tiistai 19. toukokuuta 2020

SUOMEN PIKKU-DRESDEN RAKENTUU ALBERT SPEERIN TAPAAN?

Kaupunki tekee historiansa suurimman investoinnin tuttuun mystiseen tyyliin. Ihanuutta markkinoidaan juhlavin kuvin. Ikävä vain, että kaiken hintaa ei kerrota kaiken rahoittajalle tavalliselle uusikaupunkilaiselle. Koko homman kustannukset paljastuvat vasta kesäkuussa, kun nimet allekirjoitetaan sopimustekstiin kuittaukseksi. Kuvat eivät jätä ketään kylmäksi, toteutuksesta saa valoisan ja toimivan ennakkokuvan. Nyt ei osteta sikaa säkissä, vaan pikemminkin liisataan/ostetaan/kaavoitetaan sikaa hinnalla, jota ei kerrota.

Väkisinkin mieleen heijastuu 1900-luvun alkupuolen valta-aate, joka lupaili kaikille mennyttä parempaa, utopistisen ihanaa tulevaisuutta. No, toisin kävi: koettiin kuolemaa ja hävitystä. Iloinen utopia muuttui perkeleelliseksi painajaiseksi - Kansa uskoi johonkin, minkä hintaa ei kerrottu. Tästä sopisi oppia jotain, sillä elämme markkinataloudessa, jossa kaiken ratkaisee hintaa: Sinä et saa Ferraria Ladan hinnalla, et saa, vaikka Ferraria markkinoitaisiin kuinka prameasti. Toisaalta olemme jo osittain pitemmällä kuin tuo 1900-luvulla utopiamarkkinoinnilla Euroopan pommikuoppiin ja kurjuuteen ajanut aate oli kuolemansa jälkeen.

Uusikaupunki on miltei kuin Dresden pommitusten jälkeen: uudesta rakennuksesta, jota ympäröivät murskattujen kivien kasat, on jäänyt jäljelle vain orpona tönöttävä sokkeli - Rantakadulla uuden rakennuksen paikalta löytyy kuoppa, joka tuo mieleen keskustaan pudonneen pommin. Jotenkin maagisesti meillä kulkevat 1900-luvun alun aatteen utopia ja hävitys käsi kädessä. Sihy täydentänee mainiosti tätä kokonaisuutta.

Arkkitehtuuriltaan sihy tuo pylväillä, massiivisilla auloilla ja kattoratkaisuillaan mieleen eräät Albert Speerin kaavailut. Joku voi todeta esittämäni yhtäläisyydestä sihyn ja Speerin suunnitelman välillä löytyvän vain minun kierossa katseessani, mutta se on ainakin yhtäläistä, että aivan kuten Speerin aikoina eri ikäryhmät yhdistettiin perheleireillä, samoin sihyllä pyritään yhdistämään kaikki kaupunkilaiset - ensin hankkeen taakse, sitten hankkeen maksajiksi.

Itse en missään tapauksessa vastusta sihyn rakentamista, joskin olisin toteuttanut sen jokseenkin toisin ja vasta tiedettyäni homman hinnan ja vaikutuksen esim. opetuksen laatuun, terveyspalveluihin ja muutamien oppilaitosten tulevaisuuteen. Rohkenen kuitenkin esitykselläni tarjota rahoitusmahdollisuutta kaupunkia kaunistavan säätiön suuntaan. Mielestäni se sopisi rahoittamaan sihyarkkitehtuuria ja keventämään kaupunkilaisten rahoitusosuutta. Loppuun totean erään kuulemani lausahduksen: Maailma muuttuu paremmaksi, kun siitä hävitetään kommunismi, fasismi ja funktionalismi! Toivottavasti kaupunkilaisillemme koittaa mainio huomen, kohtuuhintaisissa ja mainioissa puitteissa!


Speer The Architect - Albert Speer
A. Speerin verstasaulassa aktiiviset puurtajat viihtyvät!

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

KIITOS JA KORVAUS HOITAJILLE!

Sain kymmenien vuosien jälkeen nauttia julkisesta terveydenhuollosta. Onnistuin telomaan käteni yhdenkäden moottorisahalla. Pala sormesta lensi pitkin pihaa, tätä seurasi kilpajuoksu vaimo, kissa ja minä. Kilpajuoksun voitti vaimo. Sen seurauksena TYKS:n Uuudenkaupungin Akuutti-toimipisteessä lääkäri kursi sormen kuntoon alta tunnin tapahtuneesta. Kaikki eteni loistavasti aina apteekkia myöten.

