Eilen kaupunginhallitus äänin 7-4, jos en väärin muista, pisti raatihuoneen myyntiin. Asian luulisi olevan yhtä yksinkertaisen kuin pyöräkatoksen, mutta kukaan ei tiedä miten episodi etenee ja mahdollinen myynti tapahtuu. Saattaa käydä niinkin, että raatihuoneen myynti palautetaan takaisiin päättäjille, aina uusin selityksin ja perustein, jotta nykyinen myyntipäätös pyörretään. Näinhän kävi farssiksi muuttuneen pyöräkatosepisosoodin kanssa - lopulta valmistelijat saivat tahtonsa läpi ja nyt kaupunki hankkii maagisesti liikenneturvallisuutta lisäävät pyöräkatokset Kalantiin.
Eikä meillä sekään todista todellisesta myynnistä mitään, vaikka joku kohde pistetään myyntiin. Saattaa nimittäin käydä niin, että käytännössä myyjä ei myy myytävää kiinteistöä. Näin lienee käynyt esim. tapauksessa Esko Holvi. Liiketila lienee ollut muutaman vuoden myytävänä eikä tuona aikana edes yksikään ohikulkija voinut havaita po. kohteen olevan myynnissä. Suurella mielenkiinnolla odotan asioiden etenemistä tai pikemminkin sitä, millä verukkeilla ne eivät etene ja kaupunkilaiset saavat nauttia jatkossakin esim. raatihuoneen omistamisen hinnakkaasta riemusta!
Valtamedian hampaisiin joutuminen tekee tavallisen meikäläisen elämästä täyttä helvettiä. Tapaus Ilja Janitskin osoitti tämän karulla tavalla. Vaikka mies makasi kuolinvuoteellaan tuskissaan, sivallettiin häntä yhtä säälimättömästi sanan ruoskalla kuin aikoinaan laiskaa puuvillan poimijaa nahkavitjalla Alabamassa. Hiukan aiemmin valtamedia oli puolustanut omaansa Iljan hyökkäyksiltä vaatien tälle inhimillistä kohtelua ja Iljalle rangaistuksia. Lopulta Ilja kiikutettiin vapaasta Euroopasta tänne toverioikeuden tuomittavaksi. Kyseessä on maailman mittakaavassakin melkoisen kuvottava manööveri ja ihmisjahti, joka kohdistui kuolemansairaaseen ja puolustuskyvyttömään Suomen kansalaiseen, joka vaan sattui suhtautumaan mediamme ulostuloihin skeptisesti ja laukoi lauseensa tältä pohjalta kaiken kansan kuultavaksi.
Ilja Janitskin mielipiteet ja ulostulot eivät aina olleet tyylikkäämmästä päästä, mutta provosoivalla tyylillään hän sai valtamedian ärsyyntymään ja tekemään itsestään merkittävän mediavaikuttajan. Jos valtamedia olisi jättänyt reagoimatta Janitskin julkaisuihin, kovinkaan moni ei olisi tiennyt miehestä yhtään mitään. Siispä saamastaan valtavasta julkisuudestaan Ilja Janitski saa kiittää valtamedian herkkähipiäisiä, mutta sitäkin idioottimaisempia vetäjiä. Kun tutkailemme valtamedian käänteitä Iljan poismenon jälkeen, voi vain todeta miehen olleen oikeassa: muistakaapa Vilhelm Junnilaan kohdistuneet, täysin perättömät ja kuukausia toistuneet, nazisyytökset ja, tehtäväänsä täysin kelvottoman ja pääministeriksi sopimattoman, Sanna Marinin perusteeton ylistäminen uuden polven ihmeellisenä ja inhimillisenä kansakunnan johtajattarena. Kuten Ilja Janitskin totesi, meidän valtamediamme oli ja on yhä täysin mätä pienen piirin etuja ajava hyvä veli/sisko -kuvio.
