torstai 4. huhtikuuta 2013

KIUSAA, EI KIUSAA, KUKA KIUSAA, EI SAA KOSKEE!


Itse olen kahdesti elämäni aika joutunut tutkintapyynnön kohteeksi. Kerran minusta on tehty kantelu tai joku vastaava AVI:iin. Kerran tekemäni valtuustoaloitteen seurauksena kaupunginhallitukseen tuotiin esitys, jonka seurauksena kaupungin olisi pitänyt ryhtyä oikeustoimiin minua vastaan. Minun on sanottu kiusaavan, riitelevän, rähjäävän ja häiriköivän. Lähes samat syytökset ovat kohdistuneet Juha Aaltoseen ja osittain myös Rainer Tähtiseen!

Aina kulloisenkin tutkintapyynnön tms. alkuvaiheessa minut tai meidät on leimattu julkisuudessa kelvottomiksi. Kaiken huippuna voidaan pitää luottamuspaikkojen jakoa edeltävää julkista mollaamistamme. Jopa maakuntalehti uutisoi viiden palstan uutisena Juha Aaltosen ja minun syyllistyneen törkeään työpaikkakiusaukseen. Sekin asiassa ihmetyttää kuinka läpyskän toimittaja VOI ENNAKOIDA JA VIHJAISTA ASIASTA IMPPERIUMIN VASTAISKUNA ETUKÄTEEN. Kun AVIn päätöksessä luki: Asiassa ei ole epäiltävissä mitään työkiusausta, tästä päätöksestä ei inahdettu ja se hukkui lähes puoleksi vuodeksi eli tuona aikana ehdittiin sopivasti valita Raumalle uusi kaupunginjohtaja!

Voin todeta puhtaalla omallatunnolla: Kaikista instansseista, joihin on tehty meihin kohdistuvia ilmoituksia, on tullut meidän maineemme puhdista päätös. Haluan korostaa myös sitä, että mistään pöytäkirjoista tai tallenteista ei löydy meidän osalta pienintäkään huomautettavaa sen suhteen ettemmekö olisi käyttäytyneet kuten valtuutettujen tai luottamushenkilöiden tulee käyttäytyä. Emme ole lähettäneet nimettömiä kirjeitä, kuten hallituksen jäsen teki. Emme ole valheisiin vedoten keränneet lynkkauslistoja tai pyrkineet järjestämään valheisiin perustuvia hurmoksellisia henkilön palvonta juhlia, todellisuudessa tehtävässään täysin epäonnistuneet tyypin kunniaksi! Emmekä ole koskaan syyllistyneet tähän:

"Moi!

XXXXX ehdottaa, että julkaisemme torstaisessa Ugin Sanomissa paheksuntamme Javan aloitteeseen.
Tarkoitus on pyytää mukaan mahdollisesti myös kepulaisia ja demareita. Tässä kaksi tekstipohjaa, niitä voi muokata ja yhdistellä tai kirjoittaa jokin ihan muu teksti.

Vastaa jo huomisen päivän aikana, oletko valmis olemaan Kokoomuksen valtuustoryhmän nimissä mukana ja mitä tekstimallia kannatat?

Terv. XXXXX



MALLI 1
Asiattomuuksien loputtava!

Paheksumme valtuutettu Jari Valkosen asiatonta käyttäytymistä kaupunginvaltuuston kokouksissa. Hänen viimeisin valtuustoaloitteensa, jossa hän käytti herjaavaa, asiatonta ja valtuutetun arvovallalle sopimatonta kieltä suuresta Uudenkaupungin ystävästä ja tukijasta professori Mauno Vannaksesta ja hänen nimeään kantavasta säätiöstä, oli täydellinen pohjanoteeraus.

Kokoomuksen valtuustoryhmä


MALLI 2
Aloitteiden pohjanoteeraus

Syvästi pöyristyneinä hämmästelemme kaupunginvaltuutettu Jari Valkosen tekemää valtuustoaloitetta, jossa loukattiin jo edesmenneen ihmisen kunniaa.

Tämä oli valtuutettu Valkosen aloitteiden pohjanoteeraus ja sananvapauden irvikuva. Näin vastuuton loanheitto Mauno Vannaksen säätiötä kohtaan on aivan käsittämätöntä. Käytös valtuuston kokouksissa on tähän astikin ollut ala-arvoista, mutta näin ei voi jatkua.

