HAUSKAA VAPPUA!

Vapaus, vejeys ja tasa-arvo tai kuten toisaalla todetaan kristillinen lähimmäisen rakkaus, ovat ihmisen hyvyydestä kumpuavien itsestäänselvyyksien varaan rakennettujen aatteiden perusasioita. Kaikille meille on itsestään selvää, että pitää olla heikomman puolella, auttaa hädässä olevaa ja jeesata häntä, kuka puutteessa elää. Annamme rahojamme keräyspatoihin, ovikelloa soittaville varusmiehille jne.. Hyvyys, lähimmäisen auttaminen, yhteisöllisyys ja vastuu ympäristöstämme ovat meille itsestään selviä elämän ohjeita. Kaikki tämä on jo syntymässä istutettu jokaisen meidän sieluun ja omaantuntoon.

Meillä on aatteita ja uskontoja, jotka nojaavat jokaisen meidän sisällä olevaan hyvyyteen. Miksi tarvitaan uskontoja ja aatteita, jotka puolustavat näitä itsestäänselvyyksiä, kun kaikki jo sisimmässä tietävät ettei saa varastaa, ei tapaa eikä hyötyä toisen hädästä? Kun samat tahot vielä korostavat henkilökohtaista vaatimattomuutta ja pyyteettömyyttä, sopii pohtia, miksi ne itse pöyhkeilevät titteleillä, spektaakkelimaisilla paraateilla, prameilla rakenteilla jne.. On äärimmäisen paradoksaalista todeta: Mitä voimakkaimmaksi kasvavat ne organisaatiot, jotka on perustettu pitämään huolta esim. köyhistä, sitä enemmin köyhyys lisääntyy.

Jokainen meistä on yksilönä auttavainen ja lähimmäistä huomioiva, mutta mihin tämä hyvyys katoaa suuressa joukossa? On käsittämätöntä, että rakkauden ja väkivallattomuuden sanomaa levittävät aatteet ja uskonnot käyvät vastaavan sanoman levittämiseen tähtäävien tahojen kimppuun. Kuinka monet kymmenet miljoonat ihmiset ovat vuosien saatossa kuolleet levittäessään tai puolustaessaan rakkautta ja väkivallattomuutta? Kuinka monesta ihmisestä on tullut palvottu sankari tai historian suurhahmo, kun hän on valjastanut oman rakkautta ja väkivallattomuutta levittävän organisaationsa massamurhakoneeksi?

Vallankumous syö omat lapsensa, sen huomasi Jeanne d'Arc, Trotski ja kumppanit aikoinaan. Voi todeta, että omat koirat purivat ja oikein kunnolla. Kaikki voidaan selittää sillä, että valtaan sattui pääsemään väärät epäinhimilliset heput, kuten esim. Hitler ja Stalin. On itsestään selvää, että tällaiset pahuutta täynnä olevat ihmiset saavat aikaan pahaa, mutta näinkö oli, olivatko he läpeensä pahoja ihmisiä? Eikö Stalin ollut harras pappisoppilas ja Hitler eläimiä hyvin kohteleva, vegetaristi ja absolutisti? Eivätkö he taustoiltaan olleet jollain tavalla hyviä ihan tavallisia naisen synnyttämiä ihmisiä, oikeita unelma vävyjä?

Jospa tutkimme omia kuvioitamme ja teemme sen käytännön tasolla.. Kun katsotte esim. Uuttakaupunkia, missä meillä päätöksenteossa näkyy lähimmäisestä välittäminen? Onko meillä parannettu heikompien asemaa viime vuosina? Meillä ovat vallassa olleet viime vuodet he, ketkä vannovat vapauden, veljeyden ja tasa-arvon nimeen. Ovatko meillä toteutuneet sosiaalisuus ja demokratia? Terveyspalveluja on ajettu alus, lapsilta on viety koulut, ikäihmisten olot ovat huonontuneet. Olemme ottaneet 80-luvulta selkeitä taka-askeleita, jos pidämme mittapuuna yhteisöllisyyttä ja lähimmäisestä välittämistä. Kun kuitenkin olemme rikkaampia kuin 80-luvulla mihin ovat rahamme ja alas ajetuista palveluista saavutetut säästöt menneet?

Meillä rahat on kylvetty halleihin ja yrityksiin jopa siinä määrin, että tulevat povet ja nimeen omaan sen heikoimmat jäsenet saavat maksaa tästä kovimman hinnan. Vallassa ollut vasemmisto voisi pohtia, onko tämä ollut vasemmistolaista politiikkaa. Jos veljeshaudassa makaava toverit nousisivat nyt ylös jatkamaan kumoustaan, keihin heidän piippunsa nyt tähtäisivät – duunarille töitä, lomia ja etuja kustantaviin yrittäjiin vai omiin johtajiin, jotka kanavoivat duunarin maksamat verot ja hänen nimissään otetut velat vähimpien ulottumattomiin?

Kun inhimillisyys on tyystin unohdettu juuri siellä, missä sitä markkinoimalla haalitaan itsekkäästi itselle valtaa, voi perustellusti kysyä tarvitsemmeko Sosiaalidemokraattista puoluetta, josta sosiaalisuus ja demokratia on uhrattu itsekkyyden alttarille? Jos puolue hyväksyy köyhien kaikenlaisen kurmottamisen ja ahdinkoon ajon puolueen oman edun ja muutaman valtakihon aseman säilyttämisen vuoksi, voimme perustellusti kysyä: Onko puolueesta tullut uljaalla historialla ja hienoilla saavutuksilla ratsastava suuri saatana ja köyhän kansa suurin vihollinen.  Onko meidän julkiuskovaisista tullut samanlaisia saatanoita, ketkä tavoittelevat Raamatun lauseilla ja Jeesusta hokemalla henkilökohtaisia etuja itselle ja lähipiirilleen?

Pitäisikö kirkko ja pahuuden pauloihin vajonnut puolue hävittää? Eipä tietenkään, kyse on siitä, että niiden täytyisi toimia hienojen, heikoimmista huolta pitävien aatteiden mukaan.  Jos puhtauteen tähtäävät aatteet ja uskonnot toimivat itse likaisesti, on likaista peliä pelaavat poistettava armotta joukoista. Eihän saatanallakaan ole sijaa paratiisissa, joten kuinka vain itsekkäästi henkilökohtaista etua ja asemaa tavoitteleva ihminen, voi toimia yhteisössä yhteisöllisesti ja inhimillisesti. Käytännön esimerkkinä voidaan nostaa esiin kuvottava tapaus: Ihminen on valmis nimettömillä kirjeillä hajottamaan perheitä, kylvämään tuskaa pienille lapsille saavuttaakseen itselleen henkilökohtaisen aseman. Minkälainen ihminen on se, kuka tekee tämänä? Entä minkälaisia ovat ihmiset, ketkä hyväksyvät tämän? Ovatko he toimissaan sosiaalisia ja demokraattisia?