KatsokaapaetelänaapuriinjaTallinnaan. Sielläkäänpoliisieiolevaltuuksillapilattu, muttapohtikaapasitä: miksiTallinnassaeivätterrorisoipaikallisiapohattojataitavallisiatantereentallaajia? SyylöytyysikäläisestäjaVenäjänmafiasta, neeivätannajenginuorisonhyppiäsilmilleen.
Olisiko syytä huomioda naapurimaan tieto-taito, kyky taata hallitusti
ja pysyvästä sikäläisten ihmisten työ- sekä kotirauha ja ottaa oppia
siitä, vaihtaa se vaikka kansallislauluun.
Soten jäljiltä kaikki on jokseenkin hullusti: hoitajia oli tuhansia työttömänä, hoitajia irtisanottiin ja hoitajia tuotiin ulkomailta. Näin meillä on toimittu ja lopputulokseksi voidaan kirjata suomalaisen terveydenhuollon muuttuneen kohtuuttoman kalliiksi ja laadultaan huonoja palveluja tuottavaksi ilmestyskirjan pedoksi. Väliportaassa häärivät aluevaltuutetut, joista merkittävä joukko edustaa hoitoalaa. Käytännössä nuo aluevaltuustot ja koko soten väliporras on pelkkä kulu, koska valtiovallan taholta määrätään tehtävät kuten myös siihen annettavat rahat - tehokkuudessaan kuvion on jo lähtökohdiltaan täysin niin tuottamaton ja onneton, että sen rinnalla Neuvostoliittokin näyttää pirteältä tehopakkaukselta.
Soten ympärillä käytävä keskustelu pyörii vahvasti vierasmaalaisen työvoiman palkkaamisessa, ollaan joko sen kannalla tai sitä vastaan. Hoitajia pistetään sadoittain kilometritehtaalle eli vaikka meillä ei löydy nykyisen systeemin puitteissa taloudellisia edellytyksiä pyörittää ko. palveluita, kukaan ei välitä synnytetyn systeemin tehokkuusvajeesta tai kohtuuttomasta kalleudesta. Tuntuu vähintäänkin omituiselta, että aluevaltuustot, joissa istuu runsaasti alan ammattilaisia, eivät reagoi tähän eikä siihen puututa eduskunnan taholtakaan. Kuten mainittua raha ja resurssit puuttuvat lähes kokonaan hoitokeskustelusta. Joku on sitä mieltä, että ulkomailta sopii tuoda väkeä, kun suomalaiset kollegat tulkkaavat ja opastavat - toinen pitää moista toiminnan toteutusta onnettomana.
Kyseinen tilanne osoittaa, kuten esim. HUS:n taloussotkut ettei lääkäreistä saati hoitajista ole vastuullisiksi talouden pyörittäjiksi. Normaali potilaana ollut tai sellaiseksi joutumista pelkäävä hoksaa, että koko homman rakentamisen on oltava potilaskeskeistä - hänen täytyy saada laadukasta hoitoa kohtuullisen nopeasti. Tämän jälkeen ryhdytään katsomaan, mistä rahat eli esim. pitääkö leikata pääkaupunkiseudulle meneviä yhteisöverotuottoja, koska he vastuuttomasti käyttävät näitä varoja, kuten raitiovaunujen tilaaminen Sveitsistä ja metrosuunnitelmat ja siltahankkeet osoittavat. Hyvinvointiyhteiskunnassa hyvinvointi ei ole kupla eikä pelkkä sana vaan se takaa jokaiselle suomalaiselle mm. laadukkaan ja nopean terveydenhuollon asuinpaikkaan/varallisuuteen katsomatta ja tämähän on ensimmäinen juttu, joka meni sote-uudistuksen jälkeisessä terveystohelluksessa pahasti poskelleen.
Jotkut toteavat, että noin suurelle uudistukselle kuin sotelle täytyy antaa aikaa, jotta se toimii. Heidän sopii pohtia, mitä tuo aika käytännössä tarkoittaa? Se tarkoittaa hyväksymistä tuhansien ja taas tuhansien ihmisten saamalle huonolle hoidolle, kivulle ja jopa ennenaikaiselle kuolemalle vain siksi, että päättäjät ja virkavalmistelijat puuhastelevat yhä edelleen ja kenties vuosikymmeniäjonkun sote-kuvion kuvion kanssa. Seuraavaksi sopii kysyä, onko soten saattamisessa potilaan kannalta paremmaksi pienintäkään merkkiä? Ei ole, demokratiaan vedoten puolustetaan täysin turhia aluevaltuustoja, koska niissä istuu puoluetovereita/kavereita eikä kukaan yritä ratkaista lääkäripulaakaan esim. tuomalla osaavampia, ahkerampia ja edullisempia lääkäreitä ulkomailta. Meillä potilas on sotea varten oleva pakollinen paha ja sote taas on määrättyjä päättäjiä, ammattiryhmiä sekä kansainvälisiä sote-palveluita tarjoavia pörssiyrityksiä varten - siksi suomalaisia kärsii ja kuolee hoitojonoissa sekä hoidon puutteessa.
YLE osallistuu ko. hoitajakeskusteluun, ei uutisoiden vaan kantaa ottaen, ulkomaalaisten hoitajien rekrytoinnin puolesta. Nimetty valtamedian lonkero perustelee tätä sillä, että 2040 tarvitsemme kymmeniä tuhansia hoitajia. Vähän sama tilanne, jos ristiäisten yhteydessä vaaditaan vauvalle ostettavan ruumisarkku tai palkattavan ruumisauton kuljettaja, kun hän kuolee joskus kuitenkin. Koko homman ratkaisu lähtee siitä, että potilaskeskeisesti hoito ja hoiva taataan sitä tarvitseville, seuraavaksi järjestetään varat, niin että terveyspalvelut toimivat käytännössä potilaan ei lääkärin tai alan luottamusväen kannalta. Suomessa on Euroopan raskain julkinen sektori, joten tehostamalla sitä saadaan varoja hoitoon ja laatua byrokratiaan. Ja eikö ihan ensin olisi järkevintä saada 6 000 työtöntä hoitajaa töihin eikä rahdata heille tuuraajia ulkomailta lisää samaan aikaan, kun nykyisiä hoitajia irtisanotaan. Systeemi on niin solmussa, että minkähän lainen idiootti tämän on synnyttänyt. Tulee väkisinkin mieleen yhden ministeriksi nousseen tyypin puhe, jossa hän, ennen edellisiä vaaleja, julisti sote-uudistuksen ratkaisevan meidän terveyspalvelutarpeen järjestelyt potilaskeskeisesti!
Valtion elättämät muhkeapalkkaiset järjestöpomot itkevät, kun Rydman leikkaa heiltä toiminta edellytyksiä, joita ilman esim. terveydenhuoltomme ei toimi laadukkaasti. Sopii kysyä ko. järjestöpomoilta, miten heidän työnsä jälki näkyy esim. Varhan tarjoaman ruuan laadussa, kun se on kerrassaan niin ala-arvoista, että tekijät itse myöntävät syöttävänsä vanhuksille kelvotonta ruokaa. Onko tuo kelvottomuus seurausta siitä, että rahaa ei riitä laadukkaaseen ruokaan, kun sitä joudutaan käyttämään järjestöjen tukemiseen, jotta nämä voivat maksaa johtajilleen megapalkkoja? Kannattaisiko yleensäkin katsoa suomalaisen järjestöportaan toiminnan laatua, välttämättömyyttä ja hintaa! Suomessa on muutenkin maanosan raskain byrokratia, joten luulisi sen pyörivän ilman järjestöjen neuvoja plus valvontaa.
Tähän tilanteeseen tultiin sote-uudistuksen lisäksi houkuttelemalla valheilla Suomeen tuhansia opiskelijoita, ketä tahtomattaan jäivät yhteiskuntamme elätiksi, niin ikään maahamme lappasi lisää tuhansia muitakin vierasmaalaisia ja tämähän maksoi liikaa jo valmiiksi ahterille luistaneelle taloudellemme. Mainitun negatiivisuuden summa miinustettiin heikoimmilta suomalaisilta ja esim. Varhan tapauksessa se näkyy vanhusten surkeana ruokana - minkälaista paskaa saavat ruuakseen täysin puolustuskyvyttömät vammaiset. Heitä eikä kylläkään vanhuksiakaan puolusta ongelman luonut ja syventänyt vihervasemmisto.