Paheksumme sitä syvästi ja vaadimme oikaisua aloitteessa esitettyihin virheellisiin tietoihin.

Kokoomuksen valtuustoryhmä

MALLI 3
 Yllä olevien tekstien yhdistelmä tai joku muu teksti"

Kaikissa edellisissä tapauksissa, jotka eivät ole johtaneet mihinkään muuhun kuin meidän mollaukseen, on ollut mukana entinen kaupunginjohtaja ja/tai hänen alaisensa. Aina juttujen käynnistysvaiheessa, joskus jopa ennakoiden, läpyskä on ollut ns. uutisen suurin julistaja. Kun tutkintapyynnöt tms. ovat osoittautuneet torsoiksi, ankoiksi tai eivät muuten johtaneet mihinkään, on läpyskä aina vaiennut lopputuloksesta. Kaikki vireillepanot tuntuvat olleen vain sytytyslankoja, joilla on räjäytetty meitä häpäiseviä uutispommeja. Muistakaa myös se, että asioiden pitkittyessänovat aina kaikki muut paitsi entinen kaupunginjohtaja olleet valmiita ratkaisemaan ongelmat keskinäisillä neuvotteluilla.

Tämän päivän läpyskä sai minut voimaan pahoin. Nyt entisen kaupunginjohtajan vaimo, kuka istuu kaupunginhallituksessa, on tehnyt tutkintapyynnön esimiehestään. Kun katsotte edellä esitettyä ja tätä päivää, niin voidaan puhua oikeasta kiusaus pariskunnasta. Koko touhulta ja po. parilta alkaa mennä viimeinenkin uskottavuus. Kun vielä muistatte sen, että entisestä kaupunginjohtajasta tehtiin työpaikkakiusausilmoitus viime vuoden maaliskuussa, sopii ihmetellä, miten meillä asioita hoidetaan ja miten niistä tiedotetaan.

Koko entinen hallitus ja valtuusto sekä toimittajat tiesivät entisestä kaupunginjohtajasta tehdystä työpaikkakiusaus ilmoituksesta. Miksi mitään ei tehty moneen kuukauteen, miksi asiaa ei uutisoitu kuten Juhan(Aaltonen) ja minun tapaus jo ennakkoon? Mikä on kaupungin työntekijän asema tämän päivän Uudessakaupungissa; onko hän inkvisition uhrin asemassa vai elääkö hän tätä päivää?

Me tarvitsemme totuuskomission, joka pistää palikat paikalleen ja selvittää kuinka syvältä kaupunkiorganisaatiomme on sairas ja mätä. Kohta koko kaupunkimme johtoporukka on vaihtunut muutaman vuoden sisään. Virkahenkilöpakomme on ulospäin signaali katastrofaalisesta organisaatiosta, jossa kukaan ei viihdy. Tämä haittaa voimakkaasti kaupungin tulevaisuuden mahdollisuuksia. Jos kaupungissamme olisi ollut jo 2010, kuten esitin ja hävisin 42-1, osaava lakimies, emme olisi nykyisessä tilanteessa. Kuvitelkaa nyt, jos vielä kamreerittaremme lähtee, mitä meille jää jäljelle?  -Kaupunginjohtaja joka ei tiedä mistään kovinkaan paljoa, sivistyspalvelujohtaja sekä arkkitehti, ketkä eivät päässe minnekään muualle...niin ja jäähän meille tyhjät koulut, Tontonmäki, kalliit valopylväät ja vuokrakerrostalo!

20 kommenttia:

  1. Täysin uutta minulle tuon EX. Kj:n puolison juttu. Onko tuo tottakaan? Alkaa jo kullostaa naurettavalta - tai siis ellei tietäisi näiden salaisista nauhoituksista

    VastaaPoista
  2. Kiitos kysymästä Jorma! Totta on, miksi läpyskä tänään tuollaista valehtelisi? Minusta käsittämätöntä on se, ettei kukaan ottanut viime maaliskuista työpaikkakiusausta hoitaakseen!

    VastaaPoista
  3. Naurettavaa touhua Kosken pariskunnalta! Aikuisiahan heidän jo pitäisi olla.

