torstai 27. maaliskuuta 2014

MIKSI HALLITUKSEN SÄÄSTÖT KÄÄNTYVÄT AINA KULUIKSI?

Korolorskin maitokolhoosissa oli aikoinaan lypsykilpailu, jonka voitti Amalia. Hänen otteensa utareista oli tuima ja tehokas, joka nykäisyllä tuli maitoa tuplaten sen, mitä seuraavaksi parhaalla lypsäjän nykäisyllä. Utareet savusivat ja maito kuohusi Amalian käsien tanssiessa utareelta utareelle. Amalia oli paras ja nopein lypsäjä, mutta voittiko hän? Eipä tietenkään Ljeenuska voitti ja Injkuska sai toisen tilan. Ensimmäinen oli kisan aikana niin kännissä, että erehtyi lehmän sijasta yrittää lypsää kanaa ja toinen ei päässyt mehumaijan luota edes kisapaikalle - oli polkupyörä alkanut vikuroida ja heittänyt ajajan ojanpohjalle takiaisten ja ruiskukkien sekaan.

Yllättikö päätös muuta kolhoosin väkeä? -Eipä yllättänyt! Kolhoosin työntekijät olivat tottuneet tähän, sillä sen hallitus ei ollut koskaan käynyt kolhoosissa. He suunnittelivat ja päättivät asioista kolhoosin edustuskerroksissa. Kun piti vähentää tuotantoa 25%, katseli hallitus lehmän kuvaa, pohti ja nautti - pohti ja nautti sekä päätti: Lypsetään vain kolmesta utareesta ja maidon tuotanto putoaa vaaditut 25%. Tällaisia olivat kolhoosin hallituksen päätökset. Ne eivät tietenkään tuottaneet säästöjä, mutta päätöksenteko oli hauskaa, ikimuistoista ja ainahan kansa maksoi kaiken.

Olipa melkein meres, ihan parttaal pieni kuoleva kaupunki ja sen hallitus. Tuon hallituksen ydin oli imenyt oppinsa ja oppinut tapansa neuvostoaikana. Sekin hallitus leijui kerroksissa, ei perehtynyt päättämiinsä asioihin ja niinpä kansa maksoi, kaupunki pieneni. Opetus on se: Päätöksenteko on kallista, se ei ole kiinni hallintomallista!

Palataanpa kaukaisista ja oudoista tavoista omaan kaupunkiimme. Tiesitkö etteivät hallituksen jäsenet eivät ole kuluvana valtuustokautena vierailleet esim. kulttuuri- liikunta- ja nuorisolautakunnan kokouksissa? Tältä pohjalta ollaan otettu osallistumisen suhteen aimo askel taaksepäin. Menneellä kaudella tilanne oli kokolailla toinen, niin hallituksen jäsen kuin hallituksen puheenjohtaja olivat lähes poikkeuksetta paikalla. Heillä oli kiinnostusta asioihin, joten totaalisen onnettomia, todennäköiseen täystuhoon johtavia, päätöksiä ei syntynyt säästörintamalla.

Nyt ollaan vailla tietoa ja tulevaisuuden suunnitelmia pistämässä yhden organisaation sekä koko kaupunkiorganisaation ja sen suunnan ainoaa osaajaa säätölahtiin. Päätöksenteko on äärimmäisen helppoa, kun ei anna tiedon tai tulevaisuuden rasittaa aivotoimintaa. Sen kun päätetään ja katsotaan kuinka käy ja jos menee pieleen, niin ainahan kansa mukisematta maksaa kaiken. Näin me toimimme vanhassa neuvostohengessä, kuin kolhoosissa konsanaan, teemme päätöksiä ja vähät välitämme niiden vaikutuksista. Tästä toiminnasta vastuu on kaukana, kunhan roikutaan vippaskonstein saavutetussa vallassa. Kunpa meillä olisi tolkun päättäjiä ja he olisivat ihmisiksi.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Sote-uudistus vie Aluesairaalan ja tappaa Uudenkaupungin!

Sote-uudistuksesta voidaan todeta: Hallitus vei ja Sipilä ja Soini vikisi. Soinin osalta uudistuksen läpimeno ei ole mikään ihme, eihän hänen suunnalta löydy kannanottoja juuri muuhun kuin pakkoruotsiin, islamiin ja unioniin. Sen sijaan ihmettelen Sipilän lähtöä moiseen uudistukseen, joka keskittää valtaa muutamille suurille paikkakunnille ja tekee suurimman osan kunnista ja kaupungeista täysin turhia!

Täällä on käyty näennäistaistelua aluesairaalan puolesta. Näkyvimmät aluesairaalan puolestapuhujat ovat niitä, härskejä politiikantekijöitä, ketkä muutama vuosi sitten nostivat Aluesairaalamme alasajon esille. Nyt näitä ketkuja edustavat puolueet sinetöivät valtakunnan tasolta sairaalamme hautaamisen. Kuulumme sote-alueeseen, johon kuuluu Turkua, Vaasaa, Kaarinaa Naantalia jne. Luuleeko joku, että noiden paikkakuntien poliitikot ajavat jotain omista kunnistaan alas, jotta meillä, vauhdikkaan väestökadon kaupungilla olisi oma sairaala? Noin ei tule tapahtumaan, koska se olisi po. poliitikoille ja heidän puolueilleen totaalinen itsemurha.

Realistisesti katsottuna, meillä ei edes ole varaa Aluesairaalaan. Me satsasimme halleihin, risteyksiin, katuvaloihin, mutta ne eivät tarvitse saati rahoita sairaalaa, kuten asukkaat rahoittavat ja tarvitsevat po. terveyskombinaattia. Ajoimme väärällä politiikalla kaupungistamme asukkaat pois ja nyt ollaan tässä: Sote uudistus vie päätösvallan 60% siitä rahasta, mistä nyt päätämme. Vaasalaisilla on pian enemmän valtaa tuon 60% suhteen kuin meillä, joten he, kuten muutkin kärkkyvät tuota 60%:a, mutta vähät välittävät meistä.Se ei ole poliittisesti viisasta ja nyt jos koska tehdään politiikkaa!