Opposition vihreät ja vasemmisto sekä rantaruotsalaiset kauhistelevat sitä, jos joku esittää julkisuudessa mahdollisuuden, jossa demariministerinä istuu afganistanilainen islamisti. Mikä tässä ei pidä paikkaansa, on mahdotonta ja on jopa rasismia. Jos tämä on rasismia, kuten vihervasemmisto vahvistettuna rantaruotsalaisille kauhistelee, niin eikö silloin kaikki realismi ole rasimia, sillä kaikillahan on jonkinlainen etninen ja maailmankatsomuksellinen tausta onko rasismia sanoa jotain afgaaniksi tai islamilaiseksi, mutta savolaiseksi ja mormoniksi sanominen ei ole rasismia? Koomisinta lienee se, että kuulijat tietävät sanojaa paremmin, mitä sanoja tarkoittaa. Tällaisiin meidän vihervasemmisto ja RKP, joka pelaa jo nyt mahdollisuutta päästä demari hallitukseen, nostavat esiin, mutta vähät välittävät heistä ketkä todellakin kärsivät eli lähes keskitysleirioloihin alistetuista vanhuksista, vammaisista ja sairaista.
Median tuella vihervasemmisto luistaa vastuusta virheisiin, joita se on tehnyt, mutta se on tämän päivän valtarakenteiden mahdollistamaa politiikkaa, kiitos puolueellisen median, jota kaikki käyttävät hyväksi, jos mahdollisuus tarjoutuu, joten ei kauhistella sitä nyt kunhan itse muistetaan uurnilla se, miksi ja miten tähän suohon hukuttiin. Irvokkaimpana pidän RKP:tä, joka roikkuu hallituksessa, mutta samalla toimissaan pelaa sen varaan, että on salonkikelpoinen mahdollisesti tulevaan demarivetoiseen hallitukseen. Monet aitovasemmistolaiset haikailevat muutos historiaan ja siihen, että rantaruotsalainen aatelisto olisi sotkettu soramonttuihin jo 1918. Minä ei tietenkään moisia haaveile, mutta rehellisyyden nimissä täytyy todeta se, mitä aistin ympäristöstä vai onko sekin rasismia, kun kritisoi HBL:n kestotilaajia? Kuitenkin kyse on sen porukan jälkeläisistä, joka olisi aikoinaan mielummin jättänyt karjalaiset evakot Stalinin asutustoiminnan hoidettavaksi kuin päästänyt heidät asustamaan omille aatelismannuille - ainahan yksi äppeltre on tärkeämpi kuin yksi karjalainen evakko - tuo on rasismia ja suunnan saa valita jokkainen itte!
Enkä anna Turun persuillekaan puhtaita papereita asioiden hoidota Varhassa. Ensinnäkin vanhoille, sairaille ja puolustuskyvyttömille asiakkaille lähetetään yli 60 000 karhukirjettä, joista ei selviä, mitä karhutaan - ajatelkaa kahdeksankymppisen, ikänsä asiat tyylikkäästi hoitaneen ja veronsa kiltisti maksaneen vanhuksen paniikkia, kun hän saa perintäyhtiöltä epämääräisen kirjeen uhkauksineen ja puhelinnumeron, johon pitää soittaa, mutta joka tuuttaa alati varattua.
Toiseksi lähipiirissäni on kolme sellaista kuolemantapausta kahden vuoden sisään, jotka antavat aiheen kutsua TYKS:n määrättyjä tyyppejä Mengeleiksi ja koko laitosta enemmänkin tuhoamisleiriksi kuin sairaalaksi. Ainoa asia, joka ko. kombinaatissa tuntuu toimivan, on maakunnasta saapuvia asiakkaita rahastava pysäköintijärjestely, mutta siitä vastaakin turkulaisten sijaan japanilainen yhtiö: pitäisikö koko hoito antaa japanilaisten vastuulle, ei se ainakaan hommaa nykyisiä huonommin kykenisi hoitamaan.
Kaiken kaikkiaan Varhan mokat ovat sitä luokkaa, että parhaiten persut nostavat Varsinais-Suomessa profiiliaan kohottamalla ongelmat julkisuuteen, esittämällä niille toimivat korjausvaihtoehdot ja heittämällä nykyiset Varhan päättäjänsä ja tunnin juna -kansanedustansa syrjään - mikään populistinen, me emme nosta puoluetukirahoja juttu ei nyt riitä. Minä ulkoistaisin koko TYKS:n samalle suunnalle, joka hoitaa pysäköinnin eli Japaniin. Nykyiset turkulaiset aluevaltuutetut, persut ja muut, sekä persukansanedustajat voisivat mennä funikulaariin istumaan - sitten me muut pistämme kädet ristiin ja toivoisimme koko härvelin eksyvän lopullisesti johonkin toiseen ulottuvuuteen, Moolokin ahteriin tai Mandevillen matkoille!
Suomessa pähkäillään syytä siihen, miksi väki maassa vähenee. Syy tähän löytyy bilesukupolven asenteesta, itsekeskeisestä elämäntyylistä ja näitä seuraavasta yleisestä kurjuudesta. Meillä kukaan ei välitä lähimmäisestään: vanhukset, vammaiset ja sairaat eivät saa ansaitsemaansa ja jopa ennalta maksamaansa hoivaa tai palveluita. Samoin suomalaisten lasten turva huononee päivä päivältä. Yleisen turvallisuuden lailla oppimistulokset maassamme huononevat hälyttävästi. Kun vielä todetaan Suomen velkaantuneen menneinä 18 vuotena, sopii esittää muutama kysymys: miten tähän tultiin, miten tästä eteenpäin? Jos emme saa noihin kysymyksiin vastauksia ja oikaistua suuntaa, on maallamme edessä pelkkiä leikkauksia sisältävää tulevaisuus - tuolloin lienee parasta säästää lapsilta syntyminen tähän ja tulevaan kurjuuteen ja turvattomuuteen!
Ovatko päättäjämme edes paneutuneet vallitsevaan taloudelliseen syöksykierteeseen tai yrittäneet korjata sitä? Vastaus mainittuihin kysymyksiin on tyly EI! Taloudellinen tilanne salattiin kansalta 18 vuotta ja köyhyyden poistamisen sijaan tänne rahdattiin lisää köyhiä muualta maailmasta vetoamalla työvoimapulaan - näin tehtiin maassa, jossa viime vuodet on vallinnut krooninen satojatuhansia suomalaisia ja maan taloutta vaivannut työttömyys. Samalla on syntynyt valtava velka vain siksi, että synkästä tilanteesta ja tuleville sukupolville lankeavasta velasta ja leikkaustarpeista vaiettiin kansalta - missä olivat kaikki tietävät Kalevi Sorsa -säätiöt ja muut kaikki tietävät yhteiskunnan tuella tai siunauksella toimivat taloustietäjätahot varoituksineen? Eivät missään, he siunasivat Suomen syöksykierteen ja kohtalon, jonka takaa enemmän biletystä ja haihattelua kuin tervettä perhe-elämää, vastuulista hyvinvointiyhteiskuntaa ja lapsia rakastava x-sukupolvi.
Kaiken mainitun kehityksen takaa löytyy yksisilmäinen ja manipuloiva muutamiin käsiin ajautunut valtamedia. Käytännössä muutama päätoimittaja päättää sen, mitä kansalle uutisoidaan ja mitä kansa tietää. Po. median päätavoite on pitää omia arvoja ja talouskuplaa tukevat päättäjät vallassa. Meillä ei vieläkään hoitojonoihin kuolevat tai tuskista pörssiyhtiöiden voittojen vuoksi kärsivät vammaiset, sairaat ja vanhukset ole uutinen - he vain maksavat tämän päivän hinnan tapahtuneesta kehityksestä, mutta hekin pääsevät helpolla verrattuna 2030-luvulla, yhteiskunnan tämän päivän ja eilisen päätöksistä kärsiviin, lapsiin, sairaisiin, vanhuksiin ja vammaisiin. Käytännöss nyt puhutaan vastuuttomuuden ja taloudellisen ymmärtämättömyyden maksimoinnista. Esim. YLE elää pakkoverolla, satsaten hömppään, härskiin mielipiteen muokkaukseen ja keskittää sisällään tiedotusvaltaa yhä harvempiin käsiin. Entä Hesarin talousosaaminen? Sitä ei ole ja siksi yhtiö on menettänyt elokuvateatterit, kioskit, kirjakaupat eikä enää omista edes toimitaloaan, mutta mikä karmeinta se hallitsee koulujen oppikirjamarkkinoita!
Jos meidän mediamme toimii nazityyliin eli kuten Saksan julkinen sana 1930-luvulla, voisimmeko muuten tarkastella tuon yhteiskuntamallin ratkaisumenetelmiä ja aloittaa se vaikkapa väestön kasvutoimista. Miltä tuntuisi, jos valtio nykyisen passiiviväestön vuokratukiin, joukkoliikenteeseen, kansallisrakentamiseen ja muuhun turhaan uppoavien vuositasolla miljardien eurojen sijaan satsaisi mainitut varat siihen, että ihmisistä tulisi yhteiskunnalle tuottavia jäseniä. Jospa tukisimme vaikkapa maakuntien vientiteollisuutta niin, että motivoisimme ihmisiä muuttamaan sinne, missä heistä on hyötyä koko yhteiskunnalle. Perhe saisi muuttoavustuksena puolisoiden vuoden palkan suuruisen lainan valtiolta, joka kuittaantuu joko maksamalla se takaisin tai vaikkapa niin, että yksi syntynyt lapsi vähentää ko. lainaa neljänneksen. Tämä malli on suoraan nazi-Saksan perhepolitiikasta ja paremmin se sopii vapaaseen Suomeen kuin tämän päivän valtamedian harrastama nazitiedottaminen.
