sunnuntai 29. tammikuuta 2017

SDP palaa juurilleen: Kallinen, Kallio, Var... listoille?

Jos valtakunnan politiikassa Timo Soinia pidetään vuosituhannen sanansyöjänä, meillä paikallisesti tuon tittelin pokkaa massiivisella ylivoimalla SDP. Minkään puolueen perusohjelma, historialliset saavutukset ja vaalilupaukset eivät koskaan ole lyöneet todellisuutta yhtä rajusti kasvoille kuin  Uudenkaupungin SDP:n. Kyseessä lienee härskeistä härskein äänestäjien väheksyntä ja poliittisen vallan väärinkäyttö. Puolue, joka jo alkujulistuksessaan lupaa ajaa vähäväkisten ja tavallisten ihmisten etua vetää häikäilemättömästi äärioikeistolaista Pinochet politiikkaa.

SDP:n toimien seurauksena se menetti uskottavuuden paikallispolitiikkaan perehtyneiden kaupunkilaisten keskuudessa. Kaikki tämä alkoi makkarajuhlavalheesta ja eteni härskiin yksityistämiseen, jonka tekemisen ytimessä Uudenkaupungin demaripäättäjät jyräsivät vaalilupausten vastaisia päätöksiään. Tästä seuraa se, että puolue menetti pöytäkirjoihin perehtyneiden kaupunkilaisten silmissä uskottavuuden ja kiinnostavuuden. Puolueen kiinnostamattomuus realisoitui reilun viikon takaisessa Työväentalolla järjestetyssä tilaisuudessa. Vaikka vetonaulana hääri puheenjohtajakandinaatti Harakka, ei pakalle saapunut kuin muutamakymmenen demaria. Lipposen piipahtaessa vastaavassa talossa kävijöitä oli satoja ellei peräti toista tuhatta.

SDP tiedostaa nykyisen tilanteen ja estää kevään vaaleissa totaalisen kannatuksen romahduksen kaivamalla esiin tunnetusti uskottavia politiikantekijöitä: Kallinen, Kallio ja huhutaanpa Helena Vartiaisen paluusta valtuustoehdokkaaksi. Kallinen ja Kallio kuuluivat paikkakuntamme politiikan raskassarjalaisiin, jotka ajoivat tiukasti tavallisen kansan etua. He ovat oiva lisä puolueen vaalilistoille ja juuri he kykenevät menestyksellä haastamaan puolueessa vallan kaapanneen äärioikeistolaisen valtakilikin.

Kallisen ja Kallion uskottavuuden myötä demarit kykenevät torjuntavoittoon, mutta Vartiaisen listoille lähtö tekisi puolueesta mahdollisen vaalivoittajan. Vartiainen on entinen kansanedusta, omaa hyvät suhteet pääkaupunkiin ja lisäksi hänen työnsä pienen ihmisen eteen muistetaan.  Tuntuisikin käsittämättömältä,  jos demarit eivät pyytäisi Helena Vartiaista vaalilistoille. Se olisi voitto puolueelle ja koko Uudellekaupungille, ainoastaan nykyiset demarikihot häviäisivät, kun joutuisivat luopua itsekkäästä mulle, mulle -politiikasta ja yksityistämisestä.

Tästä klikkaamalla alustuksessa toisen väriset kirjaimet ja pohja



lauantai 28. tammikuuta 2017

JUHLAVUODEN NOLOUS HUIPUSSAAN LEIRINTÄALUEELLA

Leirintäalueemme näyttää varsin murheelliselta. Vintin väntin sojottavat autojen sähköpylväät  lisäävät alueen ankeaa yleisnäkymää. Onneksi kaupunki parhaillaan oikoo po. pylväitä ja modernisoi alueen sähköviritelmiä.

Uusikaupunki on siitä mystinen merenrantakaupunki, että se ei ole isommin hyödyntänyt rantojaan kaupunkilaisten viihtymisen parantamiseksi tai rakentamiseksi.  Surkeuden huippuna voidaan pitää kaupunkimme leirintäaluetta, jonka kunnossapito, kehittämisestä puhumattakaan, on laiminlyöty totaalisesti. Kun täältä löytyy leirintäalueiden toinen ääripää, loistavasti hoidettu, karavaanarien Rairanta, korostaa vertailu kaupungin leirintäalueen lohdutonta olotilaa.

Lähellä kaupungin keskustaa sijaitseva ja mainiolla hiekkarannalla varustettu leirintäalue voisi olla aivan jotain muuta mitä se on nyt. Nuhruisen ja ränsistyneen yleisilmeen ja 1970-luvun elähtäneiden rakennusten sijaan paikalla voisi olla melkoinen turistirysä, jonka hiekkaranta, kioski ja ravintola palvelisivat myös kaupunkimme omia asukkaita. Ikävä vaan, tuntuu siltä ettei paikkaan ole satsattu juuri ruohonleikkuuta ja asiakkaiden rahastusta enempää. Väkisin esiin kumpuaa kysymys: Mikä on alueen hallitsijan osaamistaso, entä mikä on hänen toimintamotivaationsa?