Meillä blogieliitti, kukkahattutädit ja tuulihattusedät, koostuvat, omasta mielestään kaikki tietävistä, pääkaupunkiseudun professoreista, dosenteista ja vastaavista, ketkä omalla työajallaan, siis palkan tekstistään saaneina, julistavat omia, kirjoittajalle turvallisia, pikkurohkeita harmaita näkemyksiään. Ilja puolestaan haastoi avoimesti ja provosoiden muut taistoon niin rohkeilla vedoillaan, että ottelun tuoksinnassa rungot tutisivat ja lopuksi valtamedia huusi oikeuslaitosta apuun. Jos Ilja Janitskin julkaisun nimi olisi ollut jotain muuta kuin MV-lehti, olisi se nopeasti saanut mainostajat mukaan ja vakaan talouden, nyt nimi sulki nuo rahoittajat pois kuvioista. Valtamediamme,kuten myös valtaeliittimme pelkää jonkun tavallisen kulkevaisen seuraavan Iljan esimerkkiä ja luovan uuden nasevan uutis/mielipideväylän nykyiseen tiedotus/keskustelu/mielipideilmastoon vaihtoehdoksi nykyiselle näennäisrohkealle pääkaupunkilasiselle minäite, muut ei mitään -kirjoittelulle. Tämän vuoksi Ilja Janitskin tarvitsee oman patsaan muistuttamaan maailmaa lieksalaismiehen Hurttien maalivahdin luovuudesta ja rohkeista ulostuloista. Oikea paikka patsaalle on Pasilassa poliittisten toimittajien ikkunan alla muistuttamassa, että ajattelevia ihmisiä on muuallakin kuin tämän talon sisällä.
Valtamedia toitotti Marinia naarasmessiaana, joka mullisti Suomen pääministeri-instituuttia. Nyt alkavat po. tädin teot avautua ja se minkä jo useimmat tietävät ja kohta kaikki myöntävät on tyly totuus: Marin ei ravistellut pääministeri-instituuttia vaan tuhosi oman maineensa uskottavuuden suhteen ja jos hän jotain ravisti, niin Suomen valtion kukkarot hän ravisti viimeistä lanttia myöden maailmalle. Kyseessä lienee poliittisen härskiyden ja itsekkyyden huippu, joka jättää jopa Timo Soini omahyväiset tempaukset varjoonsa pikku vilunkina ja hauskan miehen erheenä.
Suurin osa kansasta näki läpi Marinia, suojelleen valtamedian luoman, valhekuvan. Nyt todellisuuden avaavat meille tuolloiset valtamedian edustajat. Tämä puolestaan osittaa sen murheellisen asian, ettei esim. YLE:ssä levitetty vahingossa väärää tietoa vaan totuus tarkoituksellisesti ja tavoitteellisesti jyrättiin vaaleanpunaisilla Marinia hellivillä mielikuvilla ja vaikenemisilla. Joku aika sitten kävi ilmi, että eräs Aamulehden toimittaja keksi uutisia eli valehteli lukijoille. Tätä kauhisteltiin mm. YLE:ssä, joten olisiko nyt valheen karsivan kirveen syytä heilua siellä? Kuvitelkaa nyt ihan rehellisesti: Meidän, sinun ja minun pakkorahoittama, valtamediamme valehteli ja vaikeni härskisti ja tämä tapahtui juuri ennen vaaleja. Mikä olisi ollutkaan vaalitulos, jos valtamediamme jakama tieto olisi ollut totuudenmukaista? Rehellinen julkinen sana ja sen tarjoama totuus ovat äänestämisten taustalla ja demokratian perusta. Mielestäni viimeistään nyt ainakin YLE täytyy siivota manipulointi väestä ja kansalta kupattu noin 600 milj. euroa täytyy sijoittaa ammattitaitoiseen rehelliseen toimitusväkeen. Kuvio on samanlainen mediavalhe, kun maailmalla luotiin kuvaa, jonka mukaan Kuusisen hallitus oli Suomen kansan halun mukainen! Mutta olisiko Otto-Villekään ollut Marinia huonompi?
Hullu Hiilamo lienee liian vahvasti sanottu, mutta rasistiseksi Hämärä Hiilamoksi voimme häntä kutsua eilisen ulostulon vuoksi. Äijän, jonka kollegoita lymyää pääkaupunkiseudulla reilut parituhatta(oikaiskaa, jos olen väärässä, nostaa joukkoineen kivasti pääkaupunkiseudun bruttokansantuotetta tuottamatta mitään hyvää tai positiivista ylimääräistä tähän maahan. Ensin maksat po. tyypin palkat, sitten maksat YLE:n kulut, jotta ko. tapaus saa ladattua ajatuksensa julki ja lopuksi maksat bussit, junat ja metrot sekä infran, joilla nämä tuottamattomat hyväkkäät lakeijoineen rellestävät - täysin hyödytöntä porukkaa, joka näkyy ainoastaan blogeina ja ns. kolumneina, jotka eivät hyödytä ketään. Mutta mennäänpä tuhon tohtori H. Hiilamon HY:n professorin rasistiseen ulostuloon.