Väestökato ja siihen johtanut ja sitä aktiivisesti ruokkinut politiikkamme tuhosi Uudenkaupungin. Peruskysymys kuuluukin: Tarvitseeko ja kannattako jäljelle jäävää taloutemme 40% varten pyörittää omaa kuntaorganisaatiota? Lapsilta on viety koulut, opetus on ajettu alamaihin, liikuntapaikat ovat ränsistyneet, harrastuspuitteet on laiminlyöty, joten väestöpako jatkuu ja pahimmillaan kiihtyy. Tarvitsevatko uudet hallimme, katupylväämme, rakentamattomalle korttelille vedetty, horsmia kasvava, asfaltti oman kaupunkiorganisaation? Tuskinpa tarvitsevat! Organisaatiota tarvitsevat vain ja ainoastaan kaiken tämän aikaan saaneet virkahenkilöt, jotta saavat ruhtinaallisella palkalla suunnitella vuokrakerrostaloa, homekoulun remonttia ja päästä kaiken tämän jälkeen huokaisemaan helpotuksesta: Päästiinpä ruhtinaalliselle eläkkeelle, enää ei tarvitse vain lomailla etelässä, nyt voi muuttaa sinne!

Aivan oma lukunsa on se härski yksityistäminen, mikä piilee sote-uudistuksen takana. Koko paletin suurimmat ja ahneimmat voittajat taitavat löytyä terveydenhoidon ammattilaisista, enkä nyt tarkoita hoitajia! Six pack oli tosi surkea ja sen surkeuden ylittämiseen tarvittiin eight pack.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

REIPASHENKINEN OIKAISUVAATIMUS HALLITUKSEN IRTISANOMISPÄÄTÖKSEEN!

Kuntalaisella on oikeus tehdä oikaisuvaatimus esim. hallituksen päätökseen, mikäli hän näkee tämän huonoksi. Tältä pohjalta olisin nähnyt ko. vaatimuksen tekemisen perustelluksi heiltä, ketkä julkisuudessa, esittämättä perusteita, kritisoivat hallituksen päättämiä irtisanomisia. Mitä ilmeisimmin po. ölinällä ja ratkaisuja/vaihtoehtoja tarjoamattomilla kannanotoilla on ollut vain ja ainoastaan tarkoitus herättää eripuraa ja tehdä itsekästä täst vinkkelist -politiikkaa sekä ennen kaikkea käyttää kirjoittajien kohdalle automaattisesti aukeavaa puolueellista palstatilaa: Tämä kritiikki on todellisuudessa tehty vähät välittäen hallituksen tekemän päätöksen seurauksista! Tässä reipashenkinen, äärimmäisen rakentava, realistinen ja sen seurauksiin uskova oikaisupyyntöni:   

                                             " Uudenkaupungin kaupunginhallitus

                       OIKAISUPYYNTÖ KAUPUNGINHALLITUKSEN PÄÄTÖKSEEN:

                         Toiminalliset ja rakenteelliset muutokset ja säästöt 768/02.02/2014
                    KHALL 20.1.2014 § 21, KHALL 10.2.2014 § 58, KHALL 10.3.2014 § 112

 Laki velvoittaa luottamushenkilöä toimimaan kunnan ja sen asukkaiden parhaaksi. Niin ikään lain mukaan kaupunginhallituksen tehtävänä on vastata kaupungintaloudesta. Kun katsomme kaupunkimme viimevuotista taloudellista lopputulemaa, hallituksen tekemiä esityksiä sekä nyt syntynyttä säätöpäätöstä, voi perustellusti todeta ettei kuntalaisten parhaaksi tai talouden oikaisemiseksi ole tehty mitään merkittävää.

Hallituksen on perehdyttävä niihin todellisiin ongelmiin, jotka ovat aiheuttaneet kaupunkimme talouden merkittävän notkahtamisen. Hallituksen tehtävänä on kaupungin ylimpänä esimiehenä vastuu ja velvollisuus vaatia johtavilta virkahenkilöiltä niin kehitystoimia kuin rakenteellisia muutoksia talouden kuntoon saattamiseksi.

Hallitus teki selkeän säästöpäätöksen vuoden 2013 alussa, jolloin johtaville virkahenkilöille annettiin tehtäväksi säätöjen löytäminen. Kun po. tahot eivät säästöjä löytäneet, olisi hallituksen tullut käyttää auktoriteettiaan ja lain sille suomaa asemaa ja vaatia tulosta säästöjen osalta. Näin ei käynyt, vaan hallitus tyytyi johtavien virkahenkilöiden jopa ylimieliseen säästöt torjuvaan vastaukseen ja käytökseen. Kun hallitukselle tässä vaiheessa esitettiin työryhmän/toimikunnan perustamista, jotta kaupungin talous saataisiin niin säästöillä kuin kehittämällä kuosiinsa, ei kaupunginhallitus tarttunut tähänkään avun tarjoukseen.

Kuluvan vuoden aikana kaupunginhallitus on romuttanut täysin esimiesasemansa ja auktoriteettinsa kaupunkiorganisaation esimiehenä. Kun Tontonmäen osalta annettiin ihmeellistä paikkansapitämätöntä tietoa ja sen myynti toteutettiin kaikkea muuta kuin kaupunkilaisten edunmukaisesti, ei hallitus puuttunut mitenkään asiaan. Yhtä flegmaattinen ja kaupunkilaisten edun vastainen oli hallituksen suhtautuminen kaikkia kaupunkilaisia kuohuttaneeseen katulamppujen siirtoon ajoradalle. Viheltelyn ja nöyrän sivustaseuraajan roolin sijaan hallituksen olisi ollut estettävä syntyvät virheet ja näin toimia kaupunkilaisten parhaaksi estämällä satojentuhansien veroeurojen hukkaan heitto.

Lopulta tultiin, kaupunginhallituksen omalla toiminnallaan aiheuttamaan, tilanteeseen eli paniikinomaisiin säätökokouksiin. Näissä kokouksissa hallitus ei perehtynyt esim. irtisanottujen työkuvaan, työhistoriaan, saatikka ns. säästöjen käytännön vaikutuksiin. Kunhan säästettiin ja annettiin lopputilejä, asioihin perehtymättömyyden, illuusioiden ja epäinhimillisyyden hallitessa päätöksentekoa eli omat virheet maksatettiin häikäilemättömästi toteutetuilla irtisanomisilla. Näiden irtisanomisten takaa löytyy ihmisiä ja siten myös inhimillisyys olisi ollut paikallaan päätöksenteossa. Nyt vietiin matto tulevaisuuden alta juuri uuteen taloon muuttaneelta perheeltä, samoin muutaman vuoden päässä eläkeiästä olevilta, kaupunkia kymmenet vuodet palvelleilta vietiin vanhuudenturva. Irtisanomispäätöksillään kaupunkiorganisaatio sokeerattiin, saatiin paniikkiin ja työteho lamautettiin. Jos tehty säästöpäätös saa kaikki kaupungin työntekijät pohtimaan, kyräilemään sekä keskustelemaan irtisanomisista tunnin päivässä, laskekaapa mitä tämä säästö maksaa.

Nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja irtisanominen kuvaa hallituksen täysin käsittämätöntä harrastelijamaisuutta ja asioihin paneutumisen puutetta. Kyseiseltä sektorilta on jo vuodet vaadittu säästöjä ja nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja on ne aina etsinyt. Juuri kun kaupunkiin on tulossa satoja uusia työpaikkoja tehdään irtisanominen, joka jo uutisena saa Uudestakaupungista asuinpaikkana kiinnostuneet lapsiperheet epäröimään tänne muuttoaan. Kukaan ei muuta paikkakunnalle, joka tarjoaa hänen lapsilleen nykyistä asuinpaikkaa huomattavasti vähemmän. On täysin naurettavaa luulla, että tässä ko. irtisanotun työntekijän voi mitenkään korvata henkilö, jonka koko ajatusmaailma on kehittämistä, liikuntaa, nuorisoa ja lapsia vastaan. Muistakaa kuka sanoi: Myydään Crusell ja toivottavasti kukaan ei enää koskaan esitä hiekkatekonurmen rakentamista Uuteenkaupunkiin. Nämä puhuvat po. henkilön suhtautumisesta niin säästötavoitteisiin kuin kaupunkimme puitteiden kehittämiseen. Pohtikaapa sitäkin, onko hallituksella oikeutta irtisanoa lautakunnan palkkaamaa hyvin työnsä hoitanutta henkilöä?

ESITÄN: Nuoriso- ja liikuntatoimenjohtajan irtisanominen perutaan ja muodostetaan itsenäinen, tulosvastuullinen hallintokunta, jota po. henkilö johtaa tulosvastuulla, ilman kaupungin sisäisiä ostopakkoja. Muistakaa, nyt kyseisen toimintasektorin 2,5 miljoonan euron budjetista yli kaksimiljoonaa euroa menee sisäisessä laskutuksessa muualle eli nuoriso- ja liikuntatoimen todellinen käyttövara on enää reilu 400 000€.

Yhteysjohtajan koko työhistoria on äärimmäisen murheellinen. Tämän murheen suurin aiheuttaja on ollut kautta aikojen kaupunginhallitus, joka on hyväksynyt työsyrjinnän, työpaikkakiusauksen, vaikenemalla siitä ja jopa nykyisessäkin hallituksessa yhteysjohtajaa on kohdeltu epäasiallisesti. Kaiken tämän jälkeen on ihmeellistä, kuinka jatkuvan työnteon hankaloittamisesta huolimatta viestintäjohtaja on jaksanut hoitaa tehtäväänsä ja pysynyt terveenä.

Yhteysjohtajan irtisanominen sattui juuri viikolle, jolloin hänen työhön motivoitua panostaan olisi tarvittu kaikkein eniten. Hän olisi ollut juuri se henkilö, kenen kautta ympäri valtakunnan uutisoidusta pestuumarkkinatapahtumasta oli levinnyt ympäri Suomea toisenlainen signaali. Nyt koko Suomi luulee, että Uudessakaupungissa ei ole asuntoja.

ESITÄN: Yhteysjohtajan irtisanominen perutaan ja hänelle annetaan tulosvastuulliseksi markkinointitehtäväksi kaupunkimme asukasluvun kasvattaminen! Tällä asialla on kiire, sillä jokainen tänne muuttanut asukas on 1.1.2015 uusikaupunkilainen veronmaksaja!

Kaavoitusarkkitehdin irtisanominen säästösyistä tuntuu niin ikään varsin erikoiselta. Emmekö juuri palkanneet säästösyistä arkkitehdin kaupungin palkkalistoille? Entäpä poislähtenyt insinööri, olisiko kaavoitusarkkitehti voinut hoitaa hänen tehtävänsä ja käsittääkseni tähän on budjetoitu varatkin kuluvalle vuodelle? Esitän mainitsemieni mahdollisuuksien tutkimista!

Kaupungin henkilöstömäärä on tuhat työntekijää. Käsittääkseni pienemmissäkin yksiköissä on henkilöstöjohtajia. Tuntuu pitkälti käsittämättömältä, että osittain samat hallituksen jäsenet, ketkä hetki sitten päätöksellään nostivat henkilöstöpäällikön nykyiseen henkilöstöjohtajan asemaan, päättävät ettei häntä nyt tarvita. Kun otamme huomioon henkilöstöjohtajan työuran kaupungin palveluksessa sekä hänen ikänsä, voi lopputiliä pitää tässä kohdassa epäinhimillisenä ja äärimmäisen epäreiluna tekona.

ESITÄN henkilöstöjohtajan irtisanomisen perumista ja määräämistä valmistelemaan kaupungin työntekijöitä kuullen henkilöstöohjelma. Tämän kattavan henkilöstöohjelma tulee sisältää henkilöstön koulutus-, vapaavuosi- ja mm. osa-aikatyötoiveet. Nämä huomioiden saavutetaan säästöjä yhteistyön ja vapaaehtoisuuden kautta. Kun on kyse tuhannesta ihmisestä, heiltä löytyy erilaisia tilanteita perhe-elämän, terveyden ja koulutushalujen suhteen, joten kuuleminen luo säästöjä. Niin ikään esittämäni henkilöstöohjelman puitteissa on kyettävä luomaan kannustava vuorovaikutusohjelma ja kaupungin sisäinen kanava, jota pitkin kaupungin suorittavan tason työntekijät voivat tuoda esiin säästö- ja kehitysideoitaan. Myöskin esittämäni ohjelman puitteissa myös eläköitymisistä on hyvissä ajoin tuotava tieto hallitukselle, samoin niihin liittyvistä ratkaisumalleista!

Onko realistista, jos tuhannen työntekijän kaupungissa on yksi palkanlaskija? Jos hallitus tekee ko. henkilöön kohdistuvan irtisanomisen, on samalta suunnalta tultava myös ratkaisu siihen, miten palkanmaksu sujuu tästä eteenpäin.

