keskiviikko 11. toukokuuta 2022

MIKÄÄN EI MUUTU - EI SITTEN MILLÄÄN!

Vuosi sitten uhottiin, koronnasta huolimatta, muutoksen tarpeesta ja näillä uhoiluilla saatiin Uuteenkaupunkiin selkeä oikeiston vaalivoitto. No onko muutosta tullut? -EI VÄHÄISINTÄKÄÄN, EIKÄ OLE TULOSSA! Brežneviläinen meininki jatkaa menoaan, vahvistaa suuntaansa ja kiihdyttää vauhtiaan. Vaalilupaukset on unohdettu yhteistyönhengessä!

Kun ihminen, tätä tuntematta, arvostelee ja väheksyy kollegaansa, joka jättää politiikan henkilökohtaisista syistä, voidaan arvostelijan tuolloin todeta asettavansa itsensä arvostelukohdetta ylemmäksi, ylituomariksi, jolla on oikeus jopa halveksia politiikasta luopujaa. Kun sama tyyppi uhoaa hankkeesta, että koko kaupunki vastustaa sitä ja siksi se täytyy lopettaa alkavassa kokouksessa; mutta silti hän kokouksen aikana muuttaa mielensä ja on valmis sujauttamaan po. hankkeeseen kuusinumeroisen luvun verran ekstrarahaa, voidaan aprikoida kyseisen luottamushenkilön impulsiivisuutta. Meillä vaalilupaukset ja kaupunkilaisten toiveet muuttuvat muutamassa minuutissa virkahenkilömyönteiseksi päätökseksi. Kaikkea kivaa on ollut ja tulee olemaan jatkossakin.

Yhteistyö on pohjatonta periksi antamista, tärkeintä on saada, kokoukset läpi, vähät päätösten sisällöstä. Kun nämä neljän tunnin sessiot sisältävät nolaamista, tuomitsemista ja vastapuolen, ilveilyllä höystettyä, väheksymistä, jää niistä kokonaisuudessaan äärettömän murheellinen mielikuva. Naurettavinta on, että pitäisi hyväksyä sokeasti se, kun jää äänestyksessä häviölle. Kun äänestyksessä jotkut syövät antamansa lupaukset, ei kyse ole enää äänestystuloksen hyväksymisestä johtuvasta pettymyksestä, vaan inhosta ja vastenmielisyydestä, joka kumpuaa sanojensa syöjien takin käännöstä.

Jos vielä huomioimme taustaepelin, jossa puututaan törkeästi toisen puolueen sisäisiin asioihin, niin enpä voi muuta todeta kuin, että istun minulle osittain varsin vastenmielisessä porukassa. Jollain ihmeellä on luotu kerrassaan kuvottava, itseriittoinen elin siunaamaan sokeasti kaikki virkakoneiston tuottamat idioottimaisimmatkin hullutukset lisäkuluineen. Ja kuka on syyllinen tähän? Minä ja etenkin jakosopimuksen tekijänä juuri minä olen syyllinen syntyneeseen tilanteeseen, sillä koko alkukesähän meni paikkajakoneuvotteluissa.  Kaalimaan portit avattiin pikkupässeille. Nyt, kun tuon sopimuskylvön hedelmät alkavat kypsyä, voin todeta sadosta tulevan karvaan katkera, mätä ja kaupunkilaisille kallis.

On vaikea istua porukassa, jossa virkahenkilö kääntää, vasten vaalilupauksia ja faktoja, koko porukan taakseen puheella kuin äiti kolmivuotiaan lapsen, jolle hän heiluttaa tikkaria. Minulle faktat ja historia merkitsevät enemmän kuin virkakoneiston puheet ja lupaukset, jotka eivät perinteisesti pidä kutiaan. Olen yrittänyt vaikuttaa tilanteeseen, mutta kun sovittu ei yksinkertaisesti pidä, niin silloin puhutaan luottamuksesta tai paremminkin sen menettämisestä, joten onko minun kohdallani kaupunkilaisen kannalta paras teko vaikuttaa kaupungin talouteen se, että jään ilmoittamatta pois kokouksista. Silloin säästyvät ainakin kokouspalkkiot.

10 kommenttia:

  1. Mitä tai mistä kaupunginhallituksessa on päätetty sellaisesta asiasta, jota ei olisi jo hyväksytty kaupunginvaltuustossa kun tälle vuodelle osoitettiin määrärahat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö oikeisto syönyt vaalilupauksensa jo päättäessään tämän vuoden taloudesta?

      Poista
  2. Kyllä se niin vaan on, että tilivuonna määrärahoja vaativat asiat lukitaan tilivuotta edeltävässä valtuuston budjettikokouksessa. Lautakuntien ja kaupunginhalituksen tehtävä on toimeenpanna valtuuston päätökset.

    VastaaPoista
  3. Yksi valittaa fasessa, kun Renholm sai sopimuksen Winterin ikustamisesta. Eikä hänen firmaltaan? pyydetty tarjousta. Minulle on takaraivoon iskostunut kuva kyseisestä hlöstä. Kuva on hyvin epämiellyttävä. Sen aiheutti ao.henkilön kirjoittelut fasessa. Hyvin hyökkäävää ja ilkeää kirjoittelua siellä. Minä en haluaisi olla missään tekemisissä hänen kanssaan.

    VastaaPoista
  4. Onhan toi tuntihinta järisyttävän korkea. Siinä nähdään jälleen kerran kaupungin rahankäyttö, ilman vastuuta.

    VastaaPoista
  5. Viranhaltijankin pitäisi hankkia halvimman tarjouksen tehneeltä. Oliko tästä kuvauksesta mitään tarjouskyselyitä?

    VastaaPoista
  6. Kuuluuko tyyppi Ugin yrittäjiin

    VastaaPoista
  7. Virkahenkilön puoliso ja tämä virkahenkilö sai oikeudesta kunnon korvaukset kaupungilta. Tätä ei ole kerrottu kaupunkilaisille, joten vaikuttiko se viranhaltijapäätökseen?

    VastaaPoista
  8. Virkahenkilö, korvaukset oikeudesta ja päätös. Onko kaupunginjohtaja saanut jostain korvauksia vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupunginjohtaja saa joka kuukausi reilut 12 000 egee.

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!