maanantai 15. elokuuta 2022

TAKINKÄÄNTÖ-SOINISTA GLITTERMEKON KÄÄNTÄJÄ MARINIIN

Soinin härskiyttä syödä vaalilupaukset ja roikkumista vallassa pidettiin äärimmäisen niljakkaana takinkääntönä. Valtamedia myös toi julki Soinin touhujen kaikki käänteet, jopa sen kuinka takakontissa matkustamistakin käytettiin vallassa pysymiseksi. Puolue Siniset tuli ja meni kuten meni ministeri Soini ja hyvä niin. Entäpä Marin, miten sujuu hänen toimiensa tarkastelu valtamedialta. Sen mukaan takinkääntö ei käy, mutta glittermekkoa voi kääntää. Jos tarkastelemme Marinin valtakautta, täytyy todeta, että vähintään siinä on hänen mekkonsa kääntynyt kun Soinin takki.


Viime eduskuntavaalien jälkeen valtaan nousseen Marinin yksi teemoja oli hoitajamitoituksen muuttaminen potilasturvallisuutta parantavaksi ja saisaanhoitajien työolojen parantaminen. Kuinka on käynyt? -Lupaukset hoitajamitoituksen muuttamisesta syödään pian, samoin sairaanhoitajat ovat jääneet palkkakuoppaan, joka vaan syvenee. Sen sijaan yksityinen busines rehottaa hoitoalalla ja kyse on pörssiyhtiöiden busineksesta, ei pienten yksityisten paikallistoimijoiden. Vuoden vaihteen jälkeen alkavat sote-alueet toimia ja ainoa varma asia on se, että ökypalkkaiset sote-johtajat saavat kuukausittain tililleen kivan summan rahaa. Hallitus on sotkenut suomalaiset maksumiehiksi moneen asiaan - aina elvytyspaketista käsittämättömiin ja toimimattomiin pakotteisiin.

Suomalaiset kärsivät korkeasta energian hinnasta, joka nostaa kaikkia elämisen kustannuksia. Hallitus ei ole tullut millään tavalla merkittävästi kansaa vastaan. On vain todettu, että Suomi on ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun esimerkkimaa. Mutta glittermekolla tehtiin merkittävä lommo ilmaston lämpenemistä vastaan taistelevan hallituksen kilpeen. Pohtikaamme po. mekon hiilijalanjälkeä: Ensin ministeri on vetänyt napaansa kalliin aterian, hyökännyt ilmastoidun BMW virka-auton viilennetylle nahkatakapenkille. Suunnattuaan kulkunsa kirppikselle seurasi pääministeriä liuta turvamiehiä.

Jo ennen kemuja, jossa mekkoa käytettiin jätti se melkoisen mustan hiilijalanjäljen. Valtamedia nostaa mekon esiin sen hinnan vuoksi. Vain 8 euroa ja kirppikseltä - on meillä ihanan säästeliäs ja ympäristöstä huolehtiva pääministeri: ylistää valtamediamme. Mutta eipä valtamediamme pohdi sitä, kuinka paljon tuon ylistyksen levittämiseen tarvitaan paperia ja kemiallisia painovärejä. Todellisuudessa mekon vihreyttä ylistettäessä kaatuu metsää ja valmistetaan kemikaaleja sekä käytetään kallista kivihiilienergiaa, kun kerran pääkaupungissamme valtamedia häärää.

Otsikkoon palatakseni en voi muuta kuin todeta, että jos valta ei pilaa valtaan pääsyttä poliitikkoa, niin valtaan päästessään tämä poliitikko pilaa vallan ja silloinhan molemmat ovat pilalla. Pääkaupunkivetoisella valtamedialla ei ole vähäisimpiäkään eväitä ja tuskin edes halua moniarvoiseen tai tasapuoliseen tiedon jakamiseen. Siksi totuuden syvän etsimisen, löytämisen ja tarjoamisen sijaan, meidän ajatuksiimme ja päätöksiimme vaikutetaan luomalla mielikuvia, joilla tuo ikävä totuus taas peitetään. Olemme sellaisen media armoilla, joka täältä Kalannin syvistä metsistä katsottuna vaikuttaa elämää tietämättömältä ja omaan pussiin pelaavalta!

1 kommentti:

  1. Prioriorisointia joudutaan jo tekemään.
    Yli 400 000 ihmistä jättänyt kiinteistöveron maksamatta – viivästyskorko alkaa kertyä heti eräpäivän jälkeen
    https://www.ts.fi/uutiset/5734351

    Missä viipyvät maan hallituksen energiahuollon päätökset?

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!