Elämme tieto yhteiskunnassa, koska demokratiassa äänestäjän täytyy saada tietoa, jotta hän voi äänestää itselleen kansanedustajaa tai valtuuttaa itselleen sopivan päätösvallan käyttäjän kotikunnassaan. Mikäli tarjottu tieto on väärää tai puutteellista, viedään demokratialta toimintaedellytykset eikä äänestäjä saa välttämättä todellista kansanedustajaa - eikä edes oman kansansa edustajaa! Tällaisessa maassa kuin Suomi vientiteollisuus nousee väkisinkin yhteiskunnan selkärangaksi yhdessä toimivan elintarvikeketjun kanssa. Jos vienti ei vedä, koko yhteiskunta sortuu ja se sortuu, jos äänestäjät eivät tunne tilannetta ja äänestävät tuki- ja hömppälupauksila valittavia ehdokkaita vain siksi, kun kukaan ei 18 vuoteen kerro heille, että nykyinen meno ei pidä päällään ja vie perikatoon.
Meillä media ruokkii ja nostaa esiin kaikkea muuta kuin yhteiskunnan kannalta olennaisia painopisteitä. Jos joku sanoo: haluatko hallitukseen afgaanitaustaisen, islamilaisen, demariministerin, sen media nostattaa julkisuuteen, mutta voitko kuitenkin kysyä ilman, että media reagoi asiaan mitenkään: haluatko maahamme turkulaisen, protestanttiministerin. Mutta entäpä, jos kysyt: haluatko Suomeen pohjalaisen, lestadiolaisen keskustaministerin, siihen esim. YLE on reagoinut jo edeltä leimaamalla lestadiolaiset ohjelmissaan. Demokratian kannalta toimivalle medialle tärkeintä on keskittyä demokratian kannalta olennaiseen ja siten taata hyvinvointiyhteiskunnan säilyminen tai nykyään, kiitos valtamedian toiminnan, hyvinvointiyhteiskunnan palauttaminen. Ja olennaista suomalaisen yhteiskunnan kannalta on talouden pyöriminen plusmerkkisenä. Se ei onnistu velkaa ottaen tukityöllistämisillä, tukiasuttamisilla, tukiväestölle julkista liikennettä ja vapaa-ajan puitteita tai viihdykettä järjestelemällä, vaan kaiken perustana tuottavat yritykset, niiden hyvin tienaavat työntekijät ja molempien maksamat verot, joilla rahoitamme terveyspalvelut, opetuksen, turvallisuuden ja muun VÄLTTÄMÄTTÖMÄN julkisen sektorin toiminnan.
Valtamedia ei kertonut taloudellista tilannetta, siksi elämme nykyisessä tilanteessa eli leikkauskierteessä. Ainoa konsti nykytilanteen purkamiselle löytyy rehellisestä todellisuuden esiin nostamisesta. Meidän täytyy purkaa byrokratian tuottamaton osa, kuten myös yhteiskuntaa siivestävien järjestöjen ja säätiöiden erityisoikeudet. Media täytyy pilkkoa pienemmiksi yksiköiksi, jotta kansa saa nauttia valinnanvapaudesta yhden valheen levittämisen sijaan. Jos haluamme väkisin ottaa oppia totalitaarisista yhteiskunnista niin otetaan oppia osittain nazien perhepolitiikan tuista, tietenkin rotuopit ja muu pimeys unohtaen. Vasemmistolle totean senkin, että kynnyksen noiden oppien käyttöön pitäisi olla pieni sillä sosialismia se oli kansallissosialisminkin! Hyviä linkkejä alla Yrjöperskelee, professorin ja tietenkin Nils-Aslakin oiviin blogeihin, Tosi ikävästä asiasta meitä valistaa tänään Kansalainen; olkaa hyvät!
Pitäisi tolloimmankin pääkaupunkiseudun vihervasemmistolaisen hoksata: jos vienti vetää nyt lähes 20 prosenttia paremmin kuin viime vuonna, niin jonkun täytyy tuo uusi työ tehdä eli tarvitaan uusia työpaikkoja, joista taas siunaantuu lisää voimaa talouteemme. Suomi elää vientituloilla ja syö maassa tuotettuja elintarvikkeita, nämä ovat faktoja, joille ei joku tuki euroilla pyörivä Kalevi Sorsa -säätiö voi yhtään mitään. Jos YLE:n taloustyypit uskovat ja julistavat puolueettomana jo nimensä perusteella puolueellisen säätiön näkökantoja, ei ole ihme, jos lähes 600 miljoonan budjetilla pyörivän YLE:n rahat eivät riitä muuhun kuin uutisten ja asiatoimituksen alasajoon ja uusintoihin.
Viimeinkin täytyy oikealla tasolla pohtia YLE:n keskeisten tyyppien roolia plus osaamista - ovatko he todella sata euroa tunnissa -palkkansa arvoisia? Kalevi Sorsa -säätiö nostetaan esiin nyt, kun YLE:n suosikit jäävät faktojen edessä alakynteen. Pitäisi pääkaupunkiseudun vihervasemmistolaistenkin ymmärtää, että tämä maa ei pyöri sillä, että persaukiset kuskaavat toisilleen yhteiskunnan maksamiin asuntoihin ruokaa ja punaviiniä. Eikä tämä maa elä silläkään, että jotkut ajavat joutoväkeä kuljettavia junia, busseja tai Sveitsissä valmistettuja raitiovaunuja. Jotta kaikki mainittu pyörii ja elätetään, YLE:n ökyt mukaan lukien, tarvitaan vientiteollisuutta tuottamaan se jokin, jonka pääkaupunkiseudun passiviinen joutoväki kuluttaa.
Kalevi Sorsa -säätiö, joka on nukkunut Ruususen unta sen 18 vuotta, kun Suomi eli velaksi, voisi heti kättelyssä laskea vaikkapa tämän: kuinka monta raitiovaunua joudutaan Suomessa tekemään ja myymään maailmalle, jotta saadaan maksettua Helsingin ylihintaan sveitsiläiseltä firmalta Puolassa tehty raitiovaunu? Samoin säätiö voisi kertoa kuinka tuottoisaa Suomelle ovat Hitas-asunnot, joissa Tuppuraiset, Heinäluomat ja muut poliittiset kihot lymyilevät ja joita muille vuokrailevat. Kalevi Sorsa -säätiön talousnerot ovat inahtamatta katsoneet demarien tempputyöllistämistä ja kunnille sekä valtiolle töihin työllistämispolitiikkaa ja sen aiheuttamaa valtion valtavaksi paisunutta velkaa. Kuinkahan monta tällaista terveisiä ahterin syvimmän pukaman takaa säätiöitä Suomessa on, siinä olisi jutun paikka YLE:lle. Menkääpä Nils-Aslakin blogiin katsomaan pääkaupunkiseudun raitiovaunukuviota, siellä on suoraa tekstiä asiasta. Lukemisen arvoista löytyy muualtakin, joten ohessa linkit myös Vihavaisen ja professorin blogeihin, olkaa hyvät!
YLE:n, satasen tunnissa tienaava, Maria af Goebbels osoitti sopivansa hyväpalkkaiseen tehtäväänsä yhtä mainiosti kuin Hitler Jerusalemin pormestariksi. Em. naisoletetun johtama mammuttiyritys korostaa journalisminsa puhtautta ja tasapuolisuutta tavan takaa. Jos YLE olisikin tasapuolinen ja korkeamoraalinen journalistinen tiedonvälittäjä, sen ei tarvitsisi toitottaa omaa erinomaisuuttaan ja puolueettomuuttaan niin paljon, että jo se toistoillaan syö YLE:n uskottavuuden ja ylevyyden. Jos esim. missi valitaan Suomen kauneimmaksi, ei hänen siitä tarvitse itse toitottaa, media pitää asiasta huolen. Mikäli taas missi alkaa ylistämään tavan takaa omaa kauneuttaan, saa hän pikaisesti itsekkään kusipään ja omahyväisen narsistin maineen. Samoin YLE:n omat, kyllästymiseen asti toistuvat, ylistysmainokset leimaavat lähes 600 miljoonalla eurolla pyörivää manipulointikoneistoa kusipäiden johtamaksi stadin kaveria ei jätetä -temmellyskentäksi.
