tiistai 30. tammikuuta 2018

JHL:n Helsingin lakko - puhdasta tuloa Suomelle!

JHL toimii loistavasti suunnatessaan lakkotoimintansa pääkaupunkiseudulle. Tuolloin lakko ei sotke muualla Suomessa tehtävää tuottavaa työtä kuten merkittävintä osaa vientiteollisuudestamme. Kun pääkaupunkiseudun lakko puree pääsääntöisesti yhteiskuntamme julkiseen ja yksityiseen hallintoon ja tuottamattomaan, keinotekoisista laista ja pykälitä johtuvaan, paperinpyörittämiseen, voi JHL:n lakkotoimien todeta pienentävän kansalle aiheutuvia kuluja  sekä kutistavan pääkaupunkiseudun hiilijalanjäljen kokoa.

Nyt täytyisi jonkun tahon pääkaupunkiseudun ulkopuolella tutkia tarkasti JHL:n lakon positiivisia taloudellisia vaikutuksia kansantalouteen. Mikäli seurannan tulokset ovat todella merkittäviä, voitaisiin sopia JHL:n, pääkaupunkiseudun ulkopuolisten, jäsenien merkittävistä palkankorotuksista. jPalkankorotusten ehtona se, että JHL suostuu toistamaan lakkotoimintaansa aluksi vaikkapa kuukausittain. Tämä jälkeen voisimme tihentää lakkotahtia plus kasvattaa niiden pituutta. Lopulta saisimme selville ja tukittua ne tuottamattomat reiät, joihin merkittävä osa kansan maksamista veroista ja taksoista valahtaa!

4 kommenttia:

  1. Kh esittää että terveyskeskus voidaan purkaa jos remontti maksaa yli 10 miljoonaa. Nyt jo kaupunginjohtaja on kirjauttanut remontin maksavan 12 miljoonaa.
    Esityslistoilta ei löydy kuin yhdistetty hyvin lyhyt käsittely maanantain kokouksesta.
    Uusi Suomen ennätys kun vertaa vaikka koulupäätöksiin.
    Mutta mistä tämä pöyristyttävä tieto tuli kuin puskista ja näin poikkeuksellinen nopeus kaupunginhallituksen toimintaan? Outoa eikö? Pitäkö jo olla huolissaan???

    VastaaPoista
  2. Kyllä Nikkari tk:n ongelmat on tiennyt kun on 2-etyleeniheksanolista johtuvia korjaavia toimenpiteitä kohteessa teettänyt viime vuosina mm. 2-kerroksessa. Ei Nikkari ole mikään "sateentekijä" vaan kokemusta vailla oleva virkamies jo koulutuksensakin puolesta.

    VastaaPoista
  3. Virkamiehen erottaminen on vaikeaa jopa yleisen edun perusteella mutta jos sen verran vahvasta rautalangasta vääntää mallin että itse ymmärtäisi hakeutua toisiin tehtäviin.

    VastaaPoista
  4. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Ei ratkaisu ole Nikkarin erottamisessa. Hän on tuonut uusia tuulia kaupunkiimme ja se on hyvä. Nyt on kyse siitä, että eripuraiset virkahenkilöt ovat ottaneet vallan onnettomilta luottamushenkilöiltä, ketkä eivät tiedoillain, taidoillaan, luovuudellaan tai päättäväisyydellään häikäise!

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!