lauantai 27. elokuuta 2022

WE MADE RUSSIA GREAT AGAIN?

Viimeistään nyt, USA:n pörssin romahtaessa täytyy tunnustaa, että Putin on häikäilemätön voittaja. Hän ennakoi meidän pakotteet ja kykeni kuittaamaan ne aina Krimin miehityksestä alkaen. Jo tuolloin alkoi kaasuputkien vetäminen Kiinaan ja Intiaan. Venäjä, osittain kiitos Bidenin Taiwan toilailuiden, löysi kumppanikseen Kiinan. Maailma ei oikein pärjää ilman venäläisten vehnää, öljyä, kaasua jne. eikä Kiinan teollisuutta. Jopa USA:n F-35 hävittäjät eivät lennä ilman kiinalaisia komponentteja. Kyseessä ovat pitkälti samat komponentit, joita ei saa viedä lännen kautta Venäjälle.


Putin on viitoittanut tien ja saanut lännen kulkemaan sillä kohti kurjuutta ja kylmää ja kallista talvea. Sopii kysyä kuinka monta suomalaista eläkeläistä ajetaan muutaman kuukauden päästä pakkaseen, kun heidän tulonsa eivät riitä kohonneiden sähkölaskujen, ruuan ja polttoaineiden maksamiseen. Jo nyt sähkölaskut ovat suurempia kuin viime talvella. Ja mitä nämä kymmenet vuodet veronsa Suomelle maksaneet, vanhuuden päiviä viettävät, saavat kuulla hallitukselta? -Ei saa olla suihkussa yli viittä minuuttia, täytyy laskea lämpöä muutamalla asteella ja varautua sähkönjakelukatkoksiin.

Meillä ministerit ja yksi oppositiojohtaja hihkuvat telkkarissa, että täytyy olla onnellinen, kun päästään eroon venäläisestä fossiilisesta energiasta ja ollaan ilmastonlämpenemisen vastaisessa taistelussa eturivinmaita. Todellisuudessa Suomella ja sen energiapolitiikalla ei ole vähäisintäkään merkitystä po. globaalin ongelman selättämisessä. Suoraan sanoen meillä kansa maksaa ja kärsii aivan turhaan, samalla kun Iiris Suomela ja muut säästötoimia vaativat ministerit elostelevat kivihiilellä tuotetulla sähköllä ja matkustavat saksalaisten virka-autojen ilmastoiduilla nahkapenkeillä.

Suomi on muka vapaan sanan ja demokratian maa ja tuomitsemme Kiinan sekä Venäjän ja jopa Unkarin. Näissä maissa elintaso on noussut kohisten ja Unkarissa Orban sai murskavoiton vaaleissa. Nyt hän turvaa unkarilaisille edullisen energian ja lämpimän talven eli sen mitä kansa siellä haluaa. Meillä hallitus tarjoaa kansalle kylmää talvea ja on valmis häätämään kymmenet tuhannet nälkäiset ihmiset kodeistaan hankeen. Kysynkin: Tätäkö haluten kansa äänesti hallituspuolueita viime eduskuntavaaleissa ja tämäkö on demokratiaa? Ja paskat, me elämme kuin keskiaikaa, jolloin pieni, mitään hyödyllistä tuottamaton, aatelisporukka loisii mielivaltaisesti juhlien ja riehuen työtätekevien ja sitä elämänsä tehneiden rahoilla.

Aivan kuten Saksassa, Unkarissa ja Ranskassa, meidän hallituksen tulee turvata omien kansalaisten inhimilliset elämisen olosuhteet. Ensimmäinen askel tähän on Venäjän vastaisten pakotteiden tarkistaminen. Jos niistä on haittaa meille ja pakotteet vain vahvistavat Venäjää, voidaanko silloin edes puhua mistään Venäjän vastaisista pakotteista eikö kyse ole Vnäjän tukemisesta eli enemmänkin pakkasmyrskyssä vastatuuleen virtsaamisesta. Jos nykylinjalla jatketaan, ensimmäiseksi meidän tulee suunnata säästötoimet niihin asiantuntijoihin, jotka ovat Suomea tulevaan kylmään talveen viemistä valmistelleet asiantuntija-aktoriteetteina. Jätetään Ulkopoliittinen instituutti, Helsingin Yliopisto ja Aalto Yliopisto lämmittämättä, leikataan pääkaupunkiseudun tuhansien professoreiden ja ministeriöiden  palkat. Ja jos puute alkaa kalvamaan mainittua ökyryhmää, anna heille ohjeeksi: Kylpekää lumessa ja sitä voi myös syödä!

LINKIT:


2 kommenttia:

  1. On tosiaan aiheellista tai välttämätöntäkin kysyä, kenen asialla nykyinen ja edellinenkin hallitus ovat tai ovat olleet. Tavallisista työtätekevistä suomalaisista ei ole kyse. No, okei, onhan tässä ollut koronaa, ja siitä selviämiseen muille, meitä rikkaammille annettua avokätistä tukea. Suomalaisten kaikki osallistuminen velaksi, miljardi toisensa perään - tavanomaisten jäsenmaksujen lisäksi tietenkin. Pelottaa suorastaan, mitä median loputtomasti hehkuttamien PM Marinin bailausjuttujen takana valmistellaan, mutta jos arvata pitäisi, niin kyseessä on veret seisauttava sosiaalirahastopäätös - joka toki tulee olemaan aiempien mukaan vain kertaluonteinen! Mutta jos hallitus esittää tässä vaikeassa energia- ja taloustilanteessa, että suomalaisten pitäisi taas tukea muita, erityisesti eteläisiä EU maita omaksi velakseen, niin se tulee jäämään tämän hallituksen viimeiseksi esitykseksi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynneistä ja Koskelalle loistavasta kommentista! Onkohan niin, että työvuoroon ovat sattuneet sellaiset päättäjät ja asiantuntijat, jotka eivät selviä heidän eteen langenneista haasteista?

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!