Nyt YLE:n johdolla alkavat olemaan läjät lahkeissa, kun maamme talous on kääntynyt viimeinkin nousuun. Ko. median manipulaattorit ovat kuumeisesti etsineet asiantuntijoita vähättelemään talouden vaikutuksia eli jotain joka torjuu kohenevan talouden positiiviset plussat tavallisen suomalaisen elämään. Kun aikansa etsii, niin sokea kanakin löytää jyvän ja lopulta YLE julkaisi talouskasvun vaikutuksia vähättelevän uutisen, joka nojasi asiantuntijalähteisiin. Tuskin YLE:n itseriittoinen kerma hoksasi koko kuvion kääntyvän sitä itseään ja sen hyysäämää vihervasemmistoa vastaan, kun istuvan hallituksen talouspolitiikkaa ja sen seurauksia väheksyvät asiantuntijat löytyivät Kalevi Sorsa -säätiöstä. Voiko olla, tässä asiassa, enemmän puolueellista tahoa kuin ko. säätiö? Luulisi tämän hoksaavan jopa Maria af Goebbelsin harmaan hoono soomi -esikunnan!
YLE:n johtoa pitäisi äkkiä entrata, koska se hävittää pian koko YLE:n uskottavuuden ja raiskaa viimeisetkin uskottavan journalismin rippeet. Vallan keskittäminen YLE:ssä muutamiin käsiin on verrattavissa Neuvostoliiton tiedotusmonopolin luomiseen tai nazi-Saksassa luotuun kuvioon. Samalla nuijitaan palasiksi demokratia peruskivi eli äänestävän kansan oikeus puolueettomaan tietoon; ilman sitä tiedottaminen on manipulointia ja ihmiset äänestävät omaa etuaan vastaan eikä tuolloin voida puhua demokratiasta tai kansan valitsemista kansanedustajista. Vai onko niin, että YLE:lle riittää, että kansaa edustavat kansanedustajat, ketkä eivät aja oman kansan etua, vaan toteuttavat käytäntöä: OMA KANSA ENSIN AJATTELU ON VÄÄRIN!
Istuvan hallituksen leikkaukset ovat oikean suuntaisia, mutta avuttomuudessaan riittämättömiä, siksi Suomen talouden kääntyminen ja tervehtyminen kesti kauan ja tästä taas valtamedian tukema laitavasemmisto sai näkyvän lyömäaseen istuvaa hallitusta vastaan. Se median vahvimmilta lonkeroilta jäi kertomatta, jotta sote-sopan kalliit, tuskaisat ja ennen aikaiseen tuskaiseen kuolemaan johtaneen sote-uudistuksen, valheilla tuhansien ulkomaalaisten opiskelijoiden Suomeen hankkiminen ja samoilta suunnilta tulleiden kerjäläisten aiheuttamat miljardien eurojen kulut aiheutti edellinen laitavasemmiston ja sitä sokeasti tukevan keskustan hallitus.
Suomen talous pistettäisiin kertaheitolla kuntoon, jos lopetettaisiin, Suomen tuottamattoman ja paisuvan hallintokeskuksen kohtuuttoman kallis tukeminen. Suomi ei voi nousta, jos meillä on suhteellisesti maanosan eniten, maakuntien vientiteollisuuden ja elintarviketuotannon tuottoa ahmivia surua ja kurjuutta tuottavia virkahenkilöitä. Koskapa mones keskeiset ministerit, kuten esim. Purra tulee pääkaupunkiseudulta, hän ei tule esittämään niitä leikkauksia, joita tämä maa tarvitsee. Rahaa syydetään miljardeja pääkaupunkiseudun siltoihin ja muihin liikenneratkaisuihin sekä kansallisrakennuksiin ja vastaaviin. Jopa keskusta on kompastunut syndroomaan: täytyy olla suuri pääkaupunkiseudulla, siksi siellä huipulla häärii Kaikkosia ja kumppaneita!
Ministeriöiden valmistelevat kansliapäälliköt, joista useimmat ovat vihreiden ja vasemmiston tehtäviin valitsemia, esittävät hankkeita ja investointeja, jotka hyödyttävät vain heitä, heidän kollegoja ja nissehenkilöitä, Wolt-kuskeja, alipakattuja puotipuksuja, virkahenkilöiden kotipiikoja, bussikuskeja jne. jne.. Me tarvitsemme ministerin, kuka pistää moiselle miljardien tuottamattomalle kylvämiselle ja vientiteollisuuden sekä elintarviketuotannon edellytysten syömiselle ja kasvun rahoittamiselle stopin. Purrasta ei ole tähän ja muistakaapa sekin, että hän on antanut asenteellaan, ulostuloillaan, ylimielisyydellä ja ivallisilla ilmeillään valtamedian tehdä itsestään tavallisen kansan silmissä Suomen ykkösinhokin saksikäsineen.
Me tarvitsemme ministereitä, ketkä lopettavat maakuntien asukkaiden riiston. Esim. V-divarisarjatason taloustieteiljät ministeriön virkahenkilöt toteavat, että polttoaineveroa ei voi alentaa, kuten esim. on tehty Ruotsissa, se kuulemma estää talouden oikaisua. Päin vastoin se ehkäisee talouden tuottoisaksi saattamista, koska maakuntien ihmisillä ei ole taloudellisia edellytyksiä liikkua, ei voi menne keräämään edes marjoja, kun polttoaineet, joiden hinta on suurelta osalta veroa, maksavat liikaa. Harva viitsii lähteä puolukkametsään, jos siitä ei jää itselle mitään. Vähän sama, jos Suomeen pistettäisiin kalastusvero satanen joka sintistä. Teoriassa rahaa tulisi mahtavasti, mutta käytännössä kalastus loppuisi seinään ja sen seurauksena kalan jalostus, pakkaus, kuljetus, tukkumyynti ja vähittäiskauppa, joiden yrittäjien ja työntekijöiden veroista sekä kulutuksesta alkuperäinen vero kasvaisi paljon suuremmaksi.
Mutta ei, kun ei, sillä ministeriöiden virkamiehet haluavat rahat heti valtion tilille pyörittämään ja kasvattamaan entisestään pääkaupunkiseudun rakennus/tukikuplaa. Suomen taloudellinen oikaisu vaatii kovia otteita ja vihervasemmistolaisen virkakunnan ruotuun pistämistä. Tähän ei Purran kyvyt riitä, mutta toinen ministeri Wille Rydman sentään tuo selkeästi omia ajatuksiaan, joista kumpuaa selkeästi kansan oikeustaju ja toiveet, kun hän esittää järjestöjen joutoväen eliittiheppujen tulojen leikkaamista. Samoin Keskisarja, hänkin pääkaupunkiseudun tuntumasta, joskin Rydmania etäämpää, nostaa, toisin kuin Purra, koko Suomen edun etusijalle. Itse asiassa meidän tulisi luopua pääkaupunkiseudun, miljardeja euroja syövästä, asumistuesta ja tukea sillä paluumuuttoa maakuntiin ja vientiteollisuutta sekä elintarviketuotantoa kuten maakuntien julkista sektoria.
Vaalit lähestyvät, joten sparratkaa omia älkääkä vastustajaa. Siis vaatikaa omilta rehellisesti enemmän, sen sijaan, että esim. selittelette heidän tekemisiään tai tekemättömyyttään tai peräti näkymättömyyttään. Persujen täytyy kestää sisäinen kehityskeskustelu ja asiallisen perustellun kritiikin vastaanotto. Jos me emme tähän pysty olemme kuin mikä tahansa puolue, joka noudattaa sokeasti ja nöyrästi johtajaansa, peläten häneen tai ylempiin kihoihin kohdistuneen kritiikin pudottavan kritisoijan pään vadille. Suurimmalle osalle suomalaisista puolue on vain väline, jonka kautta pyritään valitsemaan omaa ja lähimmäisten eli kansan elämää parantavia päättäjiä. Eikä meidän tarvitse noteerata muita sen enempää, kunhan sanoissa ja teoissa osoitamme kenen asialla olemme eli: KOKO SUOMEN KANSA ENSIN!
Suuttuiko poliisi, kun mopoilija karkasi, kesken takarattaan piikkien laskun ja kohosiko kiukku sellaisiin sfääreihin, että poliisi kiilasi mopopojan vasten aitaa. Tapahtunut täytyy tietenkin tuomita, mutta niin täytyy tuomita mediankin käsittämättömiin mittoihin noussut poliisin mollaus. Media voisi tuoda julki montako hälytystä poliisi hoiti menestyksellä eilen, viime viikolla tai koko vuotena. Media voisi pohtia montako suomalaista poliisi auttoi menneenä vuotena pulasta tai kuinka usean suomalaisen hengen poliisi pelasti menneenä vuotena. Ja mitä Tuusulan mopokiilaamiseen tulee, media voisi todeta, että kerrankin puhutaan yksittäistapauksesta vai muistatteko vastaavasta uutisoidun?