Nähdäkseni leirintäalueemme ei täytä millään kriteereillä edes nykyajan minimivaatimuksia. Lienee kohtuullista tarkastella jopa sitä, miten kaupungin omaisuuden arvo on muuttunut vuosien saatossa. Onko kiinteistöjen kunto päästetty romahtamaan joko osaamattomuuden tai huolimattomuuden seurauksena ja onko kaupunki oikeutettu mahdollisiin korvauksiin omaisuutensa arvonlaskusta? Vai onko kaiken takana taas ja yksinkertaisesti kaupungin puolelta tehty onneton sopimus vai sopimuksen täyttämisen surkea valvonta?

Leirintäalue putkahteli vuosien varrella esiin lukuisien hankkeiden yhteydessä. Yksi näistä hankkeista oli Velhoveden pyöräilyreitti eli pyöräilyreitti sinne, missä ei voi kaikilla pyörillä pyöräillä. Ihmetyttää miten nämä hankkeet etenivät ja kuka niistä hyötyi vai hyötyikö kukaan? Kokonaan toinen aprikointihaara aukeaa siinä, minkä verran hankerahaa käytettiin ja kuinka paljon siinä sivussa tärvättiin kaupunkilaisten veroeuroja? Mielestäni nämä seikat voisi selvittää pikaisesti, sillä saadut faktat helpottavat keväällä  käytävissä vaaleissa äänestäjiä parhaan ehdokkaan löytämisessä.

Kaikessa nuhjuisuudessa ja karuudessaan leirintäalueemme on murheellinen näky ja kauttaaltaan nolossa kunnossa juhlavuotta ajatellen. Ikävällä tavalla leirintäalue kertoo juhlapuuhaajien rajallisesta eväästä tehtävissään, kun runsaasti yöpymisiä keräävä ja erittäin keskeinen matkailusektorin osa jää totaalisesti huomiotta. Ehkäpä korkeimpien päättäjien tulisi käyttää korkeimpia voimia leirintäalueen saattamisesta pikaisesti siihen kuntoon, että se voi vastaanottaa juhlavieraita. Vai onko tässäkin tapauksessa kaupungin maineen kannalta paras ratkaisu puskutraktori ja leirintäalueen opasteiden hävittäminen ja pyyhkiminen kartalta?

Tästä klikkaamalla saat alustuksen toisella tekstivärillä ja pohjalla.

torstai 26. tammikuuta 2017

PORVARI RII$$$TÄÄ KAUPUNKILAISTEN RANNAT

Ryteikön keskellä sijaitseva hylätty ja lahoava kesäteatteri vai sen paikalle nouseva kerrostalo - kumpi tarjoaa enemmän lisäarvoa Uudenkaupungin asukkaille?


Kaupunkilaisten nautintaoikeus rantoihin vaarantuu, jos härskit porvarit ostavat rannat! Missä uusikaupunkilaiset saavat nauttia merestä , jos porvarit rakentavat niihin palatsejaan? Näin pelonsekaisesti lausahdellaan kahvipöydissä ja tyrmätään kaavailut Uudenkaupungin uudesta rantarakentamisesta. Pelkojen perusteisiin löytyy aihetta, sillä kaupunkilaisten maaomaisuus ja sen nautintamahdollisuudet uhkaavat jäädä ikuisiksi ajoiksi 11 kerrostalon alle.

Kritiikin tekevät rakentavaksi oivat vaihtoehdot ja nyt kritiikin esittäjiltä löytyy jopa käytännön esimerkkejä kaupungin rantaomaisuuden säilymisestä kaupunkilaisilla. Nykyisten kaavailtujen kerrostalojen paikalla sijaitsee mm. kesäteatteri, jonka penkkejä päättäjämme ovat suojelleet menestyksellä siltä etteivät yksityiset perseet tällää pakaroitaan niihin. Näin penkit saavat jatkaa loistavasti alkanutta ja vuosia kestänyttä luontoon sulautumistaan eli lahoamistaan.

Kerrostalot uhkaavat nykyistä luonnontilaan päässyttä rantakasvustoa eli epämääräistä ryteikköä. Tähän ryteikköön liittyy olennaisesti ja kiinteästi kaupunkilaisten satavuotinen nautintaoikeus rantojemme luontoon. Kuinka monta housupyykkiä onkaan säästynyt, kun rantaryteikkö mahdollistaa kepillisen heittämisen buklaamisesta puhumattakaan. Nämä ovat päättäjiemme turvaamia keskeisiä nautintaoikeuksia rantojemme pöheköissä, joissa jotkut rohkeimmat historian ystävät herkistelevät elon hetkiään perinteitä noudattavilla yhdyntäriiteillä.