Hönö Hiilamo toteaa, ettei Suomen syntyvyyden laskusta tarvitse olla huolissaan, sillä saamme jännän monikulttuurisen Suomen,kun pakolaisia muuttaa tänne. Minusta Suomen kaduilla on ihan riittämiin jännitystä, jos 12-vuotiaat ampuvat toisiaan ja lapset surmaavat ikätovereitaan. Hiilamon pitäisi pohtia maahanmuuton syitä, se ei ole yleensä oivallus: Nyt lähden Suomeen, siellä on kivaa! Kotimaansa jättäminen johtuu yleensä siitä, että siellä ei yksinkertaisesti voi elää, joko ruoka tai turvallisuus puuttuu. Hiilamo voisi lähteä kokeilemaan ulkomailla elämistä itse ja vaikka mennä Mekkaan nousta mustalle kivelle ja ryhtyä huutamaan: Tuon teille kliffaa monikulttuurisuutta Suomesta, hei huntukundit ja kaapuveikot homoille omat vessat Mekkaan. Taitaisi Hiilamo, tuon lausuttuaan, pudota kiven päältä kivityksen seurauksena kuin koppelo oksalta.
Mieluimmin Hiilamon tulisi edistää esim. tonninkalan syönnin vähentämistä, jottei EU:n kalastuslaivastot imuroi kaikkea saalista Afrikan rannikolta ja aiheuta nälällä sen suunnan pakolaisaaltoa. Suoraan sanoen po. tyypin ajatus on äärettömän itsekäs, jossa hän suhtautuu maahanmuuttajiin kuin lemmikkiin, joka ostetaan perheen lapselle lisäämään arjen iloa ja jännitystä. Vielä kun huomioimme sen, kuinka hyvin valtaeliittimme kohtelee tänne asutettuja pakolaisia, niin moisen idioottimaisen kolumnin levittämistä voidaan pitää vähintäänkin pöyristyttävänä ymmärtämättömyytenä. Meillähän rikkaat päättäjät haluavat sijoittaa pakolaiset kauas omista palatseista köyhien, pakolaisiin karsaasti suhtautuvien, joukkoon. Eiköhän siis ole parempi, että me kehitämme yhteiskuntaa, jossa populaatio kasvaa synnyttämällä ja jätämme esim. Afrikan luonnonvarat rauhaan, jotta heillä on mahdollista pysyä ja lisääntyä synnyttämällä siellä.
Hillary Clinton naureskellen ja kehonkielellä tunteet näyttäen riemuitsee Gaddafin kuolemasta
Roistovaltioista ylivoimaisesti häikäilemättömin lienee USA. Sen toteutuneelta tappolistalta löytyy lukuisia suvereenien valtioiden päämiehiä aina Allendesta Gaddafin murhaan. Äärettömän härskiltä ja epäinhimillisen kuvan USA:n toimista antaa video, jossa maan ulkoministeri kuulee ja näkee, kuinka Gaddafi mukiloidaan ja pahoinpidellään sekä lopulta tapetaan. Oliko ministeri Hillary Clintonin riemuiten ilmaisema kommentti tällainen: Me tulimme, näimme ja tapoimme hänet. Nyt kuullaan ikäviä uutisia Slovakian suunnalta, jossa ministeri joutui murhayrityksen kohteeksi. Ei pitäisi syytellä ketään, mutta yleensä se joka on tehnyt saman rikkeen kahdesti, tekee sen kolmasti ja neljästi. Olihan Robert Fico kannanottoineen melkoinen kivi niin EU:n kuin NATO:n ja USA:n kengässä.
Pääministeri Robert Fico pisti hanttiin monessa asiassa ja etenkin väärissä asioissa, jos katsotaan hänen suhtautumistaan esim. Ukrainan tukemiseen - kun muut syytävät Ukrainaan lisää aseita, Fico kertoa lopettavansa Ukrainan tukemisen kokonaan. Se lienee sama mitä yksi Slovakia tekee, mutta mikäli sotaväsymyksen myötä into Ukrainan tukemiseen laantuu ja kuihtuu kokonaan, on kyseessä Venäjän voitto. Ensimmäinen häviäjä on, parhaillaan kulta-aikoja elävä, USA:n aseteollisuus, joka takoo aseita Ukrainaan. Toinen hämmästelyn paikka piilee Ukrainan sodan jälkeisessä tilanteessa, mikä on esim. NATO-Suomen asema, kun normalisoidaan suhteita Venäjään. Kolmas pohdinnan paikka löytyy maailman valtaenemmistöstä, joka vihaa yli kaiken länttä. Kuinka se suhtautuu po. sodan jälkeen Venäjään ja meihin. Olemme NATO-pöydässä, joten kannattaisiko sinne lähettää joku sellainen suomalainen, joka ei vain naureskele pöydän päässä isojen poikien vitseille vaan tuo keskustelupiiriin jotain uutta ja on jopa valmis lyömään nyrkkiä pöytään sodan ja nykymenon lopettamiseksi?
