maanantai 30. maaliskuuta 2020

HARTO POISTUI JOUKOSTAMME

Hiljentykäämme kunnioittamaan lokalahtelaisen urheilumiehen, kirjallisuuden sekä historian harrastajan, uusikaupunkilaisen kuntavaikuttajan ja hyvän ystävän muistoa. Nyt  Harto on antanut kaikkensa, enää hän ei saavu aamukahville, ei vastaile puheluihin eikä kirjoita uusia alustuksia tai kommentteja . Vaikka itse edustin poliittisen kartan toista laitaa Harton kanssa ja mielipiteemme erosivat usein toisistaan, ei välillemme syntynyt yhteistyötä haittaavaa erimielisyyden juopaa, päin vastoin ja kiitos Harton - puhuimme urheilusta, jotta yhteinen sävel löytyi.

Harto Forss jätti meille kunnallispolitiikassa suuren perinnön: HOIDETAAN ASIAT ASIOINA ja NOSTETAAN TOISEN KUUNTELEMINEN ja YHTEISTYÖ KAIKEN PERIAATTEELLISUUDEN EDELLE. Tämän tyylin valitessamme erilaisista mielipiteistä ja näkemyksistä syntyvät kaupunkilaisten parhaaksi toteutuvat toimivat ratkaisut. Kuten Harto Forss, tulkaamme mekin, rohkeasti mielipiteemme ja tietomme esiin tuoden, juttuun kaikkien kanssa.

Itse istuin ensimmäisen(oliko 2009?) kerran Harton kanssa nokakkain valtuustoseminaarissa Naantalissa. Tuolloin kahvikeskustelemme kääntyi niin kuumaksi, että poltin itseni - kippasin täyden kupillisen kahvia syliini. Harto nappasi pöydältä paperia loikkasi puolelleni kontalleen ja alkoi kuivata syliäni. Muut ihmettelivät, mitä miehet touhuavat, ennen kuin kahviepisodi selvisi. Tuosta hetkestä alkoi syvä ystävyys, joka kesti koulujen lopettamiset ja muut asiat, joissa kuuluimme eri leireihin.

Muistan Harto Forssin urheilumiehenä ja etenkin yleisurheilumiehenä, kenen kanssa oli ilo seurata junioreiden yu-kisoja Sorvakon kentällä. Kiitän Hartoa myös rohkeudesta, jolla hän ryhtyi puolustamaan julkisen parjauksen uhallakin yksin jäänyttä kuntavaikuttajaa. Olkaamme kiitollisia siitä työstä minkä Harto Forss teki kaupunkimme eteen ja niistä hetkistä, jotka saimme viettää hänen kanssaan.

Hiljainen hetki miehelle, joka antoi uusikaupunkilaisille avoimen keskustelukanavan. Hiljentykäämme arvostamaan HARTO FORSSIA, hän elää yhä uusikaupunkilaisten sydämissä! Otan osaa Hatro Forssin lähimpien suruun ja kaipauksella kiitän Hartoa yhteisistä hetkistä!

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

PUOLUSTUSTILA KÄYTTÖÖN - HALLINTALAKI EI RIITÄ

Mennyt viikko osoittaa masentavasti hallintalain aiheuttaneen enemmänkin kokouksia, vatvomista ja viivästymistä sen sijaan, että hallintalain avulla olisi kyetty pysäyttämään koronaviruksen eteneminen. Murheellisilta näyttävät myös luvut eristetyn Uudenmaan rajoilta. Niillä tarkastettiin yli 13 000 autoa, joista vajaa seitsemänsataa käännytettiin takaisin. Esim. Suomen lähes koko ruokahuolto kulkee yhä, kenenkään puuttumatta Uudenmaan, jossa sijaitsevat S- ja K-liikkeiden keskusvarastot, kautta. Poliitikkojen halu varmistaa heidän toimintansa laillisuus hallintalain puitteissa, on enemmänkin viivyttänyt kuin nopeuttanut Suomen kansalaisten suojaamista korona virukselta.

Hallintalain sijaan tulisi siirtyä puolustustilalain käyttöön. Se antaisi ainoalle jämäkästi toimineelle poliitikolle presidentille kolmeksi kuukaudeksi tukevammat toimintaedellytykset. Eduskunnasta täytyy nostaa esiin tässä asiassa Vilhelm Junnila, joka esityksillään on pyrkinyt helpottamaan koronaviruksen torjuntaa. Itse viruksentorjuntastrategiaesityksiä punnittaessa yksi kansanedustaja nousee ylitse muiden. Demarien Aki Linden on perehtynyt viruksen torjunnan eri ratkaisuihin ja tehnyt keskustelun avauksia julkisuudessa. Jostain kumman syystä, hallitus ei noteeraa Lindenin ajatuksia.

Puolustustilalaki tekisi koronaviruksen torjunnasta suoraviivaisempaa ja nykyistä nopeampaa. Puolustustilalaki saatetaan käytäntöön eduskunnan päätöksellä. Uskon sen onnistuvan kevyesti, koska hallintalain riittämättömyys on noussut esiin. Mikäli presidentti nostettaisiin vallankäytön primus motoriksi puolustuslain enimmäisajaksi kolmeksi kuukaudeksi päästäisiin veltoista päättäjistä ja koronaviruksen torjunnan jarruista eroon. Uskoisin presidentin, joka ei pelaa ministerien tavoin puoluepeliä, kykenevän nostamaan Aki Lindenin sellaiseen asemaan, jotta hänen tietämyksensä ja näkemykset säästävät ihmishenkiä.

Linkit:

”Koko tammikuun Singapore varautui, kun oli tullut tieto Kiinan alueen infektiosta. Helmikuun alussa oltiin valmiita”, Singaporessa tammikuussa vieraillut Aki Lindén analysoi.

Puolustustilalaki

lauantai 28. maaliskuuta 2020

KATKAISTAAN HELSINKILÄISILTÄ SÄHKÖT - PELASTETAAN SUOMI!

Uudenmaan eristämisestä huolimatta osa pääkaupunkilaisista jäi maakuntiin lymyävään - he kun pääsevät aina kotiin, he myös käyttävät tätä mahdollisuutta. Pääkaupunkilaisten itsekkyyden, leväperäisen asenteen ja äärimmäisen typeryyden osoittaa kuvottavalla se, että vielä eilen Helsingissä yökerhot ja diskot vetivät jopa satoja ihmisiä rientoihin per kapakka. Pääkaupunkilaisten ja maakuntien asukkaiden asenteet erottaa toisistaan juopa. Kun vielä huomioidaan mainittujen alueiden väestöjen tarpeellisuuden ero: pääkaupunki seutu on, Moskovan tyylinen poliittisen eliitin, talouskihojen ja byrokratian, mitään lisäarvoa Suomelle tuottamaton hallintokeskus - maakunta Suomi vastaa lähes täydellisesti maamme elintarviketuotannosta ja vientiteollisuudesta; tältä pohjalta luulisi pääkaupunkilaisten noudattavan ohjeistuksia kiltisti siinä, missä maakuntien asukkaat niitä noudattavat.

Käytöksellään pääkaupunkilaiset ovat jakaneet tämän kansan kahtia tekemällä itsestään selkeän uhkatekijän muulle Suomelle. Ensinnäkin pääkaupunkilaiset täytyisi ehdottomasti hätistää pois maakunnissa sijaitsevista mökeistään. Koska pääkaupunkilaiset eivät kuulu universumin näppärimpään osaan, vaan rypevät mieluimmin mukavuuksissa, heidän häätäminen mökeistä onnistuu sähkön katkaisemisella. Tämä saa tumpelot suunnistamaan kohti kotia ja pysymään siellä. Sähkön katkaisulla saadaan näppärästi lopetettua myös yökerhoissa ja diskoissa jatkuva ilkamointi.

Jos Suomi pyrkii tosissaan selviämään koronaviruksesta, tarvitaan siihen äärimmäisen kovia otteita. Meidän täytyy tehdä valinta, kuten Nalle Wahlroos toteaa, talouden ja elämän välillä. Jos haluamme säilyttää elämän, jota ilman ei ole taloutta, täytyy meidän marssittaa ensimmäisenä lankulle yhteiskunnan kannalta täysin hyödyttömät muita siivestävät loiset eli Nalle hengenheimolaisineen, peesaajineen ja nissepoikineen - KATKAISTAAN HEILTÄ SÄHKÖT!

perjantai 27. maaliskuuta 2020

SUOMESSA RUOKA LEVITTÄÄ KORONAA?