Sormen tulehtumisen vuoksi jouduin piipahtamaan Uudenkaupungin terveyskeskuksessa useamman kerran. Minun täytyy kiittää hoitajia mukavista tapaamisista onnistuneesta hoidosta. Käynnit terveyskeskuksissa saivat minut jopa hyvälle mielelle, niin positiivisia, myötäeläviä ja loistavia asiakaspalvelijoita olivat kaikki tapaamani sairaanhoitajat. Myös kolme kohtaamaani lääkäriä ansaitsevat kiitoksen. He hoitivat työnsä eli sormen hoidon tyylikkäästi ammattitaidolla. Kaksi heistä suhtautui minuun, kuten asiakaspalvelijan tulee suhtautua asiakkaaseen ja heiltä juttu luisti. Yksi lääkäreistä puolestaan hoiti homman tyylikkäästi, mutta käytöksellään osoitti olevansa mielestään Jumalan tasolla ja hän antoi sen kuvan, että Suomessa potilas on lääkäriä varten eikä toisinpäin.

Lääkärin saapuessa paikalle vastaanoton ilmapiiri muuttuu ankeammaksi, niin räikeä hierarkia vallitsee suomalaisessa terveydenhoidossa. Minua ihmetyttää kuinka hoitajat kestävät tilanteita, joita hallitsee kukkoilu, vähättely ja pelko. Toinen minua ihmetyttävä asia putkahtaa esiin terveydenhoidon työnjaossa: Sairaanhoitajat voisivat jo kokemuspohjaisella osaamisellaan, ilman lisäkoulutusta suorittaa useita lääkärien nyt suorittamia tehtäviä: tikkaukset, lääkemääräykset jne.. Jos näin tehtäisiin, säästettäisiin melkoisesti, parannettaisiin hoitajien jaksamista ja saataisiin säästöjä, jotka tulisi lyhentämättöminä siirtää hoitajien palkkoihin! KIITOS HOITAJILLE ja LÄÄKÄREILLE HYVÄSTÄ HOIDOSTA!

lauantai 9. toukokuuta 2020

PANIMOHALLI KUKKO-OLUELLE!

Käsittääkseni Laitilan Virvoitusjuomatehtaalla menee todella hyvin ehkäpä liian hyvin eli se kasvun vuoksi saattaa piankin menettää pienpanimostatuksen tuomat edut. Laitilan tuotteet kestävät laadullisen vertailun ja lisäksi yritys osaa markkinoinnin ja hallitsee näkyvyyden esim. Suomen mestari KuPSin rinnassa komeilee Laitilan Kukko. Laitilan Virvoitustehdas aloitti 1994 ja siitä alkaen sen maltillinen ja hallittu kasvu ovat siivittäneet yrityksen menestystä. Ja mikä mainiointa yrityksen menestys näyttää jatkuvan.

Vakka-Suomen Panimon tuotteet saavuttivat nopeasti oman ystävänsä, mutta ongelmaksi muodostui markkinointi - ilmeisesti yrityksen eväät erikoisoluiden markkinointiin jäivät riittämättömiksi. Mikäli Laitilan Virvoitusjuomatehdas perustasi erillisen yhtiön, joka ryhtyisi panemaan olutta Uudessakaupungissa ja antaisi riittävät resurssit markkinointiin, hyötyisivät kaikki osapuolet Uuteenkaupunkiin rakennetusta panimosta: ihmiset saisivat töitä, Uusikaupunki saisi omansa pois kiinteistöstä ja Laitilan Virvoitusjuomatehdas säilyttäisi pienpanimostatuksensa.

Kannattaa vielähuomioida sekin, että laitilalaisten leivissä työskentelee juuri se henkilö, joka tuntee Uudessakaupungissa sijaitsevan panimon kuin omat taskunsa. Jos minä olisin Uudenkaupungin elinkeinojohtaja, ottaisin välittömästi yhteyttä naapurikaupungin suuntaan.

perjantai 8. toukokuuta 2020

SUOMI SELVIÄÄ KORONALAMASTA HELPOSTI!

Koko maailma kiristää vyötä, luksusautot menevät aina kaupaksi, mutta ylemmälle keskikastille tarkoitetut autot jäävät myymättä, samoin taviksille tarkoitetut paremmat autot. Sama koskee muitakin hyödykkeitä ja palveluita. On selvä, että eliitti ei laske elintasoaan ja osallistui siten korona kuluihin. He viettävät ökyelämää ja istuvat saastuttavan luksusauton nahkapenkillä, kuten pääministerimme.