Kaupunkilaisen nautintaoikeus kohoaa korkeisiin sfääreihin silloin, kun hän sattuu kuulumaan parempiin piireihin. Tuolloin häntä palvellaan eikä massan murheet pahemmin haittaa hänen unelmiensa valmistelua. Eliittiin kuuluva saa rakentaa, niin halutessaan, vaikkapa omakotitalon kaupungin uimarannalle. Tämä ei tietenkään koske kaupungin rahvasta, vaan ainoastaan kermaa, jonka virkahenkilöstömme on massasta separoinut. Tavallisen rahvaan on yhä yhtä epätodennäköistä saada itselleen rantatontti Uudestakaupungista kuin autotehtaan duunarin päästä valtuustoon demarien listoilta. Sen sijaan kaiken mainitun maksamisen riemua ei ole viety tavalliselta uusikaupunkilaiselta.

Vakavasti ottaen, pidän käsittämättömänä, jos täällä joku esittää tai valmistelee jotain uutta, alkaa välittömästi itkeminen: EI TOMMOSTA; MIKSEI KAIKKI SAA OLLA KUIN ENNEN; MEIDÄN RANNAT TUHOTAAN, PORVARIT OMII RANNAT. Jos joku omalla rahalla rakentaa tähän kaupunkiin jotain eikä se haittaa tavallista kaupunkilaista mitenkään, niin siitä vaan! Kysyn vaan, mitä kaupunkimme menettää, jos vuosia tyhjänä seisoneen teatterin ja villiintyneen rantaryteikön tilalle rakennetaan kerrostalo, jonka uudet asukkaat tulevat turvaamaan ja maksamaan kaupunkimme kehittyviä puitteita ja palveluita.

Ihmettelen toistuvaa julkisuuden jakamista iki-ikävälle itkijänaiselle. Aikoinaan hän tarjosi Rauhan puiston väelle, joka häntä ei miellyttänyt, lopullista ratkaisua. Yleensä heikossa jamassa olevia lähimmäisiä pyritään auttamaan, mutta tämä tyyppi veti esiin termin, joka viittaa historiamme synkimpiin hetkiin. Välillä tyypähdykselle ei kaupunkimme tee kelpaa ja nyt kaupunkimme tulevaisuuskin näyttää mustalta möröltä. Uudessakaupungissa asuu reilut 15 000 ihmistä ja siihen joukkoon kuuluu lukuisasti paluumuuttajia, jotka tuovat positiivisen asenteensa, panoksensa ja kykynsä, joko järjestötyön tai politiikan kautta kaupunkimme muuttamiseksi viihtyisämmäksi. Tätä taustaa vasten en ymmärrä palstatilan antamista jollekin elähtäneelle ikinegatiiviselle itkijänaiselle.

Uudestakaupungista löytyy kilometritolkulla ryteköitynyttä merenrantaa, joka ei riemastuta muita kuin pussikaljaporukoita. Mielestäni rannat tulee muuttaa suunnitelmallisesti kaupunkilaisia palveleviksi viihtymiskeitaiksi ja asukkaita houkutteleviksi asuinalueiksi. Mitä arkkitehtuuriin tulee, en ota, suhruisen lehtikuvan perusteella, kantaa taloihin. Sen vaan totean, että arkkitehti Kivistön suunnitelmia on toteutettu suurella menestyksellä muuallakin, mutta ehkäpä tässä tilanteessa hän voisi piirtää vaihtoehdon ns. MÖRKÖ TALOILLE - Miten olisi NIISKUNEITI TALOT?

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

LISÄÄ OSAAMISTA KAIVATAAN!

Elämä siunaa jokaista luomakunnan jäsentä jonkinmoisella lahjalla - kukaan ei kuulu elon evässpektrin jokaisella sävyalueella armottomien munijoiden kategoriaan. Lähimmäisestä huolehtiminen eli lähimmäisenrakkaus korostuu juuri silloin, kun meidän täytyisi johdattaa osaamattomuuden pimeälle polulle eksynyt lajitoveri takaisin taitojen valoisalle tielle. Tuskin kukaan meistä haluaa kymmenet vuodet sivusta seurata inahtamatta lähimmäisen totaalisesti toistuvaa töissä epäonnistumista ja kaiken muuttumista ratkaisevasti paremmaksi hänen poistuessa työkuvioista muutamaksi kuukaudeksi.

Lähimmäisen saattaminen oikealle polulle vaatii harvinaislaatuista suoruutta ja rohkeutta, sillä ikävien asioiden kertominen ei tunnu koskaan mukavalta. Mutta eipä sekään näytä mukavalta, jos toinen epätoivoisesti epäonnistuen soheltaa ja säheltää läpi elämänsä sekä tuottaa elämänsä työksi ja tulevien polvien muistoksi vain epätoivoisesti väännettyjä torttuja epäonnistumisen pottaan. Auttakaa ystäviänne, avatkaa suunne, jos huomaatte läheisenne kulkevan munausten mustilla kujilla. Lopulta valoon astuessaan hän hoksaa ohjeidenne arvon - pelastitte poloisen elämän.

