tiistai 10. tammikuuta 2017

JUHLAVUODESTA ALKAA HUIMA NOUSU!

Koskaan asiat eivät ole niin huonosti, etteikö niissä voisi nähdä jotain hyvääkin - näin on jopa Uudenkaupungin infran kanssa. Kaupungin uusin ja suurin vapaa-ajan investointi on romutuskunnossa - UIMAHALLIA EI KANNATA KORJATA! Tähän on tultu kohtuuttomalla "säästämisellä". Huollot ja korjaukset on lähes järjestelmällisesti laiminlyöty. Uusikaupunki on toiminut kuin auton omistaja, joka siirtää säästösyistä öljynvaihtoja loputtomiin. Loputtomasti ei öljynvaihtoja siirtää, sillä lopulta koko auto kilahtaa paikalleen ja se on kallista.

Joskus niin uljas ja upea Pohitullin palloiluhallikin on jäänyt ajan hampaiden nakertamaksi raadoksi ja aika on ajanut siitä armotta ohi. Taidamme olla maamme ainoa paikkakunta, jossa pääsarjatason koripalloa pelataan kymmenet vuodet vanhassa koulunliikuntasalissa. Siinä sivussa oheinen koulukin on ajan saatossa vahvasti skulahtanut. Kuntonsa puolesta samalla tontilla sijaitseva puolityhjä vielä vanhempi koulu suorastaan huutaa puskutraktoria.

Säästämisemme on käynyt kalliiksi ja korjausvelkamme on kasvanut kohtuuttomaksi. Nyt uuden rakentaminen on tullut em. kohteissa ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi. Tämä siitä huolimatta, että joudumme jyräämään miljoonien eurojen hintaiset lähes uudet keittiöt maan tasalle. Vuosien säästöt ovat muuttuneet parinkymmen miljoonan euron investointitarpeeksi. Positiivista asiassa on se, että rakentamispäätöksestä muutama vuosi ja meillä on maan moderneimmat puitteet liikunnalle ja koulunkäynnille. 

Luonnollisesti voimme myös korjata vanhaa ja siten säästää muutamia miljoonia. Tuolloin meillä on riski joutua korjauskierteeseen, jolloin maksamme tästäkin säästöstä ja tulevaisuudessa korjaaminen muodostuu rutkasti uuteen investointia kalliimmaksi. Näinä aikoina päätös mittavasta uuteen investoimisesta tekee Uudestakaupungista kiinnostavan ja halutun muuttokohteen. Mikään ei ole nykyisille ja tuleville uusikaupunkilaisille parempi 400-vuotislahja kuin yhteen rakennettu moderni uima- ja monitoimihalli sekä kohtuullisen kokoinen uusi koulu.

Jos haluamme tänne pysyviä asukkaita, on meidän syytä hyödyntää rantojamme. Voimme muokata rantaryteikköjämme viihtyisiksi vapaa-ajan keitaiksi ja houkutteleviksi merenrantatonteiksi. Niin ikään voimme viimeinkin kaavoittaa kaupunkiimme uusvanhan kaupunginosan ja viimeinkin muuttaa kymmenen vuotta tyhjillään olleen Janhuan niemen rakennustapaa. Uudessakaupungissa, jossa ei ole hajuakaan tiedottamisesta tai viestinnästä, positiiviset päätökset nousevat arvoonsa ja kipuavat 400-vuotisjuhlan ansiosta itsestään valtakunnan ykkösviestimiin.

29 kommenttia:

  1. Asuntoja täällä tarvitaan. Ei ihmiset uimahallissa asu.

    VastaaPoista
  2. Mitkä miljoonien euroin keittiöt. Taidat puhua soopaa.

    VastaaPoista
  3. Ensin tehtiin miljoonan siirtokeittiö Viikaisiin ja seuraavana vuonna 2 miljoonan ruuan valmistuskeittiö Pohitulliin. Walan hallituksen talousneroutta.

    VastaaPoista
  4. Päädyit samoihin johtopäätöksiin kuin Nikkari tänään radiossa.