ESITÄN, huomioiden irtisanotun työntekijän työura ja ikä sekä hänen tarpeellisuutensa tehtävässään, että hallitus jättää toteuttamatta po. irtisanomisen. Inhimillisesti katsottuna kyseinen irtisanominen epäinhimillisyydessään pöyristyttävän härski ja romuttaa kyseisen ihmisen loppuelämän taloudellisesti!


Kun hallitus ottaa käytännön toimijan, suunnittelijan ja valmistelijan roolin kaupunkiorganisaatioiden suhteen, on siitä tullut selkeä toiminnallinen osa operatiivista johtoa aina valmistelua myöden. Käytännössä siis hallitus tekee sitä työtä, joka kuuluisi valmistelijoille ja josta valmistelijoille maksetaan. Tässä vaiheessa ollaan ajauduttu totaalisesti sivuraiteille; eihän hallituksen jäsenillä voi olla sitä tietoa ja kokemusta, mitä yliopistoista valmistuneilla ja kymmenien vuosien kokemuksen omaavilla virkahenkilöillä on. Siispä hallituksen on otettava auktoriteettinsa takaisin: KUN VALMISTELIJOILTA VAADITAAN SÄÄSTÖOHJELMAA, SELLAINEN  MYÖS VALMISTELIJOILTA TULTAVA! Kuitenkin sen verran hallituksenkin on tiedettävä asioista, ettei vaadi kohtuuttomia säästöjä esim. sellaisilta toimintasektoreilta, joissa on säästetty jo vuosia ja joissa toimitaan alta valtakunnan/verrokkikuntien keskiarvon.

Mikäli jotkut hallintokunnat ovat vuosia tuottaneet palveluita valtakunnan/verrokkikuntien keskiarvoa kalliimmalla, eivätkä palvelut edes ole kalleutensa verran parempia, on pohdittava ko. henkilöiden pätevyyttä tehtävissään. Tähän hallituksen on puututtava harkiten, mutta välittömästi, muilla tavoin  toimiessaan hallitus ei noudata lakia eli toimi kunnan ja sen asukkaiden parhaaksi. Hallituksen on esimiesasemassaan tarpeen vaatiessa puututtava kovalla kädellä virkahenkilötyönlaatuun myös henkilöstön huipulla!



Kunnioittaen J. Valkonen
Kalannissa 20.3.2014



p.s Olen tehnyt kymmeniä esityksiä kaupungin talouden parantamiseksi niin säästöjen, investointien kuin kehittämisten suhteen. Kaikki tämä satojen tuntien työ on saanut tiukan: NJET! Siksi varmaan ymmärtänette etten odota edellä esitettämälläni olevan mitään vaikutusta mihinkään. Muistakaa kuitenkin se, että olen perehtynyt asioihin hiukan teitä paremmin ja perustan kaiken, kuten tämänkin, tietoon enkä illuusioihin, uskoon, valehtelemiseen, salailuun tai omanedun tavoitteluun. Kun vuoden päästä katsotte säästöjenne aiheuttamia miljoonakuluja, ei enää sitä kuitata tokaisulla, kuten Tontonmäen käsittelyn jälkeen: Java oli oikeassa; Sillä nyt teistä on tullut asian suhteen tilivelvollisia!

Yleensä pamahtamattomat popcornit jäävät yksin, mutta kun katson teitä voin osaltani jakaa teille lohdutusta: TE ETTE JÄÄ YKSIN!

sama"




keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

POLIISILLE JÄTTÄMÄNI TUTKINTAPYYNTÖ

TUTKINTAPYYNTÖ

On täydet perusteet epäillä Uudenkaupungin kaupunginhallituksen
toimineen kaupungin ja sen asukkaiden edun vastaisesti
valtuustokaudella 2009-2012. Lisäksi on äärimmäisen voimakkaat
perusteet epäillä saman hallituksen jäsenten siirtäneen
talousasioiden käsittelyä hallituksessa kuntavaalien yli, jotta he turvaisivat
vaalimenestyksen 2012 kuntavaaleissa!

Kohta I:

25.8.2008 Uudenkaupungin kaupunginhallitus on tehnyt
päätöksen (KHAL 281 4823/34.342/2008) rakentaa SteelTeam OyAb:lle ns.
ressuhallin, joka kustantaa 249 000€ + alv.. Samassa päätöksessä
määritellään selkeästi vuokra, jonka em. yritys tulee po. hallista
maksamaan. Syksyllä 2012 selvisi, ettei päätöksen edellyttämää
vuokrasopimusta ole tehty. Asiaa on tiedusteltu jopa kaupungin
Valtuuston istunnossa, mutta siihen on jätetty vastaamatta. Sen sijaan
po. halli on myyty kaupungin omistamalle Uudenkaupungin Satama Oy:lle
20.11.2012 hintaan 324 694€.

Kohta II:

Uuteenkaupunkiin on ollut suunnitteilla bioetanolitehdas.
Tähän hankkeeseen on käytetty kaikkiaan 487 918,76€. Kun huomioidaan
summan suuruus, on käsittämätöntä, että sen tiimoilta on tehty ja
vieläpä kilpailuttamatta sopimus vain yhden konsulttiyrityksen kanssa.
Em. nojaa Uudenkaupungin Tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen
osa 7.5. Samassa osassa todetaan lisäksi, ettei konsulttipalveluiden
ostoista ole tehty edes viranhalijapäätöksiä vaikka laskut ovat suuruusluokkaa 30 000€ - 60 000€.

Kohta III:

