemmän sähköä kuin elohopeahöyrylamput. Turussa jo aiemmin aloitettu vaihtourakka on puolivälissä.


Katulamppu palaa hämärällä kadulla.
Kuva: Yle
Naantaliin asennetaan ensimmäiset LED-katuvalot. Lokakuun aikana 200 lamppua vaihdetaan LEDeiksi Sammalkallion ja Suopellon alueilla.
Pitkällä aikavälillä on mahdollista, että LEDistä tulee pääasiallinen katuvalo, arvelee Naantalin Energian toimitusjohtaja Pasi Haarala.
- Se ei tapahdu ihan heti, mutta kyllä suunta on varmasti tämä. Se vaikuttaa energiankulutukseen aivan oleellisesti.
Vaihdettavat lamput ovat 140 watin elohopeahyöryvalaisimia. Niiden tilalle asennettavat LED-lamput kuluttavat joko 39 tai 57 wattia paikasta riippuen.
Turussa tämän vuoden aikana tehtävällä 2500 lampun vaihdolla saadaan noin 120 000 euroa säästöä vuodessa. Tähän mennessä lampuista on vaihdettu noin 1000.

tiistai 5. marraskuuta 2013

LED VALOT TULEE MUUALLA: NÄIN YLE UUTISOI MAALISKUUSSA KUIS LÄPYSKÄ EILEN?


Turku |

Turussa vaelletaan kohta led-valoissa

Turku saa uusia led-ulkovaloja kolmella miljoonalla eurolla. Turku Energia vaihtaa yli 2000 lamppua vuoden aikana. Turku on maan ensimmäinen laajasti ledeihin vaihtava kaupunki.



Luminen tie Salossa on valaistu Ledeillä.
Kuva: Markus Moisio / Easy LED
Turku Energia aloittaa merkittävän Turun kaupungin ulkovalaistuksen uusintaprojektin. Kuluvan vuoden aikana se uusii yhteensä noin kymmenesosan kaupungin kaikista katuvaloista vähän sähköä käyttäviin led-katuvalaisimiin. Turku Energia toimittaa katuvalaisimien uusimisen lisäksi myös 10 vuoden kunnossapitosopimuksen. Koko toimituksen arvo on 3,4 miljoonaa euroa.
- Urakka on vaativa ja merkittävä, sillä vaihdamme noin 2 600 elohopeahöyrylamppuihin perustuvaa ulkovalaisinta vuoden aikana. Vaihtaminen toteutetaan ns. ESCO-hankkeena, jolloin investointia rahoitetaan säästyneiden energiakustannusten kautta saavutettavilla säästöillä, kertoo yksikönjohtaja Tomi Toivonen Turku Energiasta.

Vaihto tuo suuria säästöjä

Turun kokoisessa kaupungissa ulkovalaisimia riittää ja niitä poltetaan melkein puolet vuoden tunneista. Valaistuspisteitä on noin 28 000 kappaletta ja niistä 8 000:ssa valo tuotetaan elohopeahöyrylampuilla. Uudet led-valaisimet kuluttavat 70 % vähemmän sähköä elohopeahöyrylamppuihin verrattuna.
Vaikka valaistushankkeessa puhutaankin yksinkertaistaen lamppujen vaihtamisesta, uudet led-teknologiaan perustuvat valaisimet eivät sisällä perinteistä "lamppua" eli polttimoa. Siksi myös itse valaisin ja sen kaapelointi uusitaan vaihdon yhteydessä.

Turun ledit tulevat Salosta

Valaisimet valmistaa salolainen led-valaistusteknologiaan erikoistunut tuotekehitys- ja kokoonpanoyhtiö Easy LED.
- Ympäri maailmaa katu- ja teollisuusvalaisimia vaihdetaan nyt vauhdilla led-valoiksi. Käytännössä ponnistamme Salosta koko maailman markkinoille. Olemme jo toimittaneet valaisimia Arabiemiraatteihin ja muutamiin Suomen kaupunkeihin, mutta Turku Energian kanssa Turun kaupungille toteutettava kokonaisuus nostaa meidät aivan uudelle uskottavuustasolle, iloitsee toimitusjohtaja Ilkka Kartio Easy LEDistä.
Turku on Suomen ensimmäinen laajasti ledeihin vaihtava kaupunki.

lauantai 2. marraskuuta 2013

KAIKEN PERUSTA ON TALOU$$$$$!

On raivostuttavaa kuunnella ruikutusta kaupungin työntekijöiden lomautuksista ja sen esittäjien solvaamista. Jos joku lyö talouden rätingit eteesi ja tulojen sekä menojen yhteenlasku päättyy miinukseen, taloudesta vastaavan on pakko tehdä jotain. Suomessa ei edes kunta voi toimia uskon varassa. Laki ja kuntien keskinäinen kilpailu sanelee sen, että talous on kunnan toimintojen perusta ja tämän perustan täytyy olla kunnossa. Jos kunnantalous eli toimintojen perusta ei ole kunnossa, kunta ei pysty kilpailukykyisesti rahoittamaan niitä VÄLINEITÄ, joilla se huolehtii kuntalaisista!

