Ei pöytäkirjoja, mutta muistioita tarjoaa konsernijaosto, kun sen epämääräisestä toiminta on viety AVI:in arvioitavaksi. Vieläkään, tämän herrapoppoon kaikki maksajat eli uusikaupunkilaiset eivät pääse tutustumaan tehtyihin muistioihin, sillä ne piilottelevat yhden sortin muurin takana. Sen voinee muistioihin käsiksi päässeet todeta, että niitä on väsätty jälkikäteen eli kaukana ollaan kaupunkisuunnittelujaoston avoimuudesta, joka jättää aina pöytäkirjan muodossa jäljen istunnoistaan. Huomioitavaa on sekin, että Seppo Nikulan nostaessa mm. mainitun jaoston ihmeelliseen toimintaan kohdistuneet Tarmo Kankaan, Mikko Saaren ja Ari Saastamoisen selvityspyynnöt esiin kaupunginhallituksessa, Seppo Nikulan muutosesitys sai vain Esa Aaltosen ja allekirjoittaneen taakseen. Heli-Päivikki Lauren äänesti tyhjää.
Jokohan joku saa tästä pienen piirin ylimielisestä venkoilusta ja asemansa vähintäänkin oudosta käyttämisestä tarpeekseen ja ottaa AVI:n ja kaverin sijasta pirautetaan poliisille. Kaipa jossain menee harmaan ja mustan vyöhykkeen raja siinä kuinka härskisti toimitaan hoidettaessa "yhteisiä asioita" kaupunkilaisilta vaaleissa saadulla mandaatilla? Olen kyllästymiseen asti korostanut kaupungin asioista kiinnostuneille, jotta katsokaa pöytäkirjoja, unohtakaa manipuloiva media. Nyt siirryttiin ihmeellisyydessä uudelle tasolle: EI OLE PÖYTÄKIRJOJA SAATI MUISTIOITA TARJOLLA KAIKEN KANSAN NÄHTÄVÄKSI. Käsittääkseni määrätyt tyyppimme harhautuivat, omassa ylemmyydentunnossaan niin kauas avoimesta demokratiasta, ettei tällaista suhmurointia ole kotvaan tapahtunut näillä nurkilla. Voi vain todeta: luojan lykky vaalit ovat muutaman kuukauden päässä edessä eikä takana!