keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Kiitos Wala ja Vasama: SIIRRYIMME AVOIMUUDEN AIKAAN!

On kerrassaan hienoa, että Vasama ja Wala järjestävät torstaina tilaisuuden, jossa kaupunkilaiset pääsevät kyselemään ja kommentoimaan kaupunkimme päätöksistä ja niiden teosta. Suosittelisin etenkin pienten lasten vanhempia ja urheiluseurojen väkeä paikalle. Nyt tehdään kaupungin historian suurin investointi, joten jokainen voi rynnätä paikalle ilmineeraamaan ajatuksia, ideoita plus sinkoamaan kysymyksiä päätäjille. Kun kokoomus ja vasemmistoliitto pelasivat vahvat tekijät ja yhteistyöllä kaupunkia rakentaneet Forssin ja Nikulan ulos vallankahvasta marssittaen tilalle kokemattomia turhuuksia ja riidan kylväjiä, syntyi valtatyhjiö, jonka Vasama ja Wala nyt täyttävät.

Tilaisuudesta ja etenkin sen pohjustuksen taustoista voitaneen todeta, että nallipyssyllä voi saada aikaiseksi riidan, mutta nallipyssyllä ei voteta sotia - ei edes taisteluita. Ajattelin itsekin singahtaa paikalle kyselemään liikuntatiloista, esittämään THL:n tutkimusten Uudenkaupungin opetusta kuvaavia karmeita tuloksia. Lisäksi ajattelin heittää sosialidemokraateille kysymyksen kaupungin äärimmäisen voimakkaasti etenevästä yksityistämispolitiikasta: SILLÄKÖ KAUPUNKIMME ITSE JÄRJESTÄMÄT PALVELUT TURVATAAN, KUN DEMARIT PISTÄÄ YKSITYISEN PALVELUNTARJOAJAN PAIKALLISJOHTAJAN KAUPUNGINHALLITUKSEEN AJAMAAN PUOLUEEN VAALILUPAUKSIA, JOISSA LUVATTIIN TURVATA KAUPUNGIN ITSE TUOTTAMAT PALVELUT.

Kannattaa muistaa, että kaupungissamme on voimassa valtuuston yksimielinen päätös, jota tehtäessä rajattiin palvelujen tarjoajien joukosta pois pörssiyhtiöt - kaupungin tuottamia vanhuspalveluita tuli tukea oman kaupungin yrittäjien tarjonnalla. Tuota päätöstä ei ole noudatettu vähimmässä määrin. Päin vastoin nyt on aloitettu voimakas varhaiskasvatuksen yksityistäminen. Sopiikin kysyä: MINKÄ ARVOISIA KAUPUNGIN ASUKKAIDEN EDUNVALVOJIA OVAT VALTUUTETUT; JOTKA EIVÄT NOUDATA EDES ITSE TEKEMIÄÄN PÄÄTÖKSIÄ? -  NÄHHDÄÄN VIIKAISILLA!

12 kommenttia:

  1. Tuletko Valkonen tarjoilemaan kokoomuskahvia

    VastaaPoista
  2. Kuka on päättänyt Walan ja Vasaman esiintymisestä kaupungin edustajina kaupungin kustantamina. Selvittäisit Java hieman taustaa ennen kuin alat kehumaan,

    VastaaPoista
  3. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Millä minä, kaikesta ulostettuna, mitään selvitän? Eiköhän Vasama ja Wala päätä itse vapaaehtoisesti esiintymisestään, tuskin heitä ase ohimolla pakoteta tilaisuuteen - siitä kiitos heille! Tämä on avoimen asiakeskustelun avaus, joka, Harton blogia lukuunottamatta, on kadonnut kaupungistamme tällä valtuustokaudella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mutta onko se heidän päätettävissään ketkä esiintyvät kaupungin nimissä ja kustannuksella? Tänne olisi varmasti tullut moni muukin esiintymään, mutta kaupungin nimissä rahalla esiintyminen edellyttää päätöksiä joita jo tilintarkastajat vaativat. Kaupungin rahoja ole kaikkien kaupungilaisten lupa käyttää.

      Poista
  4. Hyvä sinua kaivataan tilaisuuteen.

    VastaaPoista
  5. Wala voisi vastata myös koska yöpäivystys tulee takaisin. Ja mitä kuntalaiset saavat hyötyä
    Ruotsiin suuntautuvasta usean henkilön talousseminaarista laivalla? Vasamalta selvitettävä ajaako hän vielä Novidan ostoa Ukille?

    VastaaPoista
  6. Äkkiä alkoivat koirat räksyttää. Vai onko tämä nallipyssyjen pauketta.

    VastaaPoista
  7. Häiriköitä ei kaivata asialliseen tilaisuuteem. Valkonen voi painua kokoomuskojulle kaatamaan kahvia.

    VastaaPoista
  8. Java tarvitaan, mutta emme tarvitse väärän tiedon levittäjää.

    VastaaPoista
  9. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Älkää pelätkö, en minä mihinkään tiedotustilaisuuteen ehdi - sen verran hyvät ja tärkeät työhommat päällä! Olen istunut neljä vuotta putkeen kahdessa lautakunnassa ja valtuustossa kaikki kokoukset, joten oman panokseni olen tämän kaupungin eteen antanut. Miksi menisin johonkin julkiseen tilaisuuteen puhumaan samoja juttuja kuin aikoinaan päättäjänä, kun tuon aikaisista tekemisistäni levitetty valheellinen paska on alkanut viimeinkin unohtua. Jos Harto ja Eija Maikola eivät olisi puuttuneet asioiden kulkuun, minut olisi varmaankin pistetty valheiden voimalla lusimaan - kiitos mainituille. Jos Viikaisiin änkeää jotain nallipyssymiehiä ei kai sinne yksi hernepyssymies tuo vähäistäkään lisäarvoa! Mutta menkäätte te paikalle ja olkaa asiallisia, mutta vaativia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä he olivat paikalla runsain joukoin.

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!