Aivan oma lukunsa Uudessakaupungissa on ollut Tontonmäen
vuokraomakotitalohankkeen suunnittelu toteutus ja myynti. Hanke
toteutettiin kilpailuttamatta ja hankeen läpiviemiseksi
päätöksentekoelimissä annettiin ymmärtää, että taloihin on varmasti
tulossa vuokralaisia. Jokainen järkevä ja ihminen näki hankkeen
surrealistisuuden: Miksi vuokrata energiasyöppötalo hintaan 1 000 €/kk,
Jos voi hakea pankista lainaa ja lyhentää haluamaansa paikkaan
rakentamaansa omaa taloa 500/kk. Kun taloille ei ollutkaan
vuokralaisia, ne pistettiin myyntiin. Kun ne eivät menneet kaupaksi,
jäivät talot kaupungin riesaksi.
Syyskesällä 2012, osittain valtuustoaloitteen mukaisesti, järjestettiin
Tontonmäen talojen myyntitilaisuus. Tilaisuus, jonka
markkinointi/järjestelykustannukset olivat kymmeniätuhansia euroja
päättyi julkilausumaan: Ei yhtään varteenotettavaa tarjousta.
Kuitenkin seuravana vuonna(2013) järjestetyssä huutokaupassa, joita ei
markkinoitu kuin pienellä mainoksella paikallislehdessä, oli kymmeniä
ostajaehdokkaita. Käsittämättömintä oli se, että eräs itselleen talon
huutanut kertoi tehneensä talosta lähes vastaavanlaisen tarjouksen jo
vuotta aikaisemmin. Silti tähän tähän halukkaaseen ostajaan ei otettu
talojen myyjän taholta minkäänlaista yhteyttä. Kuinka suuri tappio
koitui kaupungille, kun talojen myyntiä ei aloitettu jo vuotta
aikaisemmin? Jätettiinkö talot myymättä lähestyvien vaalien vuoksi?
Nyt talot on myyty ja niistä on koitunut Uudenkaupungin kaupungille noin
1,5 milj. € tappio. Mielestäni on syytä selvittää koko
Tontonmäkihanke juuriaan myöden. Näin suurta veronmaksajille aiheutettua vahinkoa ei
voi enää kuitata vetoamalla positiiviseen tulevaisuuden uskoon.

Kohta IV:

Uudenkaupungin kaupunginhallitus on siirtänyt määrättyjä
päätöksiä ja tietoja mitä ilmeisemmin syksyn 2012 vaalien vuoksi, jotta
vaalit voitiin käydä menestyvän kaupungin juhlahumussa. Hallituksen
jäseniä oli järjestämässä, jopa Suomessa ennen kuulumatonta,
kiitosjuhlaa kaupungin menestykseen johtaneelle entiselle
kaupunginjohtajalle. Torilla kaupunkilaisille jaettiin, juuri ennen
vaaleja, kiitos/menestysjuhlissa tuhansia ilmaisia makkaroita ja
tuhansia kuppeja kahvia. Kaupungin taloudellinen tila vaiettiin ja
kaikessa karuudessaan se paljastui vasta vaalien jälkeen.


Kohta V:

Sen sijaan, että kaupunginhallitus olisi puuttunut
kaupungille jatkuvia tappiota aiheuttaneeseen valmisteluun vaatimalla
esittelijöiltä vaihtoehtoisia esityksiä, on kaupunginhallitus palkinnut
onnettomien esityksien valmistelijat kannustinlisin ja palkankorotuksin.
Mielestäni palkitseminen osoittaa valmistelijoiden
noudattaneen hallituksen ohjeistusta ja siirtää vaalikaudella
tapahtuneiden epäonnistumisten vastuun pelkästään hallituksen jäsenten kannettavaksi!

Kaupunginhallitus on ollut täysin tietoinen Uudenkaupungin kaupungin
taloudellisesta tilanteesta, sillä se on ollut korottamassa
kaupunkilaisten veroja, hakemassa valtion harkinnanvaraista apua
kahdesti ja lisäksi myynyt kaupunkilaisten omaisuutta miljoonilla
(saari, oppilaitos, kaatopaikka). Tästä huolimatta viime
valtuustokauden saldo oli -8 milj.€. Lain mukaan kunnan hallituksen
päätehtävä on kunnan taloudesta vastaaminen; samoin luottamushenkilön
osalta laki edellyttää toimimista kunnan ja sen asukkaiden parhaaksi.
On vahvat perusteet epäillä, että hallituksen toiminta ei ole ollut
lain mukaista. Lisäksi on perusteltua otaksua hallituksen jäsenten
toimillaan ja salailullaan syyllistyneen luottamusaseman
väärinkäyttöön oman henkilökohtaisen poliittisen aseman turvaamiseksi. Hallituksen ja
sitä lähellä olevan lehden toimien vuoksi, on perusteltua otaksua näiden
syyllistyneen vaalituloksen manipulointiin 2012 järjestettyjen
kuntavaalien osalta.

En ole juristi, joten en lähde harrastepohjalta etsimään lainkohtia ja
pykäliä. Edellä esitettyyn vedoten teen tukintapyynnön vilpittömin
mielin kaupungille mahdollisesti aiheutettujen vahinkojen
korvaamiseksi  ja mahdollisesti kelvottomiksi osoittautuneiden luottamushenkilöiden
poistamiseksi päätöksenteosta. Haluan varata itselleni mahdollisuuden
loppulausunnon antamiseen.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

HALLITUKSEN SÄÄSTÖT KÄÄNTYIVÄT TAPPIOKSI MUUTAMASSA PÄIVÄSSÄ?

On eittämättä selvää, että kaupunkiorganisaatiomme tarvitsee kovaa viilaamista. Nyt tehdyt viilaamiset aiheuttavat mielenkiintoista polemiikkia ja laaja-alaista, miltei mystistä, huolestumisista. Urheiluseurojen puuhahenkilöt kauhistelevat yhteistyökykyisen, rajuista tekemistään säästöistä huolimatta, arvostuksen ja tasapuolisuuden säilyttäneen alan ykkösvirkahenkilön potkuista. Yrittäjät ja elinkeinoelämää tuntevat taas ihmettelevät sen suunnan virkahenkilön pihalle pistämistä. On myös heitä ketkä näkevät hallituksen suurimmaksi virheeksi semminkin sen, ettei kaupungin palkkalistoilla ole sikses henkilöä, kuka kertoo, kuinka paljon sittemminkin voita voi voidella voileivän päälle, kuinka olut lihottaa ja kuinka suola sikses janottaa.


Kaikenlaista kritiikkiä kuulee, mutta se lienee selvä, jos hallitus ei tee jotain talouden oikaisemiseksi, valtaosalla kaupunkilaisista ei ole varaa voihin saatikka olueen - VÄKI PAKENEE JA VEROT KOHOAA! Menikö säästöinnossa hallitukselta jokin pahasti pieleen vai pitkän kokouksen tuoma uupumusko saneli asioihin ja niiden seurauksiin perehtymisen sijaan säästöjen kohteet eli UNI-JUKKAKO RATKAISI SÄÄSTÖKOHTEET?

