sunnuntai 16. marraskuuta 2025

YLE: MIHIN UNOHTUI BILL CLINTON EPSTEIN CASESSA?


YLEn kaksinaamaisuus ja jumalasyndroomassa eläminen tuntuu lähinnä vastenmieliseltä. Jo vuosia, jokainen, kenellä riitti vajaa kymppi Netflixin kuukausimaksuun, on voinut seurata useiden tuntien dokumenttisarjoja tapauksesta Epstein. Noissa syvällisissä dokumenteissa, joita sarja tarjoaa neljä kappaletta, avataan koko Epstein kuvio juuriaan myöden. Samoin Ghislaine Maxwellin osuudesta taustoineen on tehty oma dokumentti. Jos haluaa muodostaa oikean mielikuvan tapahtuneesta, lienee YLE:n sijaan parempi ammentaa tietoa Netflixin tarjonnasta.


Netflixin, tuoreeltaan tehdyissä, Epstein dokumenteissa nousee ikävällä tavalla esiin useampi julkisuuden henkilö ja vahvemmin, kun presidentti Trump. Esimerkkinä Bill Clinton. Sama USA:n presidentti, joka harrasti suuseksiä nuoren Valkoisen talon työntekijän kanssa ja työntelihän Clinton välillä sikariputkiloakin naisen sisään, mutta kielisi harrastaneensa seksiä ko. nuoren naisen kanssa vedon siihen, ettei pannut sitä sinne. Jotenkin tässäkin tulee mieleen YLE:n tuloshakuisuus, jossa se ennalta teki valinnan: kaikki mikä liittyy Trumpin tekemisiin, on läpi mätää ja sysi pahaa.

Eikä YLE mitenkään innokkaasti muistellut Tony Blairin mustia hetkiä, jotka paisuivat sotarikosepäilyihin IRAK:iin kohdistuneessa hyökkäyssodassa. Sanna Marin sai liittyä kyseisen herran puuhapiiriin, ilman isompaa Blairin historian esiin kaivamista tai syyttelyä. YLE plus lähes koko muukin valtamediamme on näköjään valinnut inhokkinsa ja suosikkinsa: inhokit tulevat oikealta, eivätkä he saa tehdä mitään, heidät tuomitaan aina - suosikit taas tulevat aina vasemmalta ja he saavat tehdä ihan mitä vaan, heitä valtamediamme ei tuomitse vaan suojelee vaikenemiseen asti!

En missään tapauksessa halua rajata YLE:n uutisointia Trumpin suhteen, vaan toivon muidenkin tekemisten joutuvan saman suurennuslasin alle tai oikeammin toivon YLE:n jättävän kokonaan tutkimatta ko. likapesän, kun parempaa, tuoreelta selvitettyä,  roppakaupalla parempaa tietoa saa ostamalla. En muutenkaan ymmärrä joidenkin YLE:n toimittajien lähettämistä ympäri maailmaa, kun laadukkaampia ja edullisempiakin vaihtoehtoja on tarjolla. Miksi lähettää joku toimittaja, joka ei tunne edes Suomea kehäkolmosen ulkopuolelta, jonnekin Afrikkaan penkomaan sikäläisten ongelmia mututiedoillaan?

YLE:ssä eletään kuin lehmät pellossa: etsitään johtavien X-sukupolven toimittajien näkemystä tukevaa tietoa ja mikäli sitä ei löydy, vaietaan koko asiata. Valtamedia toimii nazi-Saksan tiedotusperiaatteilla: oma totuus on pyhä vaihtoehdot moukaroidaan toistojen alle. YLEN toimittajien häikäilemätön itsekkyys jyrää heidän ammattiylpeyden, vilpittömyyden ja osaamisen sirpaleiksi. Kun mediatalossa pääsee käymään näin, kyseistä ongelmaa pitää kutsua johtajaongelmaksi ja talousongelmaksi, johin ratkaisuksi kysymys: voiko joku johtaa YLE:ä 26 000 euron kuukausipalkan sijasta 13 000 euron kuukausipalkalla. Jos pääministerimme tienaa noin 15 000 euroa kuukaudessa, onko YLE:n johtajan palkka, 26 000 euroa kuukaudessa, suuruuteensa nähden mitenkään suhteessa varsinkin, jos otetaan huomioon, mitä YLE:ssä tapahtuu ja miten siellä asioista uutisoidaan?

