tiistai 16. huhtikuuta 2019

ONKO YLE KANSAA VAI TOIMITTAJIA VARTEN?

Jokainen suomalainen joutuu kustantamaan pakkoverolla YLE:ä. Kaikkiaan tätä kautta po. media saa nyt 520 milj. euroa vuodessa ja indeksiin sidottu summa kasvaa jatkossa. Suomessa käytetään mainittua summaa hieman enemmän esim. maanteiden vuotuiseen kunnostamiseen - kun puhuttiin tuhannen poliisin lisäystarpeesta, heitti joku, että poliisimäärän kasvu kustantaa vuodessa 100 milj. euroa: siinä hiukan vertailukohteita mihin muuhun kansalta verotettua rahaa käytetään ja mihin rahaa voisi käyttää. Huomautettakoon vielä se, että Tanskan vastaava valtion media pyörii 360 milj. euron vuosisummalla.

Tanska ja Suomi eivät maantieteellisesti kestä keskinäistä vertailua, joten valtioiden yleisradioiden vertailu ja käyttövarantarpeen suhteuttaminen muodostuu sangen hankalaksi. Mututuntumalla YLE:n käyttämien eurojen karsimisen kaavailu saattaa mennä rajusti poskelleen. Jos jostain tulisi karsia, niin keskittyisin siihen tuotantoon, jota yksityiset jo nyt tarjoavat. Näin säästetyt voimavarat käyttäisin ns. YLE:n perustoimintojen vahvistamiseen ja vahvistaisin esim. paikallisten yksiköiden toimintaa, antaen niille enemmän aikaa ja vaatimalta niiltä enemmän laatua. Esim. YLE:n Turun Radion laatu on pudonnut muutamassa vuodessa huolestuttavasti.

Purkaisin YLE:n keskusjohtoisuuden ja jakaisin valtaa sekä voimavaroja maakuntiin, joissa tunnetaan niiden kulmakuntien asiat pääkaupunkia paremmin. Enkä ymmärrä, miksi keskellä päivää lähetään maakuntaohjelmien sijasta, lähes ainoastaan  itsestään puhuvien, toimittajien juontoja tai jotain lässytyksellä höystettyä maailman ikävimmät suomalaiset levyt -ohjelmaa JA VIELÄPÄ JOKA PÄIVÄ! Niin ikään YLE:n tulisi käyttää voimavarojaan urheilun näkymiseen vapailla kanavilla. Koska jo naisten MM-jääkiekko osoitti kansan sitä haluavan.

Todellinen rajallisuusongelma näkyi YLE:n vaaliohjelmissa. YLE:n eettisten ohjeistusten mukaan ennen eduskunta-, euro-, kunnallis- ja presidentinvaaleja järjestettävissä vaaliohjelmissa noudatettavista periaatteista päättää Yleisradion hallintoneuvosto. Ensin suljettiin Väyrynen pois ja toiseksi päätettiin nostaa vaaliteemaksi: ILMASTONMUUTOS, ILMASTONMUUTOS ja ILMASTONMUUTOS. Jälkimmäisen päätöksen uskon johtuvan toimittajista, jotka tutkailevat maailman menoa vajavaisesta plus pienestä pääkaupunkivinkkelistä. Minkähänlaiseksi vaaliteemat olisivat kääntyneet, jos niitä olisi toteutetttu Rovaniemeltä, Tampereelta, Kajaanista tai Jomalasta?

YLE muistuttaa keskusjohtoisuutensa vuoksi pitkälti edesmennyttä Neuvostoliittoa. Vaaliohjelmia katsoessa täytyy todeta luovuuden puutteen ja tuloshakuisuudenkin jäänen ikääntyneen Breznevin tasolle. Jo presidentin vaaleissa näimme melkoista puolueellisuutta ja suoranaista epäpätevyyttä, silti mokaaminen sai jatkua ja poliittisiin ohjelmiin ja jopa vaalitenttien juontajiksi marssitettiin lisää aamujuontajia. Bussi firma vaihtaa äkkiä sellaisen kuljettajan, joka ajaa ojaan, mutta kuinka tekee YLE? Se marssittaa estradille lisää vaaliohjelmien ojaan ajajia. Onko siis niin, että kun kerran pääset YLE:ssä määrätylle tasolle, sen jälkeen saat jököttää siellä maailman tappiin ja YLE:stä tulee sinun elättäjäsi ja YLE on vain sinua varten?