Meillä julistetaan vahvasti ääniväristen rajan aukeavasta railoista ja vastaavista viittauksista, kun käännämme kiukunsekaisen katseemme itään. Olemme mielestämme länsimaisen elämäntyylin eturintamassa päivystäviä uljaita vartijoita, vaikka olemme keskellä länsimaista kristittyä maailmaa. Toiset, siis me, näkevät meidän puolustavan inhimillisyyden, tehokkuuden ja ahkeruuden puolella rajaa laiskuuden ja mielivallan hyökkäyksiä vastaan. Ilman meitä itäinen veltto, laiska ja hällä väliä tyyli jyräisi ja valloittaisi läntisen puolen vanhaa mannerta ja kenties rutkasti enemmänkin maailman kulmakuntia. Näin ajattelemme asiat ja hyväksymme omat totuutemme omasta vinkkelistä, mutta kuinka tuumii samasta asiasta naapurimme ja selitteleekö hän vai onko naapurimme väittämineen peräti yhtä oikeassa kuin me eli väärässä?
Naapurimme mielestä äiti-Venäjä toimii kautta his/hertorian kristityn maailman väsymättömänä puolustajana, joka on vuodattanut rakkaiden lastensa verta, jotta aasialaiset eivät pääse tunkeutumaan tänne ja sotkemaan sinisilmäistä geeniperimäämme. Ehkäpä suomalaiset näyttäisivätkin hiukan toisilta luin esim. terävänenäiset pohjalaiset, jos hunni Attilan ja kumppaneiden heilumista näillä nurkilla ei olisi torpattu. Mentaliteetti eron naapuri näkee niin, että heidän elämäänsä ei ahneus ja lähimmäisen hyväksikäyttö hallitse. Myös varhaisen kuolemanrangaistuksen poistumisen Venäjällä he nostavat esiin. Mestaus poistui esim. Ruotsissa niinkin myöhään kuin 1921, siihen asti giljotiini erotti paatuneen rikollisen pään ja jätti muun ruhon rauhaan sitä harhaan johtaneen nupin ongelmiin ajaneilta aatoksilta.
Kaikki korostavat omia onnistumisiaan ja unohtavat ikävät seikat, kuten maaorjuuden, viimeiset matkat Siperiaan, vankileirien saariston tai rempallaan olevan rakennuskannan jne.. Jokaista asia kyetään mielikuvituksella muokkaamaan haluttuun suuntaan ja jotta sinä pystyt samaan ja näkemään muokkauksen läpi, kehotan perehtymistä his/hertoriaan. Ja muista sekin, faktan tarjoajan päämäärään saattaa kuulua mielipiteesi muokkaaminen, älä siis nojaa vain yhteen lähteeseen - perehdy myös siihen toiseen näkökantaan, sen tarjoamiin väittämiin ja faktoihin, tee näin vaikka tuntuisi kuinka ilkeältä ottaa vastaan ajatusmaailmaasi nähden ristiriitaista tietoa. Muista sekin, että helposti totuutena pidetään ensiksi saatua tietoa ja muuta inhottavana propagandana ja mielipiteen manipulointina. His/hertorian kirjoittaa aina voittaja, mutta kuinka käy,kun voittaja vaihtuu ajan saatossa eli ONKO SUOMI TURVASSA ÄITI-VENÄJÄN KAINALOSSA VAI MATKALLA SURMAN SUUHUN?
Ei liene epäselvää, että rikkaimmatkin suomalaiset pitävät sellaista toimintaa epäoikeidenmukaisina, jossa köyhät maksavat kansallista velkaantumaa samalla, kun varakkaampien taakkaa po. maksuista helpotetaan. Yhtä hölmöä on se, että tällaisessa tilanteessa lakkoillaan vientivetoisen valtion vientiteollisuus polvilleen eli alistamme uusia köyhiä kustantamaan pienistä tuloistaan reilun viime vuosikymmenen aikana kertynyttä Suomen valtion velkaa. Hallituksen härkäpäisyys ja siitä seuranneet lakot lisäsivät suomalaisten työttömien määrää tuhansilla tämän maan nyt entisillä vientiteollisuuden työntekijöillä. Käytännössä tämä tietää sitä, että valtion velan maksu vaikeutuu entisestään, kun vienti ei vetänyt. Muistanette myös, että Suomeen jäi mainittujen lakkojen aikana kotoutumatta muutamia miljoonien eurojen investointeja. Suomi ei ole enää vientiteollisuudelle vakaa toimintaympäristö ja vetovoimainen investointikohde.
