tiistai 9. huhtikuuta 2019

SDP MUNI JOHTOPAIKKANSA JA ROMAHTAA



SDP:n vaaliasetelmat lähtevät suunnitelmista, joilla pyritään petaamaan vaalimenestystä puolueenjohdolle. Sama pätee, kun laskeudutaan maakuntatasolle. Demarien hierarkia on sen verran kova, että omia ei kritisoida eikä takaa tulla johdon ohi. Tästä johtuen kukaan puolueen kärjen takana tai ehdokkaiden joukossa ei rohkene kritisoida demarikärjen tempauksia ja toilauksia. Muistelkaapa viime vaaleja - kuinka SDP:n kävi lopussa. Nyt Sanna Marin vihalla, kiukulla ja äänen korotuksella nykäisi mahdollisuuksien maton puolueen menestyksen alta.

Jo demareiden ehdokasasettelu tähtää vain ja ainoastaan huippukihojen sekä maakuntakeskusten puoluejyrien menestykseen. Hyvä esimerkki löytyy Varsinais-Suomesta ja Uudestakaupungista. Uudessakaupungissa sijaitsee Suomen suurin tehdas, jonka demaripääluottamusmies sai kotipaikkakunnalla mukavasti julkisuutta. Silti puolue valitsi paikkakunnalta kansanedustajaehdokkaaksi Virossa viihtyvän ja pääkaupunkiseudulla asuvan tohtorin. Puolue pelkäsi duunariehdokkaan saavan autotehtaalta tuhansia ääniä ja vievän jonkun turkulaisen ikidemarin eduskuntapaikan. Siksi ehdokkaaksi valittiin henkilö, jonka vaalihuoneisto ei juurikaan ole auki ja ketä ei paikkakunnalla pahemmin näy, mutta joka tuo paikkakunnan perusdemareiden lähes tuhat ääntä ja takaa yhden turkulaisdemarin läpimenon.

 Yksi SDP:n virheistä löytyy siinä, että se pyrkii miellyttämään muutamia toimittajia ja siten keskittytään lähes kokonaan ilmastonmuutokseen ratsastaen polttomoottorien kieltämisellä ja ruuan verottamisella. Maittuja ympäristösloganeita saattaa joku reilun kympin tunnissa tienaava autotehtaan duunari ihmetellä ja tuumia hänellä olevan henkilökohtaisempiakin ongelmia kuin ilmastonmuutos, jolle promille suomalaisia ei voi mitään vaikka he ovatkin jo paljon muita enemmän sen torjumiseksi tehneet. Saattaapa autotehtaan duunari Marinia kuunnellessaan pohtia: Onko tuo tyyppi lopettamassa tehdasta, jossa työskentelen ja viemässä lauantaimakkarankin lasteni suusta?

Kaikesta huolimatta emarien menestyksen suurimmat esteet löytyvät paikallistasolta. Eikös Marinkin äänestänyt hoitodesimaalien suhteen Tampereella aivan päinvastoin siihen nähden, mitä hän nyt valtakunnan mediassa vaatii? Karkeimmat demarien selänkäännöt vanhuksille, sairaille, lapsille ja tavallisille löytyvät Uudestakaupungista: Kaupunginhallituksessa kaupungin demariluottamusmies äänestää elinkaarimallin puolesta eli kaupungin duunareita kilometritehtaalle - demarit kauhistelevat pörssiyhtiöiden tuottamia vanhuspalveluita, mutta valitsevat po. yrityksen paikallisjohtajan kaupunginhallitukseen - demarit itkevät sairaalan ja terveyskeskuksen huonoa kuntoa, mutta unohtavat kuka päästi ne huonoon kuntoon - demarit säästävät lapsista, vanhuksista eli peruspalveluista, mutta syytävät rahaa riippusänkyihin, universumin älyttömimpään tekonurmeen(keskellä kaupungin vilkkainta ajorataa), puuastiavarastoon jne..