Juuri Uusikaupunki kärsii siitä, että ihmiset eivät löydä vahvinta omaa osaamisaluettaan, vaan sähläävät siellä, missä heidän kykyjensä rajallisuuden eteen kuuluu pitkä miinus. Tämä tuntuu varsin ihmeelliseltä silloin, kun osaavia korvaajia löytyisi läheltä. Yhtenä Uudenkaupungin ikoneista täytyy pitää koripalloa. Nyt koripallo ui edustuksen osalta, onneksi vain edustuksen osalta, pohjamudissa. Tilanteelle pitää viipymättä tehdä jotain. Täytyisi siirtää henkilökohtaiset skismat syrjään ja ottaa yhteyttä osaajaan, kun sellainen kerran löytyy.

HegeWee loi Uudenkaupungin koripallon tyhjästä, teki siitä osan kaupunkimme statusta aina kansainvälisiä areenoita myöden. Samaa yrittivät monet monilla paikkakunnilla, mutta missä pelaavat nykyään Äänekoski, Säynätsalo, Hyvinkää, Lappeenrata, Loimaa, Turku, Lahti jne.? - Miesten joukkueet katosivat ja jäljelle jäivät vain muistot, jos aina sitäkään, pikavoiton luontaisista mestaruuksista. HegeWeen ylivoimaisen koripallotietämyksen käyttö voi pelastaa kaupunkimme ikonin ja nostaa sen synkästä ahdingosta menestyksen loistoon.

Itse sain aikoinani läheltä katsoa kuinka HegeWee taisteli Pohitullissa nykyistä paljon isompien ongelmien kanssa. Mies pani itsensä peliin, otti vastaan iskuja, mutta edestä johtaen marssitti Korihait hopealle. HegeWee osasi hallita mediaa ja media osasi tehtävänsä. Nyt tarvitaan jotain samaa eli HegeWeen tietojen käyttöön ottoa. Ei siis kenellekään kenkää, vaan lisää osaamista.Tuolloin ongelmaksemme jää ainoastaan, tälläkin viikolla karmaisevasti paistanut, mediaosaamattomuus, meiltä puuttuvat toimittaja - Pohitullissa ei enää istu Asko Tanhuanpäätä tai Ahti Tuomista!


lauantai 21. tammikuuta 2017

Sairausloma+virasta pidättäminen=JOHTAJUUSONGELMA!!

Kaupunkiorganisaatiossa kuhisee, kun ei tiedetä tulisiko antaa kenkää, onko lomautettu, irtisanottu vai mitä. Kaiken takaa löytyy oikeidenkäynti, jossa korppi ei nokkinut korpin silmää eli virkamies ei taaskaan tuominnut virkamiestä. Saatiinko taas kerran pontta väitteelle, ettei meillä oikeuslaitos oikeutta jaa, vaan sopivia päätöksiä ja syyttäjäkin syyttää juuri sopivasti? Oikeuden päätöksen myötä  saimme ainoastaan  lisää inttämisen aiheita: Väärä tuomio vai oikea tuomio? -Lakituvassa on päätös luettu, joten siihen on tyytyminen, mutta voimmeko oppia ja hyötyä asian käänteistä ja tapahtumista? 

Jospa otamme tilaisuudesta vaarin ja tuumimme asioiden hoitoa ennen oikeusprosessia ja prosessin ohessa tapahtunutta virrasta pidättämistä (vai oliko se sairausloma). Voimmeko kenties oppia jotain tapahtuneesta oikeusprosessista ja siitä kummunneista oheispyörteistä? Yksikään asia ei liene niin itsestään selvä etteikö siihen perehtymällä voisi oppia jotain. Ennen katsomista tulevaisuuteen ja nykyisyyteen, meidän lienee älykästä noudattaa herra Kirkkomäen toimivaa ohjetta ja kääntää katse menneisyyteen, jota ilman emme voi arvioida nykyisyyttä ja tulevaisuutta.

Aloittakaamme objektiivinen pohtiminen tutkimalla työyhteisön toimivuutta eli tehokkuutta eli sitä kuinka työyhteisö toimi kaupungin sen asukkaiden parhaaksi. Ensinnäkin meillä vaihtuivat insinöörit tiuhaan ja lopulta saimme teknisen johtajan. Sopiikin esittää muutama kysymys pohtijoiden pöydälle tarkasteltavaksi: Lähtivätkö insinöörit siksi, että meinasivat pakahtua onnesta ja työympäristön tuottamasta ilosta ja mahtavasta tuloksen teosta, toiseksi kuinka riemullisissa oloissa tekninen johtaja saa työskennellä ja onko virkajohtomme mainiolla osaamisella kyennyt kesyttämään eripurat, takaamaan harmonisen työympäristön ja siten suoltamaan mainiota esityksiä kaupungin ja sen asukkaiden parhaiksi?

