perjantai 26. kesäkuuta 2020

USA:n demokraattinen puolue kiellettävä rasistisena?

Etelävaltojen lippua ei saa vilauttaa, Eskimo jäätelö täytyy kieltää, vanhat patsaat täytyy kumota, jos niiden taustalta löytyy rasismia. Jos tuo viimeinen pitää kutinsa, täytyy myös USA:n demokraattinen puolue kieltää rasistisena, sillä se kannatti sisällissodassa orjuuden jatkamista! Tietenkin myös espanjan kieli tulisi kieltää, siellä käytetään mustasta sanaa negro.

Suomessa ei onneksi olla kovinkaan herkkähipiäisiä vähemmistöjen suhteen. Kansaedustajaksi valittu henkilö on voinut kannattaa vähemmistöjen eliminoimista esim. uskonnollisen suuntauksen tai seksuaalisten taipumusten perusteella. Valtamedia hyväksyy vahvatkin ulostulot, kun toteat muuttaneesi mielipiteesi ja edustat vihervasemmistoa.

Tuleekin mieleen yksinkertainen konsti välttyä kaikelta ennen, omasta mielestään, niin hauskalta, mutta tänään tuomittavalta: Liity demareihin ja kadu. Mitä taas tulee USA:n presidentti mittelöön, näyttää siltä, että vastakkain asettuu täysin hassahtanut höyrypää ja unohteleva dementikko. Näitä kahta kahelia yhdistää kaksi juttua: rikkaus ja korkea ikä, joten: PYSYTÄÄN KAUKANA NATO:sta!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

SELÄTETÄÄN SIHYONGELMAT

Sihyn eteneminen sujui luottamuselimissä leppoisesti kuin kevyessä tuulessa purjehtimine. Viimeinenkin äänestys päättyi valtuustossa äänin 43-0. Tämän jälkeen tavallisten kaupunkilaisten kysymysten myrsky tarttui päättäjiin. Nyt harva uskoo syntyneessä myrskyssä Ukin pystyvän seilaamaan karahtamatta koronan ja kaupungin väkikadon nostattamiin taloudellisiin karikkoihin.

Ulkopuolisen silmin päätöksentekomme on ajautunut pattitilanteeseen. Kun päättäjät eivät kykene pattoon(rauhansopimukseen) tai edes halua neuvotella vastapuolen kanssa, lienee parasta unohtaa koko sihy. Pahimmillaan sihy etenee kuin vene karikossa pohja kiviin kolisten toisten yrittäessä pitää paattia pinnalla ja saada se rantaa ja toisten tehdessä kaikkensa, jotta vene uppoaisi eikä ainakaan pääsisi perille. Nykyiseen tilanteeseen sihyn ajaneet päättäjät ovat polttaneet viimeisetkin sillat keskustelulle ja kompromissin löytymiselle. Sihy on jämähtänyt paikoilleen.

Poliittisiin äänestyksiin osallistuvien täytyy varautua olemaan häviäjän puolella ja sen jälkeen siirtymään yhdessä tehdyn enemmistöpäätöksen taakse. Meillä päätös syntyi äänin 43-0 ja tämän jälkeen alkoi kerääntyä mustia pilviä varjostamaan yksimielistä päätöstä. Vaikka päätöksenteon ulkopuoliset po. alan asiantuntijat varoittivat mahdollisista valituksista, heitä ei kutsuttu neuvotteluihin tai noteerattu muuten kuin ylimielisellä syyllistämisellä ja jopa ikärasisteiksi tuomitsemisella. Tulevaisuudessa historian- ja politiikantutkijat ihmettelevät meidän sihymme etenemistä ja tulevat mitä todennäköisemmin lopputulokseen: HULLUJA NUO UUSIKAUPUNKILAISET!

Kaupunkimme viimeiset kunnalliset vapaa-ajan rakennusinvestoinnit tapahtuivat miltei 50 vuotta sitten. Ikävällä tavalla kaupunkimme väkikato osoittaa, ettei 1980-luvulle jämähtäneeseen kaupunkiin haluta muuttaa edes työn perässä. On täysin kiistaton ja selvä asia, että Uudenkaupungin täytyy kyetä investoimaan niin, että asukkaiden viihtyminen kaupungissa paranee. Vapaa-ajan tilojen päivittämisen tekee haasteelliseksi se, että kaupungin lakisääteisten palveluiden puitteet on jätetty hoitamatta eli meillä on vuosien saatossa syntynyt kymmenien miljoonien eurojen korjausvelka tiestöön, kunnallistekniikkaan ja rakennuksiin.