    VastaaPoista
  4. Pikkuhiljaa alkaa selvitä missä Jallu luuraa... tai on siis luurannut koko ajan.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista! Touhu on naurettavaa, mutta kallista kaupunkilaisille! Se tämän tekee surulliseksi ja myös se, että sama meno saa näköjään jatkua!

    VastaaPoista
  6. Kyllä sinä Java olet katkera ja kateellinen Kosken pariskunnalle. Heillä on oikeus puolustautua kiusaustapauksissa.

    VastaaPoista
  7. Olipa edellinen oikein kommenttien kommentti. Laitetaan hamekangasta tilaukseen ja aloitetaan Koskien suojeluohjelma!

    VastaaPoista
  8. Java on neljä vuotta vainonnut Kari Koskea ja haukkunut kaikki Kosken saavutukset. Javan olisi pitänyt tehdä rakentavasti esityksiä eikä alituisesti haukkua Kari Koskea. Java lupasi lopettaa blogin vaalien jälkeen, mutta täällä hän raakkuu vieläkin.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommenteista! En ole katkera kennellekään saatikka kateellinen. Olen tyytyväinen, jos joku menestyy, rikastuu tai muuten onnistuu tuottamaan itselleen tai lähimmilleen elämisen laatua. Mielellläni, rajallisilla kyvyilläni, autan lähimpiäni tavoitteiden saavuttamisessa, jos apuni heitä kiinnostaa. Eikä minulle ole kukaan tehnyt mitään niin pahaa, että olisin katkera. Jos joku tälläista epäilee, suosittelen hänelle sisimpänsä, arvomaailmansa tai pelkojensa tutkimista. Jos asia ei vieläkään aukea, seuraavaksi kannattaa vaikka soittaa minulle. Olen ollut ja olen edelleen valmis keskustelemaan asiat selviksi.

    Olen tehnyt kymmeniä aloitteita ja esityksiä virkahenkilöstömme opastukseksi sekä kaupunkilaisten parhaaksi. On aivan turha väittää, että raakun yksin täällä. Tänne toivon avointa keskustelua, jossa haluan esittämilleni ajatuksille vastakkaisia näkemyksiä. Ei synny keskustelua eikä mitään uutta, jos kaikki ovat samaa mieltä!

    VastaaPoista
  10. Yksi kiusaamistapaus pyyhittiin matonalle.

    VastaaPoista
  11. Kello 19.32 kirjoitetussa kommentissa liioitellaan raakasti. Java ei ole vainonnut ketään neljää vuotta eikä ole todellakaan hakkunut kenenkään kaikkia saavutuksia. Sen haluan todeta että Java on mielestäni erityisen hieno ihminen
    ja ikäisekseen sopivan erilainen. Valitettavasti hänellä ei kuitenkaan ole varatuomarin arvoa. Se puuttuu hänen saavutuksistaan edelleen. Mutta eihän sitä arvoa ole kaikilla lakimiehilläkään.

    VastaaPoista
  12. No nyt sitten selitellään ja vaaditaan Ukin Sanomissa porukalla vuokra-asuntoja, elinkeinoasiamiestä ja lopun kruunaa Veijopojan ontuvat selitykset. Kaken kruunaa painokonepäällikkö Jussila merihistoriallisin jossitteluin.

    VastaaPoista
  13. Meiltä voi kyllä vaatia, mutta meiltä on vaikia saada. Niin se on. Entä jos tai jos kuitenkaan ei sittenkään. Titanicista talojen rakentamiseen. Onhan Uusikaupunki rohkea edelläkävijä. Toki meillä on huoli kunnan tulevaisuudesta. Lopputulemana se, että kompromissihalut ovat hukassa pöydän molemmin puolin. Siksi kaupunginhallituksessa olisi jo aika päästä puheista päätöksiin. Kaasua ja polttoöljyä polttamalla olemme erinomainen hinkukunta. Tässä oli päivän lehti raportoituna lyhyesti. Odotellaan edelleen polkupyöräilevän kiusatun haastattelua kaupunkim puolest.

