sunnuntai 8. joulukuuta 2019

SIPILÄ ja RINNE MUODOSTAVAT HALLITUSTA!

Vaalien jälkeen keskusta jäi peluri-Sipilän vangiksi, kun tämä kertoi, ettei asetu puheenjohtajaehdokkaaksi keskustan seuraavassa puoluekokouksessa. Näin hän sai aikaa junailla mieleisensä keskustalaiset hallitukseen, rustata sopivan hallitusohjelman ja turvata vaaleissa siipeensä saaneelle esikunnalleen suotuisat asemat "työelämässä". Mm. Tiilikainen ja Rehula saivat korkojen kanssa sen, mitä he vaaleissa hävisivät. Sipilä yritti vielä puoluekokouksessa juntata perintöprinssinsä Kaikkosen puolueen johtoon.

On täysin naurettavaa väittää Sipilän tai hänen hallituksensa toimineen yrittäjien parhaaksi. Sipilä touhusi määrätietoisesti sijoittajien asiamiehenä, jopa koko soteuudistus tähtäsi verovarojen siirtämiseksi terveyspalveluiden kautta suurille pörssiyrityksille. Kikysopimuksella syötiin rajusti niin veropohjaa kuin pienyrittäjille tärkeää tavallisen kansan ostovoimaa. Pääkaupunkiseudulla kanavoitiin satojamiljoonia euroja asuntosijoittajien laariin tukemalla vuokra-asumista. Jos Sipilän hallitus jollain tavalla yrittäjien asemaan vaikutti, jäi siitä näyttävimmäksi osoitukseksi taksiuudistus. Kuinka monen maalaistaksin luulette tämän Bernerin virityksen jälkeen äänestäneen/äänestävän keskustaa?

Kun Sipilän hallitus päätti kikysopimuksesta, sen saivat hoidettavakseen etujärjestöt. Antti Rinne istui tuolloin ay-pöydissä päättäjänä eikä hän ihmeemmin pistänyt hanttiin kikyilyä, joka kouraisi tavallisen suomalaisen elintasosta aimo palan. Samoin ay-liike ei isommin lotkauttanut korvaansa, kun sanomalehtijakajia siirrettiin toiseen liittoon ja he heidän tuloistaan lohkaistiin melkoisesti. Eipä tuhon reagoinut valtamediammekaan, koska toimittajat pelkäsivät joutuvansa itse maksumiehiksi, mikäli jakelukuluja ei saada laskettua. Nykyinen hallitus jatkaa osinkoverotuksen osalta samalla linjalla kuin Sipilän hallitus, näin turvataan mm. ay-liikkeen asuntosijoitukset ja niitä pyörittävien ökytovereiden palkat.

Kulmuni halusi vakavissaan hajottaa hallituksen ja järjestää uudet vaalit. Tähän ei puuttunut lestadiolaismafia vaan Sipilän esikunta, jotka entinen pääministeri oli sijoittanut keskeisille paikoille. He eivät halunneet ottaa uusien vaalien tuomaa riskiä ja Sipilän junailemien asemiensa menetystä. Kun muutkin hallituspuolueet pelkäsivät, laskeneiden kannatustensa vuoksi uusia vaaleja, ajauduttiin nykyiseen tilanteeseen, jonka seurauksena Sipilän jälkeläisten ehdoilla toimiva Kulmuni näyttää lähinnä halvalta pelleltä!

Suomalaiset poliitikot roikkuvat itsekkäästi vallassa. Demari/keskustaministerit haluavat heilua ministereinä siinä, missä sinisten ministeritkin roikkuivat viime hallituksessa. On vähintäänkin koomista puhua Rinteestä työtätekevien edunajajana ja vielä huvittavampaa väittää Sipilää yrittäjien edusmieheksi, niin mitättömät ovat molempien miesten aikaansaannokset em. ryhmien eteen. Molemmat ovat selkeästi itsensä ja valtaeliitin edusmiehiä. Muistakaapa vielä sekin, että Rinne lupasi 10 000€ postilaisille, joiden palkkoja alennetaan - todellista pientuloisen puolustamista? Ja jos etsimme todellista yrittäjien ja tavallisen kansalaisen asialla olijaa löytyy se Eero Lehdestä, joka taisteli menestyksellä vähävaraisia härskisti käyttäviä pikavippifirmoja vastaan

1 kommentti:

  1. Tuohan se kuvaa näitä pellepoliitikkoja oikein hyvin, ettei uskalleta mennä vaaleihin matalien (gallup)kannatuslukujen takia. Tärkeintä on siis oman puolueen vaalimenestys. Kansalaisten etu tai tarpeet, no niiden peälle (Rahikaisen mukaan) nostaa koera jalan. Mitä mieltä kansalaisten enemmistö on esimerkiksi maahanmuuttopolitiikasta, ilmastopolitiikasta tai kielipolitiikasta? Mitä v...n välii kunhan puolue porskuttaa? Ei ole mitään syytä ihmetellä persujen nousua; heille noilla asioilla on väliä.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!