Kornilta tuntuu lähinnä se, että samalla kun meillä ei ole ollut varaa vapaa-ajan puitteiden päivittämiseen tai lakisääteisten palveluita tarjoavien kiinteistöjen kunnossapitoon, rahaa on hassattu mitä mystisimpiin haihatteluihin ja utopioihin, jotka eivät ole tuottaneet toivottua tulosta. Pelkästään rannan lautalaituriin on isketty monitoimitalon hinta. Lautaranta on valaistuna hieno, mutta ei tarjoa mitään aktiviteetteja kaupunkilaisille. Kun tähän summaan lisätään Pakkahuoneen tienoilla tapahtunut vuosia jatkunut kivien siirtely ja ns. keskustan kehittäminen demokatuineen, riippusänkyineen, Esko-Holvin kiinteistön ostoineen jne., saamme helposti kokoon toisen monitoimitalon hinnan. Lisää monitoimitalon hintoja saamme kasaan, kun muistelemme Tontonmäen, Betorantien, pankkileikin, etanolitehtaan jne. miljoonien eurojen menot.

Tarkastelu menneeseen osoittaa, että toisin toimien olisimme voineet pistää kaupungin peruspalveluiden puitteet kuntoon, päästä irti korjausvelasta ja vieläpä modernisoida kaupunkilaisten vapaa-ajanmahdollisuudet. Me toimimme väärin, koska kukaan ei tarkastellut asioita riittävän laajasti eikä ymmärtänyt asioiden ristikkäisiä vaikutuksia eikä edes sitä, että viime kädessä kaikki huuhaapahan ja turhuuteen upotettu raha on pois yhteisestä kassasta, jolla rahoitetaan niin lakisääteiset peruspalvelut kuin kaupungin pitäminen asumisviihtyisyyden osalta kilpailukykyisenä. Kaupunkilaisia ei voi syyttää mistään, sillä heille ei koskaan kerrottu suurten menestyshankkeiden olleen tyhjiä kuplia, kuten esim. etanolitehdas.

Edellä esitetty osoittaa mihin käytimme rahat ja miksi ajauduimme nykyiseen tilaan. Edellä esitetty todistaa senkin, miksi tuolloin vallassa olleet päättäjät eivät avaa kaupunkimme menneisyyttä: JOS HE SEN TEKISIVÄT, HE OSOITTAISIVAT OLEVAN HELPOSTI HÖYNÄYTETTÄVIÄ JA HAIHATTELUIHIN TAIPUNEITA KAUPUNGIN TALOUDEN AIKAANSAAJIA! Edellä esitetty todistaa myös sen, että meillä on varaa pistää peruspalvelut puitteineen kuntoon ja meillä on jopa varaa sihyn välttämättömien osien toteuttamiseen. Jotta saisimme Uudenkaupungin kasvu-uralle, meidän tulee tehdä selkeä sekä avoin tarvekartoitus kiinteistöjen ja vastaavien kunnosta sekä tehdä avoimet suunnitelmat vapaa-ajanmahdollisuuksien päivittämisen suhteen. Kaikki mainitut tarpeet tulee nivota saman kehityssuunnitelman sisään realistiselle aikajanalle, muuten taloudellisesti realistinen toteutus tuskin toteutuu. Eikä mainittu kuviokaan onnistu ilman päättäjien/valmistelijoiden/kaupunkilaisten välistä aktiivista ja avointa yhteistyötä!

perjantai 5. kesäkuuta 2020

Lukiomme sijoitus surkea 201.

Suomen lukiovertailussa Uudenkaupungin lukio majailee sijalla 201. Laitilan lukio jää kirkkaasti taakse aina sijalle 280. Perinteisesti Vakka-Suomen lukijoista kärkeen murtautuu Mynämäen lukio sijoittuen 22. parhaaksi lukioksi. Nousiaisten lukion ranking 55. Rauman lyseon lukio järjestysluku 167. Mynämäen lukion sijoitusta voidaan pitää melkoisena saavutuksena, sillä ns. pienistä lukioista ainoastaan Paltamon lukio, sija 16., jättää mynämäkeläiset taakseen.

Sijoituksen perusteella eli laadukkaalla Uudenkaupungin lukio ei vedä tänne opiskelijoita muualta. Tuskin edes Laitilasta, sillä Uudenkaupungin lukio jää rankingissa selvästi niin Raumalle kuin Mynämäelle. Meiltä on puuttunut halu synnyttää esim. musiikki- tai lilluntapainotteista lukiota, joten senkään suhteen Uudenkaupungin opetustoimi ei houkuttelu lapsiperheitä muuttamaan tänne.

 Uudenkaupungin lukion sijoitus on aina pyörinyt varsin alhaalla ja esim. Mynämäen korkealla. Kahden vakkasuomalaisen lukion vertailu herättää kysymyksiä varsinkin, jos lisäämme ajatusvyyhtiin suurinvestointimme. Kertooko vertailu tylysti, että meillä ei osata kehittää opetusta tai se on Uudellekaupungille pelkkä säästökohde - Kykeneekö koulutuslautakunta hoitamaan tehtävänsä vai keskittyykö se vääriin asioihin - Jos nyt teemme voimakkaan sijoituksen sihyyn, joudummeko investoinnin kalleuden vuoksi nipistämään lisää rahaa opetuksesta ja laskemme sen tasoa edelleen vai onko sihy piristysruiske, joka uusinen tiloineen mahdollistaa opetuksen laadun parantamisen?

Linkki:


https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006511803.html