maanantai 15. huhtikuuta 2019

VIHERVASEMMISTON KUVOTTAVAT NÄENNÄISARVOT

Nyt ei ole kyse mistään mielihyvää tai pettymystä tuottavasta jääkiekko-ottelusta tai missikisoista, joissa voittajia on yksi. Nyt on kyse kansanedustajavaaleista, jonka seurauksena maahan täytyy saada hallitus, joka kykenee tuottamaan Suomen kansalle konkreettista hyvää. Hallitusta ei voi rakentaa arvomaailman mukaan, vaan hallituskoalitio tulee rakentaa käytännön realismin ja tavalliselle suomalaiselle turvaa ja hyvinvointia tuottavan hallitusohjelman varaan.

Vihervasemmiston utopistiset tavoitteet polttomoottorien kieltämisestä, liharuuan verottamisesta ja puhtaasta energiasta muutaman kymmenen vuoden kuluessa, ovat täysin epärealistisia. Jos mainitut asiat toteutetaan, helsinkiläiset kuolevat nälkään tai jäätyvät ensimmäisen kylmän talven tullessa. Viimeinkin viimeisenkin äänestäjän tulisi hoksata, että jotenkin sähkö ja muu energia tulee tuottaa. Ei riitä, että kuvitellaan kaiken muuttuvan puhtaaksi, kun työnnetään töpseli seinään. Tässä valtamedia höynäytti yksinkertaistamalla asioita ja hautaamalla käytännön ongelmat mielikuviin nojaavilla ratkaisuilla.

Arvot ovat, mitä ovat, mutta käytäntö romuttaa ne. Uudessakaupungissa demarit hyväksyivät vanhuspalveluiden yksityistämisen ja asettivat jopa pörssiyhtiön paikallisjohtajan puolueensa edustajaksi kaupunginhallitukseen. Mitä vihreät ja demarit ovat tehneet pakolaisuuden alkusyiden poistamiseksi? Eivät yhtään mitään, ensimmäistäkään tähän liittyvää ideaa tai esitystä ei ole kuultu. Päin vastoin tuolta suunnalta julistetaan monikulttuurisuuden ihanuutta, vaikka sen todelliset syyt piilevät nälässä, kärsimyksissä ja kuolemassa. Eli mitä merkitystä on vihervasemmiston uljaissa arvoissa, jos ne eivät näy käytännössä ja ovat vallanhimoisten poliitikkojen sloganeita, joilla jymäytetään hyväuskoisia äänestäjiä.

Suomesta tuskin löytyy ensimmäistäkään ihmistä, joka haluaa toiselle pahaa syntyperän, uskonnon tai muun vastaavan syyn vuoksi. Meillä on ihmisiä, jotka suhtautuvat ongelmiin realistisesti ja heitä, jotka pyrkivät hyötymään ongelmista ja pönkittämään niillä henkilökohtaista valtaansa. Kun näiden ryhmien väliin asettuu pinnallisesti asioita uutisoiva, totuudesta vaikeneva ja jopa valheita markkinoiva valtamedia, on naurettavaa valtamedian taholta verrata poliittisten ryhmien arvomaailmoja.

Huuhaa arvojen sijaan hallituksen synnyttämisen tulee perustua faktoihin ja todellisten ongelmien kuntoon saattamiseen. Ikävä kyllä yhteiskuntamme perustuu talouteen, jota synnyttää työ. Näitä realistisia arvoja tulee kunnioittaa eikä sitä, mitä mieltä sinä olet jostain uskonnosta, aatteista tai tykkäätkö Lukosta vai Ässistä. Kun keskusta heittää Sipilän syrjään ja palaa juurilleen, löytyy siitä riittävä tuki vaalien rehellisten voittajien persujen ja kokoomuksen tueksi. Lisäksi kuvioon voi heittää kristilliset. Näin lopputuloksena syntyy hallitus joka nojaa 113 kansanedustajaan.

1 kommentti:

  1. Hei, juhlakausi on taas täällä. Niiden, jotka hyötyivät meistä, tulisi tulla esiin ja antaa todistus meistä. Niiden, jotka eivät ole saaneet meiltä lainaa, tulisi ottaa yhteyttä meihin nyt.

    Pieni johdanto itsestäni.
    Nimeni on Claudia Klein, olen saksalainen ja edustaan ​​Spotcap Global Financial Services -yritystä. Annamme kaikenlaisia ​​lainoja 3 prosentin korkotuella

    Tarvitsetko lainaa velan vakuuttamiseksi ennen vuoden loppua?
    Tarvitsetko lainaa yrityksen perustamiseen tai hoitavan liiketoiminnan laajentamiseen?
    Tarvitsetko lainan lomalle?
    Tarvitsetko lainan auton tai talon ostamiseen?
    Tarvitsetko lainaa uuden projektin käynnistämiseen tai nykyisen projektin loppuun saattamiseen?

    Mistä tahansa syystä se voi olla ja tarvitset rahaa. Tässä on ratkaisu taloudellisiin huolenne.
    Asianomaisten osapuolten tulee ottaa yhteyttä meihin saadaksesi lisätietoja sähköpostitse: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 |

    Lainaamalla verkossa olemme erittäin luotettavia ja luotettavia. On erittäin tärkeää, että työskentelet oikean yrityksen kanssa. Autamme sinua saamaan lainaasi parhaan hinnan riippumatta luottoasi! Jos etsit minkäänlaista lainaa, olemme oikea yritys, johon voit ottaa yhteyttä.

    Ota yhteyttä jo tänään saadaksesi lisätietoja lainatarjouksestamme tämän sähköpostin kautta: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 | & Vastaa hetkessä.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!