PÖLHÖLÄSSÄ KOKOUSTETAAN PÖLHÖLÄLÄISITTÄIN

Pölhölä on matkailumahdollisuuksiinsa nähden todellinen takapajula. Tumput suorina on kymmeniä vuosia toitotettu mielikuvituksettomasti samaa olemattomuutta tehottomasti. Tuon onnettoman räpeltämisen sivussa, matkailuinfran on annettu tärkeämmiltä osiltaan rappeutua kymmenet vuodet. Siihen ei ole riittänyt aikaa, kun Pölhölän päättäjillä on ollut niin paljon "tärkeämpääkin" päätettävää.

Julma totuus on se, että niin Pölhölän kuin koko maan mittakaavassa matkailu on tai voisi olla yhtä suuri tekijä kuin puunjalostusteollisuus. Siis matkailu voisi tuoda Pölhölään satoja työpaikkoja ja kesätyöpaikkoja. Mutta miten Pölhölän päättäjät reagoivat hienoon matkailuesitykseen? Yksi katsoo kelloa, toinen selaa nettiä, kolmas taistelee unta vastaan jne.. Esityksen päätteeksi yksi huuhaa-Hulda avaa keskustelun, pitää, mielestään veikeän, pitkän puheenvuoron, pääsemättä asiaan ja siksi hän lopuksi toteaakin: Ei minulla ole mitään kysyttävää eli eipä hänellä ollut oikeastaan mitään asiakaan. Lopulta keskustelu päättyy, kun on niin kiire ja paljon muita asioita.

Tämä on karmaiseva osoitus siitä tuhon tiestä, millä Pölhölä vaeltaa. Se, että kokoukset saadaan vietyä läpi pykälien mukaan, että kuullaan mukavia virkahenkilöitä ja heitä helliviä puheenvuoroja, että ei kysytä mitään hankalaa, että ei esitetä mitään uutta, ovat päätöksenteon ykkösprinsiipit Pölhölässä. Ketään ei kiinnostanut paskan vertaa, vähiten puheenjohtajaa, kuinka esitetty matkailusuunnitelma toteutetaan. Suoraan sanoen kyseessä on kammottava esimerkki siitä, kuinka päättäjät painavat kehityksen ja mahdollisuuksien jarrua.

POSITIIVISUUTTA PÖLHÖLÄLÄISITTÄIN!??

Sattuipa eräällä paikkakunnalla, jotta luottamushenkilö esitti kokouksessa uutisen, jonka tilaston mukaan kotikunta ei oikein pärjännyt vertailussa muiden kanssa. Ennen kuin virkahenkilö ehti vastata, pomppasi yksi kehityksen jarru-Jutta ja väitti meillä kaiken olevan kerrassaan mainiosti, haukkui kysyjän negatiiviseksi tyypiksi ja väitti esitetyn tilaston valehtelevan. Virkahenkilö pääsi pälkähästä ja kaikki taas jatkuu, kuten aiemmin eli uutisten tilaston mukaan, ollaan ja pysytään tanakasti sekä taatusti takamatkalla muihin vertailun kuntiin nähden.

Sopii kysyä, onko todellista positiivisuutta se, että päättäjien pöydässä hymyillään ja ollaan niin kaveria ja niin kaveria, että lurps; virkahenkilöt ovat Jumalan asemassa ja on synti kritisoida heitä. Vai onko todellista positiivisuutta se, että faktapohjalta keskustellaan, etsitään ratkaisuja, jotta ikävät asiat saadaan hyviksi ja hyvät paremmaksi. Ovatko päättäjät kokouksissa viihdyttämässä toisiaan ja ilakoimassa sekä pitämässä lystiä kuin jossain kekrijuhlissa vai onko päättäjän tehtävä toimia sen asukkaiden parhaaksi?

Voiko todella olla niin, että päättäjät vain siunaavat esittelijän tekstit korulausein ja lorauttavat sammuksiin parempaan pyrkivän keskustelun. Voiko tämä olla todellista positiivisuutta muualla kuin taantuvassa, pimeimmässä ja synkimmässä pölhölässä, jossa päättäjät tekevät päätöksiä toisilleen jättämällä kuntalaisen ainoastaan maksajan rooliin?

PAHIKSET PETTÄVÄT AINA VAALILUPAUKSET!??

Äänestäjä rynnii innolla vaaliuurnalle äänestämään heitä, ketkä lupasivat tuoda valtaan päästyään uudet otteet yhteisön asioiden hoitoon. Vaalitulos osoittaa, että enää ei tehdä kaikkea kivaa ja käytetä yhteisiä rahoja totaaliseen huuhaahan ja valmistelun sarjatulella ampumiin harhalaukauksiin. Mutta kuinkas kävi, muutosta ei tullut, sama meno jatkuu, toteaa, demokratiaan uskonut, rajusti pettynyt äänestäjä.

