KANSANEDUSTAJAT EIVÄT EDUSTA KANSAA!

Suomi itsenäistyi, kävi sisällissodan, yhdistyi yhdeksi kansaksi, kävi talvisodan, lähti jatkosotaan, maksoi sotakorvaukset ja rakensi Suomesta hyvinvointivaltion. Kaikki mainittu kehitys tapahtui puutteen ja kurjuuden vallitessa. Nyt Suomi on vauraampi kuin koskaan, mutta maassa ei riitä rahaa vanhuuden päivänsä ennalta maksaneiden ikäihmisten hoitoon saati sairaisiin, lapsiin tai yhteiskuntamme turvallisuuteen. Jos 1990-luvun alussa herra ja duunari istui samoissa terveyskeskusten jonoissa ja he pääsivät nopeasti hoitoon siinä järjestyksessä, missä olivat jonoon istahtaneet, tänään tilanne on koko lailla toinen.

Jokaisen sopisi pohtia: Kuinka on mahdollista, että 1970-, 1980- ja 1990-luvuilla oli varaa hyvinvointiyhteiskuntaan, vaikka samalla maahan rakennettiin jäähalleja, uimahalleja, lentokenttiä, kouluja, teattereita ja Suomen bruttokansatuote oli ainoastaan murto-osa nykyisestä. Tuolloin Suomea rakennettiin yhteishengessä, yhteisvoimin yhteiseen hyvään pyrkien. Tuolloin lähimmäisen hyväksikäyttö tuomittiin kaikkialla, samoin pohjaton itsekkyys kuului pannaan julistettujen arvojen joukkoon. Patruunat ja heidän työläisensä niin maakunnissa kuin eduskunnassa vetivät yhtä köyttä samaan suuntaa ja Suomea ylöspäin.

Kansanedustajat edustivat käytännössä taustoiltaan ja kokemukseltaan valitsijoitaan. Kukaan ei valittanut heidän osaamattomuuttaan, tietämättömyyttään tai kyvyttömyyttään hoitaa yhteisiä asioita. Esim. kivimies Aarne Saarista arvostettiin yli puoluerajojen, samoin arvostettiin Harri Holkeria, Marjatta Väänästä, Jukka Roosia jne.. Aiemmin kansanedustajat tiesivät ja tunsivat kansan arjen, tunnot ja tarpeet ihan käytännössä. Nyt meillä on pitkälti kolmenlaisia päättäjiä: Lääkäreitä, juristeja ja virkahenkilöitä. Neljänneksi listaan sopisi pistää ammattipoliitikot, joilta puuttuu lähes kaikki nuoruuden jälkeinen kosketuspinta tavallisen suomalaisen elämään.

Tämä johtaa siihen, että määrätyillä ammateilla menee hyvin, vai oletteko kuulleet köyhistä lääkäreistä tai juristeista ja määrätyillä menee huonosti, vai oletteko kuulleet työllä rikastuneista vientiteollisuuden työntekijöistä, sairaanhoitajista tai postin työntekijöistä? Jos haluamme jakaa tämän maan hyvinvoinnin edes teoriassa paremmin on meidän palattava edustukselliseen demokratiaan, jossa päättäjät tuntevat käytännössä kansalaisten vaikeudet, olot, tunnot ja toiveet. Paljon puhutaan tasa-arvosta naisten suhteen, mutta enemminkin tasa-arvoa tulisi luoda varallisuuserot ja ammattitaustat huomioiden.

Nykytyylillä yhä useammat suomalaiset jättävät äänestämättä. He tuntevat pääkaupungin ja eduskunnan yhtä etäiseksi kuin entisen Neuvostoliiton Arkangelissa asunut Arska tunsi Kremlin ja Moskovan. Kaikki Arskan aikaansaannokset kupattiin Kremlin päätöksillä Moskovaan, kommariökyjen asuttamaan, mitään peruarvoa tuottamattomaan hallintokeskukseen. Niin kävi, että Arkangelin Arska menetti motivaation työhönsä ja alkoi kallistamaan vodkapulloa ja pian Moskova ja Neuvostoliitto keikahti pyrstölleen. Meillä on ihan sama meininki ja suunta. Seurakuset sekä loppukin on sama, jos puolueet eivät päästä tavallisia kansalaisia päättäjinä kehittämään Suomea tasa-arvoisesti.