sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Soini kutistui poliittiseksi taaperoksi ja ajaa kansan vasemmistoon!

Eduskuntavaalien vaalikampanjan kärkenä jäi kansan mieliin Timo Soinin useasti toistama painotus: Persut on työväenpuolue! Monet perinteisiä työväenpuolueita äänestäneet uskoivat kansanmiehen maineessa kulkenutta Soinia ja niinpä puolue sai 524 054 ääntä ja nousi 17,7 prosentin kannatuksella Suomen kolmanneksi suurimmaksi eduskuntapuolueeksi. Välittömästi vaalien jälkeen Soini mollasi pienempiä puolueita takiaispuolueiksi ja jatkoi muutenkin poliittisten vastustajien häikäilemätöntä väheksymistä.

Merkittävää 2015 eduskuntavaaleissa oli Perussuomalaisten kannatuksen lisäksi äänestämättä jättäneiden suomalaisten määrä, sillä äänestysprosentti jäi alhaiseen 66,9 prosenttiin. Pohjoismaalaisittain Suomen äänestysprosentti on alhainen. Tämä osoittaa sen, että 33 prosenttia äänioikeutetuista ei näe vaaleja äänestysvaivan arvoiseksi vaikutusmahdollisuudeksi yhteisten asioiden hoitamiseksi. Soini oli monelle viimeinen toivo ja viimeinen vaihtoehto anarkialle.

Kuten  kaikki näkivät jo hallituskumppanien valinnassa Persut käänsi selän perinteisille työväenpuolueille ja lähti tekemään Stubbin Kokoomuksen ja Sipilän Keskustan kanssa hallitussopimusta, joka päättyi häikäilemättömään työväestön uhkailuun pakkolaeilla. Tämä herätti valtavaa tyytymättömyyttä Perussuomalaisia äänestäneissä ja jopa, aikaisemmin Soinia nöyrästi seuraavat, puolueaktiivit vaativat vaalilupausten noudattamista plus puolueen poistumista hallituksesta. Soini esikuntineen hiljensi puolueen opposition ja osoitti jopa joillekin ovea.

Muistellaanpa presidentinvaaleja 2012, silloin Soini sai ensimmäisellä kierroksella 287 571 ääntä ja 9,4 prosentin kannatuksen. Joulukuussa 2015 Yle teki presidentti gallupin, jossa Soini oli noussut kärkeen ohi Paavo Väyrysen, 13 prosenttia suomalaisista piti Soinia vähiten mieluisana presidenttivalintana. Po. gallupin mukaan Soinia olisi äänestänyt vain kaksi prosenttia - Jopa Björn Wahlroos on Soinia vähemmän inhokki presidentiksi. Soini on menettänyt lähes täydellisesti henkilökohtaisen eikä hän ei nauti enää edes omiensa kannatusta. Kaiken takana on totaalinen pettymys annettujen vaalilupausten syöntiin. Soini kutisti itsensä poliittiseksi taaperoksi.

Linkki: Ylen Presidenttigallup joulukuulta 2015

Vaikka Soini on valunut poliittisten mitättömyyksien taaperokastiin ja loistaa kansan keskuudessa vain historian suurimpana poliittisena valehtelijana, on hänen vaikutuksensa yhteiskunnallisesti suuri. Odotukset Perussuomalaisten tuomaan muutokseen Suomen politiikassa olivat niin suuret, että nyt pettymys puolueeseen heijastuu valtavana uskottavuuden menetyksenä koko poliittiseen järjestelmäämme. Tuoreen gallupin mukaan 41,7 prosenttia Perussuomalaisia äänestäneistä ei tiedä ketä he äänestäisivät nyt eli pahimmillaan suuri osa heistä jättäisi tulevat vaalit väliin ja äänestysprosentti jäisi viidellä alkavaksi luvuksi. Tuolloin voidaan puhua suomalaisen demokratian täydellisestä uskottavuuspulasta ja rappiosta.

Luonnollisesti on mahdollista, että 41,7 prosenttia Persuja äänestäneistä on heitä ketkä huomasivat äänestäneensä aivan jotain muuta kuin työväenpuoluetta ja odottavat Vasemmistoliiton puheenjohtajavalintaa ja SDP:n toimia työväestön tukemiseksi. Vasta tämän jälkeen 41,7 prosenttia Persujen äänestäjistä tekee valintansa kahden perinteisen työväen puolueen kesken. Se lienee selvää, että Persut eivät enää jymäytä skeptikko keskustalaisia, kuten edellisissä vaaleissa eikä duunareita, kuten viime vaaleissa.

Linkki: Ylen kannatusmittaus 31.1.3015

Soinin politiikkaan synnyttämän uskottavuusvajeen voi korjata vain vasemmisto, jonka olisi rohkeasti punavihreydessään keskittyä pääasiassa punaiseen ja vihreydessä jättää sikseen tuulimyllyhaihattelut sekä vastaavat näennäisvihreydet. Jos näin ei käy, seuraa tästä äänestysprosentin romahdus. Mikään demokraattinen yhteiskunta ei kestä sitä, että lähes puolet ihmisistä jättää äänestämättä. Tuolloin väki alkaa väistämättä muin menetelmin ottamaan itselleen sitä valtaa mikä sille kuuluu. Jo nyt on selkeitä esimerkkejä siitä, että tavalliset, poliittisiin päättäjiin uskonsa menettäneet, suomalaiset ovat astuneet anarkian poluille. On melkoinen paradoksi, jos poliittiseksi taaperoksi itsensä kutistanut Soini nostaa vasemmiston uuteen nousuun - TÄMÄ ON KUITENKIN PAREMPIVAIHTOEHTO KUIN ANARKIA!

3 kommenttia:

  1. Seuraavissa vaaleissa ei ole näillä näkymin mitään puoluetta mitä voisin äänestää. Pakko jäädä kotiin äänestyspäivänä.

    VastaaPoista
  2. Eipä taida olla seuraavissa vaaleissa puoluetta, jota voisi äänestää. Pettyneillä, suoraselkäisillä vaikuttajilla alkaa olla kiire perustaa puolue, joka ei myisi arvojaan. Vielä kiireempi olisi saada kusetetut äänestäjät vielä kerran luottamaan joihinkin tarjokkaisiin. Pahinta kaikessa, että vaalista toiseen meillä on jäljellä entistä vähemmän sellaista, jonka puolesta enää äänestää. Absoluuttinen nolla piste poliittisellakin saralla lähestyy. Pian alamaisten äänestyksen kohteeksi sallitaan enää joitain eurovisioedustajien kaltaisia asioita - jos enää niitäkään. Taitaa helvettikin ennemmin jäätyä ennen kuin meidän sallitaan kansanäänestää eu:sta tai edes eurosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti asia on nuinikkään, nimerkki euvostotaivas

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!