Valtamedia vaikenee muutamista jutuista. Yksi näistä vaietuista jutuista löytyy Suomen elintarvikkeiden kierrosta. Vaikka suurin osa ruuasta syntyy Suomessa, piilee siinä sen logistiikan vuoksi melkoinen riski. Valtaosa maamme kaupoissa myytävistä elintarvikkeista kulkee kahden jakelukeskuksen kautta: S-ryhmän keskusvarasto sijaitsee Sipoossa ja K-ketjun Hakkilassa.

Elintarviketurvallisuuden perusteella ruokakuljetusten kulkua tulisi muuttaa välittömästi. Jotenkin sekin pistää mietityttämään, miksi kukaan ei ole hoksannut moista epäkohtaa. Suhtaudutaanko Suomessa koronaviruksen uhkaan hällä väliä -tyylillä vai puuttuuko meiltä vähäisinkin kyky kriisinhallintaan? Oma lukunsa putkahtaa esiin valtamedia uutisoinnissa, joka selkeästi vaikenee epäonnistumisista ja suojelee hallitusta. Otetaan esim. Vantaan lentokentän möhlimiset, jo sen perusteella uskoisi valtamedian vaativan asioita hoitamaan niiden vaatimukset täyttävillä tiedoilla toimivat ihmiset - NYT ON PELISSÄ USEAMMAN IHMISEN HENKI!

torstai 26. maaliskuuta 2020

HOITAJILLE + $IIVOOJILLE PALKANKOROTUK$ET!

Hallitukselle ansaittu hatunnosto PK-yritysten tuskan noteeraamisesta. Vielä kun näkisi luvattujen miljardien liikahtamisen luvattuihin kohteisiin - Finnairin 600 milj. € lienee ainoa varma tarkennettu tukikohde. Koronaepidemian jälkeisen Suomen ja sen talouden turvaaminen osoittaa plus luo positiivista uskoa tulevaisuuteen. Joku voisi ihan piruuttaan seurata rahan hävikkiä, kun se vaeltaa valtion holveista välikäsien kautta PK-yrityksille ja näiden työntekijöille. Minkähän verran avustuksista hukkuu niitä jakavien toimijoiden byrokratiaan?

Työttömien ohella hallituksen tulisi noteerata myös työssä jatkavat työntekijät. Siivoojat ja hoitohenkilökunta painavat pitkää päivää ja pistävät työssään terveytensä ja jopa henkensä peliin muiden kansalaisten vuoksi. Tämän huomioiden tulisi mainituille ammattikunnille maksaa reilusti korotettua palkkaa - ainakin vaarallisen työn lisän mainitut alat ansaitsevat. Vai käykö tässä pahimmillaan niin, että koronan Suomen kartalta pyyhkineille ja hoitaneille siivoojille ja hoitajille todetaan: TEIDÄN TÄYTYY YMMÄRTÄÄ, NYT EI OLE RAHAA, ODOTTAKAA 50 VUOTTA eli saavatko koronasta suurimman riskin ottaneet puurtajat palkkioksi paskat silmilleen?

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

KRIISITOIMET PÄÄKAUPUNKISEUTU EDELLÄ!

Kai Mykkäsen suustä putkahti ikävä totuus, kun hän tokaisi kaikelle kansalle: Jos tauti leviää samanlaisena Uudeltamaalta viiteen maakuntaan, ei niissä pystytä hoitamaan potilaita. Tämähän tarkoittaa tylysti tulkittuna sitä, että muu Suomi on valjastettu turvaamaan pääkaupunkiseudun terveyspalvelut. Tästä ei kannata syyttää nykyistä hallitusta eikä Sipilänkään hallitus, vaikka se rajulla kädellä karsi THL:n resursseja. Vallitsevaan tilanteeseen ajauduttiin kymmenien vuosien aikana useiden hallitusten aikana.

Sipilän hallitusta voimme kylläkin käyttää hyvänä esimerkkinä. Nyt jotkut kiittävät sitä talouden kuntoon saattamisesta. Sopii kuitenkin tähystää historiaan ja tarkastella, miten Suomen taloutta pyrittiin ohjata kuntoon. Maakuntien tavallinen duunari ja yrittäjä ajettiin taloudelliselle kipurajalle, sitä perusteltiin talouden tasapainottamisella ja Suomen kilpailukykyiseksi saattamisella. Tämän seurauksena maakunnat, joissa sijaitsee pitkälti Suomen vientiteollisuus ja elintarviketuotanto, joutuivat riistoa muistuttavien tulonsiirtojen kohteeksi. Samalla pääkaupunkiseudulla hakattiin miljardeja euroja stadioniin, liikenneviritelmiin, kirjastoon jne. jne.. Ja mikä härskeintä, synnytettiin satojamiljoonia euroja vuodessa syövä vuokra-asuntotukikuvio, joka sataa valtion rahaa kaikenlaisten asuntokeinottelijoiden laariin - niin yksityisten kuin ay-taustaisten.

Nyt nämä maakuntia siiivestäneet pääkaupunkilaiset loiset änkeävät ympäri Suomea mökeilleen turvaan koronavirukselta. Kustavikin vilisee helsinkiläisiä mökkiläisiä, jotka viime vuosikymmeninä vaativat asuinpaikkanunnalleen kaikkea mahdollista yhteiskunnalta, mutta nauttivat kesäisin muutaman tuhannen kustavilaisen rahoittamistas terveyspalveluista. On ilmiselvää, ettei nykyinen tilanne ole kustavilaisten vika eikä kustavilaisten resurssit riitä tuhansien mökkiläisten terveydenhoitoon kesät talvet. Sama ongelma koettelee Savoa, Kainuuta, Lappia jne.. Vähintä mitä Suomi voi nyt tehdä, on pistää Uudenmaan raja kiinni ja vieläpä kertaheitolla. Onhan typerää, jos ilmoitetaan rajojen sulkeutuvan huomenna tai ylihuomenna, tuolloin pääkaupunkiseudulta alkaa välittömästi mittava koronaa levittävä ryntäys Suomen joka niemeen notkoon ja saarelmaan!

tiistai 24. maaliskuuta 2020

PITÄISIKÖ TALOUSTIETEILIJÄT AMPUA?

Suomessa hyväpalkkaisissa hommissa istuskelee pari pataljoonaa taloustieteilijöitä. Näitä käiväröitä löytyy niin rahoitusyrityksistä, median palveluksesta, yliopistoista sekä tietenkin valtion hallinnosta. Pohtikaapa tarkkaan taloustieteilijöiden aikaansaannosten historiaa: Koska olette kokeneet taloustieteilijän ennustaneen jotain oikein tai peräti antamaan ohjeita, joilla lama tai edes taantuma vältetään? - ETTE KOSKAAN! Talousveijarit latelevat aina itsestään selvyyksiä tai saivartelevat: Ei tämä ole mikään lama, vaan vain taloudessa tapahtuva korjausliike.

Jonkun sopisi laskea mitä taloustieteilijät Suomelle maksavat, ensin omine palkkoineen ja toiseksi ennusteineen ja toimineen. Veikkaanpa, että pitkä penni saatettaisiin, jos palattaisiin kreikkalaisten oraakkeleiden ennustusmetodeihin ja povattaisiin taloutta lintujen lennosta tai vastaavasta. Ei nyt pistetä Korkmania, Kianderia ja Tuomolaa samaan luuseri kastiin muiden ekonomistien kanssa, mutta pohtikaapa tätä: MIKSI NÄITÄ KOLMEA MAINITTUA TYYPPIÄ KUUNNELLA ja HEIDÄN NEUVOJAAN NOUDATETA, VAIKKA HE SENTÄÄN OVAT JOSKUS OIKEASSA?

En todellakaan yllytä ketään todelliseen väkivaltaan: Kaikilla meillä on oikeus olla ja elää ihmisinä, mutta ehkäpä joidenkin sopivuutta elämän roolinsa tulisi pohtia kahdesti. Tämän jälkeen me voisimme tehdä talouselämän kärkipaikoilla korjausliikkeen, ottaa esiin Mosin-Nagantin ja apua muutamia virkajakkaroita talouspellejemme ahterin alta. Odotan suurella mielenkiinnolla sitä ekonomistia, joka näkee ja julistaa pian pääkaupunkiseutuun liittyvän sijoituskuplan puhkeavan...

sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

PÄÄKAUPUNKISEUTU ERISTETTÄVÄ VÄLITTÖMÄSTI!

