perjantai 5. huhtikuuta 2019

POLTTOAINEVERO ALAS - SUOMI YLÖS!

Pääkaupunkiseudun elävät eivät hoksaa edes omaa etuaan, kun vihreiden manipuloimana vainoavat polttomoottoreita. Millä esim. pääkaupunkiseudun ruoka ja etenkin energia kuljetetaan, jos ei polttomoottoreilla? Ilman polttomoottoreita pääkaupunkilaiset kuolevat nälkään ja pakenevat pakkasta turvaan Nuuksion vetoisiin laavuihin. Harvaan asutussa maassa, jossa ruokakin tuotetaan harvassa ei voi olla, yhteistä hyvää tuottamattomien, ihmisten väestökeskuksia, jos halutaan elää ilman polttomoottoreita.

Muutenkin toteutetuiksi kaavaillut polttoaineverot aiheuttavat Suomelle katastrofaalisia seurauksia. Otetaan esimerkiksi kuvitteellinen perhe, tällaisissa asuu muutama miljoona suomalaista, joissa työmatkojen, vuokrien/asuntokulujen, energialaskujen jne. jälkeen jää 300€ ylimääräistä muuhun elämään. Tämän ylimääräisen summan perhe käyttää lasten harrastuksiin, joskus käydään ravintolassa syömässä ja peräti matkoilla jne.. Kuvitelkaamme esim. polttoaineen hinnankorotusta, joka nipistää perheen käyttövaroista suoraan satasen ja välillisesti toisen satasen, koska polttoaineverojen myötä kuljetusten, valmistusten ja julkisten palvelujen hinnat nousevat.

Polttoaineveron korotuksen jälkeen mainittu perhe ei enää syö ravintoloissa, ei harrasta, ei matkaile jne.. Kun tällaisia perheitä on Suomessa satojatuhansia, aiheutuu ostovoiman laskusta konkursseja ja työttömyyttä. Tämän myötä valtion ja kuntien verotulot vähenevät ja velvoitteet lisääntyvät. Siinä sivussa tavalliset suomalaiset elävänsä maassa, jossa heillä ei ole varaa tyydyttävään asumiseen eikä laadukkaasta elämisentasosta kannata unelmoidakaan. Mainitusta seuraa väistämättä se, ettei moiseen maahan ja sen epävarmuuteen synny lapsia. Samalla kansalaisten kiinnostuminen poliittiseen vaikuttamiseen vähenee, siksi meillä lähes 40 prosenttia jättää äänestämättä. Kun poliitikot puhuvat kansalaisten todellisten ongelmien sijaan lihan verottamisesta, polttomoottorien kieltämisestä tms., he osoittavat vieraantuneen tavallisten suomalaisten arjesta.

Poliitikkomme eivät ymmärrä, että Suomen hyvinvoinnin ja etenkin sen rahoittavan vientiteollisuuden kaksi ristiä ovat kylmyys ja pitkät välimatkat. Tästä taas johtuu Suomen suuri ja kaikkeen vaikuttava energiatarve. Sen sijaan että energiaa verotetaan rajusti, sitä tulisi verottaa nykyistä vähemmin ja näin lisätä vientiteollisuutemme kilpailukykyä ja siitä sikiävää yleistä hyvinvointia. Meidän energiaveromme ovat jo nykyisellään suuri kynnysraha ja todellinen este tasaisesti kansalaisten kesken jakautuvalle hyvinvoinnille. Aivan sama, jos valtio verottaisi kalaa niin paljon, ettei kalaravintolan ole varaa ostaa sitä. Hölmömpikin hoksaa, että kohta kalaravintolan sijaan löytyy konkurssin tehnyt yrittäjä ja uusia työttömiä eikä kukaan eikä osta kalaa, josta valtio repi liian suuret verot.

On äärimmäisen hölmöä kysyä polttoaineveron alennusten suhteen, millä se rahoitetaan. Jokainen hoksaa mikä piristysruiske olisi Suomelle, jos diesel maksaisi 50 senttiä, bensiini 70 senttiä ja pudottaisimme rutkasti sähköveroa. Yritysten tuotto räjähtäisi kasvuun, kansalaisten ostovoima nousisi rutkasti, työttömyys putoaisi olemattomaksi ja siinä sivussa myös valtion ja kuntien kulut vähenisivät plus verotulot kasvaisivat. Suomi pystyisi alhaisella energiaverolla houkuttelemaan teollisuutta ja takaamaan mukavan vanhuuden eläkkeensä maksaneille, sairaat ja vammaiset saisivat laadukasta hoitoa plus lapset saisivat elää turvallisessa ympäristössä ja nauttia jatkuvasti kehittyvästä maailman parhaasta opetuksesta. Kaiken kukkuraksi energiaverojen lasku parantaisi maailman puhtaimman teollisuuden ja maatalouden edellytyksiä kehittyä entistä puhtaammaksi ja tehdä cleantechistä Suomen uusi, Nokia tasoinen, vientituote

