perjantai 16. helmikuuta 2024

MEDIA SUOSII SUOSIKKEJA!




Media jakaa ilmaista palstatilaa päättäjille ja vihjaa, että näin pääsee kivasti seuraavissa vaaleissa päättäjien orrelle. Jokaiselle luvataan palstatilaa jopa kuuden kirjoituksen verran vuodessa. Tarjous tuntuu mukavalta ja demokratiaa kasvattavalta, mutta, mutta eihän se näin, ole sillä kyseistä tarjousta media ei tehnyt kuin osalle päättäjistä. Sopii pohtia, onko kyseessä pöhköydestä vai selkeästä hajota ja hallitse(lat. divide et impera) kuviosta, jolla kritiikitön virkajohdon äänenkannattaja ja puolustaja ajaa päättäjiksi suosikkejaan? Mainitun median julkaisupolitiikan puolueellisuus ja yksisilmäisyys on tunnettua. Julkaiseehan viestin kirjoituksia, joista se jättää itselleen ja suosikeilleen ikävät sekä kiusalliset kohdat pois. Tyyli vaikuttaa kovasti Neuvosto-Karjala lehden ikuista pysähtyneisyyttä ja syvää taantumusta onnistuneesti tavoittelevalta toimituslinjalta, kaikkine tökeröine ja kömpelöine lisä mediamanöövereineen.

Jokainen päättäköön itse julkaisun valikoiduille päättäjille lähettämän viestin motiiveista. Tässä piilo-ote siitä:

XXXX:ssa  kuntapoliitikot kirjoittavat kolumneja ja YYYY:n muutama on silloin tällöin kirjoittanut, mutta miten on, kiinnostaisiko sinua kirjoittaa 2-6 kolumnia vuodessa? Kolumneista emme maksa julkaisupalkkiota, mutta jos kuntavaaleja 2025 ajatellaan, niin nehän ovat jo lähes ovella. Näkyvyyttä kannattaa alkaa rakentaa jo nyt.

 Jos kolumnointi kiinnostaa, vastaa tähän viestiin ja kerro kuinka useasti olisit valmis kirjoittamaan. Tuottajamme ZZZZ sitten tarjoaa sinulle julkaisupäivämääriä. Kolumnin merkkimäärä on noin 3000 ja sen ohessa julkaistaan kuva kirjoittajasta, mieluusti puolilähis, eli hiukan vartaloakin saisi näkyä. Kännykällä otettu kuva riittää. 



12 kommenttia:

  1. Lehdellä on oikeus jakaa palstatilaa yhteistyökykyisille kirjoittajille.

    VastaaPoista
  2. "Yhteistyökykyiset " on sitä ns yes - porukkaa, yleensä joilla ei ole mitään järkevää sanottavaa.

    VastaaPoista
  3. Tarkoittanet tätä paikallista Plaria?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulitko Hesarin tarjoavan ilmaista mainostilaa kuvan kanssa ukilaisille poliitikoille?

      Poista
  4. Neuvosto-Karjala lehti oli omalla tavallaan ja eri syistä monenkin suomalaisen tilaama ja odotettu lehti. Harmi että se on nyt historiaa. Faktan ja fiktion erottaminen oli melko helppoa Neuvosto-Karjala lehdissä. Paikallislehti jatkaa Neuvosto-Karjala lehden perinnettä.

    VastaaPoista
  5. Onhan sinun kirjoituksiasi siellä julkaistu, ja pääset täälläkin nälvimään kaikkia ja kaikkea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen voi lähettää lehtiin mielipidekirjoituksia ja toisaalta oman blogin perustaminenkaan ei ole sen suurempi homma kuin esimerkiksi kommentointi tähänkään blogiin. Joten jos tuntuu, että on asiaa ja muiden blogien kommentointi ei riitä niin oman blogin voi perustaa.

      Poista
  6. Jos tiedotusvälineessä noudatetaan journalistin ohjeita, niin vastineoikeus on jokaisella.

    VastaaPoista
  7. Joko kaupunginhallituksen pöytään jaettiin jo K. Kosken muistelmien ensipainokset omistuskirjoituksilla?

    VastaaPoista
  8. Kaupungin tulevaisuus näyttää huonolta, paljon puhetta tulevaisuus ohjelmasta, mutta mennään samalla. Valtuuston kokouksessa todetaan mitä piti tehdä ( Nikula, Sjöblom), tehdään päätöksiä ja kukaan ei valvo. Välillä tuntuu, tehdään päätöksiä ja kaupungin virkamiesten ei tarvi noudattaa. Sitten retostellaan, meillä on päätös, jota ei tarvi toisaalta noudattaa. Sitten ihmellään valtuuston kokouksessa ja kaikki jää ihmettelyyn. Tulee mieleen telkun ketsisarja ihmisten puolue. 😁

    VastaaPoista
  9. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Ikävä kyllä asia on juuri kuten edellisessä kommentissa todetaan. Virkahenkilöt saavat olla kuin lehmät pellolla. Ne eivät hyvää kynnä eikä kylvä, silti päättäjäkerma pitää heistä huolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja anteeksi unohtui: en minä vaadi itselleni mitään erityisoikeuksia vaan tasapuolista kohtelua kaikille mahdoillisille ehdokkaille.

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!