torstai 15. helmikuuta 2024

YLEN TEHOTONTA YLETTÖMÄN KALLIILLA!




Sähköyhtiö, kuntayhtymä, kunta, armeija, yliopisto, Neuvostoliitto ja YLE: lienee tehottomien toimijoiden järjestys tehottomin viimeksi mainiten. Aikoinaan maakuntaradiot tarjosivat maakuntalähetyksiä, joissa alueen asukkaat pysyivät uutisvankkureiden kärryillä ja osasivat hypätä mieleiseensä tapahtumapulkkaan. Nyt tuo tarjonta on ajettu alas. Lounais-Suomen lähetyksissä muutama ihminen höpöttää aamulla ja iltapäivällä, yleensä heitä on päivän mittaan äänessä yhteensä kuusi. Äänessä olevaa lähetysväkeä on aamulla kolme ja illalla kolme, joista yksi on olevinaan juontaja - ensimmäinen aamulla ja toinen illalla. Laadukkaan juonnon sekaan sopii paljon kevyempää, lisää yleissivistystä huutavaa, toimitustyötä, joka useimmiten rajoittuu yhteen toimitettuun juttuun, jota ajetaan koko päivä tunnin välein paikallislähetyksissä. Minkäänlaista kunnianhimoa laadukkaiden ja monipuolisten tai edes välttävästi aluetta tasapuolisesti huomioiviin lähetyksiin ei ole. Huvittavimmalta/ärsyttävimmiltä kuulostavat porilaisten lähetykset, joissa korostetaan porilaisuutta kohtuuttomasti ymmärtämättä sitä, että kohtuuton Pori-hehkutus ärsyttää muuallakin kuin Raumalla.

Ihmetystä ja kummastusta lisää, kun käyt vilkaisemassa YLE:n toimituksen vahvuuksia, yhteystietojen mukaan, löytyy Turusta ja Porista 35 toimittajan verran väkeä eli reilusti enemmän kuin suuressa maakuntalehdessä. Jos tuolla toimittajakohortilla saadaan aikaiseksi kaksi juttua ja kahdeksan tunnin juontorupeama sekä viiden minuutin maakuntauutiset aikaiseksi ei voitane puhua mistään toimituksellista supertehokkuudesta. Itse kuuntelen mainittua radiokanavaa ja joku toimittaja saattaa olla äänessä kerran kuukaudessa, joidenkin juttuja en ole kuullut lainkaan. Kun edelliseen ynnätään juttujen minäkeskeisyys plus toimittajan onneton ammatillinen osaaminen, herättävät jutut enemmän kysymyksiä ja kiukkua kuin avaavat käsiteltävää aihetta. Voidaan siis puhua varsin onnettomasta media toteutuksesta, joka nielee lopputulokseen nähden käsittämättömän kohtuuttomasti verovaroja. Muutaman toimituksellisen ihmetyksen mainitakseni, otan esiin yhden tyypin pohjalaisjuuriensa korostamisen. Jos tehdään juttua esim. elokuvasta, ketä kiinnostaa onko toimittaja pohjalainen. Yksi toimittaja on nimetty Raumalle, en ole koskaan kuullut hänen toimittamaansa juttua tai tyypin inahdustakaan, joten voisiko joku käydä Raumalla katsomassa on po. tyyppi enää edes elossa. Aivan oma lukunsa on ärsyttävästi toistuva Pori hehkutus ja muutaman porilaisen tyypin epäselväsanaisuus, yksinkertaistakaan asiaa ei saada sanottua nopeasti vaan sekoillaan sanoissa ja pahimmillaan koko kerronnan punainen lanka katoaa. Kun tämä tapahtuu vuosia juontajana istuneelta tyypiltä, nousee pohdintaa ns. toimittajien ja juontajien koulutustaso. 

