keskiviikko 25. tammikuuta 2017

LISÄÄ OSAAMISTA KAIVATAAN!

Elämä siunaa jokaista luomakunnan jäsentä jonkinmoisella lahjalla - kukaan ei kuulu elon evässpektrin jokaisella sävyalueella armottomien munijoiden kategoriaan. Lähimmäisestä huolehtiminen eli lähimmäisenrakkaus korostuu juuri silloin, kun meidän täytyisi johdattaa osaamattomuuden pimeälle polulle eksynyt lajitoveri takaisin taitojen valoisalle tielle. Tuskin kukaan meistä haluaa kymmenet vuodet sivusta seurata inahtamatta lähimmäisen totaalisesti toistuvaa töissä epäonnistumista ja kaiken muuttumista ratkaisevasti paremmaksi hänen poistuessa työkuvioista muutamaksi kuukaudeksi.

Lähimmäisen saattaminen oikealle polulle vaatii harvinaislaatuista suoruutta ja rohkeutta, sillä ikävien asioiden kertominen ei tunnu koskaan mukavalta. Mutta eipä sekään näytä mukavalta, jos toinen epätoivoisesti epäonnistuen soheltaa ja säheltää läpi elämänsä sekä tuottaa elämänsä työksi ja tulevien polvien muistoksi vain epätoivoisesti väännettyjä torttuja epäonnistumisen pottaan. Auttakaa ystäviänne, avatkaa suunne, jos huomaatte läheisenne kulkevan munausten mustilla kujilla. Lopulta valoon astuessaan hän hoksaa ohjeidenne arvon - pelastitte poloisen elämän.

Juuri Uusikaupunki kärsii siitä, että ihmiset eivät löydä vahvinta omaa osaamisaluettaan, vaan sähläävät siellä, missä heidän kykyjensä rajallisuuden eteen kuuluu pitkä miinus. Tämä tuntuu varsin ihmeelliseltä silloin, kun osaavia korvaajia löytyisi läheltä. Yhtenä Uudenkaupungin ikoneista täytyy pitää koripalloa. Nyt koripallo ui edustuksen osalta, onneksi vain edustuksen osalta, pohjamudissa. Tilanteelle pitää viipymättä tehdä jotain. Täytyisi siirtää henkilökohtaiset skismat syrjään ja ottaa yhteyttä osaajaan, kun sellainen kerran löytyy.

HegeWee loi Uudenkaupungin koripallon tyhjästä, teki siitä osan kaupunkimme statusta aina kansainvälisiä areenoita myöden. Samaa yrittivät monet monilla paikkakunnilla, mutta missä pelaavat nykyään Äänekoski, Säynätsalo, Hyvinkää, Lappeenrata, Loimaa, Turku, Lahti jne.? - Miesten joukkueet katosivat ja jäljelle jäivät vain muistot, jos aina sitäkään, pikavoiton luontaisista mestaruuksista. HegeWeen ylivoimaisen koripallotietämyksen käyttö voi pelastaa kaupunkimme ikonin ja nostaa sen synkästä ahdingosta menestyksen loistoon.

Itse sain aikoinani läheltä katsoa kuinka HegeWee taisteli Pohitullissa nykyistä paljon isompien ongelmien kanssa. Mies pani itsensä peliin, otti vastaan iskuja, mutta edestä johtaen marssitti Korihait hopealle. HegeWee osasi hallita mediaa ja media osasi tehtävänsä. Nyt tarvitaan jotain samaa eli HegeWeen tietojen käyttöön ottoa. Ei siis kenellekään kenkää, vaan lisää osaamista.Tuolloin ongelmaksemme jää ainoastaan, tälläkin viikolla karmaisevasti paistanut, mediaosaamattomuus, meiltä puuttuvat toimittaja - Pohitullissa ei enää istu Asko Tanhuanpäätä tai Ahti Tuomista!


2 kommenttia:

  1. Kappas vaan, ketkä kaksi politiikasta tuttua sähläriä siellä ovat Ugin koripallloilua upottamassa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista ja käynneistä! Eiköhän ongelmana ole jonkin sortin itseriittoisuus ja omahyväinen sekä äärettömän ammattitaitoinen mielipide"journalismi". Tällä menolla media nostattaa kaupunkilaisten enemmistön koripalloa vastaa. Kuten totesin, HegeWeellä on kokemus ja tietotaito pahempienkin ongelmien hoidossa.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!