Onko 2018 tilanne pahempi kuin 1918?

Meillä on keskellä kaupunkia mainio kirjasto ja meillä on maailman paras kirjakauppa Uudenkaupungin Info. Se on mm. portti historiaan. Kaikki nämä kirjat hommasin Infomme kautta. Osa tuotti vaivaa, esim. Kalannin Suojeluskunnan historia löytyi Paltamosta ja Raumalaisten Sisällissota 1918 Tampereelta viikkojen jahtaamisen jälkeen. Näiden kahden kirjan lukemista suosittelen omasta historiastamme kiinnostuneille. Ne ovat varsin hyvin onnistuneet objektiivisuudessaan ja Tapio Niemi osaa kirjoittaa ikävistäkin asioista hauskasti eksymättä mauttomuuksiin. Suosittelen myös kuvasta puuttuvaa, lainassa olevaa, kirjaa Saksalainen Suomi 1918. Kun luet nämä eepokset, huomaat ettei koulussa aivan kaikkea kerrottu!

Suomen ikävät 1918 tapahtumat käynnistyivät tuolloin vallinneesta demokratian puutteesta, taloudellisesta eriarvoisuudesta ja yhteiskunnallisen turvaverkon puutteen vuoksi. Lisäksi kapinan alkamisen vauhdittajana toimivat huonot sadot, nälänhätä ja Venäjältä tulleiden elintarviketoimitusten katkeaminen. Vaikka Suomessa naisten aikaisin saama äänioikeus ja oikeus asettua ehdokkaaksi(Vaaleissa ja vuonna 1907 eduskuntaan valittiin maailman ensimmäiset naisparlamentaarikot.) antaa kuvan demokraattisesta valtiosta ei demokratia toiminut kuntatasolla: Sitä enemmän kuntavaaleissa oli vaaleissa äänivaltaa, mitä enemmän maksoi veroja. Ennen kapinaa monen epäkohdan korjauksesta oli tehty päätös vähävaraisen väestönosan eduksi(marraskuussa 1917 hyväsyttiin 8-tunnityöpäivä, torpparien vapautus ja kuntademokratia). kuitenkin työläisten luottamuspula tohtoreihin, pohattoihin ja muuhun yhteiskunnan kermaan oli niin suuri, että köyhälistö lähti helmikuussa 1918 väkivaltaiseen taisteluun.

Kiistellyin osa 1918 sodassa on venäläisten sotilaiden rooli. Vielä 1917 elokuussa oli Suomessa miltei 125 000 venäläistä sotilasta, mutta tammikuun 1918 lopussa venäläisten sotilaiden määrä oli pudonnut 40 000. Sotaväsymyksestä ja sekasorrosta kärsineet venäläissotilaat halusivat pois Suomesta ja Mannerheim lupasi järjestää osalle kuljetuksen Sortavalan ja Rovaniemen kautta. Kun maasta poistuminen ei onnistunut ja venäläiset sotilaat jämähtivät vankileireille ja varuskuntiin nälästä kärsivä Suomi alkoi kyllästyä venäläisiin nälkäänsä varasteleviin sotilaisiin. Lopulta venäläisten saama kohtalo Suomessa oli äärimmäisen tyly. Merkittäviä venäläisosastoja ei onnistuttu värväämään sotatoimiin, sillä vain 1 000–4 000 venäläistä sotilasta taisteli 1918 sisällissodassa. Päin vastoin kuin yleisesti luullaan oli venäläisillä sotilailla rauhoittava rooli esim. Turussa, jolloin he usein juuri ratkaisevalla hetkellä estivät verenvuodatuksen alkamisen(Punainen Turku 1917–1918 Rauno Lahtinen).

Kummallakaan suomalaisella puolella eivät sotataidot olleet häikäisevän korkealla. Punaisten puolella ei edes päällystön osaamisella ollut väliä, sillä pätevyyden sijaan osa päälliköistä valittiin huutoäänestyksellä. Tämän vuoksi valkoisten puolelle Hangossa ja Loviisassa maihin nousseet sodassa kouliintuneet saksalaiset sotilaat olivat sodassa ratkaisevassa roolissa. Valkoiset lupasivat maksaa saksalaisten kulut ja lisäksi saksalaisille luvattiin etuosto-oikeus Suomen luonnonvaroihin ja vientituotteisiin. Jopa Suomen ulkopolitiikka luvattiin alistaa Saksan määräysvallan alle. Kuten kaikki tietävät, Suomeen puuhattiin saksalaista kuningasta. Mikäli Saksa olisi voittanut ensimmäisen maailman sodan, olisi Suomi ollut Saksaan nähden siirtomaa-asemassa. Toisaalta ilman saksalaisten tuloa Suomen sisällissota olisi kestänyt kauemmin ja siten myös ollut entistä verisempi.