Jos nostamme tuon viimeisen jutun esiin erityistarkasteluihin, niin voimme pohtia oiken tosissamme työyhteisön tuottoa sen rahoittajan eli veronmaksajan kannalta: Aikoinaan kaupunkilaiset saivat vastaanottaa valmistelua, joka sikisi miljoonien eurojen hintaisia päätösyrityksiä ja päätöksiä: Rättihalli, teräshalli, sähköyhtiön halli, oluthalli, Tontonmäki, vuokrakerrostalot, tuulimyllyt, risteykset, katuvalot jne.. . Aprikoikaamme mitkä näistä olivat tai olisivat olleet kaupunkilaisten unelmien toteutumisia tai palvelleet suuresti kaupunkilasia tai keventäneet suuresti kaupunkilaisten velkataakkaa? -Pohtikaa ihan itse, minä en lähde teitä johdattelemaan.

Entäpä jatkuiko sama po. virasta pidättämisen/sairausloman aikana vai tuliko em. tyyliseen valmisteluun ja toteutukseen aukko? Kuinka tuo aukko täyttyi ja onko sen sen seurauksena kaupungissa esitelty selkeitä tulevaisuuden suunnitelmia: monitoimihallia, uimahallia, kaupunkia ja sen asukkaita palvelevia hankkeita? Onko kaikki kääntynyt parempaan suuntaan vai lurahtanut ahterilleen virasta pidättämisen/sairausloman aikana? - Pohtikaa asiaa ihan itse ja pohtikaa sitä tavallisen kaupunkilaisen, kaiken maksajan, kannalta, minä en lähde tässä asiassa ketään johdattelemaan.

Vilkaisemalla menneeseen ja keskittymällä  toteutuksiin, esittelijöihin ja toteuttajiin voimme hyötyä tästäkin tilanteesta. Voimme faktapohjalta pohtia organisaatiossa virkoja hallitsevien ihmisten kyvykkyyttä toimia kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi vai olisiko muutaman tyypin toiminnan pohtimisen sijaan meidän otettava pohdinnan alle koko organisaatio ja sen uudistaminen. Syntynyt tilanne palvelee mainiosti myös äänestäjiä, sillä nyt mahdollisesti näette selvästi ja selkeästi, ketkä vähät välittävät 15 000 uusikaupunkilaisesta, kun vaihtoehtona puolueen tai sen jäsenen etu!


keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Adressi omaksi vai kaikkien hyväksi

Mikään ei harmita niin paljon kuin ihmisten aliarviointi, väheksyminen ja suoranainen sumuttaminen. Kun tähän liitetään härski oman edun tavoittelu vaaleissa, muuttuu harmitus kuvotukseksi. Jos ministeriössä tehdään päätös, jota TYKS:n johdon tulee noudattaa, miksi meidän pitää syyllistää TYKS:n johtoa tai järjestää keskustelutilaisuus, joka ei johda mihinkään. Eikö ole lähes sama, jos syyttäisimme kaupunginjohtajaa Krimin miehityksestä ja vaatisimme häntä lopettamaan sen? Jos olen väärässä niin oikaiskaa ja kertokaa mitä me voimme saavuttaa kaavaillulla TYKS-keskustelulla!

Kyseinen uhoon sekä kateettomiin odotuksiin perustuva vouhotus kyseenalaistaa koko paikkakunnan maineen ja saa jatkossa epäilemään meidän järjen juoksuamme ja kykyämme yhteistyöhön. Lienee parasta pistää moiset huuhaa-adressit unholaan ja vaieta puuhamiehestä, mutta muistaa hänen juoni vasta vaalipäivänä. Tuolloin on paikallaan torpedoida kavalien ketkujen pääsy valtaan, joka johtaisi ilkeimmillään  kaupunkilaisten rahoittamaan pienen piirin sulle mulle -politiikkaan.

Kuten aiemmin totesin on meillä yhden henkilön onnistumisiakin: Maija Junkola-Lehtonen palautti valtuustoon demokratian lopettamalla puheenjohtajiston ja sen avulla jyränneen mielivallan; Harton esitys, ettei Novidaa osteta, esti kaupungin talouden totaalisen tuhon ja mahdollistaa nykyiset kehitys- ja investointisuunnitelmat. Meiltä löytyy päättäjiä, jotka kestävät päivänvalon, joten nostakaamme heidät esiin ja tulevaan valtuustoon.

Suurin menneen valtuuston päätöksiin vaikuttanut ja mahtavan kansanliikkeen nostanut puuhahenkilö löytyy valtuuston ulkopuolelta. Sitkeällä työllä tämä nainen kokosi ja nosti kaupunkilaiset virkakoneiston mielivaltaa vastaan. Nainen ei lannistunut raadollisen painostuksen edessä, ei antanut periksi, vaikka työjakkaraa heilutettiin. Nyt saamme nauttia Uudestakaupungista, jossa ei ole valtavia jättituulivoimaloita. Kuinka olisi asiat, jos Li Grönlud ei olisi toiminut kansan parhaaksi? - KIITOKSET LI!