Jostain kumman syystä media näkee poliisin vihollisena: olipa sitten kyseessä elokapinan taltuttaminen, mielenosoituksen suojeleminen vihervasemmistomielisiltä. Samoin puolensa valinnut media vähättelee yksittäistapauksina ulkomaalaisten tekemiä raiskauksia tai vanhusten kohtaamia kuolemaan johtaneita kaltoin kohtelemisia. Näihin media suhtautuu ymmärryksellä selitellen kuin Hitlerin äiti poikaansa tempauksiin: ei meidän Adolf yksin, mutta pojat... Tasapuolisuutta ja ammattitaitoaan ylistävä media voisi videoiden ja tuomioita jakavien asiantuntijoiden sijaan avata ko. tapauksen taustaa, kysymällä poliisilta itseltään jotain. Luojan kiitos mopopoika selvisi vähäisin naarmuin karmeasta tilanteesta. Maria af Goebbelsin vetämä valtamanipulaattori voisi nostaa esiin myös asian positiivisen seurauksen, jonka yksi haastateltu mopopoika nostaa esiin: Tämän jälkeen en uskalla lähteä poliisia karkuun! Kyseessä oli siis merkittävä ennaltaehkäisevä toimenpide, joka kenties säästää tulevaisuudesta monen nuoren hengen, olisiko pohdittava sittenkin palkankororusta?
Miksi yleisurheilukisojen toteutus etenee juoksulajien ehdoilla - ennen juoksua näytetään minuutti tolkulla lähtöhieromista ja valmisteluja, sitten kymmenien sekuntien suoritus ja loppuun taas jonninjoutavan jälkimainingin kuvausta. Samalla jää paljon muuta näkemättä. He jotka keskellä yötä katselevat kisoista suoraa lähetystä, haluavat nähdä suorina muutakin kuin mainitut juoksut etkoineen ja jatkoineen. Ihmetyttää kuinka nuorten MM-kisojen lähetys onnahti pahasti, vaikka kisat pidettiin USA:ssa. Siellä yleensä hallitaan tv-toteutus paremmin kuin missään muualla. Esim. NASCAR-kilpailuissa auton hajotessa, kerrotaan välittömästi, mikä osa petti - usein joku toimittaja pomppaa ruutuun ja esittelee osan sekä selittää sen särkymisen.
Nyt raivostutti vietävästi, että esim. hieno seiväskisa ratkaisuhetkineen näytettiin hätäisenä koosteena jälkikäteen eikä suorana ja vain siksi, että ohjaaja keskittyi juoksuihin unohtaen kaiken muun ja etenkin suomalaisen moukarinaisen hopeamitalisuorituksen. Seiväshyppytoteutuksesta letkautti YLE:n selostajakin osuvasti ettei sitä nähty suorana. Toivottavasti huomenna alkavissa EM-kilpailuissa sama ei toistu, vaikka nyt enemmänkin pelottaa englantilaisten nurkkapatrioottisuus ja se, että britit rohmuavat kaiken tv-ajan jättäen muut suoritukset varjoonsa. Toivotaan parasta ja onnistuneita kisojen eikä maalata demoneja seinille - ainakin YLE:llä on oiva porukka paikalla. Kaikille mukavaa kisaviikkoa ja suomalaisille menestystä!
YLE:n uutislähetyksissä, uutisten osuus on vähentynyt viime aikoina. Yleensä media tekee varastoon ns. ajattomia juttuja, joilla voidaan täyttää uutistila/aika, jos mitään oikeita uutisia tapahdu. Katsokaapa itse tämän päivän YLE:n uutisia ja päätelkää niistä, moniko juttu täyttää uutisten kriteerit ja moniko on viikonvarrella tehtyä ajatonta asiaa sisältävää täytettä. Niin maailma muuttuu ja media hallitsee muutosta - tämä väittämä pätee maassa ja maakunnissa.
Oman kyläni lehdykäinen etenee samoilla linjoilla. Lehden keskiaukeamaa hallitseva juttu esittelee viidellä valokuvalla kaupunkimme perinteisiä wc-pyttyjä tuttuine sijoitusympäristöineen. Mitään erikoista, uutta tai uutisoitavaa ei ko. klosettikavalkadista löydy ja juttu kertoneekin enemmän toimittajan kiinnostuksen kohteesta kuin jostain tärkeästä uutisoitavasta asiasta tai tapahtumasta. Klosettien saadessa runsaasti kuvien kera palstatilaa, sitä ei puolesta anneta lapsille tai nuorille urheilukilpailuun liittyvässä jutussa, jonka vuoksi toimittaja kameroineen ei, mitä ilmeisemmin, edes saapunut tapahtumapaikalle: liekö hätä yllättänyt ao. sisällöntuottajan vai istuiko hän kenties pytyllä ottamassa itsestään selfietä - no, tämän saanemme mahdollisesti nähdä lehden lähinumeroissa.
Pyttyspesiaalin
toteutuksen motiivia, kaupungissa, joka on vajonnut runsaista
mahdollisuutta huolimatta osaamattomuuden ja virhevalmistelun/päätösten
seurauksena taloudelliseen selvitystilaan ja väestökatoon herättää ihmetystä. Halutaanko jutulla kertoa, että vaikka rahaa ei ole, kiinteistöt ovat lintallaan, opetukseen ja lapsille ei riitä rahaa, kadut ovat remontin tarpeessa, palvelut leikkauksen kohteena, niin julkisella puolella pyttyjä piisaa joka lähtöön ja jokaiselle. Halutaanko turisteja houkutella kutsulla: TERVETULOA UUTEENKAUPUNKIIN PASKALLE vai onko po. juttu kohdistettu omakotirakentajille: meillä ei taloon tarvitse rakentaa klosettia, sillä julkinen puoli on hoitanut sen? Tutkimattomat ovat itseään journalistina pitävien aivoitukset 136 vuotta vanhassa julkaisussa, jonka toiminnasta vastaa viime kädessä yksi Suomen suurimmista maakuntalehdistä.
Nuorisosäätiö Kaikkonen, kankenakin tunnettu, ei tuomittuna rikollisena nauti kansan suosiota. Keskustan suosiota syövyttää olemattomiin myös veljeily opposition kanssa. Jokainen hoksaa, kuinka kaukana toisistaan ovat maakuntien miesten ja naisten arvomaailma ja tulevaisuuden tavoitteet pääkaupunkiseudun vihreiden miesoletettujen ja naisoletettujen vastaavista. Nuolemalla vihreiden luomuahteria ja turvatakseen asemansa osana oppositiota, pyllistää keskusta ahterinsa omille peruskannattajille, joiden arvot löytävät vahvaa hengenheimolaisuutta perussuomalaisten piiristä. Kuten gallupit osoittavat muutoksen tuulet puhaltavan sammuksiin uusimaalaisen Kaikkosen keskustan liekin. Kansa ei luota puolueeseen, jonka johtaja veljeili niin Rinteen kuin Mariniin kanssa, jotta sai heilua ministerinä.
Sama lasku, josta keskusta kärsii nyt, odottaa demareita vai luuleeko joku ihan tosissaan, että oululainen duunari äänestää jotain Tuppuraista, jonka kaavailut syövät maakuntaduunareille töitä tarjoavien yritysten toimintaedellytykset ja kanavoi Suomen velkavaratkin kaukaisten maiden gepardihattuisille himmeähipiäisille pohatoille ja tänne tulleiden vierasmaalaisten hyysäämiseen. Maakuntien duunarit hoksaavat, että Suomi tuhoutuu, jos teemme tästä demari-Suomen, jossa vuokratuella asustavat nälkäpalkkaiset ruokakuskit palvelevat virkakunnan eliittiä ja toisiaan. Maakuntien duunarit haluavat tehdä tuottavaa työtä siellä, missä työ tuottaa jotain Suomelle ja suomalaisille, ei siellä, missä näennäiset työntulokset ulosmitataan kiinteistösijoittajien likaisiin liiveihin, jotka pestään veroparatiiseissa puhtaiksi - sinne ja ay-liikkeen kiinteistökihoille matkaavat köyhille suunnatut vuokra-asuntotuet!
Teemu Keskisarja otti esille maakuntien ja suomalaisen ajattelun ja kansalaisen ahdingon. Mikäli persut lähtevät rohkeasti, samoin kuin ministeri Rantanen otti Espanjan härkää sarvista kiinni, korostamaan suomalaisen, maakunnissa tehtävän työn välttämättömyyttä, vie se persut ylivoimaiseen vaalivoittoon. Tietenkin valtamedia tulee silmille ja pääkaupunkiseudulla saattaa vaaleissa tulla takkiin, mutta suurin osa Suomea antaa äänensä persuille. Painotan vielä, että ruokaa tuottava ja vientituloja aikaansaava työ tehdään hallintokeskuksen eli aikamme Moskovan ulkopuolella ja sen arvon tunnustamalla ja ottamalla osaksi käytännön politiikkaa maakuntien miljoonat duunarit valitsevat Diarra-Kaikkonen-Tuppurainen -linjan sijaan persujen terveen linjan, joka pitää Suomen pyörät pyörimässä, ruuan pöydässä, asunnot lämpiminä, lapset turvassa ja takaa Suomelle riittävät verotulot, jotta sairaanhoitajakin saa Suomessa sellaisen palkan, jotta tarve muualle töihin lähtemisestä poistuu! Alla linkki Nils-Aslakin samaan aiheeseen liittyvään tekstiin, samoin lukemisen arvoisena mm. suosittelen professorin ja Oikkosen tekstejä. Linkit tuossa järjestyksessä, olkaa hyvät! Lue blogeja ja pistä oma blogi pystyyn!
