lauantai 23. maaliskuuta 2019

HAKKARAINEN HÖYNÄYTTI TYPERÄÄ VALTAMEDIAA!

Eduskuntaan kolmannelle kaudelle pyrkivän Hakkaraisen BMW citymaasturiin teipattiin tekstit "Matu, mistä tulet? Sinne menet!" ja "Turvapaikkaturistit ulos joka ukko" Ja johan valtamedia ölähti, mutta vain tuohon ensimmäiseen tekstiin: "Matu, mistä tulet? Sinne menet!". Hakkarainen selitti YLE:lle tarkoittavansa matu-sanalla maaseudun tulevaisuutta ja totesi ettei voi sille mitään, jos joku käsitti hänen sanomansa väärin!

Valtamedia antaa maalaa Hakkaraisesta yksinkertaisen rasistin julkisuuskuvaa, mutta käytännössä valtamedia osoitti oman yksinkertaisuutensa. Hakkarainen sai kerta heitolla palstatilaa miljoonien eurojen edessä. Varmaankin viheriäiset kauhistelevat Hakkaraisen vaalitempausta yhdessä valtamedian kanssa, mutta tuskin näistä kukaan olisi muutenkaan tukenut tai äänestänyt Hakkaraista. Sen sijaan Hakkaraisen sanoma hänen hengenheimolaisilleen meni maanlaajuisesti perille.

Ääliövetoinen valtamedia julisti Hakkaraisen sanoman ilmaiseksi maailmalle, nyt Teuvo poika voi ilman latin latin likoon laittamista odottaa äänisaalistaan. Mielenkiinnosta odottelen valtamedian typerän toiminnan johdosta valtakunnan julkkikseksi nousseen toisen tyypin vaaliesiintuloa: Kuinka MV-lehden myötä kuuluisuutta saanut Ilja Janitskin höynäyttää valtamedian kauhistelemaan itseään ja takaamaan läpimenon eduskuntaan? Em. tapaukset osoittavat kuinka säälittävän onnettomilla eväillä muutamat kärkimedian kihot operoivat plus tienaavat ruhtinaalliset palkkansa!

1 kommentti:

  1. Hei, juhlakausi on taas täällä. Niiden, jotka hyötyivät meistä, tulisi tulla esiin ja antaa todistus meistä. Niiden, jotka eivät ole saaneet meiltä lainaa, tulisi ottaa yhteyttä meihin nyt.

    Pieni johdanto itsestäni.
    Nimeni on Claudia Klein, olen saksalainen ja edustaan ​​Spotcap Global Financial Services -yritystä. Annamme kaikenlaisia ​​lainoja 3 prosentin korkotuella

    Tarvitsetko lainaa velan vakuuttamiseksi ennen vuoden loppua?
    Tarvitsetko lainaa yrityksen perustamiseen tai hoitavan liiketoiminnan laajentamiseen?
    Tarvitsetko lainan lomalle?
    Tarvitsetko lainan auton tai talon ostamiseen?
    Tarvitsetko lainaa uuden projektin käynnistämiseen tai nykyisen projektin loppuun saattamiseen?

    Mistä tahansa syystä se voi olla ja tarvitset rahaa. Tässä on ratkaisu taloudellisiin huolenne.
    Asianomaisten osapuolten tulee ottaa yhteyttä meihin saadaksesi lisätietoja sähköpostitse: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 |

    Lainaamalla verkossa olemme erittäin luotettavia ja luotettavia. On erittäin tärkeää, että työskentelet oikean yrityksen kanssa. Autamme sinua saamaan lainaasi parhaan hinnan riippumatta luottoasi! Jos etsit minkäänlaista lainaa, olemme oikea yritys, johon voit ottaa yhteyttä.

    Ota yhteyttä jo tänään saadaksesi lisätietoja lainatarjouksestamme tämän sähköpostin kautta: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 | & Vastaa hetkessä.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!