    VastaaPoista
  5. Walan populistinen kirjoitus oli yököttävää. Wala itse aloitti sairaalan alasajon 2010.

    VastaaPoista
  6. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Esitin jo menneellä valtuustokaudella monitoimihallin rakentamista ja otin esimerkiksi Äänekosken, jossa on hienosti yhdistetty uima- ja monitoimihalli. Molemmat toimivat samalla kuppilalla, pukuhuoneilla ja osittain samalla henkilökunnalla.

    Hege Ween kirjoituksia en edes viitsi lukea. mutta ikävä kyllä monet lukevat niitä ja useat ottavat miehen tosissaan. Siksi povautan Hege Weelle melkoista äänipottia!

    VastaaPoista
  7. Tätä mieltä konkarilääkärit ovat sotesta
    http://yle.fi/uutiset/3-9397049

    VastaaPoista
  8. Walan hallitus sotki kaupungin talouden. Saaret, Novida ja satama myytiin, silti uusi hallitus peri viidenmiljoonan velat. Nyt Heikki esittää kaiken osaavaa päättäjää. Jos muisti vähänkin pelaa ja osaa lukea, näkee hän Walan tekstien valheellisuuden läpi.

    VastaaPoista
  9. Jos Wala on syyllinen talousvajeeseen, niin silloin on Forsskin. Molemmat istuivat samassa hallituksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemistö päättää.Wala on näyttönä antanut, eiköhän se riitä ettei enään valita hallituksen pj.ksi

      Poista
  10. Forss vastusti Tontonmäkeä, Novidaa jne.

    VastaaPoista
  11. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Koski pyöritti kaupunkia puheenjohtajiston avulla, jonka kunkkunissenä hääri Hege Wee ja kaiken tämän siunasivat nevahaapavuorelaiset ilman pienintäkään kritiikkiä - lehti päätöksentekoa walheillaan.

    Kosken lähdettyä aiesomus-Atso yritti jatkaa samaa tyyliä, mutta Maija Junkola-Lehtonen, yksi valtuustokauden merkittävin teko, esti puheenjohtajiston avulla tapahtuneen pyörittämisen. Mikäli Harton esitys Novidan ostamatta jättämisestä ei olisi mennyt läpi, ei olisi äänestetty veroalennuksista eikä puhuttaisi investoinneista - NYT VALTIONVARAINMINISTERIÖN VIRKAMIEHET TEKISIVÄT SÄÄLIMÄTTÖMIÄ LEIKKAUKSIA KAUPUNKIMME PALVELUIHIN JA JAKAISIVAT LOPPUTILEJÄ KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÖILLE!

    Maija Junkola-Lehtonen ja Harto Forss ovat suurimpia vaikuttajia siihen, että kaupunkimme talous nousi pinnalle. Walan hallintokauden tyylillä jatkaessamme olisimme pistäneet kaupunkimme pään pölkylle.

    VastaaPoista
  12. Ugin investoinneista tästä linkistä tiistaiaamulta
    http://areena.yle.fi/1-3892145

    VastaaPoista
  13. slurps
    Päätä nyt Java menetkö kokoomuksen vai vasemmistoliiton listoille

    VastaaPoista
  14. Ei listoille noin vain mennä, eiköhän puoleilla nyt ole jonkinmoiset raamit kriteereille, jotka ehdokkaan pitää täyttää.

    VastaaPoista
  15. Vain katkerat Wala ja Vahtera jääneet omalle listalle. Puolueet haalivat väkeä paniikissa.

    VastaaPoista
  16. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Minkä vuoksi menisin kokoomuksen tai vasemmistoliiton listoille? -Niissähän asiat ovat kunnossa ja listoilla hyvää väkeä: Nikula, Siivonen, Löfö jne.; Varjo, Loven, Partanen jne.! Varmaankin niin kokoomuslaiset ja vasemmistoliittolaiset näkisivät minut mielummin jossain, jossa saatan puolueen kunnan ja sen asukkaiden parhaaksi toimivaksi yhteistyökumppaniksi. Ja jos rehellisiä ollaan, eiköhän minun aikana ole jo mennyt!