Ensimmäinen fakta, jota valtamedia toitottaa, sisältää persujen vaalilupausten syönnin, toinen fakta, mistä valtamedia vaikenee, on se, että Marinin hallitus ja etenkin sen Uniper-ratkaisut vaikuttavat tämän päivän suomalaisen köyhän elintasoon. Ensimmäinen mielikuva, jota valtamedia markkinoi, luo Purrasta kylmäsydämisen, tunteettoman ja lähimmäisistä vähät välittävän pyrkyrin. Toinen mielikuva, josta valtamedia vaikenee, liittyy Mariniin, hänestä ei luoda kuvaa itsekkäänä bileäitinä, joka jättää lapsensa kotiin, kerää valtavan äänimäärän ja tätä hyväksi käyttäen kääntää selkänsä äänestäjille ja lähtee elostellen pörräämän ökyjen jetsetpiireihin tekemään valtavaa hiilijalanjälkeä. Kun vielä toteamme ajassa elävän valtamediamme keskittyvän kymmenienmiljoonien eurojen toimituksellisella panostuksella Euroviisuihin ja vieläpä sillä pieteetillä kuin kyseessä olisi elämän ja kuoleman asia niin, mitä voimme odottaa tällaiselta medialta? Emme yhtään mitään, koska Kääriäiset(ei Seppo) ja kalsarikumppanit ovat sille tärkeämpi asia kuin kansallinen taloudellinen katastrofi, jonka keskellä me parhaillaan elämme.
On taatusti varmaa, että persujen kannatus ottaa vahvan sukelluksen. Tämän mahdollistaa Purran käytös ja siitä valtamedian luoma mielikuva: Purra on vain uusi itsekäs Soini, jonka pienestä lähipiiristä koostuvat taustajoukot ovat jopa samat. Kun kaiken kukkuraksi YLE saa, vastoin vaalilupauksia, nykyhallitukselta tuhdin tukevoituksen pakkoveroilla kerättävään toimintarahastoonsa, on se kuin allekirjoitus Purralta: tämä on meidän media, se kertoo totuuden. Kokoomus kestää nykyisen politiikan harjoittamisen, sillä on sadan vuoden perinne ja se onnistunut kiillottamaan puolueen julkisuuskuvaa himmentäneen kuningastahran jo aikaa sitten. Toisin on persujen laita, kun puolueen sisäpiiri hymyillen hyväksyy sen, että persuista tehdään valehtelijoiden puoluetta, jossa kääntäjä vaihtuu, mutta takki pysyy samana.
Kieltojen tie on helpoin tie, se ei juurikaan niele edes Uiton ruplia, mutta synnyttääkö kieltolinja uusia negatiivisia vastareaktioita? Kaupungissamme tarjoaa harrastuksia kymmenet eri järjestöt ja vieraista kulttuureista saapuneet täydentävät mukavasti perinteistä vapaa-ajan tarjontaamme. Jotenkin tuntuu mystiseltä, kun nuoret ja lapset eivät löydä po. harrastustarjontaa. Nähdäkseni ongelman suurus ei vaikuta mitenkään massiiviselta. Kun huomioidaan kaupungin palkkalistoilta löytyvän (muistaakseni) viisi nuorisotyöntekijää ja runsaasti nuorisotiloja, niin ihmetys nuorison liikkumiseen ja rauhoittamiseen tähtäävien liikkumisrajoitusten suhteen puhkeaa täyteen kukkaan viimeistä terälehteä myöden. Eihän kyse ole mistään muusta kuin avoimesta viestinnästä. Mielestäni kyse on kaupunkimme perinteisestä ongelmasta: viestittely ja tiedotus ei pelaa vähimmässäkään määrin, joten siirrytään ikävien kieltojen ja kiukkua herättävän kontrollin murheelliselle polulle!