Meidän on kyettävä erottamaan pyyteetön yhteisön eteen tehty työ härskistä ketkuilusta, joka tähtää vain oman edun tavoitteluun ja häikäilemättömään lähipiirin suosimiseen. Katse taaksepäin avaa silmät näkemään tulevaisuuteen ja auttaa vaaleissa oikean ehdokkaan löytämisessä. Ilolla toteankin: pankaa nimi muistiin ja etsikää vaalipäivänä oik.., ei vaan vasennumero: 

tiistai 10. tammikuuta 2017

JUHLAVUODESTA ALKAA HUIMA NOUSU!

Koskaan asiat eivät ole niin huonosti, etteikö niissä voisi nähdä jotain hyvääkin - näin on jopa Uudenkaupungin infran kanssa. Kaupungin uusin ja suurin vapaa-ajan investointi on romutuskunnossa - UIMAHALLIA EI KANNATA KORJATA! Tähän on tultu kohtuuttomalla "säästämisellä". Huollot ja korjaukset on lähes järjestelmällisesti laiminlyöty. Uusikaupunki on toiminut kuin auton omistaja, joka siirtää säästösyistä öljynvaihtoja loputtomiin. Loputtomasti ei öljynvaihtoja siirtää, sillä lopulta koko auto kilahtaa paikalleen ja se on kallista.

Joskus niin uljas ja upea Pohitullin palloiluhallikin on jäänyt ajan hampaiden nakertamaksi raadoksi ja aika on ajanut siitä armotta ohi. Taidamme olla maamme ainoa paikkakunta, jossa pääsarjatason koripalloa pelataan kymmenet vuodet vanhassa koulunliikuntasalissa. Siinä sivussa oheinen koulukin on ajan saatossa vahvasti skulahtanut. Kuntonsa puolesta samalla tontilla sijaitseva puolityhjä vielä vanhempi koulu suorastaan huutaa puskutraktoria.

Säästämisemme on käynyt kalliiksi ja korjausvelkamme on kasvanut kohtuuttomaksi. Nyt uuden rakentaminen on tullut em. kohteissa ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi. Tämä siitä huolimatta, että joudumme jyräämään miljoonien eurojen hintaiset lähes uudet keittiöt maan tasalle. Vuosien säästöt ovat muuttuneet parinkymmen miljoonan euron investointitarpeeksi. Positiivista asiassa on se, että rakentamispäätöksestä muutama vuosi ja meillä on maan moderneimmat puitteet liikunnalle ja koulunkäynnille. 

Luonnollisesti voimme myös korjata vanhaa ja siten säästää muutamia miljoonia. Tuolloin meillä on riski joutua korjauskierteeseen, jolloin maksamme tästäkin säästöstä ja tulevaisuudessa korjaaminen muodostuu rutkasti uuteen investointia kalliimmaksi. Näinä aikoina päätös mittavasta uuteen investoimisesta tekee Uudestakaupungista kiinnostavan ja halutun muuttokohteen. Mikään ei ole nykyisille ja tuleville uusikaupunkilaisille parempi 400-vuotislahja kuin yhteen rakennettu moderni uima- ja monitoimihalli sekä kohtuullisen kokoinen uusi koulu.

Jos haluamme tänne pysyviä asukkaita, on meidän syytä hyödyntää rantojamme. Voimme muokata rantaryteikköjämme viihtyisiksi vapaa-ajan keitaiksi ja houkutteleviksi merenrantatonteiksi. Niin ikään voimme viimeinkin kaavoittaa kaupunkiimme uusvanhan kaupunginosan ja viimeinkin muuttaa kymmenen vuotta tyhjillään olleen Janhuan niemen rakennustapaa. Uudessakaupungissa, jossa ei ole hajuakaan tiedottamisesta tai viestinnästä, positiiviset päätökset nousevat arvoonsa ja kipuavat 400-vuotisjuhlan ansiosta itsestään valtakunnan ykkösviestimiin.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Miksi 400-vuotisjuhlintamme on mitä se on

Vilkaisu taaksepäin opettaa ymmärtämään nykyisyyttä ja tulevaa. Tämä pätee etenkin silloin, kun nykyisyyttä voidaan pitää menneeseen jämähtäneenä pysähtyneisyytenä tai pahimmillaan jopa taantumuksena. Jos hitusen pengomme muistin sopukoita ja nostamme esiin muutaman  menneen ajan tapahtuman, ymmärrämme helposti Uudenkaupungin 400-vuotisjuhlan startin amatöörimäiset epäonnistumiset.

Perusongelmamme starttaa siitä, että jos meillä jotkut ihmiset saavat jotain toteutettavaksi, he pyrkivät toteuttamaan sen itse tutun ja turvallisen porukan tuella.  Porukassa hymistellään ja loppujen lopuksi alkuperäisen asian toteutuksella ei ole niin väliä, sillä lehtihän kehuu aina kaiken täällä tehdyn. Kun nämä itseriittoiset, omahyväiset ja toisiaan kehuvat tyypit leijuvat utopioissaan, ei heidän käytännön toteutuksensa voi, kuin korkeintaan sattumalta, saavuttaa asetetut tavoitteet. Jos kuvioon astuu esim. hankeraha, pyritään tämä raha useimmiten kanavoimaan mahdollisimman tarkkaan hankkeen vetäjien pienelle piirille. Meillä ei pääsääntöisesti toimita niin, että hankeraha olisi alku jollekin, joka saisi rahavirrat poikimaan koko kaupungin hyödyksi.