    VastaaPoista
  17. Älä heitä pyyhettä kehään. Sinua tarvitaan, muuten Wala matkaa kohti valtaa. Muut katsoo hiljaisina sivusta Walan nousua.

    VastaaPoista
  18. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Ei tämä ole yhden miehen vaan yhteistyön show. Minun tilanteeni on hyvin balanssissa vaalien ja ehdokaslistojen suhteen: Kysyntä ja tarjonta kohtaavat sopivasti toisensa - kumpaakaan ei ole!

    VastaaPoista
  19. Mitäs mieltä herra Valkonen on arkkitehdin töihin ottamisesta. Onko oikein, että kaupunki tukee Korihaita pitämällä palkkalistoilla koripalloilijaa.

    VastaaPoista
  20. Kiitokset käynneistä ja kommenteista sekä onnittelut Mäkäräiselle! Ensinnäkään minä en ole herra, vaan sosialidemokraatti - ilmeisesti tämän kaupungin viimeinen sellainen eli Forssan julistusta ja sen saavutuksia kunnioittava sekä niiden säilyttämiseen pyrkivä toveri. Käsittääkseni (Anonyymi14. tammikuuta 2017 klo 15.14) po. henkilö on ollut sairauslomalla henkisen pahoinvoinnin vuoksi. Jo hänen elämänlaatuaan ajatellen kevyt lasku työelämään eli vähän vastuullisia tehtäviä tai siirtyminen suoraan eläkkeelle, olisivat varteenotettavia vaihtoehtoja, mutta kuulkaamme lääkäreitä ja jättäkäämme ihmispoloisella politikointi. Nähdäkseni tässä toisessa tapauksessa mies hoitaa hyvin työnsä vaikka vapaa-ajallaan harrastaa joukkueliikuntaa.

    VastaaPoista
  21. Taitaa olla vähän järjestelyjä työajallakin. Selvitäppäs miten putkeen menee Kalannin yläasteen pihan remontointi. Vinkiksi vaan että mikä vittu niissä töissä aina oikein maksaa ja arvaa ketä ne maksaa jos töissä menee joku pieleen. Nyt puuhataan myös päällikkötitteliä miehelle maanantain hallituksessa.

    VastaaPoista
  22. Kiitos käynneistä ja nasevasta kommentistasi! Olen tietoboikotissa eli pihalla jopa piharemonteista. Kalannin koulun homeongelmista sain kuula vanhemmilta ja vein ne asiat eteenpäin. Aika perseelleenhän kaupungin urakat ja laskelmat lurahtelivat ennen Raulan ja Nikkarin aikaa, jospa tämä on menneen ajan ja sairaslomalaisen jälkikaikuja..?

    VastaaPoista
  23. Ei ole. Asiaa ei ole selvitetty vielä mitä ja miksi selkeitä työvirheitä tehtiin. Miltä tuntuisi vaikka ajatus että kalliota louhitaan, siitä tulleita isoja kiviä palotellaan pienemmiksi kuormuriin sopiviksi ja ne kuljetetaan kaupunkiin jossa ne murskataan ja tuodaan taas takaisin. Se jos jokin maksaa!!!! Me maksetaan kun valvonta taas pettää.

    VastaaPoista
  24. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Tältä pohjalta en osaa enkä edes uskalla veikata, onko kyseessä kiire, osaamattomuus vai huolimattomuus? Luulisi kunnassa kyttäyksen ja kontrollin pelaavan, kun on johtoryhmää, lautakuntaa, hallitusta ja valtuustoa.

    VastaaPoista
  25. Jos kalliota louhitaan paljon niin se murskataan luohintapaikan välittömässä läheisyydessä. Tuodaan siis murskain työmaalle. En tiedä tätä tapausta mutta jos kiviä hakataan rammerilla niin pieniksi tarkoituksena laittaa ne kuorma-auton lavalle 10 km päähän murskattavaksi niin johan tulee murskeen tonnihinnalle hintalapun kohdalle iso numero.
    Työn suunnittelu ja valvonta on sitä varten ettei suuria tonnihintoja kalliomurskeelle tule.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!