Viime vuodet Suomea on rakennettu pääkaupunkiseutu edellä muuta Suomea alas ajaen. Viimeistään nyt hölmöinkin hoksaa, että maan veturiksi mainittu kulmakunta on todellisuudessa kehityksen jarruvaunu. Maakunnista ajettiin alas terveyspalvelut, jotta voitiin rakentaa ilmaloita, oodeja, oopperoita jne.. Tauti tuli ja sulki mainitut paikat sekä leviää ihmisestä ihmiseen kuin ripulipaska vaipassa.

Nyt nämä mitään tuottamattoman kivihiilikylän kaikkitietävät loiset änkeävät pakoon koronavirusta. Maan hallituksen tulisi sulkea tämä saastainen kulmakunta välittömästi. Muussa tapauksessa maamme elintarviketuotanto ja vientiteollisuus ovat uhattuina. Pääkaupunkiseutualaisienkin tulisi hoksata, että esim. paperitehtaiden hyytyessä vaikutukset ulottuvat muuallekin kuin ostoskeskusten wc-paperihyllyille. Suomi elää pitkälti maailman ahtereiden pyyhinnällä, joten paperitehtaiden työntekijöitä ei pidä sairastuttaa koronaan. Jos näin käy, saattaa kivihiili loppua pääkaupunkiseudulta ja milläs sitten ladataan sikäläiset sähköautot ja lämmitetään Oodi?

Pääkaupunkiseudun itsekäs tapa ängetä tautia pakoon maaseudulle, josta terveyspalvelut ajettiin alas, on esimerkki kuvottavan pitkälle viedystä itsekkyydestä sekä minä ite ja ensin -ajattelusta . Suomen hallituksen täytyy muistaa, että se on KOKO SUOMEN hallitus, ei ainoastaan pääkaupunkiseudun ja sillä lymyävän valtamedian hallitus. Kuten totesin, nyt täytyy ryhtyä nopeisiin toimiin ja eristää saastunut osa maastamme, muuten siitä syntyy kuolio, joka nirhaa hengiltä suomineidon. Suomen kansalaisten ja tulevaisuuden uhka voidaan, asia asiallisesti esiin tuoden, sopivasti kiteyttää kolmeen sanaan : HELSINKI, HELSINKI, HELSINKI!

KORONA MUUTTI ARVOMAAILMAN: Hyvästi Helsinki!

Ihmiskuntaa kohtaa epäsäännöllisin väliajoin kerta kerralla vaarallisemmaksi kasvava epidemia. Jos haluamme pitää huolta kaikista suomalaisista, koronatapaus avaa silmämme ja kääntää arvomaailmamme päälaelleen. Tulevaisuudessa yhteiskuntamme ei enää keskity pääsääntöisesti turvaamaan pienen eliitin omaisuuden karttumista ja heidän itsekkäiden, mutta sitäkin yksinkertaisempien, lakeijoidensa viihtyvyyttä lisääviä rakennelmia. Jos katsomme tulevaisuuteen vähänkin inhimillisesti ja lähimmäisiä huomioiden, elämme muutoksen aikaa.

Jos Suomi haluaa pitää huolta kansalaisistaan ja maksaa velkansa, täytyy politiikan tyylin ja painopisteiden muuttua totaalisesti. Esim. emme voi enää upottaa miljardeja rakennushankkeisiin, jotka helpottavat Kaukoitään lentävien eurooppalaisten matkaa - siinä piilee taloudellinen sekä kansalaisten terveyttä uhkaava riski. Jos haluamme välttyä tulevaisuuden pandemioiden hallitsemattomalta leviämiseltä, meidän tulee luoda yhteiskunta, jossa alueet voidaan, karanteenitarpeen ilmetessä, eristää toisistaan. Jos haluamme turvata elintarvikehuoltomme, nämä alueet, maatiloista teollisuuteen ja varastointiin, on kyettävä eristämään. Mikäli haluamme maksaa ulkomaisen velkamme ja jatkaa kansainvälistä kauppaamme, saman eristämiseen valmistuminen koskee merkittäviä vientiteollisuuspaikkakuntiamme.

Jos aiemmin turvasimme kaikkien suomalaisten terveyden ja turvallisuuden, mutta nyt hakkaamme yhteistä varallisuutta pienen eliitin palveluihin ja ilakointipaikkoihin, täytyy viimeinkin tapahtua täyskäännös. Suomalaisten enemmistö tuskin enää hyväksyy sitä, että osan väestöstä kuollessa leikkausjonoihin, pieni eliitti turvaa itselleen taloudellisia etuja ja parantaa viihtyvyyttään rakentelemalla teattereita, kirjastoja, museoita jne.. Enkä missään tapauksessa tarkoita siirtymistä sosialismiin tai kommunismiin, vaan sitä, että Pinochetin vallalle päästämän liberaalisen talouspolitiikan aika on viimeinkin ohi.

Suomalaisille täytyy taata reilu yrittämisen vapaus, joka ei perustu kenenkään hädällä tai terveydellä hyötymiseen ja jonka puitteet eli toimivan markkinatalouden yhteiskunta takaa. Samalla meidän tulee karsia nykyistä kohtuuttoman suureksi paisunutta byrokratiaa. Jotta suomalaiset voisivat vaikuttaa heidän elämäänsä koskettaviin asioihin, tulisi päätösvaltaa ja yhteiskunnan toimintojen valvontaa siirtää enemmän kuntatasolle. Nyt esim. Uusikaupunki ongelmineen on kauempana kansanedustajia kuin Bryssel.

Kansanterveyteen ja luovuuteen satsaamisen on parasta palautua entiselleen. Onhan vähintäänkin typerää hakata satojamiljoonia euroja yhteen luomukseen, joka ei lisää vähääkään kansanterveyttä, kun vastaavalla summalla voitaisiin rakentaa ympäri Suomea satoja aktiiviseen käyttöön syntyvää liikuntapaikka. Sama pätee teatteriin, musiikkiin ja muuhun taiteeseen. Varojen käytön hajaannuttaminen lisää suomalaisten aktiivisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Nykytyyli jakaa kansan ja kuten koronan leviäminen osoittaa, se saattaa uhata jopa ihmisten terveyttä ja tulevaisuutta.

lauantai 21. maaliskuuta 2020

KORONA EROTTAA JYVÄT AKANOISTA!

Kiinalle täytyy antaa täydet pisteet koronaepidemian seläntaittamisesta. Myös Italia ansaitsee hatun noston, koska maa teki pikaisen päätöksen turvata kiinalaisten kokemukseen ja osaamiseen ja siten suojella kansalaisiaan kasvavilta kärsimyksiltä. Suomen hallituksen touhut ovat rajoittuneet ensin ongelmien vähättelyyn ja esim. Italiaa syytettiin ylireagoinnista - lopulta presidentti patisti pääministerin toimimaan. Jotenkin tuntuu koomiselta, että nykyisen hallituksen linjan loivat presidentti ja oppositiopuolueiden puheenjohtajat.

Vieläkin hallitus hapuilee päätöksissään: Miksei niitä alueita suojella ulkopuolisilta, joissa koronatartuntoja ei ole ja miksei pääkaupuinkiseutua, joissa epidemia jyllää voimakkaimmin ei eristetä muusta maasta. Kiinassa eristettiin 10 miljoonaa ihmistä ja sillä käännettiin koronaviruksen eteneminen. Meillä asiat etenevät vain presidentti Niinistön jyrähdysten jälkeen. Onneksi Niinistö hoitaa leiviskänsä miehekkäästi, mikä olisikaan tilanne ilman häntä. Oppositiolle täytyy antaa kiitos hallituksen tukemisesta, mutta toisaalta tässä ei piile mitään ihmettelyn aihetta, koska, kuten jo totesin, alkujen aluksi oppositio loi linjan, johon pääministerikin lopulta lähti mukaan.