Joskus meillä istuskeli nuoriso- ja liikuntalautakunta sekä kulttuurilautakunta. Kun kumpikin taho kokousti tahollaan, kilpailivat ne samoista markoista, sittemmin euroista. Molemmissa pöydissä istui noin kymmenen päättäjää ja kaikista heistä löytyi palo ajaa eteenpäin näitä asioita, joita lautakunta pyrki tarjoamaan kaupungille. Molemmat lautakunnan kirittivät toisiaan, jopa joskus niin vahvoin ärräpäin siunatuin sanakääntein, että valmistelija joutui sulkemaan silmän ja punottavat korvansa lautakunnan jäsenten ulostuloilta. Oikein kaiholla muistan näitä aikoja, kun liikuntaihmiset päättivät liikunta-asioista ja kulttuuri-ihmiset kulttuuriasioista. Noista sanailun hetkistä on tallentunut mieleen ikimuistoisia hetki! Kiitos niistä, Niina, Heli-Päivikki, Mikko, Markku ja Sege. Tämä porukka innovoi ja päätti liikunta-asioista lapset ja nuoret huomioiden. Samoin toimi kulttuurilautakunta kyntäessä menetyksellä omaa sarkaansa.
Tänään kaupungissamme istuu tiivistetty sekalainen seurakunta päättämässä muhkeasti laajentuneesta asiamäärästä. Nyt meillä on perspektiiviä katsoa asioita taaksepäin ja pohtia kuinka niin liikuntataho, kulttuuripuoli kuin nuorison huomioiminen ovat kehittyneet kaupungissamme: Aikoinaan kaupunki maksoi kahdelle urheiluseuran toiminnanjohtajalle käypää kuukausi palkkaa, koripallossa oteltiin SM-loppuottelussa, jääkiekossa noustiin liiton korkeimmalle sarjatasolle, jalkapalloa pyöritti kaksi seuraa ja Vakka-liiga tuohon päälle, pesäpallossa pelattiin naisten ja miesten sarjoissa sekä pesiskoulut pyörivät, suunnistus veti nuoria luontoon, uimahallissa polskivat kymmenet nuoret hyvän harrastuksen parissa - kulttuuripuolella oli hyvät omat palkatut vetäjät, Karita Mattila ja Juha Uusitalo vetivät uuden kirkon täyteen kuuntelijoita, teatteri tarjosi valtakunnan ensi-iltoja mm. Heli Laaksosen näytelmistä jne.. Jos vertaamme esittämäni aikajanan alkupäätä ja nykyhetkeä, olemme taatusti säästänet rutkasti rahaa, mutta onko meille syntynyt sen seurauksena uusi kasvava kulu, joka koostuu patukoista, panssariaidoista, kameroista ja vartijoista? Voisimmeko kieltojen sijaan ottaa mallia sieltä, missä ongelmat on hoidettu muuten kuin kieltojen plus kontrollin avulla ja voisimmeko vanhempien haukkumisen sijaan kuunnella nuoria`?
Suomea voi pitää jokseenkin hämäränä maana asuntopolitiikan osalta. Ensinnäkin he ketkä asuvat kivihiilestä energiaa saavassa taajamassa korostavat luontoarvoja ja tietävän kaiken siitä kuinka maakunnissa tulee, luontoa säästäen, elää. Ja jotta kummallisuus nousisi korkeampiin sfääreihin, nämä maakunnissa, luonnon keskellä asuvat, eivät tiedä mitään eivätkä ymmärrä pätkääkään siitä, kuinka luonnon keskellä tulisi, luontoa säästäen, asustaa. Jos nämä jälkimmäiset haluavat säästää luontoa esim. liikkumisen suhteen työpaikan ja kodin välillä eli nauttia joukkoliikenteestä omassa autossa istumisen sijaa, heidän tulee muuttaa kivihiilipohjaiseen energiaympäristöön. Samalla he joutuvat muuttamaan kohtuuttomien kustannusten pariin ja mikä tärkeintä he tuskin enää ovat maan kannalta tuottavia yksilöitä - vai onko pääkaupunkiseudulla tarjota töitä autotehtaan työntekijälle tai muille vientiteollisuuden puurtajille, saati elintarvikehuoltoamme pystyssä pitäville viljelijöille tai kalastajille poromiehistä puhumattakaan?