Huolestuttavalta näyttää, järjestelyiltään, tarjonnaltaan ja kävijämäärältään loistavasti onnistuneiden Pestuumarkkinoiden herättämä mediahehkutus: UUDESSAKAUPUNGISSA ON SATOJA TYÖPAIKKOJA, MUTTA EI TYHJIÄ ASUNTOJA EIKÄ TONTTEJA! Totuushan on se, että kaupungissamme on tarjolla kaikenlaisia asuntoja kaikenlaisissa puitteissa niin vuokralle kuin ostettavaksi. Samoin tontteja löytyy runsaasti. Olisiko pestuutilaisuudessa pitänyt olla kaupungin puolesta sen verran aktiivinen henkilö, että hän olisi saanut julkisen sanan ylistämään ympäri maakuntaa: UUDESSAKAUPUNGISSA ON TÖITÄ, ASUNTOJA JA TONTTEJA!

Kävikö, Tontonmäen hyväksyjiä ja kaupungin miljoonatappioita siunanneita luottamushenkilöitä vilisevälle, hallitukselle mokien moka, kun se, epäasiallisen kohtelun jälkeen, antoi lopputilin ja vei viimeisenkin työmotivaation juuri siltä kaupunkiorganisaation henkilöltä, joka oli osannut kääntää Pestuumarkkinat myös asukasmarkkinoiksi? Olisiko hallituksen pitänyt syynätä virkahenkilöiden tekemisiä, saavutuksia eli perehtyä asioihin, kuten päätöksentekijän kuuluu perehtyä päätettäviin asioihin ja vasta sitten tehdä päätöksiä?

Kasvava asukasmäärä on se tekijä, joka ratkaisee kaiken tässä kaupungissa. Ilman uusia asukkaita ei tarvita sairaalaa, ilman uusia asukkaita kaupunkia ei kehitetä, ilman uusia asukkaita palveluita ei turvata. Kehittäminen ei ole vaihtoehto säästämiselle, mutta pelkkä säästäminen vie meidät perikatoon ja siitä me olemme enää muutaman vikapäätöksen päässä!

perjantai 14. maaliskuuta 2014

MIKÄ MEILLÄ ON MENNYT VIKAAN JA MIKSI SÄÄSTÖISTÄ TULI/TULEE KULUJA?

 Meillä päättäjien perisynti on se, ettei asioihin perehdytä. Tuijotetaan lukuja, luotetaan uskoon sekä yritetään vaientaa ja häpäistä asioihin perehtyneet erimieltä olevat. Tehdyistä vääristä päätöksistä vaietaan, vaaditaan muita olemaan niistä hiljaa ja lopuksi maalaillaan iänikuisia sammutusfraaseja? Jospa sadannen kerran kerron lyhyesti, mitä on, tapahtunut ja miksi alkuviikon säästömme eivät olleet palon sammuttamista vaan pikemminkin sytykkeen heittämistä liekkeihin.

Meillä lakkautettiin viisi koulua, laiminlyötiin vapaa-ajan puitteiden kehitys ja jopa niiden kunnossapito - MEILLÄ SÄÄSTETTIIN. Naapureissa päinvastoin satsattiin juuri samoihin asioihin ja jäimme harrastusmahdollisuuksissa ja opetuspuitteissa altavastaajaksi. Tämän johdosta menetimme pahimpana vuotena satoja asukkaita ja esim. Laitilaan muutti Uudestakaupungista lukuisia lapsiperheitä. MUISTAKAA: ennen kouluverkon alasajoa opetuksen hinta Uudessakaupungissa oli alle valtakunnan keskiarvon, nyt se on noussut keskiarvon yli. Samalla kasvatamme opetusryhmien kokoa entisestään -TÄTÄKÖ TAVOITELTIIN?

Viiden hyvän koulun lopettaminen aiheutti merkittävän rakentamistarpeen, jotta lopetettujen koulujen oppilaille kyettiin järjestämään opetustilaa. Jopa Kalannin, kymmenet vuodet käytöstä poistettuna ollut, koulu jouduttiin uudistamaan opetuskäyttöön. Lisäksi päiväkoti-ikäisille ryhdyttiin pakon edessä rakentamaan tiloja. Tähän kaikkeen koulujen lopettamisella "säästämisen" jatkotoimiin upposi satojatuhansia kenties miljoonia euroja ja UPPOAA EDELLEEN esim. SEIKOWIN REMONTTI. Surkeinta oli kuitenkin se, että kouluverkon alasajo sai lapsiperheet muuttamaan muualle eli veronmaksajia hävisi.

Kun naapurit satsasivat em. kuntalaisten palveluihin, me teimme "tontonmäkiä", rahoitimme illuusioinnossa halleja, tuimme yrityksiä, jotka eivät, mitä ilmeisimmin, saaneet pankista lainaa. Me teimme kahdellamiljoonalla kaksi koulukeittiötä sadan metrin päähän toisistaan. Ensimmäinen ylitti budjetin puolella, sen rakentaminen aloitettiin ilman valtuuston lupaa ja toinen keittiö tehtiin vanhaan huonokuntoiseen osittain tyhjään, nyt 9 mi9ljoonan euron remonttia vaativaan, kouluun. Kun tähän lisätään älyttömät katulamput, tienpätkät, hullut risteykset ja muu huuhaavalmistelun toteutus, voitaneen todeta kaupungissamme hukatun kaupunkilaisten rahan kohonneen miltei tai peräti yli kymmeneen miljoonaan euroon. SUURIN OSA HANKKEISIIN, JOTKA PIKEMMIN HANKALOITTAVAT RAHOITTAJIEN ELI KAUPUNKILAISTEN ELÄMÄÄ. Näin ja vieläpä pitkälti salaillen syntyi nykyisen hallituksen seitsemänmiljoonan miinuseuron perintö.

Tuo perintö jäi huomattavasti todellista, töppäyksien aiheuttamaa, summaa pienemmäksi, koska myimme miljoonilla euroilla kaupunkilaisten omaisuutta: Kaatopaikka, Novidan kiinteistöt ja saaritontteja jne.. Kaikki tämä tehtiin edellisen valtuuston ylivoimaisella enemmistöllä. MUISTAKAA: Viime valtuustokauden hallihulluttelun yksi innokkaampia siunaajia oli nykyinen hallituksenpuheenjohtajatar. Elinkeinoillassa hän jopa riemuiten aplodeerasi Kosken valtuustolle esittämille elinkeinovisioille. Kaupungin nykytilasta on turha jatkuvasti jankuttaen syyttää vain demareita. Keskustalaiset ja kokoomuslaiset ovat yleensä olleet takaamassa selkeän enemmistön kaupunkimme nykytilaan johtaneelle päätännälle. Ehkäpä sen verran voi nostaa esiin Keskusta roolia, mikäli Kokoomuksella tai Demareilla on ollut esityksestä eri näkemys, on Keskusta, lähes poikkeuksetta, ratkaissut kaupunkilaisen kannalta huonoimman vaihtoehdon läpimenon.

