lauantai 20. tammikuuta 2018

Ruotsi Natoon - Venäjälle tukikohta Ahvenanmaalta!

Median taholta Suomelta on vaadittu aktiivista roolia kansainvälisessä politiikassa. Samalla on todettu etteivät Suomen turvallispoliittiset päätökset ole mitenkään sidottu naapurimaiden ratkaisuihin. Tästä huolimatta toimittajat hokevat kyllästymiseen asti: Mitä tehdään, jos Ruotsi liittyy Natoon? Miltä tuntuisi, jos Suomi helpottaisi Ruotsin Nato-päätöstä, ilmoittamalla jo nyt niistä vaihtoehdoista, joita Suomi mahdollisesti toteuttaa naapurin uumoillun sotilasliittoon liittymisen myötä. Puolueeton Suomihan haluaa pitää Itämeren mahdollisimman rauhallisena ja tasapainoisena rauhan merenä, joten tältä pohjalta Ruotsin liittoutumisen seurauksia tulisi pohtia.

Maantieteelle emme voi mitään, niin Venäjä kuten Suomi sijaitsevat Itämeren rantamaisemmissa. Kiitos balttien toiminnan Nato on ängennyt näille nurkille ja samalla sota-alusten ja muun vanhan läntisen sotilaskaluston määrä merialueemme tuntumassa on lisääntynyt voimakkaasti. Jos vielä Ruotsi liittyy Natoon, on sotilasliitto pussittanut Venäjän. Tämä lisää rutkasti alueen sotilaallista jännitystä ja konfliktiriskiä eli Itämeri on entistä vähemmän Suomen tavoitteiden mukainen rauhan meri. Jokaiselle lienee täysin selvää, että Venäjä haluaa turvata oman turvallisuutensa ja etenkin Pietarin sotilaallisen koskemattomuuden. Tältä pohjalta ajateltuna Venäjälle voi olla hyötyä Suomen maa-alueista. Kuten jo Paasikivi aikoinaan valisti: Neuvostoliitto intresseissä on turvata Leningrad, niin ettei sitä uhata Suomen kautta - muuten Suomella ei ole mitään lisäarvoa naapurimaalle.

Olisiko Suomen syytä välittömästi ilmoittaa Ruotsille, sen Natoon liittymistä seuraavat Suomen turvallisuusvaihtoehdot. Voisiko Suomi ilmineerata länsinaapurille samalla esim. Venäjän oikeuden Pietarin turvaamiseksi aggressiivisesti kasvavan ja lähestyvän sotilasliiton mahdollisten manöövereiden varalta. Voisimmeko kertoa Ruotsille aivan suoraan, että yksi Suoimen vaihtoehdoista on maa-alueen vuokraaminen Ahvenanmaalta Venäjälle - luonnollisesti asumaton ulkosaari mahdollisimman läheltä Tukholmaa. Ehkä myös/tai Märketin majakkasaari voisi olla sopiva vuokrakohde venäläiselle sotilastukikohdalle, silloin Ruotsi saisi jopa yhteisen maarajan Venäjän kanssa. Jopa vihreät arvot puolustavat edellä esitettyjä vaihtoehtoja, sillä Naton ja Venäjän välisen mahdollisen sotilaallisen selkkauksen sattuessa logistinen hiilijalanjälki jäisi olemattoman pieneksi. Ja Suomikin olisi tilanteessa, jossa se ei ole Itämerellä Naton ja Venäjän välisellä eturintamalla!

2 kommenttia:

  1. Harto Harton blogissa. Pitääkö psaikkansa.
    Harto Forss kirjoitti 20.1.2018 klo 18.34
    Tontonmäessä ei kaan aloittanut oikeus prosessia. Tuskn siellä tuli sellaista virhettä vaikka kaupunki 2 milj vahingot.

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynneistä ja kommentista! Tontonmäen talot oli kaavailtu vuokraomakotitaloiksi ja ennen valtuustossa niihin sanottiin olevan muuttamassa lapsiperheitä ja autotehtaan ulkomaalaisia insinöörejä. Tämä oli täyttä puppua, talojen vuokraamisesta ei oltu kinnostuttu lainkaan ja ne jäivät kaupungin käsiin. Tein asiasta tai teetätin asiasta tutkintapyynnön, jonka vein poliisille.

    Syyttäjä totesi, ettei positiivisuus ole rikos ja jätti asian siihen. Niinpä Tontonmäestä koitui kaupunkilaisille melkoinen kulu. Mutta olkaamme nykyisyyden osalta tyytyväisiä. Tontonmäessä asuu monta iloista perhettä, jotka saivat talonsa tosi halvalla!

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!