torstai 16. toukokuuta 2019

HOMOMINISTERI KELPAA SOINILLE VAAN EI KAIKILLE

Puolueiden luulisi valitsevan ministerit siten, että heidän tietonsa ja taustansa palvelevat ja yhdistävät koko kansaa. Etenkin vihreät korostavat monikulttuurisuuden myönteistä vastaanottoa, mutta jääkö tämä vain juhlapuheiden asteelle ja kääntävätkö vihreän kerman poliitikot selkänsä maahanmuuttajille, kun oma etu ja ministerin salkku häämöttää?

Islamia istutetaan Suomeen vihreiden julistuksissa osana monikulttuurisuutta. Pieni ristiriita syntyykin siitä, kun osa islamilaisista ei pahemmin perusta homojen päälle. Ovatpa jotkut jopa valmiita tuomitsemaan epäheterot pois elävien kirjoista manalan maisemiin. Siispä homon istuttaminen ministerin pallille on vastoin suvaitsevaisuutta, joka tähtää joidenkin vieraita kulttuureja edustavien maahanmuuttajien kotouttamiseen.

Homoministerin on vaikea edustaa Suomea määrätyissä maissa, joten epäheteron valinta ministeriksi aiheuttaa kansainvälistä skismaa ja pahimmillaan ministeriä ja hänen siippaansa odottaa vieraissa maissa tyly kohtelu eli kivittäminen. Positiivisena kirjoittajana nostan esiin yhden tyypin, jonka on pakko suhtautua homoministeripariin positiivisesti. Tämä tyyppi on entinen ulkoministeri Timo Soini: Hänen ei tarvitse pelätä, että ministerinkämpässä lemmenleikkejä lyövä homopari aiheuttaisi abortin!

1 kommentti:

  1. Hei, juhlakausi on taas täällä. Niiden, jotka hyötyivät meistä, tulisi tulla esiin ja antaa todistus meistä. Niiden, jotka eivät ole saaneet meiltä lainaa, tulisi ottaa yhteyttä meihin nyt.

    Pieni johdanto itsestäni.
    Nimeni on Claudia Klein, olen saksalainen ja edustaan ​​Spotcap Global Financial Services -yritystä. Annamme kaikenlaisia ​​lainoja 3 prosentin korkotuella

    Tarvitsetko lainaa velan vakuuttamiseksi ennen vuoden loppua?
    Tarvitsetko lainaa yrityksen perustamiseen tai hoitavan liiketoiminnan laajentamiseen?
    Tarvitsetko lainan lomalle?
    Tarvitsetko lainan auton tai talon ostamiseen?
    Tarvitsetko lainaa uuden projektin käynnistämiseen tai nykyisen projektin loppuun saattamiseen?

    Mistä tahansa syystä se voi olla ja tarvitset rahaa. Tässä on ratkaisu taloudellisiin huolenne.
    Asianomaisten osapuolten tulee ottaa yhteyttä meihin saadaksesi lisätietoja sähköpostitse: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 |

    Lainaamalla verkossa olemme erittäin luotettavia ja luotettavia. On erittäin tärkeää, että työskentelet oikean yrityksen kanssa. Autamme sinua saamaan lainaasi parhaan hinnan riippumatta luottoasi! Jos etsit minkäänlaista lainaa, olemme oikea yritys, johon voit ottaa yhteyttä.

    Ota yhteyttä jo tänään saadaksesi lisätietoja lainatarjouksestamme tämän sähköpostin kautta: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 | & Vastaa hetkessä.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!