Valkoisia sodassa auttaneet saksalaiset jäivät sodan jälkeen Suomeen kouluttamaan armeijaamme. Tuota koulutusta jatkui aina siihen asti, kunnes Saksa hävisi I-maailmansodan ja sen joukot joutuivat poistumaan maastamme. Suomalaisten saama sotakoulutus näkyi menestyksenä ns. heimo sodissa eli Suomesta tapahtuneina hyökkäyksinä itärajan yli. Suomalaiset vaativat aseilla ja neuvotteluilla neuvosto-Venäjältä Karjalaa ja Kuolan niemimaata liitettäväksi Suomeen. Karjalaiset eivät halunneet liittyä osaksi Suomea ja Neuvosto-Venäjä ei ollut valmis luovuttamaan noin suurta aluetta Suomelle. Suomalaiset joukot olivat kosketuksissa Vienassa ja Karjalassa jopa sinne maihin nousseiden englantilaisten joukkojen kanssa, mutta merkittävä osa vastustajista oli Venäjän puolelle siirtyneitä ja siellä sotimaan oppineita suomalaisia punaisia.

Suomalaisten rooli nousi ratkaisevaksi Viron vapaussodassa. Viron itsenäisyys alkoi alkujaan nolosti, se kesti vain yhden päivän, samoin maan ensimmäiset kutsunnat eivät isommin kiinnostaneet virolaisia. Viro olikin luisumassa bolsevikkimaaksi, mutta muutos tapahtui Suomen Vapaa joukkojen ja Pohjan Poikien puuttuessa po. sotaan. Ruotsalaisen Martin Ekströmin johtama I Suomalainen vapaajoukko hyökkäsi Narvaan ja valtasi sen määrällisesti moninkertaisesti suuremmalta viholliselta - jopa itse Troski oli päästä hengessään tuossa taistelussa. Virolaisen Hans Kalmin johtamat Pohjan Pojat puolestaan ratkaisivat verisen taistelun Viron eteläosissa, jossa vastassa olleet bolsevikit koostuivat entisistä suomalaisista punaisista ja entisestä tsaarin eliitti kaartista. Pohjan Poikien sotainto oli sitä luokkaa, että he hyökkäsivät Viron sisällissodassa jopa Latvian puolelle.

Hans Kalmista mainittakoon, että hän luki lääkäriksi, perusti Pyhärantaan hoitokodin ja toi maahamme vaihtoehtoisia hoitoja. Kalm oli naimisissa raumalaisen lääkärin kanssa ja menetettyään lääkärin oikeudet muutti lastensa luokse Jyväskylään, jonne hän myös kuoli ja haudattiin. Kalm joutui kyseenalaiseen valoon omapäisten toimien ja jopa sotarikossyytteiden vuoksi. Hänen väitettiin teloituttaneen Hennalan vankileirillä satoja vankeja ja hävittäneen Kuhmoisissa punaisten kenttäsairaalan. Kalmin osuutta edelle mainittuihin epäinhimillisyyksiin ei ole aukottomasti todistettu. Jos Hans Kalm nautti joukkojensa keskuudessa arvonantoa ja oli pidetty mies, niin Mannerheim ei hänestä perustanut eikä  miehelle enää Suomessa annettu sotatehtäviä. Jos tämän seurauksena Kalm ryhtyi lääkäriksi, lienee sekin hyvä asia.