Nopea avaus kahdelta sisäministeri sai Espanjan reagoimaan ja tällä kertaa pakolaiset poistuivat Espanjasta heti. Sen sijaan entisenä jalkapalloilijana Antti Lindtman otti lajin suomalaiset piirteet käyttöön ja hitaana, mutta sitäkin kankeampana tuli jälkijunassa esiin ja vaati pääministeri Orpoa irtisanoutumaan sisäministeri Rannan ulostulosta. Jo Lindtmania aiemmin puolueen, KabulinPalloSeurasta tullut, ulkomaalaisvahvistus totesi, että nyt on kehitysavun paikka eli meidän olisi pitänyt kerätä pikakolehti tai siirtää rahat Espanjaan. Tällainen tyyppi ja moiset tokaisut täytyy vaientaa välittömästi, koska ne, jos mitkä motivoivat pakolaisuuteen.
Lindtmanin hidas, mutta sitäkin näkyvämpi, vastuuttomuus kohoaa epäinhimillisyydessään pöyristyttävälle tasolle. Mitä exjalkapalloilija tekee, jos hänen tokaisunsa saa tuulta siipien alle ja lennähtää Afrikan rannalle aikaansaaden kymmenientuhansien pakolaisen epätoivoisen syöksyn Eurooppaan sillä seurauksella, että näistä kymmenet tai sadat kuolevat pakomatkallaan? Myyvätkö demarikihot tuolloin kikkailemalla saadut asunnot ja lähettävät saadut tulot Afrikan pakolaisten hautajaisiin, kun Hitas rahat tulevat sen verran hitaasti, että apua niistä ei pakoretken turvallisuuden edistämiseen ole. Vai toimivatko demarit, omasta saavutetusta edusta tinkimättä ja auttavat pakolaisia antamalla muutaman mummon kuolevan hankeen tai potkimalla sairaita hoitojonoista hautausmaalle, jolla leikkauksella kehitysapuvarat saadaan kasaan?
Vai onko exmaalivahti A. Lindtman huolissaan siitä, että Espanja lopettaa suomalaisten tuotteiden oston ja meidän pipo/jääkiekkomailatehtaat ajautuvat sen seurauksena ahdinkoon. Ehkäpä ko. herran tulisi viimeinkin hoksata EU:n kupletin juoni ynnä pelin henki. Unionissa toiset lukeutuu bruttosaajiin ja ensimmäiset nettomaksajiin: Espanja lukeutuu bruttosaajiin, kun taas Suomi, pitkälti kiitos vihervasemmiston, täytyy laskea nettomaksajien pohjoiseen klaaniin!
Homojen huoliin keskittynyt yhdenvertaisuusvaltuutettu tai mikä lie, voisi puuttua, myös vanhusten, sairaiden ja vammaisten Suomessa saamaan eriarvoiseen kohteluun vai riittääkö yhdenvertaisuustyypille se, että kaikki yhteiskuntaa härskisti rahastavat pörssiyhtiöt saavat jatkaa yhdenverantaisesti epäinhimillistä toimintaansa ja kupata vailla vastikkeen tarjoamista heitä, ketä ovat työuransa aikana, maksoivat oman ja lähimmäisensä sosiaaliturvan, sairauskulut ja eläkepäivät useampaan kertaan?Tämä vastenmieliseksi muuttunut heikompien kansalaisten rahastus ei enää saa valtamedialta huomiota siinä missä Lapuan muutamakymmenen marssivaa homoa. Eduskunnassa päätöksissä puolestaan vihervasemmisto tuntuu suhtautuvan omiin hädänalaisiin kansalaisiin kuin kissa pölynimuriin eli karttaen ja kauhistellen.
Vihervasemmiston slogan: oma kansa ensin ajattelu on väärin, on poliittiseen arkeen otettu linja ja se toteutuu käytännössä vihervasemmiston hyvinvointi-Suomen lopullisesti romuttaneessa sote-uudistuksessa. Jotta suomalaista sairasta, vammaista ja vanhusta kuritettaisiin oikein kivuliaasti ja kunnolla, heidän edelleen vihervasemmisto asetti ulkomaalaiset lajitoverit. Nyt Suomesta löytyy runsaasti valheella ja viekkaudella tänne haalittuja vierasperäisiä opiskelijoita, heidän sukulaisia ja tietenkin vihervasemmiston erityisessä suojeluksessa eläviä paperittomia maassa lymyäjiä. Kun tämä maa on elänyt yli varojensa viimeiset 18 vuotta, juonittiin maahan lisää yhteiskunnan elättejä ulkomailta - kerrassaan käsittämätöntä poliittiselta suunnalta, joka noin 110 vuotta sitten nousi ase kädessä puolustamaan omia vähäosaisia.
Vihervasemmiston vaalivoitto on yhtä lailla riemuksi Suomen kansan köyhimmille kuin hellepäivän aurinko lumiukolle - se kiduttaa, kurittaa ja lopulta tappaa köyhälistön. Sote-uudistus käänsi sairasta palvelevan terveydenhuoltomme päälaelleen; nykyään tärkeintä on, jumalan asemaan itsensä, muiden yläpuolelle leijumaan, nostaneen lääkärieliitin pyörittämä laaja byrokratia, jota varten maamme sai Neuvostoliittoakin kankeamman hyvinvointialuekuvion. Systeemin suurin ongelma on lääkäripula, jonka mm. demareiden lääkärit sanoivat ratkaisevansa sote-uudistuksen avulla. Toisin kävi, demareiden lupaukset vammaisille, sairaille ja vanhuksille olivat käytännössä samanlaista valhetta kuin Mengelen lupaukset juutalaisille potilaille.
Lääkäripula on onnistuttu poistamaan samanlaisissa persaukisissa oloissa kuin Suomessa. Italiassa, maan köyhimmässä kolkassa, Calabriassa päätettiin ratkaista lääkäri ongelma tuontilääkäreillä. Lääkäreitä tuotettiin Kuubasta, joka taas käyttää lääkäreistä saamansa tulot kouluttamalla uusia lääkäreitä mm. kehitysmaihin eli Suomen lääkäripula voitaisiin korjata kehitysapuvaroin. Miksei tätä korttia katsota meillä. Onko eduskunnassa liikaa lääkäreitä?
Emmekö mekin voi toimia samoin eikä ainoastaan katsoa sivusta kuinka ulkomailta marssitaan hoitojonossa kantaväestön ohi ja jätetään heidät epäinhimillisesti kipuineen kuolemaan, johonkin TYKS:n kalaisiin kalman esikartanoihin? Hoitajien täytyy osata Suomea, mutta sisuskalut eivät tunne kotikieltä, siksi esim. omat kirurgimme, voidaan korvata kuubalaisilla, kansainvälisesti osaavaksi tunnustetuilla vähemmän itsekkäillä ja nykyisiä vähemmän ahneilla, lääkäreillä. Omat lääkärimme voivat lähteä keräämillään varoilla leikkimään Jeesusta lääkärit yli rajojen järjestönsä kanssa, kunhan maksavat ensin kansalle kansan kustantaman koulutuksen kulut.
Itsekkyyden ja osaamattomuuden hautaaminen kansalta ja ahneiden egoistien julkinen hehkuttaminen parhaiksi päättäjiksi käy kalliiksi ja ajoi vanhan kaupungin tilanteeseen, josta sen nostaminen vaatii lähes mahdottomia eikä se ainakaan nykyisillä valmistelijoilla ja päättäjillä nouse po. päättäjien, valmistelijoiden ja median kaivamasta haudasta. Kaikkeen valmisteluun media ja päättäjät suhtautuvat hyväksyvästi, asioita jopa hehkutaan menestyksenä aina toteutukseen asti. Tätä seuraa selittelyvaiheen jälkeinen vaikeneminen. Tuskin mikään muu Skandinavian tai Suomen niemen kunta sisältää yhtä paljon epäonnistuneita rakennushankkeita kuin kyseinen yli 400-vuotias selvitystilaan ajettu kaupunki.
On jotenkin kovin kornia, kun kaupungin tappion kierrettä menestyksenä hehkuttanut ja suosikkinsa vallassa pitänyt media, kirjoitta kaupungin syntymäpäivänä, sen hienoista alun hetkistä. Tuntuu kuin pukki kehuisi vartioimansa kaalimaan tuotoksia: hyviä olivat, hyvältä maistuivat, mutta kaikki ne tuli syötyä eikä uutta hoksattu istuttaa! Kun katsoo tehtyjä päätöksiä ja sitä venkurointia ja valehtelua, millä kaikki tuho toteutettiin ja miten kaupunkilaisten omaisuus vajosi kuin kultaharkko tavoittamattomiin Mariaanien haudan syvimpään sopukkaan. Eikä riitä, että rahat kaupunkilaisten hukattiin päättömyyksiin, samalla lisättiin ylisuurta kiinteistömassaa ja paisutettiin korjausvelkaa.