Kuntien suhde koronavirukseen vaihtelee merkittävästi. Yleensä tiedotus ja viestintä pelaavat mainiosti avoimuuden hengessä. Kunnat keräävät kokemuksia, tietoa ja taitoa keskittääkseen ne kuntalaisten parhaaksi. Toisessa ääripäässä kaikki lamaantuu, ei edes pyritä menemään suon yli niin, että heilahtaa, vaan jäädään tuleen makaamaan. Ikävä kyllä kotipaikkakuntani Uusikaupunki asettuu jälkimmäiseen kategoriaan. Jopa koronaepidemian kannalta keskeiset lautakunnat lamaantuvat eli eivät kokoonnu. Syyt hämmästyttävät vuonna 2020: ei ole asioita ja toinen syy putkahtaa esiin viestinnästä, kaupungissa ei kyetä järjestämään etäkokouksia - ongelmat ovat samat kuin intiaaneilla, jotka eivät kovan tuulen ja pimeyden vuoksi kyenneet lähettämään savumerkkejä.

perjantai 20. maaliskuuta 2020

PRESIDENTTI ESTI HALLITUKSEN KAATUMISEN

Täytyy ottaa takaisin oma blogiharhalaukaukseni, jossa korotin pääministeri Sanna Marinin merkittäväksi presidenttikandinaatiksi. Viimeistään siinä vaiheessa, kun hallituksen koronasählingin jälkipuinnit alkavat, putoaa Mariin politiikan huipulta kuin koppelo oksalta. Iltalehti selvitti viime viikkojen koronakäänteet ja vitkuttelut. Tässä tosisaagassa presidentti Niinistö nousee muiden politiikantekijöiden yläpuolelle ja pääministeri Sanna Mariin valahtaa tuntuvasti kärkipoliitikkojen alapuolelle.

Iltalehden jutussa ponnahtaa selkeästi esiin niin presidentin kuin puolueiden puheenjohtajien enemmistön huoli koronaviruksen suomalaisille aiheuttamasta vaarasta. Ainoastaan demarien marinilaiset ja vasemmistoliitto halusivat odottaa ja katsoa kuinka koronavirus etenee, muut mainitut päättäjät vaativat nopeita, järeitä toimia. Kuvion mielenkiintoisin yksityiskohta pulpahtaa esiin perussuomalaisten ja vihreiden kuulumisesta samaan nopeaa toimintaa vaativaan rintamaan. Mitä ilmeisimmin, jos odottelu ja saamattomuus olisi jatkunut, sen seurauksena olisi kaatunut myös Marinin hallitus ja seurannut vaalit.

Näissä oloissa vaalien järjestäminen ja hallitusneuvottelut olisivat muodostuneet kansalliseksi katastrofiksi. Tässä lienee syy Niinistön ja puolueiden puheenjohtajien enemmistön käytökseen. Sinänsä on koomista puhua opposition antamasta tuesta Marinin hallitukselle, sillä Marin kumppaneineen kääntyi viimeisenä nykyisen hallituksen linjoille. Tätä taustaa vasten Marinin teennäis-johtajamainen käytös tuntuu härskiltä irtopisteiden kalastukselta ja ikävällä tilanteella hyötymiseltä. Totuushan, mikäli se seisoo Iltalehden jutussa, ilmenee siinä, että pääministeri jarrutti nopeaa toimintaa ja kenties pahimmillaan joudutti koronan leviämistä.

Kansanedustajien käytännön tekoihin liittyviä ehdotuksia ei tiheästi sinkoile. Demarien al-Tae, historiamme härskein vihapuhuja ja puheidensa raju kelkan kääntäjä, esittää asuntoja paperittomille. Näin hän estäisi viruksen leviämistä. Tämä tuskin saa kannatusta, mutta persujen Vilhelm Junnilan toimenpidealoite eduskunnassa logistiikan aikarajojen muuttamisesta löytänee taakseen läpimenon takaavan kannatuksen. Nyt punnitaan kansanedustajien kyky luovaan ja ennakkoluulottomaan yhteistyöhön, jotta Suomi saatetaan mahdollisimman vähin uhrein vallitsevan kriisin tuolle puolelle.

Henkilökohtaisesti minua ihmetyttää muutama juttu: Ensinnäkin THL uutisoi tarkalleen sairastuneiden määrän ja jo seuraavassa virkkeessä todetaan sairastuneiden määrän saattavan olla 20-30 kertaa suurempi. Mielestäni tämä, jos mikä syö THL:n uskottavuutta. Toinen ihmetyksen suunta ilmenee ns. alan asiantuntijoiden skeptisessä suhtautumisessa Kiinaan ja sieltä ilmoitettuihin tilastoihin. Ainakin italialaiset luottavat kiinalaisiin ja ovat kutsuneet sieltä apua. Tilastot puhuvat kiinalaisten puolesta, joten eiköhän meidänkin tulisi ottaa koronantorjunnassa oppia sieltä?

LINKIT: 

IL selvitti: Näin Suomi päätti valmiuslaista: Marin ja vasemmistoliitto epäröivät, muut puolueet ja Niinistö runnoivat läpi 

Vilhelm Junnila: Raskaan liikenteen lepoaikoihin tarvitaan välitön muutos 

Hussein al-Taee: Asunnot paperittomille hidastavat epidemiaa 

torstai 19. maaliskuuta 2020

KUNTAPALVELUJEN ALASAJO VAI VERONKOROTUKSET?

Suomalaisessa yhteiskunnassa ei juurikaan haluta ymmärtää verorahojen kertyvän yksityiseltä sektorilta. Nyt yksityinen sektori ja mikä pahinta, kaiken perusta, vientiteollisuus lomauttaa työntekijöitä. Tämä syö erittäin voimakkaasti maamme veropohjaa. Mikäli julkinen sektori ei huomio tulopuolensa massiivista murenemista, ajaudutaan kunnissa, jotka vastaavat terveys- ja sosiaalipalveluista, joko palveluiden karsimisiin tai mahtaviin verojen korotuksiin.

Tulevan ongelman torjumiseksi täytyy julkisen sektorin reagoida nopeasti syntyneeseen tilanteeseen. Kunnissa tämä tarkoittaa pitkälti keskittymistä ns. lakisääteisiin peruspalveluihin. Kriisitilanteessa viestinnän ja media yhteyksien merkitys korostuu. Jos kunta menettää hallitsevan roolinsa paikallistiedottamisessa, jää tämän seurauksena tilaa huhuille ja harhaluuloille. Näiden kasvaessa ja syrjäyttäessä virallisen tiedotuksen aseman alkavat ihmiset laiminlyömään annettuja ohjeita ja varoituksia. Mikäli tiedotus ei toimi, tulee se saattaa välittömästi toimivalle tasolle - korjaustarve liikkuu tuntien ja päivien tasolla, ei viikkojen tahikka kuukausien.

Esim. Uudessakaupungissa viestintä ja tiedottaminen taustaedellytyksineen estävät jopa luottamusmiesten toiminnan: Kokouksia perutaan koska niitä ei pystytä järjestämään etänä - KERRASSAAN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ, KUN ELETÄÄN VUOTTA 2020. Kummalliseksi tilanteen tekee se, kun em. vastuualueen laiminlyönyt palkkalainen raakkuu työaikana somessa - EI TIEDOTTAMASSA ASIALLISTA ASIAA, VAAN KYLVÄMÄSSÄ RIITAA JA HAUKKUMASSA TOISIA KAUPUNKILAISIA! Tämän jatkuminen osoittaa ikävästi kaupunkiorganisaatiota hallitsevan johtajuusvajeen.

Ne miljoonat mitä kaupunki käyttää lakisääteisten palveluiden sijaa täysin epäolennaisiin kohtaamiseen ja ennalta tiedettäviin epäonnistumisiin tulee keskittää kaupunkilaisten parhaaksi. Uudessakaupungissa karsinnan tulee koskea kovalla kädellä esineiden kiinnittämistä puihin, huuhaa suunnitelmia sekä vuosi toisensa jälkeen epäonnistunutta matkailuosastoa. En missään tapauksessa esitä nyt lopputilien antamista kenellekään, vaan mittavia lomautuksia, jotta saamme vallitsevan kriisin hoidettua mahdollisimman vähän kaupunkilaisten tulevaisuutta ennalta syöden. Jos emme nyt lomauta osaa kaupungin henkilökunnasta, ajaudutaan viimeistään ensi keväänä mittaviin irtisanomisiin - lomautukset ovat koko kaupungin etu jopa lomautettujen kaupungin työntekijöiden.

