keskiviikko 7. helmikuuta 2024

NYT TARKKANA - ÄLÄ OLE VALTAMEDIAN VAALIROBOTTI




Medialukutaito ratkaisee suurelta osalta presidentin vaalit. Onko sinulla kykyä kaltata lähetyksistä piilovaikuttaminen ja suorempikin manipulointi? Nyt, jos koska on faktantarkistuksen aika. Jos joku menee torille huutamaan kuinka hyvä hän on jossain asiassa, eikö se lisää epäilyksiä kyseistä tyyppiä kohtaan. Jos ihminen on jossain hyvä, silloin muut tuovat tuon hyvyyden esiin. Kenenkään ei tarvitse ylistää itseään verbaalisesta, kun teot puhuvat - itsensä kehumisella ei saa kuin virtsapään maineen. Aivan samoin tulee suhtautua valtamediaan, joka jatkuvalla syötöllä ylistää itseään. On muka tehty tutkimuksia, jotka suitsuttavat Suomen valtamedian maailman luotettavimmaksi. Koskaan ei kerrota tutkimuksen kohderyhmiä tai sitä miten ja milloin kysely on tehty. Voimme siis mainitun tutkimustuloksen perusteella väittää meillä olevan luotetuin media, mutta ei se välttämättä luotettavin ole. Jos mittamme uutisvälineen luotettavuutta, tulee verrata, fakta- eikä mielikuvapohjalta, tapahtumia ja niihin kohdistunutta uutisointia keskenään. Siis googleta, tutki ja tarkasta väittämät, kun se kerran on mahdollista.

Meidän valtamedia mokaa ja palkitsee mokaavia toimittajia eikä oikaise tekemiään virheitä. Jopa vuoden journalistipalkinnon saaneet jutut ovat osoittautuneet kupliksi. Muistakaapa 2019 palkittua vuoden juttua: Veijo Baltzarin kultti, josta tehtiin jopa tv-sarja. Aikoinaan Veijo Baltzarille vaadittiin kymmenen vuoden tuomiota ihmiskaupasta ja seksuaalirikoksista. Baltzar kuitenkin vapautui kaikista syytteistä käräjillä. Sama toimittaja häärii ja nauttii kollegoidensa arvostusta eikä yksikään media pohdi vähääkään jutun yksittäiselle ihmiselle aiheuttamaa helvettiä, joksi hänen elämänsä muuttui valeuutisoinnin vuoksi. Osittain samoin sujui Aarnionkin tapaus eli homma ei mennytkään kuten uutisoitiin ja tv-sarjassa kerrottiin. Suomessa itseään suojeleva valtamedia saa käytännössä tehdä ihan mitä lystää ja niin tekeekin. Toimittajalegioonien voimin lyödään säälimättä tavallista kansalaista, kunhan se sopii valtamedian pirtaan. Mutta auta armias, jos joku somessa oikaisee toimittajan virheitä vähänkin vahvemmin sanakääntein, silloin vedotaan inhimillisyyteen ja hyviin tapoihin. Älä siis mene näiden herkkähipiäisten plus itsekeskeisten toimittajien virittämään ansaan ja anna valtamediamme yksisilmäisen uutismanipuloinnin vaikuttaa vaalikäyttäytymiseesi, palkittu toimittaja saattaa olla pahin pupun levittäjä - OTA ASIOISTA SELVÄÄ!

6 kommenttia:

  1. Niinpä, koskee myös kaupunkipolitiikkaa, mikäli esityksen tekee jo valmiiksi leimattu henkilö, niin esitys ei etene, vai mitä Jawa?

    VastaaPoista
  2. Asia juuri noin kuin Java kirjoittaa, mitään lisäämättä tai pois jättämäti. Mutta silmäätekeviä ei saa arvostella, eikä vääryksiin saa puuttua. Kaupungin poliittinen päätöksenteko on juuri tälläistä.

    VastaaPoista
  3. Ettäs kehtaat vielä kehua Kaupunkisuunnittelujaostoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Meillä muutamama pääkaupunkiseutulainen päätoimittaja pvalmisteluunäättää mitä media julkaisee. Eipä täällä yleensä etene mikään, joka ei tule mielikuviteksuttomien virkahenkilöiden puolivillaisen valmistelun kautta. Katsotaan tuoko kaupunkisuunnittelulautakunta jotain uutta kaupunkimme asioiden hoitoon - ei nyt vielä tuomita jaostoa, kun se on istunut vasta muutaman kerran. Alku näyttää hyvältä, mutta sehän ei pitkässä juoksussa riitä, että vain näyttää hyvältä, pitäisi myös syntyä näkyviä, kasupunkiilaisia hyödyttäviä, tuloksia!

      Poista
    2. Hyvät musiikki valinnat, niitä on mukava seurata. Sinulla on laaja tutemus alalta.

      Poista
  4. Ei no, hyvähän se on odottamattomat väitteet tarkistaa ainakin toisesta lähteestä, ja härskeimmiltä tuntuvat vedätykset vaikkapa useammistakin. Mutta. Kovin työlääksi se kyllä käy tarkistaa itse jokainen ylenannon möläys tai valtamedian aviisien töräys. Kun sitä väsyy tsekkaamaan tuota scheissea, sitä on paljon alttiimpi sen vaikutuksille. Tosin vaikutus voi olla ihan päinvastainen kuin valtamedia kuvittelee tai toivoo. Erään presidenttiehdokkaan ytimekkäästi ilmaisemana: VMP!

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!