torstai 11. huhtikuuta 2019

SIPILÄ ULOS - KEPU HALLITUKSEEN!

Kokoomus saa oman peruskannatuksensa, jonka lisäksi Orpo on parantanut juoksuaan vaalien lähestyessä. Tänäänkin Orpo sai kovaa kyytiä YLE PUHEEN vaalitentissä, mutta hyvin hän pysyi kyydissä mukana. Sen sijaan SDP:n akseli RINNE-MARIN-SKINNARI mokaa rajusti aina suun aukaistessaan ja siksipä demareiden kannatus laski roimasti. kun vaalitulokseen ynnätään demarien perinteinen loppumuniminen, saa Rinne heittää hyvästit pääministerihaaveilleen: Rinteen bussiin ei ole nousijoita koska se ei vie perille. Lopullisen pohjan Rinteen pääministeriydeltä vie vasemmistoliiton ja vihreiden hiipuva kannatus.

Todennäköinen hallitus muodostetaan PERSUJEN, KOKOOMUKSEN ja KESKUSTAN voimin. Tarpeen vaatiessa hallitusta voidaan täydentää KRISTILLISDEMOKRAATEILLA, joiden arvopohja sopii em. troikkaan. Mitä ilmeisemmin näin kasattu hallitus saa taakseen reilut sata kansanedustajaa. Muistakaa kuitenkin se, että Sipilä poltti siltansa kolmeen suuntaan: 1: Hänen virkatalon pihalta lähteneen Audin peräkontti synnytti uuden puolueen - tätä persut eivät unohda. 2: Sipilä kippasi hallituksen yllättäen nurin vierittäen syyn epäonnistumisista kokoomuksen niskaan - tätä kokoomus ei unohda. 3: Sipilä käänsi selkänsä alkiolaisuudelle ja perinteisille keskustalaisille - tätä perinteinen keskustaväki ei unohda. Sipilän päivät politiikan huipulla, ministerinä ja puolueen puheenjohtajana ovat luetut ellei, hän hyppää luomansa puolueen sinisten puikkoihin!

1 kommentti:

  1. Hei, juhlakausi on taas täällä. Niiden, jotka hyötyivät meistä, tulisi tulla esiin ja antaa todistus meistä. Niiden, jotka eivät ole saaneet meiltä lainaa, tulisi ottaa yhteyttä meihin nyt.

    Pieni johdanto itsestäni.
    Nimeni on Claudia Klein, olen saksalainen ja edustaan ​​Spotcap Global Financial Services -yritystä. Annamme kaikenlaisia ​​lainoja 3 prosentin korkotuella

    Tarvitsetko lainaa velan vakuuttamiseksi ennen vuoden loppua?
    Tarvitsetko lainaa yrityksen perustamiseen tai hoitavan liiketoiminnan laajentamiseen?
    Tarvitsetko lainan lomalle?
    Tarvitsetko lainan auton tai talon ostamiseen?
    Tarvitsetko lainaa uuden projektin käynnistämiseen tai nykyisen projektin loppuun saattamiseen?

    Mistä tahansa syystä se voi olla ja tarvitset rahaa. Tässä on ratkaisu taloudellisiin huolenne.
    Asianomaisten osapuolten tulee ottaa yhteyttä meihin saadaksesi lisätietoja sähköpostitse: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 |

    Lainaamalla verkossa olemme erittäin luotettavia ja luotettavia. On erittäin tärkeää, että työskentelet oikean yrityksen kanssa. Autamme sinua saamaan lainaasi parhaan hinnan riippumatta luottoasi! Jos etsit minkäänlaista lainaa, olemme oikea yritys, johon voit ottaa yhteyttä.

    Ota yhteyttä jo tänään saadaksesi lisätietoja lainatarjouksestamme tämän sähköpostin kautta: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 | & Vastaa hetkessä.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!