lauantai 13. huhtikuuta 2019

RINNE AVOIMEEN TERVEYSSELVITYKSEEN!

Inhimillisyyden nimissä SDP:n rinne tulisi pistää terveystarkastukseen. Silloin saisimme tietää, ovatko vaalitenteissä ja -julistuksissa tapahtuneet kömmähdykset seurausta siitä, että mies palasi sairauslomalta turhan aikaisin. Syitä haettaessa yksi vaihtoehto Rinteen munimisessa lienee siinä yksinkertaisessa syyssä, ettei hän ole puolueensa kirkkaimmin loistava ja korkeimmalle nouseva vappupallo. Joka tapauksessa normaalissa poliittisessa yhteisössä miehen olisi annettu tervehtyä eikä häntä olisi heitetty heikkokuntoisuuden hidastamana poliittisen taistelun eturiviin ja vieläpä johtamaan omaa kohorttiaan vihollisten väijytykseen.

Tarkasteltaessa demarien esiintymistä vaalitatamilla, ei mokailun mustaa vyötä kanna ainoastaan Rinne - Sanna Marin sai ilmastovaalitentissä raivokohtauksen, joita maamme vaalitenteissä ei ole aiemmin nähty - Skinnari puolestaan osoitti koko kansalle miltä näyttää, kun äärimmäinen yksinkertaisuus ja huippuunsa viritetty ylimielisyys yhdistetään - sen sijaan nuorten vaalitentissä pärjäsi mahtavasti Mikael Näkkäljärvi. Näkkäljärveä olisin kaivannut muihinkin vaalitentteihin, entä missä ovat puoleen vahvat osaajat tai rutinoituneet esiintyjät kuten Antti Lindtman ja Aki Linden? Johtuuko syy demarien hierarkiasta, huipulle noustaan hitaasti, mutta aina ylempiä kunnioittaen?

Jos jälkimmäinen vaihtoehto pitää kutinsa, muistuttaa demarien toiminta ravihevosten jalostusta. Perinteiseen hevosjalostukseen verrattuna demarien vaihtoehdon päämäärä on erilainen: Mahdollisimman hidas hevonen - liike on tärkeintä, vauhdilla ja suunnalla ei niinkään ole väliä. Niin paikallisesti, maakunnallisesti kuin kunnallisesti toverihissiin noustaan pohjalta ja kukin nousee ajallaan huippukerroksiin. Jos jonkun toverin luovuus, äly ja äänekkyys uhkaa edellä olevia, pistetään hänet armotta syrjään - sillä ei ole vähääkään väliä, ovatko syrjään pistettävän ideoissa ja ehdotuksissa jotain kaikkia hyödyttävää, se riittää, että hän uhkaa älyllä ja nokkeluudella ylempiään ja kenties näiden sokeasti seuraamaa puolueen suurmestaria! Kaikesta huolimatta ja inhimillisyyden nimissä demarit: JÄTTÄKÄÄ RINNE RAUHAAN!

5 kommenttia:

  1. Suomen ongelma?
    Onko myös suomalaisten ongelma?
    Pitäisikö alkaa jo valmistautua?
    Pitäisikö huomioida jo puoleen valinnassa vaaleissa?

    https://www.satakunnankansa.fi/a/200606106

    VastaaPoista
  2. Kiitos vilkkaasta vierailusta ja linkistä, joka sopisi monen lukea! Arikan väestönkasvuun tulisi huomioida, kuten Kiina eli antaa hyötyä ja ottaa hyötyä. Länsimaiden ei tulisi enää toimia kuin aikaisemmin eli vain ottaa hyöty ja jättää anettu hyöty aatteiden ja uskontojen tarjoamisen tasolle.

    VastaaPoista
  3. Säälilttää Rinteen kohtalo. Sairas mies joutui käymään läpi vaalihelvetin, kun muut demarit karttoivat vastuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Demareilla ei ole ketään muuta kuin Rienne. Raivoava Marin häviäisi Riennettäkin enemmän ääniä.

      Poista
  4. Hei, juhlakausi on taas täällä. Niiden, jotka hyötyivät meistä, tulisi tulla esiin ja antaa todistus meistä. Niiden, jotka eivät ole saaneet meiltä lainaa, tulisi ottaa yhteyttä meihin nyt.

    Pieni johdanto itsestäni.
    Nimeni on Claudia Klein, olen saksalainen ja edustaan ​​Spotcap Global Financial Services -yritystä. Annamme kaikenlaisia ​​lainoja 3 prosentin korkotuella

    Tarvitsetko lainaa velan vakuuttamiseksi ennen vuoden loppua?
    Tarvitsetko lainaa yrityksen perustamiseen tai hoitavan liiketoiminnan laajentamiseen?
    Tarvitsetko lainan lomalle?
    Tarvitsetko lainan auton tai talon ostamiseen?
    Tarvitsetko lainaa uuden projektin käynnistämiseen tai nykyisen projektin loppuun saattamiseen?

    Mistä tahansa syystä se voi olla ja tarvitset rahaa. Tässä on ratkaisu taloudellisiin huolenne.
    Asianomaisten osapuolten tulee ottaa yhteyttä meihin saadaksesi lisätietoja sähköpostitse: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 |

    Lainaamalla verkossa olemme erittäin luotettavia ja luotettavia. On erittäin tärkeää, että työskentelet oikean yrityksen kanssa. Autamme sinua saamaan lainaasi parhaan hinnan riippumatta luottoasi! Jos etsit minkäänlaista lainaa, olemme oikea yritys, johon voit ottaa yhteyttä.

    Ota yhteyttä jo tänään saadaksesi lisätietoja lainatarjouksestamme tämän sähköpostin kautta: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 | & Vastaa hetkessä.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!