Huomioitaessa Lounais-Suomeen sijoitettu työväen määrä, kiinteistö ja kalustokulut, voidaan puhua tehokkuudesta, joka tehottomuudessa kepittää leikiten jopa Neuvostoliiton ja kuuluisan virolaisen lossittoman lossivahdin. Ihmetellen kysyn, miten radiotoimittaja, joka on äänessä kerran kuukaudessa viisi minuuttia saa aikansa kulumaan ja miten hän aikaansa kuluttaa, kuitatakseen kerran kuussa noin    
4 000 euron palkan? Enkä todellakaan halua antaa kenellekään kenkään ja alas ajaa Lounais-Suomesta löytyvää YLE:n toimituskapasiteettia. Kunnon koulutuksella saamme tänne kaksi toimivaa YLE:n yksikköä, jotka suoltavat laadukasta lähetystä kahdesta toimipisteestä käsin. Maakuntaradiot on nostettava lähetysajallisesti ja laadullisesti sille tasolle, millä ne olivat aikoinaan. Kun huomiomme YLE-veron, niin kapasiteettia on ja siitä on hyödyttävä kaikkien, jotka veroa maksavat. Olisiko paikallaan maakuntaradioiden kapina pääkaupunkilaiskeskeistä valtalinjaa kohtaan. Kiitokset Kalle Taloselle hyvästä kaupunginosapodcastista, se osoittaa, että osaamista on!


LINKIT:





21 kommenttia:

  1. Oikeassahan sinä olet tuon tehottomuuden jne osalta. Mutta onko puolueellasi tai kansanedustajallasi oikeasti tekeillä esitys YLEn rahoituksen puolittamisesta / muusta leikkaamisesta valtion ensi vuoden tulo- ja menoarvioon - tai edes tällä vaalikaudella? Ellei ole, niin puheet on tyhjää lätinää.

    VastaaPoista
  2. Jo onkäsittämättömän pirusti porukkaa toimituksissa.

    VastaaPoista
  3. Kiitokset kommenteista ja Olavi Koskelalle kysymästä! Jos vähänkin vaalipuheet pitävät kutinsa, uskon YLE:n toimintaan puututtavan. Mutta enhän minä siitä varma voi olla, kun en pääkaupunkiseudun päättäjien piirissä pyöri enkä pidä sinne yhteyttä eikä toisinpäinkään ole yhteydenottoja - joulukortteja lukuunottamatta. Itse olen vaatimaton ja hiljainen paikallistason toimija, enkä edes ole halunnut sen suurempiin kuvioihin. Täällä pyrin toimimaan näkemykseni mukaan kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi. Joten puheet, tässä tapauksessa kirjoitukset, ovat tyhjää lätinää ellei joku sadoista lukijoista vie huomioitani eteenpäin.

    VastaaPoista
  4. Junnila sai lähteä ministerin paikalta, kun valtamedia niin halusi. Yle jahdin suurimpia tekijöitä. Jännä nähdä miten tämä muutti persujen suhtaumista Yleen.

    VastaaPoista
  5. Osa toistaa Putinin propagandaa – Yle selvitti, mitä Suomen venäjän­kielisessä somessa puhutaan rajasulusta | Ulkomaat | Yle
    https://yle.fi/a/74-20073695

    VastaaPoista
  6. Sopisihan tuo juttu myös Uudenkaupungin virkahenkilöstöön.

    VastaaPoista
  7. Suomen pienet murheet ovat riippuvaisia suoraan siitä, miten tilanne Ukrainassa kehittyy. Valitettavasti asia on vain näin.
    Tästä linkistä voi laskea, mitä rintamalla tapahtuu ja koska.
    Puhutaan päiväkulutuksesta, keskimääräisistä tuotantoluvuista ja disinformaation perillemenon nopeudesta.
    Joko olet laskenut, kuinka paljon elintaso laskee länsimaissa ja vastaavasti miten se alkaa näkyä sinun taloudessasi.
    Maauilma eriarvoistuu koko ajan ja Ukrainan sota kiihdyttää tätä kehitystä, polarisaatiota/vastakkainasettelua.
    Tässä
    Tutkija-arvio: Tähän mennessä Venäjä haluaa eroon sodasta ja näillä ehdoilla
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/615d03e7-1819-43cd-b876-fc565233e4a8

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkin takana brittipropagandaa, joka ei ole ennusteissaan osunut koskaan oikeaan.