Kaupungin väkimäärä romahti muutamassa kymmenessä vuodessa reilusta 18 000 nykyiseen noin 15 000 ja ilman ukrainalaisia pakolaisia, asukasluku olisi vieläkin alhaisempi. Mikä on median vastuu moisessa kohtalossa, koska demokratia perustuu tietoon ja väärä tietoa jakamalla valtaan nousevat väärät kaupunkilaiset? Medialla ei ole, mitään vastuuta sanomisistaan. Muistakaapa, kun lähestyttiin menneitä vaaleja, silloin media toitotti useita kertoja: talous on mainiossa kunnossa, kun TASE on kunnossa. Eipä media kertonut, että taseeseen kirjattiin esim. purkukuntoon päästetty terveyskeskus, jonka tasearvo huiteli yli miljoonassa, mutta käytännössä se kääntyi satojentuhansien eurojen purkukuluiksi, näin harhan ja todellisuuden ero kasvoi miljooniksi miinusmerkkisiksi euroiksi.
Alkoiko kaikki vääristä henkilövalinnoista, suuresta seikkailusta, avaruusaluksen ilmastointilaitteesta, sillä ei liene väliä varmaankin Wintterin verran rahaa meni kaikkeen huuhaahan ennen kuin päätettiin tehdä Wintteri. Kaupungista tuli onnen onkijoiden automaatti, josta huippuna lienee se, että yksikin pokkasi kaupunkilaisten rahaa kymppitonnin sanomalla: minä olen pelle. Jos kirvestä voi takoa kiveen, sen tämä organisaatio osasi. Yhteistä rahaa meni miljoona tolkulla ja varoittiko media tästä? Päin vastoin, juuri ennen vaaleja se järjesti torilla makkarajuhlat hyvälle johtajalle ja hänen mahtaville tuloksille. Vaalien jälkeen lakonisesti todettiin ettei kaikki niin mainiosti olekaan, mutta media jatkoi hehkuttamista.
Nyt elämme tilannetta, josta huonot päättäjät jatkavat ja jos muutosta tulee, yhä huonommat korvaavat heidät. Ulkopolitiikassa ratkaisee maantieto ja diplomatia, kuntapolitiikassa maantieto ja osaaminen. Kun jälkimmäinen klikkaa oikein pahasti, koko kaupunki nyykähtää. Meillä viimeisenä naulana arkkuun voidaan pitää Wintteriä tai pikemminkin sen mahdollisuuksien käyttämättä jättämättä. Wintterin alku oli hieno, kun paikallinen koripallojoukkue otti vuosien taaperruksen jälkeen mitalin, mutta entäpä muuten, miten hyödynnettiin Wintteriä? EI MITENKÄÄN!!! Koomisuuden huippuna voidaan pitää sitä, että Wintteri, jota nyt päättäjien joukossa pidetään vikainvestointina, syntyi yksimielisellä päätöksellä!
Tuskin Wintteristä itsestään löytyy mitään vikaa, ongelma on päättäjissä, ketkä olivat rakennuksen hyödyntämisen suhteen kuin syvällä etenevä sukeltaja, kenen happipulloihin on lorautettu enemmänkin vettä. Wintterin kehityskeskustelussa torjuttiin aivan kaikki kehitysajatuksen. Rakennuskombinaattia ei voitu hyödyntää viihteessä, keskustelu rajoittui akselille kaupungin pitämä kahvio vai yksityinen - siitä se ei edennyt, joskin kaikkia muita kuin paikkakunnan markkinointia edistäviä nimiä osattiin antaa halleille ja tiloille. Opetuksen osalta toimittiin samoin, tiloja ei hyödynnetty mitenkään. Kun varoitin tämän tien johtavan siihen, että pian meillä on Suomen hienoin koulu, jossa tarjotaan Suomen huonointa opetusta. Sanoihin tartuttiin, ei sen varoittavaan sisältöön ja minun sanottiin mustamaalavan kaupunkia. Ei kaupunkia ja sen mainetta mustamaalta sanoilla vaan päätöksillä: nyt kalliin Wintterin rahoitukseen leikataan rahaa muualta - vähennetään oppitunteja ja kasvatetaan ryhmäkokoja eli tultiin tulokseen: SUOMEN HIENON KOULU JA.....
Onko kaikki menetetty? Kyllä on, jos emme löydä kaupungin tulevaisuutta valmistelemaan ihmisiä, ketkä osaavat hyödyntää kaupungin maantieteellistä ja muutakin asemaa. Toivoa luo koripallo, jonka talouden osaajat pistivät kuntoon ja nostivat sen mitalikantaan. Ko. seuran kärkimiehet jättivät politiikan, mutta tekivät urheilussa mahdottomasta totta. Siitä meidän täytyy ottaa mallia ja perustaa tänne kaupunkia rohkeasti positiiviseen tulevaisuuteen valmisteleva kriisiryhmä. On selvä, että myös tuntuvia leikkauksia tarvitaan, samoin on selvää sekin, että, kuten näytöt osoittavat, ettei nykyisistä hallituksenjäsenistä, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, ole sen enempää kuin johtoryhmän jäsenistäkään, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaupungin pelastajiksi. Pallo on keskeisillä päättäjillä, osuvatko he siihen ja myöntävät omien eväidensä riittämättömyyden?
Kohta kymmenen vuotta sitten aloitettu rakennuuskohde, joka ei näytä valmistuvan ikinä. Ostaistiko moisen asunnon 160 000 eurolla, jolla sitä yritettiin kaupitella joku vuosi sitten. Kaupungilla on taito valita kumppanit joiden homma ei etene valmiiksi. Tämän kohteen toteuttajat löydettiin Virosta. Vastaavia kesken jääneitä kohteita lisää alla.
Espanja luottaa siihen, että muut EU:n maat sallivat sen toimivan kuten se lystää ja lopulta EU:n valtiot maksavat niin Espanjan kuin Espanjan aiheuttamat ongelmat. Sekin sopii muistaa, että edes Espanjan sisällä kaikki eivät hyväksy maassa harjoitettua politiikka ja sen seurauksia. Kataloniassa vallitsee voimakas irtaantumishenki Espanjasta ja vanha halu oman valtion perustamisesta. EU:n rahoilla pelastetaan toistuvasti Espanjan kriisejä. Muistanette taannoiset asuntokriisit ja muutama vuosi sitten maa sai jälleen apuja, joihin Suomikin osallistui miljardeilla euroilla. Murheellisena täytyy todeta, etteivät EU:n toimet palauta vastuullisten maiden ruotuun sen todennäköisemmin kuin orpo homo eheytyshoidolla heteroiden legioonaan.
Pieni katsaus historiaan ja sen sellaisen osan avaaminen, josta mediamme ei juuri huutele, EU:n ja etenkin Espanjan leimaamista nykyisen afrikkalaisperäisten pakolaisongelman aiheuttajaksi. Itse asiassa kaikki alkoi jo kymmeniä vuosia sitten Afrikan sarvesta. Espanjalainen kalastuslaivasto imuroi ko. seudun rannat niin, että seudun miljoona väestö jäi ruuatta ja ryhtyi puolustamaan kalavesiään hyökkäämällä länsimaisiin laivoihin - tämä leimattiin meidänkin mediassamme merirosvoukseksi. Tämän seurauksena Suomikin lähetti sotalaivan kurmoottamaan afrikkalaisia. Ko. operaatio oli kansainvälinen, koska EU-maiden lisäksi samoilla vesillä kalastivat mm. Venäjä, Japani jne.. Sama ryöstö, mikä tehtiin paikallisille kalastajille Afrikan sarvessa, tehtiin jälkeen päin pitkin po. maanosan rannikkoa.
Kun länsi, yhdessä, Sanna Marinin nykyisen liittolaisen ja työnantajan ynnä sotarikollisen Tony Blairin kanssa oli moukaroinut IRAK:n kivikaudelle, varoitti Libyan silloinen johtaja Muammar Gaddafi: Libya on se tulppa, joka estää, että Atenaan ja Pariisin kadut täyttyvät afrikkalaista pakolaisista. Terrorismia tukenut Muammar Gaddafi sai tuta, kun Obaman ulkoministeri Hillary Clinton lähetti joukkonsa kaatamaan Gaddafin hallinnon. Muistanette kuinka rouva Clinton hymy huulilla riemuitsi ja totesi katsoessaan läppäriltä videota, jossa väkijoukko lynkkaa paljain käsin Libyan johtajan Gaddafin hengiltä: Me etsimme häntä, me löysimme hänet ja tapoimme hänet.