Nyt tulisi toimia juuri toisin kuin on päätetty eli lautakunnat kokoustamaan ja sarallaan etsimään ratkaisuja. Jos emme nyt ryhdy totaalisiin toimiin tulevaisuuden turvaamiseksi, syntyy koronasta lasku, jota pahimmillaan maksetaan jopa kymmenet vuodet. Nostan hattua niin Sari Rantaselle kuin Veera Kaitaselle, jotka ovat nimellään tulleet esiin asiallisesti asian tiimoilta. Uudenkaupungin Sanomia kiitän englanninkielisistä koronaohjeistuksista - ehkäpä lehti voisi ottaa po. asian osalta tiedotusvastuun koronaepidemian suhteen. Ehkäpä tarkastuslautakunnasta kumpuaa se johtajuus, joka muuten täältä puuttuu ja joka saa toimivan kriisiryhmän kasaan! Nyt ei ole syyttelyn aika, jälkipyykki tulee pestä kriisin jälkeen siitä oppia ottaen!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

KORONA TEKEE MARINISTA PRESIDENTTIÄ?

Istuvan presidentin kansansuosio huitelee paljon korkeampana kuin hänen puolueensa suosio. Vastaavankaltaista kannatusta ei ilmene muiden poliitikkojen kohdalla. Valtamedian harjoittaman vaikenemisen ja hypetyksen seurauksena Pekka Haaviston suosio kasvoi yli oman puolueen kannatuksen. Kun miehen itsekkyys, pyrkyryys ja jopa julmuutta hipova ulkoministeriön henkilöstöpolitiikassa paljastui, taittui Haavistonkin kannatus siten, etteivät enää edes kaikki vihreät pidä häntä parhaana vaihtoehtona presidentiksi. Kansa odottaa jonkun poliitikon nousevan päätä pidemmäksi, sillä suomalaiset haluavat, presidentin valtaoikeuksista huolimatta, maalle vahvaa johtajaa.

Sauli Niinistön takaa saattaa kuka tahansa nousta presidentiksi, pelikenttä on täysin avoin. Nyt Sanna Marinille tarjoutuu koronaviruksen myötä mahdollisuus näyttää johtajuutta ja nousta muiden puolueiden yläpuolelle. Vaalitenteissä kiukutellut, ilmastoaktivisti, joka valittiin SDP:n varapuheenjohtajaksi keräämään nuorien ääniä, nousi "vahingossa" Rinteen munimisen ansiosta pääministeriksi. Yhdessä yössä, joka asiaa sorkkivasta, kaikkitietävästä yksinhaltijapääministeristä Rinteestä kuoriutui Marinia nöyrästi seuraava vaappuvasti taapertava ankanpoikanen. Ehkä saamme joskus tietää Marinin roolin ja aktiivisuuden Rinteen pudottamisesta pääministerin rahilta - ehkä jo tuolloin pulpahti ensimmäisen kerran esiin Marinin johtajuus.

Koronahässäkkä alkoi hapuillen Marinin hallitukselta, mutta lopulta Sanna Marin nosti itsensä muiden yläpuolelle kutsumalla oppositiojohtajat neuvotteluihin. Pääministeri ryhtyi kerralla ottamaan etäisyyttä vaalitenttien hänestä antamaan kuvaan äksyilevästä ilmastovouhottajasta. Koronatapaus on suuri mahdollisuus Sanna Marinille. Jos hän nyt jättää valtamedian rakastaman, mutta kansaa kyllästyttävän roolin, tuulimyllyjä vastaan rynnivänä, ilmastoemona ja ryhtyy määrätietoisesti johtamaan taistelua vallitsevaa epidemiaa vastaan, nousee Marin kansan silmissä muita päätä pitemmäksi poliitikoksi. Jos hän vielä jatkossa hoksaa maakunnat, joissa Suomen kansan ylivoimainen enemmistö asuu, alkavat presidentinlinnan ovet aueta Sanna Marinille. Loistavat mahdollisuudet tarjoutuvat myös Aino-Kaisa Pekoselle, joskin hän sosiaali- ja terveysministerinä lähtee pääministeriin nähden suosiokisaan jonkinmoiselta takamatkalta. Pekosesta täytyy todeta hänen olevan Kyllösen lisäksi toinen kovan luokan vasemmistoliitosta ponnahtava ministeri!

lauantai 14. maaliskuuta 2020

VEROVAROJEN KÄYTTÖÖN TASAPUOLISUUTTA!

Lisää kuvatekstiTämä ei näytä pahalta, mutta kun se päivällä sulaa ja yöllä rekkojen tekemät urat sun muut jäätyvät, syntyy yllättäviä tilanteita. Varsinais-Suomen vitsaus tieliikenteessä piilevät lämpötilaeroissa - yön ja päivän ero saattaa olla 20 astetta ja rannikon sula muuttuu yllättäen ja vaiheittain pakkaseksi. Jos tiet aurattaisiin välittömästi lumisateen jälkeen tai päivisin, kun se lentäisi loskana ojaan, säästyttäisiin ikäviltä kokemuksilta und maksuilta.


Suomessa kerätään autoilijoilta reilut 8 miljardia euroa veroina, tästä tiestön ylläpitoon käytetään kymmenesosa eli 0,8 miljardia euroa. Kun vielä huomioidaan tuosta pienemmästä luvusta leijonan osan valuvan pääkaupunkiseudun tie hankkeisiin, niin voi vain todeta vääryyden tapahtuneen. Täällä periferiassa Turun ja Rauman puolessavälissä oma auto kuuluu välttämättömyyksiin, samoin asiallisessa kunnossa liikennöitävä tiestö. Kuitenkin tiet rapautuvat ajan ja autojen nakertaessa asfalttia ja tänä talvena näköjään aurauskuluissakin säästetään rajusti.

Näin vähälumisena talvena kuvittelisi harvoille huonoille keleille riittävän kunnossapitoa, vaan paskat riitä. En kertaakaan, koko talven aikana ole saanut ajella aurattua tietä. Sen sijaan nelivetoauton omistajana olen pari kertaa saanut nyppäistä tien poskeen luiskahtaneen kulkuvälineen kulku-uralle. Ihmisten auttamisesta saa hyvän olon, mutta autettavan rooliin joutuneella lysti lurahtaa kauaksi. Menneen talvella näillä nurkilla sattuneita onnettomuuksia lienee reilut kymmenen. Toisin sanoen yksityiset ja vakuutusyhtiöt maksavat valtion tienpidossa keräämät säästöt. Entäpä, kun ei enää selvitä rahalla, vaan tienauraussäätöjen vaikutukset muuttuvat tuskallisiksi kokemuksiksi ja kenties kuolemaksi.

Haluan huomauttaa, että Vakka-Suomessa toimii maamme suurin tehdas, jonka tuotanto menee vientiin, kun vielä huomataan täällä sijaitsevan muutakin vientiteollisuutta, jolla Suomea pyöritetään, luulisi valtiolta riittävän rahaa edes tiestön kunnossapitoon. Eikö Suomen valtion tulisi pitää huolta lypsävästä lehmästä eli vientiteollisuudesta plus sen työntekijöistä. En missään tapauksessa halua, että tienpitovaroja siirretään Pohjois-Karjalasta, Kainuusta tai Lapista tänne vaan pääkaupunkiseudulta. Jos sinne upotetaan julmetut summat juniin, busseihin, metroihin ja muihin joukkoliikenteeseen niin, miksi täytyy tukea sen kulmakunnan yksityisautoilua varsinkin, kun halutaan vähentää henkilöautoilua? Muistakaa tämäkin: Jos autotehtaan duunari jää pois töistä, näkyy se välittömästi vientituloissa, mutta jos pääkaupunkiseudun pykäläviidakkoa plaraava paperinpyörittäjä jää pois töistä, on se selvää säätöä!

perjantai 13. maaliskuuta 2020

PÄÄKAUPUNKISEUTU ERISTETTÄVÄ ja UHRATTAVA?

Aikoinaan varuskunnissa torjuttiin kausiflunssat ja vastaavat hyvin yksikertaisella konstilla, sairaat jäivät varuskunnan sairaalaan ja varusmiehet marssitettiin metsään. Metsässä leireilevät selvisivät pääsääntöisesti kausitaudilta. Luonto ja pakkanen nujersi ne pöpöt, jotka olisivat lisääntyneet ja kaataneet varuskunta oloissa sotilaita petiin. Koronaviruksen osalta näyttää pätevän sama juttu. Vaikka ensimmäinen tapaus havaittiin Lapissa, ei se päässyt muhimaan ja leviämään, vaan hyytyi lumen ja pakkasen keskelle.

