perjantai 13. syyskuuta 2019

URPILAISEN naurettavat eväät ja naurettava salkku

Komisaarien paikkoja jaettaessa, jopa Viro pyyhki Suomen ohi, jos verrataan komisaarien salkkujen painoa. Paljon pienemmät maat saivat Suomea merkittävämpiä salkkuja. Syy tähän löytyy demareiden palkkiopolitiikasta. Ensinnäkin Urpilaisen näytöt jo Kreikan velkakriisin aikana eivät vakuuttaneet, toiseksi hän työväenpuoleen puheenjohtajana oli enemmän kiinnostunut rakkaushöttöpolitiikasta kuin työväen tai suomalaisten ongelmien ratkaisuista. On siis täysin selvä, että demarit valitessaan kevyen Urpilaisen Suomen komisaariksi, valitsivat Suomelle kevyen salkun.

Kuvitelkaapa, jos komisaariehdokkaana olisi ollut Sixten Korkmannin tasoinen taloustieteilijä, niin aivan varmasti Suomen saama salkku olisi ollut painavampi. Demareille omien asemien säilyttäminen ja täyttäminen on aina ollut tärkeämpää kuin valtakunnan tai yhdenkään kunnan etu. Niinpä kokkolalainen opettaja kruunattiin mama-Afrikaksi. Urpilaisesta tehtiin talousunionin joutavin näennäisinhimillinen komisaari, joka tulee aina vaiennetuksi ja jyrätyksi, kun talous on toisessa vaakakupissa - VAI VOIKO JOKU ODOTTAA MUUTA TALOUSUNIONILTA? Tämähän sopii Urpilaiselle, koska hän kuuluu kovan talouspolitiikan kannattajiin. Tämän todistaa Urpilaisen osallistuminen Bilderberg-kokoukseen. Valtionvarainministerinä tuolloin toiminut Urpilainen sanoi osallistuneensa kokoukseen yksityishenkilönä, mutta demariperinteitä noudattaen hänen osallistumisensa maksettiin valtion pussista.

EU on huolissaan Kiinan ja Venäjän kasvavasta vaikutusvallasta Afrikassa. Huoli siitä, että afrikkalaiset valitsevat eurooppalaisia mieluimmin uusiksi yhteistyökumppaniksi kiinalaiset ja venäläiset on aiheellinen. Eiväthän eurooppalaiset ole seikkailleet Afrikassa kuin reilut viisisataa vuotta, alistaen ja riistäen kantaväestöä, sekä vieden luonnonrikkaudet ja jättäen vastineeksi Jumalan - KETÄ EI VOI SYÖDÄ. Viimeiset ja ehkäpä härskeimmät EU:n riistopäätökset tapahtuivat 2000-luvulla suomalaistenkin istuessa päättävissä pöydissä. Päättäjien pöydissä istuivat tuolloin myös vihervasemmiston edustajat, mutta sen enempää pöydissä istujista kuin tehdyistä päätöksistä ei valtamediassamme isommin hehkutella. Jäihän meille halpa tonnikala!

2000-luvulla EU:n kalastuslaivastot osallistuivat Afrikan rantojen imurointiin kaloista siinä määrin, että paikallisia asukkaita kohtasi nälänhätä. Mutta mitä EU lähetti nälkäisille afrikkalaisille, ruokaako? Ei lähettänyt ruokaa, vaan sotalaivoja taltuttamaan afrikkalaisia, jotka ryhtyivät nälkäänsä kaappaamaan kalastusaluksia. Suomesta miinalaiva Pohjanmaa osallistui näihin "ruokakuljetusten" turvaamisiin, joka käytännössä oli nälän ylläpitämistä. Tämä sai aikaan nykyisen pakolaisaallon. Mainittu laivastoepisodi tapahtui 2011 ja arvatkaa kuka oli silloin valtionvarainministerinä?

Urpilaisen saama salkku kuuluu painoarvoltaan säälikaliberiin. Ilmeisesti hän sai kykyjensä mukaisen salkun vain siksi, kun Rinne lupasi komisaarin paikan Urpilaiselle jo ennen vaaleja taaten siten puolueen yhtenäisyyden. Tämä lienee ainoa vaalilupaus, minkä Rinne on pitänyt. Mutta sitä vartenhan on Tauno Duunari ja Sari Sairaanhoitaja, jotta työväenpuolue ja etenkin sen johtotoverit voivat porskuttaa vuorineuvosten palkalla ja lyödä vegeahterinsa mustan Audin nahkaiselle takapenkille. Näinköhän Tauno Duunari ja Sari Sairaanhoitaja viimeinkin menettävät uskonsa työväenpuoleen heille antamiin vaalilupauksiin, jotka eivät koskaan toteudu?

Linkit:

Urpilainen Bilderberg-kokouksessa yksityishenkilönä - veronmaksajien rahoilla

Näin toinen osapuoli kertoi mm. espanjalaisten ryöstökalastuksesta

Kansainvälinen oikeus hääti EU:n Länsi-Saharan kalavesiltä

Miinalaiva pohjanmaa jahtaa afrikkalaisia merirosvoja

3 kommenttia:

  1. Vaiettua tietoa pakolaisista. Eu on muka rauhan union.

    VastaaPoista
  2. Samaa suhmurointia kaikissa puolueissa. Muistakaa Soinin roikkuminen ministerinä. Omasta edusta pidettiin kiinni välittämättä puolueen hajoamisesta.

    VastaaPoista
  3. Hei, juhlakausi on taas täällä. Niiden, jotka hyötyivät meistä, tulisi tulla esiin ja antaa todistus meistä. Niiden, jotka eivät ole saaneet meiltä lainaa, tulisi ottaa yhteyttä meihin nyt.

    Pieni johdanto itsestäni.
    Nimeni on Claudia Klein, olen saksalainen ja edustaan ​​Spotcap Global Financial Services -yritystä. Annamme kaikenlaisia ​​lainoja 3 prosentin korkotuella

    Tarvitsetko lainaa velan vakuuttamiseksi ennen vuoden loppua?
    Tarvitsetko lainaa yrityksen perustamiseen tai liiketoiminnan laajentamiseen? Tarvitsetko lainan lomalle?
    Tarvitsetko lainan auton tai talon ostamiseen?
    Tarvitsetko lainaa uuden projektin käynnistämiseen tai nykyisen projektin loppuun saattamiseen?

    Mistä tahansa syystä se voi olla ja tarvitset rahaa. Tässä on ratkaisu taloudellisiin huolenne.
    Asianomaisten osapuolten tulee ottaa yhteyttä meihin saadaksesi lisätietoja sähköpostitse: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 |

    Lainaamalla verkossa olemme erittäin luotettavia ja luotettavia. On erittäin tärkeää, että työskentelet oikean yrityksen kanssa. Autamme sinua saamaan lainaasi parhaan hinnan riippumatta luottoasi! Jos etsit minkäänlaista lainaa, olemme oikea yritys, johon voit ottaa yhteyttä.

    Ota yhteyttä jo tänään saadaksesi lisätietoja lainatarjouksestamme tämän sähköpostin kautta: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 | & Vastaa hetkessä.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!