Jos pikkuviha ja isoviha levittivät epäluuloja ja vihaa suomalaisten ja venäläisten kesken, lisäsivät niitä myös autonomian ajan lopun sortokaudet ja venäläistämisyritykset. Venäjän johdon skeptisyyttä Suomeen kasvattivat Neuvosto-Venäjän alueelle tehdyt sotaretket. Myöskään Mannerheimin 1918 Antreassa julistamaa miekkavalaa ”En pane miekkaani tuppeen ennen kuin kaikki linnoitukset ovat meidän käsissämme, ennen kuin laillinen järjestys vallitsee maassa, ennen kuin viimeinen Leninin soturi ja huligaani on karkotettu niin hyvin Suomen kuin Vienan Karjalastakin...”, ei voida pitää tulevaisuutta ajatellen Suomen historian välkyimpänä vetona. Saman hän toisti vuonna 1941 legendaariseksi muodostuneessa miekantuppipäiväkäskyssään.

Kun puhutaan vuodesta 1918, ei voida unohtaa Viipurissa 29.5 tapahtunutta Suomen historian suurinta etnistä puhdistusta. Tuolloin kaksisataa, vallien väliin johdetusti marssitettua, "venäläistä" joutui minuutteja kestäneen silmittömän ammunnan kohteeksi. Koska punaisia auttaneet asukkaat olivat jo tuolloin paenneet Viipurista, teurastuksen uhrit koostuivat tavallista työläisistä, kauppiaista, porvareista ja jopa punavaltaan varauksella suhtautuneita upseereista. Kaikkiaan Viipurissa murhattujen "venäläisten" joukkoon mahtuu jopa 20 puolalaista, baltteja ja yksi italialainen - teloittajien mielestä he eivät osanneet puhua Suomea oikein ja joutivat kuolla. Viipurissa murhattiin 1918 sodan aikana noin nelisensataa "venäläistä". Nämä veriteot perusteluineen tuskin lisäsivät itänaapurin luottamusta suomalaisia kohtaan ja vaikuttivat Tarton rauhanneuvotteluihin sekä tuleviin aluevaihdoksiin.

Vuosi 1918 tapahtumineen antaa mielettömän laajat mahdollisuudet vihan ylläpidolle, tulkinnoille ja jossitteluille, mutta mikäli todella haluamme oppia historiasta jotain, on meidän perehdyttävä tapahtuneisiin historian käänteisiin rehellisesti ja tunustettava myös itselle ikävältä tuntuvat tosiseikat. 1918 Suomessa käytää sotaa ajatellen, meidän täytyisi suhtautua siihen seurauksena eikä syynä tuleviin seurauksiin. Tältä pohjalta voimme tehdä päätelmiä, jotka eivät ole jossittelua, vaan estävät 1918 tapahtumien toistumisen. Vaikka tuolloin oli tehty päätökset paremmasta, vei eriarvoisuus ja nälkä luottamuksen kansanryhmien välillä - siinä on suurin syy kymmenientuhansien suomalaisten hengen vaatineelle kapinalle.

1918 Suomea valtaa käyttivät omistajat, perijät, menestyvät porvarit, hallintovirkamiehet, juristit, tohtorit jne. .... He eivät osanneet tehdä päätöksiä, jotka olisivat poistaneet eriarvoisuuden köyhien ja rikkaiden väliltä. Ehkä 1918 rikkaillakin meni huonommin kuin edeltävinä vuosina, mutta he eivät vajonneet, kurjuuteen, nälkään ja epätoivoon, kuten maamme enemmistö ajautui. 1918 valtaeliitti ei osannut tehdä kansan enemmistön kannalta sellaisia päätöksiä, jotka olisivat parantaneet kansan enemmistön asemaa. Miltä tilanne näyttää 2018, ovatko vallassa  heiluvat tohtorit, lääkärit jne. hoitaneet asiat niin, että tavallinen köyhä duunari on hyötynyt päätöksistä? -Ikävä kyllä näin ei ole! Lääkäreiden, tohtorien jne. asema on parantunut, mutta ei tavallisen työtätekevän kansalaisen. Suomessa pätkätyöt lisääntyvät, leipäjonot kasvavat ja epävarmuus heittää tulevaisuuden päälle synkän varjon - maassamme ei uskalleta tehdä edes lapsia parhaassa lisääntymisiässä! Onko kansamme samassa tilanteessa kuin 1918, ainoastaan sillä erolla, että työväen puolueissa vallan ovat ottaneet juristit, tohtorit ja lääkärit, keitä kansan tarpeet kiinnostavat vain vaalipuheissa? KULJEMMEKO VÄISTÄMÄTTÄ KOHTI VÄKIVALTAA?