Meidän ongelmamme koronaviruksen osalta sijoittuu pääkaupunkiseutuun, jonne  pasiliskot pesivät, jossa muhivat, josta leviävät, koska kulmakunnalta puuttuu pöpöjä tuhoava lumi plus pakkanen. Kansantalouden kannalta se, että koronavirus voi hyvin pääkaupunkiseudulla, on se pieni paha, koska siellä ei juurikaan sijaitse elintarviketuotantoa tai synny vientituotteita. Kyse on mitään tuottamattomasta, omistajien, paperin pyörittäjien ja heidän lakeijoidensa alueesta. Lieneekin paikallaan eristää koko kulmakunta muusta Suomesta ennen kuin luonto kääntää kulkunsa kohti kevättä ja kesää ja muu Suomi menettää ilmaston tarjoaman suojan.

Suomelle tärkeä omavarainen elintärkeä elintarviketuotanto ja vientieloisuus täytyy ehdottomasti suojella pääkaupunkiseudulla muhivalta koronavirukselta. Ensinnäkin ihmisten liikkumista tulee rajoittaa, toiseksi pääkaupunkiseudulla tuotettujen elintarvikkeiden vienti terveeseen Suomeen tulee lopettaa välittömästi. Jos emme toimi näin ja priorisoi suomalaisia tärkeysjärjestyksen mukaan, ovat pahimmassa tapauksessa kaikki Suomen toiminnot uhattuna. Emme tietenkään hylkää pääkaupunkilaisia oman onnensa nojaan, vaan voimme rahdata heille esim. ravitsevia palkokasveja pudottamalle ne vaikkapa lentokoneesta tms. jonnekin kehäkolmosen sisäpuolelle.

Koronaviruksen leviämisen ehkäisyn vuoksi pääkaupunkilaisten matkailu ja taudin levittäminen muuhun Suomeen tulee estää välittömästi. Suojatoimiksi riittävät julkisen liikenteen lopettaminen po. alueelta sekä maantieyhteyksien katkaiseminen. Kulku/liikenneväylien ulkopuolille täytyy pikaisesti rakentaa esim. 3 kilometrin suojavyöhyke piikkilankaesteineen. Jotta suojavyöhyke eristäisi mahdolliset taudinkantajat muusta Suomesta, täytyy alue miehittää järeillä aseilla varustetuilla sotilailla. Kun hoidamme pääkaupunkiseudun ruokahuollon mainituilla palkokasveilla, se riittänee, sillä muun Suomen työn tuloksilla pääkaupunkiseudulle on viime vuosikymmeninä kanavoitu kaikenlaista kivaa: Viimeksi Oodi kirjasto ja seuraavaksi olympiastadion, joten eristetyllä alueella saa ajan kulumaan kliffasti.

Tulevaisuutta ajatellen ja seuraavaan, kenties koronavirusta pahempaan, pandemiaan pitää varautua siirtämällä pääkaupunkiseudulle sijoitettuja toimintoja ns. todellisen talven Suomeen. Ensinnäkin kaikki pääkaupunkiseudun käynnissä olevat hankkeet tulisi välittömästi keskeyttää ja esim. olemassa olevia toimintoja täytyy sijoittaa terveeseen talvi-Suomeen. Viidellemiljoonalle suomalaiselle on aivan sama, palveleeko esim. YLE kansalaisia Lieksasta, Kärsämäeltä tai Suomussalmelta. Tärkeintä on yleläisten turvallisuus, terveys ja suomalaisten tiedonsaannin varmuus. Kaiken kukkuraksi toimintojen siirto pääkaupunkiseudulta on ilmastonmuutoksen torjumista, sillä laitoksia ja hallintoa siirretään pois kivihiilienergia-alueelta!

torstai 12. maaliskuuta 2020

TRUMPIN TOIMISSA LOGIIKKAA - VALTAMEDIASSA EI

Aamutelevitsiooni tarjosi tutun ja tuvallisen aloituksen päivään. Laakerit korvissa lähetystä vetäneen SKF-mannekiinin johdolla tehtiin USA:n presidentistä pelleä. Melkoisena höyrypäänä minäkin miestä pidän, mutta kyseinen kansan valitsema tapaus johtaa suurta valtiota, joten tuskin hän mikään kaikkien ääliöiden isä on. Minua ihmetyttää se objektiivisuuden puute, jolla Trumpin tekosia uutisoidaan valtamediassa. Nyt asiaa uutisoineelta toimittajalta puuttui tiedot Trumpin päätöksen perusteista tai vaihtoehtoisesti hän pyrki tietoisella valheilla plus vaikenemisella trollata Suomen kautta amerikkalaisia äänestäjiä.

Trump ilmoitti jotenkin näin: EU:n alueelta ei perjantain jälkeen voi matkustaa Yhdysvaltoihin, mutta Isosta-Britanniasta sallitaan po. matkailu uudelle mantereelle. Päätös voidaan perustella täysin loogisesti ja nämä perustelut aamuinen "toimittaja" jätti kertomatta. EU:n valtiot kuuluvat Schengen-alueeseen eli täällä voi ylittää valtioiden rajat, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, ilman rajatarkistuksia. Iso-Britannia ei kuulu Schengen-alueeseen, joten sinne ei mennä eikä sieltä tulla ilman kontrollia. Lisäksi USA:n matkustavat joutuvat Yhdysvaltojen järjestämään kontrolliin ennen kuin he pääsevät jatkamaan matkaansa uudelle mantereelle. Trump torjuu EU:sta tulevan hallitsemattoman ihmisvirran, mutta hyväksyy kontrolloidun matkailun Isosta-Britanniasta. Eikö Trump toimi USA:n presidenttinä täysin loogisesta pyrkiessään turvaamaan yhdysvaltaisten terveyden ja rajoittamaan koronaviruksen leviämistä.

Trump ilmoitti rajoitusten astuvan voimaan muutaman päivän viiveellä. Meillä hallitus ilmoittaa päivällä puolihämärästi ettei mittavia yleisötilaisuuksia saa järjestää. Tänä iltana pelataan jääkiekkoa tyhjille katsomoille ja koripallosarjat pistetään kerrasta poikki. Joten eikö tässäkin tapauksessa hosujat löydy aivan jostain muualta kuin Valkoisesta talosta? Kun vielä huomioidaan yhden ministereistämme vaativan Kreikkaa avaamaan ovensa Turkista vyöryvälle ihmistulvalle, voi Suomen perustellusti osoittaa Suomen toimivan täysin epäloogisesti koronaviruksen leviämisen torjunnassa ja vähät välittävän sen enempää EU:n kuin omien kansalaistensa terveydestä!

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

DEMARIKIHOTAR PITÄÄ ÄÄNESTÄJIÄ KOIRINA!

Lähimmäisen vertaaminen koiraksi voisi tarkoittaa uskollisuuden tai luotettavuuden ylistämistä, mutta kun rinnastuksessa nojataan arabialaiseen kulttuuriin, muuttuu vertaus päinvastaiseksi. Väitetään, että profeetta Muhammed ei pitänyt koirista ja siksi hän tuomitsi koiran saastaiseksi ja saastaisuutta levittäväksi eläimeksi. Siksipä äänestäjien vertaaminen koiriin tuntuu rasistiselta: "Koirat haukkuu ja karavaani kulkee, näin kuuluu vanha arabialainen sananlasku".

Demarikihotar tuomitsee vuodatuksessaan, itsensä ylistämisen jatkoksi, tavalliset äänestäjät omaan napaan tuijottaviksi, itsekkäiksi koiriksi, jotka eivät ymmärrä yhteisestä edusta yhtään mitään. Tähän kastiin demarikihotar pisti myös itsensä, ennen kuin koki valtavan valaistumisen. Lähtemällä mukaan demarien listalle hän kohosi valaistuksen voimasta suureksi ymmärtäjäksi kaiken kansan eli häntä äänestäneen koiralauman yläpuolelle. Mielestäni kyseinen tulkinta ihmisten eriarvoisuudesta hipoo itsekkyydessään kuvottavuutta.

Sen sijaan, että luottamustehtävissä istuisi itseään lähes Jumalana pitäviä tyyppejä, tarvitaan eduskuntaan, valtuustoihin ja lautakuntiin tavallisia ihmisiä. Vain he tuntevat tavallisten ihmisten ongelmat ja kykenevät ratkomaan niitä. On kerrassaan käsittämätöntä vetää juopaa yhteisen hyvän ja yksilön hyvän välille, sillä yhteisö koostuu yksilöistä ja yksilöistä suurin osa vaeltaa tavallisten kulkijoiden joukosta. Sopiikin pohtia, koska demarit valitsevat kaupungissa, josta löytyy Suomen suurin tehdas, kaupunginhallitukseen tuon tehtaan duunarin demaritohtorin sijaan? -Vai eikö demarivalaistuminen koskekaan tavallisia kulkijoita, tehtaan duunareita, sitä demareita äänestävää koiralaumaa?

