maanantai 1. tammikuuta 2018

Tuplavaalivuosi - varo: VAALIKONEITA ja MEDIAA!

Asioista tuskin mitään tietävät ylistivät omaa fiksuuttaan: Mä käyn vaalikoneis nii! Kuntavaalikoneessa kysyttiin johdatellen, asiaa mitenkään avaamatta, hyväksyykö ehdokas eutanasian? Tuolloin oli trendikästä hyväksyä eutanasia eli päästää kivuista kärsivä potilas viikatemiehen avulla kivuistaan. Kysymys olisi voitu muodostaa toisin: Annatko lääkärille oikeuden kuoleman kauppaan? Vaalikoneen kysymyksien taustat olisi syytä avata, sillä esim. tässä asiassa Suomi on kivun hoidon kehitysmaa.

Suomen Kipu ry:n sivuilla jokainen voi käydä toteamassa, että maassamme on yli miljoona ihmistä, ketkä kärsivät kroonisesta kivusta. Eutanasian hyväksyminen avaisi melkoisen teloitusbusineksen maassamme, kenties julkisen tai yksityisen - OLISIMME SIIRTYNEET HYVÄKSYTTYYN KUOLEMAN KAUPPAAN. Eutanasian hyväksyminen kuvasi kuulemma ehdokkaan arvomaailmaa, mutta miten? - Median mukaan hyväksyjät olivat inhimillisiä, mutta kivunpoiston plus laadukkaan elämän säilyttämisen kannattajat leimattiin takapajuisiksi vanhoissa arvoissa eläviksi konservatiiveiksi. Ehdokkaan tiedolla tai perehtyneisyydellä ei, saamani palautteen perusteella, ollut äänestäjien keskuudessa vaikutusta. Eihän ihmiset, jotka eivät jaksa seurata politiikkaa, jaksa myöskään lukea vaalikoneilta ehdokkaiden perusteluja.

Meillä media teki kuntavaaleista sairaalavaali. Sen sijaan että olisi avattu ehdokkaiden tekemisiä, nostettiin esiin utopistiset sairaala-adressit ja muut puuhailut sairaalan eteen. Edes sitä ei kerrottu ettei adressi voinut vaikuttaa vähääkään sairaalamme kohtaloon - päätöshän tehtiin ministeritasolla ja jos Vaasa ja Rauma saa ministeriöstä kylmää kyytiä saamme mekin sitä. Tätä media ei avannut eikä avannut sitäkään, että adressi lähettiin päätöstä ajatellen väärään osoitteeseen. Media pelasi härskisti yhteen pussiin ja nyt te näette, mihin se johti: Valtaan nousivat ihmiset joita kiinnostaa enemmän kaupunkilaisten rahoilla matkustelu kuin kaupunkilaisten asioiden hoito! Merkittävän kuntalaisen etuun tähtäävän päätöksenteon on kuluvana vuotena korvannut tulokseton päätösnäpertely, riitely ja kaupungin talouden romuttamisen aloittaminen.

Meillä on edessä presidentinvaalit ja saas nähdä saammeko median suosikin vai peräti naispresidentin. Syksyllä käymme kohti maakuntavaaleja. Media hyysää isoja puolueita ja isot puolueet hyysäävät niitä seutuja, joilta irtoaa paljon ääniä. Saammeko Uudestakaupungista maakuntavaltuutettuja, jotka nöyristellen tottelevat turkulaisia kansanedustajia - TOIVOTTAVASTI EMME! Toivottavasti saamme kaupunkimme etua ajavia ja muiden pienempien paikkakuntien kanssa yhteistyöhön kykeneviä visionäärejä. Mikäli näin ei käy, me saa takaisin senttiäkään siitä kuudestakymmenestä prosentista, joka budjetistamme niistetään.

Kaikkien pienien kuntien tulevaisuuden kannalta muodostuva lähestyvät maakuntavaalit ratkaiseviksi. Nyt jokaisen äänestäjän tulee esittää kysymyksiä, tankata tietoa itseensä pöytäkirjoista, keskustelupalstoilta ja blogeista - somesta ja pöytäkirjoista löytyy tarvittava tieto. Vai luuletteko te, että pääkaupunkilainen vaalikoneen suunnittelija ajattelee kysymyksiä ja niiden esitysmuotoa laatiessaan teidän kotiseutua ja palveluita saati elinpuitteitanne? Luuletteko te, että turkulaisomisteinen lehti ajattelee vaalirustauksia kaavaillessaan muuta kuin teidän ostovoimanne ja maksamienne verojen ulosmittaamista Turkuun?

Suomen Kipu

8 kommenttia:

  1. Vaasasta ei loppunut yöpäivystys vaan laajenettu yöpäivystys loppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaasan talousaluetta ei voi verrata Vakka-Suomeen!

      Poista
  2. Kyl mää vaan haluan kivuttoman lopetuspiikin, ainakin joskus about viijentoista vuoden päästä. Ellei ennemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä haluan hoitoa kipuun enkä kuulaa kalloon.

      Poista
  3. Jos eutanasia hyväksytään sitten lääkäreiltä pitää poistaa hippokrateen vala.

    VastaaPoista
  4. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Meillä sairaalalla keräsi pisteitä hän, joka aloitta sairaalan alasajon. Haluan suomalaisen kivun hoidon kuntoon, jottei ihmisiä ammuta kuin ontuvia hevosia. Eutanasiasta kaavaillaan businesta ja todellista vaihtoehtoa hoidolle!

    VastaaPoista
  5. Ei kai kukaan niin hullu että äänestää vaalikoneiden perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facebookissa Ugin valtuuttejunpalstalla erään tohtorin kannattajat kertoivat löytäneensä hänet vaalikoneesta.

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!