Sopii rehellisesti pohtia, minkä seurauksena jossain ryhdytään sopeutustoimiin, mihin niillä pyritään ja ennen kaikkea miksi. Sopeutustoimet ovat seurausta muutoksesta johon ei ole kyetty tai osattu varautua. Urheilussa ja yritysmaailmassa ei puhuta niinkään sopeuttamisesta vaan nopeasta reagoinnista muuttuneeseen tilanteeseen - huonosti torjuva maalivahti vaihdetaan - valmentaja vaihdetaan, kun peli ei kulje - yrityksen johto saatetaan siihen kuntoon, että se pärjää kilpailussa. Ns. sopeutustoimet tehdään aina siinä toivossa, että sen seurauksena toiminnan taso nousee ja se palvelee, tapauksesta riippuen, faneja tai asiakkaita. Vai oletteko havainneet jonkun seuran sopeuttavan toimintaansa siten, että huonosti torjuva maalivahti tai ajastaan jälkeen jäänyt valmentaja saa jatkaa ja siksi fanien olisi sopeuduttava liigan sijaan hyväksymään ja kannustamaan joukkuetta, joka valuu alasarjoihin. Moista on edes turha yrittää, sillä fanit äänestävät jaloillaan ja vaihtavat kannustuksen kohdetta.
Sopeuttaa ja sopeutua voi kovin eri tavoin, kun puhutaan taloudesta. Miellyttävin tapa sopeutua lienee lisätulojen tienaaminen, jotta niin yhteisö, jolle palveluja tuotetaan ja niitä tuottava organisaatio saavat jatkaa laadukasta työtään laadukkaasti. Kuntasektorilla tämä tarkoittaa sitä, että oma toiminta hoidetaan niin, jotta talous vahvistuu muiden kuntien kustannuksella - lisäämällä vetovoimaa ja sitä kautta muuttumalla yritysten ja asukkaiden suhteen muuttovoittoiseksi eli kunta haalii uusia veronmaksajia turvaamaan laadukkaat palvelut niin, ettei veroja eikä taksoja tarvitse korottaa. Tämä ns. kivuton ja luova ratkaisu malli on kaikkien kannalta paras, mutta hyvin harvoin se onnistuu olemassa olevalta organisaatiolta, koska mikäli sillä olisi kykyä järjestää kasvua kuntalaisille, se olisi sen jo tehnyt eikä koskaan olisi ajauduttu verojen ja taksojen korotukseen eikä yt-neuvotteluihin tai ns. sopeutustoimiin.
Kuntien ja yritysten sekä seurojen toimintaerolle sopeutuksessa löytyy selkeä syy. Kun seuroissa ja yrityksissä linjaukset ja vaatimukset valmistelee plus asettaa osaava, vastuullinen hallitus, kunnissa vastaava tapahtuu keskeisten viranhaltijoiden valmistelemana ja heille kavereiksi muodostuneen hallituksen siunaamana. Enemmistö ei välitä tuon taivaallista ilmiselvistä katastrofia ennakoivista ennusmerkeistä ja tehtyjä virheitä toistetaan solkenaan. Onkin paikallaan pohtia jääviyttä: Kuka myöntää epäonnistuneensa ja antaa itselleen lopputilin tai edes kohtuullistaa palkkaansa alaspäin? -Tuskin kukaan eikä ainakaan sellainen tapaus, joka on käytännössä hakemuksillaan todistanut ettei pääse ikinä muualle töihin edes pienempi palkkaiseen virkaan. Po. tapauksessa kuntaorganisaatio ja sitä valvova päättäjien kerma palvelee ensisijaisesti johtajia, turvaa heidän työsuhteensa ja tulotasonsa. Kuntalaisen tyly kohtalo on jäädä huonontuvien palvelujen, kohoavien verojen ja taksojen maksajaksi. Onko sikses ihme, jos väki muuttaa mainitun kaltaisesta kunnasta pois?
Laki velvoittaa luottamushenkilöitä toimimaan kunnan ja sen asukkaiden parhaaksi, ei siis härkäpäisesti ajamaan ja turvaamaan viranhaltijoiden etua. Voi perustellusti kysyä: toimivatko päättäjät lain mukaan, jos he hyväksyvät kuntaorganisaation johtoineen, jos tämä ei tuota asukkaille mitään hyvää, vaan kunta menettää asukkaita, nostaa taksoja sekä veroja ja on ajautunut niin yt-neuvotteluihin kuin sopeutustilanteeseen. Ollaanko jossain sopeuttamassa kunnan asukkaita, sen johdon valmistelun tuotoksiin vaikka jokainen päättäjä on nähnyt ja voi ennakoida, ettei siitä asukkaille hyvää seuraa. Päin vastoin päättäjät tarjoavat hyvän sijasta kuntalaisille itkua ja hammasten kiristystä ja se lienee vaativankin tulkinnan mukaan selkeästi kuntalain vastaista päätöspuuhastelua.