LINKKI:

DEMERIKIHOTTAREN PAKINA

tiistai 10. maaliskuuta 2020

SUOMI OIKEUSVALTIO JA PASKAT!

Valtamedia sivutti vähin äänin oikeustapauksen, joka heittä surunviitan suomalaisen oikeuslaitoksen  ja median ylle. Oikeuslaitoksen tulisi palvella kansaa tasapuolisesti - köyhien ja rikkaiden, sairaiden ja terveiden kuten viisaiden ja tyhmien tulisi nauttia oikeusturvasta. Seuraavasta esimerkistä ilmenee oikeuden saamisen tyrmistyttävä hinta, joka saa tavallisen pulliaisen miettimään kahdesti, lähteekö raastupaan. Esimerkki osoittaa myös sen, ettei suomalainen oikeusjärjestelmän tarkoituskaan ole palvella tavallista kansalaista, vaan rahastaa häntä.

Sebastian Revolle syntyi riita Tapparan kanssa lomarahoista :Repo haastoi oikeudessa Tapparaa maksamaan yhteensä noin 11 000 euron lomakorvaukset plus korvaamaan Revon oikeuskulut. Pirkanmaan käräjäoikeus julisti tuomion, jonka mukaan käräjäoikeus velvoittaa Tapparan suorittamaan Revolle lomakorvauksia 2924,10 euroa sekä odotusajan palkkana 1740,53 euroa. Lisäksi tuomioistuin harkitsi kohtuulliseksi, että Tappara korvaa puolet Revon oikeudenkäyntikulujen määrästä eli 44 776,80 €. Toisin sanoen Repo sai reilut 4 500 €, mutta joutuu maksamaan 44 776,80€.

Repo joutui maksamaan kymmenkertaisen hinnan siihen nähden, mitä hän hyötyi oikeusprosessista. Mielestäni tämä on jutun ykkösuutinen, jonka voi päätellä Länsi-Suomen uutisesta, mutta jota ei valaista MTV-uutisessa. Toinen merkittävä uutinen olisi asianajajan palkkio lähes 90 000€. Luulisi ammatti-ihmisen selvittävän lomakorvausasian hiukan nopeammin ja pienemmällä rahalla - normaali kulkevainen saa tehdä kolme vuotta töitä, jotta tienaa asianajajan yhden casen palkkion. Tämä lienee jokseenkin mystinen tapaus ja mystistä uutisointia? - Niin Tappara kuin Repo hävisivät jutun, jossa ainoat taloudelliset voittajat löytyvät oikeudenjakajista ja asianajajista!

Linkit:

MTV

Länsi-Suomi

maanantai 9. maaliskuuta 2020

KIITOS GRETA THUNBERG: öljyn hinta romahti!

Niin se maailma muuttuu ja reagoi ilmastovouhottajien suun pieksäntään. Mitään ihmeempää tai todellisuus pohjaista tekoihin perustuvaa ilmastonpelastamista ei tapahtunut. Ökyvihreät lentelevät ilmastoa saastuttaen kuten aiemmin ja pääministerimme jatkaa työajeluaan ilmastoa saastuttavan diesel Bemarin nahkaisella takapenkillä. Jälkimmäinen on itse asiassa ottanut askeleen kohti ilmaston saastuttajien eturiviä. Kun hänen edeltäjänsä reissasi hybridi Volvolla, ei sellainen kelpaa Marinille, vaan hän suosii päästöhuijauksesta kärähtäneen saksalaisen autoteollisuuden tuotteita. Parjattu Trump sentään pisti saksalaisille roimat rangaistus sakot, mutta eihän meidän vallasväki tee koskaan mitään konkreettista, joka laskisi heidän mukavaa elämisentasoa.

Venäjä ja Saudi-Arabia reagoivat fossiilisen polttoaineen parjaamiseen peläten sen sortin markkinoiden kapenevan. Em. maat haluavat pitää kiinni markkinaosuuksistaan eivätkä kykene sopimaan öljytuotannon rajoittamisesta. Tämän seurauksena öljyn maailmanmarkkinahinta romahti niin, että jos se siirtyy pumppuhintoihin, alkavat muutkin kuin Sanna Marin siirtyä sähkö/osasähköautoista fossiilisiin polttoaineisiin. Parhaimmillaan polttoaineiden hinta tuo melkoisen piristysruiskeen suomalaisten arkeen ja valtion talouteen.

Totuushan piilee siinä, jonka jokainen hoksaa, että harvaan asutussa, kalsassa maassa energian hinta vaikuttaa aivan kaikkeen. Teollisuustuotantoon syntyy pelivaraa, jolla se voi työllistää lisää väkeä. Kuljetuskustannusten laskeminen pudottaa mm. ruuan ja muiden väittämättömyyksien hintaa. Tästä seuraa taasen se, että jokaisella perheellä on enemmän rahaa laadukkaaseen elämään, lasten harrastuksiin ja yksityisten palvelujen käyttöön. Öljyn maailmanmarkkinanhinnan siirtyminen pumppuhintoihin ja lämmitykseen tarjoaa todella merkittävän ruiskeen joka ikiselle suomalaiselle. Ainoa riski on hallituksemme, joka saattaa nostaa polttoaineveroa ja kurmoottaa tavallisen pulliaisen arkea!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

SUOMALAISILLE HOITAJILLE KUNNON PALKAT!

Suomen meiningin kääntyvät yhä käsittämättömämpään suuntaan. Filippiiniläisiä hoitajia toivotetaan tervetulleeksi pyörittämään suomalaista terveysbusinesta. Filippiiniläisille tarjotaan jopa lisäkoulutusta ja kaikki tämä saa hyväksynnän valtamediassa. Hyväksyisin tilanteen, jos suomalaiset hoitajat saisivat heidän ansaitsemansa palkan ja heistä olisi pula. Nyt tilanne ei ole tuo, vaan suomalaisia hoitajia on lähtenyt maailmalle siellä tarjottavan paremman palkan ja kohtuullisemman työtaakan vuoksi.

Katsokaa yksityistä terveysbusinesta etenkin vanhusten hoidon suhteen. Alan yritykset keräävät valtavia voittoja, firmojen johtajat kuittaavat pahimmillaan vuosittain miljoona tulot. Kaikki tämä perustuu siihen, että vammaiset, vanhukset ja sairaat saavat huonoa kohtelua alipalkatun ja heidän tarpeisiinsa alimitoitetun henkilökunnan palvellessa heitä. Kukaan ei ole puuttunut järkyttävän suuriin voittoihin, joita nämä kuolemaa, tuskaa ja hätää niittävät yritykset keräävät omistajilleen. Viimeistään tämä osoittaa puheiden hoitajien työn arvostamisesta ja hoitajamitoituksista kuuluvan sarjaan sanahelinä.

Ihmettelen terveysbusineksen ja sen johtajien erityisasemaa Suomessa. Jos joku tavallinen suomalainen keräisi miljoonia euroja itselleen ja työnantajalleen kohtelemalla asiakkaita ja läheisiään niin huonosti, että sadat näistä kärsisivät ja pahimmillaan jopa kuolisivat luvattujen palvelujen laiminlyönnin vuoksi, häkki heilahtaisi välittömästi. Mutta nyt tämän kuvottavan hädän ja kuolemien jatkumiseksi muokataan yleistä mielipidettä siihen suuntaan, että Suomeen ryhdytään tuomaan hoitohenkilökuntaa Filippiineiltä. Sopii pohtia sitäkin, minkälaisen aukon nämä hoitajat jättävät omaan maahansa, kun heidät rahdataan tänne pyörittämään pienellä palkalla Suomen parasta suojattua businesta, joka perustuu ihmisten terveyteen ja hätään!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

UUDELLAKAUPUNGILLA KAIKKI KASVUN MAHDOLLISUUDET!

Kauniaisista ja Naantalista löytyvät Suomen kuntien tyytyväisimmät asukkaat. Näissä kunnissa asukkaat arvostavat luontoa, rauhallisuutta plus yhteisöllisyyttä eli sitä, että kunta pitää huolta asukkaistaan. Uusikaupunki tarjoaa luontoa, kaupunkimme on portti maailman kauneimpaan saaristoon. Kaduiltamme löytyy myös rauhaa. Vilkaisu lauantai-iltapäivänä Alicellekadulle osoittaa kaupunkimme rauhallisuuden hipovan miltei kuolemaa. Meiltä löytyvät ne elementit, joilla ykköskunnat porskuttavat Suomen asukastyytyväisyystilaston kärjessä.