Kaupungissamme on yritetty muutosta aikaisemminkin. Aikoinaan Kristiina Salo tuli kaupunkiin ja aloitti muutoksen suurin piirtein näillä sanoilla: Uudenkaupungin matkailumarkkinointi on perustunut jo kymmenet Pakkahuoneen munkkeihin, nyt tarvitaan uusia tuulia ja muutosta! Muutosta tulikin, hyvin pian Kristiina Salon tehtäviä muutettiin ja hänet nimettiin matkailun ja elinkeinopalvelujen vetäjän tehtävistä viestintäjohtajaksi. Siihen se muutos jäikin, hallihulluttelu jatkui, Pakkahuoneen rannassa kiviä siirreltiin, mutta leirintäalue, Myllymäki jne.  pääsääntöisesti jäivät huomiotta ja jatkoivat taantumistaan.

 Taannoin kaupunkiimme suunniteltiin hankerahalla neljän vuodenajan matkailua. Onko mitään tämän suuntaista matkailun piristymistä havaittavissa? Ei ole, mitään konkreettista edistystä ei ole havaittavissa neljän vuodenajan matkailussamme - puuhaihmiset tyytyivät jakamaan rahat keskenään? Meidän touhuistamme puuttuu luovuus plus tulosvastuullisuus ja tämä jäädyttää jokaisen uudistuspisaran. Sitkeät uudistajat ja innovoijat siirretään toisiin tehtäviin ja jos he vielä erehtyvät esittämään uudistuksia, on edessä kova kohtalo aina, luottamusjohdon hyväksymää, työpaikkakiusausta myöten.

Uudessakaupungissa kaikenmoinen uudistaminen on mahdotonta niin kauan, kun vallassa ovat siellä vuosikymmenet keikkuneet luottamushenkilöt ja luomiskyvyttömät kärkivalmistelijat. Tämä on ikävä kyllä totta. Ensin määrätyt tyypit omivat vallan ja toteutusvarat itselleen. He sanovat kaikkien ehdotusten olevan tervetulleita, mutta käytännössä he vähät välittävät ulkopuolisten ideoista, ainoastaan nöyrät talkoolaiset ovat tervetulleita. Kaikki toteutetaan hymistellen keskinäisen kehumisen hengessä ja kun lopulta hommat menevät ahterilleen kuittaavat nämä osaamattomat, luomiskyvyttömät ja yhteistyökyvyttömät puuhatyypit kritiikin: OLISIT ITSE TEHNYT PAREMMIN!

Aivan varmasti tästä kaupungista löytyy laadukkaampaa osaamista muualtakin kuin osaamattomuutensa laajasti osoittaneiden tyyppien pieneltä piiristä. Kaupungissa on rutkasti nuoria ja muitakin idearikkaita ihmisiä, joilta löytyy ajatuksia ja ideoita, joten miksei heitä kuulla avoimesti - pelätäänkö juhliin varatun 200 000€ valuvan väärille ihmisille? Meiltä löytyy rutkasti osaamista tapahtumien järjestämisestä, paras esimerkki näistä on, tyhjästä merkittäväksi festariksi noussut, Karjurock. Miksei siihen suuntaan annettu pesämunaksi 100 000€ ja sanottu: JÄRJESTÄ IKIMUISTOISET UUSIKAUPUNKI 400-VUOTTA-JUHLAFESTARIT! Todennäköisesti tämä, tulosvastuuseen tottunut, järjestäjä olisi valmistellut, spektaakkelina historiaan jääneet, juhlafestarit ja vielä lopuksi palauttanut saamansa 100 000€ korkoineen kaupungin kassaan.

400-vuotisjuhlat ovat jotain aivan muuta kuin hikinen toritapahtuma, onneton hankevedätys tms.. Kyseessä on kunnianosoitus kaikille edesmenneille ja tuleville uusikaupunkilaisille sukupolville. Kun huomioidaan juhlan huomioarvo, on sen markkinointiin, tiedottamiseen ja niiden osaamiseen suhtauduttava vakavasti. Juhlavuoteen on saatava idearikkautta, näkyvyyttä ja muutama spektaakkelitason tapahtuma.  Huonosti ja vaatimattomasti järjestetyt 400-vuotisjuhlat ovat osoitus huonosta itsetunnosta ja siitä, ettemme välitä kotikaupungista emmekä sen edeltävistä sukupolvista ja saavutuksista. Esim. Turussa urheiluhallin avajaisiin hommataan kansainvälinen maailmanluokan tähti, entä meillä?