Meidän on ihan turha jeesustella ja tuomita EU:n ulkopuolisia maita härskeistä manööveristä, sillä jo EU:n liittymisen jälkeen Suomen edustajat istuivat päättävien pöydässä, kun nykyisen pakolaisaallon ensimmäisiä maininkeja valmisteltiin. Viimeistä vihreää myöden Suomen päättäjät nöyrinä siunasivat kaiken, mitä EU:n isot maat halusivat. Suomesta tehtiin isompien tahtoon alistuva nettomaksaja. Ajan saatossa miljardit eurot vilahtivat EU:n pohjattomaan kitaan, hyödyttämään yleensä Saksaa sekä etelää ja etenkin Espanjaa. Melkoinen hinta siitä, että saamme kaupasta ostaa edullista tonnikalaa, jolla korvaamme ruuanlaitossa ja pizzan päällä punaisen lihan.
Demareiden kehuessa sopii kysyä: mitä saimme vastineeksi, kun pelastimme miljardeilla euroilla Espanjaa asuntokriisistä tai lähetimme sinne miljardeja sopeutusrahaa? -Emme saaneet vastineeksi yhtään mitään, eivät espanjalaiset ostaneet sen enempää Suonenjoen mansikoita, suomalaisia jääkiekkomailoja kuin Lapin rieskaa. Suomi kuuluu EU:n nöyristelijöihin, jotka tekevät aina, kuten unionin isot maat eli Saksa ja Espanja käskevät. Kuulumme kontekstiin, joka ei voi saavuttaa em. maiden kanssa samaa painoarvoa, joten jostain täytyy löytyä toinen tie nykymenolla. Kaikki tietävät, että Espanjasta ei tule koskaan killinkiäkään Suomen talouden oikaisuun ja vielä isomman riskin otamme, mikäli suunnittelemme puolustusta noin epäluotettavien tahojen kanssa.
Jos puhumme uudesta NATO:sta, täytyy ryhtyä puhumaan myös uudesta EU:sta, jonka pohja ajatus perustuu faktaan: Suomi saama panostus Espanjasta on samaa tasoa kuin tummahipiäisen Kalliossa asustavan Wolt-kuskin panos poroerottelussa. Siksi kaikkeen uuteen täytyy liittää sana pohjoinen ja tämä pätee tietenkin myös Suomen sisäisiin hankkeisiin - meillä pohjoinen alkaa Turku-Tampere akselin yläpuolelta. Viimeinkin täytyy hoksata, että tätä maata elättävät maakuntien tehtaat, kaivokset ja maatalous eikä Konalan toinen toisilleen sapuskaa kuskaavat, vuokratuella asuvat, ruokalähetit tai virkakunta, ketä edellä mainitut pääasiassa palvelevat.
Huomioikaa, että kaiken minkä joudumme ostamaan tuilla ja kovalla hinnalla unionin eteläisistä maista, saamme edullisemmin varmemmin ja ennen kaikkea kestävän kehityksen kannalta jouhevammin EU:n ulkopuolelta Aasiasta, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. Kun loppuun toteamme, että pohjolan tuotteita eivät unionin eteläiset maat saa muualta kuin meiltä edullisemmin, niin voimme todeta, että pallo on meillä - meidän täytyy vain osata pelata se Espanjan maaliin. Vielä, kun muistamme vanhan kiinalaisen ohjeen: Anna miehelle kala, niin hän pyytä jälleen huomenna ruokaa - opeta mies kalastamaan ja voit huomenna ostaa mieheltä kalaa tai myydä hänelle jotain! Tämä pätee kaikkeen muuhun paitsi Espanjaan ja Saksaan! LISÄYS 15:30: Nils-Aslak, Professori ja Yrjöperskeles liikkuvat samassa aihepiireissä blogeissaan. Linkit alla, olkaa hyvät!
YLE:n itsekehu haisee ja maksaa. Uuden johtajan aikana mainittu löyhkä saa voimaan pahoin ja herättää kansassa lähinnä epäuskoa ja kiukkua. Onhan selvää, että mikäli kuka tahansa meistä menee oman kylänsä torille ja alkaa nokka pystyssä kailottamaan: MINÄ OLE PARAS, MINÄ OLEN KAUNEIN, MINÄ OLEN VIISAIN, häntä pidetään lähinnä itserakkaana muista vähät välittävänä narsistina ja kusipäänä. Maria af Goebbelsin aikana tuon itsekehun löyhkä on kasvanut kuvottavan valtavaksi! Itseriittoinen YLE ylistää itseään samalla, kun esim. sen luotettavuus uutisvälineenä on romahtanut peräti nelossijalle. Pitkälti yli 500 miljoonan euron budjetilla tuo on saavutus,mitä tulevaisuudessa tutkijat äimistelevät: kuinka YLE muuttui muutamassa vuodessa uutismediasta Citylehtityyliseksi pintaliitoporukan hömppäviihdemediaksi!
Harva tietää, mutta kysyvälle tekoäly vastaa, että YLE käyttää pelkästään pääasiassa pääkaupunkilaisten tuotantoyhtiöiden palveluihin reilut satamiljoonaa vuodassa(2024 100,2 milj. €) ja mitähän tuolla summalla se saa? -Ulkomaalaisilla formaateilla toteutettuja tai niitä apinoivilla sapluunoilla tuotettua viihdettä ja kökkösarjoja. Juoneltaan onnahtavat aina samat naamat näyttelijöinä sisältävien tuotantojen esimerkiksi voidaan nostaa Islannissa asti toteutettu Kaikki rakastavat hevosia sarja. Jonka nimi pitää, kritiikin perusteella paikkansa YLE:ä lukuun ottamatta. Sarjaa kritisoitiin hevosten kohtelun osalta. Minua lähinnä naurattaa sarjan yninää muistuttava tunnuslaulu, jonka esittää pökkelömäisen päätähden tytär. Minkähänlainen korvaus tuostakin ääntelystä tuli?
Pääkaupunkiseudun mediaa myöden järjestään joka kerta ylistetään mainittuja sarjoja. Huvittavinta lienee jonkun Karpin saama hehkutus, jonka mainostettiin olevan maailman luokan rikossarja, kun se sattui pääsemään Netflixin levitykseen. Eipä tätä, mielikuvituksetonta Silta plakiointia, pahemmin katsottu maailmalla, kun se ei herättänyt suurempaa kiinnostusta Suomessakaan. Sarjan poliisikohtausten mokat paljastuivat jokaiselle katsojille, samoin onnettomien näyttelijöiden vetämät epäuskottavan luonnottomat henkilöt herättivät lähinnä närää ja hilpeyttä. Tätä puppua YLE ostaa pääasiassa pääkaupunkilaisilta johtajien kaverien plus tuttujen omistamilta tuotantoyhtiöiltä vai kuinka käy kilpailutus? Samalla se ruikuttaa rahapulaa ja alas ajaa omaa uutistoimitustaan. Eikö yhtiön uskottavuuden ja perustehtävänsä vuoksi YLE voisi keskittyä luotettavan uutismedian rooliin saavuttamiseen vai saammeko pian puoli yhdeksän uutiset, joissa Käärijä tai Katja Ståhl käy kahdessa minuutissa läpi maailman tärkeimmät asiat, joista valtaosaa hallitsee tietenkin pääkaupunkiseudun bileilmapiiri! Alla pari linkkiä: Pauli Vahtera ymmärtää, jotain, mitä ministeriöiden virkamiehet eivät ymmärrä ja Nils-Aslak täydentää valtamedian sanomaa, niiden unohtamilla huomioilla, Vihavainen kertoo kokemuksesta Saavonlinnassa, kuinka kulttuurit sopivat toisilleen - olkaa hyvät!
Kokohomohommatarvitsee nykytyylillä pyörikseen tueksituomioistuimen ja pyövelinroolinottavanmedian, muutenmoinenhaihattelueisaakantoasiipiensäalle. Seko. medialtajaprideväeltäjäähuomaamatta, ettäheidänpäsmäröintinsäärsyttäävaltaenemmistöäyhtäpaljonkuinkukatahansanarsistikehuessaanloputtomastiitseään. Aikaisemminhomottoimivatjamarssivatturvallisessaympäristössä, muttanyttänneonsiirrettyväestöä, jokaeihyväksyepäheteroitamitenkäänpäin. Kiitosvaltamedianjaprideväen, tänäänhomoteivätvoimarssiaturvallisestilännessä. Ainakin Suomen demareidenolisipitänytosatavarautuatähän jo aikaasitten, silläal-Taee antoi teeseillään esimakua vihasta, joka syntyysuvaitsemattomiensuvaitsevaitsemisesta! Ohessa linkit saman aiheen kirjoituksiin Nils-Aslakin ja Professorin blogeihin sekä Seppo Oikkosen blogiin, jossa käsitellään monikulttuurisuutta - olkaa hyvät!