Muistelkaapa mitä Rinne tokaisi tunnin junista Turkuun ja Tampereelle. Hänen mielestään ne tulisi pistää jäihin ja keskittyä pisararatarakentamiseen. Pelkästään tämä vie maakunnista miljardeja euroja, Suomelle yhteistä hyvää tuottamattomaan, pääkaupunkiin. Minä haluaisin ehdokkaan, joka suunnittelisi tunnin junaa Turusta Tampereelle, sieltä Jyväskylään ja Joensuuhun tai mieluimmin moottoritietä tuolle välille ja kunnon satsausta kasitiehen. Tuntuu pahalta Uudenkaupungin viimeisenä todellisena sosialidemokraattina todeta: Tuskin yksikään asioita seuraava, paitsi ikidemari, voi äänestää SDP:tä, jos hän toivoo Suomelle tai kotipaikkakunnalleen jotain hyvää.


7 kommenttia:

  1. Kyllä politiikka on niin Kaksinaamaista, puheet ja teot eivät kohtaa. Äänestäjien kusetttamista.

    VastaaPoista
  2. Kokoomus ei saanut ehdokasta aikaiseksi Ukissa.

    VastaaPoista
  3. Demarien perinteitä on varsin vaikea ohittaa ja tuossa tuli oivia esimerkkejä miten järjestelmä toimii. Uki ei saa edelleenkään omaa ukilaista kansanedustajaa. Näin se vaan menee. Ei auta iket eikä kiket edelleenkään.

    VastaaPoista
  4. Meidän Jaanako tekisi jotain Ugin eteen.

    VastaaPoista
  5. Java.Tuliko Sihy hintaan taas muutama milli lisää Kh:ssa.

    VastaaPoista
  6. Kiitos käynneistä ja kysymästä! Eikös joku kokoomuslainen tokaissut ettei hanketta voi toteuttaa, jos kustannukset nousevat liian korkeiksi. Oliko tuolloin raja 30 vai 40 miljoonaa - en muista. Siis se ei voi kasvaa kohtuuttomiksi - kiitos kykypuolueen!

    VastaaPoista
  7. Hei, juhlakausi on taas täällä. Niiden, jotka hyötyivät meistä, tulisi tulla esiin ja antaa todistus meistä. Niiden, jotka eivät ole saaneet meiltä lainaa, tulisi ottaa yhteyttä meihin nyt.

    Pieni johdanto itsestäni.
    Nimeni on Claudia Klein, olen saksalainen ja edustaan ​​Spotcap Global Financial Services -yritystä. Annamme kaikenlaisia ​​lainoja 3 prosentin korkotuella

    Tarvitsetko lainaa velan vakuuttamiseksi ennen vuoden loppua?
    Tarvitsetko lainaa yrityksen perustamiseen tai hoitavan liiketoiminnan laajentamiseen?
    Tarvitsetko lainan lomalle?
    Tarvitsetko lainan auton tai talon ostamiseen?
    Tarvitsetko lainaa uuden projektin käynnistämiseen tai nykyisen projektin loppuun saattamiseen?

    Mistä tahansa syystä se voi olla ja tarvitset rahaa. Tässä on ratkaisu taloudellisiin huolenne.
    Asianomaisten osapuolten tulee ottaa yhteyttä meihin saadaksesi lisätietoja sähköpostitse: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 |

    Lainaamalla verkossa olemme erittäin luotettavia ja luotettavia. On erittäin tärkeää, että työskentelet oikean yrityksen kanssa. Autamme sinua saamaan lainaasi parhaan hinnan riippumatta luottoasi! Jos etsit minkäänlaista lainaa, olemme oikea yritys, johon voit ottaa yhteyttä.

    Ota yhteyttä jo tänään saadaksesi lisätietoja lainatarjouksestamme tämän sähköpostin kautta: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 | & Vastaa hetkessä.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!