LINKIT:








3 kommenttia:

  1. Vaikka en ole Netflixin Epstein-juttua katsonut, niin selväksi on tullut valtamedian keskittyminen Trumpiin ja siinäkin vain pariin kuvaan, missä Trump on Epsteinin kanssa jossain tilaisuudessa. Clintonistahan on ollut maalaus naiseksi pukeutuneena Epsteinin tiloissa. Ihmettelen myös, miksei Tony Blairin poliittista menneisyyttä kaivella, suojellaanko meillä siten Sanna Marinin mainetta. Tony Blair yritti päästä mukaan Gazan konfliktin selvittämiseen, ja hänet tylysti työnnettiin ulos. Blairin on katsottu sotkeneen ulkopoliittiset seikkailunsa esimerkiksi Irak niin perusteellisesti, että kun olen törmännyt youtubessa edes hänen nimeensä, seuraa kommenteissa takuuvarmasti lista toivomuksia hänen vangitsemiseensa. Blairin instituuttia pidetään pelkästään suurena bisneksenä, eikä oikein ole selvää keiden intressiä se ajaa, puolet tuloista tulee sellaisilta hallinnoilta kuin mm. Saudi-Arabia ja Iran, toinen puoli rikkailta teknologia-firmoilta. Blairin pitkältä pääministerikaudelta paljastuu vieläkin suuria virheitä, posti-skandaali ajoi joitain postimestareita itsemurhiin, Blair oli hankkinut Fujitsulta kehnon järjestelmän, koska ei halunnut rikkoa luottamuksellisia suhteita Japaniin, tietokonejärjestelmä toimi virheellisesti siten, että monet postin virkailijat näyttivät ikäänkuin olisivat kavaltaneet varoja. Järjestettiin tutkinta, missä uskottiin järjestelmän toimineen moitteetta, ja tutkijat saivat jopa bonuksia paljastamistaan kavalluksista. Kun lopulta huomattiin järjestelmän aukot, moni syytön postivirkailija oli jo menettänyt maineensa ja muutama henkensä. Blair myös laajensi yliopisto-opetetusta turhanpäisiin aineisiin ja mahdollisuutta saada näihin opintolainaa, jota otettiinkin runsaasti, mutta maksukykyä ei näillä opiskelijoilla ollut, maksut ovat kaatuneet veronmaksajille. Blairin kädenjälki näkyy myös laissa, jolla haluttiin suojella yleisöä rikollisilta, laki on kumottu jo 2012 mutta yhä on ihmisiä pienistä varkauksista sen takia vangittuna. Blairia on myös syytetty muslimien suosimisesta, ennen kaikkea häntä pidetään miehenä, joka aukaisi Britannian portit massamaahanmuutolle ja se on aiheuttanut mahtavan määrän väärinkäytöksiä, rikoksia ja viattomien ihmisten kuolemia.

    VastaaPoista
  2. Niin kauan kun YLE:n rahoitus tulee suoraan veroista automaattisesti, ei ole mitään mitään syytä maksaa bonuksia, eikä ylisuuria palkkoja. Siellä tehdään liikaa ja tehottomasti ohjelmia omaan makuun ja hömppääkin verorahoilla.
    Ylen hallitus:Herätys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhaan sinä al-yleeran hallitusta yrität herätellä. Samaa rosvokoplaa se on yhtiön johdon kanssa ja sieltähän nämä bonusehdotuksetkin tulivat. Mites se olikaan: ei korppi korpin silmää noki..

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!