Nyt meillä tilanne näyttää todella positiiviselta satojen uusien työpaikkojen vuoksi, tämän johdosta olisi ollut tärkeää satsata mm. nuoriso- ja liikuntatoimeen sekä kaupunkimme markkinointiin. Em. toimijat olisivat saaneet uudet työpaikat muuttumaan uusiksi asukkaiksi, kaupungin nykytilan muuttuvan kehittyviksi palveluiksi ja kasvaviksi verotuloiksi eli kaiken kaikkiaan UUDENKAUPUNGIN POSITIIVISEKSI TULEVAISUUDEKSI!

Näin lyhyesti, kahdeksan vuotta liikuntalautakunnassa, neljä vuotta koulutuslautakunnassa kokemuksella, perustelen eriävän näkökantani kaupunginhallituksen tekemistä irtisanomisista. Itse olisin pistänyt auki niitä virkoja, joiden nykyiset haltijat ovat aktiivisimmin olleet valmistelemassa kaupungin nykyasemaan johtanutta päätäntää. Istuva hallitus tuijottaa vain lukuja eikä hahmota ns. säästöjen vaikutuksia tai kaupunkimme nykyisiä mahdollisuuksia. On kerrassaan häkellyttävän naurettavaa heittää iänikuisia tulipalon sammutusjuttuja, kun on heitelty sammuttamisen sijaan pääasiassa pommeja palavaan taloon.

Irtisanottavat työ- ja virkasuhteet:
    Yrittäjien sihteeri
    Yhteysjohtaja
    Kaavoitusarkkitehti
    Palkkasihteeri
    Kirjanpitäjä
    Henkilöstöjohtaja
    Nuoriso- ja liikuntatoimen johtaja
    Päivähoidon avustaja
    Koulunkäyntiavustaja
    Luokanopettaja
    Sairaanhoitaja
    Ravitsemusterapeutti
     
    Mikäli haluatte oikaista tai olette erimieltä, voitte rustata sen pohjalta tekstiä tänne! Kiitos!

torstai 13. maaliskuuta 2014

Uudenkaupungin irtisanomiset ihmetyttävät

Kaupungin taloutta voidaan kuntouttaa kahdella tavalla, joko vähentämällä työväkeä, huonontamalla palveluja eli säästämällä tai kehittämällä kaupunkia niin, että sinne muuttaa lisää väkeä eli kasvattamalla verotuloja asukasmäärää lisäämällä. Alkuviikosta teimme edellistä ja huomenna yritämme tehdä jälkimmäistä. Uudessakaupungissa järjestetään maamme ensimmäiset: PESTUUMARKKINAT!

Tavoitteena on hyödyntää kaupunkimme satoja uusia työpaikkoja ja sitä kautta saada Uuteenkaupunkiin uusia asukkaita. Suomalaiset haluavat asua väljästi ja mielellään itse valitsemassaan ja jopa itse suunnittelemassa sekä osittain rakentamassaan talossa. Tätä varten meillä on runsaasti tontteja. Siispä nopealla toiminnalla saamme uusien asukkaiden rakentamisen vauhtiin. Näin he pääsevät Jouluksi uuteen kotiin ja ovat 1.1.2015 uusia uusikaupunkilaisia ja uusia veronmaksajia. Meillä on siis kiire tai menetämme vuoden verotulot.

Varmaankin PESTUUMARKKINOIDEN tunnelmaa haittaa hiukan se, että tapahtuman organisaattori sai alkuviikosta potkut. Mikähän mahtaa olla huomisen tapahtuman yleisilme ja mitkä ovat vastaukset mahdollisten uusien asukkaidemme kysymyksiin ja ketkä mahtavat olla iloisia vastaajia, kun kaupunkimme organisaatiossa alkaa olla vajetta: Nyt tai pian meiltä puuttuu insinööri, lakimies, henkilöstöjohtaja, nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja, elinkeinopuolen vetäjä eikä meillä viihdy terveyskeskuksen johtavat lääkärit ja sosiaalijohtajaakin valitaan varsin usein.

Tekikö hallitus äärettömän lyhytnäköisen yksimielisen päätöksen eli sahasi poikki kaupunkimme kasvunoksan? Kävikö meillä niin, että erottajina toimivat he ketkä olisi pitänyt erottaa jo vuosia, osa jopa kymmeniä vuosia sitten?

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Nyt meni väärin: NUORISO- JA LIIKUTATOIMENJOHTAJALLE KENKÄÄ!

Muutama vuosi sitten kaupungissa jaettiin menestyksentekijöille  palkankorotuksia ja kannustinlisiä, torilla juhlittiin kaupunkimme hämmästyttävää menestystä. Kun katsomme Uudenkaupungin tämän päivän taloudellista tilaa, ehkäpä aikoinaan kyse oli hämmästyttävän menestyksen sijasta kyse hämäävästä lumemenestyksestä ja vaalipelistä tai pikemminkin siitä, että ketjussa kymmenet vuodet kaupunkia johtaneet pääsevät kunnialla haudanlepoon.

Hämäyksestä huolimatta nyt on maksun ja säästämisen aika. Kuinka me olemme Uudessakaupungissa säästetty? Valtuustoon nousseiden uusien ja uusien vanhojen tuulijoiden vaatimuksesta huolimatta säästämisestä ei ole ollut hajuakaan: Olemme syytäneet kaupunkilaisten rahaa mm. panimohalliin, palkanneet arkkitehdin jne. Siispä säästöjen sijaan olemme tärvänneet satojatuhansia euroja joutavuuteen ja ottaneet kuntalaisten kontolle miljoonien eurojen takuut. Vaikka veroja rojahti kaupungin kassaan rutkasti laskettua enemmän, olemme käytännön toimien johdosta säästötarpeiden edessä.

Luottamushenkilöt eivät saaneet kannustinlisin ja palkankorotuksin palkittuja virkahenkilöitä löytämään säästöjä, joten nyt sitten säästetään pakon edessä. Yksi säästöosoite saa mielen murheelliseksi ja nostaa suuttumuksen pintaan: ME HEITÄMME NUORISO- JA LIIKUNTAOIMENJOHTAJAN PIHALLE. Olen itse istunut kahdeksan vuotta lautakunnassa ja nähnyt kuinka nuoriso- ja liikuntapuolelta on leikattu, leikattu ja leikattu. Järkeviä palveluita sekä investointeja on raakattu rajulla kädellä ja jopa välttämättömiä kunnossapitoja on siirretty ja siirretty.

