torstai 4. huhtikuuta 2019

ORPON VIIMEISET VAALIT PUHEENJOHTAJANA!

Kokoomus on ensisijaisesti pääkaupunkiseudun puolue ja siellä se edustaa ensisijaisesti sijoittajia ja korkeita virkahenkilöitä. Muistelkaapa niitä aikoja, kun Ville Itälä yritti valita uuden eduskuntaryhmän puheenjohtajan pääkaupunkilaisen johtajan tilalle. Siitä alkoi Itälän avoin savustus. Tuolloin jopa helsinkiläisten hyysääjä Kimmo Sasi mollasi televisiossa Itälää. Tämän ajojahdin päätteeksi Itälä sai lähteä, joskin myös Sasi putosi eduskunnasta. Sasin putoamiseen vaikutti varmaankin myös ikävän liikenneonnettomuuden tuoma äärimmäisen negatiivinen julkisuus.

Sotea valmisteltaessa kokoomuksen todellinen voimahahmo Jan Vapaavuori nousi selkeään kapinaan Orpoa ja hallitusta vastaan. Vapaavuoren käsikassarana häntä säesti Pinochetin luoman uusliberalistisen talousopin vankkumaton kannattaja Elina Lepomäki. Kun muistetaan Vapaavuoren saamat rikostuomiot mm. osallisuudesta varkauteen ja väkivaltainen käyttäytyminen, ei liene ihme, että jo tämä kokoomuksen mafiamiehen menneisyys sai Orpon puntit tutisemaan. Niinpä välittömästi hallituksen/soten kaatumisen jälkeen pelokas Orpo toisti kuin papukaija pääkaupunkiseutua hyödyttäviä teesejä. Samalla kokoomuksen puheenjohtaja käänsi selkeästi selkänsä muulle Suomelle!

Näkyvin Orpon munaus kumpusi tavasta, jolla hän vastusti muiden puolueiden esittämää desimaalilukua hoitajatarpeesta. Vaikka Orpo oli selkeästi oikeassa, hän jäi totaalisen yksin saamatta merkittävää tukea edes omiltaan. Orpon selitysten surkeus osoitti ettei hän kuulu edes poliittisien verbaalikkojen keskikastiin ja ettei hän saanut väittämilleen tarpeellista tukea puoluetta lähellä olevilta media/viestintä ammattilaisilta. Tämä osoittaa tylysti sen, että pääkaupunkivetoinen kokoomusmafia on tehnyt päätöksen Orpon tulevaisuudesta: SITÄ EI ENÄÄ OLE KOKOOMUKSEN HUIPULLA - KORKEINTAAN EUROPARLAMENTISSA. Kaiken mainitun seurauksena kokoomus kokenee melkoisen vaalitappion ja jopa Helsingissä vihreät pyyhkäissee kirkkaasti kokoomuksen ohi. Muualla Suomessa kokoomuksen kompuroinnin ja pääkaupunkikeskeisyyden vuoksi sen kannatus jäänee kymmeneen prosentiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!