Toinen lähiaikojen Uudenkaupungin kasvua tukeva uutinen kertoo ihmisten haluavan muuttaa maalle asumaan. Meiltä löytyy monenmoista maaseutumiljöötä: merenrantaa, järvenrantaa, merimetsää, vehmaita lehtoja, maaseutukyliä jne.. Suoraan sanoen Uusikaupunki tarjoaa laajan skaalan asumisvaihtoehtoja, jotka tilastojen und tutkimusten mukaan voidaan luokitella tärkeimmiksi tekijöiksi asuinpaikkakuntaa valittaessa. Jokaisen sopii tätä taustaa vasten pohtia perustavan laatuista kysymystä: MIKSI SAMAT KASVUEDELLYTYKSET OVAT VETOVOIMATEKIJÄ MUUALLA, MUTTA MEILLÄ VÄKI VÄHENEE?

Jo pintapuolinen tarkastelu valmisteluamme ja päätöksentekoa kohtaan osoittaa kuinka mainittujen sektorien tyypit ovat pihalla kaupungin kehittämisestä ja tutkimuksella todeksi todettujen vetovoimatekijöiden hyödyntämisestä sekä näiden markkinoinnista. Uudessakaupungissa ei ymmärretä arkielämän psykologiaa edes oman historian tai tekemisen suhteen. Otetaan esimerkiksi Salon Vilpas ja meidän Korihait. Käydessäsi Salossa koripallo-ottelussa, näet katsomossa tuhat salolaista heiluttamassa seuran huiveja, kantamassa seuran t-paitaa tai lippistä. Tuhat ihmistä luo valtavan tunnelman, kannustuksen sekä yhteishengen. Vilpas on yhteisöllinen seura, jonne kaikki ovat tervetulleita ja jopa tulijoiden ideat noteerataan. Meidän Korihait taas jo markkinoinnissa kertoo olevansa perhe ja perheeseenhän synnytään, mutta ulkopuolisella ei ole mitään mahdollisuutta liittyä perheeseen tai päästä sinne vaikuttamaan. Korihait on sisäänpäin kääntynyt pienen piirin perhe, joka tekee, mitä lystää samojen tyyppien keikkuessa huipulla. Jos he huomioivat sisäpiiriin kuulumattomia, rajoittuu tämä rahan pyytämiseen tai kanavoimiseen kahdella pallilla istumista hyväksikäyttäen.

Elämme kuppikuntien kaupungissa, jossa näitä kuppikuntia yhdistää osaamattomuus ja kuvottava itsekkyys. Esim. elinkeinopolitiikkamme ei hyödytä vähääkään sen rahoittajaa tavallista kuntalaista, vaan pientä muutaman yrittäjän rypästä, joka saa tukea niin virkahenkilöiltä kuin päättäjiltä. Jos elinkeinoväkertäjämme palvelisivat tavallisia kaupunkilaisia, he olisivat jo vuosia sitten elävöittäneet keskustamme Dressmanneilla, H&M, Cubseilla, Jack & Jones jne.. Mikäli näin olisi toimittu, kuten esim. Äänekoskella, keskustamme olisi elävä ja sen tv:ssä mainostavat liikkeet vetäisivät ympäri maakuntaa. Koska näin ei tapahtunut, uusikaupunkilaiset matkaavat nyt Myllyyn ja tulevaisuudessa Raumalle valmistuvaan jättiostoskombinaattiin. Kovimman hinnan harjoitetusta elinkeinopolitiikasta maksavat autottomat uusikaupunkilaiset ja vielä kituvat kivijalkaliikkeemme. Samalla kaupunkimme vetovoima romahtaa liikepalveluiden osalta.

Jokainen voi pistäytyä Salon keskustassa ja pohtia syitä, miksi joku salolainen, joka on saanut töitä autotehtaalta ei muuta tänne perheineen. Suurimman syyn havaitsee hetkessä: Uudenkaupungin kaupalliset palvelut ovat tasoa 1980-luvun kirkonkylä, kun Salossa eletään 2020-lukua. Kun tähän lisätään vapaa-ajan puitteet, muuttokynnys Salosta Uuteenkaupunkiin nousee entisestään. Kun salolainen tulee Uuteenkaupunkiin katsomaan keinonurmella tukittua vilkkainta liikenneväylää, puihin hirtettyjä tuoleja kera riippusänkyjen, tuulen raiskaamia sateenvarjoja, orpona torinlaidalla kököttävää hevoistenjuottokaivoa sekä sen vieressä virtsalta lemahtavaa lasten leikkipaikkaa, ei liene epäilystä, jos salolainen tuumii: UUSIKAUPUNKILAISET OVAT UMPIHULLUJA, TÄNNE MINÄ EN MUUTA KOSKAAN!

On aivan naurettavaa kuvitella, että 15 000 asukkaan kaupunkiin saadaan 20 000 asukkaan palvelut ripustelemalla esineitä puihin, sabotoimalla liikennettä tai tekemällä yhteisillä rahoilla jotain, muutaman tyypittären mieleistä, kivaa. Meidän mahdollisuutemme löytyvä tämän rustauksen alussa maintuista tutkimuksista: LUONNOSTA, RAUHALLISUUDESTA ja TURVALLISUUDESTA. Jos yhdessä hyödynnämme rantojamme, kaavoitamme rohkeasti keskustaamme, satsaamme monipuoliseen opetukseen ja tarjoamme kaupunkilaisille hyvät vapaa-ajanpuitteet, saamme taatusti uusia asukkaita Uuteenkaupunkiin. 


Oikein toimien luomme Uudestakaupungista 20 000 asukkaan kaupungin, jonka yksityisiä/julkisia palveluja/puitteita hyödyntää yli 50 000 ihmistä. Jotta näin kävisi, tulisi meidän joutavien näpertelemisien sijaan keskittyä muutamiin kasvun takaaviin todellisiin mahdollisuuksiin: RANTOJEN HYÖDYNTÄMISEEN, PANEUTUMINEN OPETUKSEN LAATUUN ja MONIPUOLISTAMISEEN, MATKAILUN HYÖDYNTÄMISEEN, TERVEYSPALVELUIDEN KEHITTÄMISEEN, VAPAA-AJAN PUITTEIDEN MODERNISOINTIIN ja AVOIMUUTEEN PERUSTUVAAN POSITIIVISEN YHTEISHENGEN LUOMISEEN. Jos vaikkapa ensimmäiseksi toteutamme, Tarmo Kankaan idean keskelle kaupunkia rakennettavasta meriuimalasta, saamme taatusti lisää vilinää keskustaan ja nostamme Uudenkaupungin positiivisesti valtakunnan julkisuuteen. Jos emme tyrmää toistemme ideoita vaan pyrimme positiivisella luovuudellamme lisäämään alkuperäisen ajatuksen monipuolisuutta plus arvoa, puhallamme porukassa yhteen hiileen ja saamme menestyksemme kasvamaan kaikkialla näkyväksi onnistumisen loimuksi.

Lopuksi nostan esiin Uudenkaupungin suurimman kompastuskiven markkinoinnin/viestinnän. Mikäli emme osaa markkinoida/viestiä, on aivan sama, kuinka hieno kaupunki meillä on - tänne ei eksy kuin muutama satunnainen matkailija eikä kaupunkimme saa uusia asukkaita. Katsokaa somessa tapahtuvaa pienen piirin toisiaan kuvottavasti nuoleksivaa joutavien hankkeiden upeeta, valtavaa -ihannointia ja eri mieltä olevien töykeän alhaista sanallista lynkkaamista. Ikävä totuus ilmenee mainitusta ja piilee siinä, että meidän markkinointieväillä ei esim. Mona Lisasta tietäisi kukaan ja Louvren ovet suljettaisiin kävijöiden puutteen vuoksi. Jospa muutamaksi vuodeksi satsaisimme vaikkapa Novidan osaamiseen esim. matkailun markkinoinnin ja kaupungin viestinnän osalta. Uskon vakaasti nuorten intoon ja ennakkoluulottomaan luovuuteen!

 LINKIT:


Suomen tyytyväisimmät asukkaat

Lähes miljoona suomalaista miettii vakavasti maallemuuttoa – yrittäjistäkin lähes kolmasosa