Hyvän valtuutetun ominaisuudet vai silkkaa puppua?

Valtuutettu on valittu päättämään kaupunkilaisten yhteisistä rahoista yhteistyössä muiden valtuutettujen kanssa. Hannah Arendt määritteli poliittisen toiminnan jotenkin näin: Siinä ihminen tuo kokemuksensa, luonteensa, saamansa koulutuksensa, mielikuvituksensa ja yhteistyökykynsä yhteisen hyvän saavuttamiseksi.

Hyvä valtuutettu toimii pyyteettömästi häntä äänestäneiden kuntalaisten parhaaksi. Hän käyskentelee ihmisten parissa ja kuuntelee näitä mieluimmin kuin markkinoi omia mielipiteitään turuilla ja toreilla. Näin tavallista ihmistä hiertävät ongelmat tulee valtuutetun tietoon ja etenevät lautakuntiin ja aina valtuustoon asti.

Lautakunnissa ja valtuustossa luottamushenkilö voi tuoda yksittäisen kuntalaisen viestin päätäntään. Näin tapahtuukin jos luottamushenkilö saa suunsa auki. Seuraavaksi asian edistämiseksi tarvitaan älyä, suun aukaisemista ja yhteistyökykyä, muuten kaupunkilaisen antama vinkki ei etene yhtään mihinkään vaan hukkuu ajan hautaan.

Vai voitko väittää, että sellaisesta luottamushenkilöstä on äänestäjälle mitään riemua, joka ei saa suutaan auki ja jättää äänestäjien viestit ja hienot visionsa sanomatta. Hänestä on paljon hyötyä kuin piippuun jääneestä panoksesta. Sama on seuraus, mikäli luottamushenkilöltä puuttuu yhteistyökyky ja hän väheksyy muiden valtuutettujen näkemyksiä ja esityksiä.

Usein vaalien alla heräävät esiin muutostarpeet päätännässä. Vaaditaan uusia tuulia uuteen valtuustoon. Uudessakaupungissa, nyt istuvaan valtuustoon, saatiin runsaasti uusia valtuutettuja, joten sopii kysyä, miten he muuttivat kaupungin päätöksentekoa. Ilmeisesti eivät mitenkään, sillä taas vaaditaan uusia valtuutettuja ja uusia tuulia.

Onko ehdokkaan iällä väliä? Tuskinpa on, muistakaapa Harto Forssia, hän halusi aina puolustaa lapsia ja nuoria. Jos valtuutettu kuuntelee kaupunkilaisia, katsoo realistisesti tulevaisuuteen ja saa suunsa auki, ei hänen iällä saati sukupuolellaan ole väliä. Ja muistakaapa sekin, ketkä täyttävät junioriurheilun katsomot - isovanhemmat!

Vaalikoneet eivät juurikaan kerro ehdokkaasta, jos niissä ei ole kommentointi mahdollisuutta. Muistakaapa viime vaaleja, joissa kysyttiin, hyväksytkö armonmurhan? Useat runoilivat kauniita sanoja arvokkaan kuoleman puolesta, mutta kuinka kävi vaalien jälkeen: Monet näistä pistivät puuastiat inhimillisten sairaala/terveyskeskustilojen edelle. Se arvokkaasta elämästä!

Kun seuraat poliittista keskustelua Facebookista, katso kirjoitusten lisäksi tykkääjiä, jotkut heittävät keskusteluun legendaarisia fraaseja historian henkilöiltä, eivätkä puutu konkreettisiin kaupungin ongelmiin. Ja osa tykkää sokeasti vain oman puoleen, mieluiten kellokkaiden, kirjoituksia. Tämä kertonee enemmänkin pyrkyryydestä ja ruskeakielisyydestä kuin yhteisyöhalusta toimia kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi.

Sopii myös pohtia sitä, sopivatko kaupungin työntekijät esim. kaupunginhallitukseen päättämään vaikkapa omista palkoistaan. Samaa voi pohtia, kun kyseessä ovat kaupungille palveluksia myyvät tai muuten siihen kytköksessä olevat yritykset. Ovatko he äänestäjän vai yrityksensä asialla käyttämässä kaupunkilaisilta saamaansa valtakirjaa.

Entäpä he, ketkä aivan avoimesti ylistävät itseään ja ehdokkaita, jotka tulevat heidän lähipiiristään. Ovatko ehdokkaat kaupunkilaisten asialla vai haluavatko nuolaista kaveria, jotta heidän työnsä helpottuisi tai kotona olisi leveämpi leipä? Vaaleissa voi ja on syytä pohtia monia asioita omilla aivoilla, silloin löytää varmimmin sen ehdokkaan joka vilpittömästä ajaa juuri äänestäjänsä etua.

Suomen bruttokansantuote oli 1970- ja 1980-luvuilla murto-osa nykyisestä, silti maahan rakennettiin uimahalleja, jäähalleja, kouluja, sairaaloita, lentokenttiä ja teitä ympäri maata. Nykyään niitä puretaan ja ajetaan alas vaikka Suomi on paljon rikkaampi kuin 1970- ja 1980-luvilla. Sopii kysyä, miksi nykyään on näin? Syy on yksinkertainen, kun aikoinaan tavalliset ihmiset ajoivat eduskunnassa ja valtuustoissa tavallisten ihmisten asiaa, niin nykyään tavallisten kansalaisten tilalle ovat nousseet ammattipoliitikot, tohtorit jne.. Pohdipa itsekin, kumpi tuntee paremmin tavallisen pulliaisen ongelmat, toinen tavallinen pulliainen vai vaikkapa, korkeasti koulutettu köyhyystutkija, jolle kansalaiset ovat vain numeroita ja lukuja?

Jokainen äänestäköön kuten lystää, mutta tuossa oli minun vinkkini. Loppuun vielä korostan sitä, että katsokaa ehdokkaiden tekoja, älkääkä heidän populistisia vaalilupauksia, jotka muuttuvat sitä imelimmiksi, mitä lähemmäs tullaan vaaleja. Erilaiset visiot ja ajatukset täydentävät toisiaan, tarvitaan ehdokas, joka saa suunsa auki, kuuntelee muita sekä on yhteistyökykyinen. Kun sellaisia on valtuustossa tarpeeksi, lähtee Uusikaupunki nousuun!