Hullunkurinen yhteiskunta motivoi jäseniään pakkomuuttamaan luonnon keskeltä vientituloja tuottavasta työstä tuottamattomaksi pääkaupunkiseudun olemassa olevan rahan pyörittäjäksi. Kaikki tämä on pois vientituloista ja maan todellisesta kestävästä yhteiskunnan rakentamisesta. Jos poromies eikä maanviljelijä tahikka autotehtaan duunari, joiden panosta yhteiskuntamme välttämättä tarvitsee, ei voi harjoittaa ammattiaan pääkaupunkiseudulla, niin josko kysyisimme toisin päin: voiko ministeriön virkahenkilö, pizzantekijä tai YLE:n toimittaja tehdä työtään vaikkapa Kemijärvellä, jossa on tyhjiä asuntoja purkamiseen asti? Tavalliselle maakunnan kulkevaiselle on ihan sama, missä päin maata hänen talouttaan kurmoottavat lait valmistellaan tai hänen vastaanottamansa televisio/radiolähetys tuotetaan. Olisiko siis jo ihan vihreyden ja järkevän talouden pidonhengessä paikallaan toimia järkevästi.
Meillä eletään kasvun kautta, mutta onko tuo kasvu todellisen, kaikkia hyödyttävää, kasvun sijaan vain kupla, jonka paisumisesta vain muutamat hyötyvät? Jospa valtiovalta luopuisi satojenmiljoonien eurojen vuokra-asuntotuista ökyille sekä ay-liikkeen kihoille ja sen sijaan alkaisi suunnitella maassamme olevien tyhjien asuntojen hyödyntämisellä siirtämällä hallintoa ja YLE:n kaltaista toimintaa po. kulmakunnille. Näin maakuntiin, paikan päälle, saataisiin osaamista siitä, kuinka maaseudulla tulee elellä iloisesti susien, karhujen plus ilvesten telmiessä leikkivien lasten ympärillä - esim. tästä nauttimisen puute vaivaa kovasti maakuntien lapsiperheitä. Eikö muutenkin olisi vihreämpää käyttää olemassa olevia työtiloja kuin rakentaa miljardeilla euroilla hiilijalanjälkeä kasvattavia betonirumiluksia ja niiden oheen sijoittuvan kulkuväylästöä. Muutetaan yksinkertaisesti väestön pakkosiirron suuntaa siten, että se tukee kestävää kehitystä plus vahvistaa hyvinvointiyhteiskuntaa!
Kaveria ei jätetä vai miten asian näkee & kokee Hakkarainen tai yöammuskeleva poliisi? Persujen johdon tulisi hoksata, ettei tehtävään valittu tai tyrkylle päästetty ole syyllinen kyvyttömyyteensä ja munauksiinsa vaan syylliset löytyvät hänen tyrkylle vallinneiden joukosta. Kun valinta on tehty, ei enää johdon sovi valitsemiaan ehdokkaita saati läpimenneitä luottamushenkilöitä haukkua, koska he ovat seurauksista ja niiden aiheuttajista vastuussa. Uudessakaupungissa kävimme paikallisosaston sihteerin Mikko Saaren kanssa läpi kaikki kuntavaaleihin ehdolle pyrkineet halukkaat. Jokaisen itseään ehdokaslistalle tarjonneen kanssa vietettiin kahvittelun merkeissä keskustelukotvanen, viidestä minuutista pariin tuntiin, jotta joukosta saatiin raakattua nazit, lähimmäistään vihaavat sekä he, keillä ei ollut kykyä yhteisölliseen työskentelyyn kaupunkimme edestä. Jokainen Eero ja Elviirakin voi kuvitella, että ehdokashaastateltavia riitti kaupungissa, jossa puolue on valtakunnallisissa vaaleissa sijalla yksi. Kaikki eivät nielleet ratkaisuamme kevyesti, vaan ottivat yhteyttä joko puolueen kansanedustajiin ja puolueen huipulle. Saaren kanssa pidimme päämme, emmekä alistuneet valintoihimme liittyneisiin painostusyrityksiin. Lopulta paikallisyhdistys hyväksyi ehdokkaiksi esittämämme henkilöt.
Jos vastaavasti olisi toimittu muuallakin maassamme, ei nykyisiä ylilyöntejä `tuskin olisi koskaan tapahtunut. Ehkä poliisin tapauksessa piili mahdollisuus toteutuneelle episodille, koska tuskinpa yksikään suomalainen voi kuvitella maamme poliisikuntaan päässeen tai kuuluvan tyyppiä, kuka lähtee yöllä kännispäiten kadulle ammuskelemaan. Silti jokainen meistä tarvitsee ja ansaitsee tukea lähimmiltään silloin, kun on muninut itsensä henkilökohtaisten paineiden alle - tämä koskee myös po. poliisireppanaa, kuka töppäsi sekä poliittisen että siviiliuransa. Hakkaraisen kohtelua ihmettelen, koska käsittääkseni hän ei ole viime aikoina muninut. Mies halutaan, otaksuntani mukaan, pistää ehdokaslistalta lähinnä tai vain siksi, että puoluejohdon kaverit hamuavat hänen paikkaansa. Pahimmillaan, persujen vinkkelistä tutkailtuna, tapaus Hakkaraisen seurauksena, saamme uuden puolueen EU-parlamenttiin ja siinä sivussa Purran johtamat persut vajoavat kannatuksessa minipuolueeksi. Onkin lystiä nähdä toistaako historia itseään ja tulevassa puoluekokouksessa syntyy uusi takakonttipuolue, kun Soinille selkänsä kääntäneet kääntävät nyt selkänsä Purralle - takinkääntäjät lähtee, selänkääntäjät pysyy?
