Vapaus, vejeys ja tasa-arvo tai kuten toisaalla todetaan kristillinen
lähimmäisen rakkaus, ovat ihmisen hyvyydestä kumpuavien itsestäänselvyyksien
varaan rakennettujen aatteiden perusasioita. Kaikille meille on itsestään
selvää, että pitää olla heikomman puolella, auttaa hädässä olevaa ja jeesata
häntä, kuka puutteessa elää. Annamme rahojamme keräyspatoihin, ovikelloa
soittaville varusmiehille jne.. Hyvyys, lähimmäisen auttaminen, yhteisöllisyys
ja vastuu ympäristöstämme ovat meille itsestään selviä elämän ohjeita. Kaikki
tämä on jo syntymässä istutettu jokaisen meidän sieluun ja omaantuntoon.
Meillä on aatteita ja uskontoja, jotka nojaavat jokaisen
meidän sisällä olevaan hyvyyteen. Miksi tarvitaan uskontoja ja aatteita, jotka
puolustavat näitä itsestäänselvyyksiä, kun kaikki jo sisimmässä tietävät ettei
saa varastaa, ei tapaa eikä hyötyä toisen hädästä? Kun samat tahot vielä
korostavat henkilökohtaista vaatimattomuutta ja pyyteettömyyttä, sopii pohtia,
miksi ne itse pöyhkeilevät titteleillä, spektaakkelimaisilla paraateilla, prameilla
rakenteilla jne.. On äärimmäisen paradoksaalista todeta: Mitä voimakkaimmaksi
kasvavat ne organisaatiot, jotka on perustettu pitämään huolta esim. köyhistä,
sitä enemmin köyhyys lisääntyy.
Jokainen meistä on yksilönä auttavainen ja lähimmäistä
huomioiva, mutta mihin tämä hyvyys katoaa suuressa joukossa? On käsittämätöntä,
että rakkauden ja väkivallattomuuden sanomaa levittävät aatteet ja uskonnot
käyvät vastaavan sanoman levittämiseen tähtäävien tahojen kimppuun. Kuinka
monet kymmenet miljoonat ihmiset ovat vuosien saatossa kuolleet levittäessään tai
puolustaessaan rakkautta ja väkivallattomuutta? Kuinka monesta ihmisestä on
tullut palvottu sankari tai historian suurhahmo, kun hän on valjastanut oman
rakkautta ja väkivallattomuutta levittävän organisaationsa massamurhakoneeksi?
Vallankumous syö omat lapsensa, sen huomasi Jeanne d'Arc, Trotski ja kumppanit aikoinaan.
Voi todeta, että omat koirat purivat ja oikein kunnolla. Kaikki voidaan
selittää sillä, että valtaan sattui pääsemään väärät epäinhimilliset heput,
kuten esim. Hitler ja Stalin. On itsestään selvää, että tällaiset pahuutta
täynnä olevat ihmiset saavat aikaan pahaa, mutta näinkö oli, olivatko he läpeensä
pahoja ihmisiä? Eikö Stalin ollut harras pappisoppilas ja Hitler eläimiä hyvin
kohteleva, vegetaristi ja absolutisti? Eivätkö he taustoiltaan olleet jollain
tavalla hyviä ihan tavallisia naisen synnyttämiä ihmisiä, oikeita unelma vävyjä?
Jospa tutkimme omia
kuvioitamme ja teemme sen käytännön tasolla.. Kun katsotte esim. Uuttakaupunkia,
missä meillä päätöksenteossa näkyy lähimmäisestä välittäminen? Onko meillä
parannettu heikompien asemaa viime vuosina? Meillä ovat vallassa olleet viime
vuodet he, ketkä vannovat vapauden, veljeyden ja tasa-arvon nimeen. Ovatko
meillä toteutuneet sosiaalisuus ja demokratia? Terveyspalveluja on ajettu alus,
lapsilta on viety koulut, ikäihmisten olot ovat huonontuneet. Olemme ottaneet 80-luvulta
selkeitä taka-askeleita, jos pidämme mittapuuna yhteisöllisyyttä ja
lähimmäisestä välittämistä. Kun kuitenkin olemme rikkaampia kuin 80-luvulla
mihin ovat rahamme ja alas ajetuista palveluista saavutetut säästöt menneet?
Meillä rahat on kylvetty
halleihin ja yrityksiin jopa siinä määrin, että tulevat povet ja nimeen omaan sen
heikoimmat jäsenet saavat maksaa tästä kovimman hinnan. Vallassa ollut vasemmisto
voisi pohtia, onko tämä ollut vasemmistolaista politiikkaa. Jos veljeshaudassa
makaava toverit nousisivat nyt ylös jatkamaan kumoustaan, keihin heidän
piippunsa nyt tähtäisivät – duunarille töitä, lomia ja etuja kustantaviin yrittäjiin
vai omiin johtajiin, jotka kanavoivat duunarin maksamat verot ja hänen
nimissään otetut velat vähimpien ulottumattomiin?
Kun inhimillisyys on tyystin unohdettu juuri siellä, missä
sitä markkinoimalla haalitaan itsekkäästi itselle valtaa, voi perustellusti
kysyä tarvitsemmeko Sosiaalidemokraattista puoluetta, josta sosiaalisuus ja
demokratia on uhrattu itsekkyyden alttarille? Jos puolue hyväksyy köyhien kaikenlaisen
kurmottamisen ja ahdinkoon ajon puolueen oman edun ja muutaman valtakihon
aseman säilyttämisen vuoksi, voimme perustellusti kysyä: Onko puolueesta tullut
uljaalla historialla ja hienoilla saavutuksilla ratsastava suuri saatana ja
köyhän kansa suurin vihollinen. Onko
meidän julkiuskovaisista tullut samanlaisia saatanoita, ketkä tavoittelevat
Raamatun lauseilla ja Jeesusta hokemalla henkilökohtaisia etuja itselle ja
lähipiirilleen?
Pitäisikö kirkko ja pahuuden pauloihin vajonnut puolue hävittää?
Eipä tietenkään, kyse on siitä, että niiden täytyisi toimia hienojen,
heikoimmista huolta pitävien aatteiden mukaan. Jos puhtauteen tähtäävät aatteet ja uskonnot
toimivat itse likaisesti, on likaista peliä pelaavat poistettava armotta
joukoista. Eihän saatanallakaan ole sijaa paratiisissa, joten kuinka vain itsekkäästi
henkilökohtaista etua ja asemaa tavoitteleva ihminen, voi toimia yhteisössä
yhteisöllisesti ja inhimillisesti. Käytännön esimerkkinä voidaan nostaa esiin
kuvottava tapaus: Ihminen on valmis nimettömillä kirjeillä hajottamaan perheitä,
kylvämään tuskaa pienille lapsille saavuttaakseen itselleen henkilökohtaisen
aseman. Minkälainen ihminen on se, kuka tekee tämänä? Entä minkälaisia ovat
ihmiset, ketkä hyväksyvät tämän? Ovatko he toimissaan sosiaalisia ja
demokraattisia?