torstai 25. elokuuta 2022

NIIN SIINÄ KÄY - PUTIN HAJOTTAA EU:n

Piileekö Putinissa ja hänen esikunnassaan valtava nerous ja siksi venäläiset tiesivät lännen vastatoimet ja osasivat varautua lännen pakotteisiin ja kääntää ne omaksi edukseen? Julma totuushan kertoo meille, että etenkin Eurooppaa odottaa energiaongelmien vuoksi harvinaisen kylmä talvi ja venäläiset saavat energiastaan ja raaka-aineistaan paremman hinnan kuin koskaan aiemmin.


Suoraan sanoen eurooppalaiset lähtivät tunnehurmoksessa pakotesotaan uskoen asiantuntijoihin, jotka vakuuttivat Venäjän putoavan polvilleen muutamassa kuukaudessa ja Euroopan selviävän selkkauksesta pienin koettelemuksin. Kuten faktat nyt todistavat asiantuntijamme eivät tienneet mitään Venäjän vahvuuksista tai edes lännen heikkouksista. Tietäjämme hokivat painokkaasti Venäjän elävän energiaviennillä ja kaatuvan, kun se energian ostaminen Venäjältä lopetetaan. Joku olisi voinut käydä vaikkapa Suomen pankin sivulla toteamassa, että Venäjä on maailman suurin vehnän viejä!

Euroopan pistettyä Venäjän ulkomaankaupan boikottiin myös vehnän osalta, nousi vehnän hinta pilviin ja siitä taas kärsii eniten Afrikan ja Lähi-idän ruokahuolto. Lännen pakotteet eivät ainoastaan vaikeuta omaa elämistämme vaan suoranaisesti tappavat ihmisiä nälkään Afrikassa. Tämähän on älykästä ja humaania toimintaa, luoda pakotteita, jotka vahvistavat pakotteiden kohteen kansainvälistä asemaa ja levittää kurjuutta sellaisten ihmisten joukkoon, joilla ei ole mitään tekemistä syntyneen pakotetarpeen kanssa. Kuka kantaa vastuun tehdyistä virhearvioista? Tuskin asiantuntijamme tai päättäjämme tekevät sitä, sillä he jatkavat samaa laulua.

Jos pohdimme ilman tunnekuohuja, hurmosta ja esiin noussutta ryssävihaa järkeviä toimia Venäjän vastaisten pakotteiden suhteen, löytynee ratkaisuja yksi: pakotteet on lopetettava, energiakauppa on palautettava uomiinsa ja mikä tärkeintä Venäjän on sallittava vehnän vienti. Ne maat, jotka luopuvat po. pakotteista ensin, ovat suurimpia voittajia. Jos epäilette väittämääni, niin katsokaapa Turkkia, joka saa energiansa meitä paljon edullisemmin Venäjältä ja jonka rannoilla miljoonat venäläiset viettävät lomiaan, kun eivät pääse meidän länteemme. Myös Unkari on turvannut energian saantinsa tekemällä sopimuksen Venäjän kanssa. Seuraavaksi sopimuksen tekevät Itävalta ja Saksa, jotka eivät yksinkertaisesti selviä talven yli ilman venäläistä kaasua.

Siis osasiko Putin takapiruineen laskea Ukrainaan tapahtuvan hyökkäyksen seuraukset ennakolta ja onko kaikki sujunut hänen suunnitelmiensa mukaisesta? Eteneekö Venäjän hyökkäys tarkoituksellisen hitaasti, jotta EU saa kokea talven ilman venäläistä energiaa? Ja tietävätkö venäläiset asiantuntijat myös sen mitä tulee tapahtumaan tulevana talvena. Hajottaako vilu plus nälkä koko unionin? Jo ensikuussa näemme alkaako EU:n hajoaminen piankin, sillä tuolloin Italiassa on vaalit. Nauloja EU:n arkkuun saattaa löytyä tulevan talven kylmyydestä. Eivät ainakaan ranskalaiset suostu värjöttelemään ja kulkemaan nälässä, siellä lähtevät keltaliivit nopeasti liikkeelle. Entä kuinka edetään meillä Suomessa, jossa yltäkylläisyydessä elävä valtamedia uutisoi lähinnä bileprinsessaroolin ottaneen pääministerin käänteistä? Loppuun täytyy vain todeta lakonisesti: Meidän asiantuntijamme ja media ovat täysin luokattomia ja molemmat tulisi saattaa vastuuseen kansalaisille aiheuttamistaan valtavista ongelmista.

LINKIT:



4 kommenttia:

  1. Meillä jatketaan pakotetteita vaikka niistä on haittaa meille ja hyötyä Venäjälle.

    VastaaPoista
  2. Ei tule mitään sähköpulaa, ensi talvena, lopetetaan vain turha kulutus. Miettikää kuinka paljon on turhaa sähkönkulutusta.

    VastaaPoista
  3. Niinpä. Tässä on Suomen kansalle lottovoitto
    https://www.sijoittaja.fi/352121/elakeyhtioiden-fortum-osakesijoituksista-208-miljoonan-euron-tappiot-kesan-aikana/

    VastaaPoista
  4. Ja näin
    Pääkirjoitus: Putinin ”nerokas strategia” tekee suomalaisten talvesta kylmän ja kalliin
    https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/9571db2a-b16c-42bf-8cce-f8562d080a24

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!