Jossain organisaatioiden tehokas toimimattomuus pistetään järjestykseen kunta, valtio, armeija, yliopisto, YLE, Neuvostoliitto ja VSV. Aina järjestys ei kuitenkaan ole tuo ja pääsemme irvailemaan ja naureskelemaan tyylille, jossa Neuvostoliitto ominen ihmemetodeineen sijoittuu huonompaan päähän listaa. Lasten tasa-arvosta pyrittiin pitämään jokseenkin hyvin huolta, ainakin paremmin kuin meillä nyt, Neuvostoliitossa. Jos unohdetaan kommunistiökyt ja heidän lastensa saama erityiskohtelu, niin tämän jälkeen yhteiskunta pyrki päiväkodeissa ja kouluissa tasoittamaan kotitaustoista johtuvia eroja. Ensimmäinen asia, jonka me voisimme oppia mainitusta, lienee se, että tunnustamme kotien ja vanhempien erilaisuuden. Lisäksi meidän tulee ottaa huomioon lasten erilaisuus eikä unohtaa keskinkertaisuuksista poikkeavia Gaussin käyrän ääripäitä.
Muistaakseni kirjassa lasten päivähoito Neuvostoliitossa, nostettiin esiin sitä, että esim. pöytäkunnan jokaisen lapsen tulee jossain vaiheessa nousta esiin omilla lahjoillaan niin, että koko pöytäkunta hyötyy tästä. Siispä opettajan on ohjattava tapahtumia niin, että vuoroillaan kaikki lapset ovat parhaita ja muut lapset hyötyvät yhden paremmuudesta. Kun lapsia ryhdytään kasvattamaan näin jo pienestä pitäen, tulee heistä itsevarmoja, mutta myös yhteisöllisiä ja siinä sivussa, myöhemmät kiusaamiset kuten syrjäytymisetkin kyetään pitkälti eliminoimaan. Kyseessä oli tupla voitto, niin yhteiskunnalle kuin sen jäseneksi kasvavalle yksilölle. Meillähän asiaa lähestytään aivan eri tavoin, mittariksi otetaan jo alun alkaen raha: kuinka kyetään mahdollisimman edullisesti tarjoamaan siedettävää varhaiskasvatusta lapsille - jos ette usko, katsokaa varhaiskasvatuksen opettajien palkkoja, voiko yliopiston käymällä tienata vähemmän?
Eiköhän meidän tulisi viimeinkin pysäyttää tämä hyvinvointiyhteiskuntamme rippeitä helvettiin vievä juna ja ohjata se oikeille raiteille. Päättäjien tai heitä ohjaavien ministeriöiden virkahenkilöiden arvomaailma pitää entrata inhimilliseksi. Kun katseli Marinia ja kuuntelee Purraa tai Tuppuraista jne., voiko löytyä itsekkäämpiä tyyppejä, jotka vähät välittivät ja välittävät maakuntien tavallisista asukkaista, yrittäjistä, duunareista ja heidän terveydestään ja lapsistaan huolehtivista virkahenkilöistä eli heistä, ketkä koko tämän paskan maksavat ja pitävät pyörimässä. Kun nyt soten seurauksena ajetaan kuntia niin ahtaalle, että he joutuvat säästämään lisää lapsista, nuorista ja hyvinvointivaltion rakentaneiden ja eläkkeensä maksaneiden ikäihmisten tuloista, olemme ajautuneet julmaan viidakon lakeja noudattavaan yhteiskuntaan. Maakunnan kuntapäättäjän on vaikea noudattaa inhimillisiä arvoja, jos päätökset ohjataan pääkaupunkiseudulta niin, että olemme vain säästökohde, jonka resursseja leikataan koko ajan. Totuus on se, että sellaisella yhteiskunnalla, joka ei pidä huolta vanhuksistaan ei ole uskottavuutta ja sellaisella, joka ei huolehdi lapsistaan ei ole tulevaisuutta!