Kunnan rahat tulevat pääosiltaan kansalta joko suoraan tai valtion kautta. Nämä rahat päätyvät yhteen pottiin, josta rahoitetaan kaikki palvelut. Matkalla osa näistä pottiin tulevista rahoista muuttuu korvamerkityiksi, mutta suurin osa on päättäjien vapaasti käytettävissä. Tästä johtuu se, että kunnan talouteen tulleet eurot voidaan käyttää miltei miten tahansa ja jokainen kunnan taloudesta pois otettu euro on pois kaikkialta. Demokratian eli vaalien ja lain kunnan taataan kuntalaisten ns. peruspalvelut.

Yhteen pottiin kannetaan ja yhdestä potista otetaan, niin toimii, pelkistetysti esitettynä, meidänkin kaupunkimme talous. Eilen verokolehtiin kolahtanut euro on tänään ja huomenna käytettävissä; samoin eilen veropotista otettu euro on pois tältä päivästä ja huomisesta ja mikä karmeinta eilen otettu velka on pois tästä päivästä ja huomisesta. Kaupungin taloudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen, joten mitään asiaa ei voida käsitellä yhtenä pienenä kokonaisuutena - Kaikkein vähiten taloutta. Taloudellinen tilanne on vuosien linjavalintojen ja tehtyjen päätösten summa!

Kun nyt syytetään lomautusten vaatijoita, on sama kuin syytettäisiin teloitusjoukkoihin komennettuja ampujia eikä heitä, ketkä ovat tehneet päätöksen teloituksesta. Niin teloitusjoukoissa torrakan kanssa tähtäilevä sotilas kuin tämän päivän talousongelmien edessä oleva lomautusten vaatija on pakon edessä toteuttamassa muiden päätöksiä. Kun kaikki muut tiet on käyty läpi, on jäljellä vain se viimeinen ja ikävin tie, olipa kyse kansalaisten petturista sodassa tai kuntapolitiikassa.

Katsokaapa mennyttä lähihistoriaamme: Kun kaupungin rahoja lyötiin oluthalliin 150 000€, on tuo raha pois tältä päivältä ja osa lomautustarvetta, kun Tontonmäki tuotti 1,5 -2 milj.€ tappiota, on tuo raha pois tältä päivältä ja osa lomautustarvetta, kun katulamppujen vaihtoon pistetään 1,5 milj.€, on tuo raha pois tältä päivältä jne, jne. ..... . Lienee sanomattakin selvää, että olemme käyttäneet kaupunkilaisten antamaa mandaattia, heidän varojaan ja omaisuuttaan äärettömän huonosti. Lomauttamispäätöksen tekijät ovat siis aivan toiset kuin sen täytäntöönpanijat.

Tässä tilanteessa jo laki velvoittaa toimiin talouden tasapainottamiseksi, emme kerta kaikkiaan voi jatkaa nykylinjalla eteenpäin loputtomiin ja kuten, 2009 talousseminaarissa, tuli todettua: MITÄ MYÖHEMMIN TAULOUDEN KORJAUS ALOITETAAN, SITÄ KIEPEMMIN SE SATTUU! Lomautusta vaativat ovat pakkotilanteen edessä ja ainoastaan toteuttamassa jo tehtyjen päätösten seurauksia. Luonnollisesti lomautusten esittämistä, mutta ei esittäjiä, sopii arvostella. Arvostelun täytyy olla rakentavaa, ei persoonaan menevää haukkumista vaan vaihtoehtoja sekä keskusteluja tarjoavaa yhteistyötä.

Määrätyt tyypit hokevat ettei menneisyyteen saa palata vaan sen sijaan täytyy katsoa eteenpäin! Totuus on kuitenkin se, että me näemme aina edessäpäin eilispäivän virheistä langenneet laskut, joten pakostakin tulevassa näemme eilispäivän. Sen sijaan, että emme katsoisi eiliseen, meidän täytyy perehtyä menneeseen kahta tarkemmin. Vain syventymällä eilispäivän virheisiin, voimme oppi niistä ja välttää samat mogat tulevaisuudessa. Luonnollisesti päätös menneiden virheiden avoimen tarkastelun aikaan saamiseksi on hankala, jos suurin osa päättäjistä on ollut näitä munauksia siunaamassa. Toivottavasti ihmisistä löytyy sisäistä suuruutta tähän rankkaan ja vaativaan rehellisyyteen. Ei ole todellakaan helppoa riisua omaa, vuosien valheilla kiillotettua kaapua totuuden ja yhteisen edun  edessä.