6 kommenttia:

  1. Kieltämättä näyttää valtaosalla ehdokkaista unohtuvan se, että vuosittain routivan Suomen ja yhteiskunnan perustoiminnot on sidottu pitkälti erilaisiin polttomoottoreihin ja polttimiin. Rekat, kuorma-autot, osa junista, bussit, henkilöautot, pakut, kaivurit, traktorit, laivat, rakennusten öljylämmityslaitosten polttimet, voimalaitosten ja sairaaloiden varavoimakoneiden polttimet. Siinä muutamia. Jos esim. eilistä ylen ilmastovaalipaneelia tulkkaa tarkemmin niin eipä nämä fossiilisista polttoaineista pitää luopua heti-tyypit näytä hahmottavan mittasuhteita riittävästi.
    Millä esim tuleva hake ja/tai muu biopolttoaine siirretään pk-seudun hiilivoimaloihin tai uusiin rakennettaviin voimaloihin ilman polttomoottoreita?
    Tai millä pk-seudun joukkoliikenne toimii? Osittain tuontisähköllä metrot, ratikat ja junat sekä tuontipolttoaineilla bussit.
    Entäs maan huoltovarmuus? Miten se taataan jos esim turve julistetaan kielletyksi aineeksi?
    Öljyä saudeista vai turvetta Savosta -siinä pähkinä.
    Ei tätä asiaa ratkaista onneksi vaalipaneleissa, jonka ydinvoimalobarri Putkonen voitti. Vaikka sai päälleen nuorten ehdokasnaisten hyökkäykset: sinä haluat ilmaston lämpeävän kolmella asteella, heinäsirkat, tulvat jne.

    VastaaPoista
  2. Ei hätää.
    Kyllä kansa sietää!
    Lihalle ja maidolle tulee automaattisesti "haittaverot" kun kuljetuskustannukset nousee fossiilisten polttoaineiden kallistumisen myötä.
    Sama pätee jokaiseen Suomessa kauppatavarana olevaan kulutushyödykkeisiin.
    Vähävaraiset köyhtyvät entisestään kun perustoimeentuloon tarvittavien hyödykkeiden hinnat nousevat. No mistä toimeentulovajeeseen saadaan apua? Toimeentuloluukulta. No kukapa toimentuloluukulta saatavat tuet kustantaa?
    Veronmaksajat.
    Mistä he sitten saavat rahat? Osin velaksi.
    Sitten kun tämä jo bloggarinkin alustuksessaan selittämä ostovoima häviää vähitellen kansantalouden rahakierrosta niin mitä siitä seuraa.
    Turvattomuutta. Naapurien kyttäämistä. Levottomuutta. Muukalaisvihan kärjistymistä.
    Alkaa tulla näille vihreille ajatuksille kova hintalappu.
    Mutta.
    Kyllä kansa sietää.

    VastaaPoista
  3. Tämä näyttää olevan yksi suomen ylimalkaisesti parhaista blogeista, mutta että herran perkele tämä ottaa silmistä !! Vaihda nyt jo Kristus Perkele tuo vitun KARMIVA taustaväri !! Oletko sokea vai onko tuo jotakin "vittuilua" vai mitä tämä on !?! Silmissä sirisee ja surisee ainakin vartin sen jälkeen kun täältä on jotakin lukenut.
    VAIHDA ! NÄMÄ ! VÄRIT !
    Kiitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinivalkea sopii hyvin. Älä vaihda värejä.

      Poista
  4. Tekati on hyvää, värit on sivuseikka.

    VastaaPoista
  5. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Kiitän aktiivisuudesta: joskus muuttelin värejä lukijoiden halun mukaan, siitä tuli loputon muutosten ketju. Kun palasin perinteisiin musta teksti valkealla pohjalla, siitä vasta äläkkä nousi: Pitääkö tämänkin näyttää samanlaiselta; niinpä jämähdin tähän. Tässä toinen vaihtoehto: http://valkonenjava.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273575-polttoaineveron-laskulla-taystyollisyys-ja-luonto-kuntoon

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!