Johtuuko sitten keskusjohtoisuudesta vai mistä, mutta hyvin harvoissa päissä tapahtuu YLE:n toiminnan suunnittelu. Kun tämä tapahtuu pääkaupunkiseudulla, on lopputuloskin äärettömän pääkaupunkikeskeinen. Vai voitteko kuvitella Lapissa, Pohjanmaalla tai saaristossa työskentelevien ihmisten kuvittelevan saati vakavasti haihattelevan polttomoottorikulkuneuvojen kieltämisestä. Ei kaikkialla Suomessa ole tuottavaa työtä tekevien veroista rakennettuja junia ja metroja. Myöskin se on täysin epärealistista ja YLE:n vaaliohjelmien suunnittelijoille käsittämätöntä ettei jokaista metsuria voida kuljettaa puun juurelta toiselle bussilla tai peräti metrolla. Ja jos metsurilta viedään polttomoottorilla toimiva auto tai kalastajalta polttomoottorilla toimiva alus, niin eipä kulje enää sen jälkeen pääkaupunkiseudun metrot ja junatkaan. YLE:ntoiminnan  suunnitteluun tarvitaan maakunnista kumpuavaa kattavaa maan tuntemusta. Mutta tämähän ei sovi YLE:n kellokkaille, sillä se tietää pääkaupunkiseudun aseman heikkenemistä.

Jos unohdamme näkyvimmän osan YLE:ä ja keskitymme kuuntelemaan radioita, siirrymme mediatoiminnan laadussa maailman huipulle. Menkää tutkimaan YLE Areenan dokumenttitarjontaa, kirjallisuus toteutuksia, taiteita käsitteleviä ohjelmia tai tiedetarjontaan ja johan pomppaatte alan osaamisen kansainväliseen kärkeen. Nämä YLE:n toimittajat tekevät laadukkaan työn lisäksi tärkeää historian tallentamista, joka jättää tuleville polville pysyvän jäljen meidän ajastamme toisin kuin nyt televisiossa ilmastonmuutoksesta vouhottavat ja asioihin perehtymättömät dilletoimittajat. Näiden toimittajien itseriittoisuuden ja omahyväisyyden huippu koettiin, kun presidentti joutui ohjeistamaan vaaliohjelmien vetäjiä sillä seurauksella, että presidentin sanat kaikuvat kuuroille korville. Sopiikin siis perustellusti kysyä: ONKO YLE KANSAA VAI TOIMITTAJIA VARTEN?

4 kommenttia:

  1. Tiedonvälityksessä yleensä mennään enenevästi toimittaja edellä. Toimittajien nimet ja kuvat paistavat palstoilla suurempina kuin kulloisetkin otsikkoaiheet, ja toimittajiksi taitavat valikoitua yhä narsistisemmat ja julkisuudenkipeimmät yksilöt. Asiajuttujen taso romahtaa, ja sehän romahtaisi myös siitä syystä, että laajalevikkistä julkisuutta on mahdollista saada vain erilaatuisten rimanalitusten kautta. -- Miksi siis YLE ei kokisi samaa yleistä kehitystä? Kun toimittajia varten pyöritetään koko maailmaa, täytyy YLE:n toimittajien kilpailla potrettiensa ja päiväkohtaisten pöyristymistensä keinoin.

    Niinpä tämän julkistiedonvälineen julkisuus on julkityrkkytomittajien hanke, tiedolliset ja totuudelliset kriteerit soutamista ja huopaamista kaikkeinpinnallismpien käsitysten kuravesissä, ja välineelliset arvot jäävät toimittajien keskinäisten välien välienselvittelyiksi. Voisiko YLE:llä mennä enää huonommin? Miltei kaikki asialliset asiat on jo käännetty päälaelleen. Esimerkiksi "monikultturisuuteen" suhtaudutaan kuin se olisi -- siis kuin se ylimalkaan voisi olla -- moraaliarvo, jokaikisessä ohjelmassa täytyy olla tyrkyllä joku toiskulttuurien edustaja, eikä ensimmäistäkään todella tutkivaa ja syvälle porautuvaa maahanmuuttokriittistä ohjelmaa ole toistaiseksi onnistuttu tuottamaan. Suomalaiset saavat tyytyä maailmalta käännettyihin kirjoihin, Hege Storhaugin ja Douglas Murrayn teoksiin esimerkiksi. (Tekisivät edes Leena Krohnista syvähaastattelun.)