Aika kuluu, päätöksiä tehdään, uusista, vaaleissa luvatuista, otteista muistuttavat vain äänestyksissä hävinneiden päättäjien hajaäänet. Mikään ei muuttunut, toteaa äänestäjä ja haukkuu päättäjät alhaisiksi valehtelijoiksi ja itsekkäiksi surkimuksiksi. Kaikki näyttää yhdeltä vaalivalheelta ja varmasti osa päättäjistä on itsekkäitä pyrkyreitä, mutta rohkenen väittää, että enemmistö heistä on liikkeellä vilpittömin mielin. Valmistelun ja päätösten tiimoilta järjestetyt tilaisuudet ovat ratkaisevassa asemassa sen suhteen, miksi päättäjät käyttäytyvät kuten he käyttäytyvät.

Po. tilaisuuksissa esittelijät/valmistelijat tekevät sen työnä, josta saavat palkkansa, päättäjät ammentavat tietonsa joko esittelijöiltä/valmistelijoilta ja/tai omalla ajallaan. Ajan lisäksi kymmenien vuosien kokemus on esittelijöiden/valmistelijoiden puolella. He ovat oppineet saamaan kaikkein hullumaisimmat ja älyttömimmät ideansa läpi. Esittelijät/valmistelijat marssittavat tilaisuuksiin konsultteja ja muita puolestapuhujia tukemaan heidän yhtä oikeaa malliaan. Kun tilaisuus kestää ja kestää, alkavat päättäjien päät jo väsymyksen vuoksi kääntymään esittelijän kannalle. Pohdipa itse, kuinka pärjäisi vastaavassa tilanteessa vaikkapa viisi tuntia?

Kaikkein hankalimmassa tilanteessa ovat korkeimpaan asemaan nousseet luottamushenkilöt, sillä he ovat aina hankkeen ensimmäisessä valmisteluvaiheessa yksin esittelijöiden ja heidän valitsemiensa puolestapuhujien keskellä. Kun tätä jatkuu aikansa, syntyy kaverisuhde, jossa johtajasta tulee helposti johdettava. Näin muuttuu tavaksi meidän yhden mallin esittely, jonka tutoksia luottamushenkilöjohtaja esittelee virkakunnan kanssa kokouksessa muille päättäjille muille päättäjille valtavana innovaationa. Vaihtoehdot sekä kysymykset tuomitaan ja vastaanpanijat hiljennetään, virkahenkilöiden ei tarvitse edes vastata luottamushenkilöiden hankalimpiin kysymyksiin.

Tunteja kestävissä tilaisuuksissa kokoustajat pyrkivät kaveeraamaan toistensa kanssa, miellyttämään toisiaan, koska he ovat luonteeltaan ystävällisiä ja yhteistyöhön pyrkiviä päättäjiä. He ovat hyviä ihmisiä, joiden hyvyyttä, kaveeraushalua ja itsetunto-ongelmia käytetään häikäilemättä hyväksi. Lopputuloksena on yhteistyö, jossa jotkut aina antavat periksi siten, että aloitettu yhden mallin kuvio etenee. Kukaan ei katso taakse ja pohdi, kuinka montaa kertaa tämä esittely/valmistelutaho on lyönyt kirveen kiveen niin, että varsikin on katkennut.

Pahimmillaan kuppikunnasta rakentuu itseriittoisa ja kaikkitietävä kiinteä poppoo, joka käyttää saamansa valtaa kaverihengessä kavereiden kesken. Varsin pian luottamushenkilöistä ja esittelijöistä/valmistelijoista tulee ystäviä, sillä he tapaavat säännöllisesti, kiinteästi ja ovat muutenkin vuorovaikutuksessa keskenään. Kaiken huippu on se, jos kuppikunta rajaa muut päättäjät ulos sisäpiiristään ja valmistelevat omia suljettuja tapaamisia. Tällöin ollaan perustamassa ihan oikeasti jonkin sortin hyvä veli -kuviota.