      Poista
    2. Mikä tässä tutkijoiden jutussa oli se propagandaosuus?
      Yksikään signaali mistään päin, ei idästä eikä lännestä, viittaa siihen, että Ukrainaan tulisi rauha.
      Tähän mennessä en ole mistään lukenut kenenkään asiantuntijan sanomana, minkälainen aika on ja koska tulossa Ukrainan rauhan jälkeen.
      Jos sellaisen ennustuksen olet jostain löytänyt niin linkkaa se tänne luettavaksi.
      Voi kai perustellusti sanoa, että Suomi muun Euroopan kanssa vajoaa elintasoso
      mittaristolla koko ajan alaspäin.
      Nato ja sen bkt-vaade on jo yksi tae siitä. Ja mitä kauemmin Ukrainan sota kestää, sitä syvemmälle Euroopan länsimaat vajoavat.

      Poista
    3. Ainoastaan Trump puhuu rauhasta ja sitä britit ei noteeraa.

      Poista
  8. Javan hehkuttama kaupunkisuunnittelujaosta on TÄYSIN turha toimielin ja sitä on turha yrittää selittää ! Sen kokousten ainut tulos on kokouspalkkiot kokouksiinn osallistujille ! Pitäkää "seurusteluhetkenne" ainakin ilman kokouspalkkioita !

    VastaaPoista
  9. Kannattaa lukea, miten nämä journalistin ohjeet U:gissa toteutuvat tai ovat toteutuneet aiemmin

    Journalistin ohjeet - Journalistiliitto
    https://journalistiliitto.fi/fi/tyoehdot-ja-etiikka/journalistin-ohjeet-ja-sananvapaus/journalistin-ohjeet/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan turhaa näihin on vedota tai viitata. U:gissa "piiri pieni pyörii" ja "samat tahot hyörii". U:gin "konkurssi" näkyy jo ja kj on kaikkien kaveri eikä joukkojen johtaja.

      Poista
  10. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Itse istun kaupunkisauunnitteluvaliokunnassa ja se on positiivisesti asioita lähestyvä ja käsittelevä elin. Valiokunta on istunut vasta muutamia kertoja, joten mitään näkyvää ei ole vielä syntynyt, mutta sitä on syntymässä. Kärsivällisyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä käsittelitte viimeisimmässä kokouksessanne? Esityslistalla EI OLLUT MITÄÄN!

      Poista
    2. Kiitos kysymästä, käsiteltiin positiivista asiaa, joka tulee myöhemmin julkiseksi. Ymmärrän skeptisyytenne, mutta malttia ystävät, toverit ja muut.

      Poista
    3. Suunnittelette siis salassa kaupunkilaisten asioita? Tätäkö se avoimuus on? Laululavaako taas pukkaa?
      Tässä pari lausetta Ugin strategiasta, jos on päässyt unohtumaan; "Toimimme vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä kaupunkilaisten ja muiden toimijoiden kanssa." "Avoin vuorovaikutus kaupunkilaisten kanssa sekä ajantasainen ja monikielinen viestintä."

      Poista
  11. Ilmeisesti valiokunnan esittelijä vaihtuu jos jotain on syntymässä. Joten hah hah vaan.

    VastaaPoista
  12. Kiitos viestityksestä ja käynneistä! Terve skeptisyys kaupunkimme touhuja kohden on toivottua, sama koskee valiokuntaa, jolla ei ole vielä ollut aikaa esittää näyttöjä. Toivottavasti kaikki yllättyvät positiivisesti, kun näyttöjä toiminnasta alkaa näkyä!

    VastaaPoista
  13. Harva haluaa katsoa 15-20 min per tunti mainoksia. Hyvän ohjelman tunnelma menee siihen "kun usein käydään katkolla". Tulossa ehkä vaihtoehto mainoksille, eli maksa tietty summa kuukaudessa ja sinun ei tarvitse katsoa mainoksia. On tyhmää maksaa mainoksista jos postilaatikossa on tarra "Ei mainoksia". YLE:n tarjonta ilman mainoksia on ylivertainen ja monipuolinen verrattuna maikkarin "formaatteihin" suomi sitä sun tätä.

    VastaaPoista
  14. Samankaltainen näkemys YLESTÄ kuin Valkosella. Nimimerkillä "pitkän linjan toimittaja"

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!