    YLE on laiminlyönyt älyllisyyden, vieraskulttuurikriittisyyden, oman eurooppalaisen historiamme erityislaatuisuuden, raportoinnin siitä mitä on edessä kun kansainvaellukset tulevat alkaneella vuosisadalla räjähtämään satojen miljoonien suuruusluokkaan. Ei älyä, ei uteliaisuutta, ei tietoa, ei uskallusta -- ei mitään vastuuta. Pääministeriksi jo julistautuneen Antti Rinteen höpötyksiä "ihmiskuvasta" ja "rasismista" uutisoidaan ikään kuin niihin sisältyisi mitään muuta kuin täysin tietämättömän tomppelin ennakkoluuloja. Ja joka kerta kun uutistenlukija muka-asiallisilla äänenpainoillaan puhuu vaalituloksista, hän käyttää merkillistä piilohalveksivaa määrettä "populistiset puolueet". Ehkä YLE:llä saa diplomin siitä että toimittaja osaa ääntää "kansallismieliset" hienonhienoa älyllistä ivaa äänessään.

    VastaaPoista
  2. Kas näin yhtä Ylen toimittajaa palkitaan
    https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006073574.html

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista ja käynneistä! Ylen keskushallinto tulisi hajoittaa ja nostaa maakunta yksiköt itsenäisiksi toimijoiksi. Saurin sijaan palkinnon olisivat ansainneet RADIO PUHEEN Linda Pelkonen ja Tapio Pajunen. Ja heidätkin olisi täytynyt palkita talon sisäisesti rahalla tai asemalla. En ymmärrä mitä lisäarvoa Olli Seuri voi tuoda yliopistoon. Korostan vielä, että YLE:stä löytyy paljon hyvää ja sitä hyvää tulee ruokkia niillä varoilla, jotka saadaan karsimalla huonot systeemit ja tekijät pois.

    VastaaPoista
  4. Hei, juhlakausi on taas täällä. Niiden, jotka hyötyivät meistä, tulisi tulla esiin ja antaa todistus meistä. Niiden, jotka eivät ole saaneet meiltä lainaa, tulisi ottaa yhteyttä meihin nyt.

    Pieni johdanto itsestäni.
    Nimeni on Claudia Klein, olen saksalainen ja edustaan ​​Spotcap Global Financial Services -yritystä. Annamme kaikenlaisia ​​lainoja 3 prosentin korkotuella

    Tarvitsetko lainaa velan vakuuttamiseksi ennen vuoden loppua?
    Tarvitsetko lainaa yrityksen perustamiseen tai hoitavan liiketoiminnan laajentamiseen?
    Tarvitsetko lainan lomalle?
    Tarvitsetko lainan auton tai talon ostamiseen?
    Tarvitsetko lainaa uuden projektin käynnistämiseen tai nykyisen projektin loppuun saattamiseen?

    Mistä tahansa syystä se voi olla ja tarvitset rahaa. Tässä on ratkaisu taloudellisiin huolenne.
    Asianomaisten osapuolten tulee ottaa yhteyttä meihin saadaksesi lisätietoja sähköpostitse: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 |

    Lainaamalla verkossa olemme erittäin luotettavia ja luotettavia. On erittäin tärkeää, että työskentelet oikean yrityksen kanssa. Autamme sinua saamaan lainaasi parhaan hinnan riippumatta luottoasi! Jos etsit minkäänlaista lainaa, olemme oikea yritys, johon voit ottaa yhteyttä.

    Ota yhteyttä jo tänään saadaksesi lisätietoja lainatarjouksestamme tämän sähköpostin kautta: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 | & Vastaa hetkessä.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!