Arvostellessasi päättäjiä, kuvittele itsesi istumassa tunteja kestävään tilaisuuteen, jossa uuvuttavilla puheilla sinun päätäsi käännetään yhden mallin mukaisen esityksen taakse. Näet tilaisuudessa kuinka päät kääntyvät tervettä järkeä vastaan ja äidillisellä lässytyksellä lytätään jopa oman ajatussuunnan jäsenen esitys. Havaitset kaikkein ikävimmässä raossa ja tuhannen tulen välissä olevan kokemattoman poppoon vetäjän, häntä ei käy kateeksi. Mutta, jos olet sitä mieltä, että sinun päätäsi ei käännetä, niin älä tuomitse nykyisiä päättäjiä heikoiksi pelkureiksi tai halvoiksi pelureiksi, vaan ilmoittaudu itse ehdokkaaksi - SINUA TODELLAKIN TARVITAAN! 

 

MIKÄÄN EI MUUTU - EI SITTEN MILLÄÄN!

Vuosi sitten uhottiin, koronnasta huolimatta, muutoksen tarpeesta ja näillä uhoiluilla saatiin Uuteenkaupunkiin selkeä oikeiston vaalivoitto. No onko muutosta tullut? -EI VÄHÄISINTÄKÄÄN, EIKÄ OLE TULOSSA! Brežneviläinen meininki jatkaa menoaan, vahvistaa suuntaansa ja kiihdyttää vauhtiaan. Vaalilupaukset on unohdettu yhteistyönhengessä!

Kun ihminen, tätä tuntematta, arvostelee ja väheksyy kollegaansa, joka jättää politiikan henkilökohtaisista syistä, voidaan arvostelijan tuolloin todeta asettavansa itsensä arvostelukohdetta ylemmäksi, ylituomariksi, jolla on oikeus jopa halveksia politiikasta luopujaa. Kun sama tyyppi uhoaa hankkeesta, että koko kaupunki vastustaa sitä ja siksi se täytyy lopettaa alkavassa kokouksessa; mutta silti hän kokouksen aikana muuttaa mielensä ja on valmis sujauttamaan po. hankkeeseen kuusinumeroisen luvun verran ekstrarahaa, voidaan aprikoida kyseisen luottamushenkilön impulsiivisuutta. Meillä vaalilupaukset ja kaupunkilaisten toiveet muuttuvat muutamassa minuutissa virkahenkilömyönteiseksi päätökseksi. Kaikkea kivaa on ollut ja tulee olemaan jatkossakin.

Yhteistyö on pohjatonta periksi antamista, tärkeintä on saada, kokoukset läpi, vähät päätösten sisällöstä. Kun nämä neljän tunnin sessiot sisältävät nolaamista, tuomitsemista ja vastapuolen, ilveilyllä höystettyä, väheksymistä, jää niistä kokonaisuudessaan äärettömän murheellinen mielikuva. Naurettavinta on, että pitäisi hyväksyä sokeasti se, kun jää äänestyksessä häviölle. Kun äänestyksessä jotkut syövät antamansa lupaukset, ei kyse ole enää äänestystuloksen hyväksymisestä johtuvasta pettymyksestä, vaan inhosta ja vastenmielisyydestä, joka kumpuaa sanojensa syöjien takin käännöstä.

Jos vielä huomioimme taustaepelin, jossa puututaan törkeästi toisen puolueen sisäisiin asioihin, niin enpä voi muuta todeta kuin, että istun minulle osittain varsin vastenmielisessä porukassa. Jollain ihmeellä on luotu kerrassaan kuvottava, itseriittoinen elin siunaamaan sokeasti kaikki virkakoneiston tuottamat idioottimaisimmatkin hullutukset lisäkuluineen. Ja kuka on syyllinen tähän? Minä ja etenkin jakosopimuksen tekijänä juuri minä olen syyllinen syntyneeseen tilanteeseen, sillä koko alkukesähän meni paikkajakoneuvotteluissa.  Kaalimaan portit avattiin pikkupässeille. Nyt, kun tuon sopimuskylvön hedelmät alkavat kypsyä, voin todeta sadosta tulevan karvaan katkera, mätä ja kaupunkilaisille kallis.

On vaikea istua porukassa, jossa virkahenkilö kääntää, vasten vaalilupauksia ja faktoja, koko porukan taakseen puheella kuin äiti kolmivuotiaan lapsen, jolle hän heiluttaa tikkaria. Minulle faktat ja historia merkitsevät enemmän kuin virkakoneiston puheet ja lupaukset, jotka eivät perinteisesti pidä kutiaan. Olen yrittänyt vaikuttaa tilanteeseen, mutta kun sovittu ei yksinkertaisesti pidä, niin silloin puhutaan luottamuksesta tai paremminkin sen menettämisestä, joten onko minun kohdallani kaupunkilaisen kannalta paras teko vaikuttaa kaupungin talouteen se, että jään ilmoittamatta pois kokouksista. Silloin säästyvät ainakin kokouspalkkiot.