 Yhdeksän vuotta sitten kaupunkimme maksoi toiminnanjohtajan palkka kahdelle seuralle ja jakoi mukavasti avustuksia seuroille ja järjestöille. Enää ei em. palkkoja makseta ja jaettavat avustukset ovat pienentyneet. Nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja säästi. Kaikki tämä vain siksi, että onnettomia päätöksiä suoltaneet päättäjät ajoivat kaupungin taloutta suohon silkkaa tyhmyyttään sekä lyhytnäköisyyttään. Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan pitää viime kesää: Sama henkilö, joka esittää säästöjä, vastustaa niitä valtuustossa ja muissa päätöksissään tekee kaikkea muuta kuin säästää. Tämä on pöyristyttävää tyhmyyttä, kaksinaamaisuutta tai poliittista omahyväisyyttä!

Kun otetaan huomioon menneinä vuosina maksetut kannustinlisät ja palkkiot, sekä nuoriso- ja liikuntatoimenjohtajan säästöihin perustuvat potkut, voi perustellusti todeta: PÄÄTTÄJILLÄ KAIKKI EI OLE TALLELLA! Hän joka säästi, sai potkut, mutta törsijöille maksettiin ruhtinaalliset palkkiot! Pahimmallaan nämä törsijät saavat lisää palkanlisää, kun heidän tehtävänsä lisääntyvät. Ja mikä seuraa tästä: SÄÄTÖJÄ EI TULE JATKOSSAKAAN, KOSKA KAUPUNKIORGANISAATION AINOA REALISTINEN JA SÄÄSTÖJÄ LÖYTÄNYT HENKILÖ SAI KENKÄÄ!

Kiitän Tuija Suomista vuosien yhteistyöstä ja pahoittelen sattuneita hässäköitä!

lauantai 8. maaliskuuta 2014

WOIHAN WALHEIDEN WALE ON TOTUUS!

Kerrankin voi todeta läpyskän kirjoittavan asiasta, mistä se tietää ja on kirjoitetulla alalla oikein käytännön mestari: LEHTI KIRJOITTAA VALEHTELUSTA! Käännetäänpä kuitenkin katseet alkuviikon tapahtumien uutisointiin, sieltä löytyy lehden toinen bravuuri eli mielikuvilla manipulointi. Totalitaristisen tiedotuksen kaikki opit ovat käytössä ja kansa saa samaa kuin viime vuosisadan alkupuolella Keski-Euroopassa ja loppupuolella edesmenneessä suuressa ja mahtavassa..., enää tuosta tiedotusopista taitaa olla jäljellä Pohjois-Korea ja .....

Suuri paha Seppo puhaltaa pieneltä sukkaa kutovalta lampaalta kodin alta, näin teksti ja kuvat antavat ymmärtää. Mutta eikö kuva ollut valtuustosta, jossa pitää toimia kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi? : -Sieltähän kuva oli, joten kuka toimikaan KAUPUNKILAISTEN PARHAAKSI? Kun keskeltä kaupunkia ollaan myymässä merkittävää taloa tontteineen hävyttömän halvalla, eivät ainakaan myynnin puoltajat ole kaupungin ja sen asukkaiden asialla!

Taustalta taas kerran joku öykkäri örähtää: Kun päätös on tehty, siinä täytyy pysyä! Näin tässä kaupungissa on siunattu miljoonien mokat jatkamalla tokaisua julkisuudessa ikisanonnalla ja kaiken siunaavalla teesillä: SITÄ TIKULLA SILMÄÄN, JOKA VANHOJA MUISTAA - TÄYTYY KATSOA ETEENPÄIN. Näin meillä on myös ikiajat toimittu: ETEENPÄIN ON KATSOTTU JA VAROTTU VISUSTI OPPIMASTA VÄHÄÄKÄÄN TEHDYISTÄ VIRHEISTÄ. Siksipä samat töppääjät ovat saaneet jatkaa töppäyksien tekemistä ja kiitos valehtelevan ja manipuloivan tiedotuksen: KANSA ON SAANUT MAKSAA, TIETÄMÄTTÄ SITÄ, MIKSI JA MITÄ SE ON SAANUT MAKSAA!

Meillä on kova pula lastenhoitotiloista, joita pyritään sijoittamaan, satojentuhansien eurojen siivittämillä remonteilla, vanhaan koulurakennukseen . Olisikohan nyt myyty talo ollut edullinen ratkaisu päiväkotilasten tilantarpeeseen? Se ainakin on selvä, ettei talon myyntituloilla kateta edes puolia vanhan koulun kaavailluista remonteista! - GO AHEAD, tehtyjä päätöksiä ei muuteta, oli ne kuinka huonoja tahansa touhujen rahoittajan eli kaupunkilaisen kannalta: Tämän linjan jatkamisen takuuksi meillä on oiva media!

Ehkäpä sittenkin, semminkin, sikses sopiva tärkeä ratkaisu kaupungin talousongelmiin löytyy kaupunkimme ydinkeskustasta. Edellisessä valtuustossa kävi ilmi, että kaupungin keskeisimmälle eli kalliimmalla tontille, kaupungin omistamalle maalle, on rakennettu rakennus. Po. rakennus on tönöttänyt tontilla lähes 150 vuotta eikä kaupunki ole saanut sen enempää kopeekan, pennin kuin sentinkään vuokraa kaupungin tontilla sijaitsevasta rakennuksesta. On siis korkea aika aloittaa korkoa korolle -periaatteella neuvottelut vuokrarästeistä. Tontin arvo on helppo määritellä, joten asian tiimoilta on syytä ryhtyä toimeen kaupungin ja semminkin sen asukkaiden parhaaksi.

Mikäli toinen, kaupungin maalle rakentanut, osapuoli ei suostu asiallisiin ehtoihin, se voi siirtää, nykyisin vähälle käytölle jääneen, rakennuksensa muualle, esim. Janhualla on tarkoitukseen sopivaa tilaa ja kunnallistekniikka sekä tiestö valmiina. Kun tämä ongelma on hoidettu menestyksellä, on kaupungille kertynyt rutkasti rahaa vuokrarästeistä ja jäänyt sikses hyvää rakennusmaata keskelle kaupunkia vaikkapa sittemminkin tärkeälle vuokrakerrostalolle.