Kun laajat kansankerrokset kautta maailman tinkivät elintasostaan, tietää melkoista suoneniskua maailman talouteen. Viennin varassa elävät maat köyhtyvät, koska heidän tekemilleen tavaroille, palveluille ei ole kysyntää. Tulevaisuuden maailmassa keskitytään tavallisten ihmisten osalla perusjuttuihin, sellaisiin asioihin, jotka voidaan luokitella pakollisiksi. Näitä asioita ovat mm. paskalla käynti ja nuhaisen nenän niistäminen. WC-paperi ja nenäliinat, pitkäkuituisina tuotteina pitävät Suomen pinnalla ja auttaa maatamme selättämään koronalaman.

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

DEMAREISTA NAZIOPEIN VALTAPUOLUE!

Täysin kansasta vieraantunut pääkaupungin media YLE:n johtamana muokkaa uutisia demarimyönteiseksi: Tyyli muistuttaa kaikessa härskiydessä nazi-Saksan tyyliä. Totuus jyrätään valheilla ja vaikenemisella sekä härskeillä toistoilla! Harvoina valopilkkuina YLE:n tarjonnassa loistaa muutama toimittaja ja heistä täytyy kirkkaimpina tähtinä mainita Katri Makkonen ja Linda Pelkonen.

YLE:n toiminnan häikäilemättömyys korostuu koronauutisoinnissa. Suomi on hoitanut viruksen torjunnan parhaiten maailmassa! Joka päivä YLE toitottaa sairastuneiden määrää. Todellisuus saattaa  olla koko lailla toinen, sillä eihän täällä testata juuri ketään. Siis pahimmillaan korona riehuu valtavalla voimalla pudottaen suomalaisia hautaan. Jos Suomea verrataan vaikkapa muutamaan EU-maahan, haukkaa se reilusti hopeaa niiden rinnalla: Entä miksi Yle ei vertaile Suomen lukua 35 Slovakiaan koronaan kuolleita 3/miljoona asukasta, Latviaan 7, Bulgariaan 8, Maltaan 9, Kreikkaan 13, Kroatiaan 14, Liettuaan 15, Tsekkiin 21 tai Unkariin 30?

YLE uutisoi valjusti maskikömmähdykset, joilla suomalaista höynäytettiin miljoonia ja koko maa tehtiin maailman silmissä naurunalaiseksi. Yksillä johtajan potkuilla vastuu maskien hankinnasta siirrettiin ministereiltä virkahenkilöstölle ja tämä uutisoitiin suomalaisille ministerien vastuunkatona. Kerrassaan vastenmieliseksi voi luonnehtia YLE:n suhtautumista ikäihmisten kuolemiin. Ilman asioihin vähääkään perehtymättä uutisoidaan lakonisesti tilastoja, vaikka vanhuksia kuolee pahimmillaan hoitokodeissa kuin kärpäsiä.

Teki hallitus mitä tahansa, YLE ja jaa muu valtamedia, Iltalehteä lukuun ottamatta, tukee uutisoinnilla ministerien ratkaisuja. Ministerit vastasivat tähän tuhdilla valtamediaan kohdistuvalla koronatukipaketilla. Pienistä lehdistä hallitus ei välitä tuon taivaallista. Valtamedia voisi avata kansalle muutaman koronamysteerin: miksi testaamista pantataan, miksei varsin simppeleitä hengityssuojaimia valmistettu Suomessa, mikä on todellinen realistinen tautitapausten määrä ja mitä Uudenmaan eristämisen lopettaminen todellisuudessa vaikutti koronaviruksen leviämiseen?

Hallitus menee päätöksissään milloin STM:n, milloin THL:n lausuntojen taakse ja jos näistä ei löydy turvaa päätöksille, hallitus vetoaa lakiin. YLE tukee hallitusta samoin opein kuin Joseph Goebbels tuki aikoinaan tempauksillaan Hitleriä. Asioista vaietaan, väärää tietoa levitetään ja niitä toistetaan, toistetaan ja toistetaan kunnes ne muuttuvat totuudeksi. Kaikki käy aivan kuten Goebbels opetti: toistakaa valheita, niin ne muuttuvat todeksi. Mielenkiintoista on odottaa kuinka Suomen vapaa valtamedia hoitaa koronaepidemian jälkipyykin. Tuleeko sitä vai vapauttaako vapaa media hallituksen kaikesta vastuusta - SIITÄHÄN ON ENNALTA JO MAKSUKIN SOVITTU!