    VastaaPoista
  14. Mitkä ovat ne Kari Kosken saavutukset, joista aina hehkutetaan? Palkkansa eteen pitääkin työtä tehdä. Atso Vainion ohella hän on ollut varmastikin touhuamassa Soijajalostamoa kaupunkiin, hän on myös ollut puuhamiehenä veronmaksjien varoilla toimivan yrityspankin syntymisesasä. Ei nämä nyt mitään yliluonnollisia saavutuksia ole, normaalia toimintaa, mikä on osoittautumassa myö kovahintaiseksi. Kovia riskejä on otettu. Lopputulos: kaupungin väkiluku on koko ajan vähentynyt, ja huomattavasti juuri hänen toimikaudellaan.
    Se on sentään myönnettävä, että oli hän edeltäjäänsä parempi.
    Mutta jostain sekin kertoo, että syyttää kiusaamisesta normaalin, suljetun neuvottelutilanteen päätteeksi! Ja nyt näyttää rouva olevan jonkun kimpussa.

    VastaaPoista
  15. Kiitos vierailuista ja vireistä viesteistä! Kuinkahan monta miljoonaa läpyskä on tullut maksamaan tälle kaupungille! Muistakaa entisten, ei nykyisen edeltäjän, kaupunginjohtajien saama kohtelu. Ei ollut inhimillisyydellä mitään sijaa. Kyllä tyyli muuttui, kun kaveri tuli johtajaksi. Arvostelu muuttui miltei kokonaan katteettomaksi ylistykseksi ja puolustavien nimilistojen keruuksi. Kuinkahan monta ihmistä tässä kaupungissa on julkisella pilkalla ahdistettu henkilökohtaisiin ongelmiin tai peräti hautaan?

    VastaaPoista
  16. Kiittämättömät! Kosken työpaikat ovat kaupungin menestyksen takana. Siinä vähän Kosken saavutuksia. Häntä saamme kiittää Uudenkaupungin palkitusta elinkeipolitiikasta.

    VastaaPoista
  17. Sanokaa nyt jo ihmeessä missä ne kosken tekemät työpaikat ovat aina puhutaan satoja tai jopa tuhansia.
    Sanokaan yristysten nimet.
    Monelta kulkijalta niitä olen kysellyt mutta kukaan ei pystynyt vastamaan.
    Aina sama vastaus kun lehti ainakin niin kirjoittelee.

    VastaaPoista
  18. Soajatehtaan ja etanolitehtaan Kari järjesti Uuteenkaupunkiin. Molemmissa on satoja työpaikkoja.

    VastaaPoista
  19. Nyt vanha Forsskin odottelee jo jotain väestöryntäystä U:kiin. Alkaanekohan sisä- Suomesta joku pakolaisvirta?
    Etanolitehdas oli Kari Kosken tosiasiat välttelevä hehkutus, johon uksoi lähinnä päätoimittaja Jussila.
    Eniten minua järkyttää tämä Kosken kiusausniputus. Viimeistään sen pitäisi olla todiste siitä kuinka käy, jos menee väittämään, että keisari kulkee perse paljaana. Missä muualla Suomessa virkamies pääsee kusettman näin paljon kriittisiä poliitikkoja, jotka näkevät kulissien tyhjyden. Kuin pisteenä IIN päällä rouva puuhailee julkisesti työpaikkakiusaamisen kanssa.
    Kuulehan Merja KOski: Onko tällaiset asiat ensimmäiseks8i ilmoitettava lehdstölle, ja onko niissä edes perää? Hiukan alkaa kokea U:gissa jo inflaation nämä perusteettomat työpaikkakriisit...

    VastaaPoista
  20. Niitä kiusaamisilmoituksia alkaa jo toisesta päästä vanhentua. Mutta ne tekivät jo tehtävänsä, koska yksi hyvä tyyppi saatiin pudotettua valtuustosta. Paikallinen sanomalehti hoiti osansa, ja silloinen kaupunginjohtaja teki kiusaamisesta valtakunnan uutisen, jota ei koskaan todettu kiusaamiseksi missään. Onneksi Java sentään pääsee vielä kokouksiin (jos haluaa mennä)
    Pahoin pelkään, että näillä kiusaamisjutuilla romutetaan koko työsuojelun idea. Ei kai se niin voi olla, että kaupungin hyväosaisimmat vaan ovat kiusauksen kohteena työpaikoillaan !?

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!