Kun kaupungin 400-vuotisjuhlat menevät ahterilleen, on niiden kritisointi hankalaa, sillä juhlia on periaatteessa pohjustettu ja valmisteltu jo 400 vuotta. Siksi koko juhlakritiikki kohdistuu kaupunkiin ja se historiaan. Tämän vuoksi paikallislehden on käytännössä mahdotonta kritisoida tapahtumaa. En itsekkään olisi puuttunut koko asiaan, koska se on noloa. Jos juhlavuoden järjestelyt, toteutus ja julkinen esiintyminen olisivat olleet edes nipin napin välttävää tasoa, en olisi hiiskunut koko jutusta. Nyt mentiin vauhdilla metsään: On kerrassaan ihmeellistä, jos kaupungissamme on järjestetty kymmenet vuodet samassa paikassa tapahtumia, joissa ei ole ollut ongelmia äänentoiston kanssa, mutta nyt, Uudenkaupungin 400-juhlavuotena, tuota kokemusta ei käytetä hyväksi vähääkään.

On helvetin noloa, jos tuhansille ihmisille pidetään puheita ja soitetaan musiikkia, eivätkä he kaikki kuule niitä juuri nyt 400-vuotisjuhlissa. Jottei tämä toistu, ottakaa yhteyttä Jaloseen tai teatterin ääniäijiin. Polvenkorkuisen UKI 400-VUOTTA juhlatulen sytyttäminen oli koomissäälittävää räpellystä, samoin taskulappupelleily. Ottakaa yhteyttä Turun kaupunginteatterin lavastuspuolelle, sieltä löytyy maailman luokan pyrotekniikan osaamista, joka voi tarjota positiivisia ja ikimuistettavia elämyksiä uusikaupunkilaisille. Nyt sadat paikalle tulleet lähtivät pettyneenä tapahtumasta ja se jäi heille päällimmäiseksi elämykseksi.

Juhlavuosi tuo kaupungillemme rutkasti valtakunnan jopa kansainvälisen tason julkisuutta ja kaupunkimme nousee väkisin median valokeilaan. Jotta median hyödyntäminen onnistuisi koko kaupungin kannalta täydellisesti, kannattaa harkita tarkkaan ketkä tuota julkisuutta käyttävät. Pahimmillaan käy niin, että julkisuuteen pääsevät he, ketkä eivät hoksaa antaa kaupungistamme hyvää kuvaa ja toivottaa kaikki tervetulleiksi juhlimaan Uuttakaupunkia, vaan he antavat kuvan niin onnettomista kulkuyhteyksistä ettei tänne pääse juhlimaan tai he latelevat litania kuivien politiikkojen nimiä. Median hallinta on vaativa laji ja jos sitä ei hallitse, munaa helposti itsensä plus tässä tapauksessa koko kaupungin.


En halua aloittaa mitään noitavainoa tai syyllisjahtia, vaan ainoastaan vetoan juhlajärjestäjiin, jotta he arvioivat rehellisesti ja realistisesti kykyjensä rajallisuuden ja kääntyvät osaavien tekijöiden puoleen. Toivottavasti jatkossa nämä juhlat menevät kuten vanhassa sananlaskussa todetaan: Alku aina hankalaa, mutta lopussa kiitos seisoo!

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

HIENOA ALKANUTTA VUOTTA TEILLE KAIKILLE JA 400-VUOTIAALLE UUDELLEKAUPUNGILLE!

Uudenkaupungin 400-vuotisjuhlinta alkoi valokulkueella ja valtavan tyylikkäällä ilotulituksella - onko täällä nähty koskaan yhtä hienoa ilotulitusta? Tästä on hyvä lähteä, positiivisella yhteistyöllä,  rakentamaan mahtavaa juhlavuotta, joka nostaa kaupunkimme julkisuuteen ja pysyvälle kasvunuralle.

Positiivisuus ei perustu hymistelyyn ja selän kääntämiseen ongelmille. Todellinen positiivisuus on ongelmien esiinnostoa ja niiden korjaamista. Hyssyttelyllä ja valheilla emme saa koskaan kuntoon, joten epäkohtiin täytyy puuttua todella voimakkaasti. Mitä ikävämmän ja suuremman ongelman saamme kuntoon, siitä suuremmasta positiivisesta teosta on kyse.

Vaalit antavat jokaiselle mahdollisuuden osallistumiseen ja aktiiviseen vaikuttamiseen - Uudessakaupungissa piisaa vaikutuskanavia kommunisteista kokoomukseen, joten harkitse mukaan lähtöä. Sen sijaan, että vaadittaisiin toreilla ja kuppiloissa muutosta parempaan, kehotan ryhtymään muutoksen tekijäksi. Muutokseen tarvitaan suuri muutos valtuuston kokoonpanossa eikä tätä tapahdu, jos oma ehdokkaaksi lähtö tyrmätään ajatuksella: Ei tästä koskaan mitään tule, tämä on aina sitä samaa.